Nenäpunkkia...

Eli siis, soitin viime perjantaina vihdoinkin eläinlääkärille. Kohtaukset tuntuivat koko ajan pahenevan ja olin ehtinyt käydä mielessäni läpi sairaudet keuhkoista sydänvikaan. Mielessä kävi myös nenäpunkki ja sekin, että Riki on vetäessään saanut hajoitettua kaulansa, mutta eläinlääkäri oli sitä mieltä, että vetävät koirat saavat hajoitettua ennemmin niskansa kuin kaulansa. Oireet viittaavat eläinlääkärin mielestä vahvasti nenäpunkkiin. Antoi puhelinreseptin ja lauantaina oli apteekkiin tullut lääkkeet ja aloitimme saman tien kuurin. Kuuri on kerran viikkoon annettava neljän viikon ajan. Ohjeessa on kolmesta neljään viikkoon, mutta haluan olla täysin varma, joten neljä viikkoa mennään. Kohtauksia on tullut edelleen, mutta ei enää niin pahoja vaan kestoltaan lyhyempiä kohtauksia. Eli toivotaan, että kyseessä on tosiaan nenäpunkki eikä muuta vakavampaa. Lääke on loisiin, joten tuleepahan tässä ainakin samalla kunnon matokuuri... Mutta katsellaan mihin suuntaan tästä edetään... 

Eilen sain vihdoinkin tarpeekseni ja kävimme ostamassa kirjahyllyn, jotta saimme lisää hyllytilaa. Kaikki paikat olivat aina ihan sotkussa, enkä enää kestänyt katsoa sitä. Riki olisi mielellään ollut mukana kokoamassa hyllyä, mutta välillä oli pakko laittaa toinen portin taakse masentuneena katsomaan. Kissoja ei sitten näkynytkään kuin vasta monen tunnin jälkeen. Silveri ja Smirre eivät oikein siivoamisesta välitä ja kaikki siihen vähänkin liittyvä aiheuttaa katoamisreaktion... 

Juuri nyt tapahtuvaa: Kissat sai hepulikohtauksen! Ja Riki yrittää ihmeissään pysyä perässä ja keksiä, mistä oikein on kyse. :) Välillä meinaa tulla tassua Rikin naamaan, mutta ei paljoa kiinnostusta haittaa. 

Meidän pieni sekopää...

Sairastelua

Nelijalkaiset voivat hyvin (toivottavasti), minä itse en niinkään. Eilen nosti kuumeen ilman minkäälaista varoitusta melkein 39 asti (nukahdin lopulta niin en tiedä nostiko lopulta vai ei). Nyt aamusta asti ollut lämpöä 37,5 ja joka paikkaan särkee. Selkään eniten. Voi johtua taudista tai hyvin huonosti nukutustä yöstä... Yksin kotona oleminen sairaana ei ole kivaa. Ensimmäinen päivä pois töistä ja tylsyys valtaa mieleni. Sen minkä pöhnältä pystyy valtaamaan...Riki on aika hyvin ottanut sairasteluni. Tylsäähän silläkin on, näkeehän sen. Mutta kun ei voimia ole niin ei sitten ole. Takapihalle oon Rikin laskenut aikaansa viettämään, mutta itsekään en ole sen enempää ulkona käynyt. 

Mitä lie Smirre ajatellut, kun tuijotteli Rikiä ikkunasta toisen ulkoillessa...

Nelijalkaiset ovat hyvin rauhallisesti ottaneet siitä lähtien, kun minulla alkoi kuume nousemaan kunnolla. Makoilen sitten sohvalla tai sängyllä, Riki käy istumassa vieressä, nuolee kättäni ja menee itse makaamaan muualle. Tai sitten lösähtää lattialle viereen. Kissatkin pitkästä aikaa oikeasti nukkuivat vieressä. Smirre yritti päällekin tulla, mutta muutenkin oli tarpeeksi ahistavaa nukkua, joten en tarvinnut yhtään enää painoa päälle. Vaikka Smirre onkin pieni ja kevyt kissa. 

Vaikka toiset ovatkin nyt olleet rauhallisemmin, on kolmikolla välillä meno päällä tosissaan. Riki on alkanut kiusata Silveriä. Silveri ei asiasta ole hirveän innostunut, mutta eipä ole vastaankaan ihan tosissaan laittanut, kun ei ole Riki oppinut mitään.

Kuvan laatu huono, koska kuva on otettu miehen kännykällä... Ja vaikka sitä ei näy, niin Silveri on tosiaan tuolla "pöntössä".

Lunta on pari päivää tullut enemmän kuin tarpeeksi. Eilen (ennen kuumeen nousua) kävin tekemässä takapihalla hieman lumitöitä ja Riki oli mukana. Ikävä kyllä toinen on hieman liian innokas auttaja ja työnsi kuononsa väärään paikkaan väärään aikaan, joten kolautin lumentyöntimellä toista leukaan... Jonkun aikaa verta tuli, mutta eipä muuten menoa haitannut. Hieman kuitenkin kunnioitus lisääntyi lumentyönnintä kohtaan. No, sisällä sitten ajattelin katsoa, mitä oikein olin saanut aikaiseksi ja Rikipä päättikin huitaista tassullaan ja osui suoraan huuleeni. Itselläni sitten turposi huuli ja vertakin tuli.. Silmä silmästä ja mitenkä se menikään..?

Minusta on ihana, kun Riki on oppinut rauhoittumaan. Välillä olikin ongelmallista se, että pidän itse lattialla makoilusta. Rikille se oli vain leikkiä. Nyt kuitenkin Riki on ymmärtänyt, että silloin voi myös rauhoittua ja tuleekin yleensä viereeni makoilemaan. Siinä sitten saatetaan maata vierekkäin lattialla puolikin tuntia. 

Jep jep, yritin tässä parinakin iltana taas ottaa Rikistä kuvia, jotta näkisi, miten poika on kasvanut. Oli kieltämättä hieman ongelmallista..

Lopuksi tulikin jo ihan hyvä otos. Ongelma vaan aina on, että otan kuvia yksin, joten pitää yrittää asetella kamera oikeaan kohtaan ja sitten saada koirakin samalle linjalle... Mutta meidän viikkoa vajaa 8 kk ikäinen poika painaa jo 34 kiloa ja säkää löytyy melkein 64 senttiä. Sentit saattaa olla yläkanttiin, koska Riki ei ole mikään maailman helpoin mitattava... Jostain syystä Riki ei paljoa mitasta tykkää...

Niin, ja palatakseni alun toivottavasti sanaan nelijalkaisten terveyden yhteydessä. Kissoilla ei hätää, ei ole ikinä ollutkaan. Hyvin terveitä kavereita olleet koko ikänsä. Silverillä oli pentuna korvapunkki, mutta sille ei toinen itse mitään voinut. Taisi melkeinpä koko pentueella olla... Mutta Rikillä on tullut viime aikoina ihmeellisiä hengenahdistuskohtauksia... Hetken haukkoo henkeä ja itse vieressä pelkään, että toinen ei lopetakaan, että ei ikinä enää saakaan henkeä. Mutta on kohtaukset lyhyeen kuitenkin loppuneet. Netistä etsin tietoa ja siellä puhuttiinkin nenäpunkista. Muuta oiretta Rikillä ei ole kuin hengenahdistusta. Mutta toisaalta äitini sanoi hänen koirallaan olleen joskus samanlaisia kohtauksia ja ne loppuivat, kun jättivät pannan pois ja alkoivat käyttämään valjaita. Vetokoiralle tuollainen ei vaan oikein käy. Riki vetää muutenkin paljon ja puolikiristävä panta on hieman hillinnyt vetämistä. Valjaiden laitto on kuitenkin melkein kuin lupa vetää ja voimaahan tuolta kaverilta löytyy! Ja toisaalta taas olemme miettineet, että emme voi laittaa pojalle valjaita ja kieltää vetämästä, koska kun on aika oikeasti opetella vetohommia, siitä voi tulla ongelma... Pitää nyt kai vaan odotella, miten Rikin vointi kehittyy ja ottaa yhteyttä eläinlääkäriin jos pahenee... Ja toisaalta Riki oli eilen leikkimässä äitini koiran kanssa, joten katsotaan tarttuuko toiseen... Vastuutonta, tiedän, mutta Rikin vointi on muuten todella hyvä, että tunnustan välillä unohtavani ongelman... Eikä kohtauksia tule välttämättä kuin kerran viikossa, toisinaan kaksi kertaa päivässä tai saattaa olla kaksikin viikkoa taukoa. Liekö sitten tuolla mitään merkitystä diagnoosin tekemisen kanssa?

Kuulumisia

Oon luonteeltani helposti kyllästyvää sorttia. Siksi samat lenkkireitit saa minut kyllästymään hyvinkin herkästi. Kaiken huipuksi talvella lenkkireitit vähenevät huomattavasti hiihtolatujen tieltä. Nytpä siis aloitettiinkin vaihtelun vuoksi lenkit umpihangessa. No, oli metsässä pientä polun tekelettä, mutta oli se silti näky, kun yritin pysyä pystyssä koiran painellessa hyvää vauhtia hihnan toisessa päässä... Lenkki oli lyhyt, mutta sitäkin raskaampi niin minulle kuin koirallekin. Mutta nautittiin molemmat huomattavasti. Umpihangessa käytiin porukalla uudestaan, kun mies kotiutui viikonlopuksi. Taktiikka pystyssä pysymiseen olikin jo paremmin hallussa. Pakkanen on kaatanut puita metsässä ja yksi olikin esteenä polulla. Meidän poitsu, joka välttelee hyppimistä ja esimerkiksi kiipeää autoon hyppäämisen sijan, hyppäsi muuta yrittämättä rungon yli. Korkeutta oli ainakin 40 senttiä. Oli muuten namin arvoinen suoritus. Katsellaan jos viimeistään kesällä hyppimisen ottaisi oikein tavoitteeksi. Agilitya olisi kiva joskus käydä kokeilemassa. Ei pitäisi olla vaikeaa opettaa Rikille agilitya, kun opettaminen on ainakin muuten ollut erittäin helppoa Rikin kanssa.

Jotain kiinnostavaa siellä hangessa oli...

Polulle kaatunut puu, jonka Riki niin hienosti ylitti hyppäämällä.

Käytiin myös koirapuistoilemassa taas. Alkuun saimme olla kahden Rikin kanssa. Kiersimme hieman aluetta, koska kyseinen puisto ei olekaan mikään hirveän pieni. Riittää tilaa temmeltää. Lopulta Riki sai haaremin, kun pääsi kahden pienemmän nartun kanssa leikkimään. Toinen oli nelikuinen sakemanni, jonka kanssa Rikillä oli kovat painit. Siinä sitten ihmeteltiin, kun Rikin naama alkoi täyttyä veritäplistä. Pienemmältä oli ilmeisesti irronnut hammas kesken leikin ja yrittäessään roikkua Rikin naamassa kiinni siirsi veret Rikin naamaan. Naurettiin vaan, että onpa veriset leikit. Mutta eipähän tuolla puolta tuntia pidempään jaksanut olla. Kylmä iski varpaisiin. 

Mutta puistoilun jälkeen käytiinkin vielä Upin-kissan luona vierailulla.

Juna-asemalla on aina mielenkiintoista käydä koiran kanssa. Ikinä ei tiedä, minkälaisia kommentteja siellä saa. Toisinaan ihastellaan komeaa koiraa, lapset huutavat "äiti, kato äiti, tuo koira näyttää ihan sudelta" tai sitten ihmiset ihmettelevät, miten iso koira Riki on. Viime kerralla sain siis kuulla nuo kaksi viimeisimpää asiaa. Ja siinä vaiheessa, kun kertoo koiran olevan seitenkuinen ja yli 30 kiloinen, ilmeet muuttuvat yleensä kauhistuneeksi "miten se voi olla noin iso" -katseeksi! Ja mikä ärsyttää eniten: "onko se husky?" No ei todellakaan ole! Ei minulla mitään ole huskeja vastaan, komeita koiria nekin. Mutta. Siinä vaiheessa, kun eräs mies kertoo heidän koiriensa leikkivän jatkuvasti tyttönsä huskyn kanssa (useamman sellaisen), kuvittelisin miehen näkevän, että meidän poika ei ole husky. Suurin osa henkilöistä, jotka arvuuttelevat Rikin rotua, aloittavat sanalla husky... Onpahan taas koira-asiantuntijat liikenteessä... Eipähän siinä. Mielenkiintoisia vaihtoehtoja ovat myös harmaa norjanhirvikoira sekä lapinporokoira. Muutama ainoastaan on ehdottanut muuttia ja yksi jopa samojedia. Siitä sain ihmetyksen aiheen monelle päivälle. Miten joku pystyi keksimään, että Rikissä on samojedia?! Eräs jopa oli kovasti sitä mieltä, että tottahan toki te alatte näyttelyissä käymään, kun on noin komea koira. Niin, no sekarotuinenhan tämä kyllä on... Eikä taida ihan muutin rotumääritelmä täysin täyttyä Rikin kohdalla, vaikka kovasti yhtäläisyyttä onkin.

Ja sitten kissat. Pääsin perjantaina töistä melkein kaksi tuntia aiemmin kuin olisi pitänyt. Kotiin tultua kurkkasin varovasti olohuoneeseen, jossa Smirrellä ja Rikillä näytti jääneen jokin juttu kesken tultuani. Ja Smirren ilme vaikutti juurikin siltä, että päässä raksutti ajatus "prkl, se tuli jo". Rupesinkin miettimään, että turhan takia on Rikiä syytetty kaikista tuhon jäljistä. Ilmeisestikin Smirre ja Riki tulee paremmin juttuun kuin olemme ajatelleet ja mokomat villitsevät toisiaan. Siinä sivussa taitaa sitten kaikki tuhotkin tulla. 

Ja Smirre edelleen... Arkipäivinä saan nukkua rauhassa. Hyvä jos edes jalkopäähän tulee kissat nukkumaan. Mutta kun tulee viikonloppu ja mies kotiin, kissat ilmestyvät heti sänkyyn. Ja mikä erikoisinta, viime viikonloppuna heräsin molempina öinä kesken unien ja tajusin Smirren makaavan mahani päällä. Mitä ei siis yleensä tapahdu. Miehen rinnan päällä nukkuu molemmat kissat mielellään, mutta ei minun. Liekö pyörin niin paljon vai mikä on. Mutta jotenkin kummallisesti minusta on nyt tullut viikonloppuisin Smirre magneetti...

Ja vielä Rikiin. Tänä aamuna sain lopulta tarpeekseni ja illalla iskin koiran piuhaan kiinni takapihalle. Lumesta ollaan siis aita rakennettu, jotta koira saisi olla irti takapihalla, mutta tänään sain tarpeekseni yrittäessäni saada koiraa sisään.. Ei tule kutsusta. Kun yrittää saada kiinni, livahtaa ja ottaa leikiksi. Ennen töihin lähtöä minulla harvemmin on vielä energiaa saati aikaa kinastella koiran kanssa tuolla tavalla. Toisinaan auttaa, kun menee itse sisään ja sisältä kutsuu Rikiä. Mutta toisinaan taas ei. En tiedä, mikä tähän ongelmaan auttaisi... Koirapuistossa ei ole samaa ongelmaa, kun toinen on jo sen verran väsynyt, kun ollaan lähdössä. No, jospa se tästä ajan mittaan helpottuisi... Parin viikon päästä mies kotiutuu lopullisesti ja toivon, että yhdessä selvitetään tämä ongelma. Tai jospa koko ongelma poistuisi ja olisikin ainoastaan Rikin tapa osoittaa mieltään. Toivotaan. 

Arkea

Pitkät lenkit on jäänyt kovien pakkasten takia hieman vähemmälle ja tänään ajattelin vihdoinkin lähteä kunnon lenkille poitsun kanssa. Mittarikin näytti vain -10 aamulla (illalla nousi taas -20)! Aikainen töihin meno, ylityöt ja vielä lisäksi kaupungissa käynti söi hyvin äkkiä lenkille varaamani energian... Hoh hoi... Ai miten niin muka energinen pakkaus hihnan päässä? Kaipa sitä energiaa riittää, kun ei pääse kunnolla sitä kuluttamaan. Huomennakin edessä kahdeksan tunnin työpäivä ja siihen lisäksi illalla parin tunnin koulutus. Jep, taitaa kunnon lenkki jäädä väliin huomennakin. Tänäänkin Riki oli levoton lenkillä. Paha tapa on roikkua hihnassa sekä hyppiä ja haukkua edessä.  Kokoa alkaa olemaan paljon ja luonne niin jäärä kuin vain voi olla. Jos ei muu auta ja haluan viestin menevän ihan oikeasti perille asti, isken Rikin maihin. Siinä on ohikulkijoilla naurussa pitelemistä, kun minä makaan koiran päällä keskellä katua... Kerran tein saman epähuomiossa heikkohermoisen rotikan edessä. Ei ole rotikka minusta sen jälkeen paljoa tykännyt. Samainen rotikka ei kyllä tykännyt siitäkään, että otimme Rikin syliin sen edessä Rikin ollessa pentu. 

