Tänä syksynä aloitettiin koirien kanssa vetokisat virallisissa luokissa ja ensimmäistä kertaa rohkaistuin kahden koiran luokkaan! Yhteistreenien perusteella tiesin jo, että yksin en tule pärjäämään lähdöissä ja se minua jännittikin kaikista eniten kisaamisen aloittamisessa.
Alma off snow järjestettiin lokakuun alussa Oulunsalossa. Lähdimme Adan ja Taigan kanssa ajamaan Ouluun perjantaina ja yövyimme viikonlopun Nallikarin leirintäalueella pienessä mökissä, johon juuri sovimme kahden sopuisan malamuutin kanssa. Kisat alkoivat lauantaina ja olivat kaksipäiväiset. Leiriydyimme kisapaikalle leiriketjun kanssa, jossa molemmat koirat rauhoittuivat hyvin lepäämään. Lähtöön sain apua muilta malamuuttitiimeiltä, jotka auttoivat siirtymään leiriketjusta lähtöviivalle. Ada kävi todella kuumana ja saikin liikaa energiaa kulutettua lähdössä. Seuraavana päivänä yritettiin ottaa vasta myöhemmin koirat leiriketjusta, mutta molemmat olivat kuitenkin vielä edellisen päivän kisoista väsyneet, joten pienikin riekkuminen vei voimia molemmilta. Kisat kokonaisuudessaan meni kuitenkin hyvin, vaikka koirat väsähtivätkin. Taiga teki ensimmäisenä päivänä hyvin työn loppuun saakka ja sai omalla työllään paikattua Adan jaksamattomuuden. Toisena päivänä koirien yhteinen sävel löytyi nopeammin ja jopa yllätyin, että aikamme ei oikeastaan kovin paljoa eronnut sunnuntaina lauantailta. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että jopa Ada sai tasaisemman vauhdin jo heti alussa ja jaksoi paremmin loppuun saakka tasaisemmin. Jumbosija saatiin, mutta ohitukset toimi hienosti ja maalista varikolle saimme ajaa rauhassa, koirat tottelivat käskyjä ja niitä sai pari lasta reissuketjussa rapsutella sydämensä kyllyydestä. Kaksipäiväiset kisat olivat kuitenkin liikaa koirien jaksamisen kannalta. Keskinopeus oli reilu 16 km/h, matka 4,8 x 2 ja aikaa per päivä meni suurin piirtein 15 minuuttia.
Reissu kokonaisuudessaan oli mukava. Adan ja Taigan kanssa on kiva ja helppo matkustaa. Kävimme myös tervehtimässä Taigan veljeä Oulussa. Melkoinen paketti onkin! On kasvanut hienosti ja tasaisesti ja oli mukava jälleen kuulla, miten hyvän luonteen omaava tämäkin on sisaruksista.
Toiset syksyn kisat kävimme ajamassa Laukaalla Liepeencrossissa. Jälleen luokkana virallinen DS2. Tällä kertaa kisat olivat pienemmät ja malamuuttitiimejä, joihin luottaa avun saamiseksi, ei ollut. Sain lopulta suostuteltua miehen mukaan auttamaan. Tällä kertaa kisat olivat yksipäiväiset. Koirat olivat jälleen erittäin innokkaana lähdössä liikenteeseen, mutta saimme apua kaveriltani, joka juuri ennen meidän lähtöä lähetti oman kuskinsa liikenteeseen ja jäi sitten meitä auttamaan. Mies piti Adaa ja hän otti Taigan rauhoitteluunsa. Ja yllättäen molemmat lähtöviivalla rauhoittuivat. Tai kyllähän ne jännittyneitä olivat, mutta selkeästi jo rauhallisempana keskittyivät odottamaan lähtökäskyä. Kaipa ne siis jotain jo ehtivät näiden parin kisan aikana oppia. Liikenteeseen lähdettiin laukalla ja vauhti pysyi hyvänä siihen asti, kun kolmosen lenkiltä erottiin vitoselle, joka alkoi järkyttävän pitkällä ylämäellä! Se mäki vain jatkui ja jatkui... Meillä meni kokonainen minuutti mäen suoritukseen! Ada ja Taiga vetivät malamuuttimaiseen tyyliin mäen päälle ja itse yritin potkia apuna, minkä jaksoi. Kiitin onneani seuraavasta alamäestä, vaikka se pieni olikin. Loppumatka mentiinkin pääasiallisesti kevyellä ravilla, mutta joitakin pieni laukkakohtia oli. Jälleen oli yksi ohitus ja se meni meidän osalta taas hyvin. Matka oli viisi kilometriä ja aikaa meni 20 minuuttia...
Tää youtuben ja bloggerin yhteistyön rakoileminen välillä ärsyttää, joten jälleen yksi video tulee linkkinä...
Ylpeä olen, että uskalsimme lähteä kisaamaan! Kokonaisuutena voimme päätellä, että Ada ei ole sprinttikoira ja ehkä jatkossa Taiga ja Aslak ovat ennemmin lyhyille matkoille tehtyjä. Adalla on lisäksi kunto vielä heikompi jatkuvista sairaslomista johtuen, joten ei mikään yllätys ollutkaan, ettei mitään kummempia tuloksia tullut. Kokemusta kuitenkin ja jospa joku kerta lähdötkin rauhoittuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti