Juoksukontaktien kehitystä

Ada on kehittynyt todella paljon lyhyessä ajassa. Taiga taas on ottanut takapakkia ja osumat kontaktille on epävarmempia. Kanssatreenaaja myös totesi, että itse liikun epävarmemmin toiselta puolelta ohjatessani, joten minun pitää ainakin keskittyä tarkemmin omaan ohjaukseeni. 

Vippausta

Adan treeneissä tällä viikolla tehtiin pitkää rataa. Me jätimme vieläkin kontaktit tekemättä ja teimme aidat Tuulian ohjeen mukaisesti 45 cm korkeudella. Lisäksi yritin pitää ääneni hyvin iloisena ja olin kontaktissa Adaan, jotta Ada sai energiaa ja meni kouluttajankin mielestä todella hyvällä vauhdilla. Meinasi jopa minulle Adankin kanssa tulle yhdessä kohdassa kiire persjättöä tehdä. Kyseiseen kohtaan ei välttämättä olisi tarvinnut persjättöä tehdä, mutta putkelta tultiin kolmen aidan "pyörähdykselle", jossa ensin tultiin takaa, sitten suoraan ja peruspyöräytyksellä kolmannelle aidalle ja takaisin putkeen. Näiden kahden viimeisen aidan väliin kouluttaja kehoitti kokeilemaan persjättöä ja ennen putkea toinen, jotta itsekin pysyisin liikkeessä ja edellä mennessäni vetäisin Adaa vauhdilla perässäni. Tähän toiseen persjättöön minulle meinasi kiire tulla, mutta sain ohjattua Adan putkeen. 

Toinen haaste oli aidalta putkeen siirtyminen, jossa molemmat putkenpäät houkuttelivat. Sain Adan kuitenkin yllättävän helposti haluamaani putkenpäähän pienellä oman kehon suunnan muutoksella. Putkesta tultiin 90 asteen käännöksellä muurille ja kahdelle aidalle, joista toiseen tultiin takaakierrolle ja ohjattiin putkeen. Tähän kohtaan toisella kierroksella kokeilimme vippausta. Ihan ei Adalle mennyt jakeluun. Kokeiltiin ensin liikkeestä tehdä, koska kuulema yleensä on helpompaa, mutta vaikka kuinka sainkin Adan ohjattua käteeni palkalle, eikä juossut suoraan aidalle, en saanut Adaa kunnolla enää irtoamaan kiertämään siivekettä. Saimme lopulta jonkinlaisen onnistumisen, mutta ei todellakaan voi puhua vielä onnistuneesta vippauksesta. 

Loppuradalla oli sivuttaiselle aidalle takaa tulemista, pimeää putkenpäätä (johon Ada toisella meni vasta paremmin) ja kepit, jotka Ada teki kaksi kertaa todella hyvin ja sai kehuja kouluttajalta, että kepit on Adalla nykyään todella vahvat. Ada hakee kepit todella hyvin, eikä tarvitse edes käydä vaikeammistakaan kulmista niistolla ohjaamassa. Tai ainakaan niissä kulmissa, joita ollaan treenattu. Toki monet kolmannen luokan kulmat saattaa joskus tarvita niiston, mutta se on sen ajan murhe. 

Ada teki kuitenkin kokonaisuutena todella hyvällä energialla ja yhteistyö toimi pitkästä aikaa todella hyvin. 

Valssien maailmaa

Taigan agilitytreeneissä pääsimme jälleen valssien maailmaan. Edellisen kerran fysiikkatreenin viivajuoksua kera valssien oli muokattuna törpöltä toiselle juosten ja aina kääntäen valssilla ja koskettaen törppöä. Lisäksi juoksu tehtiin myös koskettamalla törppöä ilman valssia sekä kiertämällä törpöt ilman kosketusta. Fysiikkapuolella myös hypittiin riman yli kierteellä ja keskivartalo oli koetuksella. 

Jälleen yksi koirakko oli odottamassa hallissa, kun toinen koirakko teki rataa. Radalla oli lisää valsseja, kun tehtiin pakkovalssia, liikkuvaa valssia sekä ennakoivaa valssia. Taiga edelleen on herkkä minun ohjaukselle, eikä antanut virheitä anteeksi. Oma ajoitus oli pielessä ennakoivassa valssissa (ei ollut niin ennakoiva kuin olisi pitänyt). Pakkovalssissa olin vaihtelevasti hyvin erilaisissa ohjausasennoissa, enkä vahvistanut Taigan menemistä pakkovalssilla putkeen ennen kuin jatkoin matkaa, joten Taigakin jatkoi kanssani matkaa. Liikkuva valssi sujui paremmin.

Taiga ensimmäisellä kierrosella teki alkuun todella hyvin, vaikka häiriötä olikin. Kouluttaja kysyi hyvän pätkän jälkeen, että vieläkö Taiga jaksaisi tehdä kerran ja totesin, että toki. Mutta ei sitten jaksanutkaan. Taiga häiriintyi muista, eikä päässyt yli enää siitä. Emme päässeet alkua pidemmälle ja piti helpottaa paljon, että saimme onnistumisen ennen taukoa. Toisella kierroksella Taiga kävi kurkkaamassa muita kesken kaiken, mutta palasi takaisin töihin, eikä tekeminen mennyt sekaisin. Halliin tuli jopa ryhmän ulkopuolisia, mutta silti Taiga teki hyvällä menolla töitä. 

Ohessa on video treenistä. Kyseinen puoli oli selkeästi meille molemmille haasteellinen. Taigalle kyseinen puoli lähdön takaakierrossa on vaikeampi ja itselle pakkovalssi oli tällä puolella todella haasteellinen. Toisella puolella meni paljon paremmin. Lisäksi loppusuoralla meinasin unohtaa ohjata koiraa, joten välillä Taiga juoksi toiseksi viimeisen aidan ohi. 

Itsenäisessä treenissä muistuteltiin keinua ja tehtiin juoksukontakteja. Keinu oli laitettu siten, että maksipöydän päälle oli vielä laitettu muurin osa, jotta koira pöydältä meni keinulle ja keinusta tuli vain pieni kolahdus alas tullessa. Taigalle tässä ei ollut mitään ongelmaa. Juoksukontakteja tehtiin minipöydältä ja osumat olivat ihan hyviä, mutta laukalle en saanut Taigaa niin pienessä tilassa. 

Handlerikoulutus, Juha Kares

Kävimme Taigan kanssa hakemassa vielä viimeiset opit asiantuntijalta ennen messaria. Juha Kares saapui naapuripaikkakunnalle ja kerrankin aikataulu sopi itsellekin. Koulutus aloitettiin koirien kanssa juoksemalla kaikki yhdessä ympyrää. Taigalla riitti energiaa ja meni hihna pitkällä edellä. Päivän aikana kuitenkin opin, että joillakin roduilla tällainen edellä meneminen on jopa suotavaa ja kaunista. Malamuuttikehissä tätä tapaa olenkin usein nähnyt, mutta itse olen kokenut sen hankalana. Ehkä nyt onkin hyvä opetella toisin... 

Porukka jaettiin kahteen osaan; isot sekä pienet koirat. Ensin harjoiteltiin isojen koirien kanssa. Juoksimme taas ensin ympyrää kaikki yhdessä, jonka jälkeen Juha kävi koirat yksitellen läpi. Isojen koirien porukassa koiria oli 11, joten aikaa meni ja Taigan kärsivällisyys (sekä omani) oli koetuksella. Samalla koiria läpikäydessään Juha kertoi näyttelyssä toimimisesta, kuinka tulee toimia odotellessa, kun on paljon koiria tai vähän koiria kehässä, mitä tuomari katsoo ja kuinka tuomari tekee nopeasti jo ennakkokäsityksensä koirista nopealla silmäyksellä. 

Meidän vuoromme tullessa Juha kysyi ensin koiran iän ja tuli käymään Taigan läpi. Taiga antoi ensin katsoa hampaat nätisti, mutta päätti sen jälkeen väistää Juhaa. Harjoittelimme edestakaisin juoksua, ympyrää sekä kolmiota. Kolmiota juostessa harjoittelimme ns. pyörivää kolmiota eli liikkelle lähtiessä sekä kolmion kulmissa pyöräytettiin koira ympäri myötäpäivään ja jatkettiin matkaa. Juha suositteli kyseistä tapaa melkein kaikille, mutta totesi, että joku yksittäinen tuomari on, jolle ei kannata niin tehdä. Harmi vain en muista enää nimeä. Mutta tällä tavalla monet koirat näissäkin treeneissä liikkui paremmin ja lopettivat peitsaamisen. 

Juha kävi monta kertaa Taigan läpi päivän aikana ja viimeisellä kerralla Taiga ei enää väistänyt. Juha kuitenkin antoi minulle vinkiksi mennä Taigan takaosan viereen seisomaan, kun tuomari tulee käymään koiraa läpi, jolloin en anna Taigalle mahdollisuutta kääntää peräpäätä pois. 

Toisena asiana Juha kiinnitti huomiota meidän menossa minun juoksunopeuteeni. Hän joutui usein muistuttamaan, että en liian paljon nosta vauhtia. Muuten Taiga käyttäytyi hyvin ja saatiin jopa kerran "nyt seisoo todella kauniisti" kommentti. 

Koirien kanssa treenattiin yksilösuoritusten lisäksi myös rinnakkain juoksemista toisen koiran kanssa sekä seisoimme yhdessä isossa piirissä yhden aina vuorollaan pujotellessa muiden välistä. 

Päivään kuului myös luento koiran rakenteesta. Olin varautunut muistiinpanovehkeillä, mutta luento olikin käytännönläheisempi, kun otettiin omat koirat mukaan ja omasta koirasta pystyi etsimään ja katsomaan käsiteltyjä rakenteellisia seikkoja. Rakenteesta kävimme läpi monipuolisesti niin etu- kuin takaosan ja selkälinjan. Itsekin opin uusia asioita ja oli mukava saada selityksiä arvosteluissa mahdollisesti nähtäviin asioihin ja kommentteihin, mitä mikäkin asia käytännössä tarkoittaa. Kasvattajallekin oli paljon sellaista asiaa, joihin osaa paremmin kiinnittää jatkossa huomiota. 

Tokihan Juha antoi myös vinkkejä näyttelypukeutumiseen ja pystyi monien omien kokemusten kautta kertomaan, mihin kannattaa kiinnittää huomiota; vaatteiden väritykseen ja malliin. Päivän aikana keskustelut olivat muutenkin mielenkiintoisia. Vaihdettiin kokemuksia ja keskusteltiin tuomareista, näyttelyistä ja erilaisista käytännöistä ja odotuksista. Päivä oli oikein mielenkiintoinen. 

Paloa ja uusia haasteita agilityssa

Tämän viikkoinen pienryhmätreeni Taigan kanssa agilityn suhteen meni melko vauhdikkaasti. Treenissä oli neljä eri osa-aluetta, joista kolme tapahtui koiran kanssa ja yksi oli pelkästään ohjaajalle. 

1) Meidän ensimmäinen osio oli ratatreeni. Radalla muistuteltiin mieleen jo aiemmin itsenäisesti treenattuja takaakiertoja siten, että itse pystyy nopeasti jatkamaan matkaa koiran tehdessä takaakierto loppuun ja seuraten perässä. Taiga sai alkuun niin paljon vauhtia putkelta ja aidalta, että kääntyminen kiertoon oli haastavaa, mutta takaakierrosta liikkeelle lähtiessä ohjaus toimi hyvin.

Jatkoimme matkaa ja treenasimme sivuttaisia hyppyjä. Tämäkin onnistui meiltä hyvin ja kouluttaja jo totesi, että rata oli selkeästi liian helppo meille. Oli putki, josta puolivalssilla aidalle, suoraan toiselle aidalle ja ulkokautta ohjaus putkeen. Meillä ei ollut tässä ongelmia. Kokeilimme myös peilikuvana ja tämä toimi alusta asti putkelta takaakierrolle sekä sivuttaishyppyineen hyvin. 

Ongelma tuli siinä vaiheessa, kun kouluttaja halusi, että kokeilemme persjättöä ennen viimeistä putkea. En ehtinyt. Taiga otti häiriötä muista ja minun piti varmistaa aidalle meno, joten en ehtinyt persjättöön. Huomasin sen heti itse, joten en juossut Taigan päälle, koska ohjasin ulkokautta Taigan putkeen, kuten aiemminkin. Vaikka kokeilimme toisellakin kierroksella persjättöä, en vain ehtinyt. Minulla ei ole ollut aiemmin ongelmia ohjaukseen ehtimisen suhteen, mutta Taigalla on paljon enemmän vauhtia kuin Adalla, joten minun pitää saada vauhtia enemmän. Kun yritin saada nopeutta ja ehtiä ohjaukseen, unohdin varmistaa ohjauksen ja irrotin käden ja katseeni Taigasta, jolloin  Taiga teki itselleen sopivan päätöksen. 

