Mitä kuuluu taas pitkästä aikaa?

Kesä on ihan oikeasti tullut. Lämpöä riittää, eikä koirien kanssa ole mitään viitsinyt tehdä. Koirat ovat olleet poikki pelkästään pihalla juoksemisesta. Lisäksi töissä on ollut kiireistä, joten aktiviteetit ovat muutenkin jääneet vähäisiksi. Nyt pitäisi ainakin tämä viikko olla rauhallisempi ja tänään olinkin vapaalla. Neljä päivää töitä ja katsellaan, mitä erikoista sitä keksisi tehdä. Muutama viikko ja jään kesälomalle. Tässä kuitenkin joitakin kesäisiä kuvia. 

Ada on kohta seitsemän kuukautta. Iso neiti on. Ada painaa nyt 28,5 kiloa. Painon kehitys on selkeästi hidastunut. Totesinpahan tuossa kuitenkin, että oli viimeinen kerta, kun minä mittaan Adan painon... Ensimmäisestä juoksusta ei vielä merkkiä. Yhdellä Adan siskoilla ensimmäiset juoksut alkoivat jo parisen viikkoa sitten. Lisäksi eräs pentu on menestynyt hyvin pentunäyttelyssä. Oli PEK1, ROP ja vielä sai KP:n. Adan olen suunnitellut ilmoittavani elokuussa kansainväliseen näyttelyyn. Täällä meillä päin ei oikein noita näyttelyitä ole siten, että malamuuttejakin arvosteltaisiin... Ja hirveän kauaksi en vielä pennun kanssa viitsisi lähteä seikkailemaan näyttelyjen perässä. 

Riki tuntuu pitävän kesästä enemmän kuin Ada ja ottaa täysin ilon irti kesän hyödyistä. Kuten puutarhaletkusta. Nyt kun meillä on oma piha, pystyy hyödyntämään Rikin iloja paremmin kuin viime kesänä. Juokseva vesi on Rikistä vain niin ihana asia. Ihan sama laittaako puutarhaletkulla vettä kuppiin, tyhjentääkö sadevesisankkoja vai suihkuttaako vettä ilmaan. Reaktio on aina sama. 

Adalla on tapana tunkeutua joka paikkaan mukaan ja tässä eräs ilta en edes huomannut, kun olin suihkuun menossa, että Ada oli livahtanut oven raosta pikkueteiseen. No, otin sitten Adan mukaan alakertaan, mutta valvomatta en halunnut koko tilaan jättää, joten otin suihkun puolelle mukaan. Työnsin vaan saunan puolelle odottamaan, jotta ei liikaa saippuavedestä kiinnostuisi. Siinä sitten oven raossa korvat luimussa tuijotti se aikaa, kun peseydyin. Ei ole vielä kuitenkaan lopettanut joka paikkaan tunkeutumista...

Ja Riki on oppinut jotain erittäin hienoa! Saimme Rikin takakautta kellariin ja sieltä pari kertaa ylös etukautta ja myös alas samaa reittiä. Eli siis Riki on suurinpiirtein voittanut pelkonsa. Kuitenkin jos jätän oven auki kellariin mennessäni, ei Riki perässä tule vaan uikuttaa yläkerrassa. Mutta edistystä kuitenkin on tapahtunut. 

Koirillamme on eräs mielenkiintoinen piirre ihmisten kohtelussa. Minua Riki ja Ada seuraavat melkeinpä joka paikkaan. Aina kun liikahdan, kiinnostuvat molemmat siitä, mitä teen. Ja yölläkin minun ei tarvitse paljoa liikahtaa, kun Ada tulee nuuhkimaan ja nuolemaan minua. Sen takia nukun keskellä sänkyä, jotta Ada ei yltäisi minuun... Onneksi meillä on iso sänky nykyään... Kun miehellä soi herätys, ei Ada paljoa reagoi. Ja alas lähtiessäänkin välillä pitää pyytää Adaa tulemaan mukaan. Minun herätyksen soidessa Ada aloittaa vauhkoamisen, eikä malta millään rauhoittua, vaikka kuinka komentaisin. 

Ja lopuksi vielä video eiliseltä. Tänään otin puhelimellani videon, kun Riki jahtaa vettä, mutta se on vielä siellä puhelimessa...

