Aslakin anturavamma

Aslakille taas vaihteeksi sattuu ja tapahtuu. Ilmeisesti Adalle riitti päivän tarhassa olo ja kun vielä kiellettiin sohvalle tuleminen, Aslak sattui sopivasti työntämään kuononsa väärään paikkaan väärään aikaan ja lopputuloksena rähinä. Olin yksin kotona, enkä saanut koiria ahtaassa tilassa toisistaan irti, mutta onneksi rähinä itsestään loppui. Lopputuloksena kuitenkin tohelo, joka aina saa tungettua tassunsa torvelon suuhun eli Aslakille tuli taas kerran anturaan haava. 

Haava sidottiin, se vuoti muutaman päivän ja sitten Aslak sai päähänsä tötterön, jotta haavaa pystyttiin pitää ilman sidettä. Aslak käy siis taas vaihteeksi vain hihnassa pihalla, eikä tarhaan voi laittaa ollenkaan. Tämä viikko meni vielä hyvin, koska mies oli yövuorossa, mutta ensi viikolla joudutaan pitämään Aslakia yksin sisällä... Eli tavarat taas piiloon...

Haava on kuitenkin parantunut suhteellisen hyvin. Se ei enää tosiaan vuoda, mutta on vielä avonainen. Jospa ensi viikolla olisi jo parempi. 

Adan treeni 21.10.

Tämä oli lenkki sarjassamme, että olisi sittenkin pitänyt suoraan töistä mennä löhöämään sohvalle nousematta siitä koko iltana. Sinänsä kyllä lenkki meni todella hyvin. Ada oli muutaman päivän aikana ladannut energiaa sen verran, että nyt sitä sitten kerralla purettiin ja purettiin sellaista vauhtia, että itsellä oli kova työ pysyä pystyssä pyörän kanssa. 

Ada toimi taas tavanomaisella tavallaan eli oli malttamaton lähtijä, kuunteli käskyjä, ne harvat ohitukset sujuivat suhteellisen mallikkaasti ja vauhti oli todella hyvä. Ainakin alkuun. Muutaman ruman sanan päästin itsekseni tasapainoitellessani, kun alla on monta senttiä hienoa irtohiekkaa, ja kun monttuja ja puunjuuria menee siellä täällä reitillä. Erittäin epätasainen alamäki käveltiin, mutta Adahan oli sitä mieltä, että vauhtia ei tarvitsisi hiljentää, joten hyvä etten pyllymäkeä mennyt alas. 

Ja ensimmäisen ilmalentoni saimme aikaiseksi, kun Ada yritti oikoa meidän tavanomaiselle oikoreitille, jonne emme olleet edes menossa ja kaiken huipuksi yritti kääntyä sinne puun väärältä puolelta! Ja vauhti oli melkoinen, joten minulla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta ehtiä pysäyttää pyörää, eikä Ada ehtinyt minun huutoihin reagoida. Eli lopulta pyörä luisui sivuttain ja minä lensin kylki edellä kyydistä. Päässä on aina kypärä, eikä nytkään pää iskeytynyt kunnolla maahan. Olkapää ja lonkka taisi ottaa ensimmäisen iskun vastaan, mutta näin pari tuntia lenkin jälkeen alkaa tuntua hieman siellä sun täällä, että iskuja tuli otettua. Lenkkiä jatkettiin heti, kun olin hetken maassa selälläni maannut tietämättömänä itkeäkö vai nauraako. Ensimmäiset merkit osumasta huomasin heti polvessa, joka hankautui maata vasten kovasti, mutta kipu meni ohi. Kotona pyörän selästä noustessa lonkka tuntui hieman aralta. Mutta ei sen kummempaa. Mielenkiinnolla odotan nouseeko mustelmia.

Ada jäi törmäyksen jälkeen vaan paikoilleen seisoimaan ja ihmettelemään. Jatkoi matkaa käskystä normaalisti, ehkä hieman varovaisemmin kuunnellen ohjeita. Mutta kotia asti päästiin, vaikka vauhti hieman loppua kohden hiljenikin. Mutta kokonaisuudessaan hyvä lenkki. Keskimääräiseen nopeuteen vaikutti varmasti mm. tämä pieni kaatuminen sekä pysähtelin ottamaan kuvia reitistä. Keskinopeus oli 8,93 km/h. Keskimääräinen liikkumisnopeus oli 11,69 km/h. Enimmäisnopeus oli 28,59 km/h. Marka oli 5,17 km, aikaa kului 34:41, josta liikkumisaika oli 26:31. 

Kuvat on puhelinlaatua. Ja lisänä tällaiselle maastolle on myös asfaltti.

Seuraukset väliinmenemisestä

Tajusinpa tuossa, että eipä ole tullut kerrottua kaikkea, mitä on seurannut siitä, että menin Adan ja Aslakin tappelun väliin yksin. Kuten aiemmin oli puhe, lääkäri soitti, että sormessani on murtuma. Sain lähetteen käsikirurgian poliklinikalle, jossa sain kuulla, että murtuman lisäksi sormen jänne on revennyt. 

Eipähän siinä. Kirurgi totesi, että todennäköisesti sormeni ei tule enää olemaan samanlaisessa toimintakunnossa kuin ennen eli jää muita sormia heikommaksi (onneksi kyseessä on vain nimetön) ja toimintaterapeutti, jolle minut seuraavaksi ohjattiin, oli sitä mieltä, että sormi tulee jäämään vinoon. 

Toimintaterapeutti teki minulle pari lastaa, joilla aloitin kuuden viikon jakson lastahoidosta. Piti käydä jo uusia lastoja hakemassa, koska sormen turvotus laski vuorokaudessa niin paljon, että ensimmäiset lastat jäivät pieniksi, ja kiristäminen sai aikaan sen, että lastat alkoivat hajota. 

Seuraavalla poliklinikkakäynnillä selviää, onko murtuma parantunut ja pysyykö sormi asennossaan, jolloin saisin aloittaa parin viikon harjoittelujakson, jonka jälkeen tulisi neljän viikon yölastajakso. Jos ei sormi ole parantunut, jatkamme parilla viikolla lastahoitoa. 

Ei ole lastahoito paljoa meidän menoa haitannut. Kastua ei saisi, lasta tulee siinä tapauksessa aina vaihtaa. Vetämässä emme ole käyneet (eipä ole kelejäkään ollut). Hihnalenkillä olemme käyneet. Pyörä on edelleen jäässä, joten sillä emme ole vielä liikenteeseen päässeet. Kuitenkin näyttelykausi tekee taas tulojaan. Sunnuntaina mennään Imatralle. Pitää vaan lasta teipata siten, ettei koirakaan sitä saa irti nameja napatessaan. Ja Rikin kanssa aloitetaan rally-tokon alkeiskurssi parin viikon päästä. Ensimmäinen ongelma harrastamisen kanssa tulee, kun pitäisi lauantaina kaksi koiraa pestä ja kuivata...

Adan ja Aslakin treeniä sekä yhteenottoa

Helmikuun ainoa vetotreeni oli 2.2., kun lähdin taas kokeilemaan Adaa ja Aslakia yhdessä kicksparkin edessä. Olimme jo aiemminkin kokeilleet ja meni yllättävän hyvin, vaikka Ada juoksujakin oli taas odotuttanut kuukauden verran. Adan ja Aslakin treenistä alla video. 

Muutamaa päivää myöhemmin kävikin ikävä episodi. Oma moka. En ollut ehtinyt huomioimaan koiria tarpeeksi, jotta olisin huomannut muutoksia Adassa. Olimme tulleet kotiin yhdeksän aikoihin illalla, ehdin käydä suihkussa ja mies oli vuorostaan suihkussa. Juttelin puhelimessa ja ehdin todeta ääneen, että Aslak se ottaa turpaan Adalta, kun samantien olivat toistensa kimpussa. Yksin menin väliin, työnsin Aslakin toisella kädellä pois ja otin Adasta kaulan ympäri kiinni, mutta Aslak kävi uudestaan päälle. Sohaisin käteni juuri sopivasti, jotta Adan hampaisiin jäin. Oikean nimettömän niveleen tuli molemmin puolin melkoiset haavat. Sellaiset haavat, että kolme tuntia istuttiin ensiavussa hoitoa odottamassa. Siinä loppuikin sitten minun työntekoni vanhassa työpaikassa. 

