Olen todella kilpailuhenkinen ihminen. Asetan omalle toiminnalleni tavoitteita, enkä useinkaan tee tai harrasta mitään intensiivisesti ilman jotain tavoiteltavaa. Olen siitä varmasti ristiriitainen alaskanmalamuuttikasvattaja, että harrastan todella intensiivisesti agilitya malamuuttien kanssa. Suomessa on muitakin harrastajia, mutta puhdasrotuisia, rekisteröityjä alaskanmalamuutteja agilityn kisamaailmassa ei ole muita kuin minun koirani tällä hetkellä.
Monet alaskanmalamuutti-ihmiset eivät varmasti arvosta agilitytaustaani. Monet ovat sitä mieltä, että alaskanmalamuutti on vetokoira ja vain siihen liittyvät tulokset kelpaavat jalostuskoiralle. Harrastan myös vetourheilua, mutta olemme kisanneet vain harvakseltaan. Vetourheilussa kisaamisessa on meillä monia haasteita. Kisat on yleensä melko kaukana. Itsellä ei välttämättä ole resursseja tai haluja matkustaa viikonloppureissuja kisojen perässä. Kisakausi on tähän mennessä ollut myös lyhyt, koska talvella on harvassa ollut pikkuvaljakolle kisoja. Yleensä tarvitaan vähintään se kolme koiraa valjakkoon, eikä itsellä ole ollut 1. rekeä ennen talvea 2019, 2. kolme kisakelpoista koiraa yhtä aikaa ja 3. vielä treenattuna yhdessä niitä kolmea kisakelpoista koiraa. Sekalaumassa tulee helposti ongelmia mm. narttujen juoksuista, vieraita uroksia ei välttämättä pysty ottamaan laumaan tai sitten meillä on ollut todella huonoa tuuria ja joku koirista jostain syystä joutuu jäämään valjakosta pois. Tämä on toki yksi syy, miksi usein malamuuttien tai muiden rekikoirien kanssa lauma herkästi lähtee kasvamaan...
Oma tavoitteellisuus vetourheilussa on siis tällä hetkellä melko alhainen. Etenkin tänä talvena, kun lunta on vähän ja jokapaikka on jäässä. Kunhan pääsisi edes ajamaan! Tänä talvena vihdoin on tullut REK koe mahdollisuus myös kahden koiran luokassa sprinttimatkoilla. Tämä on loistava uudistus ja odotan mielenkiinnolla myös itse pääseväni tätä kokeilemaan! En tiedä onnistuuko tänä talvena, mutta toivottavasti seurat järjestävät näitä mahdollisuuksia myös jatkossa. Itse en halua kovin kylmiltään lähteä kisoihin. Taiga ei tällä hetkellä ole vielä fyysisesti hyvässä kunnossa, enkä ole niin paljoa ajanut Aslakin ja Adan kanssa, että uskaltaisin lähteä kahden koiran luokkaan kisafiilikseen niiden kahden kanssa ihan noin vain. Hieman kokemusta ja varmuutta tekemiseen kaipaisisin.
Agilityssä on helppo asettaa korkeitakin tavoitteita. Kisoja on lähellä, treenikavereita ja kouluttajia löytyy läheltä, tukea saa helpommin. Ainakin omasta mielestäni. Valitettavasti joissakin lajeissa ja järjestöissä ryhmähenki on mitä on, mutta itse tykkään meidän agilityporukasta ja olen saanut valtavasti sosiaalisista suhteista, opeista sekä ylipäätään kokemuksesta. Itsensä ja koiran kehittäminen nykytalvilla on helpompaa agilityssä kuin vetourheilussa. Siten meille onkin noussut tavoitteet luokkanousuista ja myös alaskanmalamuutin näkemisestä agilityn SM kisoissa.
Kuva Jesse H.
Harrastusten lisäksi minulla on tavoitteita myös kasvattajana. Minulla ei ole tarkoitus vain kasvattaa alaskanmalamuuttien määrää, vaikka se osasta siltä näyttää. Koirillani ei ole mm. edellä mainistuista syistä johtuen käyttötuloksia vetourheilussa. Nartuiltani löytyy agilitytuloksia. Aslak, Taiga ja Ada ovat keränneet näyttelytuloksia menestyksekkäästikin. Elän myös tiiviisti koirieni kanssa ja tunnen ne todella hyvin. Pentueissani on ollut tavoitteena kasvattaa itselleni. Molemmista pentueista olen jättänyt pennun kotiin kasvamaan, vaikka niitä on toki muuallekin riittänyt. Viimeisimmässä pentueessa tavoittelin sekä käyttöä että näyttöä. Karkeasti sanottuna malamuutin näköisiä koiria, Aslakin kovuus tasoittaen Taigan pehmeyttä, käyttöön soveltuvia koiria. Ajan myötä nähdään, miten yhdistelmä toimi loppujen lopuksi.
Tavoitteellisuus ja kilpailuhenkisyys ei saa kuitenkaan mennä terveen järjen edelle. Kun Ada kaatui putkessa edellisissä kisoissa, jätimme leikin siltä päivältä kesken ja jäimme joulutauolle. Pitää myös osata priorisoida ja ottaa huomioon omat resurssit; niin taloudelliset, fyysiset sekä psyykkiset resurssit. Mietin, mikä on mahdollista, mitkä tavoitteet ovat realistisia. Mitä jaksan. Mihin koiran taidot ja kunto riittävät. Ja sitten nostaa hieman tavoitteita, oppia ja kehittyä tehden parhaansa, mutta myös nauttia kaikesta yhdessä tekemisestä. Haluan myös tuoda alaskanmalamuutteja esille positiivisessa mielikuvassa sekä monipuolisena harrastuskoirana. Olen Sporttirakin kasvattajajäsen ja toivon, että sitä kautta pystyn myös lisäämään oppia sekä tukea harrastamiseen sekä kasvattamiseen ja tuomaan näkyvyyttä alaskanmalamuutille harrastuskoirana.
Viimeiset kaksi viikkoa on tullut oltua niin lomalla, että ei ole jaksanut edes blogia päivittää! Loma alkaa olla lopuillaan, joten nyt otin asiakseni tehdä päivitykset. Vuosi oli kiireinen. Lyhyesti sanottuna. Heti vuoden alusta aloitettiin Taigan viimeisen SERTin metsästys, joka vihdoin toukokuussa napattiin ja kesällä Tuusniemelle lopetettiin näyttelyvuosi meidän osalta Taigan ROP tuloksella. Ada aloitti vuoden Winter Kareliasta ollen VSP ja nappasi ensimmäisen NORD SERTinsä. Tarkoituksemme ei ole lähteä ulkomaille näyttelyihin.
Vetourheilussa kisarintamalla oli meidän osalta hiljaista. Kevään tavoitteet kaatuivat melko pitkälti Taigan juoksuihin. Olisimme halunneet kisata kolmella koiralla ja myös REK kokeet olivat haaveissa, mutta emme riskejä ottaneet, kun ensimmäisen kauden olimme reellä ajelemassa, emmekä halunneet juoksuista Taigaa ja veljeään Nukaa laittaa samaan valjakkoon. Pääsimme kuitenkin Rautavaaralle maaliskuussa Adan ja Nukan kanssa reellä ajamaan kahden koiran luokassa kaksipäiväiset kisat. Sää oli lämmin ja kisasimme huskeja vastaan, joten lopputuloksessa ei ollut mitään jännittävää. Agilityn rintamalla olikin jännitystä kaiken muunkin edestä. Taiga sai vihdoin keväällä kaksi nollatulosta ja ensimmäiset LUVAnsa. OIVA jäi odotuttamaan itseään pentusuunnitelmien takia. Saimme kuitenkin vihdoin osviittaa sitä, mitä agility Taigan kanssa voi parhaimmillaan olla, kunhan ongelmat saamme ylitettyä. Viime vuoden esteeksi nousi kepit ja syksyllä valitettavasti radan ulkopuolinen häiriö.
Adan kanssa saavutettiin vihdoin hienoja tuloksia ja kerättiin kakkosluokassa viime vuonna kakkosluokasta kuusi nollaa, kolme yliaikanollaa, tuloksia ylipäätään 12 ja hylättyjä vain viisi. OIVA saavutettiin toukokuussa ja toukokuun lopussa aloitettin kolmosluokassa kisaaminen hylättyjä keräämällä. Vuoden aikana kerättiin 23 hylättyä ja tuloksia 17. Tulosprosentti kääntyi siis luokkanousun myötä päinvastaiseksi. Nollia keräsimme kolme ja yliaikanollia kahdeksan. Adan kanssa suurin ongelma oli ihanneaikaan pääseminen. Lisäksi syksyllä Adalle tuli keppien lopettamisen ongelma, mutta puomi on vahvistunut ja Ada tekee tasavarmaa juoksaria kisoissa. Ada myös vuoden viimeisissä kisoissa kaatui putkessa pahasti, mutta on toipunut siitä hyvin.
Vuosi oli ensimmäinen vuosi rekiajeluilla. Kaikki aikuiset koiramme pääsivät reen eteen juoksemaan. Kuitenkin rohkeutta itselläkin oli vain kolmeen koiraan. Kaikki ovat saaneet kokeilla kaikkia paikkoja valjakossa. Aslak johtopaikkaa lähinnä kaksin Adan kanssa. Ada alkoi saada tarpeekseen Taigan härkkimisestä ja rupesi antamaan takaisin. Kerran kesken kaiken heittikin Taigan hankeen. Tunnustan ostaneeni kuonokopan ja usein laitoin Taigalle lähtöön kuonokopan, juoksimme pahimmat höyryt pois, otin kuonokopan pois ja saimme jatkaa rauhassa matkaa. Se ei tietenkään ole lopullinen ratkaisu. Keväällä saimme päättää rekikauden kauniiden maisemien ja hyvien urien keskelle Ruunaalle.
Riki kävi säännöllisen epäsäännöllisesti kaverikoiravierailuilla. Syksy painoittui paljon Adan agilityyn ja toisena isona teemana kennelin toisen pentueen alkuun saattaminen ja syntyminen.
Vanha vuosikymmen antoi minulle koirat, kennelin ja paljon uusia harrastuksia huomioiden myös uudet työkuviot yrittäjäksi ryhtyen. Nyt nostetaan katse kohti uutta vuosikymmentä. Vuoden 2020 tavoitteet: Mahdollisesti ainakin yhdet valjakkokisat kevätkaudella, syksyn osalta ei voi vielä suunnitelmia tehdä. Agilityssa tavoitteena nostaa Taiga kakkosluokkaan ja toiveena myös kolmosluokka. Adan kanssa tavoitteena kisaoikeus agilityn SM kisoihin. Ada jää agilitystä eläkkeelle vuoden loppuun. Ruskan kanssa aloittelemme agilityn pentukurssilla helmikuussa ja alamme tehdä pohjaa tulevaa agilityharrastusta kohden, kuten myös viimeistään syksyllä aloitamme vetourheilun, joten pohjaa kasvatetaan myös sitä varten. Rikin kanssa jatketaan kaverikoiratoimintaa. Aslakin kanssa ovet ovat avoimia vetourheilussa, mutta aika näyttää. Näyttelyissä Taigan kanssa käydään kokeilemassa valioluokassa pärjäämistä. Kesäkuussa Ruskan kanssa aloitetaan pentuluokassa ja elokuussa päästään jo junioriluokkaan. Kisa tulee olemaan kovaa, koska täällä päin on useita samanikäisiä malamuuttinarttuja.
Herranjestas, miten aika kuluu! Aika juoksee, kun tekemistä on valtavasti! Syksy on menty taas täydellä kalenterilla. Joka viikonloppu on ollut jotain suunnitelmia, kisoja ja treenejä. Valitettavasti tänä vuonna tuntuu olevan tällainen tapa, että kirjoittelen meidän kuulumisia kootusti. Koitan parantaa tapani tässä loppuvuoden aikana. Toivottavasti aikaakin ja jaksamista on paremmin, kun pentusuunnitelmat etenee ja kahden viikon päästä olisi aika odottaa pentujen syntymistä ja jään pentulaatikolle hengaamaan kahdeksi viikoksi. Tästä päästääkin ensimmäiseen aiheeseen, eli:
TAIGAN TIINEYS
Viime keväänä Taigan astutus ei onnistunut, joten tänä syksynä tavoitteena oli kokeilla uudestaan. Odotukset eivät olleet suuret ja takaraivossa oli jo ajatus toisen uroksen miettimisestä. Kuitenkin halusin käyttää ensisijaisesti Aslakia Taigan partneriksi, joten en halunnut tässä vaiheessa miettiä muita vaihtoehtoja. Jos astutus ei nyt onnistuisi, olisi ensi keväänä ollut aika kokeilla toista urosta.
Kaikesta pessimistisestä asenteesta huolimatta eräs kaunis maanantai-ilta kokeilin yksikseni vain hieman koirien fiiliksiä miehen vielä ollessa töissä ja kas kummaa; koirat oli nalkissa. Yksin homma oli fyysisesti hieman rankahko, kun Taiga olisi halunnut paeta tilanteesta ja Aslak ihmetteli kiljuvaa toista puoliskoaan. No, tästä selvittiin ja seuraavana päivänä saatiin vielä toinen nalkki aikaiseksi; tällä kertaa odotin miehen töistä kotiin kaveriksi.
Taiga on tässä tiineyden aikana ehtinyt nukkua, pissata kolme mattoa, oksentaa yhden, tehdä parit kakat sisään, ärhennellä omille koirille, mörköillä tuttujakin ihmisiä. Tällä hetkellä vuorokausia on jo 46 ja energiaa on melko paljon. Edelleen pomppii ja riehuu, vaikka maha kasvaa koko ajan hiljalleen. Viime lauantaina otti vielä muutaman ylimääräisen juoksukierroksen pihan ympäri meidän veteraanin kanssa vahingossa. Hieman kauhuissani katselen Taigan menoa, mutta toivotaan loppuajan hyvin sujuvan ja kahden viikon päästä odotellaan pienten malamuuttien syntymistä meidän kenneliin.
AGILITY
Taiga jäi elokuun lopussa agilitystä pois. Kävimme elokuun alussa Taigan kanssa viimeiset kisat tälle vuodelle juoksemassa hyvällä fiiliksellä valitettavasti ilman tuloksia. Taiga ei ole oikein jaksanut ymmärtää, miksi ei ole päässyt treeneihin tai kisoihin mukaan, mutta nyt on jo luovuttanut mukaan änkeämisen suhteen ja siirtyy huoneen nurkkaan mököttämään Adan lähtiessä mukaan. Vuoden vaihteessa otan aikaisintaan Taigan taas hallille mukaan. Riippuen toki Taigan toipumisesta. Yhtään jos äitiinsä tulee, olemme ajoissa liikkeellä synnytyksen jälkeen. Jokainen kuitenkin yksilö ja seuraillaan Taigan synnytystä ja toipumista Taigan parasta ajatellen.
Ada on todella kovalla treenien suhteen tänä syksynä. Jatkamme edelleen Sisukkaan Heidin kanssa kerran viikossa ja olemme myös seuramme pienryhmätoiminnassa omatoimiryhmässä huippu treeniporukan kanssa. Olemme jokainen ryhmäläinen myös aloittamassa tulevana viikonloppuna Juha Oreniuksen valmennuksessa ja tarkoitus on mm. kotiläksyjä näistä treeneistä tehtävän. Orenius tulee kouluttamaan seuralllemme neljä kertaa puolen vuoden aikana. Tämän syksyn Ada saa olla mukana ja mahdollisesti Taiga siirtyy valmennustiimiin kevääksi.
Adan kanssa ollaan kehitytty edelleen paljon, mutta löydetty myös paljon lisää treenattavaa. Toinen kouluttaja totesi eräistä kisoista, että Ada liikkuu kisoissa hitaammin kuin treeneissä. Toki yleensä ainoastaan meidän hallilla on kivituhkapohja ja siellä, missä kisoissa käydään, on yleisin keinonurmi. Olen todennut, että Ada varoo keinonurmea, joten se tekee todennäköisesti Adan hitaammaksi. Kummallista ehkä, mutta Adalla toki voi olla myös hieman korkeampi vire treeneissä, koska palkkaus on hyvin erilaista treeneissä ja kisoissa. Ja kouluttajat on vaan niin ihania! Lähdimme siis kokeilemaan Adalle palkkarasiaa. Siinä on superpalkka, joka viedään yhdessä tavoitepaikkaan. Adalla on vire noussut treeneissä edelleen ja tällä hetkellä opetellaan vielä vahvasti sietämään superpalkan läsnäolo. En ole uskaltanut kisapaikalle vielä palkkarasiaa tuoda. Tavoite kuitenkin, että voitaisiin kisoissakin jättää rasia sivummalle ja Ada tietäisi, että radan jälkeen saa superpalkan ja näin saataisiin nostettua virettä myös kisoissa.
Syksyn aikana on uutena haasteena noussut, että en saa tehdä keppien jälkeen jostain syystä oikeastaan yhtään mitään. Jos teen esimerkiksi valssin liian aikaisin, Ada epäröi pitääkö sitä kahta viimeistä keppiväliä suorittaa. Sama tapahtuu ohjauskuviosta riippumatta. Lähdemme siis palkkarasian kanssa vahvistamaan keppien loppuun suorittamista, vaikka minä tekisin mitä vain. Olemme myös itsenäistä keppien aloitusta ja lopetusta opetelleen palkkarasian kanssa. Tässäkin pitää hieman malttia vielä opetella...
Viime kisoissa päästiin taas seuraavaan treenattavaan asiaan: puomin itsenäinen tekeminen loppuun saakka. Ainahan olen tiedostanut asian, mutta nyt saimme Adan ainoan puomivirheen ties miten pitkään aikaan, kun puomin alla meni putki ja jouduin ottamaan sivuttaisetäisyyttä. Virhe ei sentään tullut pitkään hinkatulta ylösmenokontaktilta vaan alasmenokontaktilta. Tämä siis lisätään treenilistalle.
Viime Viikonloppuna palasimme puolen vuoden tauon jälkeen palkinopalleille! Ensimmäistä kertaa kolmosluokassa sijoituimme kolmen parhaan joukkoon! Ensin Anne Savioja ihastui, kun kolmen parhaan joukossa ei ollut yhtään bortsua ja ihasteli Adaa kolmannella pallilla. Toisella radalla Seppo Savikko haastoi koirakoita radallaan ja radalla piti osata mm. lähteä poispäin radasta, kontakti-putkierottelua, sanallista este-erottelua, takaakierrot ja inin, pitkät estevälit, puomilla etäisyys ohjaajasta, poispäinkäännös. Ja 19 koirakosta malamuutti oli ainoa, joka suoritti radan tuloksen arvoisesti!! Nollat edelleen odotuttaa, mutta oli superhieno fiilis nousta ykköspallille malamuutin kanssa seurakavereiden tsempatessa ja kannustaessa! Olen todella kiitollinen siitä kannustuksen määrästä, jota me seurassamme saamme! En olisi voinut hienompaan treeniporukkaan päästä!
Adan kanssa oli tavoite päästä Joensuuhun agilityn SM kisoihin 2020, mutta Joensuussa ei olekaan ensi vuonna SM kisoja. Yritämme kuitenkin tavoitella SM kisoja 2020, missä ne ikinä sittten ovatkaan. Toki olisi hyvä niitä nollia ruveta keräilemään... Nuo yliaikanollat ei kuulema ole riittäviä... 😂 (vau, en olekaan ennen käyttänyt täällä tuollaisia hymiöitä!)
VETO
No, alkuun heti tunnustus, että päätin olla huono alaskanmalamuuttikasvattaja ja jättää tänä talvena vetokisat kisaamatta, jos vaihtoehtona on agility vs vetourheilu. Ihan vain tuon agilityn SM kisatavoitteen ja Adan agilityeläkkeelle jäämisen 2020 vuoden loppuun takia. Viimeiset tavoitteet ja boostit ja sitten Ada keskittyy vetotouhuihin ja Taigaan siirtyy suuremmat tavoitteet agilityn saralla.
Olemme siis syksyn ajelleet Aslakin ja Adan kanssa omaksi iloksi kickbikella. Aslak on vuosien aikana yllättänyt ja siitä on tullut hieno, tasapainoinen työskentelijä. Kerrankin oli pimeys yllättämässä, kun olimme metsässä epätasaisessa maastossa ja keskityin itse vain tasapainoittelemaan kyydissä ja annoin Aslakin valita parhaan reitin. Ja hienostipa Aslak selviytyi tehtävästä! Ohituksetkin sopivalla etäisyydellä muista koirista on edistynyt luopumistreenillä.
Adan kanssa olemme myös kaksin käyneet kickbikelenkillä. Ada on aina ollut hieno etenijä ja Adan kanssa on ollut aina hieno lähteä yhdessä lenkille ja metsään. Eipä siitä sen kummempaa. My The Dog! Adan kanssa olimme myös syys-lokakuun vaihteessa Viekijärvellä telttailemassa kaksi yötä. Treenasimme Nukan sekä monien huskien kanssa viikonlopun ajan ja keskustelimme laavulla kokemuksista ja kaikesta muusta mahdollisesta. Oli taas todella hieno viikonloppu! Adalla oli huono kunto, mutta ohitukset olivat supereita ja ahtauskaan tai toisten koirien kiinnostus ei haitannut Adaa. Miun luottokoira! Adan kanssa nukuttiin yhdessä teltassa toisiamme lämmitellen ja parkkiketjussa myös malamuutista vihdoin ja viimein lähti hieman ääntä. Ja itsekin sai vain olla ja nauttia luonnosta ja rauhasta!
Kuva Eliisa Kiiskinen
MUUTA KUULUMISTA
Riki on käynyt enemmän ja vähemmän kaverikoiratouhuissa. Aika on mennyt paljolti kaikkeen muuhun, joten vapaaehtoistyöstä se on sitten ollut pois. Pitäähän sitä tunnustaa, että melko kiireistä on ollut syksy meidän laumassa. Viikonloppu Viekijärvellä oli superviikonloppu siltäkin osin, että sai ihan oikeasti rauhoittua. Ei ollut aikatauluja, eikä tavoitteita. Oltiin ja rauhoituttiin, ajettiin porukassa ja nautittiin vain toistemme seurasta. Kaksi päivää sain ajatukset kaikesta muusta suunnattua vain omaan olemiseen ja unohtaa kaiken muun. Nautin täydestä sydämestä.
Ensi viikko on syysloma ja olen vain kaksi päivää töissä. Alkuviikosta käyn itse hieronnassa sekä Ada ja Aslak pääsee lihashuoltoon. Tästä johtuen olemme treenitauolla tiistaista eteenpäin ja vain viikon päästä sunnuntaina olisi kisat tiedossa Adan kanssa. Aiomme siis vain rentoutua ja nautin pihahommista kiireettömästi. Hengaan masunkasvattajan kanssa ja rupeamme suunnitelemaan pentulaatikon kasaamista. Sen jälkeen enää viikko töitä ja sitten kaksi viikkoa vain pentuarkea.
Koulutan jälleen agilityä talvikaudellakin. Nautin suunnattomasti kouluttamisesta! Jälleen en voi kuin kehua meidän seuran ihmisiä. Jällleen koulutettavat ovat ihan supereita ja on mahtava nähdä kehitys ja oppimisen ilo. On mahtavaa, että pystyy auttamaan ja neuvomaan. Koiraharrastus on tuonut valtavasti uusia tuttavuuksia, uusia kokemuksia ja mahtavia tunne- ja oppimiskokemuksia!
PS. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä... Tiedän, miten ne ärsyttää...
Olimme viettämässä lauantaipäivää Lieksassa agilitykisojen merkeissä. Auto starttasi aamulla klo 7 ja palasi kotiin illalla klo 8.
Taigan ensimmäinen rataantutustuminen oli klo 9 ja toinen oli parin tunnin päästä. Molemmat radat olivat hylättyjä. Taiga palasi taas normaaleihin tapoihinsa. Ensimmäisen radan ensimmäiset viisi estettä piti ihmetellä, missä ollaan ja mitä tehdään. Seitsemäs este oli kepit, joita Taiga ei jälleen olevinaan nähnytkään. Kuten Jussin juoksuissa viikko takaperin. Tällä kertaa otin Taigan viereeni ja hetsasin kepeille. Taiga teki hienot kepit ja loppurata menikin tosi hyvin, vaikka puomilta loikkasikin alas.
Toinen rata oli aivan kauheaa säheltämistä. Jälleen kerran Taiga karkasi lähdöstä, ei osunut puomin alastulolle, juoksi ohi putken ja sitten katseli vain muualle ja poimi haluamiaan esteitä matkan varrella. Sain jatkamaan rataa, mutta kepeille homma lässähti ja lähdimme radalta pois.
En todellakaan tiedä, mitä tekisin Taigan kanssa. Treenit sujuu todella hyvin ja välillä kisoissa onnistutaan, mutta 90 % on tällaista säheltämistä. Treeneissä pitää olla sopivan tiukka, mutta kuitenkin iloinen ja olla merkitsemättä mokaamista. Kisoissakin yritän olla ylipirteä ja pitää Taigan motivaatiota yllä mokaamisesta huolimatta, koska Taiga helposti keksii oheistoimintaa virheiden peittämiseksi. Taiga ei siedä yhtään, jos huomaa minusta pettymyksen tai turhautumisen. Kävimme keskustelua mahdollisuudesta, että toinen kokeilisi ohjata Taigaa ja lähdemmekin erään tutun kanssa viemään ajatusta käytännössä eteenpäin. Odotan toki Taigan astuttamista myös. Jos astuttaminen onnistuu, saan pidettyä kunnon tauon Taigalle. Josko se helpottaisi. En myöskään aio ilmoittaa Taigaa kauemmaksi kisoihin. Käyn vain omat ja naapuriseuran kisat Taigan kanssa. Syksyllä kisoja Taigan kanssa siis olisi noin kerran kuukaudessa.
Adan kanssa olemme vihdoin saaneet kolmosluokassa tasattua tekemisemme normaaliksi. Alku oli pettymys, mutta nyt olemme päässeet taas siihen mielentilaan, että minä en jännitä, koiralla on kivaa ja menemme yhdessä tekemään sitä hyvää tasaista tekemistä, jota olemme tähänkin asti tehneet. Jussin juoksuissa saimme ensimmäisen puhtaan radan, mutta ihanneaika oli kova ja yliaikaa oli yli 9 sekuntia. Lieksassa Saimme ensimmäiseltä radalta puhtaan radan, mutta kepit oli normaalia hitaammat ja yliaikaa tuli 0,6 sekuntia! Harmillista!
Toiselle radalle lähdin pienen jännityksen paine ohimossa, kun oli pari kohtaa, joiden onnistumista mietin. Teimme kuitenkin jälleen tasaista suoritusta. Varmistin ainoastaan yhtä putkenpäätä liian vahvasti ja Ada meinasi valita kokonaan väärän putken ja tämän johdosta puhtaalle radalle yliaikaa 0,43 sekuntia! Epävarmojen kohtien jälkeen otin ja vedätin koiraa mahdollisimman paljon. Kepit olivat selkeästi nopeammat ja muutenkin pystyin jättämään Adan itsenäiseen suorittamiseen itse jo edeten seuraavalle esteelle. Silti tämä ei valitettavasti riittänyt saadaksemme aikaa takaisin.
Kolmas rata meni täysin omaan piikkiini. Haimme hylätyn, kun oma keskittyminen ja jaksaminen ei ollut enää kunnossa. Itselle kyseessä oli viides rata sille päivälle ja se alkaa selkeästi olemaan itsellä kipukynnyksen rajoilla. Ensin otimme kiellon, kun hieman liian aikaisin vaihdoin itse suuntaa, eikä Ada ollut lukinnut hyppyä. Kun Ada hyppäsi esteen, jostain syystä pyörähti ympäri ja hyppäsi takaisin. Jatkettiin rata loppuun, mutta enää en jaksanut vedättää, kun hylätty oli jo alla. Loppurata meni kuitenkin teknisesti hyvin ja jopa keppikulma, joka on ollut viime aikoina hankala Adalle, onnistui. Ada kävikin hierojalla maanantaina ja oli todella kipeä ja jumissa. Tästä syystä ilmeisesti kepit ovat olleet Adalle epämukavat viime aikoina, eikä ole taipunut ihan kunnolla jokaisesta kulmasta kepeille.
Adan kanssa saimme kuitenkin hyviä suorituksia aikaiseksi ja kunnon tsemppaamista kisakavereilta! Monia ihastuttaa Adan ja minun meno radalla. Osaa harmitti jopa minua enemmän alle sekunnin yliajat ja tsemppasivat, että selkeästi nollat ovat mahdollisia ja kyllä ne vielä tulee! Otetaankin nyt tavoitteeksi lähteä ihan oikeasti kehittämään ohjaajan jaksamista ja opettelen luottamaan ja vedättämään Adaa radalla, jotta saisimme jokaisen ylimääräisen sekunnin pois suorituksista. Lähden nyt seuraamaan tarkemmin Adan nopeuksia ja keskittymään siihen, että Ada jaksaa kisapäivät mahdollisimman hyvin. Tänä kesänä olenkin keskittynyt koiran viilentämiseen sekä juottamiseen. Juotot aloitetaan jo 1-2 päivää ennen kisasuorituksia.
Olen ihminen, kuka tykkää kisaamisesta ja on luonteeltaan todella kisahenkinen. Nyt kuitenkin olen saanut huomata, kuinka mukava on vaihtelun vuoksi treenailla agilityn parissa ilman sen kummempia odotuksia. Ei tarvitse hinkata jotain tiettyä asiaa, joka kisoissa on usein aiheuttanut harmaita hiuksia. Ei tarvitse jännittää, millä fiiliksellä koirat juuri tänään toimii. Ollaan saatu treenailla täysin omaksi iloksi.
Nyt meille onkin muodostunut huomaamatta uusia tavoitteita. Suulliset käskyt tuntuvat olevan tällä hetkellä pienimuotoinen muoti-ilmiö. Adankin kanssa ollaan syksyn mittaan suullisia käskyjä harjoiteltu takaakiertojen muodossa. Uusin kouluttajamme on tiedustellut parikin kertaa syksyn mittaan, onko kiinnostusta lähteä vahvistamaan suullisia käskyjä in-in käskyn muodossa. Ei ole ollut. Kuitenkin eräs kerta Taigan treeneissä teimme sivuttaisia hyppyjä ja niistä lähti itsellekin muodostumaan ajatus, ettei in-in ohjauksen opettaminen ehkä olisikaan ihan mahdoton ajatus. Myös Adasta on saanut huomata, kuinka herkkä on ohjaukselleni, joten ajatus suullisista käskyistä on vain vahvistunut.
Siitä päädyimmekin molempien aksakoirien kanssa harjoittelemaan in-in ohjausta. Molemmille onneksi sivuttaiset hypyt on suht helppoja, joten olen lähtenyt muodostamaan yhteyttä in-in käskyn kanssa hypyille ensin yhden ja kahden hypyn kanssa lopulta hieman kulmia vaikeuttaen. Muutaman kerran olemme näitä asioita nyt treenanneet ja kumpikin kaipaa vahvistamista, mutta Adalle selkeästi asia on helpommin yhdistettävissä kuin Taigalle. Tänään treeneissä Taigalla asia oli helpompi ymmärtää, kun vauhtia ei ollut liikaa eli yksittäisenä hyppynä. Adalle on pystynyt kulmia vaikeuttamaan nopeammin ja ottamaan useamman esteen mukaan treeniin. Adan kanssa olemme myös vahvistaneet in-inin erottelua takaa ohjauksesta.
Taigan kanssa otamme nyt tavoitteeksi treenata enemmän puomin kääntymisiä. Tänään kaverin kanssa tämä onnistui hallillakin, kun kaveri toimi apupalkkaajana. Eli jatkoimme Sennin antamien ohjeiden mukaan pelkän puomin alasmenon kanssa, matto kontaktialueelle ja kaveri etupalkkasi, kun minä lähetin puolesta välin puomin alasmenoa Taigan etenemään. Paljon on vielä tämän kanssa tekemistä.
Adan kanssa olemme ottaneet tavoitteeksi itsenäisemmät kepit. Olemme yrittäneet vahvistaa sivuirtoamista ja pari kertaa etupalkan kanssa sitä, että jäisin itse taakse. Tänään ilman etupalkkaa sain ohjattua Adan suorittamaan kepit loppuun saakka putki välissä! Hieno edistys!
Ada kanssa on pitänyt vahvistaa puomin ylösmenoa. Välillä puomi sujui jo todella hienosti, mutta viime aikoina on taas loikkimista tapahtunut. Olen myös miettinyt, että nostaisin Adan virettä treeneissä pallon avulla, jotta Ada oppisi toimimaan ja keskittymään radalla myös korkeammassa vireessä. Kuopion kisoissa tuli jälleen huomattua, että Ada oli liian innoissaan, eikä pystynyt keskittymään laisinkaan minuun radalla. Joensuussa onneksi teimme jo yhdessä rataa, vaikka olikin yllättäviä rengasvirheitä.
Taigan kanssa saimme sekä Kuopion että Joensuun kisoissa jo hyviä ehjiä suorituksia aikaiseksi ja Taigan kanssa kisaamisesta jäi tältä kaudelta hyvä fiilis päällimmäiseksi mieleen. Nyt treenaillaan pari kuukautta ja katsotaan, mitä uusi vuosi tuo tullessaan molempien kanssa!
Tänä syksynä aloitettiin koirien kanssa vetokisat virallisissa luokissa ja ensimmäistä kertaa rohkaistuin kahden koiran luokkaan! Yhteistreenien perusteella tiesin jo, että yksin en tule pärjäämään lähdöissä ja se minua jännittikin kaikista eniten kisaamisen aloittamisessa.
Alma off snow järjestettiin lokakuun alussa Oulunsalossa. Lähdimme Adan ja Taigan kanssa ajamaan Ouluun perjantaina ja yövyimme viikonlopun Nallikarin leirintäalueella pienessä mökissä, johon juuri sovimme kahden sopuisan malamuutin kanssa. Kisat alkoivat lauantaina ja olivat kaksipäiväiset. Leiriydyimme kisapaikalle leiriketjun kanssa, jossa molemmat koirat rauhoittuivat hyvin lepäämään. Lähtöön sain apua muilta malamuuttitiimeiltä, jotka auttoivat siirtymään leiriketjusta lähtöviivalle. Ada kävi todella kuumana ja saikin liikaa energiaa kulutettua lähdössä. Seuraavana päivänä yritettiin ottaa vasta myöhemmin koirat leiriketjusta, mutta molemmat olivat kuitenkin vielä edellisen päivän kisoista väsyneet, joten pienikin riekkuminen vei voimia molemmilta. Kisat kokonaisuudessaan meni kuitenkin hyvin, vaikka koirat väsähtivätkin. Taiga teki ensimmäisenä päivänä hyvin työn loppuun saakka ja sai omalla työllään paikattua Adan jaksamattomuuden. Toisena päivänä koirien yhteinen sävel löytyi nopeammin ja jopa yllätyin, että aikamme ei oikeastaan kovin paljoa eronnut sunnuntaina lauantailta. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että jopa Ada sai tasaisemman vauhdin jo heti alussa ja jaksoi paremmin loppuun saakka tasaisemmin. Jumbosija saatiin, mutta ohitukset toimi hienosti ja maalista varikolle saimme ajaa rauhassa, koirat tottelivat käskyjä ja niitä sai pari lasta reissuketjussa rapsutella sydämensä kyllyydestä. Kaksipäiväiset kisat olivat kuitenkin liikaa koirien jaksamisen kannalta. Keskinopeus oli reilu 16 km/h, matka 4,8 x 2 ja aikaa per päivä meni suurin piirtein 15 minuuttia.
Reissu kokonaisuudessaan oli mukava. Adan ja Taigan kanssa on kiva ja helppo matkustaa. Kävimme myös tervehtimässä Taigan veljeä Oulussa. Melkoinen paketti onkin! On kasvanut hienosti ja tasaisesti ja oli mukava jälleen kuulla, miten hyvän luonteen omaava tämäkin on sisaruksista.
Toiset syksyn kisat kävimme ajamassa Laukaalla Liepeencrossissa. Jälleen luokkana virallinen DS2. Tällä kertaa kisat olivat pienemmät ja malamuuttitiimejä, joihin luottaa avun saamiseksi, ei ollut. Sain lopulta suostuteltua miehen mukaan auttamaan. Tällä kertaa kisat olivat yksipäiväiset. Koirat olivat jälleen erittäin innokkaana lähdössä liikenteeseen, mutta saimme apua kaveriltani, joka juuri ennen meidän lähtöä lähetti oman kuskinsa liikenteeseen ja jäi sitten meitä auttamaan. Mies piti Adaa ja hän otti Taigan rauhoitteluunsa. Ja yllättäen molemmat lähtöviivalla rauhoittuivat. Tai kyllähän ne jännittyneitä olivat, mutta selkeästi jo rauhallisempana keskittyivät odottamaan lähtökäskyä. Kaipa ne siis jotain jo ehtivät näiden parin kisan aikana oppia. Liikenteeseen lähdettiin laukalla ja vauhti pysyi hyvänä siihen asti, kun kolmosen lenkiltä erottiin vitoselle, joka alkoi järkyttävän pitkällä ylämäellä! Se mäki vain jatkui ja jatkui... Meillä meni kokonainen minuutti mäen suoritukseen! Ada ja Taiga vetivät malamuuttimaiseen tyyliin mäen päälle ja itse yritin potkia apuna, minkä jaksoi. Kiitin onneani seuraavasta alamäestä, vaikka se pieni olikin. Loppumatka mentiinkin pääasiallisesti kevyellä ravilla, mutta joitakin pieni laukkakohtia oli. Jälleen oli yksi ohitus ja se meni meidän osalta taas hyvin. Matka oli viisi kilometriä ja aikaa meni 20 minuuttia...
Tää youtuben ja bloggerin yhteistyön rakoileminen välillä ärsyttää, joten jälleen yksi video tulee linkkinä...
Ylpeä olen, että uskalsimme lähteä kisaamaan! Kokonaisuutena voimme päätellä, että Ada ei ole sprinttikoira ja ehkä jatkossa Taiga ja Aslak ovat ennemmin lyhyille matkoille tehtyjä. Adalla on lisäksi kunto vielä heikompi jatkuvista sairaslomista johtuen, joten ei mikään yllätys ollutkaan, ettei mitään kummempia tuloksia tullut. Kokemusta kuitenkin ja jospa joku kerta lähdötkin rauhoittuvat.
Ensimmäinen Agiråkki on ohi ja ilmeisesti uusia ideoita jo suunnitellaan eli jatkoa todennäköisesti seuraa. Itsellä puuhailut alkoi jo torstai-iltana, kun pakkasimme hallilla esteet rekan ja pakettiauton kyytiin. Perjantaina aamulla aloitettiin kisapaikan rakentaminen ja niistä hommista siirryin ruokahuollon hommiin kokoamaan kahvilaa ja paistamaan loppupäiväksi vohveleita. Vohvelinpaisto jatkui sunnuntaina. Siinä sivussa tuli perjantaina juostua yksi hyppyrata, lauantaina neljä rataa ja sunnuntaina yksi hyppyrata. Paljon ei jäänyt käteen kisaradoista. Näin jälkikäteen en enää edes muista, millaisia kaikki radat olivat.
Kuva Roosa Tykkyläinen
Taigan osalta vahvimpana tunteena kisoista jäi suuri harmin tunne ja lauantaina harmi oli niin suuri, että muutama kyynelkin tuli siinä sivussa tiputettua. Perjantaina Taiga ei käynyt moikkaamassa ratatyöntekijöitä, mutta putkia oli kiva juosta ristiin ja rastiin ja edestakaisin. Toisena esteenä oli jälleen rengas, jonka Taiga väisti. Muuten, kun Taiga keskittyi minun ohjaukseen, Taiga kulki hyvin. Kepit Taiga jätti kesken, kun otin ja kehuin! Toisella kertaa teimme loppuun asti. Mutta olen melko vahvasti sitä mieltä, että Taiga menee sekaisin siitä, että joudutaan korjaamaan kesken radan, eikä Taiga saa palkkaa.
Kuva Roosa Tykkyläinen
Lauantaina päätin, että jos jokin menee vikaan, me vain jatkamme rataa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Viides este oli putki, jonka väärään putkenpäähän Taiga sujahti, mutta jatkettiin vaan meno. Pääsimme vielä kuusi estettä eteenpäin (jopa rengas ja kepit), kunnes Taiga keksi ratayöntekijät! Sen jälkeen en saanut millään enää kontaktia Taigaan ja lopulta kuulemma tuomarikin vihelti meitä ulos radalta. En kuullut vihellystä, mutta eipä se olisi auttanut. Kun sain kontaktin, kohta Taiga jo karkasi taas kuvaajien luokse. Lopulta otin koiran vierelle kulkemaan ja kävelimme radalta ulos. Harmi oli todella suuri. Ehkä eniten harmitti tuo kontaktin puute. Radan ulkopuolella ei ollut mitään ongelmia, mutta radalla Taigan pää ei vaan vielä kestänyt.
Olin hullu ja yön yli nukuttuani päätin vielä kerran testata Taigaa. Otin koiran märkäruokapussin taskuun ja sitä annoin Taigalle haisteltavaksi. Päätin, että kerrankin, jos Taiga irtoaa kontaktistani, lähdemme radalta pois. Neljännen esteen jälkeen Taiga lähtikin tuomaria tutkimaan, mutta palasi sen verran nopeasti luokseni, että jatkoimme rataa. Kahden esteen jälkeen Taiga kuitenkin karkasi ratatyöntekijän luokse. En enää edes yrittänyt jatkaa rataa vaan käännyin suoraan pois radalta ja kutsuin Taigan mukaan. Hieman meinasi lähteä jälleen seikkailemaan, mutta nappasin lähellä niskasta kiinni ennenkuin kauemmaksi ehti ja sain pannan kaulaan.
Kuva (c)Agiråkki
Adan kanssa kävimme lauantaina kolme agilityrataa juoksemassa. Ensin oli vuorossa Vesa Sivosen rata. Radalla oli pari kohtaa, joita mietin mahdollisiksi hylsyn paikoiksi. Heti alussa oikeaan putkenpäähän saaminen ilman, että otetaan hylky kontaktille juoksemisesta. Muuten hyvä, mutta Ada juoksi ohi oikean putkenpään ja putken, josta kielto tuli. Kontaktit olivat kuitenkin todella kauniita. Kepeiltä oli kääntyiminen 180 astetta vasemmalle, jonka onnistumista mietin. Minun on pakko mennä edellä, mutta muuten irtoaminen ei ole helppoa ilman, että Ada lopettaa kepit kesken. Sain kuitenkin rytmitettyäni oman menon oikein ja kädelläni näytin Adaa jatkamaan keppejä. Teimme myös radan loppupuolella ohjauskuvion takaakierrolle, jossa otan Adan edelliseltä esteeltä oikealle puolelle ohjaukseen ja ohjaan aidan ohi ja pakkovalssinomaisesti käänsin hyppäämään aidan. Teimme alkuviikosta kyseisen kuvion kenties ensimmäisen kerran onnistuneesti treeneissä. Eli tuloksena vitonen yliajalla. Tästä radasta on lopussa video.
Kuva (c)Agiråkki
Toiselta radalta (Anne Huittinen) otettiin hylky, kun muuten hienolla radalla A oli keinun jälkeen houkutuksena ja sinnehän Ada otti fokuksen. Jälkeenpäin mietin muita ohjauskuvioita, joilla olisin voinut saada Adan käännettyä oikeaan suuntaan, mutta päädyin lopputulokseen, että A:lla silti Ada olisi varmaan ollut. Muuten rata oli sujuva ja jälleen kontaktit kauniita. Vauhtiakin löytyi enemmän kuin ensimmäisellä radalla.
Kolmas rata oli Harri Huittisen rata, joka oli päivän viimeisiä ratoja ja pitkäkin vielä... Olimme jo valmiiksi väsyneitä. Teknisesti rata ei ollut erityisen vaikea, mutta pari paikkaa taas mietitytti, joissa Ada olisi saattanut kontakteille väärään aikaan juosta. Lisäksi keppien jälkeen tuli 90 asteen käännös vasemmalle, jossa taas mietin omaa ajoitustani, jotta Ada ei lopettaisi keppejä liian aikaisin. Näistä kaikista ongelmista selvittiin. Väsymys kuitenkin hidasti meitä molempia ja kun viimeisestä houkuttelevasta kontaktista selvittiin, en jaksanut enää helpotuksesta huokaisten ohjata seuraavaa estettä ja juoksimme aidan molemmilta puolilta. Eli lopputuloksena taas kielto ja yliaikaa.
Adan kanssa kisaamisesta jäi kuitenkin todella hyvä mieli. Tavoitteeksi jatkossa otetaan keppien itsenäisempi suoritus ja nopeuden saaminen. Taigan kanssa suunnitelmat laitetaan aivan uusiksi. Lieksaan en Taigaa ilmoittanut vaan katsellaan sitten naapuriseuran kisoja elokuun lopussa. Ainakin omiin kisoihin mennään syyskuussa. Adan kanssa käymme vielä Lieksassa juoksemassa ennen sterkkausta.
Jussin juoksut on juostu ja lähtokohta oli, että mitä vain voi tapahtua radalta karkaamisen ja LUVAn väliltä. No jotain tältä väliltä tapahtuikin. Taiga joutui pitkään odottamaan, kun meidän piti ajoissa olla paikalla mittaamisen takia. Jari Helin Taigan mittasi ja rapsutteli ja vitsaili, että josko kuitenkin kokeiltaisiin startata minien radalla. Jari mittasi Taigasta 60 senttisen eli Taiga olisi nyt siis Adan korkuinen.
Taigan kanssa oli yllättävän helppoa odottaa omaa lähtövuoroamme. Lisäksi Taiga malttoi odottaa lähdössä todella hyvin. Toisena esteenä oli rengas, jonka näin heti Taigan ohittavan. Palattiin siis heti hieman askeleen taaksepäin, suoritettiin rengas ja jatkettiin matkaa. Rata ei ollut mikään suora hyppyrata, mutta ensimmäisistä käännöksistä selvittiin hyvin. Kohta Taiga kuitenkin lähti liikkeeni mukaan ja ohitti aidan, jonka jälkeen alamäki alkoi. Kun Taiga suoritti kyseisen esteen, Taiga juoksi suoraan ratatyöntekijää moikkaamaan. Kun Taiga tuli takaisin luokseni ja hyppäsi aidan, meinasi juosta väärälle esteelle. Vielä siitä ilman hylkyä selvittiin ja päästiin jopa kolme estettä eteenpäin, kunnes taas Taiga halusi ohittaa aidan ja palauttaessani esteelle Taiga palasi haistelemaan pituutta. Tässä vaiheessa tuomari jo hylätyn meille antoi. Jatkoimme matkaa ja vain kerran enää Taiga meinasi karata toiselle esteelle. Kepit saimme tehtyä toisella yrityksellä, mutta molemmilla kerroilla Taiga haki kepit hienosti. Jopa tuomari taputti meidän keppisuorituksen jälkeen. Viimeiset neljä hyppyä joten kuten päästiin maaliin asti. Että sellainen alku.
Taiga ei ole päässyt treenaamaan kuin kolmessa eri paikassa ja nyt oli jälleen aivan uudet esteet, pohja ja ihmiset vastassa. Eikä se odottaminen varmasti helpottanut tilannetta. Mutta tästä ei ole kuin nousu ylöspäin ja uskon, että kun kisakokemusta kertyy, päästään näistä ylimääräisistä toimista radalla.
Kävimme tänään treenailemassa sekä Adan että Taigan kanssa. Adan kanssa tehtiin keppikulmia ja takaakiertoja sekä harjoittelimme parempaa koiran hyppylinjaa. Taigan kanssa tehtiin keppejä, puomia sekä keinua. Keinun säädin jo toiselle tasolle ja nyt mietinkin, ehtisimmeköhän kuitenkin saada keinun kuntoon Agiråkkiin... Kun epäröimättä Taiga nytkin teki keinun... Katsellaan uskaltaisiko ilmoittaa...
Tämän päivän treeniä löytyy videolta täältä. Jälleen kerran google ei aina toimi kuten pitäisi ja blogger ei vaan löydä videotani youtubesta....
Adalle on sterkkaus varattu 25.7., mikä tarkoittaa sitä, että päästään myös Lieksaan kisaamaan. Eli Agiråkissa Adalla olisi kolme maksi2 agilityrataa ja Taigalla ainakin se kaksi maksi1 hyppyrataa. Lieksaan ilmoitan molemmat molemmille agilityradoille.
Vihdoin ja viimein saavutimme Adan kanssa tavoitteen kakkosluokkaan noususta. Stressitaso laski huomattavasti. Parasta on, että saimme OIVAn sellaisen tuomarin radalta, joka ei todellakaan helpolla kisaajia päästä. Ja onneksi saimme sen ensimmäiseltä radalta, koska toinen rata olisi ollut jo selkeästi haasteellisempi. Kakkosluokan korkkaus tehtiin kevyellä mielellä. Tavoitteita ei enää ollut muuta kuin vain korkata kakkosluokka. Hylättyhän sieltä tuli, mutta ei harmittanut. Olin itsekin jo niin väsynyt, että en vain jaksanut ohjata ja käskeä kunnolla Adaa. Pääasiallisesti teimme kuitenkin ihan hyvää yhteistyötä ja saimme aikaan sujuvia ratoja.
Kuva Anni Partanen
Nyt kun Ada on nostettu kakkosluokaan, tavoitteet siirtyvät enemmän Taigan puoleen. Olemme edenneet kontakteissa nopeammin kuin arvelin. Kesäkuun alussa Taiga vain siirtyi tekemään puomia ja A:ta. Tällä viikolla kokeilimme pitkästä aikaa keinuakin ensin normaalikokoisena, joka oli selkeästi hieman liian jännittävä Taigalle. Seuraavalla kerralla kokeilimme matalimmalle tasolle säädettyä keinua ja sen Taiga teki todella hienosti epäröimättä. Ehkä siis uskaltaisin ottaa kesän uudeksi tavoitteeksi agilityratojen kokeileminen kisoissa Taigan kanssa. Viikon päästä lähdemme Jussin juoksuihin aloittamaan kisaura hyppyradalta. Agiråkki oli meidän alkuperäinen tavoite, mutta kaveri totesi, että ei viitsi lähteä yksin ajamaan yhden radan takia, joten jäin asiaa miettimään ja päätin, että hittoakos sitä odottamaan.
Kuva Anni Partanen
Tällä viikolla keppien tekeminen on ollut melko tahmeaa Taigan kanssa. Maanantaina Taiga paikkasi Adaa treeneissä ja ei meinannut millään suostua tekemään keppejä. Todettiin, että Taiga ei oikeastaan edes ajatellut keppejä, joten jätimme lopulta yhden onnistuneen suorituksen jälkeen kepit kokonaan tekemättä. Kotona teimme parin päivän ajan keppikulmia kuudella kepillä. Torstaina taas omissa treeneissään Taigalla oli keppien tekeminen jälleen tahmeaa. En saanut Taigaa putkelta ohjattua kepeille ja Taiga jätti kepit kesken. Kauhulla jo ajattelin, että pitikin ilmoittaa kisoihin...
Kuva Anni Partanen
Tänään vein Taigan kuitenkin hierojalle, joka totesi, että ei ole mikään ihme, ettei Taiga ole halunnut keppejä tehdä. Taiga oli todella jumissa ja nikamat vinossa. Taiga vingahteli kesken käsittelyn ja lihakset värähtelivät kovasti. Taiga keksi taas tehdä sijaistoimintoja kuten nuoli minun ja hierojan käsiä. Taiga tökkäsi kerran kuonollaan hierojan kättä kuin merkitäkseen, mistä puraisisi, jos haluaisi purra. Näin ainakin hieroja kertoi. Lopulta, kun tunti oli jo melkein täynnä, Taiga lopulta kääntyi katsomaan hierojaa ja murisi. Taiga. Murisi. Olimme molemmat yllättyneitä. Taiga on aina ollut todella nätisti käsittelyssä. Hierojakin on kehunut, miten hienosti Taiga käyttäytyy hieronnassa. Mutta lopulta liika oli liikaa. Toivotaan siis, että tällaisen tiukan käsittelyn jälkeen Taigaa pian helpottaa. Selkeästi hieronnankin jälkeen kivut ovat vaivanneet, koska on murissut esimerkiksi Aslakille syyttä suotta. Sain ohjeeksi käsitellä muutaman päivän Taigan nikamia ja kerran käydä treenaamassa, jonka jälkeen ennen kisoja ja kisojen jälkeen tehdä nikamakäsittely. Toivotaan parasta.
Seuraavat kisat:
Jussin juoksut 22.6.
Agiråkki 6-8.7.
Lieksa piirinmestaruuskisat 22.7.
Lieksassa ei ole hyppyrataa ykkösille eikä kakkosille, joten pitäisi nyt piakkoin miettiä, menenkö Taigan vai Adan kanssa. Saadaanko Taigan kanssa keinu siihen kuntoon, että voitaisiin kisata agilityradalla? Ja Adan osallistumisesta riippuisi, milloin Ada sterilisoidaan. Toisaalta tahtoisin Adan leikkuuttaa mahdollisimman pian, jotta syksyn kisakausi ei häiriintyisi, mutta haluaisin noihin kolmeen kisaan osallistua. Katsellaan, katsellaan....
Kävimme Adan kanssa toistamiseen Varkaudessa agilitykisoissa. Adan juoksut olivat jo lopuillaan, mutta suuria onnistumisia meille ei silti tullut. Tuomarina oli jälleen Jari Suomalainen ja ensimmäisellä radalla kompastuimme toistamiseen samaan virheeseen hänen radoillaan eli Ada tykkää niin paljon kontakteista, että ei huomioinut laisinkaan ohjaustani ja juoksi suoraan puomille. Hylkyhän siitä tuli. Eikä edes nätti sellainen, koska siitäpä se alamäki sillä radalla alkoi.
Ada teki radalla omia päätöksiään ja mm. putkeen menon sijaan keskenkaiken päättikin hypätä muurin yli. Kepeillä tein itse ohjausvirheen ja liian aikaisin lähdin kepeiltä etenemään, joten Adakin jätti kepit kesken. Loppurata meni jo rennon letkeästi rauhassa loppuun saakka.
Toinen rata oli muuten hieno agilityrata ja sillä radalla olisimme voineet viimeisen LUVAn saada, mutta Ada päätti hypätä keinulta alas. Virhe, jota en edes odottanut. Virhe, joka totta kai ärsytti. Mutta virhe, joka oli niin malamuuttimainen kuin voi vain olla. Eli koskaan ei tiedä, mitä odottaa.
No, emme siis Varkaudessa taaskaan siirtyneet kakkosluokkaan, joten suuntasimme Maaningalle. Tuomarina Maaningalla oli Sami Topra. Maaningalla ei kuitenkaan mikään tuntunut menevän hyvin. Ensin jälleen saimme hylkäyksen, koska Ada päätti jälleen ohjauksestani huolimatta juosta kontaktille. Opin siis sen, että jatkossa pitää ohjata tietyt kohdat radalla niin varman päälle kuin vain voi. Ada meinasi toisessakin kohdassa juosta suoraan renkaalle, vaikka piti kääntyä toiseen suuntaan. Jälleen olin suunnittelut toimivani varman päälle, mutta toimin radalla toisin ja siinä olisi ollut toisen hylkäyksen paikka lähellä. Loppurata meni jo ihan suht hyvin.
Toinen rata oli suuri pettymys. Ada oli aivan muissa maailmoissa. Ada tiputti heti ensimmäisen riman(?!) ja oli niin perässä vedettävä kuin vain voi olla. Vaikka yleensäkin persjätöt toimii Adalle hyvin, nyt sai houkutella ja houkutella Adaa tekemään. Kepitkään eivät ensimmäisellä onnistuneet ja oli todella hidasta menoa. Menin itsekin ihan sekaisin ja meinasin juosta päin esteitä. Vauhtia ei ollut oikeastaan laisinkaan ja siksi Ada meinasi hypätä aidan, vaikka sen ohi piti mennä putkeen. Viimeiset kolme estettä sentään päästiin hyvin maaliin asti. Hylkäystäkään tai virhepistettä emme saaneet siitä, että avoimesti kepeillä Adaan koskin, kun ihmettelin, että mikä Adaa oikein tänään vaivaa.
Lopputulos Maaningan kisoista oli todella huono fiilis. Kyllä kyyneleetkin virtasi kotimatkalla, koska olin aivan hämmennyksissä, mitä kisoissa tapahtui. En ymmärtänyt laisinkaan, mikä Adaa vaivasi ja miksi Ada ei ollut henkisesti laisinkaan mukana tekemässä kanssani. Toiveeni Adan pärjäämisestä kisoissa alkoi hiipua ja epätoivo vain kasvoi. En halunnut ajatella koko kisoja, joten pelasimme mieheni kanssa illaan konsolipelejä, jotta sain muuta ajateltavaa. Aamun kuitenkin aloitin teetä juomalla ulkona ja Adaa vieressä rapsutellen. Päädyin mietteissäni siihen, että pidämme 2-3 viikon tauon Adan kanssa agilityssa. Nurmeksessa olisi kisat 10.6. ja siellä minua houkuttaa tuomari Salme Mujunen. Olen ehkä päätynyt ajatuksissani siihen, että vaikka kylmiltään mentäisiin Nurmeksen kisoihin, koska enemmän minua harmittaisi olla menemättä laisinkaan Salme Mujusen radoille. Mutta motivaationi treenata Adan kanssa on tällä hetkellä huono, joten keskityn Taigaan agilityssa ja Taiga saa paikata Adaa treeneissä. Kaverit ovat minua tsempanneet ja toivovat, että en luovuttaisi Adan kanssa. Pitää vaan päästä tästä fiiliksestä eroon... Toivottavasti aika auttaa.
Kaksi päivää ennen kisoja itsellä alkoi aivan kauhea flunssa. Kuumetta nosti 38 asteeseen, nenä valui kuin Niagara ja kurkussa oli kaktus. Pari yötä huonosti nukkuneena ajettiin Adan kanssa Varkauteen. Ada on juoksujaan pihdannut varmaan kuukauden ainakin ja tarkistin vielä kotona ennen lähtöä, että ei ole aloittanut ja vielä perillä, kun tarpeillaan käytin, tarkistin asian. Ja ei juoksuja. Kävin ilmoittautumassa ja minulta kysyttiin, onko jotain erikoista huomioitavaa. Hämilläni olin ja tarkennettiin, että esimerkiksi onko juoksuja. Totesin vain, että ei ole ja ei mitään erikoista. Eli unohdin täysin ilmoittaa myös mahdollisuudesta luokkanousuun.
Seurasin jo minien ja medien kisoja ja todettiin tuttujen kanssa, että ei ole helpoimmasta päästä ykkösluokan radaksi. Rata sisälsi paljon käännöksiä, pimeän putkenpään ja erikoisen kulman renkaalta poistumiseen. Rataantutustumisessa keskityin erityisesti käännöksiin, koska esimerkiksi aidan jälkeen saattoi olla houkutuksena putki, jonne ei pitänyt mennä ja pimeän putkenpään vieressä oli toinen putki, joka saattoi houkuttaa koiraa.
Haasteethan eivät tähän loppuneet vaan käydessäni Adan autosta sain huomata, että Ada oli sittenkin aloittanut juoksut. Paniikissa tutulle kävin sanomassa, että Ada aloitti juoksut, eikä minulla ole mukana housuja tai yhtään mitään, mikä auttaisi asiassa. Hän oli menossa ennen minua radalle ja kertoi sisäänheittäjälle ongelmastani. Hän sattui olemaan myös vastaava koetoimitsija, joka ei asiasta hätääntynyt. Hän totesi, että matto laitetaan lähtöön ja valitettavasti pääsemme sisään vasta suoraan radalle siirtyessä eli emme päässeet odottamaan halliin omaa vuoroamme. Eli ensimmäistä kertaa koko hallissa ja suoraan radalle. Kuulostaakin jo todella hyvältä idealta. Adaa tämä ei onneksi häirinnyt.
Ada toimi ekalla radalla hyvin, vaikka kaarroksia tehtiinkin käännösten kohdalla ja vauhti hidastui välillä huomattavasti. Kepit onnistuivat hienosti ilman minun sanallista tukea, jota en pystynyt antamaan, koska ääntä ei vaan olisi niin paljoa lähtenyt ja happi kulkenut tarpeeksi. Kontakteilla Ada osui hyvin. Jopa puomin ylösmenolle. Ada tuli putkesta ja menin itse edellä ja leikin kompastuvani. Valitettavasti meinasin kompastua ihan oikeastikin, mutta sain korjattua tasapainoni ja matka jatkui. Sain Adan hyvin käännettyä renkaalta oikeaan suuntaan ja maaliin asti. Valitettavasti välillä kävi kuitenkin niin, että ennen puomia sain Adan ohjattua väärään putkenpäähän ja saimme radalta siis hylätyn. Muuten todella hieno rata, vaikka nopeampiakin olisimme voineet olla. Harmillisesti Ada ei fokusoitunut putkeen vaan lähti seuraamaan liikettäni, joten jäi viimeinen LUVA saamatta.
Radan päätteeksi kaksi pikkutyttöä olikin meitä vastassa ja heillä jotain herkkuja kädessään oli. Nappasin äkkiä Adasta kiinni ja yritin saada pannan paikallee. Koetoimitsija tuli myös katsomaan, että saanko pannan. Näki ilmeisesti, ettei tilanne ollut paras mahdollinen. Eihän Ada tahallaan mitään pahaa olisi tehnyt, mutta jos olisi herkkuja yrittänyt saada kädestä, olisi saattanut satuttaa hampaillaan ahneuksissaan. Pääsimme kuitenkin ulos ja piti itse hieman oloa tasoitella yskimällä.
Päätin jokatapauksessa huvin vuoksi juosta vielä hyppyradan. Siinäkin oli paljon jyrkkiä käännöksiä sekä houkutuksia koiralle edetä väärille esteille. Ada lähti etenemään todella vauhdikkaasti, mutta vauhti hiipui käännöksiin. Käännöksen jälleen meni hieman liian suurella kaarella ja niihin meni liikaa aikaa. Renkaan Ada meinasi väistää, kun tuli putkesta hieman liian laajalla kaarroksella ja ajautui liian sivuun renkaasta. Sai kuitenkin korjattua hyvin. Pääsimme maaliin asti, mutta olimme hitaita ja tulos oli 2,2. Saimme sillä kuitenkin kolmannen sijan.
