Adan kontakti- ja rengastreeniä

Otsikosta voisi päätellä muutakin, mutta kävimme siis agilitya taas vaihteeksi treenailemassa. Tulevana viikonloppuna on viimeinen kerta kisaamaan agilityssa -kurssista, joten kävimme taas yksittäisiä esteitä treenailemassa. 

Oli viimeksi puhetta, että rengas tulisi seuraavalle radalle ja sitä kävimme taas treenailemassa. Ja tottahan toki taas sitä maxille tarkoitettua korkeutta. Ensimmäiset kerrat Ada taas juoksi ohi tai ali, mutta saimme lopulta renkaan onnistumaan ja yhdistin siihen muutaman onnistuneen toiston jälkeen putken. Renkaalta kaareessa olevaan putkeen ja takaisin renkaalle. Adalla vahvistui koko ajan esteen suoritus, mitä useammin esteen toistimme. Hieman tähtäyksessä vielä on vikaa, koska Ada joka kerta hieman osui renkaan reunaan. En sitten toki tiedä, onko maxeilla normaalia.

Harjoittelimme myös kontakteja. Teimme ensin puomin ja sen Ada teki taas epäröimättä. Siirryimme keinullle, jolle Ada meinasi vain juosta ja kenties virheeksi voisi todeta, että yritin komennuksella estää Adan olla menemättä esteelle, mutta en ollut ajoissa. Ada ehti juosta keinua puoleen väliin, hyppäsi alas ja säikähti kolahdusta. Sen jälkeen en meinannut Adaa taas saada keinulle edes nousemaan. Kävin hakemassa pannan ja hihnan. Hieman puoliväkisin pidin Adan keinulla, kun lopulta sain siihen namien avulla nousemaan. En antanut Adan perääntyä vaan suurten kehujen kera sain Adan kulkemaan keinun loppuun saakka. En antanut keinun kolahtaa vaan varovasti laskin keinun alas. Pari kertaa teimme näin, mutta sitten kokeilin myös kisaamaan agilityssa -kurssin kouluttajan vinkkiä eli totuttaa Adaa ääneen ja samalla syöttää herkkuja, että yhdistäisi äänen hyvään. Alkuun Ada säikähti ääntä, mutta hiljalleen hieman rauhoittui. Ei kuitenkaan vielä täysin rauhoittunut, eikä varmasti seuraavalla kerralla vielä keinua epäröimättä tee. Eli jatkamme toistojen tekemistä. Tämän jälkeen teimme myös A-estettä, jotta Adalle saatiin kiva kontakti vielä loppuun. 

Vielä ihan lopuksi teimme rengasta ja putkea ja taas Ada suoritti yhdistelmän hienosti. 

Adan kickbikelenkki

Ada pääsi tänään taas kikkarilenkille. Sää on ollut mitä mielenkiintoisin. Olimme lähdössä vesisateessa, kesken lenkin aurinko paistoi lämpimästi ja kotiin tultua rupesi tuulemaan todella kovasti, satoi kaatamalla vettä ja hetkessä rakeita. Vartin päästä paistoi taas aurinko.

Lenkki sujui taas hyvin. Ensimmäisen kilometrin jälkeen oli samaan suuntaan menossa nainen koiransa kanssa, joten vaihdoimme toiselle puolelle tietä. Matka jatkui sujuvasti ja risteyksestä vaihdoimme taas toiselle puolelle ja jatkoimme tuttua reittiä. Käännös oli sellainen, jota yleensä vältän, koska en halua koirien ennakoivan tietyissä kohdissa lainkaan. Tällä kertaa jouduin kuitenkin poikeuksen tekemään ja seuraavan kerran saankin jännittää, miten Ada toimii silloin. Nyt kääntyminen oli sujuva, Ada kuunteli ja reagoi hyvin. Käännös meni omalla kohdalla hieman takapyörä sivuluisussa, mutta pystyssä pysyttiin ja matka jatkui.

Muuten ei ohituksia sen kummemmin tullut. Kerran pyöräilijä tuli yllättäen takaa, mutta Ada onneksi pysyi reunassa, eikä vahinkoja käynyt. Hieman meinasi Ada ennakoida tien ylittämisen suhteen ja tiukasti jouduin käskyttämään. 

Reitti oli sama kuin perjantaina eli matka kuusi kilometriä. Keskinopeus oli hieman hitaampi, 13,62 km/h. 

Taiga koirapuistossa

Sovimme facebookin pentutreffit ryhmän kautta tapaamisen koirapuistoon erään naisen kanssa. Hänellä on reilun vuoden ikäinen sekarotuinen, joka oli suurin piirtein saman kokoinen kuin Taiga nyt. Olimme puistossa ennen heitä ja kohtasimme heti portilla samojediuroksen, jolle Taiga kovasti yritti murista, vaikkei edes aitaukseen oltu ehditty. Omistaja kävi ottamassa koiransa sivummalle, jotta pääsimme puistoon sisään. Samojedi tuli innokkaana Taigaa haistelemaan ja Taiga häntä koipien välissä murisi toiselle. Lähdimme kävelemään keskemmälle puistoa ja koirat meitä seurasivat, mikä rauhoitti tilannetta.

Puistossa oli myös lapinkoira, joka oli hieman vanhempi kuin muut ja olikin rauhallisempi, joten Taigan oli helpompi lähestyä ja tutustua. Kohta puistoon tuli vielä pari muutakin koiraa ja Taiga jo juoksenteli paljon rennompana toisten kanssa. Vaihtuvuutta oli puistossa paljon ja kohta pari lähti ja meidän treffikumppanit saapuivat paikalle. Olimmekin hetken keskenämme puistossa ja toinen koira olikin todella energinen tapaus. Taiga ei oikein tiennyt, miten päin olisi ja minun jaloissani paljon painivat. Toinen olisi halunnut juoksennella, mutta Taiga ei ihan sinut asian kanssa ollut. Kohta puistoon tuli kolmas koira ja toisen huomio kiinnittyi kolmanteen, joten Taigakin rentoutui ja juoksenteli muiden kanssa.