Mutta ollaan kuitenkin edes takapihalla kulutettu energiaa. Vaikka ei iso piha olekaan, niin kyllä Riki sinne mahtuu juoksentelemaan ja purkamaan ainakin vähän energiaansa. Mutta, tähän kaikkeen tulee kuitenkin onneksi muutos ensi kuussa, kun mies pysyvästi kotiutuu! Onpahan lenkittäjä, vaikka minä töissä olisinkin koko päivän.

Olen erittäin ylpeä siitä, että Rikillä ei ole tapana haukkua muille koirille. Äidin koiralle haukkuu leikissä, koska toinen on sokea. Haukulla yrittää myös saada muut leikkiin. Mutta esimerkiksi ulkona ollessa muiden koirien haukkuessa, Riki ei vastaa haukkuun. Lähistöllä aidatulla pihalla asustelee pyreneittenmastiffi, joka haukkuu kaikkia ohikulkijoita riippumatta onko pyörällä, kävellen, ilman koiraa tai koiran kanssa. Riki ei ole koskaan haukkunut takaisin. Ihmettelee vaan  ja jolkottaa ohitse. Samanlainen käytös on myös tilanteissa, joissa haukkuva koira tulee vastaan. Totta kai kiinnostaisi moikata ja joskus väkisin yrittääkin, mutta hauku ei. Mutta se malamuutin "marmatus". Juna-asemalla miestä odotellessa toinen istuu jalkojeni juuressa, katselee ihmisvilinää ja aloittaa muuttimaisen ääntelynsä. Sulattaa sydämet. <3  

Ostettiin Rikille joululahjaksi dog finder. Jostain kumman syystä Riki rakastaa sitä. :) Liittyisiköhän kenties namien saantiin... Muovi ei vain oikein kestä Rikin kärsimättömyttä. Tekniikan opetteleminen oli suhteellisen helppoa, mutta ei poitsulla kärsivällisyys riittänyt pelailemiseen. Alkuun käytti paljon poskihampaita, joille muovi antoi helposti periksi ja nyt on hienot hampaanjäljet palikoissa. 

Kissat ei enää paljoa hötkyile Rikin takia. Ei tarvitse enää sille korkeimmalle mahdollisimmalle paikalle mennä nukkumaan. Riki saattaa mennä haistelemaan ja tökkimään kuonollaa kissoja, eikä ensimmäinen vastareaktio ole tassu. Hieman nyrpeää naamaa saattaa kissat näyttää ja vaihtaa asentoa, mutta muuten antaavat olla. Kerran yllätin Rikin nuolemasta Silverin korvaa. Söpöjä osaavat olla yhdessä. 

Smirrellä on tapana riehaantua öisin. Nukuin viime viikolla yhden yön sohvalla Smirren takia. Mokoma pomppi päällä. Ottaa oikein vauhtia. Ja yritäpä siinä sitten nukkua... Oli muuten kylmä sohva... Ja seuraavana päivänä kaveri otti ja korjasi meidän olohuoneen patterin. Eipä ole ensi kerralla kylmä nukkua sohvalla.

Koko ajan on tunne, että jotain unohtaa kertoa. :) Ja mahdollisimman paljon haluaisinkin kertoa niin kissoista kuin koirastakin. Mieluisin puheenaihe minusta onkin eläimet. Siksi saatan välillä päivittäinkin kirjoitella, mutta jossain vaiheessa kirjoittelu varmasti laantuu hieman. Kunhan olen saanut kertoa kaikkein tärkeimmät asiat, piirteet ja kokemukset. :)

Pesuhommia...