Ratatreeniin kuului myös häiriön sietäminen. Hallissa oli myös ohjaajan treeni sekä itsenäinen treeni ja vielä yksi koira treenaamassa treenivuoron odottamista. Taiga otti näistä kaikista häiriötä, mutta palasi melko nopeasti minun luokseni ja jatkoi treeniä ilman ongelmia, mistä kouluttaja oli todella yllättynyt. Hän oli odottanut, että Taigalle häiriö olisi yksi isoimmista haasteista treenissä.

2) Siirryimme Taigan kanssa treenaamaan pimeitä putkenpäitä. Tässä Taigalle selkeästi muut toimi häiriönä ja välillä oli hankalaa malttaa keskittyä omaan touhuun. Pimeät putkenpäät eivät kuitenkaan itsessään ollut ongelma Taigalle.

3) Ohjaajan treenissä oli tällä kertaa valssiviivoja. Eli viivajuoksuperiaatteella tehtiinkin paljon valsseja. Tällaiset "kuivavalssit" olivat minulle hankalia, koska yleensä minun ei tarvitse ajatella valssin tekemistä. Tässä väkisin kuitenkin rupesi miettimään, miten sen tekee. Treeni oli tehokas ja viimeiset pätkät piti jo pakottaa itsensä juoksemaan ja lopuksi sai kunnolla happea vetää sisäänsä, jotta henki kulki.

4) Myös meidän piti harjoitella vuoron odottamista hallissa. Tämä tapahtui siten, että suoraa näköyhteyttä ei ollut, mutta tarkoitus kuitenkin oli äänistä huolimatta opetella odottamaan rauhassa vuoroaan. Tässäkään ei suurempia ongelmia meillä ollut.

Lopuksi meillä jäi vielä aikaa, joten otimme kaikki koirat yhtä aikaa halliin ja hihnassa kävelytimme koiria pitkin hallia. Opettelimme häiriön sietämistä ja rauhoittumista muiden läsnäolosta huolimatta. Meidän kohdalla treenasimme myös paljon kontaktia. Kouluttaja ohjasi minua palkkaamaan Taigaa aina Taigan siirtäessään huomion takaisin minuun muista. Taiga nopeasti oppikin tämän ja teki kyllä kaikkensa saadakseen herkkuja. 

Uudet tavoitteet: Oman kunnon ja kehohallinnan kehittäminen!

Kikkarin testausta lumella

Säät vaihtelee koko ajan ja säätiedotuksista poiketen meillä on pari päivää satanut lunta tai räntää tai mitä lie, mutta ohut kerros on lunta maassa, vaikka lämpötila nollassa pääasiassa onkin. Ainoa valoisa treenin ajankohta on viikonloppuisin, joten jos yhtään haluaa arkena ajaa, pitää olla kunnon varusteet. Tällä kertaa varustelua paransin valon osalta ja halusin panostaa tällä kertaa hieman enemmän. Monet varmaan tarkoittaa panostuksella tässäkin asiassa jotain ihan muuta, mutta itselle jo 2500 lumenia on paljon ja tällä kertaa mukaan lähti Halo Omega 2500. Valossa on kolme asetusta: 100 %, 25 % ja vilkkuva valo. Taajamaan oli todellakin riittävä tuo 25 %, mutta 100 % auttoi kyllä todellakin metsässä näkemään jo todella hyvin! Valossa on myös melko leveä valokeila, joten sivullekin näkee hyvin. Eikä ollut kovin kallis, joten katsotaan ajan myötä, miten hinta ja laatu kohtaa tässä tuotteessa. 

Adan kanssa jokatapauksessa lähdettiin valoa testaamaan ja lisäksi testauksessa oli hakea tuntumaa talvikelillä kikkarilla ajamiseen. Tänä syksynä ei lumella ja jäällä ole vielä ajettu, joten otin luottokoiran tottakai mukaan. Adalle työskentely oli raskaampaa kuin aiemmin tänä syksynä. Matka oli vajaa viisi kilometriä, menimme extremereitille, kikkari ei kulkenut sujuvasti lumella ja minulla oli aivan väärät kengät jalassa, enkä voinut auttaa Adaa ilman pitoa. Ada jaksoi kuitenkin ravilla mennä koko matkan, eikä ongelmia sen kummemmin ollut. Hieman saattoi joissakin jarrutuksissa tai käännöksissä takapyörä sivuluisuun mennä, mutta kikkari oli kuitenkin helposti hallittavissa liukkaudesta ja lumesta huolimatta. 

Kotiin pääsimme turvallisesti ja päätin, että käydäänpä Taigankin kanssa hieman treenailemassa, kun vehkeet valmiina jo on. Taigakin lähti lumen tuomasta vastuksesta huolimatta hyvin liikenteeseen ja jaksoi vetää hyvin. Tällä kertaa pääsimme pääasiassa vasenta reunaa kulkemaan, joten suurempia ongelmia reunassa pysymisen suhteen ei ollut. Käännöksiä piti tehdä myös oikealle, jotka meni yllättävän kivuttomasti. Käsky piti toistaa, mutta jo toisella tai viimeistään kolmannella käskyllä Taiga käänti oikeaan suuntaan. Kotiin päin ajaessamme edellä oli alle kilometrin päässä kotoa kävelijä, joten päätin ilman suurempia ongelmia vaihtaa tien toiselle puolelle ja mennä oikeaa reunaa kotiin. Kevyen liikenteen väylän ja autotien välillä on toki kynnys. Ensimmäinen kynnys mentiin ihan hyvin, mutta toinen mentiinkin liian pienellä kulmalla ja eturengas antoi periksi. Lopputuloksena kaaduin polvet ja oikea käsi edellä maahan. Oikeaa rannetta vihlasi maahan osuessa ja toki polvet kolahti ikävästi. Niskatkin taisivat pienesti venähtää. Muuten selvittiin suuremmilta vammoilta. Taigalle ei toki käynyt kuinkaan ja kikkari piti ihme ääntä, joka loppui 20 metriä ennen kotipihaa, kun käveltiin loppumatka kotiin. Tällä hetkellä kikkari on kellarissa sulamassa, jotta mies sen tarkastaa ja itsellä on rannetuki, kun hieman välillä tuntuu ikävältä. Yöllä niskaan koski, mutta epäilen siihen myös liittyvän huonossa asennossa nukkumisen, johon myös kaatuminen on tuonut lisänsä. Polvissa on vain pienet mustelmat. Viitisen vuotta lajia harrastaneena voin olla tyytyväinen siihen, että tämä oli vasta toinen ilmalento. Kypärä on kuitenkin hyvä ystäväni pyörällisten vehkeiden kanssa ja mies jo totesi, että pitäisikö polvisuojatkin jo hankkia... Onneksi on hyvä vakuutus. Välillä sitä miettiikin, että pitää sitä vähän hullu olla.

Match show 12.11.2017

Taigan kanssa käytiin vielä treenaamassa messaria varten. Alkuun energinen neiti osasi taas tosipaikan tullen keskittyä ja sijoittui pentujen punaisten kolmanneksi. Ihana Ninja 5,5 kk oli myös paikalla ja neidit saivat leikkiä yhdessä. Kuvat Sari Vatanen. 

Kuvaaja halusi vielä varta vasten kehän jälkeen tulla ottamaan Taigan naamasta kuvan. 

Juoksaritreeniä!

Taiga, The Vetokoira

Olen jännittänyt sitä hetkeä, kun Taiga lähtee vetämään kikkaria yksin ilman jänistä tai houkuttelijaa. Vihdoin ja viimein se hetki koitti ja riski oli otettava. Taiga antoi heti ihan hyvä vaikutelman, kun innokkaana oli lähtöä odottamassa. Kun vihdoin sain kaiken muun valmiiksi ja Taigan kikkarin eteen, Taiga otti melkein heti suunnan eteenpäin. Toki piti kerran pyörähtää minulle älämölöä pitämään, mutta lähti kuitenkin hyvin liikenteeseen.

Pihasta lähtiessä heti pitää koiran tietää lähdetäänkö oikealle vai vasemmalle ja sainkin Taigan hyvin lähtemään oikealle. Mutkassa taas käännyttiin oikealle ja eräästä pihasta oli auto peruuttamassa ja pysähdyimme odottamaan, koska en ollut varma huomasiko kuski meidät (kaikista heijastimista ja valoista huolimatta, kun ei tuntunut meihin reagoivan). Päästiin hyvin jatkamaan matkaa ja käännyttiin vasemmalle kevyen liikenteen väylälle. 

Taiga lähti taas etenemään todella hyvin ja vauhdikkaasti, mutta valitettavasti hetken päästä huomasin, että tuttu ranskis oli kävelemässä juuri samaan suuntaan kuin mihin me olimme menossa (ilman heijastimia!!). Vaihdoimmekin tien toiselle puolelle ja vaihdoimme toki samalla vasemmasta reunasta oikeaan reunaan juoksemaan, koska jos vain mahdollista, minulla koirat juoksee aina kauemmaisella tienreunalla autotiestä nähden. Taiga ei vain tätä tajunnut ja oli todella vakea saada Taiga pysymään reunassa. Oma kärsivällisyys oli koetuksella ja piti välillä konkreettisesti ohjata Taiga oikeaan reunaan. Reilun kilometrin jälkeen oli tulossa toinen koira vastaan ja ajattelin, etten ylimääräisiä riskejä ota ja käännyimme Taigan kanssa kotiin päin. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, että päästään vasenta reunaa juoksemaan, kunnes tajusin, että ranskiskin oli kääntynyt takaisinpäin ja vaihtanut toiselle puolelle tietä... Eli me vaihdoimme taas juoksemaan oikeaa reunaa.... 

Pääsimme tien toista reunaa ranskiksen ohi, mutta minulla meni hermot saada Taiga pysymään oikeassa reunassa, joten heti ohituksen jälkeen ylitimme taas tien ja siirryimme juoksemaan vasenta reunaa. Se sujuikin paljon paremmin ja onneksi saatiin loppuun hyvä pätkä, jossa Taiga sai keskittyä vain juoksemiseen ilman minun möykkäämistäni perässä. 

Parannettavaa toki oli ja päällimäisenä mieleen jäi oikeassa reunassa juokseminen. Olin yllättynyt, miten vaikeaa se oli verrattuna vasemmassa reunassa juoksemiseen. 

Matka oli 2,4 km ja nopeutta en lähde edes arvailemaan (bike computer ei yllättäen toiminut ja sport tracker valitettavasti reagoi herkästi pysähdyksiin), mutta tässä vaiheessa nopeus ei olekaan se pointti vaan eteneminen ja käskyjen osaaminen. Tämä lenkki riitti ihan hyvin väsyttämään Taigan ja pötköteltiin vielä sohvalla yhdessä telkkaria katsomassa. 

Peruuttamistreeniä ja peruskoulutusta

Tunnustan, että Taigan kohdalla tietyt peruskoulutusasiat ovat jääneet todella vähälle treenaamiselle. Esimerkiksi maahan meno on ollut yksi sellainen asia. Muuten ei moiselle taidolle olekaan ollut edes tarve, mutta kynsiä leikatessa on paljon helpompi saada koira aseteltua hoitotoimenpiteitä varten, kun koira osaa itse mennä maahan, josta se on helppo kaataa kyljelleen, jotta pääsee jalkoihin käsiksi.

Juoksukontaktia varten Taigan kanssa ollaan treenattu peruuttamista laatikkoon. Tänään taas pienen tauon jälkeen palautettiin mieleen asiaa, koska emme ole hallille päässeet viime viikon torstain jälkeen ja juoksukontaktia treenatessa toistoja pitäisi tehdä usein. Meidän varsinaiseen treenilaatikkoon Taiga sai osumaan yhden jalan, mutta vaihdoin laatikon hieman isompaan lipastonlaatikkoon, johon Taiga sai täydellisiä osumia molemmista takajaloista. Taiga hienosti korjasi ja nosti toisenkin jalan laatikkoon, vaikka alkuun meni vain yksi. 

Agilitya varten ollaan myös treenattu nenäkosketusta käteen naksuttimen kanssa. En alkuun ollut lainkaan varma, miten Taiga ymmärtää asian, mutta epäilylle ei ollut tarvetta. Taiga tajusi homman idean yhden illan aikana ja silloinkin treenattiin ehkä noin 10 minuuttia asiaa kokonaisuudessaan. Toki Taiga oppi alkuun nuolaisemaan kättä, mutta sain palkattua myös pelkästä nenästä. Tänään treenattiin tätä kolmannen kerran ja huomasi, että Taiga tiesi heti, mitä haetaan. Heti saatiin täydellisiä osumia ja suurin osa jopa ilman kieltä. 

