Syyskuulumiset!

Herranjestas, miten aika kuluu! Aika juoksee, kun tekemistä on valtavasti! Syksy on menty taas täydellä kalenterilla. Joka viikonloppu on ollut jotain suunnitelmia, kisoja ja treenejä. Valitettavasti tänä vuonna tuntuu olevan tällainen tapa, että kirjoittelen meidän kuulumisia kootusti. Koitan parantaa tapani tässä loppuvuoden aikana. Toivottavasti aikaakin ja jaksamista on paremmin, kun pentusuunnitelmat etenee ja kahden viikon päästä olisi aika odottaa pentujen syntymistä ja jään pentulaatikolle hengaamaan kahdeksi viikoksi. Tästä päästääkin ensimmäiseen aiheeseen, eli:

TAIGAN TIINEYS

Viime keväänä Taigan astutus ei onnistunut, joten tänä syksynä tavoitteena oli kokeilla uudestaan. Odotukset eivät olleet suuret ja takaraivossa oli jo ajatus toisen uroksen miettimisestä. Kuitenkin halusin käyttää ensisijaisesti Aslakia Taigan partneriksi, joten en halunnut tässä vaiheessa miettiä muita vaihtoehtoja. Jos astutus ei nyt onnistuisi, olisi ensi keväänä ollut aika kokeilla toista urosta. 

Kaikesta pessimistisestä asenteesta huolimatta eräs kaunis maanantai-ilta kokeilin yksikseni vain hieman koirien fiiliksiä miehen vielä ollessa töissä ja kas kummaa; koirat oli nalkissa. Yksin homma oli fyysisesti hieman rankahko, kun Taiga olisi halunnut paeta tilanteesta ja Aslak ihmetteli kiljuvaa toista puoliskoaan. No, tästä selvittiin ja seuraavana päivänä saatiin vielä toinen nalkki aikaiseksi; tällä kertaa odotin miehen töistä kotiin kaveriksi. 

Taiga on tässä tiineyden aikana ehtinyt nukkua, pissata kolme mattoa, oksentaa yhden, tehdä parit kakat sisään, ärhennellä omille koirille, mörköillä tuttujakin ihmisiä. Tällä hetkellä vuorokausia on jo 46 ja energiaa on melko paljon. Edelleen pomppii ja riehuu, vaikka maha kasvaa koko ajan hiljalleen. Viime lauantaina otti vielä muutaman ylimääräisen juoksukierroksen pihan ympäri meidän veteraanin kanssa vahingossa. Hieman kauhuissani katselen Taigan menoa, mutta toivotaan loppuajan hyvin sujuvan ja kahden viikon päästä odotellaan pienten malamuuttien syntymistä meidän kenneliin. 

AGILITY

Taiga jäi elokuun lopussa agilitystä pois. Kävimme elokuun alussa Taigan kanssa viimeiset kisat tälle vuodelle juoksemassa hyvällä fiiliksellä valitettavasti ilman tuloksia. Taiga ei ole oikein jaksanut ymmärtää, miksi ei ole päässyt treeneihin tai kisoihin mukaan, mutta nyt on jo luovuttanut mukaan änkeämisen suhteen ja siirtyy huoneen nurkkaan mököttämään Adan lähtiessä mukaan. Vuoden vaihteessa otan aikaisintaan Taigan taas hallille mukaan. Riippuen toki Taigan toipumisesta. Yhtään jos äitiinsä tulee, olemme ajoissa liikkeellä synnytyksen jälkeen. Jokainen kuitenkin yksilö ja seuraillaan Taigan synnytystä ja toipumista Taigan parasta ajatellen.

Ada on todella kovalla treenien suhteen tänä syksynä. Jatkamme edelleen Sisukkaan Heidin kanssa kerran viikossa ja olemme myös seuramme pienryhmätoiminnassa omatoimiryhmässä huippu treeniporukan kanssa. Olemme jokainen ryhmäläinen myös aloittamassa tulevana viikonloppuna Juha Oreniuksen valmennuksessa ja tarkoitus on mm. kotiläksyjä näistä treeneistä tehtävän. Orenius tulee kouluttamaan seuralllemme neljä kertaa puolen vuoden aikana. Tämän syksyn Ada saa olla mukana ja mahdollisesti Taiga siirtyy valmennustiimiin kevääksi. 