Tapahtuneesta on nyt reilu kolme viikkoa ja tänään sain lääkäriltä soiton, että perjantaisten röntgenkuvien perusteella, minulla on sormessa harvinainen murtuma, joka vääntää sormeani vinoon. Että sellaista. Katsellaan nyt sitten, mikä on kohtaloni. Mutta vähällä oon tähän mennessä selvinnyt koirien väliin menemisestä. Tämä oli nyt se huippu, jonka seurauksia ei vielä lopullisesti tiedä. 

Aslak, tapaturma-altis koira

Lauantaina saimme yökylään miehen veljen lisäksi hänen ranskanbuldogginsa. Kerran aiemmin ovat Aslakin kanssa tavanneet ja silloin meni tunti, jotta toimeen tulivat. Tällä kertaa otettiin ensin Ada pihalle ranskista vastaan. Ada oli totta kai säkä pystyssä vastassa, mutta sen jälkeen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. 

Seuraavaksi otettiin Ada sisään ja Aslak pihalle. Yllättävän hyvin meni pojilla. Aslak oli vaan koko ajan toisen palleja nuolemassa, mutta ranskiskaan ei vastaan sanonut. Kohta otettiin myös Riki pihalle ja edelleen meni hyvin. Sisällä pidettiin Ada portin toisella puolella (ihan kaiken varalta) ja pojat toisella puolella. Ada jopa ehkä vahti Aslakia ranskiksen puolesta. Kun ranskis oli Adan kanssa samalla puolella porttia ja Aslak innokkaana heti toisella puolella, ärisi Ada Aslakille. 

Kuitenkin kaikki hyvä loppuu aikanaan ja lopulta ranskiksella paloi käämi Aslakin lähentelylle. Pari kertaa ottivat yhteen. Toisella kerralla huomasin Aslakin nostavan tassuaan, mutta en sen tarkemmin tarkistanut asiaa ennen kuin sunnuntai-iltana ihmettelin, miksi Aslak koko ajan nuolee tassuaan. Tarkempi tarkastelu kertoi, että Aslakin oikean tassun polvitaipeessa oli taas ihan kiva avohaava. Puhdistettiin ja laitettiin side. Tänään laitettiin suojan kanssa Aslak tarhaan, kun ei muita vaihtoehtoja ollut ja töistä sain vihdoinkin eläinlääkärin kiinni. Töiden jälkeen käytiin näyttämässä tassua ja Aslak sai antibiootit. 

Eläinlääkärireissu olikin taas oma juttunsa. En saanut meidän normi eläinlääkäriä kiinni, joten kävimme sitten seuraavan vaihtehdon luona. Kerran aiemmin ollaan siellä käyty ja silloin Adalta kuvattiin lonkat ja kyynärät. Aslakin kanssa rauhassa odoteltiin vuoroa, kun huoneesta tuli kääpiöpinseri. Se ei todellakaan ollut rakkautta ensisilmäyksellä... Kun pinseri meni lopulta ulos odottelemaan, jäi se tuijottamaan ikkunan takaa, mikä ärsytti edelleen Aslakia. Kohta sisälle oli tulossa toinen koira, jolloin meidät otettiin odottamaan jo huoneeseen, jotta ei tappelua tulisi. Aslak hyppäsi pöydälle, jonka ell nosti ylös. Aslak oli kiltti niin kauan, kunnes ell rupesi hoitamaan haavaa. Silloin kääntyi katsomaan ell ja murisi. Otin Aslakia kaulan alta kiinni, ell hoiti tassun ja kohta Aslak pääsikin jo alas pöydältä. Ulos mentiin takakautta, jotta ei tulisi kohtaamisia toisten koirien kanssa. Kyllähän siinä ohimennen katsekontaktin Aslak otti suomenpystykorvan kanssa, mutta käskin Aslakin kääntymään vasemmalle ja tilanne raukesi sillä. 

Nyt siis mennään antibiootilla, tötteröllä ja avohaavan puhdistuksella ja haavaan laitettavalla geelillä. En muista nimeä. Mutta saamme kuitenkin jatkaa treeniä normaalisti. Ainoastaan huonolla kelillä haava tulee suojata. Että näin tällä kertaa. 

Muutinpoika sairastaa...

