Eilen jo töissä harmittelin, että en pääse suoraan töistä kotiin, kun olisi niin ihana päivä auringon paisteessa, että ajelulle olisi kiva päästä. Ehdin kotiin kuitenkin viimeisten auringonsäteiden aikaan ja vaikka tiesin, että kohta on pimeää, halusin lähteä pitkälle rauhalliselle lenkille, joten matkaan lähti Ada ja Riki. Otin valon mukaan ja heijastinliivit kaikille eli varauduttiin pimenevään iltaan. Tiet oli liukkauta, joten oikaisin hangen poikki suoraan kevyen liikenteen väylälle, jotta ei tarvinnut meidän kujan 90 asteen mutkia ajaa vauhdikkaiden koirien kanssa.
Koirat toimivat hienosti. Molemmat kuuntelivat hyvin ja pysähdyksissä ollessa meidät ohitti mies potkurin, lapsen ja koiran kanssa vauhdikkaasti. Koira juoksi potkurin vierellä. Tästähän Ada vauhtia sai ja kovien murahduksien kera piti perään päästä. Kohta jo ohi mentiinkin ja huikkasin vain heille, että kylläpä sai meidän tapaukset hyvin vauhtia heidän menostaan. Ohitus sujui rauhassa ohi-käskyjen saattelemana. Takaisin päin tullessa he ajelivatkin taas samaan suuntaan meidän edellä. Saimme heitä koko ajan hieman kiinni, mutta annoin heidän mennä rauhassa toiseen suuntaan, emmekä enää ohi menneet, kun tiesin, että loppumatka ei yhteinen kuitenkaan olisi.
Muuten saimme rauhassa ajella. Vauhti ei ollut päätä huumaava, mutta minusta olikin nyt todella mukava rauhassa ajella koirien omaa vauhtia. Nopeasti ilta alkoi hämärtämään. Ajoimme kaupunkiin päin rauhaisaa tietä nelisen kilometriä ja kotiin kääntyessä taakse jäi pimeä taivas, mutta saimme ajella kohti tumman pinkkiä auringonlaskua. Oli aika hienoa.
Lämpötila oli nollassa. Matkaa tuli kahdeksan kilometriä ja nopeus oli n. 9 km/h. Nyt aion koko ajan hiljalleen pidentää treenimatkoja. Ehkä aiomme osallistua maaliskuussa epäviralliseen kisaan, jossa olisi matkana 10 kilometriä. Jos saa sekarotuinen osallistua ja saamme tarpeeksi treenailtua hyvällä menestyksellä, saattaisin jopa osallistua kahden koiran kanssa eli Rikin ja Adan. Saa nähdä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti