Tavoitteellisuus

Olen todella kilpailuhenkinen ihminen. Asetan omalle toiminnalleni tavoitteita, enkä useinkaan tee tai harrasta mitään intensiivisesti ilman jotain tavoiteltavaa. Olen siitä varmasti ristiriitainen alaskanmalamuuttikasvattaja, että harrastan todella intensiivisesti agilitya malamuuttien kanssa. Suomessa on muitakin harrastajia, mutta puhdasrotuisia, rekisteröityjä alaskanmalamuutteja agilityn kisamaailmassa ei ole muita kuin minun koirani tällä hetkellä. 

Monet alaskanmalamuutti-ihmiset eivät varmasti arvosta agilitytaustaani. Monet ovat sitä mieltä, että alaskanmalamuutti on vetokoira ja vain siihen liittyvät tulokset kelpaavat jalostuskoiralle. Harrastan myös vetourheilua, mutta olemme kisanneet vain harvakseltaan. Vetourheilussa kisaamisessa on meillä monia haasteita. Kisat on yleensä melko kaukana. Itsellä ei välttämättä ole resursseja tai haluja matkustaa viikonloppureissuja kisojen perässä. Kisakausi on tähän mennessä ollut myös lyhyt, koska talvella on harvassa ollut pikkuvaljakolle kisoja. Yleensä tarvitaan vähintään se kolme koiraa valjakkoon, eikä itsellä ole ollut 1. rekeä ennen talvea 2019, 2. kolme kisakelpoista koiraa yhtä aikaa  ja 3. vielä treenattuna yhdessä niitä kolmea kisakelpoista koiraa. Sekalaumassa tulee helposti ongelmia mm. narttujen juoksuista, vieraita uroksia ei välttämättä pysty ottamaan laumaan tai sitten meillä on ollut todella huonoa tuuria ja joku koirista jostain syystä joutuu jäämään valjakosta pois. Tämä on toki yksi syy, miksi usein malamuuttien tai muiden rekikoirien kanssa lauma herkästi lähtee kasvamaan... 

Oma tavoitteellisuus vetourheilussa on siis tällä hetkellä melko alhainen. Etenkin tänä talvena, kun lunta on vähän ja jokapaikka on jäässä. Kunhan pääsisi edes ajamaan! Tänä talvena vihdoin on tullut REK koe mahdollisuus myös kahden koiran luokassa sprinttimatkoilla. Tämä on loistava uudistus ja odotan mielenkiinnolla myös itse pääseväni tätä kokeilemaan! En tiedä onnistuuko tänä talvena, mutta toivottavasti seurat järjestävät näitä mahdollisuuksia myös jatkossa. Itse en halua kovin kylmiltään lähteä kisoihin. Taiga ei tällä hetkellä ole vielä fyysisesti hyvässä kunnossa, enkä ole niin paljoa ajanut Aslakin ja Adan kanssa, että uskaltaisin lähteä kahden koiran luokkaan kisafiilikseen niiden kahden kanssa ihan noin vain. Hieman kokemusta ja varmuutta tekemiseen kaipaisisin. 

Agilityssä on  helppo asettaa korkeitakin tavoitteita. Kisoja on lähellä, treenikavereita ja kouluttajia löytyy läheltä, tukea saa helpommin. Ainakin omasta mielestäni. Valitettavasti joissakin lajeissa ja järjestöissä ryhmähenki on mitä on, mutta itse tykkään meidän agilityporukasta ja olen saanut valtavasti sosiaalisista suhteista, opeista sekä ylipäätään kokemuksesta. Itsensä ja koiran kehittäminen nykytalvilla on helpompaa agilityssä kuin vetourheilussa. Siten meille onkin noussut tavoitteet luokkanousuista ja myös alaskanmalamuutin näkemisestä agilityn SM kisoissa. 

Kuva Jesse H.

Harrastusten lisäksi minulla on tavoitteita myös kasvattajana. Minulla ei ole tarkoitus vain kasvattaa alaskanmalamuuttien määrää, vaikka se osasta siltä näyttää. Koirillani ei ole mm. edellä mainistuista syistä johtuen käyttötuloksia vetourheilussa. Nartuiltani löytyy agilitytuloksia. Aslak, Taiga ja Ada ovat keränneet näyttelytuloksia menestyksekkäästikin. Elän myös tiiviisti koirieni kanssa ja tunnen ne todella hyvin. Pentueissani on ollut tavoitteena kasvattaa itselleni. Molemmista pentueista olen jättänyt pennun kotiin kasvamaan, vaikka niitä on toki muuallekin riittänyt. Viimeisimmässä pentueessa tavoittelin sekä käyttöä että näyttöä. Karkeasti sanottuna malamuutin näköisiä koiria, Aslakin kovuus tasoittaen Taigan pehmeyttä, käyttöön soveltuvia koiria. Ajan myötä nähdään, miten yhdistelmä toimi loppujen lopuksi. 

Tavoitteellisuus ja kilpailuhenkisyys ei saa kuitenkaan mennä terveen järjen edelle. Kun Ada kaatui putkessa edellisissä kisoissa, jätimme leikin siltä päivältä kesken ja jäimme joulutauolle. Pitää myös osata priorisoida ja ottaa huomioon omat resurssit; niin taloudelliset, fyysiset sekä psyykkiset resurssit. Mietin, mikä on mahdollista, mitkä tavoitteet ovat realistisia. Mitä jaksan. Mihin koiran taidot ja kunto riittävät. Ja sitten nostaa hieman tavoitteita, oppia ja kehittyä tehden parhaansa, mutta myös nauttia kaikesta yhdessä tekemisestä. Haluan myös tuoda alaskanmalamuutteja esille positiivisessa mielikuvassa sekä monipuolisena harrastuskoirana. Olen Sporttirakin kasvattajajäsen ja toivon, että sitä kautta pystyn myös lisäämään oppia sekä tukea harrastamiseen sekä kasvattamiseen ja tuomaan näkyvyyttä alaskanmalamuutille harrastuskoirana. 

Mennyttä ja tulevaisuutta!

Agilitystartit 77

Ada 57 (9 nollaa, 28 hylättyä)

Taiga 20 (2 nollaa, 16 hylättyä)

Vetostartit 1 (Ada ja Nuka)

Näyttelyt 

Ada 3 (1xVSP+NORD SERT, 2xEH)

Taiga 6 (4xERI, 3xSA, PN1+ROP, PN2, PN3,1xSERT+MVA, 2xEH)

Viimeiset kaksi viikkoa on tullut oltua niin lomalla, että ei ole jaksanut edes blogia päivittää! Loma alkaa olla lopuillaan, joten nyt otin asiakseni tehdä päivitykset. 

Vuosi oli kiireinen. Lyhyesti sanottuna. Heti vuoden alusta aloitettiin Taigan viimeisen SERTin metsästys, joka vihdoin toukokuussa napattiin ja kesällä Tuusniemelle lopetettiin näyttelyvuosi meidän osalta Taigan ROP tuloksella. Ada aloitti vuoden Winter Kareliasta ollen VSP ja nappasi ensimmäisen NORD SERTinsä. Tarkoituksemme ei ole lähteä ulkomaille näyttelyihin. 

Vetourheilussa kisarintamalla oli meidän osalta hiljaista. Kevään tavoitteet kaatuivat melko pitkälti Taigan juoksuihin. Olisimme halunneet kisata kolmella koiralla ja myös REK kokeet olivat haaveissa, mutta emme riskejä ottaneet, kun ensimmäisen kauden olimme reellä ajelemassa, emmekä halunneet juoksuista Taigaa ja veljeään Nukaa laittaa samaan valjakkoon. Pääsimme kuitenkin Rautavaaralle maaliskuussa Adan ja Nukan kanssa reellä ajamaan kahden koiran luokassa kaksipäiväiset kisat. Sää oli lämmin ja kisasimme huskeja vastaan, joten lopputuloksessa ei ollut mitään jännittävää.

