Kotiagilitya(ko)?

Kirjoitinkohan edes otsikkoa oikein? Meni hetki tavatessa. :D Mutta pointtina siis, että tänään vihdoinkin laitoin maahan alunperin aurausviitoiksi tarkoitetut noin puoli metriä korkeat kepit, jotta voisimme edes jollain tavalla agilitya. Syksyllä etsin ja etsin, mutta en löytänyt mitään sopivia kyseiseen tarkoitukseen olevia keppejä, jotka eivät olisi aivan maltaita maksaneet, kunnes eräässä mainoksessa näin noita lyhyitä aurausviittoja. Niitä sitten kaupungilta metsästin ja lopulta löysin jemmatakseni ne kevättä ajatellen. 

Nyt sitten uusista koiraharrastuksista intoutuneena iskin kepit maahan ja lähdin ensin Adan kanssa kokeilemaan pujottelua. Käskyksi otin ihan perinteisen kierrä-käskyn. Adan sivulle tulo on aivan alkupisteissä vielä. Nyt kierrä-käskyllä ohjasin Adan vasemmalle puolelleni ja siihen asettuessaan totesin sivulle. Kuulostaa ehkä hieman monimutkaiselta tavalta... Siitä sitten seuraa käskyllä käveltiin kepeille, jossa kierrä-käskyllä ja namilla ohjasin Adan kiertämään kepit. Meinasi välillä oikaista, mutta ohjasin takaisin ja käytiin kaikki kepit läpi. Muutaman kerran kokeiltiin ja lopetettiin.

Sitten otin Rikin ulos ja sama homma. Alkuun Riki ei malttanut edes sivulle tulla saatika lähteä kiertämään keppejä. Liikkelle lähdettyä lähtikin toiseen suuntaan. Lopulta otin pannasta kiinni ja ohjasin siten Rikin pujottelemaan kepit. Pari kertaa jo melko hyvin Riki pujotteli, mutta haahuilemistahan se lähinnä oli. Kävi välillä leluja nuuhkimassa ja muuten vain juoksentelemassa. Kutsusta tuli takaisin ja taas keskittyi vähän aikaa. Muutaman kerran jälkeen lopetin ja heiteltiin lelua vähän aikaa. 

Mutta jos aina välillä kokeilisi pujottelua ihan vain pienenä ajattelutyönä koirille. Ja hiljalleen hommaisi jostain lisää esteitä kokeiltavaksi... 

Match show 28.4.

Eli nyt vihdoin ja viimein Ada aloitti näyttelyuransa. En tiedä vielä tuleeko urasta lyhyt vai pitkä. Uran pituus riippuu, miten Ada menestyy tai näyttelykärpänen minua puraisee. Mutta siis tänään ensimmäinen match show, johon lopulta Adan kanssa raahauduin. Kaveri esitti puolestani Adan, joten kynnys lähteä oli matalampi. Ja hyvä vain, koska minua yllättävän paljon jännitti... 

Meillä oli reilu puoli tuntia aikaa lämmitellä Adaa ennen kehää. Kaveri on kerran kokeillut Adan esittämistä ja se oli kuitenkin jo maaliskuun alussa. Nyt sitten kylmiltään lähdettiin, kun en itsekään ole ehtinyt (jaksanut...) panostaa näyttelyyn... Aamulla seisomista taas treenattiin, mutta juoksemista ei olla treenattu maaliskuun jälkeen. 

Paikalle saavuttuani kävin saman tien ilmoittautumassa. Rodunkin kysyivät ja hyvä ettei tavata tarvinnut alaskanmalamuuttia... Oli kuulema aivan uusi tuttavuus kyseiselle henkilölle alaskanmalamuutti. Ilmeisestikin oli ainoa malamuutti koko tapahtumassa. Yhden huskyn pennun näin. 

Kun Adan kävin autosta törmäsin kaveriin, jonka kultaisennoutajan kanssa Ada teki tuttavuutta. Ada oli todella kiinnostunut kaikesta ja hötkyili paljon. Myös kaverini, joka lupautui esittämään Adan saapui paikalle ja alotti Adan lämmittelemisen ja rauhoittelemisen. 

Adalla oli lievää keskittymiskyvyttömyyttä (vaiko keskittymishaluttomuutta) ja korvat meni luimuun sekä häntä koipien väliin. Oli hankala saada Adaa kiinnostumaan mistään ja itselläkin meinasi jo epätoivo iskeä. Mutta todettiin lopulta, että namit olivat väärät ja toiset namit ottamalla käyttöön saatiin Adaankin jo hieman eloa. 

Lisäksi Ada muuttui heti kehään päästyään. Häntä nousi juostessa pystyyn, vaikkakin pysähdyttyään häntä meni aina matalaksi. Tuomarin tullessa lähelle häntä kuitenkin taas nousi pystyyn ja antoi tunnustella sekä katsoa hampaat. Kaverikin totesi, että juoksemalla he pärjäävät. Ada tosiaan juoksi hyvin, mutta seisominen oli hieman puutteellista... Vaikka kuinka treenaillaan, jos ei Adaa kiinnosta, niin ei kiinnosta. Eli kun ei halua seisoa niin ei seiso. Alkuun meni ihan ok, mutta toisella kierroksella meinasi se takamus painautua maata vasten... 

Oikein reipas neiti kuitenkin oli. Ei ilmeisesti hirveästi edes häirinnyt, että joku idiootti toisella kierroksella asetteli koiransa seisomaan naamat vastakkain Adan kanssa. 

Lopputuloksena siis oli punainen nauha, mutta siihen se sitten jäikin. Pentuja oli 17, joista 9 sai punaisen nauhan, eikä Ada neljän parhaan joukkoon päässyt. Mutta kilpakumppaninsa päihitti ja sai punaisen nauhan, koska oli paljon reippaampi kuin toinen koira. Jokohan näyttelykärpänen hieman jo puraisi, kun jäi kuitenkin harmittamaan, että ei ihan parhaimmistoon yltänyt? :) 

Mietin kyllä sitäkin, että miten lie mätsäreissäkin, onko malamuutti oikeasti monille tuntematon rotu? Pärjääkö malamuutit ylipäätään mätsäreissä, vai eikö tuomarit uskalla arvostella, jos ei rotua tunne? Minkälaisia kokemuksia ovat muut saaneet?

Adan pesuhetki

Tänään päätin ensimmäistä kertaa pestä Adan. Johan tuo pitkään on ollut mielessä, että olisi hyvä kokeilla, kun ei vielä täysikasvuinen ole... Sunnuntaina näillä näkymin alkaisi Adan näyttelykausi match shown merkeissä ja päätin nyt sitten hieman panostaa ja pesullehan Ada siis joutui. 

Ada siis otti ja loikkasi ammeeseen. Ensin oli mielenkiintoista tutkia pesuhuonetta ja oli jännä juttu, kun suihkun aukaisin. Mutta voi ei, kun Adaa suihkutin! Onneksi Ada on kuitenkin suhteellisen helppo käsitellä. Ammeeseen hypättyään en kuitenkaan saanut Adaa yksin sieltä pois, joten piti käydä mies huutamassa kaveriksi. Seuraavat yritykset ammeeseen hyppäämiseen kuitenkin tajusin ja ehdin estää. 

"Ja en varmana tuu pois!"

Kyllähän se pesu sitten loppujen lopuksi onnistui ja päästiinkin kuivaamisen pariin. Olin ottanut hiustenkuivaajan alakertaan mukaan ja laitoin ensin sen puhaltamaan pois päin. Ensin Ada pyrki pois ja jouduin melko tiukastikin ottamaan kiinni, mutta lopulta tajusi, että siinähän oli mukava rapsuttelu ja silittely hetki. 

Kuivasin ainoastaan siten, että ei enää vettä valuvana ole. Nyt sitten odotellaan ehtiikö neiti kuivua ennen sunnuntaita... Jos huonolta näyttää, pitää lauantaina käyttää aikaa kunnolla kuivaamiseen hiustenkuivaajalla. 

"Mutta hei, hengissä selvittiin!"

Miten saa kaksi väsynyttä koiraa?

Korjaamalla aita ja puunailemalla pihaa, jolloin koirat saavat juosta sydämensä kyllyydestä pihalla yhdessä. Nyt ei muutamaan viikkoon koirat ole olleet yhdessä pihalla ja tänään kauniin päivän kunniaksi sain inspiraation aidan korjaamiseen. Ylimääräiset lumet lapioin aidan vierestä ja suoristin aidan. Tolppia ei kuitenkaan saatu iskettyä vielä maahan, joten leveän kulkuaukon jouduimme peittämään taas muilla keinoin. Mutta lopputulos oli kuitenkin se, että saimme kummatkin koirat yhdessä pihalle juoksemaan. On se kuitenkin aivan eri asia, että saavat yhdessä kuluttaa energiaa. Mutta saimme siis aidan korjailtua (uusi pitää vielä tänä keväällä rakentaa), piha putsattu koirankakoista, (joulu)valot raivattu (meillä on pimeä piha, joten myöhään illalla tai aikaisin aamulla koiria ulkona käyttäessä on valot olleet hyvä juttu) ja ylimääräiset roskat aidan sisältä siivottu. Aidan toiselle puolelle ei voinut vielä mennä (eli puolet pihasta jäi putsaamatta), koska eräät kaverit olisivat todennäköisesti keksineet keinon päästä mukaan...

Mutta annetaanpa taas kuvien kertoa Rikin ja Adan touhuista enemmän. 

Ensin vain Ada oli ulkona liinassa. Yritti
saada lunta kiinni minun lapioidessani.

Käsky käy!

Piha on oikein ihana koirien telmuta. Märkää riittää vielä.

Ja siinä näkyy tämän hetkinen versio kulkuaukosta. :)

Rikin treeniä

Eipähän ole paljoa treeneistä kerrottavaa, mutta päivittelen kuitenkin...

Tällä viikolla käytiin kaksi kertaa treenailemassa pyörän kanssa. Ensin alkuviikosta kävimme pienen vetolenkin tekemässä. Rikillä tuntui sen verran virtaa löytyvän, että annoin purkaa vetämällä ylimääräiset pois. Matka ei ollut muutamaa kilometriä pidempi, eikä koko matkaa vetänyt. Yli puolen välin oltiin edetty, kun vaihdettiin veto pois. 

Veto sinänsä sujui ihan hyvin. Pysähtyi turhan monta kertaa kuitenkin ja liina oli melko usein löysällä. Mutta kun veti, niin veti kunnolla. Kun valjaista otin pois ja jatkettiin pyörän vierellä menoa, piti alkuun toppuutella, kun ei ymmärtänyt olla vetämättä alkuun. 

Eilen lähdimme pyörälenkille ilman vetovaljaita. Alkuun Riki olisi halunnut vetämään lähteä, mutta muutaman kirosanan ja nykäisyn jälkeen tajusi taas homman idean. Alkuun meni ihan hyvin, mutta melko pian tajusin, ettei Rikillä sille kerralle oikein juoksuintoa ollut. Sain suurimmaksi osaksi vetää Rikiä perässäni ja lisäksi tuuli oli kova... Tulipahan itsellekin hiki... Vaikkei matka ollutkaan kuin 3,2 kilometriä. Aikaa meni n. 20 minuuttia ja ylin nopeus oli 15,4 km/h. Mutta keskinopeus olikin sitten vain 9,9 km/h eli rauhallista vauhtia mentiin. 

Pyöräilyä, lenkkeilyä ja olemista

Rikin kanssa on käyty toisenkin kerran tekemässä pyörälenkki. Lähdettiin miestä vastaan, kun toinen oli töistä pyöräilemässä. Muutaman kilometrin päähän ehdittiin, kunnes jo vastaan tuli. Eli kuutisen kilometriä tuli lenkin pituudeksi kaiken kaikkiaan ja mentiin kohtuu nopeaa tahtia. Hyvin jaksoi Riki juosta. Miehen nähdessämme käännyin jo valmiiksi ympäri, Riki oli oikealla puolellani ja mies tuli vasemmalle puolelle. Sitä ei Riki alkuun ymmärtänyt, ettei moikata. Parikymmentä metriä käveltiin, kun oli vielä jäätä hieman tiellä. Silloin pääsi Riki moikkaamaan. Tänään piti taas lähteä pyöräilemään, mutta vettä sataa... Ensin tuli räntää ja nyt vettä. 

Ja Rikillä oli aamulla maha hieman sekaisin. Miehen äiti oli leiponut koiran keksejä ja antoi meille mukaan, kun eilen käytiin heidän luonaan. Mies oli sitten yöllä yhdet antanut koirille ja joko Rikin maha ei tykännyt siitä tai siitä, että Riki söi eilen melko paljon puruluuta. Itse olen keksin kannalla... Mietin, että noinkohan Riki on hieman herkkä vehnälle. Kekseissä oli täysjyvävehnäjauhoja. Yritin miettiä, mistä Riki vehnää muuten saisi, mutta en keksinyt mitään. Kuivamuonakin on vehnätöntä. 

Ada on taas päässyt osoittamaan hellyydenkaipuutaan. Eräs aamu istahdin sohvalle teemukin kanssa ja läppäri oli sohvalla valmiina aamun selailuja varten, kun Ada päättikin, että nyt hän kaipaa huomiota. Loikkasi ensin etutassuineen syliini. Sitten rupesi kiipeämään syliin nostamalla toisen takajalan sohvalle. Hieman säälittävän näköisenä siinä katseli, enkä voinut muuta kuin nostaa toinenkin takajalka sohvalle... Siinä se sitten sylissä yritti pysyä samalla, kun teetä join. 

Vein eilen auton korjaamolle ja lähdin Adan kanssa siksi aikaa lenkille. En edes tiedä, miten pitkä matka kaiken kaikkiaan oli, mutta puolitoista tuntia siihen meni ja ehdin jo itse miettiä, että en varmasti jaksa kävellä enää takaisin. Adallakin näytti välillä motivaatio laskevan, mutta namien avulla sain Adankin jaksamaan. 

Kaikki nämä kuvat on otettu eiliseltä lenkiltä. Ada on toisaalta hyvin erilainen lenkitettävä kuin Riki, mutta toisaalta taas samanlainen. Ada ei vedä toisin kuin Riki. Ja jos vetääkin, kieltämällä ja hihnasta nykimällä vetäminen loppuu. Ada säikkyy edelleen tiettyjä asioita. Eräässä pihassa koira rupesivat räkyttämään ja sehän Adan säikäytti. Kiire tuli ja veti hirmuista vauhtia. Lisäksi eräässä rakennuksessa pelti narahteli, mikä säykäytti entisestään. Onneksi tämä sattui vasta viimeisen puolen kilometrin aikana ja siinäkin ehdin saada Adan rauhoittumaan. 

Siinä oli Adan ja Rikin eroavaisuudet lenkkikäyttäytymisessä. Molemmat ovat samanlaisia lumen kanssa. Tie on sula, mutta kiitos penkkojen hötkyily ei lopu. Totta kai piti päästä penkkoja pitkin kulkemaan ja tietenkään ei haittaa, vaikka penkka ei enää kunnolla kestä. Adan etutassut upposivat kokonaan penkkaan ja saattoi jäädä hetkeksi siihen makoilemaan ja leukaansa hankeen nojailemaan. Lisäksi saattoi päättää, että en jaksakaan jatkaa matkaa, joten piti hihnaa nykiä ja houkutella etenemään. Ja se pyöriminen! Ada tekee samaa kuin Riki eli juoksee edestakaisin ja ympyrää ja mikään ei voi estää! Vauhko!

Koko ajan hieman ollaan opeteltu Adan kanssa käskyjä oikea, vasen, seis, suoraan ym vetoonkin liittyvää. Oikea ja vasen alkaa hahmottua, mutta seis käskyssä pitää hihna pitää tiukalla, jotta oikeasti pysähtyy ja pysyy paikallaan. Suoraan käskyn toimivuudesta ei ole vielä mitään todistetta. Mennään käsky kuitenkin alkaa olla melko hyvä. Jos Ada jäi pitkäksi aikaa nuuhkimaan jotain ja sanoin mennään, lähti Ada jatkamaan matkaa. Oikea ja vasen käskyt siis toimivat suurin piirtein, mutta Ada tekee vielä paljon sitä, että esimerkiksi vasen käskyllä siirtyy vasemmalle, mutta kartaa heti takaisin oikealle. Eli jatkuvuutta haetaan vielä...Tassua Ada on oppinut antamaan! :) Ja se toinenkin alkaa hahmottua, vaikka sitä ensimmäistä tassua saattaa pitkäänkin yrittää tarjota. Myös kierrä käskyä treenaillaan. Hakusessa on vielä, mutta lenkilläkin, jos kierti minut väärältä puolelta, pysähdyin, sanoin kierrä ja ohjasin kiertämään minut. Olen välillä ollut epätoivoinen Adan kanssa, koska Adan keskittymiskyky tuntuu olevan heikonlainen, mutta kyllä sitä hiljalleen kuitenkin edetään. 

Pyöräilykauden avaus!

Ja tietenkään minulla ei ole kuvia aiheeseen liittyen, eikä nyt hirmuisesti kerrottavaakaan aiheesta. Ihan perusmeininki. Kyseessä ei siis ollut vetolenkki vaan ihan peruslenkki koira pyörän vierellä juosten. Ja tietenkin kyseessä oli Riki. Vielä en uskalla ajatella Adaa pyörälenkille ottavani. Mikä olisi sopiva ikä? Pelkään pilaavani Adan, jos liian aikaisin aloitetaan.

Pari viikkoa olen jo seuraillut lumen ja jään sulamista kevyen liikenteen väylältä. Nyt vihdoin näytti jo siltä, että voisin uskaltaa nousta pyörän selkään ja lähteä liikenteeseen kera koiran. Ajattelin alkuun, että lenkistä tulee hirveintä ikinä, koska edellisestä juoksulenkistä (ei siis vetolenkistä) on ikuisuus. Mutta kuinkas kävikään? Olisihan Riki halunnut alkuun lähteä vaan huimapäänä painamaan eteenpäin, mutta jarruttelin ja nyin hihnasta. Ja kuinkas ollakaan, muistui Rikille melko piankin, miten homma etenee. 

Ja kaiken kaikkiaan lenkki menikin vallan mainiosti. Ihmisten ohitukset ja kadun ylitykset menivät hienosti, koiria ei tullut vastaan ja ainoa, mikä Rikiä harmitti, että vain ohitettiin eräs tuttu piha, eikä kylään menty. Silloin Riki hieman näykki kenkiäni ja yritti päästä takaisin. Kotiin mentiin samaa reittiä ja toisella kertaa pihan ohitus sujui jo hieman paremmin, vaikka kengät olivatkin vielä herkkua. 

Matkaa oli viitisen kilometriä ja reitillä oli vain yksi noin 100 metrin pätkä jäätä, joka käveltiin molempiin suuntiin. Toisella kerralla Riki käytti hitaan vauhdin hyödykseen ja tankkasi lumella itseään. Keskinopeus oli n. 11 km/h ja suurin nopeus 16 km/h. Gps oli päällä vain kotimatkalla ja silloinkin yhteys oli välillä katkennut. 

Pääsiäisen puuhailut osa 2

Sunnuntaina käytiin aurinkoisen päivän kunniaksi taas koirapuistossa. Tällä kertaa lähdettiin koko porukalla, joten Rikikin pääsi mukaan. Ja olipahan muuten Adalla ihan erilainen puistopäivä kuin perjantaina. Ada oli rohkea, leikkisä ja nautti selkeäsi aivan erilailla puistoilusta tällä kertaa. Yksi koira oli puistossa, kun me sinne menimme. Mitä teki meidän koirat? Suoraan toisen kimppuun juoksivat... Toinen ei oikein ollut kuitenkaan leikkituulella, viihtyi enemmän omistajansa jaloissa. Meidän koirat juoksivat keskenään pitkin puistoa. Näki taas, kuinka paljon pystyy koirat nauttimaan irti juoksemisesta. 

Ensimmäinen koira lähti kohta jo pois ja saimme jonkin aikaa olla keskenämme puistossa. Kohta tuli taas uusi koira, joka räkytti räkyttämästä päästyään. Alkuun oli Adalla ja toisella koiralla säkä pystyssä, Rikillä ei yllättäen ollenkaan. Toinen yritti näykkäistä meidän koiria, mutta silti pääsääntöisesti pysyi hieman kauempana räkyttämässä. Lopulta meidän koirat alkoivat ärsyyntyä ja Rikikin rupesi haukkumaan takaisin. Koko ajan piti olla tarkkana, miten koirat reagoivat toisiinsa. Lopulta jopa tuntuivat rauhoittuvan, mutta koko ajan oli pieni jännite päällä. Oltiinkin jo lähdössä pois, kun näimme rotikan olevan tulossa puistoon. Oltiin poistumassa samasta ovesta, josta rotikka oli puistoon sisään tulossa ja he jäivät odottamaan meidän poistumista. Rotikan puistoon tuleminen muutenkin kesti pitkään. Omistaja tuntui tarkkailevan paljon puistossa olijoita ja suosiolla odotti meidän poistuvan ensin. Menin ensin Adan kanssa pois puistosta ja mies tuli Rikin kanssa perässä. Ada oli kiinnostunut rotikasta, katsoi häntä heiluen. Rotikan vastaus Adan tuijotukseen oli rähinä suu vaahdossa. Mietimme vaan, mitä lie olisi voinut puistossa sattua ellemme olisi lähteneet juuri silloin. 

Eilen koirat saivat taas pihalla juosta, kun itse samalla kuistia siivosin. Jonkin aikaa siivottuani laitoin Rikin sisään ja jäätiin Adan kanssa pihalle hieman kouluttautumaan. 

Ja mitäs me opimmekaan? Adan mielenkiinto ei pysy liian pitkään koulutustuokioissa. Mutta sen hetken, mitä käytimme aikaa tuokioon, se meni suhteellisen hyvin. Ensinnäkin Ada on epähuomiossa oppinut antamaan tassua. Olemme myös yrittäneet opettaa Adalle käskyä toinen eli toisen tassun antamista. Se on vielä hieman vaiheessa. Mutta se, mitä ulkona opettelimme, oli käskyjä odota, istu, seiso, kierrä, maahan, paikka. Aivan uusia käskyjä oli kierrä ja paikka. Kierrä käskyä ohjasin pannasta itseni ympäri. Hakusessa on vielä. Paikka käskystä Ada alkoi saamaan hieman jo kiinni. Ei ihan malttia ollut aina odottaa pitkään. Ensin käskin Adan istumaan eteeni ja nostin käden eteen, totesin paikka. Hetken paikallaan oltuaan palkitsin. Koko ajan otin pieniä askelia kauemmaksi ja lopulta taisin olla jopa puolentoista metrin päässä. :) Mutta hiljaa hyvä tulee. Pitää vaan useammin nyt treenailla. 

Mitäs muuta Ada on oppinut? Sisäsiisteyttä! Pääsiäisen aikana taisi lattialta löytyä jopa kahdet kakat ja yksi pissi. Mutta useamman päivän on ollut jo tekemättä sisään ja silloinkin jopa kolmea tuntia ollut käymättä ulkona, vaikka kotona ollaan oltu. Yöt edelleen ihan perusjuttu olla sisäsiisti, tänään yksi pissi, kun töistä tulin. Mutta siitä sekin hiljalleen. 

Ja hieman pääsiäisen ulkopuolista asiaa. Tänään opimme taas, että eihän meillä tosiaan koirat sohvalla ole, eihän?! Eli siis ei ellei Ada ole niin suloinen, että ei vaan raaski työntää alas... :) Niin kuin tänään, kun Ada vingutti leluaan meidän katsoessa kahden viikon takaista tallennusta Suomen surkeimmasta kuskista. Totesin Adalle, että nyt on menossa suomen kielinen ohjelma. Ada marmatti takaisin ja enpä voinut kuin nauraa. Juoksi luokseni edelleen marmattaen ja otti oikein vauhtia, että sai loikattua sohvalle ja suoraan syliini! Iso tyttö jo, joten valui sylistä osittain viereeni. Siinä sitten marmatti minulle, kun edelleen vaan nauroin Adalle. Lopulta jopa huitaisi tassulla naamaan. Siihen se sitten jäi, enkä raaskinut työntää alas... Tiedän, väärin... Lopulta Ada valui ihan itsestään lattialle.