Syyskuulumiset!

Herranjestas, miten aika kuluu! Aika juoksee, kun tekemistä on valtavasti! Syksy on menty taas täydellä kalenterilla. Joka viikonloppu on ollut jotain suunnitelmia, kisoja ja treenejä. Valitettavasti tänä vuonna tuntuu olevan tällainen tapa, että kirjoittelen meidän kuulumisia kootusti. Koitan parantaa tapani tässä loppuvuoden aikana. Toivottavasti aikaakin ja jaksamista on paremmin, kun pentusuunnitelmat etenee ja kahden viikon päästä olisi aika odottaa pentujen syntymistä ja jään pentulaatikolle hengaamaan kahdeksi viikoksi. Tästä päästääkin ensimmäiseen aiheeseen, eli:

TAIGAN TIINEYS

Viime keväänä Taigan astutus ei onnistunut, joten tänä syksynä tavoitteena oli kokeilla uudestaan. Odotukset eivät olleet suuret ja takaraivossa oli jo ajatus toisen uroksen miettimisestä. Kuitenkin halusin käyttää ensisijaisesti Aslakia Taigan partneriksi, joten en halunnut tässä vaiheessa miettiä muita vaihtoehtoja. Jos astutus ei nyt onnistuisi, olisi ensi keväänä ollut aika kokeilla toista urosta. 

Kaikesta pessimistisestä asenteesta huolimatta eräs kaunis maanantai-ilta kokeilin yksikseni vain hieman koirien fiiliksiä miehen vielä ollessa töissä ja kas kummaa; koirat oli nalkissa. Yksin homma oli fyysisesti hieman rankahko, kun Taiga olisi halunnut paeta tilanteesta ja Aslak ihmetteli kiljuvaa toista puoliskoaan. No, tästä selvittiin ja seuraavana päivänä saatiin vielä toinen nalkki aikaiseksi; tällä kertaa odotin miehen töistä kotiin kaveriksi. 

Taiga on tässä tiineyden aikana ehtinyt nukkua, pissata kolme mattoa, oksentaa yhden, tehdä parit kakat sisään, ärhennellä omille koirille, mörköillä tuttujakin ihmisiä. Tällä hetkellä vuorokausia on jo 46 ja energiaa on melko paljon. Edelleen pomppii ja riehuu, vaikka maha kasvaa koko ajan hiljalleen. Viime lauantaina otti vielä muutaman ylimääräisen juoksukierroksen pihan ympäri meidän veteraanin kanssa vahingossa. Hieman kauhuissani katselen Taigan menoa, mutta toivotaan loppuajan hyvin sujuvan ja kahden viikon päästä odotellaan pienten malamuuttien syntymistä meidän kenneliin. 

AGILITY

Taiga jäi elokuun lopussa agilitystä pois. Kävimme elokuun alussa Taigan kanssa viimeiset kisat tälle vuodelle juoksemassa hyvällä fiiliksellä valitettavasti ilman tuloksia. Taiga ei ole oikein jaksanut ymmärtää, miksi ei ole päässyt treeneihin tai kisoihin mukaan, mutta nyt on jo luovuttanut mukaan änkeämisen suhteen ja siirtyy huoneen nurkkaan mököttämään Adan lähtiessä mukaan. Vuoden vaihteessa otan aikaisintaan Taigan taas hallille mukaan. Riippuen toki Taigan toipumisesta. Yhtään jos äitiinsä tulee, olemme ajoissa liikkeellä synnytyksen jälkeen. Jokainen kuitenkin yksilö ja seuraillaan Taigan synnytystä ja toipumista Taigan parasta ajatellen.

Ada on todella kovalla treenien suhteen tänä syksynä. Jatkamme edelleen Sisukkaan Heidin kanssa kerran viikossa ja olemme myös seuramme pienryhmätoiminnassa omatoimiryhmässä huippu treeniporukan kanssa. Olemme jokainen ryhmäläinen myös aloittamassa tulevana viikonloppuna Juha Oreniuksen valmennuksessa ja tarkoitus on mm. kotiläksyjä näistä treeneistä tehtävän. Orenius tulee kouluttamaan seuralllemme neljä kertaa puolen vuoden aikana. Tämän syksyn Ada saa olla mukana ja mahdollisesti Taiga siirtyy valmennustiimiin kevääksi. 

Adan kanssa ollaan kehitytty edelleen paljon, mutta löydetty myös paljon lisää treenattavaa. Toinen kouluttaja totesi eräistä kisoista, että Ada liikkuu kisoissa hitaammin kuin treeneissä. Toki yleensä ainoastaan meidän hallilla on kivituhkapohja ja siellä, missä kisoissa käydään, on yleisin keinonurmi. Olen todennut, että Ada varoo keinonurmea, joten se tekee todennäköisesti Adan hitaammaksi. Kummallista ehkä, mutta Adalla toki voi olla myös hieman korkeampi vire treeneissä, koska palkkaus on hyvin erilaista treeneissä ja kisoissa. Ja kouluttajat on vaan niin ihania! Lähdimme siis kokeilemaan Adalle palkkarasiaa. Siinä on superpalkka, joka viedään yhdessä tavoitepaikkaan. Adalla on vire noussut treeneissä edelleen ja tällä hetkellä opetellaan vielä vahvasti sietämään superpalkan läsnäolo. En ole uskaltanut kisapaikalle vielä palkkarasiaa tuoda. Tavoite kuitenkin, että voitaisiin kisoissakin jättää rasia sivummalle ja Ada tietäisi, että radan jälkeen saa superpalkan ja näin saataisiin nostettua virettä myös kisoissa. 

Syksyn aikana on uutena haasteena noussut, että en saa tehdä keppien jälkeen jostain syystä oikeastaan yhtään mitään. Jos teen esimerkiksi valssin liian aikaisin, Ada epäröi pitääkö sitä kahta viimeistä keppiväliä suorittaa. Sama tapahtuu ohjauskuviosta riippumatta. Lähdemme siis palkkarasian kanssa vahvistamaan keppien loppuun suorittamista, vaikka minä tekisin mitä vain. Olemme myös itsenäistä keppien aloitusta ja lopetusta opetelleen palkkarasian kanssa. Tässäkin pitää hieman malttia vielä opetella...

Viime kisoissa päästiin taas seuraavaan treenattavaan asiaan: puomin itsenäinen tekeminen loppuun saakka. Ainahan olen tiedostanut asian, mutta nyt saimme Adan ainoan puomivirheen ties miten pitkään aikaan, kun puomin alla meni putki ja jouduin ottamaan sivuttaisetäisyyttä. Virhe ei sentään tullut pitkään hinkatulta ylösmenokontaktilta vaan alasmenokontaktilta. Tämä siis lisätään treenilistalle. 

Viime Viikonloppuna palasimme puolen vuoden tauon jälkeen palkinopalleille! Ensimmäistä kertaa kolmosluokassa sijoituimme kolmen parhaan joukkoon! Ensin Anne Savioja ihastui, kun kolmen parhaan joukossa ei ollut yhtään bortsua ja ihasteli Adaa kolmannella pallilla. Toisella radalla Seppo Savikko haastoi koirakoita radallaan ja radalla piti osata mm. lähteä poispäin radasta, kontakti-putkierottelua, sanallista este-erottelua, takaakierrot ja inin, pitkät estevälit, puomilla etäisyys ohjaajasta, poispäinkäännös. Ja 19 koirakosta malamuutti oli ainoa, joka suoritti radan tuloksen arvoisesti!! Nollat edelleen odotuttaa, mutta oli superhieno fiilis nousta ykköspallille malamuutin kanssa seurakavereiden tsempatessa ja kannustaessa! Olen todella kiitollinen siitä kannustuksen määrästä, jota me seurassamme saamme! En olisi voinut hienompaan treeniporukkaan päästä!

Adan kanssa oli tavoite päästä Joensuuhun agilityn SM kisoihin 2020, mutta Joensuussa ei olekaan ensi vuonna SM kisoja. Yritämme kuitenkin tavoitella SM kisoja 2020, missä ne ikinä sittten ovatkaan. Toki olisi hyvä niitä nollia ruveta keräilemään... Nuo yliaikanollat ei kuulema ole riittäviä... 😂  (vau, en olekaan ennen käyttänyt täällä tuollaisia hymiöitä!)

VETO

No, alkuun heti tunnustus, että päätin olla huono alaskanmalamuuttikasvattaja ja jättää tänä talvena vetokisat kisaamatta, jos vaihtoehtona on agility vs vetourheilu. Ihan vain tuon agilityn SM kisatavoitteen ja Adan agilityeläkkeelle jäämisen 2020 vuoden loppuun takia. Viimeiset tavoitteet ja boostit ja sitten Ada keskittyy vetotouhuihin ja Taigaan siirtyy suuremmat tavoitteet agilityn saralla. 

Olemme siis syksyn ajelleet Aslakin ja Adan kanssa omaksi iloksi kickbikella. Aslak on vuosien aikana yllättänyt ja siitä on tullut hieno, tasapainoinen työskentelijä. Kerrankin oli pimeys yllättämässä, kun olimme metsässä epätasaisessa maastossa ja keskityin itse vain tasapainoittelemaan kyydissä ja annoin Aslakin valita parhaan reitin. Ja hienostipa Aslak selviytyi tehtävästä! Ohituksetkin sopivalla etäisyydellä muista koirista on edistynyt luopumistreenillä. 

Adan kanssa olemme myös kaksin käyneet kickbikelenkillä. Ada on aina ollut hieno etenijä ja Adan kanssa on ollut aina hieno lähteä yhdessä lenkille ja metsään. Eipä siitä sen kummempaa. My The Dog! Adan kanssa olimme myös syys-lokakuun vaihteessa Viekijärvellä telttailemassa kaksi yötä. Treenasimme Nukan sekä monien huskien kanssa viikonlopun ajan ja keskustelimme laavulla kokemuksista ja kaikesta muusta mahdollisesta. Oli taas todella hieno viikonloppu! Adalla oli huono kunto, mutta ohitukset olivat supereita ja ahtauskaan tai toisten koirien kiinnostus ei haitannut Adaa. Miun luottokoira! Adan kanssa nukuttiin yhdessä teltassa toisiamme lämmitellen ja parkkiketjussa myös malamuutista vihdoin ja viimein lähti hieman ääntä. Ja itsekin sai vain olla ja nauttia luonnosta ja rauhasta!

Kuva Eliisa Kiiskinen

MUUTA KUULUMISTA

Riki on käynyt enemmän ja vähemmän kaverikoiratouhuissa. Aika on mennyt paljolti kaikkeen muuhun, joten vapaaehtoistyöstä se on sitten ollut pois. Pitäähän sitä tunnustaa, että melko kiireistä on ollut syksy meidän laumassa. Viikonloppu Viekijärvellä oli superviikonloppu siltäkin osin, että sai ihan oikeasti rauhoittua. Ei ollut aikatauluja, eikä tavoitteita. Oltiin ja rauhoituttiin, ajettiin porukassa ja nautittiin vain toistemme seurasta. Kaksi päivää sain ajatukset kaikesta muusta suunnattua vain omaan olemiseen ja unohtaa kaiken muun. Nautin täydestä sydämestä.

Ensi viikko on syysloma ja olen vain kaksi päivää töissä. Alkuviikosta käyn itse hieronnassa sekä Ada ja Aslak pääsee lihashuoltoon. Tästä johtuen olemme treenitauolla tiistaista eteenpäin ja vain viikon päästä sunnuntaina olisi kisat tiedossa Adan kanssa. Aiomme siis vain rentoutua ja nautin pihahommista kiireettömästi. Hengaan masunkasvattajan kanssa ja rupeamme suunnitelemaan pentulaatikon kasaamista. Sen jälkeen enää viikko töitä ja sitten kaksi viikkoa vain pentuarkea. 

Koulutan jälleen agilityä talvikaudellakin. Nautin suunnattomasti kouluttamisesta! Jälleen en voi kuin kehua meidän seuran ihmisiä. Jällleen koulutettavat ovat ihan supereita ja on mahtava nähdä kehitys ja oppimisen ilo. On mahtavaa, että pystyy auttamaan ja neuvomaan. Koiraharrastus on tuonut valtavasti uusia tuttavuuksia, uusia kokemuksia ja mahtavia tunne- ja oppimiskokemuksia! 

PS. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä... Tiedän, miten ne ärsyttää...

Repovesi 2.6.2019

Jääpuikon kennelin malamuuttitapaaminen järjestettiin Repoveden kansallispuistossa 2.6.2019. Paikalla oli seitsemän malamuuttia, joista viisi oli Jääpuikon omia kasvatteja, yksi vierailevan kennelin seniori ja sitten Taiga Jääpuikkolaisen jälkeläisenä. Reitti oli upea, monipuolinen ja kahden malamuutin kanssa välillä haastava kulkea, mutta toisaalta jyrkissä ylämäissä ihanat vetoavut. Kaksi paimenkoiraa tuli vastaan reitillä ja kolme ensimmäistä johtajaa (Ada, Adan äiti ja vahva uros) ärähtivät kerran niille, mutta sen jälkeen kaikki malamuutit menivät hiljaa ohi paimenkoirien räkyttäessä. Matka oli itselle pitkä "päiväkävelylle", mutta kiva oli käydä tapaamassa muita, haastamassa itseä ja testaamassa omia koiria erilaisissa tilanteissa. Riippusilta ei (onneksi) ollut käytössä, mutta saimme kokea lautan ja veneajelun. Itselle nekin oli varmaan jännittävämmät kuin koirille. Kuvat eivät ole reitin mukaisessa järjestyksessä. 

Rekihommia!

Päivitykset on hieman unohtuneet. Lomalla olen ollut ja aikaa olisi ollut, mutta jotenkin kummasti ei ole saanut aikaan niinkin yksinkertaista asiaa kuin ottaa tietokone ja aloittaa kirjoittamaan. 

Olemme viime aikoina enemmän treenailleet vetohommia kuin agilitya. Valjakon koonti on vaihdellut: Ada ja Aslak, Ada ja Taiga, Ada ja Nuka sekä perhekolmikko Ada, Taiga ja Nuka. Lisäksi toki olen omaa kolmikkoa vaihtelevasti yksittäinkin treenannut. Keskeisimmät kohokohdat kerron tässä kirjoituksessa.

Ensimmäisen kerran, kun kokeilimme perhevaljakkoa, meiltä karkasi valjakko lähdössä. Itsellä kävi mielessä pahimmat skenaariot mm. jäihin tippumisesta. Mitä valjakko teki? Juoksi mökin pihaan, jossa ilmeisesti joku oli nostanut reen pystyyn ja kääntyänyt valjakon. Valjakko juoksi meitä vastaan, nappasimme kiinni, hyppäsimme kyytiin ja ajoimme takaisin lähtöpaikalle. Ei tappeluita, ei liinasolmuja ja koirat saivat kivan lenkin. Me kasvatin omistajan kanssa olimme hieman järkyttyneitä, mutta loppujen lopuksi vain nauroimme. Mitään ei kaikeksi onneksi sattunut kellekään. Minulle kuitenkin toistamiseen kävi joulun aikoihin tilanne, että Ada ja Taiga meinasi karata lähdössä. Kaaduin kyljelleni kicksparkin kanssa, sain tähdättyä aitaan, johon pysähdyimme ja koirat aloittivat tappelun. Mies sai melkein pari viikkoa taluttaa meidät pihasta suoralle tielle ennen kuin lopulta uskalsin lähteä kaksikolla suoraan omasta pihasta. Silloinkin pyysin mieheni kujalle ottamaan vastaan, jos valjakko pääsee karkuun. Ei onneksi päässyt. 

Kuva Eliisa Kiiskinen

Kävimme joulun jälkeen ajelemassa jälleen Lieksassa. Tällä kertaa maastot olivat Ilvesvaaralaisten ja mukaan lähti Ada ja Nuka ihmisineen. Taiga joutui valitettavasti jäämään kotiin. Itse pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan rekeä. Kyseessä oli vanha, joustava kilpareki, jonka ohjaamiseen sainkin käyttää paljon työtä ja aikaa. Lähtö jännitti todella paljon, mutta sain apuja koirien kiinnipitämiseen ja toinen irrotti siepparin, jotta itse pystyin vain keskittymään varsinaiseen lähtöön. Meinasin ensimmäisenä olla penkassa, kun tie vietti oikeaan reunaan. Lisäksi molemmat kävi kuumana lähdössä ja Nuka äksyili Adalle. Nuka äksyili kesken lenkin välillä muutenkin Adalle, mutta Adaa ei kiinnostanut vaan jatkoi rauhassa työntekoa. Nuka ei ole keulakoira ja se tuotti joitakin ongelmia ajossa. Nuka on iso ja vahva koira, eikä Ada saanut käännettyä sitä oikeaan suuntaan, jos ehtivät väärän suunnan ottaa. Sainkin opetella lumiankkuria käyttämään, kun 11 kilometrin lenkillä viisi kertaa jouduin selvittämään liinasotkuja tai ohjaamaan koirat oikeaan suuntaan. Ada oli myös todella kiltti Nukalle, eikä kovistellut toista laisinkaan. Kuudennen solmun koirat selvittivät jo ihan itse, kun Nuka Adan nenän edestä rupesi haistelemaan toista reunaa ja Ada pujahti Nukan takaa toisella puolelle ja Nuka tästä hieman näytti hämmentyvän ja pyörähti itse samaan suuntaan ja kas, matka jatkui! Ura oli kahdelle koiralle raskas, kun itsekään en pystynyt kovin paljoa auttamaan, kun jouduin keskittymään reen ohjaukseen. Kerran mentiin alamäkimutkassa penkkaan, kun koirat kyllä meni oikeaan suuntaan, mutta itse en saanut rekeä ohjattua. Koirat hieman hämmentyneinä katsoivat, mitä minä siellä penkassa tein, mutta vetivät hienosti reen sieltä poiskin. Kaiken kaikkiaan ei huono reissu. 

Lunta on satanut todella paljon ja olemme muutamia päiviä pitäneet taukoa vetohommista, kun en uskaltanut aura-autojen sekaan lähteä ajamaan. Koirat ovat saaneet tehdä kunnolla töitä uudessa lumessa juoksu-urat aukoen. Pääsimme lopulta Adan ja Taigan kanssa ajamaan, mutta oikoreitti oli mm. ummessa ja töitä saivat koirat tehdä koko kahdeksan kilometrin matkan. Olen nimittäin myös tajunnut tehneeni liian helpoksi koirien työskentelyn, kun olen esimerkiksi ylämäissä auttanut koiria potkimalla vauhtia. Nykyään olenkin päättänyt antaa koirien tehdä kaikki työn jopa niissä ylämäissä. Kaikista jyrkimmissä olen auttanut edelleen hieman. Alkuun koirat olivat hieman hämmentyneitä asiasta, mutta kuten tänään Nukan omistaja totesi; Ada on todella sinnikäs koira! Kun annan käskyn, Ada yrittää ja tekee niin hyvin kuin vain pystyy olosuhteet huomioiden! Olemme suunnitelleetkin, että Ada pääsee opettamaan heidän mahdollista uutta koiraansa johtokoiran saloihin tulevaisuudessa. 

Myös Aslak on toki päässyt vetotouhuihin! Olen vaan todennut, että paras yhdistelmä on, kun Aslak tekee töitä Adan kanssa, joten Adan energia tarttuu Aslakiin ja Aslak saa pidettyä Adan vauhdin sopivana sekä auttaa Adaa työskentelemään.

Tänään kävimme treenailemassa taas perheen kera. Tällä kertaa lähtö oli huolellisempi, eikä valjakko karannut. Nukan toinen omistajista ajoi rekeä ensimmäisen pätkän ja minä istuin kyydissä. Kokonaisuutena lenkki sujui hyvin. Pätkä jäällä oli todella raskas koirille, koska ura oli melko pehmeä. Nuka ja Taiga jätti suurimman työn Adalle ja siinä Adan sinnikkyys taas näkyi vahvana. Takaisinpäin tullessa vaihdettiin minut ajajaksi. Olipa kiva tunne ajaa kolmella malamuutilla, vaikka alku raskas olikin. Kun pääsimme taas autotielle, kulku helpottui. Vastaan tuli pariskunta kävellen ja Ada ja Taiga meni varmasti ohi heistä, mutta Nuka halusi moikata. Treeniä vaan lisää! 

Yhteistreenit 29.9.

Kävimme jälleen Viekijärvellä treenailemassa porukalla. Tällä kertaa mukaan Taigan kaveriksi pääsi Ada. Tarkoituksena oli tehdä vielä viimeiset treenit ennen kisaviikonloppua. Matkaksi päätettiin 2x4,8 km. Välissä pidettiin muutaman tunnin tauko. 

Lähtö oli yhtä kaaosta. Yritin ottaa viime tipassa koirat kikkarin eteen, mutta sitten hajosi seisinki ja Ada meinasi lähteä kikkari perässään juoksemaan, mutta eräs nappasi Adan kiinni ja refleksinä itse laskin Taigasta irti ja tajusin lopulta, että Taiga ei ollutkaan missään kiinni ja nappasin kiireellä Taigan kiinni. Taiga ei vain tainnut edes tajuta olevansa irti. 

Toiset olivat jo valjastaneet koiransa ja Heikki minulle rupesi seisinkiä metsästämään ja kokoamaan. Todettiin, että nuo muovilukot ovat aivan turhia ja hän etsi sopivia pistoolilukkoja, joita käyttää. Lopulta saatiin koirat valjastettua, mutta sillä aikaa olikin kaverin kärrystä jarrut hajonneet. Ensimmäinen lähti jo liikenteeseen ja Heikillä oli täysi työ pitää Adaa ja Taigaa. Meidän piti vasta myöhemmin lähteä liikenteeseen, mutta koska muutkaan eivät vielä lähteneet, päätimme laskea Adan ja Taigan liikenteeseen. Lähdettiinkin sellaisella vauhdilla, että huh huh... Pääsimme noin kolme kilometriä keskenämme, kunnes takaa tuli pari huskyvaljakkoa, jotka menivät lopulta ohi ja ajettiin perässä loppuun saakka. 

Toisella kierroksella teimme ohituksia. Toiselle kierrokselle lähti meidän lisäksi yksi  pieni huskyvaljakko, iso huskyvaljakko ja yksi iso alluvaljakko. Ohituksia teimme liikeessä vuorotellen ohittaen isoja kasivaljakoita tai sitten isot valjakot ohittivat pienempiä valjakoita. Todettiin, että kenelläkään ei ollut minkäänlaisia onglemia ohitusten suhteen. 

Päivä oli selkeästi todella rankka Adalle ja Taigalle. Tähän asti olimme ehtineet treenata vain maksimissaan viitisen kilometriä päivän aikana. Välissä oli kuitenkin tauko, mutta selkeästi koirat olivat väsyneempiä toisella kierroksella. 

Tarkoituksena ei ollut treenata koiria enää ennen kisoja, mutta vielä maanantaina kävin kuitenkin yhden koiran kanssa kerrallaan parin kilometrin vedot tekemässä. Ada teki täysillä töitä koko matkan, mutta Taiga oli sunnuntaiajelulla. 

Ohessa video Viekijärven treeneistä. Valitettavasti luulin, ettei kamera toiminut, joten toiselta kierrokselta jäi ohitustreeni kuvaamatta. 

Viekijärven treeniviikonloppu 31.8.-2.9.2018

Lähdimme Taigan kanssa perjantaina kohti Lieksaa (vai Nurmesta). Kohteena oli Lieksa-Nurmeksen lentokenttä ja valjakkotreeniviikonloppu Viekijärven valjakkoporukan järjestämänä. Kohteessa oli laavu sekä ulkohuussi ja majoituimme Taigan kanssa teltassa. Taiga oli myös ensimmäistä kertaa reissuketjussa, jota pitää seuraavaa kertaa varten hieman tuunailla, jotta se olisi käytännöllisempi. Nyt ketju meinasi mennä solmuun välillä. Taiga kuitenkin rauhoittui hienosti ketjuun, joten suurempia ongelmia ei ollut. Toki itsellä jäi alkuun varmistamatta jokainen kiinnitys ja heti alkuun Taiga jo käveli reissuketjulta kohti laavua, jossa olimme kokoontuneet. Näitä karkureissuja ei enää tapahtunut viikonlopun aikana ja varman päälle pelaten laitoin Taigan treenien ajaksi autoon, jos Taiga ei ollut vielä itse töihin lähdössä. Neidillä oli hieman tuota innokkuutta ja meinasi pari kertaa valjaistakin karata toisten valjakoiden perään.

Perillä ensin kasasin leirin valmiiksi; kokosin teltan ja laitoin Taigan reissuketjuun. Siirsin tavarat telttaa, joita sitten riittikin. Olin valmistautunut kylmään ja sateeseen, joten vaihtovaatteita oli useita mukana. Lisäksi eväät oli mietitty siten, että ne kestää pari päivää ilman kylmää. Pieni kylmälaukku oli mukana, jossa minulla oli mukana muutama leipäpalanen ja grillimakkaraa. Lisäksi pientä herkkua eli suklaata. Taigalle myös juomista ja ruoat. 

Perjantai-iltana kävimme tutustumassa reitteihin mönkijän perässä peräkärryn kyydissä istuen. Lisäksi istuimme laavulla juttelemassa ja kertoilemassa kokemuksia. Varsinainen treeni aloitettiin lauantaiaamuna. Herätys oli kuudelta, mutta varttia vaille heräsin huskien ulvontaan. Taiga oli ainoa malamuutti, eikä muiden ulvontaan lähtenyt laisinkaan mukaan. Lauantaiaamuna oli vuorossa ohitustreeniä. Varttia vaille seitsemän starttasi kaksi isompaa valjakkoa ja siirtyivät reitin varteen sitomaan valjakkonsa kiinni, jotta pienemmät valjakot voisivat treenata turvallisesti ohituksia. Seitsemältä starttasi pikkuvaljakot. Taiga lähti hurjaa vauhtia liikenteeseen ja jaksoi pitää melkein loppuun saakka vauhdikkaan laukan. Ohitukset Taiga teki melko varmasti ja sai kehuja vauhdista. Oli ilmeisesti yllättänyt malamuuttina, miten nopea pystyy olemaan. 

Kuva Heikki Turunen

Lauantaipäivä meni hengaillessa ja lepäillessä. Osa testaili varusteita ja nuoria koiriaan. Lieksan paikallislehti kävi tekemässä juttua tapahtumasta. Mekin kävimme pienet torkut välillä teltassa ottamassa. Jännitimme laskeeko lämpötila tarpeeksi illan treeniä varten. Seitsemältä tilanne alkoi näyttämään hyvältä ja eräs lähti kotoaan jo koirat hakemaan treeniä varten. Ensimmäinen valjakko pääsi starttaamaan kahdeksan aikaan illalla ja loput valjakot noin puoli yhdeksän aikaan. Pimeä tuli nopeasti, joten lamput tulivat tarpeeseen. Treenin teemana oli huviajelu eli kunhan vain ajeltiin ja pidettiin hauskaa. Taiga lähti taas liikenteeseen todella nopeasti ja sports tracker näytti keskinopeudeksi jopa 19 km/h! Loppuilta meni iltapalaa syödessä ja unille ryhtyessä, jotta jaksoimme sunnuntaina herätä taas ajoissa treenaamaan.

Kuva Marjut Heikura

Sunnuntaina lähdimme samalla aikataululla liikenteeseen eli aamulla seitsemältä oli ensimmäiset valjakot liikenteessä. Tällä kertaa teemana oli jälleen ohitukset. Nyt meidän edelle lähti hitaampi valjakko ja jouduimme jarruttelemaan ja pysähtelemään paljon. Ensimmäinen kilometri meni noin 21 km/h keskinopeudella, mutta sitten keskinopeus näytti jopa vain 10 km/h. Koska treenasimme edelleen isojen valjakoiden ohituksia, en halunnut ohitella muuten miten sattuu. Ensimmäinen iso valjakko ohitettiin hyvällä nopeudelle liina tiukalla. Ennen toisen valjakon ohitusta jouduimme pysähtymään, koska edellä menevillä valjakoilla oli joitain ongelmia. Kun pääsimme jatkamaan matkaa, emme saaneet vauhtia kiihdytettyä tarpeeksi ja toinen valjakko piti meteliä, joten Taigakin oli selkeästi epävarmempi ohituksessa ja se tehtiin liina löysällä. Kertaakaan Taiga ei kuitenkaan meinannut mennä moikkaamaan toisia valjakoita vaan eteni koko ajan eteenpäin. 

Kokonaisuutena treenit sujuivat loistavasti. Taiga myös yllätti rauhallisuudellaan reissuketjussa ja osasi levätä aina, kun siihen mahdollisuus oli. Taiga osasi myös yöt rauhoittua teltassa ja vasta minun osoittaesani heräämisen merkkejä, innostui ja tuli naamaa nuolemaan. Taiga ei todellakaan stressannut mitään. Taigaa ei häirinnyt naapurileirin koiratkaan. Ihmisiä moikkaili, joitakin hieman varovaisemmin kuin toisia. Itsekin selvisin hyvin telttailusta, vaikka siitä taukoa onkin varmaan se kahdeksan vuotta ollut. Ensimmäinen yö meni palellessa, toisena yönä varustauduin paremmin lämpimien vaatteiden kanssa ja hautauduin syvälle makuupussiin, joten lähinnä en aamulla halunnut sieltä ulos tulla. Taiga nukkui niin menomatkan kuin kotimatkankin. Seura oli mainiota. Kokemusten vaihtaminen ja neuvojen kysyminen oli mielenkiintoista. Suunniteltiin jo seuraavaa treenipäivää. Reissaaminen Taigan kanssa oli todella helppoa ja mukavaa. Voisin mielelläni samanlaisen reissun tehdä. Maisemat ja tunnelma oli myös loistava. Lauantaiaamun viileä aamu, auringonnousu ja sumu. Todella kaunista. 

Lahden pentunäyttely 22.7.2017

Perjantaina otimme Taigan kanssa suunnan Lapinjärvelle Adan kasvattajan luokse. Taiga oli rauhallinen matkustaja, joka ei suostunut hyppäämään takaisin autoon, kun pysähdyimme jaloittelemaan. Taiga vain istahti alas ja kieltäytyi liikkumasta. Minun piti väkisin nostaa ja työntää Taiga takaisin häkkiin. Perille päästiin ja Taiga pääsi tekemään tuttavuutta uusien ihmisten kanssa ja ensimmäistä kertaa elämässään näki kanoja, pupuja ja ankkoja. Heillä oli myös kissanpentuja, joita olisi ollut kiva jahdata. Lisäksi heillä on islanninpaimenkoiria, joista Taiga sai lopulta leikkikavereita ja lisäksi muutama alaskanmalamuutti; Taigan mummo ja täti sekä vanhin narttu Dolli. Taiga ei päässyt kuin hieman haistelemaan ja tutustumaan malamuutteihin. 

Mummonsa eli FICH EECH RUCH Helgaksen Lumon Beatrics eli Lunan kanssa saivat hihnassa haistella ja Luna kuulema yllättävän rauhallisesti otti tulokkaan vastaan, kun olisi valmis ollut pystypainiinkin hetken päästä. Taiga oli Lunallekin alistuva ja Luna kyllä ärähti tarvittaessa. Äidit ja tyttäret ovat tässä suvussa hyvin samanlaisia persoonia. Samanlaisia kiljujiakin olivat, kun olisi pitänyt tarhasta päästä pois. Aivan samanlaiset äänet omasivat. 

Taigalle oli jännää olla uudessa paikassa. Pissasi sisäänkin, kun minä lähdin vessassa käymään. Yön vietimme ulkorakennukseen rakennetussa pentuhuoneessa. Taiga alkuun nukkui vieressäni patjalla, mutta itse nousin välillä ja toki Taigakin heräytyi. Sen jälkeen hieman levottomana matolla makasi ja vingahteli, mutta rauhoittui kuitenkin yöksi. Aamulla kävi minua pari kertaa vilkuilemassa joko herättäisiin, mutta antoi nukkua kuitenkin. 

Lauantaina lähdimme kohti Lahden pentunäyttelyä. Paikalla oli kaksi malamuuttia; Taiga ja valkoinen malamuutti Myrsky-poika (6 kk). Tuomari joutui kaivamaan rotumääritelmän esiin Myrskyn nähdessään ja Myrsky jäikin ilman kunniapalkintoa. Taiga sai hyvällä arvostelulla kunniapalkinnon ja oli rotunsa paras pentu. 

Taigasta ja Myrskystä tuli heti hyvät leikkikaverit. Harmi ettei irti voinut laskea. Taiga pääsi myös ihmettelemään viereisellä raviradalla treenaavaa hevosta ja ponia. Pitihän niille kovasti puhista ja haukahdella. Olikohan hevosen kolmas vai neljäs kierros, kun ei tarvinnut sanoa mitään, mutta tiukasti tuijotettiin kuitenkin. 

Ryhmiä odotellessa Taiga lepäili rauhassa. Ei haitannut ympärillä olevat koirat eikä ihmiset. Taiga rakastui myös Adan kasvattajaan ja pusutteli usein ja vaihteli meidän välillämme kumman sylissä halusi milloinkin olla. 

Taiga jaksoi hienosti loppuun asti ja esiintyi hyvin myös ryhmäkehässä. Valitettavasti ei kuitenkaan jatkoon päästy ja ilman sijoitusta jäätiin. Päästiinkin sitten ajelemaan takaisin Lapinjärvelle, josta otimme suunnan kotia kohti. 

"Tasapainoisesti rakentunut erittäin lupaava runkoinen. Mittasuhteiltaan lupaava. Varmasti asettuneet raajat. Lupaava, oikea ilmeinen pää. Tyypilliset kulmaukset, samoin liikkeet. Vielä pehmeyttä korvissa." Jaana Hartus

PEK1 KP ROP-pentu

Lappi osa 2

Torstaina otin pienen hetken itselleni toisten lähtiessä kauppareissulle ja muokkailin videota. Illalla lähdimme sitten molempien kanssa yhteiselle vetolenkille. Lenkki oli lähinnä lyhyt pyrähdys ylimääräisen energian kuluttamiseen. Matka oli 2,5 km keskinopeus 11,2 km/h. Aslak oli jo paremmin Adan rinnalla töitä tekemässä. 

En vain tiedä uskoako vai eikä, kun sports tracker näytti, että maksiminopeus olisi ollut 57,4 km/h!! Kyllähän se lähtövauhti nopea oli, mutta oli aivan uskomatonta katsoa lukemat, kun takaisin tultiin!

Saatiin kaikenlisäksi jäniskevennyt, kun juuri viimeiselle suoralle siirtyessä jänis juoksi naapurimökille. Korvat pystyssä jäi molemmat tuijottamaan, kun iskin molemmilla käsillä jarrut pohjaan. Hetken odotin ja komensin jatkamaan matkaa. Aslak sai loppumatkalle kummasti virtaa jäniskevennyksestä. 

Perjantaina vietimme juhannusta ja jatkoimme perinteisten saunomisten ja grillausten merkeissä. Hieman poikkeus omaan juhannuksen viettoon oli, että pääsimme juhannuksenakin vetolenkille! Matka oli n. 5 km ja tällä kertaa menimme hieman rauhallisemmalla fiiliksellä jopa Adan osalta. Ada alkoikin jo liikkua siihen malliin, että taisi tällainen äkillinen sled dog summer camp hieman jumiuttaa lihaksia.... Keskinopeus oli 9 km/h ja maksiminopeus 33,9 km/h. Ihan ei sitä maksimia tällä kertaa gps saanut, kun gps ei alusta asti toiminut. 

Koko viikon saatiin jäniskevennystä lukuunottamatta lenkkeillä aivan rauhassa vain minun mielikuvitus häiritsemässä. Juhannusaattona lähdimme taas puolilta öin liikenteeseen ja eräällä suoralla Aslak päätti taas yllätyskakan vääntää tielle. Sitä siinä sitten rauhassa keräilin, kun ihmettelin, että mikä ääni kuuluu. Rauhassa keräsin kakan loppuun ja suljin pussin edelleen ihmetellen, kun ääni jopa kovenee. Käännyin katsomaan ja huomasin, että hitto, sieltä tulee auto!! Jotenkin kummasti tuli Samii Hedberg mieleen... 

Loppuviikosta treenailimme myös ihan peruskoulutuksen merkeissä. Lisäksi Adan kanssa harjoittelimme hyppytekniikankoulutuksesta saatuja kotiläksyä eli lähettämistä. Aslakilla oli pääaiheena ei ota-, odota- ja saa ottaa -käskyt. 

Lauantain vietimme rauhassa hiljalleen pakkailemaan ruveten. Suht ajoissa siirryimme yöunille ja sunnuntaina aloitimme ennen puolta päivää kotimatkan. Mitä lähemmäksi kotia pääsimme sitä lämpimämpi koko ajan tuli... Iisalmessa pysähdyimme ihan kunnolla käyttämään koirat pihalla ja saivat juomista sekä ihan vain hengailla nurmikolla varjossa. Selvittiin lopulta kuitenkin kotia asti, jossa odotti viidakko. Kävimme hakemassa Rikin kotiin mummolasta ja leikkasimme ruohon ja mies heilui trimmerin kanssa. Ei olisi muuten tarhasta koiriakaan kohta löytänyt... 

Reissu oli oikein passeli sled dog summer camp Aslakille ja Adalle. Ada pääsi lämpimän kevään jälkeen hyvään kuntoon ja jopa laihtui hieman. Aslak olisi enemmän lomailla halunnut ja nauttia rapsutuksista, mutta sai onneksi myös jostain energiaa työskentelyyn. Välillä. Olen jo varautunut, että loppukesä menee koirien kanssa ihan oikeasti lomaillessa. Meillä lämpötilat eivät ehdi laskea yöksi niin paljoa, että jaksaisin valvoa tai herätä niin aikaisin lenkille... Mutta mennään nyt vapaalla juoksutuksella ja palataan syksyllä vetohommien pariin. 

Videota otin viimeisiltäkin lenkeiltä, mutta muokkailen kunhan jaksan.

Lappi 27.12.2015-2.1.2016

Vihdoin pääsimme koko syksyn odottamallemme reissulle Lappiin. Suuntasimme Pelkosenniemelle, Pyhälle. Mökki oli kyllä pikkuisen Kemijärven puolella, mutta laskettelukeskukseen ei ollut kuin viitisen kilometriä. Saimme siis omaa rauhaa koirien kanssa, mutta kuitenkin kaikki tarvittava oli lähellä. 

Lähtöfiilikset. Hyvin mahtui kaikki tarvittava kyytiin. 

Matkaa oli ihan kivasti, ja muutaman pysähdyksen kera ajomatka kestikin yhdeksän tuntia. Kotimatkalla oli kaksi pysähdystä vähemmän, joten meni vain kahdeksan tuntia... Mies nimittäin lähti Lapin reissulle ilman talvitakkia! Eli piti ajaa Kuusamon kautta, koska sunnuntaina siellä oli ainoa sopivaan aikaan auki oleva Prisma, josta ostimme miehelle uuden takin. Sen siitä saa, kun ei ollut kotona tarpeeksi kylmä lähtiessä... 

Pakkasta -27 tässä vaiheessa. 

Perille päästyämme siis kello oli viisi, joten sen illan aikana kävimme koirien kanssa kävelylenkin tekemässä, mutta muuten vain kotiuduimme mökkiin ja kylmyyteen. Kotona oli -6 astetta ja perillä olikin -20 asteen luokkaa. Seuraavana aamuna oli jo -25 ja illalla -28 eli hypättiin suoraan melkoiseen kylmyyteen. Ensimmäisenä iltana tuli myös paljon karttoja tutkittua ja somea hyödynsin, jotta löysin reitin, jota pääsemme koirien kanssa vedättämään.

Ada töissä maanantaina. 

Maanantaina siis suuntasimme Pyhän koiraladulle, jonka pituudeksi saatiin 6,55 km ja maastohan on siellä päin melko mäkistäkin. Lähdin ensin Adan kanssa tutustumaan reittiin tarkoituksena toinen kierros mennä Aslakin kanssa. Mutta kylmyyden takia toki olin pukeutunut melko lämpimästi ja maasto yllätti, joten olin niin hiessä ensimmäisen kierroksen jälkeen, joten en Aslakin kanssa yksinkertaisesti jaksanut enää lähteä. Aslak pääsi illalla lenkille minun kanssa.

Ada yllätti vetolenkillä täysin! Neiti työskenteli niin hienosti ja vauhdikkaasti, että meinasin jo ensimmäisessä mutkassa lentää kyydistä. Vauhti ei hiipunut alun jälkeen vaan pysyi melko tasaisena koko matkan. Välillä mentiin vauhdikasta ravia ja paljon myös laukalla. Ada kuunteli todella hyvin ohjeita. Liekö johtunut uudesta reitistä, jolla ei pystynytkään ennakoimaan. Ohituksetkin meni hienosti. Ada ei hirmuisesti tykännyt suksista ja sauvoista, joten ei halunnut paljoa lähestyä ihmisiä. Yksi koira ohitettiin, mutta he menivät kirjaimellisesti penkan puolelle, kun me lähestyttiin, joten ohi-käskyllä vaan komensin Adan ohitse. Adan enimmäisnopeus oli 25,02 km/h ja keskimääräinen liikkumisnopeus 11,43 km/h eli todella hienosti Ada eteni. Ohessa videota Adan suorituksesta. 

Tiistaina kävimme lumikenkäilemässä. Emme ole koskaan edes kokeilleet sitä, joten testasimme uudet lumikenkämme mökin maastossa umpihangessa koirien ollessa vetövyössä kiinni. Valjaita emme koirille kuitenkaan laittaneet, koska tarkoituksena ei ollut vetolenkkiä tehdä vaan koiratkin saivat edetä enemmän omaa tahtiaan ja haistella sekä tutustua ympäristöön. Kovasti saivat koiratkin töitä tehdä testauksessa, koska kyseessä oli ihan oikeasti pehmeä umpihanki!

Ada odottaa lähtöä lumikenkäilemään. 

Tarpomista umpihangessa!

Siirryimme pienen testauksen jälkeen autoon ja suuntasimme Pyhän lumikenkäreiteille. Matkaa ei ollut kummoisesti muutamaa kilometriä enempää, mutta olimme kuumissamme hetkessä ja seuraavana päivänä tuntui jo jaloissa, että töitä teimme. Vaikka reittihän oli suurimmaksi osaksi tampattua ja itse menin haasteen vuoksi välillä valmiin reitin vieressä hangessa. Matka tuntuikin pidemmältä kuin todellisuudessa oli ja yllätyinkin autolla katsoessani gps-tiedot.

<3

Ada ihmettelee, kun tulen pyllymäkeä lumikenkien
kera jyrkkää mäkeä alas. 

Keskiviikkona lähdimme koiraladulle sekä Adan että Aslakin kanssa. Lähdin nyt reittiä toiseen suuntaan, koska ajattelin pääseväni mäet helpommalla niin päin. Ajattelin mieluummin meneväni loivan mäen alaspäin kuin pitkän, jyrkän mäen kahden koiran kanssa. No, toiseen suuntaan lähtiessä tuli myös mukava mutka melkein heti, jossa koirilla oli niin paljon vauhtia, että meinasin ihan oikeasti lentää kyydistä! Sain jo muutamia juoksuaskeleita ottaa ja perkelettä tuli huudettua! Pysyin kuitenkin kyydissä ja pääsimmekin heti ohituksia tekemään, kun oli paljon hiihtäjiä liikenteessä. Ohitukset menikin hienosti, mutta ongelmaksi muodostui lähinnä se, että Ada työnsi Aslakia koko ajan hiihtouralle. Noin puolessa välissä vaihdoinkin koirien paikat ja koirien pysyminen pois uralta sujui paremmin. Ohitimme myös muutaman koiran, mutta silloin pysähdyin ja annoin toisten mennä ensin ohitse. Pari juoksutti koiriaan irrallaan, mutta ottivat kiinni meidät nähdessään. Pari tuli kävellen vastaan (ladulla??!) ja koiransa räkyttivät niin paljon, että oli työ pitää rähisevä Aslak sivussa. Aslak kun vastaa toisten räkytyksiin...

Lumikenkäilyn jälkeen, pakkasta lähtiessä
-20, tullessa -16.

Aina on aikaa valokuvaamiseen! 

Aslak ja Ada meni yhdessä tasaisemmin ravia. Kuvittelin, että vauhti olisi ollut kokonaisuutena hitaampaa kuin Adan kanssa, mutta suurin nopeus oli 30,56 km/h ja keskimääräinen liikkumisnopeus oli 12.32 km/h. Ohessa taas videota. Vain linkki, koska jostain syystä blogger ei löydä kaikkia youtube-videoitani...

https://www.youtube.com/watch?v=IIKprB081Bk

Torstaina oli vuorossa taas lumikenkäilyä. Ensimmäinen paikka, johon yritimme mennä, emme löytäneet parkkipaikkaa... Toinen paikka, sama kuin tiistaina, oli täynnä autoja. Menimme siis pohjoisrinteille tarkoituksena mennä tunturille. Lähdimme liikenteeseen kohti jyrkkää mäkeä, joka meni suoraan laskettelurinteille eli siirryimme sitten metsän puolelle umpihankeen ja lopulta löysimme taas reitin jota kulkea. Siinä vaiheessa, kun pääsimme risteykseen, josta olisi ollut enää kilometri huipulle, mutta täysin umpihangessa olisi pitänyt kulkea suoraan ylöspäin, päätimme luopua tunturin valloituksesta ja käännyimme takaisin. Taaskaan matka ei ollut mitenkään erityisen pitkä, mutta sitäkin raskaampi. Perjantaina olimme niin jumissa ja kroppa kipeänä, eikä koiratkaan enää innostuneet valjaiden näkemisestä, joten otimme hieman rennommin. Piti käydä pilkillä, mutta niin Pyhällä kuin Luostollakaan ei ollut pilkkitoukkia. Kävimme siis rennon pienen kävelylenkin Luoston luontopolulla.

Kävimme reissun aikana testaamassa kaksi ravintolaa, hotelli Pyhätunturin Kultakero ravintolan ja ravintola Huttuhipun. Ruoka oli loistavaa! Ravintolassa käynnin ajan Aslak oli häkissä, ihan vain kaiken varalta... Aslak meni häkkiin molemmilla kerralla vapaaehtoisesti ja rauhoittui sinne hienosti. Toisella kertaa Aslakin tultua sieltä pois hyökkäsi Ada häkkiin ja sinne jäi makoilemaan. 

Ada väsyneenä maanantai-itana. 

Lauantaina olikin aika siivota ja suunnata kotia kohti. Voi sitä riemua, kun koirat pääsivät vapaana pihalle juoksemaan! Tänään käydään Riki hakemassa kotiin. 

Reissu oli mukava ja aiomme ensi talvena tehdä vastaavanlaisen reissun. Kotiin tuleminen oli hieman masentavaa, kun lunta ei ole paljoa (mutta tällä hetkellä koko ajan sataa, mutta tuskin tulee niin paljoa, että kicksparkilla liikenteeseen pääsisi) ja talossa oli 12 astettä lämmintä. Kellarissa sentään +16... Ja koko matkan kilometrimäärät oli 1600 ja risat ja fyysinen rasitus oli kova, mutta itseni hajotin vasta 1,5 km ennen kotia! Kävimme ruokaa hakemassa ja työnsin oven auki kämmenelläni. Ranteessa napsahti ja kipu oli kova. Kipu meni ohi, mutta alkoi taas parin tunnin päästä ja nyt pidän rannetta tuettuna, koska mitä enemmän käytän sitä sen kipeämmäksi menee.