Lopuksi vielä treenasimme Taigan kanssa perusjuttuja eli istu, maahan ja odota käskyjä. Istumaan Taiga osaa mennä hyvin. Maahan menon Taiga tajusi myös yllättävän nopeasti! Olen ollut varma, että ei se siitä kiinni saa... Mutta mitäpä pieni muutti ei ruokansa eteen tekisi. Myös odottamista treenailtiin ja odotin, että Taiga nosti katseensa minuun, naksu ja lupa ottaa nami lattialta. 

Adan kanssa ollaan myös vahvistettu peruuttamista laatikkoon juoksukontaktitreeniä varten. Laatikko ei siis ole Adalle ollut helppo hyväksyä ja ollaan nyt kouluttajan ohjeen mukaan siirrytty lehdestä kirjaan, jotta Ada oppisi nostamaan peruuttaessaan takajalkoja ja siten peruuttaminen puomille onnistuisi. Eihän tämä ole Adan kanssa mitenkään helppoa ollut. Tänään kuitenkin saatiin niin hyvä treeni, että nyt on vaan pakko ehtiä viikonloppuna hallilla käymään testaamassa asiaa puomin kanssa. Ada nimittäin alkukankeuden jälkeen teki täydelliset sarjat ja nosti molemmat takajalat kirjan päälle! Nyt selkeästi huomasi, että Ada sai homman ideasta kiinni ja toisti täydellistä suoritusta tasaisen varmasti. 

Juoksukontaktikurssi osa 4

Viimeinen kerta juoksukontaktikurssia oli viikko sitten. Silloin treenasimme puomilla juoksua siten, että puomi oli nostettu minipöytää vasten. Edelleen tehtiin siivekkeelle takaakierrot ja juoksutettiin koira hyppäämään pöydälle ja siitä puomille laukaten ja kontaktille osuen. Taiga on ollut todella varma osumaan kontaktille, mutta tällä kertaa neiti alkuun loikki miten sattuu, eikä osumia meinannut tulla. Minun piti itse hidastaa vauhtia ja jäädä taaemmaksi, jotta Taigakin tiputti vauhtia ja osui kontaktille ravilla. 

Takaakierrot sujuivat edellistä kertaa paremmin, mutta etäältä en voinut lähettää, koska silloin Taiga ei mennyt siivekkeelle saakka vaan kääntyi ennenaikaisesti juoksemaan puomille. Ensimmäisellä kierroksella saimme harvoja osumia, mutta lopetimmekin pian onnistumiseen. Toisella ja kolmannella kierroksella osumia alkoi tulla varmemmin ja Taigan kanssa osumisprosentti oli jo suuri. Kohta voimme jo nostaa puomin maksipöytää vasten.

Agilitykoulutus, Tuulia Liuhto

Lähdin Adan kanssa yhdistyksen järjestämään koulutukseen, johon kouluttajaksi saapui Tuulia Liuhto. Hän on kuulema ennenkin ollut kouluttamassa, mutta me emme ole olleet mukana toiminnassa vielä silloin, joten pääsimme ensimmäistä kertaa tällaisen kokemuksen omaavan henkilön kouluttamaksi. 

Ensimmäinen ajatus, kun saavuin paikalle ja siirryin halliin tutustumaan rataan, oli kauhu. Paikalle saapui tuttuja koirakoita, jotka melken kaikki omaavat jo hienot taidot ja kisaavat kolmosluokassa. Ratakin oli 40 esteen pituinen ja sisälsi paljon takaakiertoja, pimeitä putkenpäitä, leijeröintiä ja haastavia keppikulmia. Minulle tuli jo epätoivoinen olo, kun en rataantutustuessa edes keksinyt, mitä tekisin kaikkiin kohtiin. Itku ei ollut kaukana.

Kävimme radan läpi yhdessä Tuulian kanssa. Hän halusi meidän vuorollamme kertovan, miten etenemisimme esteillä viisi estettä kerrallaan. Muilla tuli todella hienoja ideoita ja ohjauksia, joita en ollut todellakaan harjoitellut kummankaan koirani kanssa. Heti ensimmäisenä eräs puhui jaakotuksesta, jota päätin harjoitella. En kyllä kenellekään maininnut, että en ole tehnyt sitä tai sitä harjoittelisin. Ennen omaa vuoroa kävin mielessäni läpi ohjausta ja kuivaharjoittelin yksikseni. Mutta tämä ei ollut edes ainoa uusia ohjaus, jota piti harjoitella. Muun muassa kepeiltä seuraavalle esteelle siirtyminen oli meille aivan uusi asia. Kepit oli helpoin ohjata oikealta puolelta, mutta koiran piti keppien jälkeen kääntyä 180 astetta vasemmalle putkeen, mutta itse ei ehtinyt ja oli turhaa kiirehtiä keppien päähän, joten koiran kääntäminen piti tapahtua omalla kropalla ja käsien liikkeellä. 

Tuulia oli todella tarkka siitä, että ohjaaja ei unohda koiraa ja katse on oikeaan suuntaan. Tärkeää oli, että ei katso tulevaa estettä vaan katse on koirassa. Tätä hän painotti myös yhtenä tärkeänä asiana huomioida rataantutustumisessa. 

Oman vuoroni tullessa Adan kanssa totesin jo heti alkuun Tuulialle, että hän todennäköisesti joutuu ohjaamaan meitä kädestä pitäen. Meidän haasteet (irtoaminen, kepit ja takaakierrot) näkyi paljon radalla. Saimme kuitenkin onnistumisiakin. Heti ensimmäisenä toisen ja kolmannen esteen väliin tehty jaakotus onnistui! Kuitenkin seuraavan esteen takaakierto (vaikka se ensimmäisellä kerralla onnistui) oli haasteellinen, kun yritimme saada Adaa irtoamaan aiemmin takaakiertoon. Tämä asia jäi edelleen meille treenattavaksi, vaikka nytkin sitä treenasimme monella eri esteellä.

Kontaktit jätimme tekemättä keskeneräisen juoksukontaktitreenin takia, joten siirryimme radalla eteenpäin jättäen kontaktit väliin. Leijeröinti putkeen ja sieltä aidalle onnistui yllättävän hyvin, mutta sen jälkeen Adan saaminen irti etupalkasta ja ottautuminen minun ohjaukseeni oli haasteellinen, mutta lopulta onnistuimme siinäkin. 

Siirryimme kepeille. Putkelta 90 asteen käännöksellä kepeille onnistui hyvin. Ada osaa hakea kepit ilman niistoa, jota monet muut tekivät. Kepitkin Ada suoritti täydellisesti minun tukiessani vieressä. Kun Ada oli toiseksi viimeisessä keppivälissä, käänsin oman ylävartaloni hieman vasempaan ja käsillä liikettä tukien ohjasin Adaa kääntymään vasemmalle. Tuulia oli palkkaamassa putken luona ja totesi, että Ada reagoi todella hyvin ohjaukseen ja kääntyi hienosti. Teimme saman vielä toisen kerran ja tällä kertaa Tuulia palkkasi putken jälkeen ja Ada jatkoi tasaisen varmaa suorittamista. Saimme todella hienon onnistumisen kokemuksen! 

Lopuksi vielä treenasimme takaakiertoja ja persjättöä. Tuulia totesi, että persjättö toimii meillä niin hyvin, että sitä meidän kannattaa hyödyntää niin paljon kuin pystyy, koska siinä minun ei tarvitse pysähtyä, joten Adakin liikkuu paremmin ja varmemmin. Hän kuitenkin myös totesi, että irtomista ja takaaohjausta on hyvä vahvistaa estesuorilla, jotta Ada saisi itsevarmuutta omillaan toimimiseenkin. 

Lisäksi saimme ohjeeksi tehdä matalemmilla hypyillä, jotta edelleen saisimme Adalle itsevarmuutta lisää. Tuulia totesi, että Ada osaa hypätä ja tekniikka on kunnossa. Myös etupalkkaa Tuulia suositteli meille vahvistettavaksi. Kuitenkin suurin ongelma minulla on edelleen oma paineistus ja minun pitäisikin vahvistaa omaa ajatustani siitä, että koira ei tiedä tekevänsä väärin vaan aina pitää muistaa kiitellä ja palkata koiraa. Ada on todella herkkä minun mielentilalleni ja se vaikuttaa heti tekemiseen. 

Kaiken kaikkiaan Tuulia löyti meiltä ne samat ongelmat kuin aikaisemmatkin kouluttajat. Kuitenkin saimme hyviä vinkkejä, kuinka etenemme jatkossa. Lisäksi minusta oli kaikista tärkeintä, että saimme onnistumisen tunteita ja saimme vahvistettua yhteistyötämme. Kaikista suurin ongelma (edelleen) on oman pääni sisällä ja nyt alan ihan oikeasti tekemään töitä päästäkseni eroon huonosta asenteestani.