...häntä hellikäämme. Jep, kyllä on Aslakia nyt hellitelty, kun pääsi pitkäksi aikaa sisäkoiraksi. Ei oikein mokomaa tapausta voi tällä hetkellä tarhaankaan laittaa. Aslakille kävi pieni vahinko lauantaina... Emme ole ihan varmoja, mistä vamma lopulta tuli. Olimme ystäväni hääjuhliin lähdössä ja ennen lähtöä Aslak kävi varastamassa banaanin pöydältä ja saivat Adan kanssa tappelun aikaiseksi. Jo silloin Aslak ontui hieman tassuaan. Toisenkin kerran olivat ottaneet yhteen illalla, kun äitini oli miehensä kanssa meillä koiria vahtimassa. Edelleen välillä oli ontunut, mutta oli antanut kopeloida jalan läpi, eikä äitini ollut haavoja löytänyt. Kuitenkin kun kotiin sunnuntaina saavuttiin ja ihmeteltiin, kun on niin rauhallinen tapaus ja edelleen hieman välillä ontui, löydettiin oikeasta etutassusta verta. Siitä sitä sitten osasi löytää melkoisen repeämän anturasta. 

No, eihän siinä auttanut kuin päivystävälle eläinlääkärille soitella. Olin epävarma, että onko asia kiireellinen, mutta ell ei ollenkaan kyseenalaistanut asiaa vaan totesi, että jos syvä on, olisi hyvä huuhdella kunnolla, ettei tulehdu. Ja tokihan me sitten ajettiin 30-40 km päivystävälle, Aslak rauhoitettiin ja ell huuhteli todella huolellisesti haavan. Tikkejä ei voinut enää laittaa, vaikka kuinka pohtikin asiaa, mutta päätyi lopulta siihen, että enemmän olisi tikeistä haittaa kuin hyötyä. Antura oli sen verran turvonnut, että tikit eivät olisi enää todennäköisesti kestäneet. Ja ell totesi myös, että kun kerta on hieman ruvennut jo paranemaan, antaa mennä ilman. 

Aslak on siis sisäkoira, juoksukiellossa ja hirmuinen tumppu jalassa. :) Tassu tulee suojata niin kauan kuin vuotaa ja tänäänkin on vuotanut. Pari kertaa päivässä huuhdellaan runsaalla vedellä, puhdistetaan ja laitetaan vetramilia haavaan. Ja sitten laitetaan pakettiin. Kunhan vuotaminen loppuu, voi antaa parantua ilman sidettä, kunhan ei nuolisi haavaa. Tötterö päässä joutui jo herra tänään olemaan, kun aamuyöllä rupesi repimään ja töihin lähtiessä jätin miehen vastuulle tötterö päähän. Mies on onneksi lomalla niin voi katsoa Aslakin perään.

Nyt vaan toivotaan, että tassu paranisi ennen Kuopion näyttelyitä. Sinne oli tarkoitus lähteä Aslakin kanssa niin perjantaina kuin lauantainakin. Varoajat lääkkeissä täyttyisivät, mutta jos ei antura parane, ei näyttelyyn ole asiaa. Ja nyt treenitkin jäävät pois, vaikka niitä erityisesti Aslak tarvitsiskin. Viime viikolla käytiin näyttelytreenissä, josta voin kirjoitella toiste. Oli mielenkiintoinen treeni... Mutta peukut pystyssä, että Aslakin tassu paranee kunnolla, paranee sitten ennen tai jälkeen näyttelyn.

Meillä tapellaan

Joopa joo. Muutaman kerran on Ada ja Aslak saanut ihan kunnon tappelun aikaiseksi, mutta tänään tuli kyllä kaiken huippu. Taisi olla ihan oikeasti 13. päivä perjantai. Työpäivä meni kyllä hyvin, kun pääsin jopa neljä tuntia aiemmin lähtemään töistä kuin piti alunperin ja Rikin kanssa käytiin mukava hihnalenkki tekemässä. Mutta Ada ja Aslak sai kyllä sellaiset kärhämät aikaiseksi, että sain itsekin osumaa. 

No ihan ensin ulkona juostessaan Ada juoksi todella kovalla vauhdilla pensaan läpi, jossa oli istutustuki vai mikä lie, ja Ada juoksi suoraan sen tuen läpi. Kyseessä oli metallinen ohut tuki, jossa meni poikittainkin sitä tukea (en kyllä osaa yhtään selittää). Ada huuti ihan hulluna, eikä me tajuttu ensin mistä on kyse. Saatiin Ada rauhoitettua, mutta edelleenkään ei mitään vikaa koirasta löydetty. Myöhemmin löydettiin istutustuki kahdessa osassa pihalta levällään.

Sisältä olin taas Adaa ja Aslakia tarhaan viemässä ja laskin jo pikkueteiseen ja vedin perässäni ovea kiinni, kun samassa olivat koirat toisissaan kiinni. Itse siinä pienessä tilassa olin totta kai koirien niskavilloissa kiinni, mutta edelleen pienessä tilassa, enkä saanut erotettua tarpeeksi kauaksi toisistaan koiria. Otin Adaa kaksin käsin kiinni ja yritin vetää kauemmaksi ja Aslakia jalalla tönäistä toiseen suuntaan, mutta tilanne raukesi vasta, kun mies aukaisi oven ja karjaisi Aslakille kovasti. 

Lopputuloksena oli Aslakilla kuonossa haava, jossa on myös Adan hampaasta tullut reikä. Adalta löydettiin myöhemmin myös kyljestä pari haavaa ja haavojen välistä on karvat lähtenyt, mutta epäillää sen tulleen siitä aiemmasta pensaan läpi juoksusta. Ja sain siis itsekin hieman osumaa Aslakin hampaista, kun yritin Adaa kauemmaksi saada. Muutama vekki itsellekin kolmeen eri kohtaan vasemaan käsivarteen, mutta eivät onneksi ole syviä, eivätkä edes verta vuotaneet. Mutta tilanteen rauhoittuessa huomasin kyllä, että kipeitä olivat. 

Että sellaista tähän perjantaihin. Huomenna olisi suunta isäni syntymäpäiväjuhlille. Riki pääsee mummolaan ja tappelupukarit yhteiselle autoreissulle... Mitähän siitäkin tulee...

Laitettiin Ada odottamaa portin taakse, kun valmistelin iltaruoat. Vai että malamuutti...

Match show 18.8 ja Adan kipeät jalat

Tänään oli taas match show. Seuraava näyttely Adan kanssa on marraskuussa, joten sinänsä mitään pakkoa treenata ei ole, mutta lähdettiin ihan vain ajan kuluksi ja huvin vuoksi liikenteeseen. Adan perinteinen viiden minuutin hötkyyminen tuli taas ja sen jälkeen ei mitään. Niin rauhallista neitiä taas. Mitään en huomannut neidissä, kunnes käveltiin kehän toiselle laidalle, jotta kuulisimme paremmin. Pohja oli soraa (tai mitä lie hiekkaa, mutta siinä oli isompia kiviä kuitenkin). Olimme odottaneet nurmikolla ja nyt siirryttäessä soran poikki, huomasin Adan ontuvan. Mitään en kuitenkaan huomannut ja nurmikolla sekä asfaltilla kaikki oli normaalia. 

No, kehään mentiin ja juoksutushan meni ihan päin honkia, kun huomasin taas Adan ontuvan. Jäätiinkin toiseksi parillemme ja siirryimme tutkimaan ontumista taas tarkemmin. Edelleen huomasin ontumisen vain soralla ja kävimmekin jo eräälle järjestäjistä ilmoittamassa, että en tiedä missä vika on, mutta koira ontuu soralla, joten jätämme homman nyt tähän. Minut kuitenkin ylipuhuttiin jatkamaan, mutta en vain juoksuttaisi koiraa vaan pelkästään seisoisi. Niinhän me sitten jatkoimme ja lopputuloksena oli sinisten toinen. Liikkuminen soralla tuntui tekevän Adalle todella kipeää eikä oikein seisoakaan halunnut. Siirryimme suoraan autolle ja kotiin.

Kotona laitoin Adan kyljelleen ja tutkin jalat paremmin. Ja löysin syyn kävelyhaluttomuudelle. Molemmissa etutassuissa oli pienet repeämät polkuanturoissa. Toisessa jalassa n. 1,5 x 1,5 cm, toisessa vain pieni haavauma. Puhdistin kummatkin anturat, laitoin bayvanticia ja sidoin jalat. Nyt meidän pieni neitonen pääsi siis heti ensimmäisen yhteistreenin jälkeen sairaslomalle. Hyvin on antanut siteiden olla, vaikkakin taitaa liikkumista häiritä, kun näyttää pieneltä balleriinalta liikkuessaan.