Mauri yökylässä

Veljeni koira oli meillä yökylässä. Veli oli itse jääkiekkoa katsomassa ja siksi kävimmekin eilen työpäivän jälkeen hänen koiransa Maurin meille hoitoon. Mauri on kiltti ja tottelevainen koira, joka alkuun tuntui jäävän meidän koirien jalkoihin. Ulkona Riki haukkui paljon Maurille ja menin jo itse väliin (kun en jaksanut enää sitä haukkumistakaan kuunnella). Omaa kehoa käyttäen erotin Rikin muista ja jos haukkui, "puraisin" lonkasta eli toisin sanoen nipistin kaikilla sormillani Rikiä. En nyt paremminkaan osaa sitä selittää... Kun rauhoittui, annoin mennä taas muiden luo. 

Mauri pihalla lähinnä tutki, haisteli ja merkkaili. Riki ja Ada saivat juosta keskenään. Välillä tuntuivat taas muistavan Maurin läsnäolon ja hyökkäsivät yhtenä rintamana Maurin kimppuun, jolloin Maurikin lähti leikkiin mukaan (tai lähinnä puolustautui...).

Kissat olivat Maurista mitä ihmeellisin asia. Heti sisälle päästyään löysi Smirren nojatuolista makoilemasta, mutta sen verran löytyi itsesuojeluvaistoa, että ei mennyt liian lähelle tutkimaan. Kauempaa Smirreä kierteli ja Smirre korvat luimussa vain tuijotti Mauria. Ja se riitti.

Seuraavaksi Mauri löyti Silverin. Silveriä meni lähemmäksi tutkimaan, mutta ei silti ihan kiinni mennyt. Silveri sähisi ja lopulta loikkasi sohvan selkänojalle karkuun. Silveriä Mauri "kiusasi" melkein koko illan siihen asti, kunnes aloitti haukkumaan Silverille. Siinä vaiheessa minulle riitti ja otin tiukasti Mauria valjaista kiinni ja komensin lopettamaan. Loppuillaksi jätti kissat melko hyvin rauhaan. Smirreä seuraili, kun Smirre liikkui pitkin taloa ja Silveriä kyttäsi, kun Silveri keittiön tuolilla makoili. Meidän kissat ovat kyllä tottuneet meidän omiin koiriin, mutta eivät voi sietää niitä koiria, jotka meille kylään tulee. Eivät karkuun lähde, mutta turpaan tulee, jos liian lähelle änkee. 

Ada piti pojille kuria. Ensinnäkin Ada valtasi Maurin pedin. Vaikka käytiin viereen meidän koirien oma peti, oli Maurin peti parempi. Ja Ada ei edelleenkään välitä, jos toinen koira yrittää Adaa komentaa. Ada vain tekee niin kuin itse haluaa välittämättä muista. 

Kaverikuva

Maurilla oli hieman omistavia elkeitä. Sohvan vieressä meidän jaloissa makoillessaan, ei olisi halunnut Rikin tai Adan viereen tulevan. Ärähti melko kovasti Rikille ja piti taas mennä väliin. Riki olisi varmaan karkuun halunnut lähteä, mutta en laskenut vaan silittelin ja rentoutin Rikin siihen Maurin viereen. 

Kaveruksilla sujui kuitenkin hyvin yhdessä elely. Ruokailukin sujui ongelmitta. Laitoin ensin ruoat kuppeihin valmiiksi. Ensin annoin Rikille ruoan ja sen jälkeen normaalisti Adalle. Maurille vasta viimeisenä, mutta malttoi hyvin odottaa. Rikin ja Maurin ruokapaikoilla oli eroa vain noin reilu metri, vaikka eri huoneissa olivatkin. Ja hyvin sujui. Kukaan ei ärissyt. Ada on oppinut, että Rikin kupille ei mennä, kun Rikillä ruokailu on kesken. Mutta mielellään olisi juossut Maurin kupille... 

Yökin sujui vallan mainiosti. Ada tuli normaalisti ylös nukkumaan, mutta pojat jäivät alakertaan keskenään, eikä edes erotettu toisistaan. Itse nukuin ainakin hyvin, enkä kertaakaan herännyt koirien takia. Kaikki ovat edelleen hengissä ja haavereitakaan ei näytä tulleen. Mutta Riki onkin oppinut, että yöt ovat nukkumista varten. 

Smirre löytyi illalla eteisestä hattuhyllyltä makoilemassa.

Aamulla saivat vielä juoksennella pihalla ennen kuin Mauri vietiin kotiin odottamaan isäntäväen kotiinpaluuta. 

Kyllä Ada piti Maurinkin puolia. 

Hyvin sujui vierailu ja Mauri on jatkossakin tervetullut kyläilemään. 

Ada 6 kk

Tällä viikolla tulee tehtyä postauksia epäjärjestelmällisesti... Mutta tosiaan maanantaina 6.5. Adalla tuli täyteen 6 kuukautta ikää. Painoa Adalla oli maanantaina 26,6 kiloa ja säkä edelleen se 58 senttiä. Adasta on kasvanut kaunis neiti. <3 (Hieman puolueellinen näkökulma...)

Rikillä ja Adalla on alkanut mennä sukset ristiin. Riki on muutaman viikon ärissyt pienistäkin asioista Adalle. Riittää, että Ada kävelee ohitse tai yli tai tulee minun tai mieheni lähelle, kun Riki on vieressä. Ja viime viikonloppuna kaiken huipuksi Rikin ja Adan välille tuli ensimmäinen tappelukin. Äitini toi koiransa perintöluita, joita järsivät. Mutta Ada halusikin Rikiltä luun ja siitähän se riemu syntyi. Tappelu oli nopea ja Riki jäi kakkoseksi. Sen jälkeen ei tappeluja ole ollut. Vielä. Mutta Riki jatkaa ärisemistä. 

Eli tosiaan kuten ohimennen mainitsin, on äitini lapinkoira Huli kuollut. Hulin olen maininnut täällä ennenkin ja kuvissakin on ollut. Huli oli 11 vuotias sokea diabeetikko. Silmänpaineet rupesivat reistaamaan, joten äitini teki päätöksen antaa toisen mennä paremmille maille. Johan Huli ehtikin näyttää, että diabetes ei koiran elämää estä. Ei toteutunut ennuste eliniästä kuten lääkärit sanoivat vaan eli useamman vuoden pidempään. Huli <3

Tänään kävi veljeni koira tutustumassa meidän luonamme. On tulossa meille huomenna yökylään, kun veli lähtee avovaimonsa kanssa jääkiekkoa katsomaan. Vauhtia tulee riittämään. Riki ja Ada yhtenä rintamana ahdisteli toista pihalla. Adalla oli säkä pystyssä, mutta muilla ei.  Riki räkytti minkä ehti ja piti kunnolla komentaa, että rauhoittui. Kun saivat vauhtia purettua, rauhoittuivat kaikki kolme. Mielenkiinnolla huomista odotellaan. Siitä sitten oma postaus viikonloppuna. 

Match show 1.5.

Ja tosiaan käytiin muutaman päivän tauon jälkeen toisen kerran jo mätsärissä. Mietin asiaa paljon ja lopulta halusin lähteä uudestaan kokeilemaan Adaa mätsäriin ja tällä kertaa itse esittämään! Äitini lähti yleisöksi ja kannustajaksi mukaan. 

Eipähän siinä sen ihmeempää. Käytiin ja oltiin ja esiteltiin. Samoin meni kuin edellinenkin kerta. Paitsi tällä kertaa Ada seisoikin nätisti. Eli ensimmäinen kierros meni mielestäni erittäin hyvin verrattuna siihen, että itsekin ensimmäistä kertaa olin kehässä. Ada sentään toista kertaa! Tuomari kehui, kuinka oli hyvä askellus yhdessä ja sillä perustelikin punaisen nauhan antamista. Ada seisoi yllättävän hienosti ja häntäkin pysyi selän päällä puuhkana. Tuomari totesi kuitenkin, että hieman pulskana esiintyi... Hampaat piti minun näyttää ja ehdinkin jo hetken miettiä, että noinkohan onnistuu, kun kädet namille tuoksuu. Mutta hyvin Ada hampaat näytti. 

Aikaa meni kokonaisuudessaan reilu 2 tuntia, vaikka pentujakin oli muistkaaseni 8 paria (pieniä 3, isoja 5). Ensin oli junior handler. Tuomari katsoi hyvin tarkkaan koirat läpi ja juoksutti paljon. Siinähän se sitten menikin, kun Adalla meni mielenkiinto touhuun. Toisella kierroksella tiputtiin ensimmäisenä pois, kun tuomari totesi Adan jo sen verran väsynyt olevan. Mutta ylpeä olen niin Adasta kuin itsestänikin. Hienosti saatiin yhteistyö sujumaan ja tuomari totesi vielä lopuksi, että iloisesti esitin. Huomenna olisi seuraava mätsäri täällä päin, mutta jää menemättä viime aikaisten koirien mahavaivojen takia... 

Kauheaa, kun tuli jo toinen postaus peräkkäin ilman kuvia... Mutta yritän tässä samalla jääkiekkoa seurata... :)

Paskashow

Eli kuten otsikko jo kertoo, viimeisen viikon teemana on ollut suoraan sanottuna paska. Ja koirat. Eli koiranpaska. Liekö ollut tuliainen match showsta vai mikä lie, mutta Adalla oli viime viikolla maha löysällä. Keskiviikkoiltana oli jo todella löysä maha, mutta torstaiaamu oli viimeinen piste sille, että ennen töihin menoa menin miestä herättelemään ja käskin apteekkireissulle. Torstaiaamuna annoin muutaman kuution lihaa Adalle, mutta eipä mennyt pitkään, kun läpi tuli. Rikin kanssa olohuoneessa olin ja eteiseen mennessäni löysin ison, märän ja ruskean läntin. Paskaa oli roiskunut kaapin oveenkin ja sitä oli noin puolen metrin alueella. Mies kävi Canikuria ostamassa ja Ada päätyi kokonaan paastolle. Jo kuitenkin perjantai-iltana alkoi Ada näyttää jo paremmalta ja uskalsi hieman ruokaakin antaa. Nopeasti Ada toipui.

Mutta sitten tuli maanantai. Ja Rikillä oli maha todella löysällä. Ja viimeinen niitti oli taas se, kun aamulla heräilin hieman ennen herätystä ja kuuntelin Rikin vinkuvan alakerrassa. Vauhdilla nousin sängystä tarkoituksena lähteä Rikin kanssa pihalle. Rappukäytävässä kuitenkin jo haistoin, että myöhässä ollaan. Ja löysinkin keittiön lattialta sitä itseään. Lähdin koirien kanssa pihalle ja Riki teki vielä ainakin viidet kakat vinkuen hirveästi. Ada oli hieman ihmeissään, mutta antoi yllättäen Rikin rauhassa pihan perällä olla. 

Sisälle tullessani löysin hieman enemmän yllätyksiä. Keittiön lisäksi ruokahuoneessa oli pari läjää ja olohuoneeseen päästyäni ei ollut oikeasti itku kaukana. Matto ihan paskassa ja lattialtakin löytyi useampi läjä. Siinähän se aamu sitten menikin ja kiireellä kävin taas miestä herättelemässä, että jos millään viitsisi niin kävisi taas apteekissa. Tällä kertaa kokeiltiin Aptus Attapectia. Sitä olen kuullut kehuttavan ja on edullisempaa Canikuriin verrattuna. Riki saikin kuurin ensimmäisen annoksen heti aamusta, kun apteekki aukesi. Toivoa ei alkuun näyttänyt olevan ja Riki näytti hieman apaattiseltakin, mikä nyt saattoi johtua paastoamisestakin... Tai nestehukasta... Pari kertaa oli kuulema oksentanutkin tiistaina... 

Yö meni kuitenkin jo paremmin ja vasta vaille kuusi heräsin ja kuulin Rikin taas vinkuvan ja alakerran porttia kolistelevan. Ada juoksi yläkerran portille ja takaisin sängyn luokse varpaitani nuolemaan. Pitihän se nousta ja yllätyksekseni alakerta oli täysin siisti! Ulos vasta Riki tarpeensa teki, mutta edelleen löysällä meni. Vasta nyt iltaa kohden Riki on ollut parempana, vaikka löysää onkin ollut kakka, mutta vähän on tehnyt. Paljon ollaan nestettä annettu lihaliemen muodossa ja iltaruoaksi annoin jo riisiä ja raejuustoa. Ja vielä on pysynyt kaikki sisällä. Jospa se tästä.