Alma off snow ja Liepeencross 2018

Tänä syksynä aloitettiin koirien kanssa vetokisat virallisissa luokissa ja ensimmäistä kertaa rohkaistuin kahden koiran luokkaan! Yhteistreenien perusteella tiesin jo, että yksin en tule pärjäämään lähdöissä ja se minua jännittikin kaikista eniten kisaamisen aloittamisessa. 

Alma off snow järjestettiin lokakuun alussa Oulunsalossa. Lähdimme Adan ja Taigan kanssa ajamaan Ouluun perjantaina ja yövyimme viikonlopun Nallikarin leirintäalueella pienessä mökissä, johon juuri sovimme kahden sopuisan malamuutin kanssa. Kisat alkoivat lauantaina ja olivat kaksipäiväiset. Leiriydyimme kisapaikalle leiriketjun kanssa, jossa molemmat koirat rauhoittuivat hyvin lepäämään. Lähtöön sain apua muilta malamuuttitiimeiltä, jotka auttoivat siirtymään leiriketjusta lähtöviivalle. Ada kävi todella kuumana ja saikin liikaa energiaa kulutettua lähdössä. Seuraavana päivänä yritettiin ottaa vasta myöhemmin koirat leiriketjusta, mutta molemmat olivat kuitenkin vielä edellisen päivän kisoista väsyneet, joten pienikin riekkuminen vei voimia molemmilta. Kisat kokonaisuudessaan meni kuitenkin hyvin, vaikka koirat väsähtivätkin. Taiga teki ensimmäisenä päivänä hyvin työn loppuun saakka ja sai omalla työllään paikattua Adan jaksamattomuuden. Toisena päivänä koirien yhteinen sävel löytyi nopeammin ja jopa yllätyin, että aikamme ei oikeastaan kovin paljoa eronnut sunnuntaina lauantailta. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että jopa Ada sai tasaisemman vauhdin jo heti alussa ja jaksoi paremmin loppuun saakka tasaisemmin. Jumbosija saatiin, mutta ohitukset toimi hienosti ja maalista varikolle saimme ajaa rauhassa, koirat tottelivat käskyjä ja niitä sai pari lasta reissuketjussa rapsutella sydämensä kyllyydestä. Kaksipäiväiset kisat olivat kuitenkin liikaa koirien jaksamisen kannalta. Keskinopeus oli reilu 16 km/h, matka 4,8 x 2 ja aikaa per päivä meni suurin piirtein 15 minuuttia. 

Reissu kokonaisuudessaan oli mukava. Adan ja Taigan kanssa on kiva ja helppo matkustaa. Kävimme myös tervehtimässä Taigan veljeä Oulussa. Melkoinen paketti onkin! On kasvanut hienosti ja tasaisesti ja oli mukava jälleen kuulla, miten hyvän luonteen omaava tämäkin on sisaruksista. 

Toiset syksyn kisat kävimme ajamassa Laukaalla Liepeencrossissa. Jälleen luokkana virallinen DS2. Tällä kertaa kisat olivat pienemmät ja malamuuttitiimejä, joihin luottaa avun saamiseksi, ei ollut. Sain lopulta suostuteltua miehen mukaan auttamaan. Tällä kertaa kisat olivat yksipäiväiset. Koirat olivat jälleen erittäin innokkaana lähdössä liikenteeseen, mutta saimme apua kaveriltani, joka juuri ennen meidän lähtöä lähetti oman kuskinsa liikenteeseen ja jäi sitten meitä auttamaan. Mies piti Adaa ja hän otti Taigan rauhoitteluunsa. Ja yllättäen molemmat lähtöviivalla rauhoittuivat. Tai kyllähän ne jännittyneitä olivat, mutta selkeästi jo rauhallisempana keskittyivät odottamaan lähtökäskyä. Kaipa ne siis jotain jo ehtivät näiden parin kisan aikana oppia. Liikenteeseen lähdettiin laukalla ja vauhti pysyi hyvänä siihen asti, kun kolmosen lenkiltä erottiin vitoselle, joka alkoi järkyttävän pitkällä ylämäellä! Se mäki vain jatkui ja jatkui... Meillä meni kokonainen minuutti mäen suoritukseen! Ada ja Taiga vetivät malamuuttimaiseen tyyliin mäen päälle ja itse yritin potkia apuna, minkä jaksoi. Kiitin onneani seuraavasta alamäestä, vaikka se pieni olikin. Loppumatka mentiinkin pääasiallisesti kevyellä ravilla, mutta joitakin pieni laukkakohtia oli. Jälleen oli yksi ohitus ja se meni meidän osalta taas hyvin. Matka oli viisi kilometriä ja aikaa meni 20 minuuttia...

Tää youtuben ja bloggerin yhteistyön rakoileminen välillä ärsyttää, joten jälleen yksi video tulee linkkinä...

Liepeencross 2018

Ylpeä olen, että uskalsimme lähteä kisaamaan! Kokonaisuutena voimme päätellä, että Ada ei ole sprinttikoira ja ehkä jatkossa Taiga ja Aslak ovat ennemmin lyhyille matkoille tehtyjä. Adalla on lisäksi kunto vielä heikompi jatkuvista sairaslomista johtuen, joten ei mikään yllätys ollutkaan, ettei mitään kummempia tuloksia tullut. Kokemusta kuitenkin ja jospa joku kerta lähdötkin rauhoittuvat.  

Yhteistreenit 29.9.

Kävimme jälleen Viekijärvellä treenailemassa porukalla. Tällä kertaa mukaan Taigan kaveriksi pääsi Ada. Tarkoituksena oli tehdä vielä viimeiset treenit ennen kisaviikonloppua. Matkaksi päätettiin 2x4,8 km. Välissä pidettiin muutaman tunnin tauko. 

Lähtö oli yhtä kaaosta. Yritin ottaa viime tipassa koirat kikkarin eteen, mutta sitten hajosi seisinki ja Ada meinasi lähteä kikkari perässään juoksemaan, mutta eräs nappasi Adan kiinni ja refleksinä itse laskin Taigasta irti ja tajusin lopulta, että Taiga ei ollutkaan missään kiinni ja nappasin kiireellä Taigan kiinni. Taiga ei vain tainnut edes tajuta olevansa irti. 

Toiset olivat jo valjastaneet koiransa ja Heikki minulle rupesi seisinkiä metsästämään ja kokoamaan. Todettiin, että nuo muovilukot ovat aivan turhia ja hän etsi sopivia pistoolilukkoja, joita käyttää. Lopulta saatiin koirat valjastettua, mutta sillä aikaa olikin kaverin kärrystä jarrut hajonneet. Ensimmäinen lähti jo liikenteeseen ja Heikillä oli täysi työ pitää Adaa ja Taigaa. Meidän piti vasta myöhemmin lähteä liikenteeseen, mutta koska muutkaan eivät vielä lähteneet, päätimme laskea Adan ja Taigan liikenteeseen. Lähdettiinkin sellaisella vauhdilla, että huh huh... Pääsimme noin kolme kilometriä keskenämme, kunnes takaa tuli pari huskyvaljakkoa, jotka menivät lopulta ohi ja ajettiin perässä loppuun saakka. 

Toisella kierroksella teimme ohituksia. Toiselle kierrokselle lähti meidän lisäksi yksi  pieni huskyvaljakko, iso huskyvaljakko ja yksi iso alluvaljakko. Ohituksia teimme liikeessä vuorotellen ohittaen isoja kasivaljakoita tai sitten isot valjakot ohittivat pienempiä valjakoita. Todettiin, että kenelläkään ei ollut minkäänlaisia onglemia ohitusten suhteen. 

Päivä oli selkeästi todella rankka Adalle ja Taigalle. Tähän asti olimme ehtineet treenata vain maksimissaan viitisen kilometriä päivän aikana. Välissä oli kuitenkin tauko, mutta selkeästi koirat olivat väsyneempiä toisella kierroksella. 

Tarkoituksena ei ollut treenata koiria enää ennen kisoja, mutta vielä maanantaina kävin kuitenkin yhden koiran kanssa kerrallaan parin kilometrin vedot tekemässä. Ada teki täysillä töitä koko matkan, mutta Taiga oli sunnuntaiajelulla. 

Ohessa video Viekijärven treeneistä. Valitettavasti luulin, ettei kamera toiminut, joten toiselta kierrokselta jäi ohitustreeni kuvaamatta. 

Malamuuttien maine vihaisena koirana

Viime aikoina on ollut paljon keskustelua koirien tekemistä hyökkäyksistä. Tämän syksyn aikana ei ole ainakaan minun korviini kantautunut keskustelua malamuuttien tekemistä hyökkäyksistä, mutta olikohan se viime talvena, kun naapurikunnassa malamuutti oli hyökännyt toisen koiran kimppuun. Somessa on ollut keskustelua mahdollisesti huskyn hyökkäyksestä volpinon kimppuun. Siinäkin keskustelussa ihmeteltiin huskyn aggressiivisuutta, mutta todettiin, että malamuutti voi olla paljon äkäisempi. 

Kävimme Alma off snow kisoissa Adan ja Taigan kanssa kahden koiran kärryluokassa kisaamassa. Sielläkin toisena päivänä meidät ohitti sammarivaljakko ja hämmentyneenä katsoin, kun ensin kuski pyysi ottamaan koirat lyhyemmälle liinalle ja sen jälkeen kipaisi omiensa kanssa pusikon puolelta ohi. Ada ja Taiga ovat mitä leppisimpia ohitettavia ja hämmentyneenä seurasin sammarikuskin toimintaa. Keskustelimme aiheesta muiden malamuuttikuskien kanssa varikolla ja siellä muut totesivat, että malamuuteilla valitettavasti on sellainen maine kisaurilla, että muut kuskit yleensä pelkäävät malamuuttien ohittamista. Mekään emme tietenkään asiaa helpottaneet, kun Ada ja Taiga kuumuvat lähdössä. Kumpikaan ei satuttaisi koiria eikä ihmisiä, mutta ovat vain kiihkeitä ja malttamattomia lähtijöitä.

Nämä keskustelut ovat saaneet minut todella surulliseksi ja pohtimaan asiaa paljon. Adaa käyttäessä jalostukseen löysin Adalle todella kultaisen uroksen. Hali on todella hyväluonteinen, kuten myös Ada. Ada toki osaa olla tiukka, mutta jos ei toiset uhmaa, ei Adallakaan ole mitään tarvetta ärähtää. Nämä kaksi ovat saaneet todella hyväluonteisia pentuja aikaiseksi. Taiga on tähän mennessä tullut toimeen kaikkien koirien kanssa. Todella iloinen olen siitäkin, että pentueen ainoat kaksi urostakin ovat sosiaalisia koiria. 

Kaikki malamuutit eivät toki ole samanlaisia. Mutta ei ole myöskään kaikki koirat muidenkaan rotujen sisällä. Siksi minusta on niin surullista, että koko rotu leimataan yksilöiden takia. Kuten muissakin roduissa tapahtuu. Kuitenkin jokaisesta rodusta löytyy ne ns. huonot yksilöt. Toisilla on voimaa enemmän kuin toisilla ja siten tuhojakin voi saada aikaan enemmän kuin pienemmät koirat. Useimmiten vika on kuitenkin ihmisessä. Voi olla, että ihminen ei ole osannut kasvattaa koiraa oikein tai on kohdellut koiraa väärin. Koiralla voi olla kipuja. Mistä tahansa koirasta voi saada aggressiivisen. 

Erityisesti Taigan myötä olen saanut oppia, miten helppoa koiran kanssa voi olla. Kaikki meidän koirat ovat jääräpäitä. Niiden kanssa on saanut tahkota tiettyjä asioita. Koulutus ja sosiaalistaminen ovat olleet avainasemassa jokaisen kanssa. Jokainen on aikanaan kehittynyt, kasvanut ja oppinut erilaisiin tilanteisiin. Jopa Aslakista on nuoruuden huimuuden jälkeen kasvanut järkevä koira. Aslak ei tule kaikkien koirien kanssa toimeen, mutta osaa yllättää ja rakastaa. Mutta Taiga on aivan erityinen luonteeltaan. Taiga on perinyt molemmilta vanhemmiltaan kultaisen luonteen. Taiga on halinalle kuten isänsäkin. Taigan kanssa on helppo matkustella ja kulkea tilanteessa kuin tilanteessa. Jatkossakin haluaisin tähän pentueiden kanssa pyrkiä ja muun muassa siksi haluan Taigaa käyttää jalostukseen. Syitä on muitakin, mutta erityisesti tuota luonnetta mielellään jatkojalostaa.