Adan kanssa ollaan kehitytty edelleen paljon, mutta löydetty myös paljon lisää treenattavaa. Toinen kouluttaja totesi eräistä kisoista, että Ada liikkuu kisoissa hitaammin kuin treeneissä. Toki yleensä ainoastaan meidän hallilla on kivituhkapohja ja siellä, missä kisoissa käydään, on yleisin keinonurmi. Olen todennut, että Ada varoo keinonurmea, joten se tekee todennäköisesti Adan hitaammaksi. Kummallista ehkä, mutta Adalla toki voi olla myös hieman korkeampi vire treeneissä, koska palkkaus on hyvin erilaista treeneissä ja kisoissa. Ja kouluttajat on vaan niin ihania! Lähdimme siis kokeilemaan Adalle palkkarasiaa. Siinä on superpalkka, joka viedään yhdessä tavoitepaikkaan. Adalla on vire noussut treeneissä edelleen ja tällä hetkellä opetellaan vielä vahvasti sietämään superpalkan läsnäolo. En ole uskaltanut kisapaikalle vielä palkkarasiaa tuoda. Tavoite kuitenkin, että voitaisiin kisoissakin jättää rasia sivummalle ja Ada tietäisi, että radan jälkeen saa superpalkan ja näin saataisiin nostettua virettä myös kisoissa. 

Syksyn aikana on uutena haasteena noussut, että en saa tehdä keppien jälkeen jostain syystä oikeastaan yhtään mitään. Jos teen esimerkiksi valssin liian aikaisin, Ada epäröi pitääkö sitä kahta viimeistä keppiväliä suorittaa. Sama tapahtuu ohjauskuviosta riippumatta. Lähdemme siis palkkarasian kanssa vahvistamaan keppien loppuun suorittamista, vaikka minä tekisin mitä vain. Olemme myös itsenäistä keppien aloitusta ja lopetusta opetelleen palkkarasian kanssa. Tässäkin pitää hieman malttia vielä opetella...

Viime kisoissa päästiin taas seuraavaan treenattavaan asiaan: puomin itsenäinen tekeminen loppuun saakka. Ainahan olen tiedostanut asian, mutta nyt saimme Adan ainoan puomivirheen ties miten pitkään aikaan, kun puomin alla meni putki ja jouduin ottamaan sivuttaisetäisyyttä. Virhe ei sentään tullut pitkään hinkatulta ylösmenokontaktilta vaan alasmenokontaktilta. Tämä siis lisätään treenilistalle. 

Viime Viikonloppuna palasimme puolen vuoden tauon jälkeen palkinopalleille! Ensimmäistä kertaa kolmosluokassa sijoituimme kolmen parhaan joukkoon! Ensin Anne Savioja ihastui, kun kolmen parhaan joukossa ei ollut yhtään bortsua ja ihasteli Adaa kolmannella pallilla. Toisella radalla Seppo Savikko haastoi koirakoita radallaan ja radalla piti osata mm. lähteä poispäin radasta, kontakti-putkierottelua, sanallista este-erottelua, takaakierrot ja inin, pitkät estevälit, puomilla etäisyys ohjaajasta, poispäinkäännös. Ja 19 koirakosta malamuutti oli ainoa, joka suoritti radan tuloksen arvoisesti!! Nollat edelleen odotuttaa, mutta oli superhieno fiilis nousta ykköspallille malamuutin kanssa seurakavereiden tsempatessa ja kannustaessa! Olen todella kiitollinen siitä kannustuksen määrästä, jota me seurassamme saamme! En olisi voinut hienompaan treeniporukkaan päästä!

Adan kanssa oli tavoite päästä Joensuuhun agilityn SM kisoihin 2020, mutta Joensuussa ei olekaan ensi vuonna SM kisoja. Yritämme kuitenkin tavoitella SM kisoja 2020, missä ne ikinä sittten ovatkaan. Toki olisi hyvä niitä nollia ruveta keräilemään... Nuo yliaikanollat ei kuulema ole riittäviä... 😂  (vau, en olekaan ennen käyttänyt täällä tuollaisia hymiöitä!)

VETO

No, alkuun heti tunnustus, että päätin olla huono alaskanmalamuuttikasvattaja ja jättää tänä talvena vetokisat kisaamatta, jos vaihtoehtona on agility vs vetourheilu. Ihan vain tuon agilityn SM kisatavoitteen ja Adan agilityeläkkeelle jäämisen 2020 vuoden loppuun takia. Viimeiset tavoitteet ja boostit ja sitten Ada keskittyy vetotouhuihin ja Taigaan siirtyy suuremmat tavoitteet agilityn saralla. 

Olemme siis syksyn ajelleet Aslakin ja Adan kanssa omaksi iloksi kickbikella. Aslak on vuosien aikana yllättänyt ja siitä on tullut hieno, tasapainoinen työskentelijä. Kerrankin oli pimeys yllättämässä, kun olimme metsässä epätasaisessa maastossa ja keskityin itse vain tasapainoittelemaan kyydissä ja annoin Aslakin valita parhaan reitin. Ja hienostipa Aslak selviytyi tehtävästä! Ohituksetkin sopivalla etäisyydellä muista koirista on edistynyt luopumistreenillä. 

Adan kanssa olemme myös kaksin käyneet kickbikelenkillä. Ada on aina ollut hieno etenijä ja Adan kanssa on ollut aina hieno lähteä yhdessä lenkille ja metsään. Eipä siitä sen kummempaa. My The Dog! Adan kanssa olimme myös syys-lokakuun vaihteessa Viekijärvellä telttailemassa kaksi yötä. Treenasimme Nukan sekä monien huskien kanssa viikonlopun ajan ja keskustelimme laavulla kokemuksista ja kaikesta muusta mahdollisesta. Oli taas todella hieno viikonloppu! Adalla oli huono kunto, mutta ohitukset olivat supereita ja ahtauskaan tai toisten koirien kiinnostus ei haitannut Adaa. Miun luottokoira! Adan kanssa nukuttiin yhdessä teltassa toisiamme lämmitellen ja parkkiketjussa myös malamuutista vihdoin ja viimein lähti hieman ääntä. Ja itsekin sai vain olla ja nauttia luonnosta ja rauhasta!

Kuva Eliisa Kiiskinen

MUUTA KUULUMISTA

Riki on käynyt enemmän ja vähemmän kaverikoiratouhuissa. Aika on mennyt paljolti kaikkeen muuhun, joten vapaaehtoistyöstä se on sitten ollut pois. Pitäähän sitä tunnustaa, että melko kiireistä on ollut syksy meidän laumassa. Viikonloppu Viekijärvellä oli superviikonloppu siltäkin osin, että sai ihan oikeasti rauhoittua. Ei ollut aikatauluja, eikä tavoitteita. Oltiin ja rauhoituttiin, ajettiin porukassa ja nautittiin vain toistemme seurasta. Kaksi päivää sain ajatukset kaikesta muusta suunnattua vain omaan olemiseen ja unohtaa kaiken muun. Nautin täydestä sydämestä.

Ensi viikko on syysloma ja olen vain kaksi päivää töissä. Alkuviikosta käyn itse hieronnassa sekä Ada ja Aslak pääsee lihashuoltoon. Tästä johtuen olemme treenitauolla tiistaista eteenpäin ja vain viikon päästä sunnuntaina olisi kisat tiedossa Adan kanssa. Aiomme siis vain rentoutua ja nautin pihahommista kiireettömästi. Hengaan masunkasvattajan kanssa ja rupeamme suunnitelemaan pentulaatikon kasaamista. Sen jälkeen enää viikko töitä ja sitten kaksi viikkoa vain pentuarkea. 

Koulutan jälleen agilityä talvikaudellakin. Nautin suunnattomasti kouluttamisesta! Jälleen en voi kuin kehua meidän seuran ihmisiä. Jällleen koulutettavat ovat ihan supereita ja on mahtava nähdä kehitys ja oppimisen ilo. On mahtavaa, että pystyy auttamaan ja neuvomaan. Koiraharrastus on tuonut valtavasti uusia tuttavuuksia, uusia kokemuksia ja mahtavia tunne- ja oppimiskokemuksia! 

PS. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä... Tiedän, miten ne ärsyttää...

Repovesi 2.6.2019

Jääpuikon kennelin malamuuttitapaaminen järjestettiin Repoveden kansallispuistossa 2.6.2019. Paikalla oli seitsemän malamuuttia, joista viisi oli Jääpuikon omia kasvatteja, yksi vierailevan kennelin seniori ja sitten Taiga Jääpuikkolaisen jälkeläisenä. Reitti oli upea, monipuolinen ja kahden malamuutin kanssa välillä haastava kulkea, mutta toisaalta jyrkissä ylämäissä ihanat vetoavut. Kaksi paimenkoiraa tuli vastaan reitillä ja kolme ensimmäistä johtajaa (Ada, Adan äiti ja vahva uros) ärähtivät kerran niille, mutta sen jälkeen kaikki malamuutit menivät hiljaa ohi paimenkoirien räkyttäessä. Matka oli itselle pitkä "päiväkävelylle", mutta kiva oli käydä tapaamassa muita, haastamassa itseä ja testaamassa omia koiria erilaisissa tilanteissa. Riippusilta ei (onneksi) ollut käytössä, mutta saimme kokea lautan ja veneajelun. Itselle nekin oli varmaan jännittävämmät kuin koirille. Kuvat eivät ole reitin mukaisessa järjestyksessä. 

Viekijärven treeniviikonloppu 31.8.-2.9.2018

Lähdimme Taigan kanssa perjantaina kohti Lieksaa (vai Nurmesta). Kohteena oli Lieksa-Nurmeksen lentokenttä ja valjakkotreeniviikonloppu Viekijärven valjakkoporukan järjestämänä. Kohteessa oli laavu sekä ulkohuussi ja majoituimme Taigan kanssa teltassa. Taiga oli myös ensimmäistä kertaa reissuketjussa, jota pitää seuraavaa kertaa varten hieman tuunailla, jotta se olisi käytännöllisempi. Nyt ketju meinasi mennä solmuun välillä. Taiga kuitenkin rauhoittui hienosti ketjuun, joten suurempia ongelmia ei ollut. Toki itsellä jäi alkuun varmistamatta jokainen kiinnitys ja heti alkuun Taiga jo käveli reissuketjulta kohti laavua, jossa olimme kokoontuneet. Näitä karkureissuja ei enää tapahtunut viikonlopun aikana ja varman päälle pelaten laitoin Taigan treenien ajaksi autoon, jos Taiga ei ollut vielä itse töihin lähdössä. Neidillä oli hieman tuota innokkuutta ja meinasi pari kertaa valjaistakin karata toisten valjakoiden perään.

Perillä ensin kasasin leirin valmiiksi; kokosin teltan ja laitoin Taigan reissuketjuun. Siirsin tavarat telttaa, joita sitten riittikin. Olin valmistautunut kylmään ja sateeseen, joten vaihtovaatteita oli useita mukana. Lisäksi eväät oli mietitty siten, että ne kestää pari päivää ilman kylmää. Pieni kylmälaukku oli mukana, jossa minulla oli mukana muutama leipäpalanen ja grillimakkaraa. Lisäksi pientä herkkua eli suklaata. Taigalle myös juomista ja ruoat. 

Perjantai-iltana kävimme tutustumassa reitteihin mönkijän perässä peräkärryn kyydissä istuen. Lisäksi istuimme laavulla juttelemassa ja kertoilemassa kokemuksia. Varsinainen treeni aloitettiin lauantaiaamuna. Herätys oli kuudelta, mutta varttia vaille heräsin huskien ulvontaan. Taiga oli ainoa malamuutti, eikä muiden ulvontaan lähtenyt laisinkaan mukaan. Lauantaiaamuna oli vuorossa ohitustreeniä. Varttia vaille seitsemän starttasi kaksi isompaa valjakkoa ja siirtyivät reitin varteen sitomaan valjakkonsa kiinni, jotta pienemmät valjakot voisivat treenata turvallisesti ohituksia. Seitsemältä starttasi pikkuvaljakot. Taiga lähti hurjaa vauhtia liikenteeseen ja jaksoi pitää melkein loppuun saakka vauhdikkaan laukan. Ohitukset Taiga teki melko varmasti ja sai kehuja vauhdista. Oli ilmeisesti yllättänyt malamuuttina, miten nopea pystyy olemaan. 

Kuva Heikki Turunen

Lauantaipäivä meni hengaillessa ja lepäillessä. Osa testaili varusteita ja nuoria koiriaan. Lieksan paikallislehti kävi tekemässä juttua tapahtumasta. Mekin kävimme pienet torkut välillä teltassa ottamassa. Jännitimme laskeeko lämpötila tarpeeksi illan treeniä varten. Seitsemältä tilanne alkoi näyttämään hyvältä ja eräs lähti kotoaan jo koirat hakemaan treeniä varten. Ensimmäinen valjakko pääsi starttaamaan kahdeksan aikaan illalla ja loput valjakot noin puoli yhdeksän aikaan. Pimeä tuli nopeasti, joten lamput tulivat tarpeeseen. Treenin teemana oli huviajelu eli kunhan vain ajeltiin ja pidettiin hauskaa. Taiga lähti taas liikenteeseen todella nopeasti ja sports tracker näytti keskinopeudeksi jopa 19 km/h! Loppuilta meni iltapalaa syödessä ja unille ryhtyessä, jotta jaksoimme sunnuntaina herätä taas ajoissa treenaamaan.

Kuva Marjut Heikura

Sunnuntaina lähdimme samalla aikataululla liikenteeseen eli aamulla seitsemältä oli ensimmäiset valjakot liikenteessä. Tällä kertaa teemana oli jälleen ohitukset. Nyt meidän edelle lähti hitaampi valjakko ja jouduimme jarruttelemaan ja pysähtelemään paljon. Ensimmäinen kilometri meni noin 21 km/h keskinopeudella, mutta sitten keskinopeus näytti jopa vain 10 km/h. Koska treenasimme edelleen isojen valjakoiden ohituksia, en halunnut ohitella muuten miten sattuu. Ensimmäinen iso valjakko ohitettiin hyvällä nopeudelle liina tiukalla. Ennen toisen valjakon ohitusta jouduimme pysähtymään, koska edellä menevillä valjakoilla oli joitain ongelmia. Kun pääsimme jatkamaan matkaa, emme saaneet vauhtia kiihdytettyä tarpeeksi ja toinen valjakko piti meteliä, joten Taigakin oli selkeästi epävarmempi ohituksessa ja se tehtiin liina löysällä. Kertaakaan Taiga ei kuitenkaan meinannut mennä moikkaamaan toisia valjakoita vaan eteni koko ajan eteenpäin. 

Kokonaisuutena treenit sujuivat loistavasti. Taiga myös yllätti rauhallisuudellaan reissuketjussa ja osasi levätä aina, kun siihen mahdollisuus oli. Taiga osasi myös yöt rauhoittua teltassa ja vasta minun osoittaesani heräämisen merkkejä, innostui ja tuli naamaa nuolemaan. Taiga ei todellakaan stressannut mitään. Taigaa ei häirinnyt naapurileirin koiratkaan. Ihmisiä moikkaili, joitakin hieman varovaisemmin kuin toisia. Itsekin selvisin hyvin telttailusta, vaikka siitä taukoa onkin varmaan se kahdeksan vuotta ollut. Ensimmäinen yö meni palellessa, toisena yönä varustauduin paremmin lämpimien vaatteiden kanssa ja hautauduin syvälle makuupussiin, joten lähinnä en aamulla halunnut sieltä ulos tulla. Taiga nukkui niin menomatkan kuin kotimatkankin. Seura oli mainiota. Kokemusten vaihtaminen ja neuvojen kysyminen oli mielenkiintoista. Suunniteltiin jo seuraavaa treenipäivää. Reissaaminen Taigan kanssa oli todella helppoa ja mukavaa. Voisin mielelläni samanlaisen reissun tehdä. Maisemat ja tunnelma oli myös loistava. Lauantaiaamun viileä aamu, auringonnousu ja sumu. Todella kaunista. 

Lykynlampi 20.9.2017

Kävimme Lykynlammella kävelemässä muutama kilometri. Tavoitteena minulla oli tutustuttaa mies reittiin, jotta pääsisimme yhdessä koiria ajattamaan ja saisin mieheni mukaan valjakkohommiin. Jotta lenkki ei lyhyydellään ihan turha ollut, spurttasimme jokaisen ylämäen. Kulku oli helppoa, vaikka itsekään en paljoa yleensä kävelemistä tai juoksemista harrasta, mutta toki jonkinlainen peruskunto on, kun agilitya harrastetaan ja jonkin verran vetolenkilläkin töitä joutuu tekemään. 

Taiga olisi usein halunnut kävellä lähempänä Aslakia, mutta mies käskytti Taigan kuitenkin aina toiseen reunaan kuin missä kuljin Aslakin kanssa. Taigakin melko hyvin kuunteli käskyjä, vaikka ei aina malttanut Aslakista kaukana pysyä.

Kävimme vielä makkaraa paistamassa. Sidoimme koirat siksi aikaa puuhun ja Aslak rauhoittui nopeasti makaamaan, kun taas Taigalla oli enemmän vaikeuksia rauhoittua. Makkarat toki annettiin myös koirille. 

Meillä on tavoitteena lähteä kokeilemaan vaellusta syksyn aikana. Kokeillaan ensin päiväreissuja ja ollaan tutkittu netin syövereistä Pohjois-Karjalan reitistöjä ja tutuilta olen kysellyt myös vinkkejä. Tällä hetkellä Patvinsuo ja Ruunaa todennäköisesti houkuttaa itseä eniten. Ehkä sitten joskus myös yön yli vaelluksiakin uskaltaisi kokeilla. 

Valokuvat ovat puhelimen laatua.