Agilityn rintamalla olikin jännitystä kaiken muunkin edestä. Taiga sai vihdoin keväällä kaksi nollatulosta ja ensimmäiset LUVAnsa. OIVA jäi odotuttamaan itseään pentusuunnitelmien takia. Saimme kuitenkin vihdoin osviittaa sitä, mitä agility Taigan kanssa voi parhaimmillaan olla, kunhan ongelmat saamme ylitettyä. Viime vuoden esteeksi nousi kepit ja syksyllä valitettavasti radan ulkopuolinen häiriö. 

Adan kanssa saavutettiin vihdoin hienoja tuloksia ja kerättiin kakkosluokassa viime vuonna kakkosluokasta kuusi nollaa, kolme yliaikanollaa, tuloksia ylipäätään 12 ja hylättyjä vain viisi. OIVA saavutettiin toukokuussa ja toukokuun lopussa aloitettin kolmosluokassa kisaaminen hylättyjä keräämällä. Vuoden aikana kerättiin 23 hylättyä ja tuloksia 17. Tulosprosentti kääntyi siis luokkanousun myötä päinvastaiseksi. Nollia keräsimme kolme ja yliaikanollia kahdeksan. Adan kanssa suurin ongelma oli ihanneaikaan pääseminen. Lisäksi syksyllä Adalle tuli keppien lopettamisen ongelma, mutta puomi on vahvistunut ja Ada tekee tasavarmaa juoksaria kisoissa. Ada myös vuoden viimeisissä kisoissa kaatui putkessa pahasti, mutta on toipunut siitä hyvin. 

Vuosi oli ensimmäinen vuosi rekiajeluilla. Kaikki aikuiset koiramme pääsivät reen eteen juoksemaan. Kuitenkin rohkeutta itselläkin oli vain kolmeen koiraan. Kaikki ovat saaneet kokeilla kaikkia paikkoja valjakossa. Aslak johtopaikkaa lähinnä kaksin Adan kanssa. Ada alkoi saada tarpeekseen Taigan härkkimisestä ja rupesi antamaan takaisin. Kerran kesken kaiken heittikin Taigan hankeen. Tunnustan ostaneeni kuonokopan ja usein laitoin Taigalle lähtöön kuonokopan, juoksimme pahimmat höyryt pois, otin kuonokopan pois ja saimme jatkaa rauhassa matkaa. Se ei tietenkään ole lopullinen ratkaisu. Keväällä saimme päättää rekikauden kauniiden maisemien ja hyvien urien keskelle Ruunaalle. 

Riki kävi säännöllisen epäsäännöllisesti kaverikoiravierailuilla.

Syksy painoittui paljon Adan agilityyn ja toisena isona teemana kennelin toisen pentueen alkuun saattaminen ja syntyminen. 

Vanha vuosikymmen antoi minulle koirat, kennelin ja paljon uusia harrastuksia huomioiden myös uudet työkuviot yrittäjäksi ryhtyen. Nyt nostetaan katse kohti uutta vuosikymmentä. Vuoden 2020 tavoitteet: 

Mahdollisesti ainakin yhdet valjakkokisat kevätkaudella, syksyn osalta ei voi vielä suunnitelmia tehdä.

Agilityssa tavoitteena nostaa Taiga kakkosluokkaan ja toiveena myös kolmosluokka. Adan kanssa tavoitteena kisaoikeus agilityn SM kisoihin. Ada jää agilitystä eläkkeelle vuoden loppuun. Ruskan kanssa aloittelemme agilityn pentukurssilla helmikuussa ja alamme tehdä pohjaa tulevaa agilityharrastusta kohden, kuten myös viimeistään syksyllä aloitamme vetourheilun, joten pohjaa kasvatetaan myös sitä varten.

Rikin kanssa jatketaan kaverikoiratoimintaa.

Aslakin kanssa ovet ovat avoimia vetourheilussa, mutta aika näyttää. 

Näyttelyissä Taigan kanssa käydään kokeilemassa valioluokassa pärjäämistä. Kesäkuussa Ruskan kanssa aloitetaan pentuluokassa ja elokuussa päästään jo junioriluokkaan. Kisa tulee olemaan kovaa, koska täällä päin on useita samanikäisiä malamuuttinarttuja. 

Pentuelämää

Pennut on jo 19 vuorokauden ikäisiä eli kolme viikkoa alkaa olla täynnä. Painoa on jo kaksi kiloa. Pennut kasvavat hurjaa vauhtia! Pentupakettien valmistelut on aloitettu, rekisteröinti on aloitettu, varattu pentutarkastus + sirutus + polyneuropatiatestin ottaminen ja vieraita otettu jo vastaan pentuja rapsuttelemaan. Taiga on tuttujen antanut mennä pentujen luokse hienosti, mutta vieraampien ihmisten kanssa Taiga on selkeästi epäluuloisempi. 

Taiga on käynyt lyhyillä kävelylenkeillä. Tarkoitus on nyt aloittaa hiljalleen saamaan Taigalle taas lihasmassaa takaisin. Siksi Taiga on totutellut taas muun lauman kanssa olemiseen ja tavoitteena saada Taiga ja Aslak juoksemaan yhdessä pihalle pian. Taiga on tähän asti ollut ulkona yksikseen. Tänään yritin saada leikkimään lempilelullaan ja juoksemaan, mutta sää oli ikävä ja Taiga lelun kanssa juoksi aina portaille odottamaan. Kokeilimme myös pari kertaa keppejä. Ensin yritin etupalkan kanssa, mutta Taiga juoksi suoraan kepeistä ohi. Sitten otin itse palkan ja silloin Taiga teki kepit pari kertaa. Olemme Taigan kanssa sisällä myös treenanneet maton koskettamista takajaloilla puomia muistutellen ja nenällä käden koskettamista. 

Pennuilta leikattiin kynnet ensimmäisen kerran kahden viikon iässä. Tänä aamuna leikkasin jo toistamiseen. Huomasin myös eilen illalla, että hampaat ovat puhjenneet. Silmät aukesivat noin 11-13 vuorokauden iässä. Ensimmäinen matokuurikin on annettu jo. Ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa pennut saivat 18 vuorokauden iässä. Tällä kertaa meillä syötetään pennuilla Eukanubaa. 

Pentuja on opetettu käymään tarpeillaan sanomalehden päällä. Silloin, kun olen paikalla ja pennut heräävät, olen nostanut ne heti sanomalehdelle. Etenkin yksi uroksista on oppinut hyvin ja tänäänkin itse siirtyi puolen metrin päähän sanomalehdelle pissalle. Se meni matolle makaamaan, josta kohta nousi ja meni kakalle sanomalehden päälle. 

Pennuilla alkaa löytymään luonnetta koko ajan paremmin. Tällä viikolla ne ovat oppineet murisemaan, haukkumaan ja ärisemään toisilleen. Odotellaan, että vielä paremmin rupeaa löytymään erilaisia persoonia, ennen kuin päätetään pentujen kodit. Kaikki pennut ovat tällä hetkellä varattuja. 

Itselle on haasteellista tehdä päätös siitä, kumpi narttu jää kotiin. Toinen menee sijoitukseen, eikä matka pitkä ole, mutta itselle jäävän kuitenkin on tultava toimeen laumassa ja tavoitteena on agility- ja vetokoira. Molemmat nartut tulevat käymään näyttelyissä. Toinen nartuista on soopeli ja nyt jo eroaa hieman nallemaisempana olemukseltaan. Toinen on enemmän harmaavalkoinen hieman soopelin vivahteella.  Selkeästi hieman sirompi. Molemmat ovat terhakan oloisia temperamentiltaan, soopeli ehkä hieman temperamenttisempi. Eli saadaan vielä hetki seurata pentujen kasvua ennen lopullisen päätöksen tekemistä. 

Muu lauma on saanut hiljalleen nähdä pentuja. Taiga ei vielä ole ollut mukana, mutta Taiga on jäänyt muiden pentujen luokse rauhassa, kun olen ottanut yhden pennun kerrallaan alakertaan muita tapaamaan. Ada rakastaa pentuja ja on ruvennut hieman egoilemaan vieraille koirille. Riki on vielä tyytyväisenä vain haistellut. Aslak on ollut innoissaan, mutta toisaalta kerran säikähti pentua. Välillä saavat hieman tutustua pentuihin, mutta paremmin vasta 4-5 viikkoisena. 

Pennut tuli taloon!

Pitkä odotus sai vihdoin tiistaiaamuna päätöksensä, kun puoli viideltä ensimmäinen Taigan pentu syntyi. Taiga halusi tehdä kaiken kunnolla pitkän kaavan mukaan ja ensimmäisen kerran lämpö laski alle 37 asteen jo torstai-iltana, mutta nousi pian takaisin yli 37, ja seuraava lämpöpiikki tuli lauantaina. Sunnuntaina Taigan käytös antoi viitteitä, että synnytys lähestyy, mutta lämpö laski pysyvästi vasta sunnuntai-iltana. Koko maanantaipäivä jännitettiin, että joko nyt.. Vai nyt.. Kohta.. Mutta edelleen maanantai-iltana menimme normaalisti nukkumaan, eikä lämpö ollut vielä lähtenyt nousuun kunnolla. Kahdelta yöllä heräsin ja käytin Taigan pihalla ja mittasin jälleen lämmöt, eikä lämmöissä edelleen ollut muutoksia. Hieman Taiga oli ehkä levottomampi, mutta kaikista huonosti nukutuista öistä johtuen nukahdin melko pian uudelleen sohvalle. Puoli viideltä heräsin Taigan kiljuntaan kuin Taigaa olisi tapettu. Kiirehdin pentulaatikolle tutkimaan Taigaa, jolloin Taiga meinasi jopa puraista minua. Samalla tajusin, että ensimmäinen pentu oli jo melkein kokonaan syntynyt. 

Kahden seuraavan tunnin aikana syntyi kaksi pentua lisää. Ne syntyivät rauhassa ja melkein huomaamatta. Jäimme odottamaan vielä kahta pentua (kävimme röntgenissä, jossa löydettiin viisi pentua). Pari tuntia oli aivan hiljaista ja mieskin lähti jo töihin. Jälleen meinasi itsellä väsymys viedä voiton, mutta näin, että Taigalla pieniä supistuksia oli. Pentulaatikkoon oli valunut jo melko paljon verta ja huomasin, että Taigan karvoissa oli vihreää. Soitin eläinlääkärille, joka neuvoi rauhassa odottamaan. Hän totesi, että älä tuijota väriä vaan aikaa. Kun kerta supistuksia oli, ohjeeksi sain odottaa puolisen tuntia. Kohta puhelun jälkeen tajusin, että laatikossa oli myös vettä ja ynnäilin oireita ja keksin, että todennäköisesti pennun sikiöpussi on hajonnut. Onneksi melkein samantien näin jalat ja tajusin, että kaiken lisäksi pentu syntyy takajalat edellä. Laitoin hanskat käteen ja yritin Taigaa varovasti auttaa. Taiga ei kuitenkaan apua halunnut ja sai puserrettua pennun ulos itse. Taiga onneksi oli reipas putsailija ja pentu oli heti virkeänä. Jäin siis odottamaan vielä viimeistä pentua, joka sujahtikin jo vartin sisällä edellisestä maailmaan. 

Kaikesta odottamisesta huolimatta Taiga halusi olla kätilöystävällinen ja hoiti homman viidessä tunnissa loppuun. Ongelmaksi meinasi muodostua Taigan saaminen pentulaatikosta tarpeilleen ja pesulle. Hihnaan piti laittaa ja puoliväkisin viedä pihalle. Kaikki siivoukset sain vihdoin tehtyä ja istahdin pentulaatikkoon tutkimaan ja mittaamaan pennut. Kaikki oli hyvin.

Taiga on ollut hyvä äiti. Taiga ei halunnut ensimmäisinä päivinä herkästi poistua pentujen luota, mutta hiljalleen on suostunut kävelylle tai tullut sohvalle kanssani makoilemaan. Ruoka maistuu hyvin ja vatsakin on kerran vasta ollut osittain löysällä. 

Pentujen ollessa kahden vuorokauden ikäisiä, pääsi Ada sisään. Portti oli välissä ja Ada ei pystynyt näkemään pentulaatikolle, mutta Taigan kanssa tervehtivät toisiaan portti välissä. Kaikki sujui hyvin. Kolmen vuorokauden iässä eli tänään pääsivät myös pojat sisällä käymään samalla tavalla. Aslakille jopa näytimme portin takaa paria pentua. Kaikki on sujunut todella hyvin ja Taigalla ei ole ollut kertaakaan tarve rähistä kellekään. Taiga kävi myös Rikin kanssa kävelyllä yhdessä. 

Tällä hetkellä meidän laumassa on paljon pissaa, kakkaa ja pennun tuoksuista elämää! (Eli sitä pissiä ja kakkaa!)

Valjakointia ja uuden reen testausta!

Tunnustan olleeni melko laiskalla tuulella tammikuun ajan. Olemme parit yhteiset treenit pitäneet perhevaljakon kanssa, mutta muuten on melko hiljaista vetourheilun saralla ollut. Tavoitteena oli lähteä REK-kokeeseen, mutta oma jännittäminen vei voiton ja koin parhaaksi treenailla lisää niin varusteiden hallintaa kuin kolmen koiran hallintaa. Nuka lisäksi ei ole ohituksia treenaillut, joten niitä olisi hyvä treenata ennen kisoihin lähtemistä. Olen nyt päässyt paremmin kiinni reen ohjaamisesta ja sain vihdoin postin tuomana lumiankkurin, joka kylläkin odottaa edelleen olohuoneen pöydällä narujen ja solmujen laittoa. Opettelin tekemään sieppausköyden ja sen käyttöä olen nyt harjoitellut. 

Yhdet treenit meillä oli koirille kunnon päätreeniä, kun ajoimme pellolla ympyrää noin 7 kertaa. Vaihdoimme välillä kuskia, jotta kaikki pääsivät kokeilemaan ajoa. Koirat kulki hyvin ja sää sattui olemaan todella kaunis, joten oikein mukavaa oli treenailla. Lopulta koirat saivat tarpeekseen ja olivat tehneet viimeiselle kierrokselle lähtiessä parin sadan metrin päässä u-käännöksen ja päättivät, että nyt riittää. Taiga ja Ada ottivat kerran kunnolla yhteen, kun meinasivat solmuun mennä. Itse en ehtinyt väliin ennen kuin Taiga oli jo hangessa kyljellään ja Ada murisi sille päällä. Hyvä toisaalta, että saivat itse ratkaistua asiaa. Edelleen Taiga ärsyttää Adaa keulassa, mutta uskoo ehkä paremmin, kun Ada ärähtää. Saattaavat kyllä edelleen aloittaa jo rähinää, mutta uskoovat kuitenkin minun ärähdystäni ja päästään aina lopulta matkaan. Nuka ei ole onneksi kertaakaan päättänyt mukaan mennä, vaikka saattaakin murista sivussa. 

Kuva Jesse H. 

Lopulta sain ihan ikioman reen! Sitä ei moneen päivään ehditty edes purkaa paketista, mutta lopulta lauantai-illan saunakeskustelu päättyi siihen, että kiirehdittiin saunasta, puettiin lämpimästä päälle ja lähdettiin purkamaan paketti. Laitettiin reki lähtökuntoon ja siepparilla kiinni auton peräkoukkuun. Mukaan otettiin pyörään Riki (Taiga oli syönyt puruluuta juuri hetkeä aiemmin) ja Aslak sekä johtoon Ada. Mies lähti kyytiä ottamaan, koska en olisi uskaltanut taajamaan kolmen koiran kanssa aivan uudella kokoonpanolla lähteä. Mies totesikin, että olipa kiva olla kyydissä, eikä kotona odottamassa, onko jotain sattunut. Mies talutti koirat suoralle, jossa sitten miehen piti jättää koirat kuumana odottamaan lähtökäskyä minun seisoessani koko painollani piikkijarrulla ja hypätä kyytiin mahdollisimman nopeasti. Olimme varautuneet pahimpaan, mutta olipa kiva pari testikilsaa! Aslak on ollut kevyellä treenillä viime aikoina, Riki on ollut parin vuoden vetotauolla ja Adalla rankka agilitykisapäivä takana, joten pidimme testilenkin lyhyenä. Mies talutti koirat ensimmäisen tien ylityksen ja valmistautui auttamaan u-käännöksen kanssa, mutta koiratpa yllättikin ja tekivät todella sujuvan u-käännöksen aivan itse. Mies hyppäsikin itse takaisin kyytiin ja matka jatkui. Lenkistä jäi todella hyvä fiilis! Reki kulki upeasti ja liukkaasti. Pitää opetella taas uutta tyyliä ohjaamiseen. Välillä meinasi sivuluisuunkin mennä ja välillä koukattiin hangen kautta. 

Kuva Jesse H.

Tänään sain mahdutettua reen juuri ja juuri autoon kahden koiran kanssa ja lähdimme treenailemaan taas Nukan kanssa. Olin itse päikkäreiltä heränneenä vielä väsynyt, enkä olisi jaksanut tappelupukareita keulassa, joten lähdimme ensin lenkille Taiga keulassa ja Nuka pyörässä. Taigasta paljastui uusi puoli, kun löytyi suurta epävarmuutta johtaa valjakkoa yksin. Lähdössä kääntyi aina takaisin päin ja ihmisen piti olla auttamassa eteenpäin. Lopulta tajusi homman juonen ja päästiin eteenpäin. Edelleen eteneminen oli selkeästi epävarmaa ja haisteli penkkoja sekä vilkuili taakseen. Eteni kuitenkin lopulta ihan hyvin. Takaisin kääntyessä taas yritti päästä minun luokseni, mutta Nukan omistaja houkutteli edellä ja Nuka lähti etenemään, joten Taigakin kääntyi eteenpäin. 

Halusimme testata koiria ja rekeä umpihangessa. Otimme keulaan Taigalle kaveriksi Adan. Ajattelin, että Taiga olisi rauhoittunut, mutta vielähän tuo jaksoi rähinöitä Adan kanssa aloittaa. Kyllä ne sinne hankeen taas meni, mutta kyytiläisen piti hypätä nopeasti pois, kun raskasta oli edetä. Kuten oli Taigan ja Nukankin kanssa, kun kahdestaan olivat, jolloin myös kyytiläinen hyppäsi alun jälkeen pois. Koirat muistivat reitin, jota olimme edellisellä kerralla pellolla ajaneet, mutta koska uraa ei ollut, Ada ja Taiga rupesivat varmistelemaan takaa, että ihanko oikeasti mennään tuonne. Pitkää pätkää emme pellolla ajaneet, kun selkeästi oli raskasta.

Kuva Jesse H. 

Lähdimme vielä tienpätkää ajamaan kolmen koiran kanssa. Nyt oli taas kyytiläinen ja hyvin jaksoivat kolmestaan vetää. Adan ja Taigan paikat vaihtuivat välissä ja piti korjata takaisin, kun Ada yritti juosta oikeaa reunaa, mutta Taiga ajautui samalla penkkaan ja tämä häiritsi molempia, joten usein ärähtelivät toisilleen. Kun paikat vaihdettiin takaisin, ärinät loppuivat. U-käännöksissä koirat talutettiin ympäri. Adan johtamista hieman häiritsee vielä Taigan osaamattomuus, mutta Taiga tarvitsee Adaa oppiakseen. 

Talven treeneissä on tullut huomattua, että Taiga ja Nuka ovat todella kivoja koiria luonteeltaan, mutta toisaalta taas hieman pehmeitä. Niillä ei ole Adan tyypillistä sinnikyyttä ja kovapäisyyttä, jota uralla tarvitaan. Siksi minulla onkin koko ajan enemmän vahvistunut ajatus Taigan ja Aslakin yhdistämisestä jalostukseen. Aslakin kovapäisyys tasapainoittaisi Taigan pehmeyttä. Nythän niitä Taigan juoksuja odotetaankin alkavaksi, että pentuesuunnitelma etenisi. 

Malamuutin luonne ja koulutus

En oikein edes tiedä, mistä lähtisin liikenteeseen ajatusteni kanssa. Nämäkin ajatukset ovat heränneet somekeskusteluista. Kaikki lähti liikenteeseen, kun erään malamuutin omistaja kysyi neuvoa koiran omituiseen käyttäytymiseen, kun ei halunnut yhtäkkiä lähteäkään yläkertaan yöksi. Keskustelussa oli monta näkökulmaa, mutta kaksi keskeisintä oli, että 1. koira ei vaan halua ja 2. koira testaa. Itse olin vaihtoehdon 1 kannalla, koska meilläkin on se tilanne, että Ada ei halua yöksi yläkertaan nukkumaan vaan nukkuu keittiössä. En tiedä asiaan syytä, koska aiemmin Ada on ollut öitä yläkerrassa ja muuten sinne mielellään meneekin. Meillä on esimerkiksi muodostunut sellainen rutiini viikonloppuisin, että minä keitän kahvia ja Ada menee "herättämään" miehen yläkertaan. Toisin sanoen siis menee nukkumaan viereen... En koe tarvetta pakottaa Adaa yläkertaan, koska Ada pärjää hyvin alakerrassa. Jotkut asiat ja toimenpiteet ovat sellaisia, että niistä ei keskustella vaan koira meidän tahtoomme joutuvat alistumaan, mutta tämä on sellainen asia, josta voimme hyvn joustaa ja antaa Adan päättää mieluisin nukkumapaikka. 

Alaskanmalamuutin rotumääritelmä sanoo: Alaskanmalamuutti on lempeä ja ystävällinen, ei ”yhden miehen” koira. Se on uskollinen ja kiintynyt seuralainen, yllytettäessä leikkisä, mutta aikuistuttuaan yleensä vaikuttavan arvokas.

Malamuutin luonnetta mielestäni aliarvioidaan ja annetaan liikaa anteeksi, koska kyseessä ei ole palveluskoira vaan alkukantainen rekikoira, jonka tulee osata tehdä itsenäisiä päätöksiä. Tottakai roduilla on eroja. Palveluskoirilla tai suojelukoirilla on hyvin erilaiset intressit toimia verrattuna malamuuttiin. Ne kaikki ovat jalostettu eri tarkoituksia varten. Silti malamuutin tulee olla hyväluonteinen ja mielestäni tasapainoiseen luonteeseen tulee enemmän panostaa. Toiset ovat sitä mieltä, että terveys on aina ykkönen ja ei haittaa, jos luonne ei aivan kultaa olisikaan. Tietenkin terveys pitää olla kunnossa, mutta aivan samalla tavalla tulee ottaa huomioon jalostuskoirien luonteet. 

Malamuutti ei ole miellyttämisenhaluinen koira. Aiemmin mainitsemassani keskustelussa suuren painoarvon sai ajatus, että koira testaa ihmistä ja rajoja. Minusta hyvä pointti oli kuitenkin se, että ennemmin koiralla on eri intressi kuin ihmisellä ja siksi kouluttaessa ihmisen on hyvä käyttää koiran haluamaa intressiä hyväkseen. Malamuutilla se usein on ruoka. 

Monilla tuntuu olevan käsitys, että enemmän kuin yksi malamutti + ruoka = tappelu. Meilläkin ruokailutilanteet ovat herkkiä. Ada on rauhoittunut, mutta Taiga vahtii ruokakuppeja ja hyökkäilee Rikin kupille, jos vahtimatta jättää. Taiga saa jostain kierroksia ruokailutilanteisiin ja sen jälkeenkin pitää antaa rauhoittua, jotta voidaan esimerkiksi tarhaan lähteä. Mutta jos minulla on kädessä vaikka nameja, voin käskeä neljä koiraa istumaan vierekkäin eteeni ja jokainen keskittyy vain minuun. Kukaan ei ärise toisilleen. Annan namit koirille tietyssä järjestyksessä; Riki, Ada, Aslak ja Taiga. Toki jokainen yrittää nenällään seurata kättäni, mutta minun riittää pikkuisen vain äännähtää ja saan antaa namin aina vuorollaan yhdelle koiralle. Oheinen kuva kertoo mielestäni meidän koirien luonteista ja laumadynamiikasta paljon. 

Malamuutti ja ruoka voi olla koulutuksessa toki myös ongelma. Lähinnä olen huomannut sen agilityn parissa. Olen monta kertaa saanut eräälle kouluttajallemme selittää ja perustella, miksi en käytä Taigan kanssa treenatessa liian hyvää palkkaa mukana. Hänen mielestään koiran tulee saada parasta palkkaa treeneissä, mitä voi olla. Hän jokaisella kerralla antaa minulle palautetta siitä, että minulla on usein vain peruspapeloita mukana Taigalle palkaksi. Olen jopa jo kyllästynyt käymään samaa keskustelua uudestaan ja uudestaan. Kerran hän omasta taskustaan antoi nakkeja Taigalle palkaksi. Hyvästi Taigan keskittymiskyky. Sen jälkeen Taiga halusi vain nakkeja. Lopulta pyysin, että jospa jätetään ne nakit pois... Toki on tärkeää, että koira saa palkkaa, josta tykkää, mutta malamuutille se usein on ihan mikä tahansa ruokapalkka. Meillä siihen riittää ihan vain ne peruspapelot. Taigan keskittymiskyky työskentelyä ja minun vaatimaani kontaktia kohtaan meni aivan nollaan, kun palkka oli jotain aivan liian hyvää. Toinen asia, jota saan perustella ja selitellä on se, että malamuutti on kova koira, joka ei mene rikki siitä, että joudun korottamaan ääntäni vaatiessani koiran huomion itseeni. Malamuutti ei ole helpoin rotu agilityharrastukseen ja valitettavasti kovinkaan monet eivät ole olleet kouluttamassa malamuutteja, eivätkä ymmärrä malamuutin sielun elämää samalla tavalla. 

Koiran fyysinen kouluttaminen on kiistelty asia. Siitä kiistellään jo pelkästään, että mitä se pitää sisällään, mikä on fyysistä kouluttamista. Osa on sitä mieltä, että kaikki fyysinen koulutus on väärin. Osa on kuitenkin sitä mieltä, että on ok olla malamuutille fyysinen tarpeen vaatiessa. Perustellaan malamuutin kovuudella ja koiraa laitetaan maihin. Tunnustan itsekin niin tehneeni. Riki oli ihan hirveä pentu, jonka kanssa sai taistella pienistäkin asioista. Laitoin Rikin maihin melko useinkin. RIkistä kasvoi hieno koira jokatapauksessa. Aslakin kanssa olen toiminut välillä samoin, mutta Aslakin kanssa olen todennut, että se vain pahentaa asioita. Aslakin kanssa olen huomannut, että on tärkeää itse ennakoida ja positiivisen vahvistamisen kautta muovata koiran käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa. Aslak on kasvanut ajan myötä paljon, mutta provosoituu herkästi muiden koirien reaktioista. Lisäksi Aslak on joissakin asioissa epäluuloinen, kuten tänään silmätarkastuksessa lääkärin tuijottaessa läheltä suoraan silmiin ihmeellisillä valoilla. Aslak murisi matalasti, mutta ei tehnyt muuta. Silti en kokenut tarpeelliseksi Aslakia torua niin fyysisesti kuin sanallisestikaan, koska se ei olisi tilanteessa auttanut yhtään vaan Aslak olisi todennäköisesti kokenut itsensä uhatummaksi. Olin vain itse vieressä, pidin Aslakin päätä paikoillaan ja totesin rauhallisessa äänellä Aslakille "rauhoitu". 

Fyysistä kouluttamista perustellaan myös usein sillä, että kyllähän aikuinenkin koira kouluttaa pentua välillä rajustikin. Kuitenkin lähtökohtana on jo ihan hyvä olla ajatus, että ihminen ei ole koira. Kyllä, olen napannut pentua varovasti poskesta, kun hyökkäilee Adan naamalle vetolenkille lähtiessä, eikä millään meinaa lopettaa. Totta kai, kun puhutaan alaskanmalamuutista, rekikoirasta ja useamman koiran valjakosta, huonoon käyttäytymiseen on puututtava. Mutta kyllä itse ennemmin haen luottamusta koiraan positiivisen vahvistamisen kautta, vaikka onkin kovapäinen malamuutti kyseessä. Vaikka agilitykentällä saatan suorastaan karjua koiralle, mutta sillä haen lähinnä sitä, että koira huomaa minut, kuuntelee minut ja ottaa minuun kontaktin. Nämä kun välillä haahuilee miten sattuu, muut ihmiset on kivoja tai ihmeellisiä ja kas kummaa, mitäs toisella kentällä tehdäänkään. Mutta malamuutti ei huutamisesta hajoa. Adan ilmeestä näkee, että ei tykkää huudostani, mutta kun vaihdan äänensävyn ja kehun minun huomaamisesta, Adakin unohtaa huudon. 

Itse en osallistu somessa keskusteluihin vaan rauhassa mietin asioita itsekseni. Valitettavasti liian usein somessa ihmiset käyttytyvät huonosti, eivätkä kunnioita toisten mielipiteitä. Malamuuttipiireissäkin on myös näitä "minä olen oikeassa ja olen omistanut/kasvattanut malamuutteja niin ja niin pitkään ja tiedän kaiken ja ihan turha väittää vastaan" -tyyppejä, joiden kanssa saa vain hakata päätä seinään, kun on ihan sama, mitä itse sanot. Olen tähän joskus törmännyt omakohtaisesti ja siitä oppinut, että parempi olla puuttumatta, kun tulee vain huonolle tuulelle. Tämäkin avautuminen voi olla, että ei tavoita suurta lukijakuntaa, mutta tämä on itselleni paras tapa kertoa mielipiteeni ja avautua ajatuksistani. Kuten Aslak, itsekin olen herkkä provosoitumaan, joten esimerkiksi facebook ei ole minulle se oikea paikka osallistua tietyntyyppisiin keskusteluihin. 

Agilitya ilman käsiä

Aloitetaanpa tarinointi siitä, että kävimme sunnuntaina mittaustilaisuudessa Adan kanssa. Mitään suurempia yllätyksiä ei tullut, koska selkeä maksihan Ada on. Tuomari lähinnä mietti, riittääköhän hänellä mitta... Olen ollut siinä uskossa, että Ada on n. 63-64 cm korkea, mutta tuomari saikin Adan mitaksi 60 cm ja millit päälle. Olin ihmeissäni ja tuomari mittasi vielä uudestaan. Hän katsoi Adan asennon tarkkaan ja etsi oikean kohdan tarkasti. Silti toisellakin kerralla tuli sama tulos. Olen aiemminkin miettinyt, mihin suuntaan malamuuttien jalostus on menossa, mutta tämä sai vahvistusta omille ajatuksilleni. Niihin voin joskus toiste palata tarkemmin.

Tänään oli pienryhmän syyskauden viimeinen treenipäivä. Tänään oli teemana ohjaus ilman käsiä. Odotukset eivät olleet korkealla ja lähdettiin lähinnä hauskaa pitämään. Mutta sehän menikin hyvin! Lopuksi tehtiin käsien kanssa ja tuntui virheitä herkemmin tulevan! Ohessa alusta video. 

Kepeille siirtyminen tuosta putkikulmasta oli haastava ilman käsiä. Käsien avulla siirtyminen oli helpompi. Kepit muuten meni hyvin ja kepeiltä oli helppo siirtyä A-esteelle. A:n jälkeen meinasi kiire yllättää ja sain tosissani juosta, että ehdin Adan edelle ohjaamaan hypyn jälkeen toiselle hypylle takaakierrolle. Hyppyjen väliin tehtiin persjättö. 

Harjoittelimme lisäksi myös puomille osumia. Otin taas yhdeksän jalkaa bumbberin etäisyydeksi, mutta osumat tuli kontaktialueen yläosalle ja yleensä vain yhdellä jalalla. Toisella kierroksella teimme pelkästään puomia. Otimme tällä kertaa mukaan hypyn, jolle ohjasin takaakierron kautta. Osumat edelleen olivat harvoja, joten kouluttaja antoi ohjeeksi hiimailla omaa vauhtia ja kiihdyttää ennen kuin Ada on puomilla. Tällä tavalla osumia rupesi tulemaan! Toiveet kisauran jatkamiseen nousi jälleen! 

Pentuelämää

Pennuilla alkaa olla ikää neljä viikkoa. Vilskettä ja vilinää riittää. Pissiä ja kakkaa riittää. Pennut madotettiin kahden viikon iässä ja tänä viikonloppuna toisen kerran. 

Alkuun pennuilla meni vuorollaan mahat löysälle, kun maitohan maistui todella hyvin. Pari kertaa viikon välein annettiin maitohappobakteereja myös pennuille. Adallehan niitä on tässä koko ajan mennyt. Maha on Adalla ollut koko ajan löysällä, mutta viime viikolla maha meni ripulille. Kolme päivää seurailtiin ja annettiin Avital Floraa, mutta maha ei ottanut rauhoittuakseen ja perjantaina kysyin eläinlääkäri mielipidettä, miten kauan tätä seuraillaan, vaikka löysä maha onkin normaalia imettävällä nartulla. Vastaus oli, että ei kannata pitkään seurata ja kaikki keinot käyttöön! No niinpä sitä sitten viitisen päivää Adalla oli päällä Canikur-kuuri, Avital Flora ja vielä Attapekt. Lisäksi eläinlääkäri suositteli ruokaa herkälle vatsalle, jota kävimmekin ostamassa. Viidentenä päivänä Ada olla vatsa ensimmäistä kertaa normaalina. 

Kiinteää ruokaa pennut pääsivät maistamaan 2,5 viikon iässä. Nyt saavat säännöllisesti kolme kertaa päivässä kiinteää ruokaa ja hyvin maistuu. Pennut ovat kasvaneet todella paljon ja osalla ainakin on jo kolme kiloa täyttynyt. Tiistaina viimeksi mittasin yhdeltä pennulta painon. Toisen kohdalla ongelma tuli, kun ei oikein enää mittakulhoon mahtunut... Reppanakin on kehittynyt todella hyvin! Vielä viikkoa aiemmin oli paljon pienempi kuin muut ja hoikka neiti. Nyt on kuitenkin saanut kasvussa toiset kiinni.

Pentulaatikko ei enää viikko sitten tuntunut pennuille riittävän. Kaksi kiipesi jo reunan yli kakkosnelosta hyödyntäen. Kakkosnelonen otettiin pois ja paria päivää myöhemmin otettin pentulaatikon seinämä irti, jotta saivat koko vierashuoneen käyttöönsä. Rohkeasti lähtivätkin huonetta tutkimaan. Paitsi yksi, jota vaan nukutti niin paljon. Reppanakin kävi herättelemässä välillä, mutta ei auttanut. Uni vei voiton. 

Hampaat on pennuille kasvanut ja onkin todella terävät ja kovassa käytössä! Aina pentuhuonetta siivotessani, joku roikkuu lahkeessa kiinni ja pentuhuoneessa istuessani on useampi änkeämässä syliin tai näykkimässä jalkonani ja vaatteitani. 

Kissat eivät ole oikein olleet kiinnostuneita pennuista. Talo on sen verran suuri, että pystyvät välttelemään pentuja hyvin. Lapsia ovat kohdanneet, mutta pennut ovat olleet vielä pieniä. Pentuja on sylitelty, leikitelty ja ovat saaneet vieraita tavata paljon. Kynsien leikkuuta on treenattu. 

Minun pitäisi tehdä päätös, kuka sankari jää kotiin. Valinta on ollut vaikea, mutta hiljalleen sieltä on suosikki tullut. Pelko on, että tuleeko jatkossa Adan kanssa toimeen, mutta kuten Adan kasvattajakin totesi, on Ada kuitenkin jo neljä vuotias elämänkokemusta omaa vahva narttu. Joten, eiköhän se ole se pikku piru, joka meille jää. Tämä piru on aina vastassa pentuhuoneen ovella, kun tulen. Se viihtyy sylissäni ja nuolee naamaani, vaikka toisaalta yrittää kovasti minut syödäkin. Piru komentaa toisia, rähisee ja murisee. Hieman on pieni kiusanhenki. 

Eskimo-pentueen syntymä

Viikonloppuna vihdoinkin päästiin jännittämään toden teolla Adan räjähtämistä. Perjantai-iltana Ada vihdoinkin tiputti lämmöt alle 37. Lauantainvastaisena yönä Ada alkoi liikehtiä levottomana ja pyrki paljon ulos. Ada olisi halunnut mennä tarhaan, ja jos olisi saanut päättää, olisi todennäköisesti synnyttänyt pennut koppiin. Aina ulkona käydessä Ada ensimmäisen pyrki tarhaan ja tärisi oven edessä. 

Lauantaina lämmöt olivat aamusta lähtien edelleen reilusti alle 37. Koko päivän jännitimme, milloin poltot alkavat, mutta totta kai neiti odotutti iltaan asti ja vasta kymmeneltä supistukset alkoivat voimistua. Aika tuntui todella pitkältä odottaessa ensimmäisen pennun syntymistä! Ehdin jo miettiä, että mitenkähän pitään odotan ja missä vaiheessa pitäisi eläinlääkärille soittaa. Yhdeltätoista kuitenkin tuli Adalta vedet ja poltot voimistuivat edelleen. Ensimmäinen pentu syntyi puoli kahdeltatoista ja totta kai vielä takaperin. Autoin Adaa vetämällä pentua supistusten tahdissa ulos ja kohtapa Ada pääsi putsaamaan pennun. Autoin sikiöpussin poistamisella pennun naamalta.

Ensimmäiset pennut syntyivät hyvin reippaalla tahdilla ja puoli kahteen mennessä oli syntynyt viisi pentua. Tämän jälkeen Ada piti taukoa. Itse säikähdin jo ja puoli viideltä soitin eläinlääkärille, joka sanoi, että vielä voidaan odottaa, mutta kuudelta soitto, jos ei tapahdu mitään. Viideltä Adalla alkoi taas poltot, mutta kuuteen mennessä ei pentua kuulunut ja soiton jälkeen lähdimme eläinlääkärin vastaanotolle. 

Eläinlääkäri antoi Adalle oksitosiini ja kalkkia pienen tutkimuksen jälkeen. Tämän jälkeen seuraava pentu syntyi nopeasti, mutta valitettavasti tämä pentu jouduttiin lopettamaan. Pentu sai olla ensin Adan luona ja Ada pesi pennun. Eläinlääkäri kävi antamassa pennulle rauhoittavaa kaksikin kertaa, kunnes pentu nukahti Adan viereen. Tämän jälkeen eläinlääkäri kävi Adalta salaa hakemassa pennun pois ja antoi lopetuspiikin. Taas on itku kurkussa, kun tätä käy läpi. Pentu, joka ehti olla luonamme vain pienen hetken ja suru on suuri. 

Adalle piti antaa tunnin kuluttua lisää oksitosiinia ja hetken kuluttua syntyi seitsemäs pentu. Tämä pentu oli hyvässä kunnossa. Tiesimme, että pentuja on kahdeksan ja eläinlääkäri katsoi myös ultralla, että ei enempää näe. Jäimme siis taas odottamaan. Taas kerran eläinlääkäri joutui antamaan oksitosiinia. Ei nähnyt järkeä, että yhden pennun takia leikattaisiin, joten pienillä annoksilla oksitosiinia mentiin. Liikutimmekin Adaa, mutta pentua ei alkanut kuulumaan. Pikkuisen Ada supisteli ja lopulta pentu aina vilahti, mutta meni aina takaisin synnytyskanavaan. Eläinlääkäri lopulta veti pennun ulos, kun Ada ei vaan enää jaksanut ponnistaa tarpeeksi. Sikiöpussi oli jo hajonnut ja pentu oli hieman vihreän liman peitossa. Pennulla oli myös alkuun vaikeuksia imemisen kanssa ja sitä piti tukea tissillä. Lähdimme kohta kotiin ja huolehdimme ensin Adan ja pentulaatikon siistiksi, Adalle ruokaa ja sitten viimeisen pennun ensimmäisenä tissille. 

Nyt on vuorokausi siitä, kun kotiin päästiin. Olin valvonut 31 tuntia ja nukuin 1,5 tunnin päiväunet. Illalla taas 11 aikaan nukkumaan. Yön heräilin kuuntelemaan pentujen ja Adan uikuttamisia ja seurailemaan, mikä pentulaatikossa on meininki. 

Eilen mittasimma kotiuduttuamme pennut ja tänään mittasin jo uudestaan. Jokainen pentu on saanut painoa lisää ja viimeisenäkin syntynyt pentu on todella reipas ja syö nyt hyvin ja ilman apua (oikeastaan jo eilen). Yksi uros on olevinaan saanut niin paljon painoa vuorokaudessa, että noinkohan on tullut eilen mittausvirhe... Olevinaan eilen painoi 505 grammaa ja tänään 691 grammaa... Muut pennut ovat saaneet painoa vuorokaudessa n. 30 grammaa. 

Kaikki voivat hyvin, mutta väsyneesti. Itse olen nyt kaksi viikkoa kotosalla seuraamassa Adan pennunhoitoa ja pentujen kehitystä. Olen saanut paljon ihmetellä uusia asioita. Esimerkiksi olen lukenut, että pennut ovat paljon emän luona, jotta lämpimänä pysyvät, mutta nämä pennut ovat välillä yksikseen jossain nurkassa tai sisarusten kanssa pienessä kasassa tai sitten siellä emon luona. Ja lisäksi olin alkuun todella huolissani, kun pennut halusivat maata Adan alla. Joku tuntui olevan aina Adan rinnan alla ja kasvot toki vielä sisäänpäin. Kävin usein kääntämässä pennun kasvot ulospäin, mutta aina kääntyi takaisin! Että kaipa ne sitten pärjäilee. Ada on todella väsynyt. Ei paljoa häiritse pentujen tissillä olo, kun neiti nukkuu sikeästi. Ei enää vingukaan, toisin kuin yöllä silloin tällöin. Mietin, että noinkohan neiti on pikkaisen riippuvainen minun läsnäolosta ja herätteli minua ihan tarkoituksella yöllä... En tiedä. Lauantaina teki samaa, kun yritin päiväunia ottaa, aloitti vinkumisen, mutta rauhoittui nähdessään minut hereillä. 

Pentukuvasaastetta siis paljon luvassa seuraavien viikkojen aikana!

Adan tiineyden eteneminen, 56 vrk

Tänään on hieman erilaista päivää vietetty. Minulle tämä oli viikon ainoa vapaapäivä, kun eilen vietin päivää töiden puolesta vielä ensiapukurssilla. Ada eilen käyttäyty omituisesti; läähätti, nuoli itseään paljon ja oli levoton. Pistimme käyttäytymisen lähestyvän synnytyksen piikkiin, mutta tänä aamuna neidillä alkoikin peräaukosta verenvuoto kakan teon jälkeen. Soitto päivystävälle eläinlääkärille ja suunta vastaanotolle.

Eläinlääkäri otti tiedot ylös ja aloitti tutkimisen. Heti löytyikin syy verenvuodolle: tulehtunut anaalirauhanen! Rauhanen oli jo melko pahasti ehtinyt tulehtua ja muodostanut fistelin. Suurin osa eritteistä olikin jo sitten vuotanut pois, mutta eläinlääkäri ei saanut loppuja poistettua. Adaa ei tietenkään voi rauhoittaa ja ei antanut eläinlääkärin toimenpidettä tehdä. Eli eläinlääkärikin totesi, että oli siis toisaalta hyvä, että eritteet oli osittain jo valuneet ulos, kun ei olisi yksinkertaisesti pystynyt asialle mitään tekemään. Nyt hän puhdisti betadinella mahdollisimman hyvin niin sisäisesti kuin ulkoisestikin huuhtelemalla alue ja lopuksi laittoi hunajavoidetta. Lisäksi määräsi antibioottikuurin. Muutapa ei pystynyt edes tekemään.

Adalla on painoa tällä hetkellä hurjat 42 kiloa! Joten antibioottien määräkin on melko huima! Ostinkin vielä biobak maitohappobakteeria, että ei enää niin hirmu pahasti maha veteläksi menisi. Adallehan tämä anaalirauhasongelma on melko varmasti aiheutunut juurikin tiineyden takia. Adalla ei ole koskaan aiemmin ollut terveyden takia ongelmia. Ainoastaan viime kesänä kinner venähti. Muuten eläinlääkärireissut ovat olleet ainoastaan rokotuksia, terveystarkastuksia tai proge-testejä tms. Nyt Adalla on maha ollut pehmeänä. Ei ripulilla eikä löysänäkään, mutta pehmeänä, mikä varmasti on edesauttanut, ettei anaalirauhaset ole päässeet tyhjenemään ja olemme nyt tässä tilanteessa. Itseä eniten harmittaa, että olen päästänyt tilanteen näin pahaksi, enkä ole huomannut Adaa vaivaavan jokin ja nytkin tiineyden syyksi laitoin kaiken. 

Onneksi kuitenkin kyseessä ei ollut mitään vakavampaa ja mitään, mikä tiineyteen vaikuttaisi. Nyt toivomme, että Ada ehtii pyllynsä parannella ennen pentujen syntymistä. Hieman on neidillä hankalaa tötterö päässä kulkea, kun ei ole koskaan aiemmin moista tarvinnut. Mieluummin ei tee yhtään mitään ja jos jumiin jää, ei siitä pois pääse omin voimin. 

Vuorokausia no nyt 56 eli jäämme mielenkiinnolla odottamaan, milloin synnytys alkaa!

Pentulaatikon rakentamista

Adan synnytykseen on kolmisen viikkoa aikaa, joten oli aika rakentaa pentulaatikko. Ensin piti pitkään miettiä ja harkita, mistä materiaalista laatikon rakennamme, jotta siitä ei tulisi liian painava, jotta siirtäminen olisi helppoa. Lisäksi pentulaatikko tulisi olla helposti purettavissa, jotta kuljettaminen olisi helpompaa. 

Päädyimme 9 mm paksuun vaneriin. Valintaan vaikutti myös se, että suurin osa vanereista on koko 2400x1200 mm, mikä ei meidänkään tilaihmeeseen Volvoon mahdu. Tämä vaneri oli kokoa 1200x1200 mm, joka mahtui hyvin autoon. Ostimme näitä kaksi tarkoituksena sahata kahtia ja saamme siitä neljä sivua. Hieman epäilytti koko ajan, noinkohan 1,2x1,2 metriä on riittävän kokoinen Adalle, mutta mies oli sitä mieltä, että riittää se! Lopputuloksen nähtyämme totesimme, että käydäänpähän joku päivä lisää vaneria ostamassa... Onneksi laatikko on nyt rakennettu periaatteella, että se on helppo purkaa, joten siihen on helppo lisätä pari vanerin palaa kahdelle sivulle, joten laatikon koko olisi sitten 2,4x1,2 metriä. Siinä pitäisi jo mahtua Adankin synnyttämään ja kasvattamaan isokin pentue!

Tarkoituksena on laittaa oviaukkoon portti, mutta pitää vielä miettiä, noinkohan sitä käytännössä tulisi käytettyä, että onko kenties turha... Laatikon reunat ovat 60 cm korkeita eli Ada ei siitä yli pääse ja portti turhaan estäisi Adan kulkemista laatikkoon ja siitä pois. Tästä herää seuraava kysymys, joudummeko jossain vaiheessa korottamaan oviaukkoa, jotta pennut eivät pääsisi noin vain laatikosta ulos... Mietimme myös, että kunhan pennut tarpeeksi isoja ovat, ottaisimme päätylevyn irti laatikosta, jotta laatikko toimisi pesänä ja lepopaikkana, mutta pentuhuoneessa pääsisivät liikkumaan vapaasti.

Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen eli pentuhuoneeseen, jonka olimme ajatelleet yläkertaan vierashuoneeseen, jotta pojatkin voisivat sisällä olla, mutta Ada saisi pentujen kanssa omaa rauhaa. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että Ada ei enää yläkertaan kovin paljoa tule. Joten saa nähdä, siirrämme laatikon lähempänä synnytystä olohuoneeseen ja pojille tulee kielto olohuoneeseen ja ruokahuoneeseen, jotta Ada saa rauhaa. Näin joko pojat ovat oikeasti ulkokoirina ensimmäiset viikot riippuen, kuinka kaikki rauhoittuisivat sisällä, jos pojat olisivatkin rajoitetulla alueella sisällä. Saa nähdä. Löytyy siis näin pentuaikaan paljon huonoja puolia kolmikerroksisesta talosta... 

Adalla on nyt viikkoa 42 ja maha kasvaa huimaa vauhtia! Somessa näin kuvan, jossa malamuutilla oli vuorokausia 60 ja maha oli samanlainen kuin Adalla nyt! Mielenkiinnolla odotamme siis, minkälaisen koonnin Ada mahtaa luoda. Kahden viikon päästä mennään röntgeniin.

Kuvassa Adalla on vuorokausia 38. Pullukka on silti niin aktiivinen, että edustavaa kuvaa ei oikein enää meinaa saada. 

Ada on tiine!

En ole uskaltanut toivoa liikaa, että Ada ihan oikeasti olisi tiine, vaikka merkit ovatkin viitanneet siihen. Ensimmäinen toivon pilkahdus tuli agikisoista, joissa Ada oli nii-in hidas... Seuraavaksi mies oli sitä mieltä, että Adan nisät olisivat erilaiset ja vatsa olisi kasvanut. Tässä vaiheessa epäilin itse vahvasti, että olisi ja totesin lähinnä, että tai sitten se on vaan läskistynyt... Keskiviikkona kävelylenkillä huomasin, että Adalla on hieman vuotoa ja hieman jo alkoi toivo kasvaa... En kuitenkaan uskaltanut edelleenkään liikaa toivoa ennen ultraäänitutkimusta.

Perjantaina vihdoin ja viimein eläinlääkärillä käynti oli, vaikkakin saimme melkein koko päivän jännittää, kun tutkimus oli vasta neljältä... Edelleen menin hieman epäillen ja hieman toivoen kohti eläinlääkäriä Adan kanssa. Eläinlääkäri oli sama, jonka luona kävimme progetestit ottamassa ja Ada olisi halunnut ovella kääntyä pois. Pääsimme kuitenkin sisälle ja mittasin heti Adan painon. Paino oli edelleen sama kuin reilu kuukausi sitten. Istahdimme odottamaan ja vuoromme tullessa Ada olisi halunnut juosta suoraan ulko-ovelle! 

Eläinlääkäri ajeli Adan mahasta hieman karvoja ja rupesi heti tutkimaan. Totesi heti alkuun, että hyvin pissatettu koira. Itsehän en mitään ultraäänikuvasta ymmärtänyt ja pieni pelko jo hiipi niskaan... Kysyinkin eläinlääkäriltä, kun hän huokaisi, että näyttääkö huonolta... Onneksi hän vastasi, että ei laisinkaan! Tuolla on pentu, tuolla, tuolla ja tuolla... Sanoi, että kuusi hän sai siihen hätään laskettua. Hieman huonosti sanoi kuitenkin karvat ajelleet ja näytti alueen, jossa todennäköisesti saattaa olla lisää pentuja! Eli hyvin tiineenä Ada on!

Eläinlääkärin jälkeen soitin miehelle kotiin, että paljon vauvoja tulossa, johon mies hieman varovasti totesi, että kuinka paljon. Hieman huolestuneelta kuulosti, kun totesin, että ainakin kuusi! Iloiset viestit lähti usealle myötäeläjälle. 

Viikon verran jo ollaan Adalle tiineen koiran ruokaa syötetty. Pienen säkin kuitenkin maltoin vain ostaa... Ihan vain kaiken varalta... Suoraan eläinlääkäriltä lähdinkin ostamaan ison säkin. 

Riemu on ollut valtaisa! Ada on saanut paljon hemmottelua ja hellyyttä. Nyt vain toivotaan, että kaikki menee loppuun asti hyvin ja meille syntyisi marraskuun loppupuolella paljon terveitä pieniä alaskanmalamuuttipentuja.