Tänään kävimme taas treenailemassa yhdessä kaverin ja hänen muuttinarttunsa kanssa. Ensin piti hieman autoilla ajella edestakaisin, kun oli hiekoitettu reitit, joille suunniteltiin ensin menevämme. Ja loppujen lopuksi ajelimmekin meidän jokaviikkoisilla tutuilla reiteillä. Hieman oli nekin haastavia, koska siellä täällä oli hiekkaa ja mietittiin uskaltaako kelkkauralle mennä ja metsään oli ladut tehty.
Treeni itsessään meni hyvin. Ada oli alkuun innokas vetäjä ja jätti toisen pitkälle taakseen, joten pysähtelimme alussa muutaman kerran, kun jäimme odottamaan. Lisäksi varoimme vieraita koiria sekä autoja meni ohitse melko paljon hetkittäin, jolloin emme ottaneet riskiä yllätyksille.
Adalla rupesi vauhti hiipumaa puolen välin tienoilla, mutta viimeinen 1,5 km meni taas oikein hyvällä vauhdilla ja viimeisellä suoralla pari kertaa jäimme toista taas odottelemaan.
Yksi koiran ohitus tehtiin ja siitä selvittiin kunnialla kummankin kanssa.
Matkaa oli 4,6 km ja keskimääräinen liikkumisnopeus oli 11,75 km/h.
Huh huh, millainen treeniviikko tähän mennessä. Keskiviikon lenkki ärsytti itseäni voimakkaasti, enkä jaksa sitä uudestaan puida, joten kopioin lenkin kuvauksen facebookista:
"Aina ei vaan mene putkeen, ei edes meillä! Rikin ja Adan kanssa lähdettiin lumituiskuun vetolenkille. Meinasin ensin ihan lyhyen vaan, kun on sen verran luntakin kevyen liikenteen väylällä, vaikka kertaalleen oli aurattukin. Meno oli kuitenkin niin hyvää, että aattelin tutun suht nopean lenkin tehdä. Päätin kuitenkin kesken kaiken, että mennäänkin toiseen suuntaan, mutta Ada olikin kyseisessä risteyksessä ensimmäisen reitin kannalla, eikä millään meinannut mennä jakeluun miun valitsema reitti! Tuli autoja ja pakko oli antaa hetkeksi Adalle periksi, koska keskellä tietä oltiin. Autojen mentyä suunnattiin kuitenkin miun valitsemalle reitille. Ada meni kuitenkin niin hämilleen meikäläisen karjumisesta, että meni hetki toipuessa, että päästiin jatkamaan matkaa. 2-3 km mentiin todella hienosti ja kovasti töitä tehden, kunnes päästiin viimeiselle reilulle 2 km, jossa RIKI päätti olla ymmärtämättä oikeassa reunassa olemista ja vaikka kuinka karjuin naama punaisena täyttä kurkkua, piti koko ajan mennä ohjaamaan koirat oikeaan reunaan. Ja kun vastaan tuli koiria, jotka pysähtyivät tien reunaan, yritettiin ohi ja eihän se tietenkään mennyt ihan putkeen ja kääntyivät perästä päin haistelemaan, mikä ärsytti ohitettavia. No, jatkettiin matkaa taas erittäin tiukoilla käskyillä/huudoilla ja loppumatka mentiinkin niin kitkutellen, että... Kokonaisvauhti olisi ollut paljon nopeampi, mutta ne viimeiset kilometrit pilasivat kaiken... Muuten mentiin aikalailla 10 km/h auraamattomalla tiellä, mutta tipahti keskimääräinen liikkumisnopeus 8,76 km/h... Että jos taas kylillä puhutaan, että joku koirilleen karjui, niin se olin vain minä!! Että näin tänään."
Ohessa taas linkki videoon, ja tuossa videossa mennään siis vielä hyvin. Noin kilometri eteenpäin ja sitten alkoi mennä päin honkia.
Tänään minun piti lähteä Rikin ja Aslakin kanssa liikenteeseen, mutta Aslak veti tarhasta päästyään pihaa ympäri sellaisella meiningillä, että laitoin lopulta takaisin tarhaan (kun se sinne lopulta suostui menemään) ja kävin Adan Rikin kaveriksi. Millainen lenkki lie olisi ollut, jos olisi sellainen korvaton höyrypää lähtenyt mukaan...
Alkuun lenkki meni ihan hyvin, vaikka märkää lunta olikin ja koirien oli raskasta vetää. Pari kilometriä meni suht hyvin, mutta sen jälkeen mentiin pitkä pätkä siten, että koirat saivat vetää kicksparkia ja minä vain kävelin vieressä. Kun mentiin osuudelle, jossa ajettiin ajotien reunassa, jaksoi koiratkin vetää paremmin. Takaa tuli aura, jonka onneksi kuulin ajoissa, joten kiireellä vaihdettiin toiselle puolelle tietä. Viimeinen reilu kilometriä olikin todella haasteellista edetä, koska kicksparkin eteen rupesi kerääntymään niin paljon lunta, että jopa ilman minun kyydissä olemista, oli vetäminen rankkaa ja hankalaa.
Selvittiin kuitenkin kotiin. Reitti oli sama kuin keskiviikkona, mutta gps ei toiminut tänään ollenkaan. Ohessa pieni pätkä videota, joka kuvastaa olosuhteita melko hyvin... Ja tämän päivän lenkkiin olen tyytyväinen, vaikka olikin kävelyä suurin osa matkasta. Muuten Riki ja Ada toimivat tänään hyvin, eikä noilla olosuhteilla muuta olisi ollut realistista edes odottaa.
Montaa päivää ei ole pentuesuunnitelmat julkisia olleet, kun Adan C-lonkkaisuus on herättänyt osalle koviakin mielipiteitä. Siksi ajattelin näin julkisesti edelleen käydä läpi oman mielipiteeni asiaan liittyen. Ja toivon, että asiasta tulisi asiallista keskustelua, eikä heti haukkumista ja käyttäydyttäisiin kuin aikuiset ihmiset. Kunnioitetaan kaikkien mielipiteitä, eikä puututa negatiivisella otteella toisten tekemään kasvatustyöhön.
1) Kyllä, Ada on toki C-lonkkainen narttu ja Adan emä on C/D. En salaile asiaa. Adan sukutaulusta löytyy 3. ja 4. sukupolven kohdalla jo useita ulkomaisia koiria, joiden tuloksia ei ole tiedossa. Kuitenkin tiedetyt tulokset ovat A ja B tasoa.
2) Itse näen, että C-lonkkaisuuttakin on monenlaisella perustelulla, enkä sairasta koiraa käyttäisi jalostukseen. Annie Limanin kanssa olemme Adan lonkista keskustelleet ja hänkin on itse todennut, ettei Adalla esimerkiksi nivelrikkoa ole. Adan lonkissa on hieman löysyyttä ja lonkkamaljat ovat hieman matalat, mutta Liman ei nähnyt Adan lonkkia ongelmaksi, kunhan pidämme Adan hyvässä lihaskunnossa. Mitä olemme tehneetkin, eikä Ada ole koskaan oireillut lonkkien takia millään tavalla.
3) Myös kennelliiton järjestämällä kasvattajakurssilla oli puhe Saki Paatsaman tekemästä tutkimuksesta, että lonkkien periytyvyys olisi 20% ja 80% olisi ruoan ja liikunnan merkitystä. Toki Adalla on ja siirtää geenejä pentuihin, mutta se ei automaattisesti tarkoita, että Adan pennuista lonkkavikaisia tulisi.
4) Jalostaminen on arpapeliä... Myös kahdesta A-lonkkaisesta koirasta voi tulla lonkkavikaisia pentuja...
5) Jalostaminen on vuosien työn tulosta. Ada ei pystyisi parempaa urosta sulhokseen saamaan. Halin ensimmäisen pentueen koiristakin 5/7 on A-lonkkaisia. Yhden tulosta ei ole vielä julkaistu tätä kirjoittaessani. Minulla on tarkoituksena jättää Adan pennuista narttu itselleni ja mietin vielä sijoitukseenkin laittamista. Ja lonkkatuloksista (ja toki myös muistakin terveystuloksista sekä muusta kehityksestä) riippuen on tarkoitus jalostustyötä viedä eteenpäin.
Mikään pakkohan minun ei olisi näin julkisesti tätä asiaa käsitellä ja saattaahan tämä ns. lisätä vettä myllyyn aiheeseen liittyen. Mutta koska kukaan ei tunnu uskaltavan tai kehtaavan suoraan minulta asiaa kysellä, halusin mielipiteeni kertoa. Toivottavasti tämä aihe herättääkin keskustelua ja saa ajattelemaan asioita eri kannoilta. Toki on ihmisiä, joilla on niin vakaa oma mielipide, että he eivät joka tapauksessa asiaa ymmärrä tältä kannalta. Mutta toivoisin, ettei meitä muita silti halveksittaisi, jos toisin ajattelemme.
Tänään pääsi Ada opettajan rooliin, kun lähdettiin treenaamaan tutun ja hänen vuosikkaan mammuttineidin kanssa. Parkkipaikalla neidit hieman toisiinsa taas pääsivät tutustumaan ja toinen niin innokkaana jo heittäytyi mahalleen Adan jalkojen juureen, mutta Ada rupesi murisemaan, joten toinenkin jo hieman hampaitaan näytti.
Lähdettiin Adan kanssa edellä menemään ja samalla motivoimaan nuorempaa kaveria etenemään reippaasti. Ja hyvin lähti sujumaan molemmilla. Menomatkalla yksittäisi ohituksia tuli ja nuorempi olisi kovasti moikkaamaan halunnut mennä. Adakin pari kertaa meinasi kaartaa nuuhkimaan, mutta jatkoi kuitenkin matkaa käskystä.
Rinnalle tullessa muutaman kerran nuorempi olisi lähtenyt Adan kanssa leikkimään ja tulikin pomppimaan Adan kylkeen ja naamaan kiinni, mutta Ada ei sanonut sanaakaan vaan yritti kääntää päätään pois ja ajautui penkkaan. Jäätiin hieman taaemmaksi ja päästiin jatkamaan matkaa. Loppumatkasta nämä kyllä väheni ja nuorempikin malttoi keskittyä työskentelyyn paremmin.
Neidit antoivat toisilleen hyvin motivaatiota työskentelyyn ja menomatka olikin vauhdikasta 11 km/h. Takaisin tullessa kumpikin alkoi hieman väsyä ja keskimääräinen liikkumisnopeus tippui vajaaseen 10 km/h, mutta silti oikein hyvin.
Takaisin autoille matkatessa oli jo enemmän liikennettä kevyen liikenteen väylällä ja päästiin kunnolla ohituksia treenailemaan. Siirryimmekin rinnalta Adan kanssa toisen valjakon eteen ja Adan kanssa teimme ohitukset edellä, jotta nuorempi saataisiin paremmin "vedettyä imussa" mukana. Ja ohitukset menikin hienosti, vaikka olikin haastavaa tien reunasta toiseen vaihtamista ja koiria myös ohitettavana.
Kokonaismatka oli 6,68 km ja suurin nopeus oli 21,81 km/h. Olen todella tyytyväinen treeniin ja odotan innoissani seuraavaa yhteistreeniä!
Pakkanen laski tänään niin paljon, että olemme jo ulkonakin viihtyneet enemmän. Ja jopa niin paljon, että päätin lähteä Rikin ja Aslakin kanssa vetolenkille. Toki aina päällimmäisenä ajatuksena poikien kanssa on jo valmiiksi pieni turhautuminen, mutta pitäisi vaan opetella siitä pois.
KOSKA tänään oli varmaan paras vetolenkki poikien kanssa ikinä! Alusta asti pojat lähtivät menemään sellaista vauhtia, että kauhistutti kevyen liikenteen väylällä meneminen, jos olisi jotain yllättävää tullut tai ylipäätään, jos joku olisi vastaa tullut. Siirryimme kevyen liikenteen väylältä kelkkareitille, jossa meno tuntui vielä hirveämmältä! Pakko oli lopulta tasaisemmalle tielle siirtyä, koska kelkkareitillä en pystynyt edes jarruttelemaan, koska koko keskittyminen meni tasapainoiluun. Loppumatka mentiinkin tasaista vauhtia kotiin asti. Yksi iso alamäki tuli mutkan kera ja sen yritin kävellä, mutta melko reipasta kävelyä sai mennä kuitenkin.
Kokonaisuutena lenkki meni todella loistavasti! Pojilla oli vauhtia hyvin ja loppumatka tosiaan pysyi tasaista vauhtia, eikä hyytymistä tapahtunut. Hiki tuli jarrutellessa, mutta kylmä meinasi tulla, kun ei lopussa tarvinnut edes vauhtia potkia! Hyvää muuttimaista tasaista vauhtia etenivät! Käskyt menivät perille suht hyvin. Pysähtyessä meinasi pojat mennä solmuun, kun pakko oli yrittää pissille päästä... Mutta sotkut selviteltiin ilman harmaita hiuksia ja ylimääräiset pysähdyksetkin jäivät minimiin, joten ne harvatkaan eivät harmittaneet.
Eli pojat yllätti täysin! En tiedä auttoiko pitempi tauko ja pojat vaan nauttivat energian purkamisesta, mutta jäi niin hyvä fiilis, vaikka kauhuissani sainkin olla! Eli kyllä pojat osaa, kunhan vain viitsivät... :) Enimmäisnopeus oli 23,9 km/h ja keskimääräinen liikkumisnopeus 9,74 km/h. Matkan pituudeksi tuli 4,58 km.
Syksylle 2016 on suunnitteilla alaskanmalamuuttipentue Adalle ja Halille. Vanhemmat ovat PN-terveitä, työskentelyintoisia ja hyväluonteisia malamuutteja. Halilla on myös rekikoirien käyttökoetulos melkein täysillä pisteillä.
FI MVA LV MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA HeW-12 HeJW-12 JV-12 LVJV-13 Born To Hug Inditarod FI59280/12
Hali on tunnollinen, kiltti työskentelijä, joka pystyy työskentelemään valjakossa monipuolisesti, eikä aiheuta isossakaan valjakossa hässäkkää. Hali on nimensä mukainen halinalle, jolla on myös näyttöä työskentelystä. Virallinen tulos on REKÄ kokeesta YLE1 tulos. Lisäksi Alman talvipäivillä vuonna 2013 20 km kisassa 6-koiran luokassa malamuuttien 1. sija.
Ada on oman arvonsa tunteva narttu, mutta kuitenkin erittäin ystävällinen ja tasapainoinen luonne. Myös Ada on halinalle, joka viihtyy hyvin tarhassa muiden koirien kanssa, mutta myös sohvalla kainalossa. Adalta ei ole käyttötulosta, mutta Adan kanssa on säännöllisesti harrastettu vetotouhuja ja tulevaisuudessa on tarkoitus hakea Adallekin käyttötulos. Ada keskittyy työskentelyyn hyvin, eikä anna ympäristön häiriöiden tai toisen koiran riekkumisen häiritä työskentelyä. Adassa on valjakossa johtajakoiran ainesta. Odotettavissa erittäin aktiivisia pentuja!
Kiinnostuneet, ottakaa rohkeasti yhteyttä! Soittoihin pystyn arkena parhaiten vastaamaan ilta-aikaan. Taina Laitinen, puh. 050 4644 289, laitinentaina1@gmail.com
Hali 1 vuotta
ALMAn talvipäivät 2013, Hali toinen rivi, vasemmalla
Hali lastensa kanssa 2015
8.12.2012 HeW-12 Helsinki Winner 2012
8.12.2012 HeJW-12 Helsinki Junior Winner 2012
9.12.2012 JV-12 Juniori Voittaja 2012
Tällä viikolla vihdoin ja viimein tuli keskiviikkona niin paljon lunta, että reissun jälkeen pääsimme ensimmäiset kerrat kicksparkilla liikenteeseen. Keskiviikkona olin niin väsynyt työpäivästä, lumitöistä ja uinnista, että annoin periksi levolle ja jätimme treenailun aloittamisen torstaille.
Torstaina matkaan pääsi Ada. Pojat olivat olleet yön ja työpäivän verran putkeen tarhassa ja hieman oli draamaa ilmassa, kun kotiin tulin. Pojat juoksivat pihaa ympäri, kunnes Aslak yhtäkkiä heittäyty kyljelleen, nosti tassut ilmaan ja ulisi hiljaa. Silloin myös Riki päätti muistaa nostaa tassun ilmaan. Joten pojat pääsivät sisälle lämmittelemään ja lähdimme Adan kanssa lenkille. Ada ei ole kertaakaan palelemisen merkkejä osoittanut, vaikka neiti ilman pohjavillaa onkin ja torstainakin oli -23 pakkasta.
Lenkki meni hieman nihkeästi. Melko nopeasti Ada tasoitti vauhdin rauhalliseksi menoksi ja tuntui, ettei jaksanut edes vetää kunnolla. Ilmeisesti kickspark ei pakkaslumella halunnut kulkea kunnolla... Menimme kuitenkin 6 km, joista osa auraamattomalla kevyen liikenteen väylällä ja osa jäätyneellä tien pinnalla, jossa kickspark kulkikin yllättäen paremmin...Käskyt Ada kuunteli kuitenkin hyvin. Varmaankin reilu puolet matkasta mentiin reipasta kävelyvauhtia. Ada ei jaksanut vetää, jos olin kyydissä ja kävellen meinasi olla liian hidasta menoa. Keskimääräinen liikkumisnopeus oli 9,46 km/h. Kotona Ada ei meinannut sisälle haluta tulla ollenkaan vaan pitikin palloa heitellä.
Sitten tuli taas pakkasta melkein -30, joten jätimme pariksi päiväksi vetohommat kokonaan. Tänään mittari näytti -17, joten otin ensin Rikin ja Aslakin matkaan. Ja oli muuten nihkeää meno edelleen! Yllättävän vähän pojat teki pysähdyksiä, kunhan Aslak oli penkan puolella. Pari kertaa alkuun piti jo selvitellä liinaa, kun pojat odotellessa pyörivät ihan miten sattuu... Keskimääräinen liikkumisnopeus oli 9,26 km/h. Ja kotimatkalla Aslak teki kakan, jonka tunnollisena keräsin, mutta pussi olikin rikki, joten vaatteeni oli täynnä ruskeita pisteitä kotiin päästessämme...
Putsasin enimmät sotkut ja lähdin Adan ja Rikin kanssa uudelle kierrokselle. Ja edelleen matkanteko oli todella nihkeää... Menimme hieman eri reittiä, mutta suunnilleen saman verran matkaa oli eli n. 3 km. Keskimääräinen liikkumisnopeus oli 9,48 km/h. Hieman jo rupesi itseänikin turhauttamaan matkanteon ongelmallisuus... Viimeisen puoli kilometriä menimmekin aina pysähtynen, kun vauhti hidastui. Aina liikkeelle lähtiessä koirat kiihdyttivät mukavasti, mutta melko nopeasti meno tyssäsi.
Että mitä lie pitäisi tehdä, jotta meno paranisi... Vai voihan se tosiaan olla pakkaslumikin syynä menon nihkeyteen... Huoh... Jospa se tästä.
Olipahan ihan hirveä reissu, mutta tulipahan tehtyä. Jäähdytinnesteet oli vähissä aamulla ja toivoin vaan, että olisi normaalia kulumista pakkasilla. Onneksi taisi olla... Väsytti todella paljon ajaminen ja aikataulu petti todella kummallisesti ja saimme kehän reunalle melkein juosta! Onneksi oli hidas tuomari... Lisäksi menomatkan saimme palella autossa ja olimme melkein Kajaanissa, kun tajusimme, että konepelti oli jäänyt raolleen... Ei kylmänyt kotimatkalla enää..
Paikka oli taas kerran ahdas kulkea päästä päähän ja totta kai meidän kehä oli siellä toisessa päässä hallia. Kehän laidalla oli onneksi tilaa, mutta ihmiset eivät oikein pidä huolta, ettei koiransa pääse toisten koirien iholle. Pitäisi ymmärtää, että vaikka se oma koira olisikin rauhallinen, viihtyisi eikä muille rähise, voi toisia koiria ahdistaa tai saattaa ottaa uhkana, kun toinen tulee tuijottelemaan tai haistelemaan. Koiranäyttely on kuitenkin melko stressaava paikka ja ottaen vielä huomioon, minkälainen tautipesäke näyttelypaikka on!
Aslak oli siis normaali äksy itsensä ahtaassa paikassa, eikä tykännyt toisten tuijottelusta. Kehäkäyttäytyminen oli kuitenkin edelleen hienoa juoksemista lukuunottamatta. Avoimessa luokassa oli viisi urosta, eikä Aslak edelleenkään malta toisten perässä juosta... Aslak oli AVO EH ja kilpailuluokassa jäi ilman sijoitusta.
Tuomari Mari Pajaskoski:
"Keskikokoinen, hieman tiivisrunkoinen uros, jolla riittävä raajaluusto. Lyhyt ja leveä kaula. Hieno pää ja ilme, hyvät korvat. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä rintakehän syvyys, mutta saisi olla pidempi. Saisi liikkua pidemmällä askeleella, yhdensuuntainen edestä, hieman ahdas takaa. Tiukasti kiertynyt häntä, erinomainen turkin laatu, miellyttävä käytös."
AVO EH
Se on hyvä, että käytös on edelleen miellyttävää, vaikka edelleenkin Aslak murisee tuomarille hampaita katsottaessa. :) Onneksi tuomarit ovat ymmärtäväisiä. Ainakin nämä, jotka oikeasti rotua tuntee.
Vihdoin pääsimme koko syksyn odottamallemme reissulle Lappiin. Suuntasimme Pelkosenniemelle, Pyhälle. Mökki oli kyllä pikkuisen Kemijärven puolella, mutta laskettelukeskukseen ei ollut kuin viitisen kilometriä. Saimme siis omaa rauhaa koirien kanssa, mutta kuitenkin kaikki tarvittava oli lähellä.
Lähtöfiilikset. Hyvin mahtui kaikki tarvittava kyytiin.
Matkaa oli ihan kivasti, ja muutaman pysähdyksen kera ajomatka kestikin yhdeksän tuntia. Kotimatkalla oli kaksi pysähdystä vähemmän, joten meni vain kahdeksan tuntia... Mies nimittäin lähti Lapin reissulle ilman talvitakkia! Eli piti ajaa Kuusamon kautta, koska sunnuntaina siellä oli ainoa sopivaan aikaan auki oleva Prisma, josta ostimme miehelle uuden takin. Sen siitä saa, kun ei ollut kotona tarpeeksi kylmä lähtiessä...
Pakkasta -27 tässä vaiheessa.
Perille päästyämme siis kello oli viisi, joten sen illan aikana kävimme koirien kanssa kävelylenkin tekemässä, mutta muuten vain kotiuduimme mökkiin ja kylmyyteen. Kotona oli -6 astetta ja perillä olikin -20 asteen luokkaa. Seuraavana aamuna oli jo -25 ja illalla -28 eli hypättiin suoraan melkoiseen kylmyyteen. Ensimmäisenä iltana tuli myös paljon karttoja tutkittua ja somea hyödynsin, jotta löysin reitin, jota pääsemme koirien kanssa vedättämään.
Ada töissä maanantaina.
Maanantaina siis suuntasimme Pyhän koiraladulle, jonka pituudeksi saatiin 6,55 km ja maastohan on siellä päin melko mäkistäkin. Lähdin ensin Adan kanssa tutustumaan reittiin tarkoituksena toinen kierros mennä Aslakin kanssa. Mutta kylmyyden takia toki olin pukeutunut melko lämpimästi ja maasto yllätti, joten olin niin hiessä ensimmäisen kierroksen jälkeen, joten en Aslakin kanssa yksinkertaisesti jaksanut enää lähteä. Aslak pääsi illalla lenkille minun kanssa.
Ada yllätti vetolenkillä täysin! Neiti työskenteli niin hienosti ja vauhdikkaasti, että meinasin jo ensimmäisessä mutkassa lentää kyydistä. Vauhti ei hiipunut alun jälkeen vaan pysyi melko tasaisena koko matkan. Välillä mentiin vauhdikasta ravia ja paljon myös laukalla. Ada kuunteli todella hyvin ohjeita. Liekö johtunut uudesta reitistä, jolla ei pystynytkään ennakoimaan. Ohituksetkin meni hienosti. Ada ei hirmuisesti tykännyt suksista ja sauvoista, joten ei halunnut paljoa lähestyä ihmisiä. Yksi koira ohitettiin, mutta he menivät kirjaimellisesti penkan puolelle, kun me lähestyttiin, joten ohi-käskyllä vaan komensin Adan ohitse. Adan enimmäisnopeus oli 25,02 km/h ja keskimääräinen liikkumisnopeus 11,43 km/h eli todella hienosti Ada eteni. Ohessa videota Adan suorituksesta.
Tiistaina kävimme lumikenkäilemässä. Emme ole koskaan edes kokeilleet sitä, joten testasimme uudet lumikenkämme mökin maastossa umpihangessa koirien ollessa vetövyössä kiinni. Valjaita emme koirille kuitenkaan laittaneet, koska tarkoituksena ei ollut vetolenkkiä tehdä vaan koiratkin saivat edetä enemmän omaa tahtiaan ja haistella sekä tutustua ympäristöön. Kovasti saivat koiratkin töitä tehdä testauksessa, koska kyseessä oli ihan oikeasti pehmeä umpihanki!
Ada odottaa lähtöä lumikenkäilemään.
Tarpomista umpihangessa!
Siirryimme pienen testauksen jälkeen autoon ja suuntasimme Pyhän lumikenkäreiteille. Matkaa ei ollut kummoisesti muutamaa kilometriä enempää, mutta olimme kuumissamme hetkessä ja seuraavana päivänä tuntui jo jaloissa, että töitä teimme. Vaikka reittihän oli suurimmaksi osaksi tampattua ja itse menin haasteen vuoksi välillä valmiin reitin vieressä hangessa. Matka tuntuikin pidemmältä kuin todellisuudessa oli ja yllätyinkin autolla katsoessani gps-tiedot.
<3
Ada ihmettelee, kun tulen pyllymäkeä lumikenkien kera jyrkkää mäkeä alas.
Keskiviikkona lähdimme koiraladulle sekä Adan että Aslakin kanssa. Lähdin nyt reittiä toiseen suuntaan, koska ajattelin pääseväni mäet helpommalla niin päin. Ajattelin mieluummin meneväni loivan mäen alaspäin kuin pitkän, jyrkän mäen kahden koiran kanssa. No, toiseen suuntaan lähtiessä tuli myös mukava mutka melkein heti, jossa koirilla oli niin paljon vauhtia, että meinasin ihan oikeasti lentää kyydistä! Sain jo muutamia juoksuaskeleita ottaa ja perkelettä tuli huudettua! Pysyin kuitenkin kyydissä ja pääsimmekin heti ohituksia tekemään, kun oli paljon hiihtäjiä liikenteessä. Ohitukset menikin hienosti, mutta ongelmaksi muodostui lähinnä se, että Ada työnsi Aslakia koko ajan hiihtouralle. Noin puolessa välissä vaihdoinkin koirien paikat ja koirien pysyminen pois uralta sujui paremmin. Ohitimme myös muutaman koiran, mutta silloin pysähdyin ja annoin toisten mennä ensin ohitse. Pari juoksutti koiriaan irrallaan, mutta ottivat kiinni meidät nähdessään. Pari tuli kävellen vastaan (ladulla??!) ja koiransa räkyttivät niin paljon, että oli työ pitää rähisevä Aslak sivussa. Aslak kun vastaa toisten räkytyksiin...
Lumikenkäilyn jälkeen, pakkasta lähtiessä -20, tullessa -16.
Aina on aikaa valokuvaamiseen!
Aslak ja Ada meni yhdessä tasaisemmin ravia. Kuvittelin, että vauhti olisi ollut kokonaisuutena hitaampaa kuin Adan kanssa, mutta suurin nopeus oli 30,56 km/h ja keskimääräinen liikkumisnopeus oli 12.32 km/h. Ohessa taas videota. Vain linkki, koska jostain syystä blogger ei löydä kaikkia youtube-videoitani...
Torstaina oli vuorossa taas lumikenkäilyä. Ensimmäinen paikka, johon yritimme mennä, emme löytäneet parkkipaikkaa... Toinen paikka, sama kuin tiistaina, oli täynnä autoja. Menimme siis pohjoisrinteille tarkoituksena mennä tunturille. Lähdimme liikenteeseen kohti jyrkkää mäkeä, joka meni suoraan laskettelurinteille eli siirryimme sitten metsän puolelle umpihankeen ja lopulta löysimme taas reitin jota kulkea. Siinä vaiheessa, kun pääsimme risteykseen, josta olisi ollut enää kilometri huipulle, mutta täysin umpihangessa olisi pitänyt kulkea suoraan ylöspäin, päätimme luopua tunturin valloituksesta ja käännyimme takaisin. Taaskaan matka ei ollut mitenkään erityisen pitkä, mutta sitäkin raskaampi. Perjantaina olimme niin jumissa ja kroppa kipeänä, eikä koiratkaan enää innostuneet valjaiden näkemisestä, joten otimme hieman rennommin. Piti käydä pilkillä, mutta niin Pyhällä kuin Luostollakaan ei ollut pilkkitoukkia. Kävimme siis rennon pienen kävelylenkin Luoston luontopolulla.
Kävimme reissun aikana testaamassa kaksi ravintolaa, hotelli Pyhätunturin Kultakero ravintolan ja ravintola Huttuhipun. Ruoka oli loistavaa! Ravintolassa käynnin ajan Aslak oli häkissä, ihan vain kaiken varalta... Aslak meni häkkiin molemmilla kerralla vapaaehtoisesti ja rauhoittui sinne hienosti. Toisella kertaa Aslakin tultua sieltä pois hyökkäsi Ada häkkiin ja sinne jäi makoilemaan.
Ada väsyneenä maanantai-itana.
Lauantaina olikin aika siivota ja suunnata kotia kohti. Voi sitä riemua, kun koirat pääsivät vapaana pihalle juoksemaan! Tänään käydään Riki hakemassa kotiin.
Reissu oli mukava ja aiomme ensi talvena tehdä vastaavanlaisen reissun. Kotiin tuleminen oli hieman masentavaa, kun lunta ei ole paljoa (mutta tällä hetkellä koko ajan sataa, mutta tuskin tulee niin paljoa, että kicksparkilla liikenteeseen pääsisi) ja talossa oli 12 astettä lämmintä. Kellarissa sentään +16... Ja koko matkan kilometrimäärät oli 1600 ja risat ja fyysinen rasitus oli kova, mutta itseni hajotin vasta 1,5 km ennen kotia! Kävimme ruokaa hakemassa ja työnsin oven auki kämmenelläni. Ranteessa napsahti ja kipu oli kova. Kipu meni ohi, mutta alkoi taas parin tunnin päästä ja nyt pidän rannetta tuettuna, koska mitä enemmän käytän sitä sen kipeämmäksi menee.
