Sairastelua

Nelijalkaiset voivat hyvin (toivottavasti), minä itse en niinkään. Eilen nosti kuumeen ilman minkäälaista varoitusta melkein 39 asti (nukahdin lopulta niin en tiedä nostiko lopulta vai ei). Nyt aamusta asti ollut lämpöä 37,5 ja joka paikkaan särkee. Selkään eniten. Voi johtua taudista tai hyvin huonosti nukutustä yöstä... Yksin kotona oleminen sairaana ei ole kivaa. Ensimmäinen päivä pois töistä ja tylsyys valtaa mieleni. Sen minkä pöhnältä pystyy valtaamaan...Riki on aika hyvin ottanut sairasteluni. Tylsäähän silläkin on, näkeehän sen. Mutta kun ei voimia ole niin ei sitten ole. Takapihalle oon Rikin laskenut aikaansa viettämään, mutta itsekään en ole sen enempää ulkona käynyt. 

Mitä lie Smirre ajatellut, kun tuijotteli Rikiä ikkunasta toisen ulkoillessa...

Nelijalkaiset ovat hyvin rauhallisesti ottaneet siitä lähtien, kun minulla alkoi kuume nousemaan kunnolla. Makoilen sitten sohvalla tai sängyllä, Riki käy istumassa vieressä, nuolee kättäni ja menee itse makaamaan muualle. Tai sitten lösähtää lattialle viereen. Kissatkin pitkästä aikaa oikeasti nukkuivat vieressä. Smirre yritti päällekin tulla, mutta muutenkin oli tarpeeksi ahistavaa nukkua, joten en tarvinnut yhtään enää painoa päälle. Vaikka Smirre onkin pieni ja kevyt kissa. 

Vaikka toiset ovatkin nyt olleet rauhallisemmin, on kolmikolla välillä meno päällä tosissaan. Riki on alkanut kiusata Silveriä. Silveri ei asiasta ole hirveän innostunut, mutta eipä ole vastaankaan ihan tosissaan laittanut, kun ei ole Riki oppinut mitään.

Kuvan laatu huono, koska kuva on otettu miehen kännykällä... Ja vaikka sitä ei näy, niin Silveri on tosiaan tuolla "pöntössä".

Lunta on pari päivää tullut enemmän kuin tarpeeksi. Eilen (ennen kuumeen nousua) kävin tekemässä takapihalla hieman lumitöitä ja Riki oli mukana. Ikävä kyllä toinen on hieman liian innokas auttaja ja työnsi kuononsa väärään paikkaan väärään aikaan, joten kolautin lumentyöntimellä toista leukaan... Jonkun aikaa verta tuli, mutta eipä muuten menoa haitannut. Hieman kuitenkin kunnioitus lisääntyi lumentyönnintä kohtaan. No, sisällä sitten ajattelin katsoa, mitä oikein olin saanut aikaiseksi ja Rikipä päättikin huitaista tassullaan ja osui suoraan huuleeni. Itselläni sitten turposi huuli ja vertakin tuli.. Silmä silmästä ja mitenkä se menikään..?

Minusta on ihana, kun Riki on oppinut rauhoittumaan. Välillä olikin ongelmallista se, että pidän itse lattialla makoilusta. Rikille se oli vain leikkiä. Nyt kuitenkin Riki on ymmärtänyt, että silloin voi myös rauhoittua ja tuleekin yleensä viereeni makoilemaan. Siinä sitten saatetaan maata vierekkäin lattialla puolikin tuntia. 

Jep jep, yritin tässä parinakin iltana taas ottaa Rikistä kuvia, jotta näkisi, miten poika on kasvanut. Oli kieltämättä hieman ongelmallista..

Lopuksi tulikin jo ihan hyvä otos. Ongelma vaan aina on, että otan kuvia yksin, joten pitää yrittää asetella kamera oikeaan kohtaan ja sitten saada koirakin samalle linjalle... Mutta meidän viikkoa vajaa 8 kk ikäinen poika painaa jo 34 kiloa ja säkää löytyy melkein 64 senttiä. Sentit saattaa olla yläkanttiin, koska Riki ei ole mikään maailman helpoin mitattava... Jostain syystä Riki ei paljoa mitasta tykkää...

Niin, ja palatakseni alun toivottavasti sanaan nelijalkaisten terveyden yhteydessä. Kissoilla ei hätää, ei ole ikinä ollutkaan. Hyvin terveitä kavereita olleet koko ikänsä. Silverillä oli pentuna korvapunkki, mutta sille ei toinen itse mitään voinut. Taisi melkeinpä koko pentueella olla... Mutta Rikillä on tullut viime aikoina ihmeellisiä hengenahdistuskohtauksia... Hetken haukkoo henkeä ja itse vieressä pelkään, että toinen ei lopetakaan, että ei ikinä enää saakaan henkeä. Mutta on kohtaukset lyhyeen kuitenkin loppuneet. Netistä etsin tietoa ja siellä puhuttiinkin nenäpunkista. Muuta oiretta Rikillä ei ole kuin hengenahdistusta. Mutta toisaalta äitini sanoi hänen koirallaan olleen joskus samanlaisia kohtauksia ja ne loppuivat, kun jättivät pannan pois ja alkoivat käyttämään valjaita. Vetokoiralle tuollainen ei vaan oikein käy. Riki vetää muutenkin paljon ja puolikiristävä panta on hieman hillinnyt vetämistä. Valjaiden laitto on kuitenkin melkein kuin lupa vetää ja voimaahan tuolta kaverilta löytyy! Ja toisaalta taas olemme miettineet, että emme voi laittaa pojalle valjaita ja kieltää vetämästä, koska kun on aika oikeasti opetella vetohommia, siitä voi tulla ongelma... Pitää nyt kai vaan odotella, miten Rikin vointi kehittyy ja ottaa yhteyttä eläinlääkäriin jos pahenee... Ja toisaalta Riki oli eilen leikkimässä äitini koiran kanssa, joten katsotaan tarttuuko toiseen... Vastuutonta, tiedän, mutta Rikin vointi on muuten todella hyvä, että tunnustan välillä unohtavani ongelman... Eikä kohtauksia tule välttämättä kuin kerran viikossa, toisinaan kaksi kertaa päivässä tai saattaa olla kaksikin viikkoa taukoa. Liekö sitten tuolla mitään merkitystä diagnoosin tekemisen kanssa?