Kohta puistoon tuli taas pari muuta koiraa. Toinen näistä oli myös 4,5 kuinen pentu ja kohta koko porukka juoksentelikin taas pitkin puistoa yhdessä. Taiga erityisesti tästä toisesta pennusta piti ja painelivat yhdessä menemään paljon. 

Tunnin verran puistossa oltiin, kunnes lopulta Taiga näytti välillä hieman väsyneeltä, vaikka koko ajan lähtikin uudestaan ja uudestaan toisten perään. Lähdimme kuitenkin pois ja rapainen pentu sai vielä kotona puolisen tuntia poikien kanssa juosta, jotta hieman puhdistuisi vielä ennen sisään tuloa. Nyt neiti on todella väsynyt, eikä reagoinut yhtään edes valokuvien ottoon ja ohi kulkiessani hieman vaihtaa asentoa, mutta uni jatkuu heti. 

Kickbike kauden aloitus!

Tänään aamu alkoi lumituiskeessa, mutta jo aamupäivällä aurinko paistoi kauniisti ja jatkui iltaan asti. Töistä ajaessani katselin, miltä tiet näyttää ja kotona aloitettiin kickbiken huoltotoimenpiteet; ilmaa renkaisiin, adapteri sparkista bikeen, hieman öljyämistä, jarrujen testausta... Lopulta tuttu ja turvallinen Ada valjaisiin ja menoksi.

Oma kuja oli toki aivan jäässä edelleen. Talutin siis ensimmäisen sata metriä vinkuva ja nykivä Ada edellä. Oli taas naapureilla näkemistä... Ja kuulemista... Laitoin gps:n ja sigman bike computerin paikoillee, lähtökäsky ja menoksi. Ada lähti todella kovasti liikenteeseen! Mittari näytti 29 km/h nopeutta. Siinä sitten ensimmäisen kilometrin aikana ehdin jo miettimään, että kumpikohan kahvoista oli takajarru... Mies testasi jarrut, enkä itse sen kummemmin miettinyt asiaa. Ja vasta liikenteessä asia nousi mieleen. Onneksi ei mitään äkkinäistä tapahtunut ja ohitettavia ei ollut. Ja lopulta uskalsin Adaakin rauhoittaa ja risteykseen pysähtyi nätisti käskemällä. 

Adalla oli toki taas perinteinen "mie haluun tuonne enkä tuonne" -hetki, mutta muuten Ada kuunteli taas todella hyvin ja jaksoi pitää tasaista vauhtia yllä. Keskinopeudeksi tulikin 14,47 km/h kuuden kilometrin matkalle, mikä on aivan loistava suoritus! Ohituksia ei tullut. 

Nyt kun on taas hieman totuteltu ja muistuteltu mieleen, miten sillä kickbikella ajetaan, voikin ottaa seuraavalla kerralla Aslakin mukaan. Adan kanssa ei yllätyksiä yleensä tule ja Ada kuuntelee todella hyvin, joten tällaiset mieleen muistuttelut on turvallista tehdä Adan kanssa. 

Oman lauman kesken

Lumo lähti eilen uuteen omaan kotiinsa. Tämä oli herkkä paikka meille kaikille. Olimme ehtineet kiintyä Lumoon todella paljon näiden 17 viikon aikana. Nyt opettelemme uudenlaista aikaa ja laumakin pääsee opettelemaan toimimaan paremmin, kun nyt ihan oikeasti on oma porukka kasassa. Johan tässä ehdittiin jo hieman valmistautua, että Lumo meille jää, mutta nyt kuitenkin Lumo sai itselleen todella hienon kodin, jossa viihtyy varmasti hyvin ja saa haluamansa ja tarvitsemansa huomion ilman kilpailua muun lauman kanssa.

Lumo

Tunnustan itkeneeni jo kolme päivää ennen Lumon lähtöä. Lähtöpäivänä itkin vasta, kun Lumo meni uuden perheen autoon ja valmistautuivat lähtöön. Ja itkin joka kerta illan aikana, kun mietinkin koko asiaa. Myös Taiga rauhallisena vieressäni makasi ja katseli, kun kyynelehdin ja rapsuttelin Taigaa. 

Taiga

Tänään lähdimme sitten taas uusin voimin liikenteeseen. Ada ja Taiga oli yhdessä yön tarhassa. Emme todellakaan halunneet Taigaa yksin tarhaan laittaa. Kopit neidit vaihtoivat. Ada omi nyt kopin, jossa pennut ovat tähän mennessä viettäneet aikaa ja Taiga joutui toiseen koppiin. Aamulla ruokin molemmat tarhaan ja jäin valvomaan, että ruokailu sujui rauhassa. Kävin tarhoilla vielä ennen töihin lähtöä, mutta Ada ei laskenut Taigaa rapsuteltavaksi portille. Yritin komentaa Adan sivummalle, mutta ei kovin kauaksi mennyt. Lopulta Taiga kierti sivummasta ja kävi pikaisesti kättäni nuolemassa ja livahti taas pois. Kotiin tullessa Ada ei taaskaan laskenut Taigaa portille ennen kuin itsekin pääsi tarhasta pois.

Taiga

Tällä kertaa otin kaikki neljä koiraa pihalle. Aslakin otin tarhasta kuitenkin liinassa, jotta pystyn paremmin kontroloimaan, jos yhteenotto tulee. Totesinkin, ettei lauma vielä valmis ole vapaana juoksemiseen keskenään. Tiukkaa murinaa oli Adalla ja Aslakilla, vaikka tappeluksi asti ei mennytkään. Liian tiukaksi kun meni, komensin rauhoittumaan molemmat. Kun Taiga lähti juoksemaan, Ada lähti perään. Myös Aslak olisi tyttöjen perään lähtenyt ja lähellä pääsikin, mutta ei Aslak sopinut vielä Adan ja Taigan kuvioon mukaan. Joten kokeillaan ensin vaikka sisällä pienemmässä tilassa hallitummin ja rauhallisemmilla fiiliksillä. 

Taiga

Sisällä lauma on ollut nyt kuitenkin vielä portti välissä; Aslak ja Riki olohuoneessa ja Ada ja Taiga keittiössä. Taigalle tämä oli kova paikka. Vinkui ja huuti keittiössä meidän ollessa olohuoneessa. Annoimme neidin hieman väsähtää ennen kuin siirryin itse keittiöön ruokaa laittamaan ja rapsuttelemaan. Siirryin itse taas toiselle puolelle porttia ruokailemaan. Alkuun Taiga jäi hieman vinkumaan, mutta lopulta rauhoittui. 

Hieman on siis Taigalla harjoittelua, kun ei enää siskot ja veljet kaverina olekaan. Hieman on neiti pieni reppana. 

Kisaamaan agilityssa -kurssi osa 2

Tänään olimme Adan kanssa taas koulutettavina. Tällä kerralla rata oli rakennettu aidoista, muurista, putkista ja kepeistä. Radalle tuli kolmet numerot ja ideana oli, että aloitetaan ensimmäisestä ja kun saa nollaradan, voi siirtyä seuraavalle radalle. Jos ei saa nollarataa, seuraavalla kierroksella hiotaan ongelmakohtia ja yritetään uudelleen nollarataa. Tavoitteena ei ollut saada kaikkia ratoja suoritettua, koska koirakot ovat eritasoisia. Ada ja minä olemme kaikista eniten alkutekijöissä. 

Ensimmäisenä oli taas viiden minuutin rataantutustuminen ja sen jälkeen jokainen vuorollaan kertoi kouluttajalle selin rataan tavan suorittaa radan. Oli vaikea kertoa suoritustekniikkaa, kun olin vielä ihan sekaisin kaikista numeroista ja yritin muistella, miltä rata edes näytti. Sain kuitenkin kouluttajalta hyväksynnän tekniikasta ja siirryin Adaa lämmittelemään. Olimme taas suoritusvuorossa viimeisenä ainoana maxikoirakkona. 

Ensimmäinen kerta meni häsellykseksi. Unohdin esteiden järjestyksen kesken radan, enkä saanut pidettyä Adaa hyvässä kontaktissa. Ada tekikin välissä väärän esteen, mutta kouluttaja huikkasi vain, että jatka vaan ja jatkoimme pysähtymättä rataa eteenpäin. Loppurata meni suurin piirtein hyvin, mutta pientä hiomista ja ohjauspuolen valintaa mietittiin vielä toista kertaa varten.

Toisella kerralla suoritus oli jo paljon parempi. Sain pidettyä Adan hyvin kontaktissa ja kiinnitin huomiota esteiden nimien sanomiseen Adalle ajoissa, joten Adakin tiesi, minne mennä. Sain korjattua ensimmäisen kierroksen virheet ja saimme kouluttajalta luvan siirtyä seuraavalle radalle, vaikka yksi aita pudotettiinkin. Kepit olivat tällä ensimmäisellä radalla viimeisenä ja näitä emme nollarataan ottaneet, koska kyse oli kokonaisuudesta eikä yksittäisen esteen hallinnasta. Treenasimme toki molemmilla kerroilla kepit, mutta palkkasin Adan myös jo ennen keppejä. 

Seuraavalla kerralla pääsin siis taas rataantutustumisen taas tekemään. Rata oli heti alussa jo paljon monimutkaisempi, kun neljä aitaa meni hieman siksakkina. Lähdettiin ensimmäiselle esteelle esteeseen nähden sivulta liikkeelle ja käännyttiin vasemmalle ja heti 180 asteen käännös seuraavalle aidalle ja josta samanlainen käännös vasemmalle seuraavalle aidalle. Tämän kun kävin läpi kouluttajalle, kävimme kuitenkin vielä yhdessä läpi, mikä olisi kaikista fiksuin tapa aloittaa rata. Muuten rata oli suht yksinkertainen. Kepit olivat tällä kertaa keskellä rataa, joten palkkasin Adan ensimmäisen pätkän jälkeen, teimme kepit, palkkaus ja uuden lähdön kautta loppuun ja palkkaus. 

Ensimmäisellä kerralla aidat menivät yllättävän hyvin, mutta ohjauspuoli ei ollut paras mahdollinen kaikissa tilanteissa. Lisäksi ennakoin itse liikkeissäni liikaa, vaikka seuraaville esteille ei minulla kiire olisikaan ollut. Loppupätkällä sai valita kummalle putken päälle menee, mutta Adahan meni ihan toiseen kuin olin suunnitellut. Ja lisäksi vielä lopetti väärälle aidalle.

Toisella kerralla ensimmäisillä aidoilla en ehtinyt tehdäkään valssia toisen ja kolmannen esteen välillä, mutta sain Adan ohjattua oikeille esteille jokatapauksessa. Tällä kertaa en ennakoinut ja ensimmäinen pätkä menikin todella hyvin. Taas suoritettiin kepit välissä. Loppupätkä ei mennyt taaskaan kovin hyvin ja tällä kertaa oma pysähtymiseni ohjasi Adan taas väärälle putken päälle. Oikean aidan neiti kuitenkin teki loppuun.

Vielä kolmannen kerran ehdimme tätä rataa treenata. Tällä kertaa teimme kuitenkin vain loppupätkän, koska alku meni jo edellisellä kerralla hyvin. Nyt ideana oli saada Ada menemään putki, kuten olin suunnitellutkin. Eli alkuun taas kolme aitaa. Ada ennakoi lähtöä ja palasimme takaisin alkuun. Tällä kertaa lähtö kuitenkin onnistui hyvin ja sain ohjattua Adan oikeaan putken päähän ja jopa oikealle aidalle. Kouluttajankin sanoin tämä oli täydellinen lopetus meille ja parannettavaa ei tästä pätkästä jäänyt. Palautteena saimme vielä, että olemme lyhyessä ajassa kehittyneet paljon. Paljon meillä on vielä opittavaa, mutta minusta on hienoa päästä treenaamaan ehjää suoritusta. Omissa treeneissä ehdimme yksittäisiä esteitä enemmän treenailemaan. Ja mielenkiinnolla odotan muutaman viikon päästä alkavaa pienryhmää. En tiedä yhtään vielä, millä tavalla siellä treenaillaan. 

Adan agitreenit

Tänään piti lähteä treeneihin järvelle, mutta treenikaveri perui, eikä ehkä ollut mikään huono idea, kun sääkin oli hieman kyseenalainen. Lähdettiin sitten Adan kanssa hallille agilityn pariin. Kentälle oli taas sunnuntaina rakennettu viikkorata, eikä ollut mistään helpoimmasta päästä. Näin viikolla käydessä ilmeisesti liekö aina numerotkin paikallaan, kun arki-iltoina pienryhmätkin toimii. Oli siis helppo mennä kentälle sen kummemmin miettimättä, miten rata piti ihan oikeasti piti suorittaa tai järjestää numeroita haluamallani tavalla. Tällä kertaa radalla oli 27 suoritettavaa estettä, jotka ensin kiersin Adan kanssa läpi, missä järjestyksessä pitäisi edetä. Tämähän tietenkin olisi pitänyt tehdä ilman koiraa ja suunnitella, miten itse liikun radalla ja ohjaan koiraa... 

Teimme rataa osissa ja palkkasin Adaa välillä. Rata oli tosiaan melko monimutkainen ja sisälsi paljon aitoja, joita piti kiertää ja kaartaa ihan miten sattuu. Esteiden välissä oli muutenkin paljon tiukkoja käännöksiä. Näissä olisi varmaan voinut omaa ohjaustyyliä enemmänkin miettiä tarkemmin... Ada oli kuitenkin ihan muissa maailmoissa, eikä malttanut kunnolla keskittyä tekemiseen. Melko kovasti piti komentaa välillä, jotta otti kontaktin minuun. Joku kiva haju oli maassa, kun nenä maata pitkin halusi mennä koko ajan... Ja entäs A-esteen suorittaminen.. Ensimmäiset kerrat neiti pysähtyi ylhäällä ja rupesi etsimään minua, missä menen ja kerran meinasi tulla alas sieltä ylhäältä. Sai jotenkin hallittua itsensä, että ei ihan ylhäältä pudonnut vain noin puolesta välistä loikkasi maahan. Tämän jälkeen komensin taas tiukasti Adaa laskeutumaan esteeltä alas ilman ylimääräisiä hyppyjä...

Radalla oli aitoja, A, puomi, keinu, kepit ja muutama putki. Puhdasta suoritusta emme toki saaneet ja keskityinkin lähinnä esteeltä toiselle siirtymiseen ja yksittäisten esteiden suorittamiseen. Esimerkiksi puomin Ada teki epäröimättä, kun taas keinu meni ensimmäisellä kerralla varovaisesti suht hyvin. Annoin sen vielä lopuksi paukahtaa, mutta olimme jo menossa seuraavalle esteelle. Hieman Ada säikähti ja seuraavalla kierroksella Ada oli taas paljon epäröivämpi ja piti useita kertoja houkutella, mutta lopulta Ada taas suoritti keinun. 

Kepit meni miten meni. Haluaisin sanoa, että suht hyvin, mutta ei ehkä hyvin kuitenkaan. Kyllähän ne tehtiin ja läpi mentiin, mutta ei kuitenkaan niin sujuvasti kuten jo muutaman kerran on mennyt. Ongelma tuli lähinnä siinä vaiheessa, kun kepit tuli kaksi kertaa radalla ja toisella kerralla ohjaus tapahtui toiselta puolelta kuin mitä olemme opetelleet. En antanut tämän kuitenkaan häiritä, koska Adan tulee kuitenkin oppia myös toiselta puolelta ohjattuna kepit suorittamaan. 

Radalla ei ollut rengasta, mutta harjoittelimme sitä kuitenkin. Tajusin jopa kääntää renkaan maxikoiran mitalle ja kyllähän Ada sen melko hyvin läpi meni. Koska keskittymiskyky ylipäätään oli mitä oli, ei kuitenkaan satavarmaa suorittamista ollut. 

Treeni meni miten meni. Haluan kuitenkin tuoda Adalle agilitytreenit tutuksi ja käydä yksittäisiä esteitä treenaamassa, koska tulevana lauantaina on taas koulutuspäivä, mutta siellä ei yksittäisiä esteitä treenata. Tänään ei kuitenkaan ollut Adan päivä. Se pitääkin malamuutin kanssa agilityä treenaillessa ymmärtää, että malamuuttihan ei toimi joka päivä samalla tavalla. Joku päivä toimii toinen asia paremmin kuin toinen. Ja ei, minulla ei ollut tänään nakit mukana. Juusto ei kuitenkaan ole sama asia... 

Ada ja Aslak treenaa osa 2

Tänään lähdimme uudestaan jäälle Adan ja Aslakin kanssa. Mies otti taas pilkkivehkeet mukaan. Päivä ei ollut aivan yhtä lämmin kuin eilen ja tuulikin oli paljon kovempi ja puuskaisempi. 

Lähtö oli taas vauhdikas ja tällä kertaa etenimmekin ilman ylimääräisiä taukoja uraa pitkin. Aslakin menoa häiritsi pari kertaa kakkahätä. Ensimmäinen kerta oli melkein heti alussa, enkä ollut siihen varautunut, joten meinasin ajaa koirien päälle... Katsoin juuri ympärilleni, enkä ehtinyt jalkaani enää jarrulle laittamaan, joten piti vain ohjata sivuun. Onneksi meidän koirat eivät pienestä hätkähdä ja matka jatkui hienosti.

Menomatka meni todella hyvin. Välillä koirat laukkasivat, mutta pääsääntöisesti menivät yhteisellä tasaisella ravilla, mikä oli todella hienoa, koska eilen yhteinen meno oli hieman hakusessa... Tänään Ada ja Aslak tekivät hyvin yhteistyötä ja vaikka Aslak perinteisesti yritti Adan naamalle hyppiä, Ada ärähti takaisin kuten minäkin ja Aslak rauhoittui. 

Ajoimme noin 4,5 kilometriä, kun pysähdyimme ja annoin koirille hieman juomista. Käännyimme myös takaisin rantaan päin. Tulomatka ei ollutkaan enää niin helppoa etenemistä, koska vastatuuli oli todella kova ja puuskittain jopa niin kova, että koirilla oli hankaluuksia edetä. Potkin apuna, mutta eteneminen oli silti todella hidasta välillä. 

Pääsimme kuitenkin lopulta mieheni luokse. Hetken seurasimme hänen pilkkimistään ja koirat saivat rauhoittua ja levätä kovan suorituksen jälkeen. Ada sai kastettua jalkansakin pilkkireiässä. Siinä odotellessa tuli kuitenkin niin kylmä tuulessa, että lähdimme pienen pätkän vielä vetämään, jotta itsekin lämpenisin. Huono idea... Emme kilometriä kummempaa kulkeneet, mutta takaisin tuleminen oli taas todella hankalaa tuulen takia... Jäimme tällä kertaa uralle odottamaan, että mies lopettelisi pilkkimisen ja liekö ymmärsi vinkin, kun hetken päästä rupesi jo kamojaan kasailemaan. Koiratkin alkoivat jo levottomana odottelemaan.

Mies kipitti meidän luokse, antoi kairan minulle ja hyppäsi vielä viimeiseksi pätkäksi itse ajamaan koirat rantaan asti. Matka ei varmaan heitä paljoa puolesta kilometristä, eikä vauhti ollut edelleenkään hirmuinen, mutta hyvin pääsivät perille asti. Itse autolle päästessäni huokailin vain, kuinka rankkaa tuo kävely on... 

Kokonaismatka tänään oli 11,5 km. 

Ada ja Aslak treenaa!

Tänään lähdimme miehen sekä Adan ja Aslakin kanssa jäälle. Mies lähti taas pilkkivehkeiden kanssa ja itsellä oli tarkoitus testata Adan ja Aslakin kyky treenata yhdessä avoimella alueella, jossa ei välttämättä muita vastaan tulisi. 

Alkuvalmistelut lähtivät liikenteeseen jo heti aamusta antamalla koirille juotot. Annoin myös erikseen Adan ja Aslakin juosta pihalla, jotta saisivat tarpeensa tehtyä ennen lähtöä. Sisällä erillisissä tiloissa puin molemmille vetokamppeet päälle ja vein yksitellen autoon. Aslakin laitoin takapenkille turvavyöhön kiinni ja Adan takakonttiin. Ihan kaiken varalta kaikki toimenpiteet tehtiin erikseen.

Rannalle päästessämme laitettiin kamppeet kasaan ja mies talutti meidät jäälle tasaiselle. Pääsimme lähtemään hienosti liikenteeseen ja kumpikin teki hienosti töitä. Välillä Aslak yritti Adan naamaa härkkiä, mutta Ada vain murahti takaisin ja komensin Aslakia lopettamaan. 

Teimme muutaman lyhyemmän matkan ja kävimme välillä katsomassa, oliko mies saanut kalaa ja juotin samalla koiria. Lyhyttä matkaa tein myös, koska luulin, että jäällä oli halkeama, mutta lopulta kolmannella kerralla, kun uskalsin mennä lähemmäksi, huomasin, että siellä olikin vain ajettu auton levyinen reitti ja lumi oli reunoilta noussut niin, että luulin sitä halkeamaksi... No ei ollut... Menimme kolmannella kerralla sitten jo hieman pidemmällekin ja kokonaismatkaksi saimme 12 kilometriä.

Ada ja Aslak ei toiminut parhaimmalla mahdollisella tavalla yhdessä. Adalla oli paljon nopeampi vauhti kuin Aslakilla ja pohjavillattomana ei kuumunut niin helposti kuin Aslak. Tärkeintä minulle kuitenkin oli, että Ada ja Aslak pystyivät työskentelemään yhdessä. Tänä talvena Ada ja Aslak eivät ole kertaakaan treenanneet yhdessä, kun Ada on ollut niin herkillä pentujen takia. Lisäksi sää oli todella lämmin, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja sulatti reitin pintaa nopeaa tahtia. Alkuun koirat jaksoivat juosta todella reipasta vauhtia, mutta lopussa vauhti hiipui paljon ja sain todella houkutella koiria juoksemaan.

Hienoa oli, että sain miehenikin houkuteltua kokeilemaan vihdoin ja viimein valjakkoajoa. Onhan hän joskus pari kertaa pyörällä ajanut Adan kanssa, mutta mielestäni sitä ei todellakaan voi talvilajiin verrata ja etenkään kahden koiran valjakkoon. Pienen pätkän hän vain ajoi, mutta sai siitä kuitenkin pienen kipinän, että haluaisi kokeilla uudestaankin. 

ALMAn talvipäivät 10.3.2017

Alaskanmalamuuttiyhdistyksen talvipäivät ovat joka vuosi Rautavaaralla Metsäkartanolla torstaista sunnuntaihin. Paikka on aivan loistava kyseiselle tapahtumalle. Tilaa on paljon ja reitit ovat hyviä. Meille on tällä hetkellä hankala kuljettaa koko kalustoa eli kaikkia koiria vetovermeineen mukana, joten kävimme taas päiväseltään. Tarkoitus oli alunperin lähteä Adan kanssa kisaamaan, mutta aikatauluongelmien takia kävimmekin jo perjantaina sosiaalistamassa pentuja.

Lumo, 18 kg

Aloitimme päivän eläinlääkärin luota, kun pennut saivat toiset rokotuksensa. Sieltä otimme suoraan suunnan Rautavaaralle. Ehdimme perille juuri ennen 24 km kisan alkua ja lähdimme pentujen kanssa sitä katsomaan. Pennut saivat jo heti autolla paljon rapsutuksia ja yleisöä. Siirryimme lähtöpaikalle ja sivummassa seurasimme valjakoiden lähtöä samalla kun yleisö rapsutteli ja ihasteli pentuja. Paikalla oli pari muutakin samanikäistä pentua ja yksi 7 kuukauden ikäinen malamuutti. 

Taiga, 17 kg

Meidän pennut olivat alkuun ihan ihmeissään ihmispaljoudesta ja muista koirista. Lumo rentoutui nopeammin ja antautui toisten syliin rapsuteltavaksi rohkeammin kuin Taiga. Taiga alkuun häntä koipien välissä murisi toisille koirille ja varovasti haisteli ihmisiä. Lopulta myös Taiga rentoutui ja antautui rapsuteltavaksi.

Lumo teki tuttavuutta

Meille esiteltiin leiritiimin henkilön koiria, ja kun oli puhe tarkoituksesta vaihtaa autoa isompaan, he esittelivät myös omaa kuljetuskalustoaan. 

Kävimme paistamassa kodalla omassa rauhassa makkaraa. Pennut joutuivat makkaran paiston ajan odottamaan puussa kiinni, mikä oli etenkin Lumolle aivan hirveä kokemus. Lumo vinkui ja yritti hihnaa purra ja koko ajan oli solmussa. Taiga oli hihnassa rauhallisempi ja hällä oli ihan omat jutut välillä. Solmussa Taigakin oli välillä, mutta paljon rauhallisempi oli kuitenkin kuin Lumo. 

Uusi leikkikaveri!

Nuotion sammumista odotellessa kodan ohi oli kävelemässä pariskunta oman malamuuttinsa kanssa ja tulivat kanssamme juttelemaan ja koirat pääsivät hihnassa haistelemaan ja leikkiinkin olisivat halunneet ryhtyä. 

Siirryimme seuraavaksi ruokkimaan pennut ja pennut pääsivät sen jälkeen taas tutustumaan uuteen malamuuttiin. Nyt oli iso uros vastassa ja pienen varovaisen murinan jälkeen, olivat pennut taas innoissaan tutustumassa toiseen. 

Siirryimme tutustumaan valjakkovarusteisiin. Sain paljon uutta tietoa ja jonkinlaisen kuvan siitä, minkälaista rekeä ensi talveksi pitäisi ostaa. Lisäksi sain vinkkejä sieppausköyden sitomiseen ja muitakin tärkeitä vinkkejä. Pennut olivat taas koko ajan mukanamme ja lopulta siinä muiden kanssa keskustellessamme pennut rupesivat jalkoihini makaamaan ja nukkumaan. Totesin miehelle, että ehkäpä meidän olisi aika lähteä hiljalleen kotia kohti.

Mukava oli saada uusia tuttavuuksia ja vinkkejä ja ideoita harrastukseen liittyen. Pennut saivat paljon ihastusta ja rapsutuksia. Saivat kunnon sosiaalistamisryöpyn ja sen mukaisesti olivatkin loppuillan melko väsyneitä kavereita. Siellä ihmeteltiin, että onpa isoja pentuja! Ja narttujakin vielä! Ja saatiin kommentti, että varmasti tulee hyviä vetokoiria, kun on pitkät raajat. 

Uni vei voiton

Tavoitteena siis vaihtaa auto isompaan, ostaa ensi talveksi reki ja mennä kisaamaan ainakin toinen pennuista mukana valjakossa. Katsotaan ajan kanssa, mikä Lumon kohtalo on. Jääkö meille vai löytyykö Lumolle se oikea koti jostain. 

Adan vetotreeniä

Eilen kävimme vielä päivän päätteeksi Adan kanssa vetolenkki tekemässä. Matkaa ei tullut kuin viitisen kilometriä, mutta lenkki oli aivan mahtava! Ada lähti todella innokkaana matkaan heti pihasta asti ja pieniä reitti muutoksia teimme, kun kevyen liikenteen väylälle päästessämme tarkastin taas tilanteen muiden liikkujien osalta, tein päätökset meidän sijoittumisestamme ja siirryimme tien toiseen reunaan. Tämä oli jo poikkeus normaalista reitistä ja Ada muutaman kehoituksen jälkeen siirtyi toiselle puolelle tietä. Yleensä juostaan oikeassa reunassa, mutta nyt juostiinkin vasemmassa ja Adalla oli alkuun hankaluuksia pysyä vasemmassa reunassa. Lopulta kuitenkin sai taas homman jujusta kiinni.

Etenimme hyvää vauhtia ensimmäisen kilometrin, kunnes tultiin taas risteykseen, josta liiankin usein samaan suuntaan käännytään. Nytkin siis Ada olisi halunnut tutumpaan suuntaan lähteä, mutta käskinkin jatkamaan matkaa suoraan. Muutaman kovan käskyn jälkeen Ada lähti taas vauhdikkaasti etenemään. Nyt reitti ei enää ollutkaan se kaikista tutuin, joten käskyt menivät paljon paremmin Adalle perille loppumatkan ajan.

Melkein koko matkan ajan Ada piti tasaista ja reipasta vauhtia yllä. Kuudesta kierrosajasta kaksi oli reilu 9 km/h ja loput yli 12 km/h. Koko matkan keskinopeudesta tuli yli 11 km/h. Olenkin todella harmissani, että viikonlopun epäviralliset kisat ovatkin aikataulultaan sellaiset, että emme pysty niihin osallistumaan... Ehdin jo tuossa tutkimaan, olisiko koko keväänä mitään sellaista kisaa, johon Adan kanssa päästäisiin. Mutta ei... Ei ole... Ainoa, jota jo ehdin harkita, on Varkauden koiranäyttelyn kanssa samana viikonloppuna ja vaikka onkin toinen lauantaina ja toinen sunnuntaina, emme todennäköisesti jaksaisi ajella koko viikonloppua pitkin Suomea etenkin kun toinen on meistä etelämmässä ja toinen pohjoisemmassa.... Eli katsellaan taas ensi kautta kisojen osalta. 

Pennut 15 vko, hiihtoloman viettoa

Olen viettänyt hiihtolomaa nyt jo pari päivää. Loma on yllättäen mennyt koiramaisissa touhuissa.

Maanantain aloitimme Adan kanssa agilitykentältä, mutta sen jälkeen lähdimme Lumon (eli Chinook) kanssa hieman vilkkaampaan ympäristöön tutustumaan ja otimme suunnan kohti Joensuun keskustaa. Siellä olikin kaikkea uutta ja vanhaakin oli todella paljon enemmän kuin tähän mennessä on kohdannut. Liikennevalot, alikulkutunnelit, paaaljon ihmisiä ja rapsuttelijoita, lastenvaunuja, erilaista alustaa... Kävimme vielä sen jälkeen ostamassa Mustista ja Mirristä aikuisille ruokaa ja kotona olikin melko väsynyt pentu. Taiga yritti leikkiä, eikä ymmärtänyt, miksi toinen ei reagoi edes siihen, että Taiga toisen varpaita puri.

Paljon olemme ulkoilleet niin isojen kuin pientenkin kanssa. Sisälläkin ovat pennut malttaneet rauhoittua hienosti, kun ovat saaneet ulkona kunnolla energiansa kuluttaa aikuisten kanssa telmimällä.

Tänään oli tarkoitus mennä kimppatreeneihin, mutta hyödynsin ennemmin keinutreenin, jossa meillä selkeästi puutteita on. Vetohommat kuitenkin on tuttua rutiinia, vaikka aina treeni muiden kanssa tekisikin hyvää. Kävinkin Aslakin kanssa ihan vain kahden ajamassa viitisen kilometriä. Lenkki meni alkuun rennosti hengaillen, mutta puolen välin tienoilla Aslak sai energiaa menoonsa ja päästiin ihan hyvää vauhtia kotiin asti. Mitä lie poliisien mielessä pyörinyt, kun isossa mäessä potkin apuna ja koko ajan kannustin tiukalla ilmeellä Aslakia vetämään ja vetämään... Oikeastaan ainoa "hämminki" oli loppuvaiheessa, kun tien toisella puolella kulkeneita dalmatialaisia olisi pitänyt päästä moikkaamaan. Aikaisemmat ohitukset meni ihan hyvin, mutta nyt kiinnosti liikaa. Parin tiukan ruman saman jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. 

Vetolenkin jälkeen Aslak sai hengata pentujen kanssa pihalla. Laitoin pennut ja Aslakin tarhaan ja laskin Adan ja Rikin pihalle keskenään siksi aikaa, että sain agilityn treenikamppeet kasaan ja toki pari puhelua tuli hoidettua samalla... 

Aslakille juomista ja pentujen tilalle Riki, pennut sisään ja Adalle vielä hieman lämmittelyä. Lopulta suunta keinutreeneihin. 

Koirateema jatkui vielä senkin jälkeen ja selvittelin vakuutusasioita ja laitoin asiat kuntoon myös pentujen osalta. Suunta kotiin ja koirat pihalle. Sää oli ihanan aurinkoinen, joten kamerakin pääsi mukaan. 

Huomenna olisi edessä Taigan totutusta lastenvaunuihin ja muutenkin pentujen totuttamista pieniin lapsiin, kun ystäväni tulee kylään reilun vuoden ikäisen kummipoikani kanssa.

Loppuviikosta jatkuu myös pentujen sosiaalistaminen ja perjantaina käydään toiset rokotukset ottamassa. 

Eiköhän aikuisten kanssa myös loppuviikko mennä agilityn ja vetotreenien merkeissä. 

Keinutreeniä

Onni on ihmiset, ketkä haluavat auttaa. 

Eräs tällainen ihminen otti eilen yhteyttä ja kyseli, olisinko halunnut käydä hänen omalla kentällään treenaamassa keinua Adan kanssa. Tartuin heti tilaisuuteen ja tänään jo lähdimme kokeilemaan. 

Ja Ada oli hieno! Ada teki keinun monen monta kertaa! Kokeilimme eri tavoin lähestyä; rauhassa, renkaan kanssa yhdistettynä ja nakkijonon houkuttelemana. Nakkijonosta pystyimme luopumaan melko nopeasti ja palkan sai Ada astumalla keinulle ja sitten vielä keinun lopuksi targetilta. Kerran jopa annoimme keinun kolahtaa maahan ja Ada sitä hieman säikähti, mutta suoritti keinun vielä uudestaankin ja jopa niin, että takajalat jäi hienosti keinun päälle. 

Välissä teimme A-estettä, jota Ada edelleen rakastaa. Ja vielä teimme myös puomia, jota Ada lopulta juoksi edestakaisin! Ensimmäisen kerran piti houkutella nakeilla, mutta todella nopeasti Ada rentoutui ja palasi samaan kuosiin kuin viime syksynä puomia suorittaessa! Olen niin ylpeä Adasta! 1,5 viikkoa sitten neiti ei suostunut puomia suorittamaan ja vain paljon nakkeja näyttämällä sain Adan epävarmasti suorittamaan esteen. Hienoa Ada! Hyvä me!

Parannettavaa: Rengasta olemme tehneet ne harvat kerrat vain matalaa versiota, joten nyt kovaa treeniä korkeamman renkaan kanssa! 

Agilitytreeniä

Tänään aloitimme loman ensimmäisen päivän agilitytreenien merkeissä. Kentälle oli rakennettu rataa, jossa sai hyvin tehtyä pienempiä pätkiä ja treenata kontakteja hyvin. Ensin treenasimme aita, rengas, A, aita pätkää ihan vain fiilistä hakeaksemme ja rengasta emme olleetkaan viime syksyn jälkeen tehneet. Ada meni epäröimättä renkaan läpi. 

Kokeilimme myös aita ja kaaressa olevaa putkea ja sieltä takaisin aidalle. Kaaressa oleva putki oli musta, mikä ei yleensä ole Adaa haitannut. Nyt kuitenkaan en oikein edes tiedä, mitä tapahtui, kun neiti tuli putkesta ulos naama hiekassa. Tämän jälkeen ei enää suostunut putkeen menemään ennen kuin hieman suoristin sitä. 

Menimme seuraavaksi kokeilemaan puomia. Puomi oli täydessä mitassaan. Houkuttelin Adaa nakeilla ja epäröiden Ada puomille nousi. Laitoin alkuun melko tiiviisti nakkeja puomille ja sain Adan kulkemaan päästä päähän. Otimme noin viitisen kertaa puomin peräkkäin ja koko ajan Adan kulkeminen varmistui ja meni lopulta normaalilla vauhdilla ja pienellä määrällä nakkeja. Otimme puomin pienelle radan pätkälle mukaan; pituus, puomi, muuri, putki. Teimme useita kertoja tämän yhdistelmän ja joka kerta Ada suoritti puomin todella hienosti! 

Lisäsin lopulta myös kepit heti putken jälkeen. Adalla oli kuitenkin putkesta tullessa todella paljon vauhtia, eikä ehtinyt hiljentää kepeille ja meni siis useasti ohi. Kepit meni muutenkin hieman vaihtelevasti. Alun Ada teki rauhassa, mutta puolessa välissä yleensä sai vauhtiakin enemmän. Joitakin keppejä jäi välillä välistä, mutta tyytyväinen olen Adan suoritukseen.

Toki kokeilimma taas keinuakin. Menimme sen kummempia asiaa ajattelematta keinun luokse, käskin Adan kiipeämään keinulle ja sinnehän se meni. Ada hidasti vauhtia puoleen väliin ja nappasin kiinni keinusta, jotta se ei liian nopeasti heilahda alas. Ada selkeästi epäröi, mutta taas kerran nakit pelastivat tilanteen ja laskin Adan varovasti alas. Teimme vielä uudelleen keinun samalla tavalla ja nytkään Ada ei epäröinyt keinulle astuessa. Koska se meni hyvin verrattuna viime kertoihin, kun Ada ei ole suostunut lainkaan edes astumaan keinulle, jätin keinutreenin tältä osaa tähän.  

Lopuksi teimme vielä aita, rengas, A ja aita pätkää, kun siinä Ada sai vain suorittaa, eikä tarvinnut miettiä. 

Adan kisasuunnitelmat

Adan ensimmäinen kisasuunnitelma peruuntui... Viikon päästä piti mennä Alman talvipäiville kokeilemaan 10 kilometrin kisaa, mutta kyseinen matka onkin vasta sunnuntaina heti aamusta, joten meidän aikataulu ei anna periksi osallistumiselle niin aikaisin aamusta, kun sunnuntaina ei kuitenkaan ollut tarkoitus edes ajella Rautavaaralle...

Ada ei olisi kisannut kärkipaikoista, mutta kokemusta olisimme lähteneet hakemaan ja kun olemme kovasti kuitenkin treenanneet. Ada viimeksi sai pidettyä koko 9 kilometrin matkan yli 11 km/h keskinopeuden. Olen siihen jo todella tyytyväinen, kun olemme treenanneet vasta noin 1,5 kuukautta mammaloman jälkeen. Toisille saattaa tuntua vähältä, mutta minulle Adan kehitys on ollut hieno etenkin, kun on treenailtu myös poikien kanssa ja agilitya ja koulutettu ja kasvatettu pentuja ja ja ja... Ja vaikka emme pääsekään nyt kisaamaan, aion koko ajan treenata Adaa pidemmälle matkalle hiljaa hyvä tulee periaatteella. 

Kisaamaan agilityssa -kurssi

Viikko sitten aloitimme Adan kanssa kisaamaan agilityssa -kurssilla. Kurssia on kolmena päivänä kerrallaan parin tunnin ajan. Aloitimme tekemällä radan valmiiksi. Olin ensimmäistä kertaa mukana tekemässä rataa ja sain huomata, että se ei tosiaan ole vain esteiden siirtämistä vaan pitää ihan oikeasti ottaa huomioon etäisyydet ja esteiden suunnat. 

Radan tekemisen jälkeen alkoi viiden minuutin rataan tutustuminen, jonka jälkeen kouluttaja kävi jokaisen kanssa yksitellen läpi jokaisen ohjaajan suunnitelman radan läpikäymisestä. Kouluttajalle piti perustella, miksi tekee mitäkin ja kouluttaja neuvoi ja antoi palautetta. Tämän jälkeen jokainen sai vielä 60% tehoilla juosta rata läpi ja tämän jälkeen vielä otettiin tavoiteaika koiran kanssa suoritettavaksi.

Lopulta otimme koirat mukaan treeniin. Ada oli ainoa maksikoira ja olimme viimeisenä vuorossa. Teimme radan muutaman kerran läpi. Jokaisen kerran jälkeen kouluttaja antoi palautetta. Saimme palautetta mm. siitä, että en saa antaa Adan yhtään ennakoida lähtöä. Lisäksi totesimme, että pari ohjaustekniikkaa ei Adan kanssa toiminut, joten muokkasimme minun liikkumista radalla. Esimerkiksi takaa ohjaaminen ei tällä kertaa toiminut Adalla. 

Pidimme välissä taukoa ja palasimme uudestaan radalle. Taas muutaman kerran kävimme läpi radan ja saimme ihan hyvää yhtenäistä suoritusta radalla. Kepit kuitenkin hidastavat aikaa eli 43 sekunnin tavoiteaika venähti minuuttiin. Ada ei ole kepeillä vielä kovin varma suorittaja ja muutamia kertoja piti aloittaa uudestaan. 

Puomia päätimme kokeilla ensimmäisellä kerralla. Kouluttajallekin totesin, että kokeilemme, mutta jos Ada ei mene, siirrymme suoraan seuraavalle esteelle. Ja ensimmäisen kerran jälkeen kouluttaja itsekin totesi, että jättäkää vaan välistä. Tavoitteena oli kuitenkin saada ennemmin yhtenäistä suoritusta kuin yksittäisten esteiden treenaamista. Lopuksi halusin kuitenkin vielä kokeilla saisinko Adan suorittamaan puomia. Nakkien avulla sainkin Adan etenemään puomilla parikymmentä senttiä kerrallaan päästä päähän! Hitaasti ja hieman epäröiden, mutta läpi meni kuitenkin! 

Saimme pienryhmäpaikan agilityssa! Aloitamme huhtikuun alussa viikottaiset treenit. Nyt minulla alkoi hiihtolomakin, joten aion pari kertaa käydä treenamassa yksittäisiä esteitä, jotta saisin Adalle varmuutta etenkin kepeille, puomille ja keinulle.