Niin se vaan oli, että pakkohan Riki oli pestä, vaikka mittari näyttikin -25 astetta. Eipähän ole Riki tänään ulkona käynyt muuten kuin pikaisesti pissillä. Riki haisi niin pahalle, että meille riitti. Riki on onneksi helppo pestävä. Suihkuun tulee mielellään. Tai no, melkein... Mielellään juo suihkusta, mutta kasteltavaksi joutuminen ei olekaan enää niin hauskaa. Siitä olen kiitollinen, että Riki on oppinut alistumaan tappelematta vastaan. Nytkin, kun seisoin koira jalkojen välissä, nätisti poika oli, vaikka korvat luimussa katselikin. Lisäksi yllätyin paljon, kun pesu oli ohi ja otin hiustenkuivaajan esiin kuivatakseni pojan, eikä poika laittanut vastaan. Eihän se mitään mieluista hommaa ollut, mutta kylläpä kiltisti makasi ja antoi minun kuivata turkkiaan rauhassa. Aiemmin on miehen pitänyt olla nameja antamassa samaan aikaan kun minä olen yrittänyt kuivata. Olenkin odottanut, milloin Rikille alkaisi kärsivällisyyttä tulemaan, niin nythän se alkaa hiljalleen näkymään. Välillä. Tai sitten meidän suhde ja luottamus on yksinkertaisesti parantunut entisestään, joten Riki antaa minun tehdä hänelle melkein mitä vaan. Kuvia pesemisestä minulla ei ole, koska mies ei paljoa kuvia ota ja itse kuvien ottaminen kesken pesun olisi erittäin haasteellista!

Kaveri oli meillä vieraana viikonlopun aikana ja vietimme eilisen kinectin parissa. Ostimme muutaman uuden pelin (mm. Joy ride, sonic free riders ja kinect sports season two), joita sitten testasimme eilisen. Riki piti välillä laittaa koiraportin toiselle puolelle. Meinasi nimittäin olla haasteellista pelata, kun liikkeentunnistin ottaakin Rikin kohteekseen ja koiran hännän heilautukset liikuttavat peliä eteenpäin... Eilen myös Rikin joululahjaksi saatu lelu otti ja hajosi. Kaveri tykkää koirista ja leikkii mielellään Rikin kanssa. No, kesken leikin Oktosta irtosi lonkero... Onneksi sillä on vielä turvallinen leikkiä, koska siitä on tullut yksi Rikin lempileluista. 

Rikillä taitaa olla hieman kovakouraiset leikit. Ei nimittäin lelut paria kuukautta pidempään ehjänä pysy. Ainoa, mikä on pysynyt siitä asti ehjänä, kun Riki meille tuli, on kettu! Ei mitään merkkiä hajoamisesta. 

 Kävin ostamassa apteekista valkovaseliinia Rikille. Muutaman päivän olen Rikin polkuanturoita rasvannut. Sen verran karheat ja kuivat olivat, että tassut tuntuivat hyvin herkästikin palelevan. Vai olenko vain ylireagoinut.. Tämän viikon pakkaslukemat on kuitenkin olleet lähempänä -30 kuin -20 astetta... Mutta tuskinpa rasvaamisesta ainakaan haittaa on. 

Mies tuli kotiin jo torstaina (normaalisti kotiutuu perjantaina) ja ihmetteli takapihan lumikasan ulkonäköä. Kehtasi kysyä olenko minä käynyt tekemässä polkua lumikasaan. Mutta siis en ole, vaan Riki ravasi takapihalla ja heittelin myös palloa. Riki sai hyvää liikuntaa lumikasan yli hyppiessä. Mokoma vaan keksi helpottaa omaa toimintaansa ja juoksee ainoastaan yhdestä kohdasta lumikasan yli. Siitä siis polku. Hyvin on muutenkin takapiha tallattu tällä hetkellä, kun ei luntakaan ole satanut. 

Suurin haaveeni tällä hetkellä on vetovaljaat koiralle! Enkä millään malttaisi odottaa sellaisten ostamista. Vielä olemme malttaneet mielemme, vaikka hyvähän se olisi pienestä pitäen opetella niitä käyttämään. Mutta onhan poika kuitenkin vasta 7 kk... Jospa tässä kevään mittaan vetovaljaat ostaisi, kun rakennekin pojalla vielä kuitenkin saattaa muokkautua paljonkin.