Lähdin Adan kanssa yhdistyksen järjestämään koulutukseen, johon kouluttajaksi saapui Tuulia Liuhto. Hän on kuulema ennenkin ollut kouluttamassa, mutta me emme ole olleet mukana toiminnassa vielä silloin, joten pääsimme ensimmäistä kertaa tällaisen kokemuksen omaavan henkilön kouluttamaksi.
Ensimmäinen ajatus, kun saavuin paikalle ja siirryin halliin tutustumaan rataan, oli kauhu. Paikalle saapui tuttuja koirakoita, jotka melken kaikki omaavat jo hienot taidot ja kisaavat kolmosluokassa. Ratakin oli 40 esteen pituinen ja sisälsi paljon takaakiertoja, pimeitä putkenpäitä, leijeröintiä ja haastavia keppikulmia. Minulle tuli jo epätoivoinen olo, kun en rataantutustuessa edes keksinyt, mitä tekisin kaikkiin kohtiin. Itku ei ollut kaukana.
Kävimme radan läpi yhdessä Tuulian kanssa. Hän halusi meidän vuorollamme kertovan, miten etenemisimme esteillä viisi estettä kerrallaan. Muilla tuli todella hienoja ideoita ja ohjauksia, joita en ollut todellakaan harjoitellut kummankaan koirani kanssa. Heti ensimmäisenä eräs puhui jaakotuksesta, jota päätin harjoitella. En kyllä kenellekään maininnut, että en ole tehnyt sitä tai sitä harjoittelisin. Ennen omaa vuoroa kävin mielessäni läpi ohjausta ja kuivaharjoittelin yksikseni. Mutta tämä ei ollut edes ainoa uusia ohjaus, jota piti harjoitella. Muun muassa kepeiltä seuraavalle esteelle siirtyminen oli meille aivan uusi asia. Kepit oli helpoin ohjata oikealta puolelta, mutta koiran piti keppien jälkeen kääntyä 180 astetta vasemmalle putkeen, mutta itse ei ehtinyt ja oli turhaa kiirehtiä keppien päähän, joten koiran kääntäminen piti tapahtua omalla kropalla ja käsien liikkeellä.
Tuulia oli todella tarkka siitä, että ohjaaja ei unohda koiraa ja katse on oikeaan suuntaan. Tärkeää oli, että ei katso tulevaa estettä vaan katse on koirassa. Tätä hän painotti myös yhtenä tärkeänä asiana huomioida rataantutustumisessa.
Oman vuoroni tullessa Adan kanssa totesin jo heti alkuun Tuulialle, että hän todennäköisesti joutuu ohjaamaan meitä kädestä pitäen. Meidän haasteet (irtoaminen, kepit ja takaakierrot) näkyi paljon radalla. Saimme kuitenkin onnistumisiakin. Heti ensimmäisenä toisen ja kolmannen esteen väliin tehty jaakotus onnistui! Kuitenkin seuraavan esteen takaakierto (vaikka se ensimmäisellä kerralla onnistui) oli haasteellinen, kun yritimme saada Adaa irtoamaan aiemmin takaakiertoon. Tämä asia jäi edelleen meille treenattavaksi, vaikka nytkin sitä treenasimme monella eri esteellä.
Kontaktit jätimme tekemättä keskeneräisen juoksukontaktitreenin takia, joten siirryimme radalla eteenpäin jättäen kontaktit väliin. Leijeröinti putkeen ja sieltä aidalle onnistui yllättävän hyvin, mutta sen jälkeen Adan saaminen irti etupalkasta ja ottautuminen minun ohjaukseeni oli haasteellinen, mutta lopulta onnistuimme siinäkin.
Siirryimme kepeille. Putkelta 90 asteen käännöksellä kepeille onnistui hyvin. Ada osaa hakea kepit ilman niistoa, jota monet muut tekivät. Kepitkin Ada suoritti täydellisesti minun tukiessani vieressä. Kun Ada oli toiseksi viimeisessä keppivälissä, käänsin oman ylävartaloni hieman vasempaan ja käsillä liikettä tukien ohjasin Adaa kääntymään vasemmalle. Tuulia oli palkkaamassa putken luona ja totesi, että Ada reagoi todella hyvin ohjaukseen ja kääntyi hienosti. Teimme saman vielä toisen kerran ja tällä kertaa Tuulia palkkasi putken jälkeen ja Ada jatkoi tasaisen varmaa suorittamista. Saimme todella hienon onnistumisen kokemuksen!
Lopuksi vielä treenasimme takaakiertoja ja persjättöä. Tuulia totesi, että persjättö toimii meillä niin hyvin, että sitä meidän kannattaa hyödyntää niin paljon kuin pystyy, koska siinä minun ei tarvitse pysähtyä, joten Adakin liikkuu paremmin ja varmemmin. Hän kuitenkin myös totesi, että irtomista ja takaaohjausta on hyvä vahvistaa estesuorilla, jotta Ada saisi itsevarmuutta omillaan toimimiseenkin.
Lisäksi saimme ohjeeksi tehdä matalemmilla hypyillä, jotta edelleen saisimme Adalle itsevarmuutta lisää. Tuulia totesi, että Ada osaa hypätä ja tekniikka on kunnossa. Myös etupalkkaa Tuulia suositteli meille vahvistettavaksi. Kuitenkin suurin ongelma minulla on edelleen oma paineistus ja minun pitäisikin vahvistaa omaa ajatustani siitä, että koira ei tiedä tekevänsä väärin vaan aina pitää muistaa kiitellä ja palkata koiraa. Ada on todella herkkä minun mielentilalleni ja se vaikuttaa heti tekemiseen.
Kaiken kaikkiaan Tuulia löyti meiltä ne samat ongelmat kuin aikaisemmatkin kouluttajat. Kuitenkin saimme hyviä vinkkejä, kuinka etenemme jatkossa. Lisäksi minusta oli kaikista tärkeintä, että saimme onnistumisen tunteita ja saimme vahvistettua yhteistyötämme. Kaikista suurin ongelma (edelleen) on oman pääni sisällä ja nyt alan ihan oikeasti tekemään töitä päästäkseni eroon huonosta asenteestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti