Vedon voimaa

Viime aikoina olen kirjoittanut paljon meidän agilityharrastuksen etenemisestä, mutta se ei tarkoita, etteikö meillä vetourheiluakin säännöllisesti harrastettaisi. Kokoonpanot ovat vaihdelleet; Aslak yksin, Ada yksin, Ada ja Taiga, Ada ja Aslak. Adan kanssa lähden, jos en halua stressata mitään vaan nauttia vain ajelusta. Aslakin kanssa hengaillaan iltaisin, kun muu liikenne on vähäistä. Aslakin ja Adan kanssa treenaillaan toisen sietämistä, yhteisen vauhdin löytämistä ja matkaa pidennetty. Taigan ja Adan tavoitteena on opettaa Taigalle, miten valjaissa toimitaan ja hiljalleen ollaan pidennetty matkaa 6,5 kilometriin. 

Ada on vetohommissa parhaimmillaan kaverin kanssa. Ada osaa suunnat ja kuuntelee minua hyvin, mutta kaipaa usein vetoapua jaksaakseen pidempään. En tiedä onko kyse viitsimisestä vai jaksamisesta, mutta vetokaverin kanssa saadaan hyvin tasainen lenkki aikaiseksi. Aslakin kanssa alun häseltämisen jälkeen toimiivat todella hyvin yhdessä. Viimeksi Ada jostain syystä rähisi Aslakille lähdössä, vaikka yleensä Aslak härkkii Adaa. Ada lopetti kuitenkin käskystäni ja saatiin keskityttyä olennaiseen. Lenkki oli oikein nautinnollinen.

Aslak vetää hyvin myös yksin. Aslak kuitenkin käy kierroksilla ohitettavia koiria kohtaan, joten käyn mieluummin Aslakin kanssa lenkillä illalla yhdeksän aikoihin, kun on vielä katuvalot päällä, mutta ulkoilijoita jo huomattavasti vähemmän. Ihmisten ohitukset onnistuvat Aslakin kanssa hyvin ja koiratkin, jos menevät autotien toista laitaa, mutta liian läheltä ei ja etenkin vastaantulevat koirat ovat hankalampia ohittaa. Muuten Aslak saa kyllä pidettyä tasaisen vauhdin hyvin yllä. Kerran tässä joulun aikaan kävi tilanne, että Aslak kieltäytyi jatkamasta matkaa eteenpäin. Liekö johtunut tärppipäiviä viettävästä Taigasta kotona vai siitä, kun hermostuin jatkuvasta merkkailemisesta. Kun lopulta annoin periksi ja käännyimme kotiin, Aslak eteni kotiin asti todella hienosti ja pysähtyi ensimmäisen kerran merkkaamaan sata metriä ennen kotipihaa. 

Ada ja Taiga yhdistelmä on tällä hetkellä vielä erittäin mielenkiintoinen tapaus. Taigalla on tarve hyökkäillä Adan päälle. Kerran en meinannut päästä liikkeelle ollenkaan, kun molemmat kävi niin kuumana. Lopulta keksin laittaa istumaan ja odottamaan, ja siten pääsin itse lähtövalmiiksi. Ada on tähän mennessä keskittynyt etenemiseen, mutta hiljalleen Adallakin alkaa menemään hermot. Ada kuitenkin lopettaa ärhentelyn, kun käsken, mutta Taiga ei niinkään. Edellisellä kerralla minun piti pari kertaa pysäyttää valjakko, mennä Taigan luokse rauhoittamaan koiran ja käskin lopettaa turhan rähisemisen tai ei pääse seuraavalla kerralla mukaan. Tähän laittaisin sellaisen nauravan emojin, jos osaisin. Mutta tiedättekös, se toimi. Taiga rauhoittui ja loppumatka mentiinkin jo rauhallisemmalla fiiliksellä. 

Nyt ollaankin muutama päivä pidetty taukoa vetohommista, kun Ada kävi hierojalla, joka totesi Adan selän olevan aivan jumissa. Etuosa oli hyvä. Ada on saanut levätä ja toipua hieronnasta. Vasta eilen Ada pääsi vapaaksi juoksemaan Taigan kanssa. Sää meni myös taas plussalle, joten reitit eivät ole taas parhaimmillaan, joten odotellaan... 

Tapsan möllit

Kävimme Adan kanssa Tapaninpäivän agilitymölleissä. Halli oli Adalle agilityn parissa aivan uusi. Ada ei ole muissa sisähalleissa treenannut tai kisannut kuin meidän oman seuran hallissa ja nyt oli kaikenlisäksi keinonurmi pohjana. Hallia ei ole viralliseen kisakäyttöön tarkoitettu ja pohjakin on hieman joustava, joten tässä tuli treenattua monenlaisia asioita.

Eihän ne suoritukset ihan putkeen menneet, vaikka radat olivatkin suht helppoja. Kävin huolellisesti radat ennakkoon läpi, mutta suorituksessa oma ajoitus ei toiminut, joten Adakaan ei tiennyt, mitä tehdä. Adalla oli todella hauskaa ja tuntui hieman pomppivalla askelluksella nauttivan juoksentelusta. Viimeisellä radalla häntäkin heilui vallattomasti.  Positiivista oli A ja kepit. Ohessa videot jokaiselta radalta. Radalla tuli myös ääntä korotettua melko paljon Adalle... 

Viimeinen rata alkaa kolmella kiellolla, joten hylkyhän siitä tuli. Adalle kyseinen rengasmalli on todella haastellinen. 

Agilitya ilman käsiä

Aloitetaanpa tarinointi siitä, että kävimme sunnuntaina mittaustilaisuudessa Adan kanssa. Mitään suurempia yllätyksiä ei tullut, koska selkeä maksihan Ada on. Tuomari lähinnä mietti, riittääköhän hänellä mitta... Olen ollut siinä uskossa, että Ada on n. 63-64 cm korkea, mutta tuomari saikin Adan mitaksi 60 cm ja millit päälle. Olin ihmeissäni ja tuomari mittasi vielä uudestaan. Hän katsoi Adan asennon tarkkaan ja etsi oikean kohdan tarkasti. Silti toisellakin kerralla tuli sama tulos. Olen aiemminkin miettinyt, mihin suuntaan malamuuttien jalostus on menossa, mutta tämä sai vahvistusta omille ajatuksilleni. Niihin voin joskus toiste palata tarkemmin.

Tänään oli pienryhmän syyskauden viimeinen treenipäivä. Tänään oli teemana ohjaus ilman käsiä. Odotukset eivät olleet korkealla ja lähdettiin lähinnä hauskaa pitämään. Mutta sehän menikin hyvin! Lopuksi tehtiin käsien kanssa ja tuntui virheitä herkemmin tulevan! Ohessa alusta video. 

Kepeille siirtyminen tuosta putkikulmasta oli haastava ilman käsiä. Käsien avulla siirtyminen oli helpompi. Kepit muuten meni hyvin ja kepeiltä oli helppo siirtyä A-esteelle. A:n jälkeen meinasi kiire yllättää ja sain tosissani juosta, että ehdin Adan edelle ohjaamaan hypyn jälkeen toiselle hypylle takaakierrolle. Hyppyjen väliin tehtiin persjättö. 

Harjoittelimme lisäksi myös puomille osumia. Otin taas yhdeksän jalkaa bumbberin etäisyydeksi, mutta osumat tuli kontaktialueen yläosalle ja yleensä vain yhdellä jalalla. Toisella kierroksella teimme pelkästään puomia. Otimme tällä kertaa mukaan hypyn, jolle ohjasin takaakierron kautta. Osumat edelleen olivat harvoja, joten kouluttaja antoi ohjeeksi hiimailla omaa vauhtia ja kiihdyttää ennen kuin Ada on puomilla. Tällä tavalla osumia rupesi tulemaan! Toiveet kisauran jatkamiseen nousi jälleen! 

Adan kontaktiongelma

Otsikko voi viitata myös muunlaisiin ongelmiin, mutta tällä kertaa ongelmana on siis agilityyn liittyen kontaktille osuminen. Muutenhan Adalla onkin loistava kontakti minuun. Mutta olen siis jo aiemmin maininnut Adan ongelman kontaktille ylösnousun suhteen eli Ada loikkaa kontaktialueen yli. Juoksukontaktiin siirtymisellä kokeiltiin opettaa Adalle myös ylösnousua, mutta ei auttanut. Alasmenot menee nätisti, mutta ylösmeno tapahtui edelleen todella isolla loikalla. Kokeilin myös rytmittää omaa askellustani, mutta se auttoi vain yksittäisellä kerralla. Kouluttajilta jo epätoivoissani kyselin, että tuuriosumillako tässä sitten jatkossa mennään, mutta sain onneksi vielä yhden neuvon....

Edellisissä treeneissä kouluttaja ottikin bumbberin käyttöön. Menimme kokonaista puomia(?! Jee!) ja kouluttaja sivussa seurasi, miten Ada askeleensa sovittaa ennen puomille loikkaamista. Hän asetteli bumbberin maahan ennen puomia ja kokeilimme uudelleen. Ada ei edelleenkään osunut kontaktialueelle, joten kouluttaja vaihtoi bumbberin paikkaa, kunnes löydettiin kohta, josta Ada sai askeleensa sovitettua siten, että osui kontaktialueelle. Toistimme vielä pari kertaa ja jokaisella kerralla Ada osui kontaktialueelle! Eli toivoa on!

Jokaisella alastulolla Ada osui kontaktialueelle! 

Aksaa ja aksaa. Paljon aksaa.

Maanantaina oli Adan aksapäivä. Itse ehdin kerätä paljon ärsytystä, kun posti ilmoitti mokanneensa paketin toimittamisen ja minun messarivaatteet eivät ehdi tulla ajoissa. Hyvä oli siis lähteä treenaamaan Adan kanssa, kun Ada tarvitsee kuitenkin paljon kehuja ja hyvää mieltä ja iloista ääntä. Jos itse olen huonolla tuulella, se heijastuu Adan tekemiseen todella vahvasti. Keräsinkin ennen Adan hakemista autosta fiiliksen korkealle tekohymyn kera. Treeni sai itse asiassa minut paljon paremmalle tuulelle. Ada teki niin hyvin ja niin hyvällä draivilla, että ei siinä voinut itsekään äkäisenä pysyä. 

Treenattiin pääasiassa keppejä. Adan kanssa kokeilimme pääsemistäni edelle keppien jälkeen. Lisäksi treenasimme takaaleikkausta ennen keppejä. Takaaleikkausta epäilin vahvasti, koska Ada ei yleensä kestä sitä, että jäisin taakse radalla. Nyt kuitenkin Ada haki kepit käskystä ja jatkoi etenemistä hienosti. Tehtävänäni oli antaa Adan aloittaa kepit ja olla rinnalla vasta noin kolmannen keppivälin kohdalla. Ada teki sarjan täydellisiä keppejä, eikä yhtään virhettä. Toisella kierroksella harjoittelimme avointa keppikulmaa. Tätä teimme jo Tuulian koulutuksessa ja silloin oli vielä putki houkuttamassa keppien vieressä, mutta silti Ada teki hienot kepit. Nytkin Ada teki hienosti ja kokeilimme etäältä ohjaamista. Minun piti yrittää jäädä taaemmaksi ja antaa Adan omatoimisemmin hakea kepit. Ja jälleen Ada teki ilman ongelmia. Kotiläksyksi saimme tehtäväksi jyrkentää keppikulmaa. 

Teimme vielä muutamia kertoja juoksukontaktitreeniä. Edelleen lähdimme maksipöydällä liikenteeseen. Adalla oli jälleen hyvä osumisprosentti, mutta välillä osuma tuli etujalasta, kun pääpointti olisi takajalkaosuma. 

Itsenäisyyspäivän vapaapäivää hyödynsimme lähtemällä molempien kanssa hallille juoksukontaktia treenaamaan. Treenikaveri oli myös tulossa, joten hieman aiemmin menimme itse jo paikalle, jotta ehdimme mm. Adan kotiläksyä kokeilemaan. Teimme alkuun keppejä täydellä 12 kepillä, kunnes muistin, että kouluttaja kehoitti kokeilemaan kuuden kepin kanssa. Kummassakaan ei ollut pääasiallisesti ongelmaa. Alkuun Adalla tuli muutama virhe keppivälin hakemisessa, mutta lopulta virheitä ei enää tullut vaan Ada haki todella jyrkätkin kulmat helposti. 

Kokeilimme pitkästä aikaa Adan kanssa myös keinua. Olen pelännyt, että melkein kolmen kuukauden tauko on tuonut Adalle epävarmuutta keinun kanssa, mutta olin väärässä. Vaikka muistinkin myöhässä, että kyseinen keinu on ollut epäkunnossa ja kolahtaa kovasti, ei Adaa tämä haitannut vaan teki keinun kuten ennenkin.

Taigan kanssa teimme odotellessa rengasta, jonka kanssa ei ollut ongelmaa. Sen jälkeen Taigan kanssa keskityttiin vain juoksukontaktiin, koska huomenna on kuitenkin jo Taigan seuraava treenipäivä.

Adan kohdalla juoksukontaktit ovat ihan hyvällä mallilla. Adalla on paljon vauhtia ja melko varma osumatarkkuus. Joitakin alastulokontaktin ylittäviä loikkia tuli, mutta enemmän kuitenkin osumia. Emme kuitenkaan siirtyneet kokonaiselle puomille. Adalla on edelleen sama ongelma kuin ennen juoksukontaktitreenien aloittamista eli Ada hyppää ylösmenokontaktin yli. Yritin omalla liikkellä rytmittää Adan menoa, mutta se ei auttanut kuin vain yksittäisiä kertoja. Kysyin neuvoa kouluttajilta ja ensi viikolla kokeillaan vielä yhtä keinoa ongelman voittamiseen, mutta palaan siihen tarkemmin uudestaan ensi viikolla. 

Taigalla juoksukontaktit olivat tänään paremmin hallussa edelliseen kertaan verrattuna. Taigan osumaprosentti oli melkeinpä täydet 100. Toisella kierroksella siirryttiinkin kokonaiseen puomiin, kuten myös treenikaveri oman koiransa kanssa. Heillä on myös todella tarkka osumaprosentti ja tänään ensimmäistä kertaa tekivät kokonaista puomia ja meni todella hienosti! Myös Taigalla meni puomi todella hyvin. Alkuun piti muistuttaa, että sinne ihan oikeasti juostaan, eikä palkkaa saa juoksemalla ohi. Kun Taiga tämän tajusi, suoritukset olivat edelleen hienoja ja osumat todella nättejä! Taiga osui myös ylösmenokontaktille. Ohessa taas treeneistä videokooste. 

Talvi!

Tällä viikolla on meille tullut vihdoin ja viimein kunnon talvi! Nyt vaan täytyy toivoa, että lumi pysyy, eikä tällä kertaa sula pois. On ihan eri fiilis päästä taas lumelle vetolenkkejä tekemään. Ei sillä, etteikö nautita sulan maan aikaankin, mutta lumella siinä on vain jotain...

Tällä viikolla otin Adan vetokaveriksi Taigan. Talvi on selkeämmin näin alkuun kahden koiran työskentelyä, kun kitka on hyvin erilainen kicksparkissa kuin pyörällisellä vehkeellä. Pitkästä aikaa siis kaksi koiraa eteen ja en tiennyt yhtään, mihin varautua. Taiga alkuun härkkikin Adaa ja hyppi Adan naamalle. Ada ei mitään vastannut, kunhan yritti vain väistellä. Kun olimme oikeassa reunassa kevyen liikenteen väylällä Taiga penkan puolella, Taiga härkki Adaa ja Adan väistäessä Taiga sai ajettua valjakon vasempaan reunaan. Adan ollessa penkan puolella, Taiga yritti vetää Adan mukanaan vasempaan reunaan, mutta Ada piti päänsä ja juoksi oikeaa reunaa, jolloin myös Taiga lopulta antoi periksi ja juoksi oikeaa reunaa. Muuten lenkki sujuikin ihan hyvin. Ihan ei yhteinen askellus pysynyt koko aikaa. 3,3 kilometriä oli tällä kertaa matkana. Kotona Ada sitten ärähteli Taigalle... 

Tänään sainkin jo tarkkaan miettiä, minkälainen kokoonpano lähtee lenkille mukaan. Tarkoituksena oli ottaa ainakin Aslak mukaan. Koska Riki on nyt vetohommista tällä hetkellä täydessä levossa (Riki menee röntgeniin parin viikon päästä, koska etuosa kipeytyy rasituksesta), oli vaihtoehtoina Ada tai Taiga. Taiga oli viimeksi kova Adan naamalle pomppimaan, joten pidin riskinä ottaa kaksi alkuun kuumana käyvää ja toisiaan härkkivää koiraa rinnakkain juoksemaan, kun toinen riski on se, että Aslak ei ole vielä satavarma koirien ohittaja. 

Toinen vaihtoehto oli ottaa Aslakin kaveriksi Ada. Ada ei kuitenkaan ole viime aikoina Aslakista välittänyt ja Aslak on Adan hajuista kiinnostunut, joten riski oli tämäkin kaksikko ottaa yhdessä juoksemaan. Kuitenkin päädyin tähän kaksikkoon, kun ajattelin, että eihän se Aslakin nenä Adan pyllyssä ole, kun ovat seisingillä päät vierekkäin. Joten jännityksellä lähdettiin Aslakin ja Adan kanssa pitkästä aikaa yhteiselle lenkille. 

Jaro sai lähteä auttamaan meitä lähdössä ja talutti koirat pihasta pitkälle suoralle. Lähtö oli vauhdikas ja yllätyksenä Ada murisi Aslakille ja sainkin alkuun komentaa Adaa rauhoittumaan. Nopeasti Ada rauhoittui ja saimmekin jo kohta tehdä ensimmäisen ihmisen ohituksen. Ohitus tehtiin läheltä, mutta meni hyvin. Koirat jättivät lenkkeilijän rauhaan ja jatkoivat matkaa. Eräässä risteyksessä väänsin Adan kanssa oikeasta suunnasta. Sain lopulta koirat solmusta ja talutettua oikeaan suuntaan, jolloin Adakin antoi jopa jo periksi. Muuten lenkki meni loistavasti. Aslakilla ja Adalla oli hyvä yhteinen ravi. Aslak yritti välillä laukalle nostaa askeleen, mutta Ada piti päättäväisesti ravia yllä, jolloin Aslak myös nopeasti laski takaisin raville. Teimme vielä yhden ihmisten ohituksen ja silloin koirat vain pienesti vilkaisi ihmisiä, mutta eivät sen kummemmin kiinnostuneet ohitettavista. Matka oli 6,16 km. 

Meitä vastaan ajoi mopoilija kyyditettävän kanssa, joka huusi kaverilleen "nuo koirat v**** vetää tuota äijää perässään!" Huusin vain perään "nainen!" Liekö kuulleet...

Juoksukontaktien kehitystä

Ada on kehittynyt todella paljon lyhyessä ajassa. Taiga taas on ottanut takapakkia ja osumat kontaktille on epävarmempia. Kanssatreenaaja myös totesi, että itse liikun epävarmemmin toiselta puolelta ohjatessani, joten minun pitää ainakin keskittyä tarkemmin omaan ohjaukseeni. 

Vippausta

Adan treeneissä tällä viikolla tehtiin pitkää rataa. Me jätimme vieläkin kontaktit tekemättä ja teimme aidat Tuulian ohjeen mukaisesti 45 cm korkeudella. Lisäksi yritin pitää ääneni hyvin iloisena ja olin kontaktissa Adaan, jotta Ada sai energiaa ja meni kouluttajankin mielestä todella hyvällä vauhdilla. Meinasi jopa minulle Adankin kanssa tulle yhdessä kohdassa kiire persjättöä tehdä. Kyseiseen kohtaan ei välttämättä olisi tarvinnut persjättöä tehdä, mutta putkelta tultiin kolmen aidan "pyörähdykselle", jossa ensin tultiin takaa, sitten suoraan ja peruspyöräytyksellä kolmannelle aidalle ja takaisin putkeen. Näiden kahden viimeisen aidan väliin kouluttaja kehoitti kokeilemaan persjättöä ja ennen putkea toinen, jotta itsekin pysyisin liikkeessä ja edellä mennessäni vetäisin Adaa vauhdilla perässäni. Tähän toiseen persjättöön minulle meinasi kiire tulla, mutta sain ohjattua Adan putkeen. 

Toinen haaste oli aidalta putkeen siirtyminen, jossa molemmat putkenpäät houkuttelivat. Sain Adan kuitenkin yllättävän helposti haluamaani putkenpäähän pienellä oman kehon suunnan muutoksella. Putkesta tultiin 90 asteen käännöksellä muurille ja kahdelle aidalle, joista toiseen tultiin takaakierrolle ja ohjattiin putkeen. Tähän kohtaan toisella kierroksella kokeilimme vippausta. Ihan ei Adalle mennyt jakeluun. Kokeiltiin ensin liikkeestä tehdä, koska kuulema yleensä on helpompaa, mutta vaikka kuinka sainkin Adan ohjattua käteeni palkalle, eikä juossut suoraan aidalle, en saanut Adaa kunnolla enää irtoamaan kiertämään siivekettä. Saimme lopulta jonkinlaisen onnistumisen, mutta ei todellakaan voi puhua vielä onnistuneesta vippauksesta. 

Loppuradalla oli sivuttaiselle aidalle takaa tulemista, pimeää putkenpäätä (johon Ada toisella meni vasta paremmin) ja kepit, jotka Ada teki kaksi kertaa todella hyvin ja sai kehuja kouluttajalta, että kepit on Adalla nykyään todella vahvat. Ada hakee kepit todella hyvin, eikä tarvitse edes käydä vaikeammistakaan kulmista niistolla ohjaamassa. Tai ainakaan niissä kulmissa, joita ollaan treenattu. Toki monet kolmannen luokan kulmat saattaa joskus tarvita niiston, mutta se on sen ajan murhe. 

Ada teki kuitenkin kokonaisuutena todella hyvällä energialla ja yhteistyö toimi pitkästä aikaa todella hyvin. 

Valssien maailmaa

Taigan agilitytreeneissä pääsimme jälleen valssien maailmaan. Edellisen kerran fysiikkatreenin viivajuoksua kera valssien oli muokattuna törpöltä toiselle juosten ja aina kääntäen valssilla ja koskettaen törppöä. Lisäksi juoksu tehtiin myös koskettamalla törppöä ilman valssia sekä kiertämällä törpöt ilman kosketusta. Fysiikkapuolella myös hypittiin riman yli kierteellä ja keskivartalo oli koetuksella. 

Jälleen yksi koirakko oli odottamassa hallissa, kun toinen koirakko teki rataa. Radalla oli lisää valsseja, kun tehtiin pakkovalssia, liikkuvaa valssia sekä ennakoivaa valssia. Taiga edelleen on herkkä minun ohjaukselle, eikä antanut virheitä anteeksi. Oma ajoitus oli pielessä ennakoivassa valssissa (ei ollut niin ennakoiva kuin olisi pitänyt). Pakkovalssissa olin vaihtelevasti hyvin erilaisissa ohjausasennoissa, enkä vahvistanut Taigan menemistä pakkovalssilla putkeen ennen kuin jatkoin matkaa, joten Taigakin jatkoi kanssani matkaa. Liikkuva valssi sujui paremmin.

Taiga ensimmäisellä kierrosella teki alkuun todella hyvin, vaikka häiriötä olikin. Kouluttaja kysyi hyvän pätkän jälkeen, että vieläkö Taiga jaksaisi tehdä kerran ja totesin, että toki. Mutta ei sitten jaksanutkaan. Taiga häiriintyi muista, eikä päässyt yli enää siitä. Emme päässeet alkua pidemmälle ja piti helpottaa paljon, että saimme onnistumisen ennen taukoa. Toisella kierroksella Taiga kävi kurkkaamassa muita kesken kaiken, mutta palasi takaisin töihin, eikä tekeminen mennyt sekaisin. Halliin tuli jopa ryhmän ulkopuolisia, mutta silti Taiga teki hyvällä menolla töitä. 

Ohessa on video treenistä. Kyseinen puoli oli selkeästi meille molemmille haasteellinen. Taigalle kyseinen puoli lähdön takaakierrossa on vaikeampi ja itselle pakkovalssi oli tällä puolella todella haasteellinen. Toisella puolella meni paljon paremmin. Lisäksi loppusuoralla meinasin unohtaa ohjata koiraa, joten välillä Taiga juoksi toiseksi viimeisen aidan ohi. 

Itsenäisessä treenissä muistuteltiin keinua ja tehtiin juoksukontakteja. Keinu oli laitettu siten, että maksipöydän päälle oli vielä laitettu muurin osa, jotta koira pöydältä meni keinulle ja keinusta tuli vain pieni kolahdus alas tullessa. Taigalle tässä ei ollut mitään ongelmaa. Juoksukontakteja tehtiin minipöydältä ja osumat olivat ihan hyviä, mutta laukalle en saanut Taigaa niin pienessä tilassa. 

Handlerikoulutus, Juha Kares

Kävimme Taigan kanssa hakemassa vielä viimeiset opit asiantuntijalta ennen messaria. Juha Kares saapui naapuripaikkakunnalle ja kerrankin aikataulu sopi itsellekin. Koulutus aloitettiin koirien kanssa juoksemalla kaikki yhdessä ympyrää. Taigalla riitti energiaa ja meni hihna pitkällä edellä. Päivän aikana kuitenkin opin, että joillakin roduilla tällainen edellä meneminen on jopa suotavaa ja kaunista. Malamuuttikehissä tätä tapaa olenkin usein nähnyt, mutta itse olen kokenut sen hankalana. Ehkä nyt onkin hyvä opetella toisin... 

Porukka jaettiin kahteen osaan; isot sekä pienet koirat. Ensin harjoiteltiin isojen koirien kanssa. Juoksimme taas ensin ympyrää kaikki yhdessä, jonka jälkeen Juha kävi koirat yksitellen läpi. Isojen koirien porukassa koiria oli 11, joten aikaa meni ja Taigan kärsivällisyys (sekä omani) oli koetuksella. Samalla koiria läpikäydessään Juha kertoi näyttelyssä toimimisesta, kuinka tulee toimia odotellessa, kun on paljon koiria tai vähän koiria kehässä, mitä tuomari katsoo ja kuinka tuomari tekee nopeasti jo ennakkokäsityksensä koirista nopealla silmäyksellä. 

Meidän vuoromme tullessa Juha kysyi ensin koiran iän ja tuli käymään Taigan läpi. Taiga antoi ensin katsoa hampaat nätisti, mutta päätti sen jälkeen väistää Juhaa. Harjoittelimme edestakaisin juoksua, ympyrää sekä kolmiota. Kolmiota juostessa harjoittelimme ns. pyörivää kolmiota eli liikkelle lähtiessä sekä kolmion kulmissa pyöräytettiin koira ympäri myötäpäivään ja jatkettiin matkaa. Juha suositteli kyseistä tapaa melkein kaikille, mutta totesi, että joku yksittäinen tuomari on, jolle ei kannata niin tehdä. Harmi vain en muista enää nimeä. Mutta tällä tavalla monet koirat näissäkin treeneissä liikkui paremmin ja lopettivat peitsaamisen. 

Juha kävi monta kertaa Taigan läpi päivän aikana ja viimeisellä kerralla Taiga ei enää väistänyt. Juha kuitenkin antoi minulle vinkiksi mennä Taigan takaosan viereen seisomaan, kun tuomari tulee käymään koiraa läpi, jolloin en anna Taigalle mahdollisuutta kääntää peräpäätä pois. 

Toisena asiana Juha kiinnitti huomiota meidän menossa minun juoksunopeuteeni. Hän joutui usein muistuttamaan, että en liian paljon nosta vauhtia. Muuten Taiga käyttäytyi hyvin ja saatiin jopa kerran "nyt seisoo todella kauniisti" kommentti. 

Koirien kanssa treenattiin yksilösuoritusten lisäksi myös rinnakkain juoksemista toisen koiran kanssa sekä seisoimme yhdessä isossa piirissä yhden aina vuorollaan pujotellessa muiden välistä. 

Päivään kuului myös luento koiran rakenteesta. Olin varautunut muistiinpanovehkeillä, mutta luento olikin käytännönläheisempi, kun otettiin omat koirat mukaan ja omasta koirasta pystyi etsimään ja katsomaan käsiteltyjä rakenteellisia seikkoja. Rakenteesta kävimme läpi monipuolisesti niin etu- kuin takaosan ja selkälinjan. Itsekin opin uusia asioita ja oli mukava saada selityksiä arvosteluissa mahdollisesti nähtäviin asioihin ja kommentteihin, mitä mikäkin asia käytännössä tarkoittaa. Kasvattajallekin oli paljon sellaista asiaa, joihin osaa paremmin kiinnittää jatkossa huomiota. 

Tokihan Juha antoi myös vinkkejä näyttelypukeutumiseen ja pystyi monien omien kokemusten kautta kertomaan, mihin kannattaa kiinnittää huomiota; vaatteiden väritykseen ja malliin. Päivän aikana keskustelut olivat muutenkin mielenkiintoisia. Vaihdettiin kokemuksia ja keskusteltiin tuomareista, näyttelyistä ja erilaisista käytännöistä ja odotuksista. Päivä oli oikein mielenkiintoinen. 

Paloa ja uusia haasteita agilityssa

Tämän viikkoinen pienryhmätreeni Taigan kanssa agilityn suhteen meni melko vauhdikkaasti. Treenissä oli neljä eri osa-aluetta, joista kolme tapahtui koiran kanssa ja yksi oli pelkästään ohjaajalle. 

1) Meidän ensimmäinen osio oli ratatreeni. Radalla muistuteltiin mieleen jo aiemmin itsenäisesti treenattuja takaakiertoja siten, että itse pystyy nopeasti jatkamaan matkaa koiran tehdessä takaakierto loppuun ja seuraten perässä. Taiga sai alkuun niin paljon vauhtia putkelta ja aidalta, että kääntyminen kiertoon oli haastavaa, mutta takaakierrosta liikkeelle lähtiessä ohjaus toimi hyvin.

Jatkoimme matkaa ja treenasimme sivuttaisia hyppyjä. Tämäkin onnistui meiltä hyvin ja kouluttaja jo totesi, että rata oli selkeästi liian helppo meille. Oli putki, josta puolivalssilla aidalle, suoraan toiselle aidalle ja ulkokautta ohjaus putkeen. Meillä ei ollut tässä ongelmia. Kokeilimme myös peilikuvana ja tämä toimi alusta asti putkelta takaakierrolle sekä sivuttaishyppyineen hyvin. 

Ongelma tuli siinä vaiheessa, kun kouluttaja halusi, että kokeilemme persjättöä ennen viimeistä putkea. En ehtinyt. Taiga otti häiriötä muista ja minun piti varmistaa aidalle meno, joten en ehtinyt persjättöön. Huomasin sen heti itse, joten en juossut Taigan päälle, koska ohjasin ulkokautta Taigan putkeen, kuten aiemminkin. Vaikka kokeilimme toisellakin kierroksella persjättöä, en vain ehtinyt. Minulla ei ole ollut aiemmin ongelmia ohjaukseen ehtimisen suhteen, mutta Taigalla on paljon enemmän vauhtia kuin Adalla, joten minun pitää saada vauhtia enemmän. Kun yritin saada nopeutta ja ehtiä ohjaukseen, unohdin varmistaa ohjauksen ja irrotin käden ja katseeni Taigasta, jolloin  Taiga teki itselleen sopivan päätöksen. 

Ratatreeniin kuului myös häiriön sietäminen. Hallissa oli myös ohjaajan treeni sekä itsenäinen treeni ja vielä yksi koira treenaamassa treenivuoron odottamista. Taiga otti näistä kaikista häiriötä, mutta palasi melko nopeasti minun luokseni ja jatkoi treeniä ilman ongelmia, mistä kouluttaja oli todella yllättynyt. Hän oli odottanut, että Taigalle häiriö olisi yksi isoimmista haasteista treenissä.

2) Siirryimme Taigan kanssa treenaamaan pimeitä putkenpäitä. Tässä Taigalle selkeästi muut toimi häiriönä ja välillä oli hankalaa malttaa keskittyä omaan touhuun. Pimeät putkenpäät eivät kuitenkaan itsessään ollut ongelma Taigalle.

3) Ohjaajan treenissä oli tällä kertaa valssiviivoja. Eli viivajuoksuperiaatteella tehtiinkin paljon valsseja. Tällaiset "kuivavalssit" olivat minulle hankalia, koska yleensä minun ei tarvitse ajatella valssin tekemistä. Tässä väkisin kuitenkin rupesi miettimään, miten sen tekee. Treeni oli tehokas ja viimeiset pätkät piti jo pakottaa itsensä juoksemaan ja lopuksi sai kunnolla happea vetää sisäänsä, jotta henki kulki.

4) Myös meidän piti harjoitella vuoron odottamista hallissa. Tämä tapahtui siten, että suoraa näköyhteyttä ei ollut, mutta tarkoitus kuitenkin oli äänistä huolimatta opetella odottamaan rauhassa vuoroaan. Tässäkään ei suurempia ongelmia meillä ollut.

Lopuksi meillä jäi vielä aikaa, joten otimme kaikki koirat yhtä aikaa halliin ja hihnassa kävelytimme koiria pitkin hallia. Opettelimme häiriön sietämistä ja rauhoittumista muiden läsnäolosta huolimatta. Meidän kohdalla treenasimme myös paljon kontaktia. Kouluttaja ohjasi minua palkkaamaan Taigaa aina Taigan siirtäessään huomion takaisin minuun muista. Taiga nopeasti oppikin tämän ja teki kyllä kaikkensa saadakseen herkkuja. 

Uudet tavoitteet: Oman kunnon ja kehohallinnan kehittäminen!

Kikkarin testausta lumella

Säät vaihtelee koko ajan ja säätiedotuksista poiketen meillä on pari päivää satanut lunta tai räntää tai mitä lie, mutta ohut kerros on lunta maassa, vaikka lämpötila nollassa pääasiassa onkin. Ainoa valoisa treenin ajankohta on viikonloppuisin, joten jos yhtään haluaa arkena ajaa, pitää olla kunnon varusteet. Tällä kertaa varustelua paransin valon osalta ja halusin panostaa tällä kertaa hieman enemmän. Monet varmaan tarkoittaa panostuksella tässäkin asiassa jotain ihan muuta, mutta itselle jo 2500 lumenia on paljon ja tällä kertaa mukaan lähti Halo Omega 2500. Valossa on kolme asetusta: 100 %, 25 % ja vilkkuva valo. Taajamaan oli todellakin riittävä tuo 25 %, mutta 100 % auttoi kyllä todellakin metsässä näkemään jo todella hyvin! Valossa on myös melko leveä valokeila, joten sivullekin näkee hyvin. Eikä ollut kovin kallis, joten katsotaan ajan myötä, miten hinta ja laatu kohtaa tässä tuotteessa. 

Adan kanssa jokatapauksessa lähdettiin valoa testaamaan ja lisäksi testauksessa oli hakea tuntumaa talvikelillä kikkarilla ajamiseen. Tänä syksynä ei lumella ja jäällä ole vielä ajettu, joten otin luottokoiran tottakai mukaan. Adalle työskentely oli raskaampaa kuin aiemmin tänä syksynä. Matka oli vajaa viisi kilometriä, menimme extremereitille, kikkari ei kulkenut sujuvasti lumella ja minulla oli aivan väärät kengät jalassa, enkä voinut auttaa Adaa ilman pitoa. Ada jaksoi kuitenkin ravilla mennä koko matkan, eikä ongelmia sen kummemmin ollut. Hieman saattoi joissakin jarrutuksissa tai käännöksissä takapyörä sivuluisuun mennä, mutta kikkari oli kuitenkin helposti hallittavissa liukkaudesta ja lumesta huolimatta. 

Kotiin pääsimme turvallisesti ja päätin, että käydäänpä Taigankin kanssa hieman treenailemassa, kun vehkeet valmiina jo on. Taigakin lähti lumen tuomasta vastuksesta huolimatta hyvin liikenteeseen ja jaksoi vetää hyvin. Tällä kertaa pääsimme pääasiassa vasenta reunaa kulkemaan, joten suurempia ongelmia reunassa pysymisen suhteen ei ollut. Käännöksiä piti tehdä myös oikealle, jotka meni yllättävän kivuttomasti. Käsky piti toistaa, mutta jo toisella tai viimeistään kolmannella käskyllä Taiga käänti oikeaan suuntaan. Kotiin päin ajaessamme edellä oli alle kilometrin päässä kotoa kävelijä, joten päätin ilman suurempia ongelmia vaihtaa tien toiselle puolelle ja mennä oikeaa reunaa kotiin. Kevyen liikenteen väylän ja autotien välillä on toki kynnys. Ensimmäinen kynnys mentiin ihan hyvin, mutta toinen mentiinkin liian pienellä kulmalla ja eturengas antoi periksi. Lopputuloksena kaaduin polvet ja oikea käsi edellä maahan. Oikeaa rannetta vihlasi maahan osuessa ja toki polvet kolahti ikävästi. Niskatkin taisivat pienesti venähtää. Muuten selvittiin suuremmilta vammoilta. Taigalle ei toki käynyt kuinkaan ja kikkari piti ihme ääntä, joka loppui 20 metriä ennen kotipihaa, kun käveltiin loppumatka kotiin. Tällä hetkellä kikkari on kellarissa sulamassa, jotta mies sen tarkastaa ja itsellä on rannetuki, kun hieman välillä tuntuu ikävältä. Yöllä niskaan koski, mutta epäilen siihen myös liittyvän huonossa asennossa nukkumisen, johon myös kaatuminen on tuonut lisänsä. Polvissa on vain pienet mustelmat. Viitisen vuotta lajia harrastaneena voin olla tyytyväinen siihen, että tämä oli vasta toinen ilmalento. Kypärä on kuitenkin hyvä ystäväni pyörällisten vehkeiden kanssa ja mies jo totesi, että pitäisikö polvisuojatkin jo hankkia... Onneksi on hyvä vakuutus. Välillä sitä miettiikin, että pitää sitä vähän hullu olla.

Match show 12.11.2017

Taigan kanssa käytiin vielä treenaamassa messaria varten. Alkuun energinen neiti osasi taas tosipaikan tullen keskittyä ja sijoittui pentujen punaisten kolmanneksi. Ihana Ninja 5,5 kk oli myös paikalla ja neidit saivat leikkiä yhdessä. Kuvat Sari Vatanen. 

Kuvaaja halusi vielä varta vasten kehän jälkeen tulla ottamaan Taigan naamasta kuvan. 

Juoksaritreeniä!

Taiga, The Vetokoira

Olen jännittänyt sitä hetkeä, kun Taiga lähtee vetämään kikkaria yksin ilman jänistä tai houkuttelijaa. Vihdoin ja viimein se hetki koitti ja riski oli otettava. Taiga antoi heti ihan hyvä vaikutelman, kun innokkaana oli lähtöä odottamassa. Kun vihdoin sain kaiken muun valmiiksi ja Taigan kikkarin eteen, Taiga otti melkein heti suunnan eteenpäin. Toki piti kerran pyörähtää minulle älämölöä pitämään, mutta lähti kuitenkin hyvin liikenteeseen.

Pihasta lähtiessä heti pitää koiran tietää lähdetäänkö oikealle vai vasemmalle ja sainkin Taigan hyvin lähtemään oikealle. Mutkassa taas käännyttiin oikealle ja eräästä pihasta oli auto peruuttamassa ja pysähdyimme odottamaan, koska en ollut varma huomasiko kuski meidät (kaikista heijastimista ja valoista huolimatta, kun ei tuntunut meihin reagoivan). Päästiin hyvin jatkamaan matkaa ja käännyttiin vasemmalle kevyen liikenteen väylälle. 

Taiga lähti taas etenemään todella hyvin ja vauhdikkaasti, mutta valitettavasti hetken päästä huomasin, että tuttu ranskis oli kävelemässä juuri samaan suuntaan kuin mihin me olimme menossa (ilman heijastimia!!). Vaihdoimmekin tien toiselle puolelle ja vaihdoimme toki samalla vasemmasta reunasta oikeaan reunaan juoksemaan, koska jos vain mahdollista, minulla koirat juoksee aina kauemmaisella tienreunalla autotiestä nähden. Taiga ei vain tätä tajunnut ja oli todella vakea saada Taiga pysymään reunassa. Oma kärsivällisyys oli koetuksella ja piti välillä konkreettisesti ohjata Taiga oikeaan reunaan. Reilun kilometrin jälkeen oli tulossa toinen koira vastaan ja ajattelin, etten ylimääräisiä riskejä ota ja käännyimme Taigan kanssa kotiin päin. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, että päästään vasenta reunaa juoksemaan, kunnes tajusin, että ranskiskin oli kääntynyt takaisinpäin ja vaihtanut toiselle puolelle tietä... Eli me vaihdoimme taas juoksemaan oikeaa reunaa.... 

Pääsimme tien toista reunaa ranskiksen ohi, mutta minulla meni hermot saada Taiga pysymään oikeassa reunassa, joten heti ohituksen jälkeen ylitimme taas tien ja siirryimme juoksemaan vasenta reunaa. Se sujuikin paljon paremmin ja onneksi saatiin loppuun hyvä pätkä, jossa Taiga sai keskittyä vain juoksemiseen ilman minun möykkäämistäni perässä. 

Parannettavaa toki oli ja päällimäisenä mieleen jäi oikeassa reunassa juokseminen. Olin yllättynyt, miten vaikeaa se oli verrattuna vasemmassa reunassa juoksemiseen. 

Matka oli 2,4 km ja nopeutta en lähde edes arvailemaan (bike computer ei yllättäen toiminut ja sport tracker valitettavasti reagoi herkästi pysähdyksiin), mutta tässä vaiheessa nopeus ei olekaan se pointti vaan eteneminen ja käskyjen osaaminen. Tämä lenkki riitti ihan hyvin väsyttämään Taigan ja pötköteltiin vielä sohvalla yhdessä telkkaria katsomassa. 

Peruuttamistreeniä ja peruskoulutusta

Tunnustan, että Taigan kohdalla tietyt peruskoulutusasiat ovat jääneet todella vähälle treenaamiselle. Esimerkiksi maahan meno on ollut yksi sellainen asia. Muuten ei moiselle taidolle olekaan ollut edes tarve, mutta kynsiä leikatessa on paljon helpompi saada koira aseteltua hoitotoimenpiteitä varten, kun koira osaa itse mennä maahan, josta se on helppo kaataa kyljelleen, jotta pääsee jalkoihin käsiksi.

Juoksukontaktia varten Taigan kanssa ollaan treenattu peruuttamista laatikkoon. Tänään taas pienen tauon jälkeen palautettiin mieleen asiaa, koska emme ole hallille päässeet viime viikon torstain jälkeen ja juoksukontaktia treenatessa toistoja pitäisi tehdä usein. Meidän varsinaiseen treenilaatikkoon Taiga sai osumaan yhden jalan, mutta vaihdoin laatikon hieman isompaan lipastonlaatikkoon, johon Taiga sai täydellisiä osumia molemmista takajaloista. Taiga hienosti korjasi ja nosti toisenkin jalan laatikkoon, vaikka alkuun meni vain yksi. 

Agilitya varten ollaan myös treenattu nenäkosketusta käteen naksuttimen kanssa. En alkuun ollut lainkaan varma, miten Taiga ymmärtää asian, mutta epäilylle ei ollut tarvetta. Taiga tajusi homman idean yhden illan aikana ja silloinkin treenattiin ehkä noin 10 minuuttia asiaa kokonaisuudessaan. Toki Taiga oppi alkuun nuolaisemaan kättä, mutta sain palkattua myös pelkästä nenästä. Tänään treenattiin tätä kolmannen kerran ja huomasi, että Taiga tiesi heti, mitä haetaan. Heti saatiin täydellisiä osumia ja suurin osa jopa ilman kieltä. 

Lopuksi vielä treenasimme Taigan kanssa perusjuttuja eli istu, maahan ja odota käskyjä. Istumaan Taiga osaa mennä hyvin. Maahan menon Taiga tajusi myös yllättävän nopeasti! Olen ollut varma, että ei se siitä kiinni saa... Mutta mitäpä pieni muutti ei ruokansa eteen tekisi. Myös odottamista treenailtiin ja odotin, että Taiga nosti katseensa minuun, naksu ja lupa ottaa nami lattialta. 

Adan kanssa ollaan myös vahvistettu peruuttamista laatikkoon juoksukontaktitreeniä varten. Laatikko ei siis ole Adalle ollut helppo hyväksyä ja ollaan nyt kouluttajan ohjeen mukaan siirrytty lehdestä kirjaan, jotta Ada oppisi nostamaan peruuttaessaan takajalkoja ja siten peruuttaminen puomille onnistuisi. Eihän tämä ole Adan kanssa mitenkään helppoa ollut. Tänään kuitenkin saatiin niin hyvä treeni, että nyt on vaan pakko ehtiä viikonloppuna hallilla käymään testaamassa asiaa puomin kanssa. Ada nimittäin alkukankeuden jälkeen teki täydelliset sarjat ja nosti molemmat takajalat kirjan päälle! Nyt selkeästi huomasi, että Ada sai homman ideasta kiinni ja toisti täydellistä suoritusta tasaisen varmasti. 

Juoksukontaktikurssi osa 4

Viimeinen kerta juoksukontaktikurssia oli viikko sitten. Silloin treenasimme puomilla juoksua siten, että puomi oli nostettu minipöytää vasten. Edelleen tehtiin siivekkeelle takaakierrot ja juoksutettiin koira hyppäämään pöydälle ja siitä puomille laukaten ja kontaktille osuen. Taiga on ollut todella varma osumaan kontaktille, mutta tällä kertaa neiti alkuun loikki miten sattuu, eikä osumia meinannut tulla. Minun piti itse hidastaa vauhtia ja jäädä taaemmaksi, jotta Taigakin tiputti vauhtia ja osui kontaktille ravilla. 

Takaakierrot sujuivat edellistä kertaa paremmin, mutta etäältä en voinut lähettää, koska silloin Taiga ei mennyt siivekkeelle saakka vaan kääntyi ennenaikaisesti juoksemaan puomille. Ensimmäisellä kierroksella saimme harvoja osumia, mutta lopetimmekin pian onnistumiseen. Toisella ja kolmannella kierroksella osumia alkoi tulla varmemmin ja Taigan kanssa osumisprosentti oli jo suuri. Kohta voimme jo nostaa puomin maksipöytää vasten.

Agilitykoulutus, Tuulia Liuhto

Lähdin Adan kanssa yhdistyksen järjestämään koulutukseen, johon kouluttajaksi saapui Tuulia Liuhto. Hän on kuulema ennenkin ollut kouluttamassa, mutta me emme ole olleet mukana toiminnassa vielä silloin, joten pääsimme ensimmäistä kertaa tällaisen kokemuksen omaavan henkilön kouluttamaksi. 

Ensimmäinen ajatus, kun saavuin paikalle ja siirryin halliin tutustumaan rataan, oli kauhu. Paikalle saapui tuttuja koirakoita, jotka melken kaikki omaavat jo hienot taidot ja kisaavat kolmosluokassa. Ratakin oli 40 esteen pituinen ja sisälsi paljon takaakiertoja, pimeitä putkenpäitä, leijeröintiä ja haastavia keppikulmia. Minulle tuli jo epätoivoinen olo, kun en rataantutustuessa edes keksinyt, mitä tekisin kaikkiin kohtiin. Itku ei ollut kaukana.

Kävimme radan läpi yhdessä Tuulian kanssa. Hän halusi meidän vuorollamme kertovan, miten etenemisimme esteillä viisi estettä kerrallaan. Muilla tuli todella hienoja ideoita ja ohjauksia, joita en ollut todellakaan harjoitellut kummankaan koirani kanssa. Heti ensimmäisenä eräs puhui jaakotuksesta, jota päätin harjoitella. En kyllä kenellekään maininnut, että en ole tehnyt sitä tai sitä harjoittelisin. Ennen omaa vuoroa kävin mielessäni läpi ohjausta ja kuivaharjoittelin yksikseni. Mutta tämä ei ollut edes ainoa uusia ohjaus, jota piti harjoitella. Muun muassa kepeiltä seuraavalle esteelle siirtyminen oli meille aivan uusi asia. Kepit oli helpoin ohjata oikealta puolelta, mutta koiran piti keppien jälkeen kääntyä 180 astetta vasemmalle putkeen, mutta itse ei ehtinyt ja oli turhaa kiirehtiä keppien päähän, joten koiran kääntäminen piti tapahtua omalla kropalla ja käsien liikkeellä. 

Tuulia oli todella tarkka siitä, että ohjaaja ei unohda koiraa ja katse on oikeaan suuntaan. Tärkeää oli, että ei katso tulevaa estettä vaan katse on koirassa. Tätä hän painotti myös yhtenä tärkeänä asiana huomioida rataantutustumisessa. 

Oman vuoroni tullessa Adan kanssa totesin jo heti alkuun Tuulialle, että hän todennäköisesti joutuu ohjaamaan meitä kädestä pitäen. Meidän haasteet (irtoaminen, kepit ja takaakierrot) näkyi paljon radalla. Saimme kuitenkin onnistumisiakin. Heti ensimmäisenä toisen ja kolmannen esteen väliin tehty jaakotus onnistui! Kuitenkin seuraavan esteen takaakierto (vaikka se ensimmäisellä kerralla onnistui) oli haasteellinen, kun yritimme saada Adaa irtoamaan aiemmin takaakiertoon. Tämä asia jäi edelleen meille treenattavaksi, vaikka nytkin sitä treenasimme monella eri esteellä.

Kontaktit jätimme tekemättä keskeneräisen juoksukontaktitreenin takia, joten siirryimme radalla eteenpäin jättäen kontaktit väliin. Leijeröinti putkeen ja sieltä aidalle onnistui yllättävän hyvin, mutta sen jälkeen Adan saaminen irti etupalkasta ja ottautuminen minun ohjaukseeni oli haasteellinen, mutta lopulta onnistuimme siinäkin. 

Siirryimme kepeille. Putkelta 90 asteen käännöksellä kepeille onnistui hyvin. Ada osaa hakea kepit ilman niistoa, jota monet muut tekivät. Kepitkin Ada suoritti täydellisesti minun tukiessani vieressä. Kun Ada oli toiseksi viimeisessä keppivälissä, käänsin oman ylävartaloni hieman vasempaan ja käsillä liikettä tukien ohjasin Adaa kääntymään vasemmalle. Tuulia oli palkkaamassa putken luona ja totesi, että Ada reagoi todella hyvin ohjaukseen ja kääntyi hienosti. Teimme saman vielä toisen kerran ja tällä kertaa Tuulia palkkasi putken jälkeen ja Ada jatkoi tasaisen varmaa suorittamista. Saimme todella hienon onnistumisen kokemuksen! 

Lopuksi vielä treenasimme takaakiertoja ja persjättöä. Tuulia totesi, että persjättö toimii meillä niin hyvin, että sitä meidän kannattaa hyödyntää niin paljon kuin pystyy, koska siinä minun ei tarvitse pysähtyä, joten Adakin liikkuu paremmin ja varmemmin. Hän kuitenkin myös totesi, että irtomista ja takaaohjausta on hyvä vahvistaa estesuorilla, jotta Ada saisi itsevarmuutta omillaan toimimiseenkin. 

Lisäksi saimme ohjeeksi tehdä matalemmilla hypyillä, jotta edelleen saisimme Adalle itsevarmuutta lisää. Tuulia totesi, että Ada osaa hypätä ja tekniikka on kunnossa. Myös etupalkkaa Tuulia suositteli meille vahvistettavaksi. Kuitenkin suurin ongelma minulla on edelleen oma paineistus ja minun pitäisikin vahvistaa omaa ajatustani siitä, että koira ei tiedä tekevänsä väärin vaan aina pitää muistaa kiitellä ja palkata koiraa. Ada on todella herkkä minun mielentilalleni ja se vaikuttaa heti tekemiseen. 

Kaiken kaikkiaan Tuulia löyti meiltä ne samat ongelmat kuin aikaisemmatkin kouluttajat. Kuitenkin saimme hyviä vinkkejä, kuinka etenemme jatkossa. Lisäksi minusta oli kaikista tärkeintä, että saimme onnistumisen tunteita ja saimme vahvistettua yhteistyötämme. Kaikista suurin ongelma (edelleen) on oman pääni sisällä ja nyt alan ihan oikeasti tekemään töitä päästäkseni eroon huonosta asenteestani. 

Viikon vetotreenit

Tällä viikolla Aslak on saanut nauttia vapaana juoksemisesta ja nartut ovat päässeet vetotouhuihin. Adan kanssa käytiin ensin alkuviikosta etsimässä treenimotivaatiota muutaman kilometrin lenkin parissa. Ada eteni hyvällä nopeudella. Bike computer ei taas vaihteeksi halunnut toimia, mutta jopa sport tracker näytti ihan hyvää keskinopeutta, vajaa 12 km/h, vaikka kotimatkalla piti hieman enemmän kannustaa ja kehua. 

Tällä viikolla pääsimme kerran yhteistreeneihin, jolloin mukaan lähti sekä Ada että Taiga. Treeneihin ei moni päässyt paikalle. Meidän lisäksi paikalla oli yksi pentu. Kävin siis ensin Adan kanssa heittämässä lenkin yksikseni. Ada edelleen eteni hyvällä nopeudella. Keskinopeus kuitenkin kärsi, kun jäimme auttamaan erästä frisbeegolfaajaa, joka oli puhelimensa kadottanut metsään. Ada sai kuitenkin samalla pienen lepotauon. Adan kanssa treenatessa ei oikeastaan mitään uutta enää opi. :) Ada on tasainen työskentelijä, joka kuuntelee minua hyvin. 

Taiga pääsi tekemään pientä vetopätkää tekniikan parissa. Tällä kertaa itsekin juoksin ja jaloissa kyllä tuntui seuraavina päivinä... Oma tekniikka ei ole mikään paras, kun yrittää vain perässä ja pystyssä kestää! Taigalla ei lähettäjää ollut, joten yritin suunnata Taigan huomion eteenpäin käskyttämällä ja houkuttamalla. Ongelmia lähtiessä ei ollutkaan vaan ihan oikeaan suuntaan päästiin ja kovaa mentiin. Vaihtelimme lähtöjärjestystä, jotta koirat oppivat juoksemaan edellä ilman jänistä ja odottamaan lähtöä perässä. Treeni sujui hienosti ja Taigan kanssa pitäisi varmaan hiljalleen uskaltaa matkaa pidentää. Ja tokihan pitäisi uskaltaa luottaa siihen, että kikkarinkin edessä onnistuisi. Vaikka satasella en luotakaan vielä käskyjen perille menemiseen. Käskyjä lähdetään kuitenkin vielä ainakin kerran muistuttelemaan mieleen juoksulenkillä ennen kuin kikkarilla lähdetään. 

Motivaation etsimistä aksaan...

Adan kanssa pidettiin aksassa taukoa, joka toivottavasti ajan kanssa näyttää tehneen hyvää, mutta tällä hetkellä koen sen tuoneen haasteita. Meillä on ollut Adan kanssa vaikeuksia syttyä ja löytää taas yhteinen sävel treeneissä. Toki Ada häntä heiluen hakee minulta ohjeita, palkkaa ja tehdään yhdessä. Vauhtia kuitenkaan ei ole ja epäonnistumme helpoissakin jutuissa. Myöskin oma into on ollut kadoksissa. Taigan kanssa intoa ja motivaatiota on riittänyt, mutta Adan kanssa etsitään vielä. 

Adan kanssa tuntuu, että aloitetaan alusta. Tekniikkaa lähdetäänkin opettelemaan uudestaan, mutta muutenkin tuntuu, että pitäisikö mennä uudestaan alkeiskurssille... Tämän viikon treenikin oli perusjuttuja, jotka toisaalta onnistuivat, mutta toisaalta niissäkin oli haasteensa. Koko kesä mentiin haastaen ja tehtiin vaikeita ratoja ja nyt yksinkertaisetkaan jutut eivät tunnu onnistuvan. Haasteensa meidän oppimiselle luo myös se, että treeniryhmässä on hyvin eritasoisia koirakoita. Toivonkin, että kouluttajat tuovat meille treeneihin ratoja ja tekniikoita, joita pystyy tarvittaessa helpottamaan, mutta myös vaikeuttamaan. 

Adan kanssa ollaan juoksukontakteja varten treenailtu kotona peruuttamista. Peruuttamisen idean Ada kyllä tajusi, mutta ahdistui laatikosta, johon olisi pitänyt peruuttaa ja tuoleista, jotka toimivat ohjureina laatikolle. Kouluttaja antoi vinkiksi helpottaa Adalle asiaa ja nyt ollaankin varmistettu peruuttamista ja mielenkiinnosta lähdin testaamaan peruuttamista lehden päälle. Ada ahdistui lehdestäkin takanaan. Ada väisti lehteä, mutta aina suoristin Adan uudelleen eteeni ja pienestäkin hipaisusta annoin valtavat kehut ja palkan. Lopulta useiden toistojen jälkeen Ada laittoi toisen takajalkansa lehden päälle. Vielä pari päivää olisi aikaa vahvistaa tätä, jotta mahdollisesti pääsemme ensi maanantain treenissä etenemään peruuttamaan puomille. Aina voi toivoa...

Taigan kanssa ongelmaa treenimotivaation etsimiseen ei ole. Taigan kanssa lähdettiin jälleen innolla hallille. Taiga on estehakuinen, nopea ja helposti ohjattavissa. Taiga ei vierasta esteitä vaan yksittäisenä tehtynä rengaskin meni helposti. Kerran meinasi mennä renkaan ohi, mutta korjasi liikkeen ja tuli läpi. Muuri meni myös hyvin, vaikka ei edes suoraa lähestymistä ollutkaan ja kääntyi muurilta hyvin putkelle. Puolenvaihdot Taiga hakee hyvin ja irtoaa loistavasti minusta. Taigan kohdalla odotan innolla, miten pitkälle päästää. Yritän kuitenkin pitää mielessä, etten tekisi samoja virheitä Taigan kanssa kuin Adan kohdalla. Ja tärkeimpänä niistä virheistä on paineistaa itseni ja sitä kautta koira.

Juoksukontaktikurssi osa 3

Tänään oli kolmas kerta juoksukontakikurssia. Tällä kertaa ensin ensimmäisellä kierroksella treenasimme taas peruuttamista eli koiran piti peruuttaa takajalkansa maassa olevan puomin alastulon kontaktialueelle. Olen tällä viikolla vahvistanut Taigan kanssa peruuttamista laatikkoon ilman "ohjureita" eli tuoleja suhteellisen hyvällä menestyksellä. Ainakin toinen jalka on mennyt laatikkoon ja välillä jopa molemmat. Nytkin Taiga osui todella hyvällä prosentilla ainakin toisella jalalla puomille ilman "ohjureita" ja joitakin kertoja sai aseteltua molemmat jalat kontaktialueelle. Taiga selkeästi haki molempia jalkoja, mutta leveällä jalkojen asennolla onnistumisprosentti jäi pieneksi. Onneksi edes se yksi jalka sinne osui, mikä oli riittävä suoritus palkkaan.

Toisella kierroksella ensin hain Taigalle kokemuksen siivekkeen kanssa takaakierrosta, jonka jälkeen otettiin kokemus puomilla juoksemisesta. Edelleen siis puomin alastulo oli kokonaan maata vasten. Saimme lopulta takaakierrolta ohjattua Taiga puomille ja osuma kontaktialueelle. Palkka tuli tällä kertaa namiautomaatista, josta kouluttaja nappia painamalla antoi palkan aina takajalkojen osuessa kontaktialueelle. Taiga ei vain vielä riittävästi vauhtia saanut. Tarkoitus oli, että koira osuisi laukassa kontaktialueelle. 

Kolmannella kierroksella tehtiin takaakiertoja toisen siivekkeen kautta ja tällä kertaa juoksin itsekin vauhdikkaasti Taigan rinnalla, joten saatiin Taigalle laukka ja osuma kontaktialueelle. Ja hienosti Taiga osuikin! Joku yksittäinen kerta oli, kun Taigan takajalat osuivat liian ylös, mutta muuten mentiin todella hyvällä onnistumisprosentilla. Seuraavalla kerralla, joka onkin viimeinen kerta, puomin alastulo nostetaan minipöytää vasten, jotta saadaan jo hieman kulmaa nostettua.

Adan kanssa ollaan myös peruuttamista harjoiteltu, vaikkakin hieman huonolla menestyksellä. Kyllä se sen peruuttamisen idean sinänsä on ymmärtänyt ja siirtää takajalkaa hyvin, mutta kun laitan laatikon taakse, Ada väistää. Olen yrittänyt tehdä samaa kuin Taigan kanssa eli laitoin tuolit ohjaamaan reittiä laatikolle, mutta Ada selkeästi ahdistuu. Ada tuijottaa minua ja välillä tuolia, eikä suostu liikahtamaankaan. Lopulta istuu alas, eikä meinaa nousta enää ylös ennen kuin menen nostamaan takaosan ylös. Tästä ongelmasta kyselin kouluttajalta tänään ja hän totesi, että tärkeintä on, että Ada ymmärtää takapäänsä ja saisin varmistettua, että Ada tosissaan tajuaa, että palkka tulee takajalan liikkeestä. Sain myös vinkin, että voisin laittaa esimerkiksi tietokoneen hiiren alustan lattialle, johon koiran pitäisi osua. Helpottaisi kuulema jatkoa, kun koira osaisi kuitenkin tähdätä johonkin tiettyyn asiaan, vaikka se ei se laatikko olisikaan. Katsotaan, miten lähtee sujumaan... 

VuoksiCross 21.10.2017

Ja niin koitti aamu, jolloin suunnattiin Aslakin kanssa kohti Imatraa VuoksiCross kisoja. Koko aamuna minua ei jännittänyt lainkaan ja löysimme hyvin gps:n avulla perille. Jännitystä tuli vasta hieman, kun tuntia ennen lähtöä sain tietää, että kärryluokan harrastussarjassa kaksi neljästä kisaajasta lähtee radalle kahden koiran kanssa. Ja lähtöjärjestys oli tehty niin, että yhden koiran kanssa lähdettiin ensin ja perään lähti kahden koiran valjakot. Kaikista suurin jännityksen aihe kuitenkin oli ohitukset, joita uskoin tulevan ainakin, kun kahden koiran valjakot tulee perässä. 

Kävin ilmottautumassa ja sen jälkeen kävelytin hieman Aslakia ennen rataselostusta. Paikalla ei vielä ollut montaa koiraa, joten Aslak liikkui hyvin rauhallisesti paikalla. Kohta paikalle tuli enemmän porukkaa ja koiriakin otettiin autoista. Malamuuttikansaa oli paljon paikalla. Rataselostuksen jälkeen lähdettiin Adan kasvattajan kanssa käyttämään koiria kävelyllä ja tarpeillaan. Aslak tykästyi kovasti Adan siskoon Alluun, mutta hetken tutustumisen jälkeen sai Allulta köniinsä. Aslakin ego kuitenkin selvisi tästä kolahduksesta kunnialla, eikä edes tuttu dobermanni saanut Aslakia kokonaan menettämään hermojaan, vaikka ehtikin hieman mielipidettään kertoa. Aslak kuitenkin rauhoittui nopeasti ja pääsimme kunnialla tilanteesta poistumaan. Aslak käyttäytyi todella rauhallisesti, eikä kiinnostunut suuresti, vaikka lähistöllä olikin paljon muita koiria. Toki Aslak kuunteli ja katseli, mutta en antanut mahdollisuutta tuijotteluun tai kontaktin ottoon. Siirryimme lähtöpaikallekin rauhassa ja vain edelle lähtenyt musta belgi aiheutti hetkellisen hermojen menetyksen, mutta silloinkin Aslak rauhoittui nopeasti, kun itsekin pysyin rauhallisena. Aslakia ei haitannut perässä olevatkaan valjakot vaan eteen-käskyllä kääntyi aina takaisin menosuuntaan. Lähdössä olisi halunnut tervehtiä ratatyöntekijät. Tuttu auttoi lähdössä ja laski irti, kun aika oli täynnä, jolloin Aslak vielä pyörähti minuun päin, käskin vetämään, jolloin pyörähti nopeasti takaisin menosuuntaan ja lähti vetämään. 

Rataselostuksessa varoitettiin reitin mäkisyydestä ja painoitettiin, että reitin varrella olevat kolmiot kannattaa ihan oikeasti ottaa tosissaan. Reitti olikin tosiaan mäkeä toisen perään. Kun selvisi alamäestä, oli mutka ja sen jälkeen heti ylämäki. Kun ehti vetää happea mäen päällä, tulikin kohta seuraava ala- ja ylämäki yhdistelmä vastaan. Ja mäet eivät olleet mitään erityisen pieniä. Me olemme onneksi treenanneet mäkisessäkin maastossa ja nämä mäet olivat verrattavissa niihin maastoihin. Kuitenkin 3,3 kilometriin mahtui todella paljon mäkiä! Ja mäet olivat pitkiä! Itsellä oli käytössä bike computer, mikä helpotti itseä siten, että viimeisen mäen tiesi olevan viimeinen ja pystyi psyykkaamaan itsensä siihen, että jaksaa vielä viimeisen mäen painaa täysillä ja kohta saisi helpotuksen. Paikoitellen alamäkien jälkeen oli hieman märkää ja kiviä ja juuria oli myös reitillä. Nämä eivät meitä haitanneet vaan niihinkin ollaan totuttu omillakin reiteillä, joten osasimme hyvin valita parhaan kulkureitin ja vältellä esteitä. 

Rata oli haasteellinen. Yksi valjakko meidät ohitti ja sekin ohitus meni hyvin, kun otin mutkassa Aslakin ulkokaareen, jolloin toiset pääsivät sisäkaaressa hienosti ohi. Jätimme hieman väliä ja Aslak saikin ohittaneesta valjakosta hyvän kipinän ja pääsimme peesissä maaliin saakka. Ohitusta en lähtenyt tekemään, eikä sille tarve olisikaan ollut, koska saimme heidät kiinni vain ylämäessä ja he saivat aina hyvän etumatkan ennen kuin pääsimme itse mäen päälle. Kun he meinasivat mutkan taakse kääntyä, sai Aslak vauhtia ja otti valjakon kiinni. Saimmekin hienon ajan ja keskinopeuden ottaen huomioon, että Aslak joutui äkkiseltään tähän kisatouhuun mukaan ja treenattiin Aslakin kanssa muutaman viikon ajan kisat tähtäimessä. Lopputuloksena bike computer antoi matkaksi 3,3 km ja keskinopeudeksi 16,61 km/h. Maksiminopeus kävi jopa 30,98 km/h, mikä on meidän ennätys. Olen tyytyväinen keskinopeuteenkin, koska maasto oli todella haasteellinen mäkisyyden vuoksi. Aslak teki kovan suorituksen ja olikin melko hapoilla, kun autolle päästiin takaisin. Kaveri otti meidät maalissa vastaan ja Aslak siirtyi rauhassa autolle. Saatiin sijoitus 3/4. Kiva oli sijoittuakin palkinnoille, mutta erityisesti olen tyytyväinen Aslakin koko päivän kokonaissuoritukseen. 

Pahoittelen, jos jäi kirjoitusvirheitä. Seuraavat treenit odottaa, joten en ehdi tarkastamaan. :)

Kimppatreenit!

Koska tilanteet elää ja Ada ei pääsekään mukaan kisaamaan tulevana lauantaina, olemme Aslakin kanssa yrittäneet ottaa menetettyjä treenejä takaisin päin. Alkusyksy treenattiin kovaa Adan kanssa, mutta Adalla tulehtui anaalirauhanen, joten Ada jää kisoista jälleen kerran pois. Toivoa ei Aslakin kanssa hirveästi ollut, koska on syksyn ollut hieman huonolla vetomotivaatiolla ja ohituksethan on mitä on Aslakin kanssa. 

Kimppatreeneissä Aslak on saanut kuitenkin uutta energiaa ja tehnyt hienosti töitä lähtökohtaan nähden. Keskimäärin 15-16 km/h on ollut keskinopeus, mutta alamäet olemme menneet jopa 26 km/h nopeudella ja paljon on tasaista 18-19 km/h ravia. Tänään Aslak oli juossut jo päivällä paljon oman lauman kanssa, joten energia ei riittänytkään enää treeneissä. Alkuun Aslak lähti taas todella hienosti ja vauhdikkaasti, mutta jo muutaman sadan metrin jälkeen vauhti hiipui ja pysähdyimme tasailemaan hengitystä. Canicrossaaja ohitti meidät ja Aslak pysyi rauhallisena. 

Jatkoimme matkaa kevyellä ravilla. Teimme pienen ylimääräisen lenkin alkuperäiseltä reitiltä, jotta canicrossaaja sai hieman etumatkaa. Hän ehtikin maaliin ennen meitä, mutta vastaan tuli lenkkeilijä kahden koiran kanssa. He väistivät ystävällisesti reilusti metsän puolelle ja hieman hidastin vauhtia. Aslak kiinnostui toisista ja käänti innokkaana päätään heidän suuntaansa, mutta käskin ohi useamman kerran ja Aslak lopulta jatkoi hienosti matkaa. Loppuun Aslak teki vielä hienon kiihdytyksen ja meni laukalla maaliin asti. Siellä eräs meitä huuteli ja kutsui Aslaki luokseen. Aslak meinasi muutamaa metriä ennen päättääkin lähteä toisen koiran suuntaan ja tein äkkijarrutuksen, jolloin Aslak kääntyikin oikeaan suuntaan. 

Olemme treenailleet myös ohituksia. Ensimmäisellä kerralla otimme ohituksia useamman koiran kanssa ja tarkoituksena oli ohittaa kolme koiraa juosten. Aslak kuumui todella paljon ja vaikka lopulta ensimmäisen ohi jo pääsimme melkein hyvin, toisen kohdalla keräsi kierroksia ja kolmannen ohitus oli jo ihan hirveää. Seuraavalla kerralla tehtiinkin vain yhden koiran kanssa ohituksia ja Aslak oli kiinni pannasta. Saimme jo ihan hyviä onnistumisia, kun Aslakia oli kutsumassa ja palkkaamassa joku. Minulle ohjeisti kokeneemmat, että en itse sano muuta kuin ohi ja jätän reagoimatta muuten. Tänään olikin vuorossa pitkällä liinalla ja valjaista kiinni ohituksia. Otin palkaksi kissanruokaa ja taas ohitimme vain yhden rauhallisen koiran, kun Aslakia kutsuttiin edestä päin. Perään lähti yksitellen muitakin koirakoita ja Aslak meinasi kerätä kierroksia, mutta sain suunnattua Aslakin energian eteenpäin ja saatiin kolme todella hienoa ohitusta tehtyä. Jaksan jopa tämän päivän treenin jälkeen uskoa, että Aslakilla on toivoa ja voin joku kaunis päivä rentoutua myös Aslakin kanssa tämän harrastuksen parissa.