Säät vaihtelee koko ajan ja säätiedotuksista poiketen meillä on pari päivää satanut lunta tai räntää tai mitä lie, mutta ohut kerros on lunta maassa, vaikka lämpötila nollassa pääasiassa onkin. Ainoa valoisa treenin ajankohta on viikonloppuisin, joten jos yhtään haluaa arkena ajaa, pitää olla kunnon varusteet. Tällä kertaa varustelua paransin valon osalta ja halusin panostaa tällä kertaa hieman enemmän. Monet varmaan tarkoittaa panostuksella tässäkin asiassa jotain ihan muuta, mutta itselle jo 2500 lumenia on paljon ja tällä kertaa mukaan lähti Halo Omega 2500. Valossa on kolme asetusta: 100 %, 25 % ja vilkkuva valo. Taajamaan oli todellakin riittävä tuo 25 %, mutta 100 % auttoi kyllä todellakin metsässä näkemään jo todella hyvin! Valossa on myös melko leveä valokeila, joten sivullekin näkee hyvin. Eikä ollut kovin kallis, joten katsotaan ajan myötä, miten hinta ja laatu kohtaa tässä tuotteessa.
Adan kanssa jokatapauksessa lähdettiin valoa testaamaan ja lisäksi testauksessa oli hakea tuntumaa talvikelillä kikkarilla ajamiseen. Tänä syksynä ei lumella ja jäällä ole vielä ajettu, joten otin luottokoiran tottakai mukaan. Adalle työskentely oli raskaampaa kuin aiemmin tänä syksynä. Matka oli vajaa viisi kilometriä, menimme extremereitille, kikkari ei kulkenut sujuvasti lumella ja minulla oli aivan väärät kengät jalassa, enkä voinut auttaa Adaa ilman pitoa. Ada jaksoi kuitenkin ravilla mennä koko matkan, eikä ongelmia sen kummemmin ollut. Hieman saattoi joissakin jarrutuksissa tai käännöksissä takapyörä sivuluisuun mennä, mutta kikkari oli kuitenkin helposti hallittavissa liukkaudesta ja lumesta huolimatta.
Kotiin pääsimme turvallisesti ja päätin, että käydäänpä Taigankin kanssa hieman treenailemassa, kun vehkeet valmiina jo on. Taigakin lähti lumen tuomasta vastuksesta huolimatta hyvin liikenteeseen ja jaksoi vetää hyvin. Tällä kertaa pääsimme pääasiassa vasenta reunaa kulkemaan, joten suurempia ongelmia reunassa pysymisen suhteen ei ollut. Käännöksiä piti tehdä myös oikealle, jotka meni yllättävän kivuttomasti. Käsky piti toistaa, mutta jo toisella tai viimeistään kolmannella käskyllä Taiga käänti oikeaan suuntaan. Kotiin päin ajaessamme edellä oli alle kilometrin päässä kotoa kävelijä, joten päätin ilman suurempia ongelmia vaihtaa tien toiselle puolelle ja mennä oikeaa reunaa kotiin. Kevyen liikenteen väylän ja autotien välillä on toki kynnys. Ensimmäinen kynnys mentiin ihan hyvin, mutta toinen mentiinkin liian pienellä kulmalla ja eturengas antoi periksi. Lopputuloksena kaaduin polvet ja oikea käsi edellä maahan. Oikeaa rannetta vihlasi maahan osuessa ja toki polvet kolahti ikävästi. Niskatkin taisivat pienesti venähtää. Muuten selvittiin suuremmilta vammoilta. Taigalle ei toki käynyt kuinkaan ja kikkari piti ihme ääntä, joka loppui 20 metriä ennen kotipihaa, kun käveltiin loppumatka kotiin. Tällä hetkellä kikkari on kellarissa sulamassa, jotta mies sen tarkastaa ja itsellä on rannetuki, kun hieman välillä tuntuu ikävältä. Yöllä niskaan koski, mutta epäilen siihen myös liittyvän huonossa asennossa nukkumisen, johon myös kaatuminen on tuonut lisänsä. Polvissa on vain pienet mustelmat. Viitisen vuotta lajia harrastaneena voin olla tyytyväinen siihen, että tämä oli vasta toinen ilmalento. Kypärä on kuitenkin hyvä ystäväni pyörällisten vehkeiden kanssa ja mies jo totesi, että pitäisikö polvisuojatkin jo hankkia... Onneksi on hyvä vakuutus. Välillä sitä miettiikin, että pitää sitä vähän hullu olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti