Pentuelämää

Pennuilla alkaa olla ikää neljä viikkoa. Vilskettä ja vilinää riittää. Pissiä ja kakkaa riittää. Pennut madotettiin kahden viikon iässä ja tänä viikonloppuna toisen kerran. 

Alkuun pennuilla meni vuorollaan mahat löysälle, kun maitohan maistui todella hyvin. Pari kertaa viikon välein annettiin maitohappobakteereja myös pennuille. Adallehan niitä on tässä koko ajan mennyt. Maha on Adalla ollut koko ajan löysällä, mutta viime viikolla maha meni ripulille. Kolme päivää seurailtiin ja annettiin Avital Floraa, mutta maha ei ottanut rauhoittuakseen ja perjantaina kysyin eläinlääkäri mielipidettä, miten kauan tätä seuraillaan, vaikka löysä maha onkin normaalia imettävällä nartulla. Vastaus oli, että ei kannata pitkään seurata ja kaikki keinot käyttöön! No niinpä sitä sitten viitisen päivää Adalla oli päällä Canikur-kuuri, Avital Flora ja vielä Attapekt. Lisäksi eläinlääkäri suositteli ruokaa herkälle vatsalle, jota kävimmekin ostamassa. Viidentenä päivänä Ada olla vatsa ensimmäistä kertaa normaalina. 

Kiinteää ruokaa pennut pääsivät maistamaan 2,5 viikon iässä. Nyt saavat säännöllisesti kolme kertaa päivässä kiinteää ruokaa ja hyvin maistuu. Pennut ovat kasvaneet todella paljon ja osalla ainakin on jo kolme kiloa täyttynyt. Tiistaina viimeksi mittasin yhdeltä pennulta painon. Toisen kohdalla ongelma tuli, kun ei oikein enää mittakulhoon mahtunut... Reppanakin on kehittynyt todella hyvin! Vielä viikkoa aiemmin oli paljon pienempi kuin muut ja hoikka neiti. Nyt on kuitenkin saanut kasvussa toiset kiinni.

Pentulaatikko ei enää viikko sitten tuntunut pennuille riittävän. Kaksi kiipesi jo reunan yli kakkosnelosta hyödyntäen. Kakkosnelonen otettiin pois ja paria päivää myöhemmin otettin pentulaatikon seinämä irti, jotta saivat koko vierashuoneen käyttöönsä. Rohkeasti lähtivätkin huonetta tutkimaan. Paitsi yksi, jota vaan nukutti niin paljon. Reppanakin kävi herättelemässä välillä, mutta ei auttanut. Uni vei voiton. 

Hampaat on pennuille kasvanut ja onkin todella terävät ja kovassa käytössä! Aina pentuhuonetta siivotessani, joku roikkuu lahkeessa kiinni ja pentuhuoneessa istuessani on useampi änkeämässä syliin tai näykkimässä jalkonani ja vaatteitani. 

Kissat eivät ole oikein olleet kiinnostuneita pennuista. Talo on sen verran suuri, että pystyvät välttelemään pentuja hyvin. Lapsia ovat kohdanneet, mutta pennut ovat olleet vielä pieniä. Pentuja on sylitelty, leikitelty ja ovat saaneet vieraita tavata paljon. Kynsien leikkuuta on treenattu. 

Minun pitäisi tehdä päätös, kuka sankari jää kotiin. Valinta on ollut vaikea, mutta hiljalleen sieltä on suosikki tullut. Pelko on, että tuleeko jatkossa Adan kanssa toimeen, mutta kuten Adan kasvattajakin totesi, on Ada kuitenkin jo neljä vuotias elämänkokemusta omaa vahva narttu. Joten, eiköhän se ole se pikku piru, joka meille jää. Tämä piru on aina vastassa pentuhuoneen ovella, kun tulen. Se viihtyy sylissäni ja nuolee naamaani, vaikka toisaalta yrittää kovasti minut syödäkin. Piru komentaa toisia, rähisee ja murisee. Hieman on pieni kiusanhenki. 

Poikien treeniä

Jostain kumman syystä Ada ei oo päässyt treenailemaan vaan ollaan käyty kävelylenkeillä ja palloa pihassa heitelty. Pojat taas ovat senkin edestä päässeet. Viime viikolla saimme kerran jo Aslakin kanssa tehtyä lenkki kicksparkilla. Mutta vain sen yhden kerran. Sen jälkeen siirryimme taas kickbiken kanssa lenkkeilyyn. Tällä viikolla olemmekin ahkerasti käyneet melkeinpä päivittäin vetolenkkejä tekemässä. 

Maanantaina pääsi lenkille Aslak ja tiistaina Riki. Keskiviikkona molemmat lähtivät lenkille, kuten myös torstaina. Torstaina meinasikin jo kiire tulla, kun tulimme Adan kanssa lenkiltä ja siinä jo mietin, että kohta alkaa sade rännäksi muuttumaan. Kiirehdimme kotiin ja ajattelin lähteä poikien kanssa lenkille. Kävin sisältä pojille varusteet ja ulos päästessäni taivaalta jo räntää tulikin. Kamat siis nopeasti kasaan ja menoksi. Enää ei Rikillä kuitenkaan menointoa ollut, joten lenkki jäi 2,5 km mittaiseksi. Kotiin juoksikin sitten ihan mukavaa tahtia Aslakin rinnalla.

Perjantaina oli lepopäivä pojilla ja lauantaina päätin ottaa kicksparkin esiin! Tarkoituksena oli ottaa taas molemmat pojat, mutta Riki vingahteli etuosaansa tarhasta ottaessa, joten jätinkin Rikin kotiin. Aslakin kanssa kävimme sitten n. 5 km lenkki tekemässä. Hieman alkuun taas ihmetteli, kun tulinkin melko nihkeästi perässä verrattuna kickbikeen. Lenkki olikin melko rauhallinen ja keskinopeus oli sport trackerin mukaan 8,1 km/h. Tiet oli kertaalleen aurattu, mutta pieni pätkä mentiin vain rekan tekemää uraa pitkin. Koko ajan tuli edelleen lunta, välillä jopa vaakatasossa. Jotenkin kummasti vastaan ei tullut ketään... 

Pojat ovat edelleen joutuneet paljon olemaan tarhassa, mutta välillä myös sisällä päässeet käymään. Lisäksi ovat saaneet viettää aikaa samassa tarhassa ja vapaana juoksennella pihassa. Ja toki vetolenkit ovat olleet tärkeänä aktiviteettina pojilla. Lauantai-iltana annoin pojille luut tarhaan, joten näin sunnuntaina ollaan myös vietetty vapaapäivää treenien osalta. 

Pennut 4 vrk

Pennuille tulee tänään ikää 4 vrk. Painoa olen kerran päivässä mitannut. Kaikille on tullut kivasti painoa lisää, myös niille pienimmille. Painot vaihtelevat 660-860 gramman välillä. Pienimmän lähtöpaino oli 460 grammaa ja on nyt 660 grammaa. Kolmella on paino yli 800 grammaa. 

Narttu

Uros, narttu, narttu

Ada on oppinut olemaan hienosti pentujen kanssa. Alkuun olin huolissani, että Ada ei tallo pentuja tai makoile niiden päällä, mutta nyt pystyn jo rauhallisin mielin siltä osin olemaan. Ada on liikkuessaankin hienosti oppinut varomaan, ettei astu pienten päälle. 

Ada on ollut kuitenkin hieman levoton ja pihalla ollessa pyrkinyt tarhan taakse. Sinne eräs päivä tekikin ison montun, johon kävi makaamaan. En meinannut millään saada Adaa sieltä pois. Herkuillakin yritin, mutta vaikka olisikin muuten kelvannut herkut, ei niillä saanut houkuteltua Adaa montusta pois. Lopulta piti vain ottaa niskasta tiukasti kiinni ja vetäistä vaan sieltä kovasti pois. Omassa pihassa ollaankin käytetty nyt vain hihnassa ulkona. 

Narttu

Narttu

Adalla on ollut tarve päästä omia juttuja tekemään ja tullut viereen hellittäväksi, kun olen telkkaria sohvalla katsonut, joten eilen päätin lähteä Adan kanssa hieman kävelylle. Annoin ensin Adan imettää pennut, vaikka en ajatellutkaan pitkällä käydä. Kävimme kävelemässä noin kilometrin verran ja Ada olisi halunnut pidemmällekin. En kuitenkaan uskaltanut, kun ketään ei jäänyt kotiin pentujen luokse. Lisäksi pelkäsin, että jos Adalle jotain tuleekin kesken lenkin, on auttaja töissä. Ada oli kuitenkin oikein reipas lenkkeilijä ja juoksimmekin hieman kotiin tullessa. Tänään pidensimme jo hieman matkaa. Olisikohan ollut n. 1,5 km. Illalla ajattelin käydä vielä ehkä hieman pidemmänkin lenkin, kun mies töistä kotiutuu. Mutta Ada on heti rauhallisempi, kun on saanut liikkeelle lähteä. Tässä on kuulema omaan emäänsä tullut. Heti liikkeelle, vaikka pennut ovat vasta syntyneet. 

Ruoka maistuu Adalle hyvin ja maitoa tulee myös hyvin. Pojat ovat päässeet tarhasta sisällä käymään. Kuitenkaan ei Adan ja pentujen luokse ja näköyhteyttäkään ei ole. Adaa ei poikien sisällä oleminen ole stressannut vaan viihtyy hyvin pentulaatikossa.

Uros 4 vrk

Eskimo-pentueen syntymä

Viikonloppuna vihdoinkin päästiin jännittämään toden teolla Adan räjähtämistä. Perjantai-iltana Ada vihdoinkin tiputti lämmöt alle 37. Lauantainvastaisena yönä Ada alkoi liikehtiä levottomana ja pyrki paljon ulos. Ada olisi halunnut mennä tarhaan, ja jos olisi saanut päättää, olisi todennäköisesti synnyttänyt pennut koppiin. Aina ulkona käydessä Ada ensimmäisen pyrki tarhaan ja tärisi oven edessä. 

Lauantaina lämmöt olivat aamusta lähtien edelleen reilusti alle 37. Koko päivän jännitimme, milloin poltot alkavat, mutta totta kai neiti odotutti iltaan asti ja vasta kymmeneltä supistukset alkoivat voimistua. Aika tuntui todella pitkältä odottaessa ensimmäisen pennun syntymistä! Ehdin jo miettiä, että mitenkähän pitään odotan ja missä vaiheessa pitäisi eläinlääkärille soittaa. Yhdeltätoista kuitenkin tuli Adalta vedet ja poltot voimistuivat edelleen. Ensimmäinen pentu syntyi puoli kahdeltatoista ja totta kai vielä takaperin. Autoin Adaa vetämällä pentua supistusten tahdissa ulos ja kohtapa Ada pääsi putsaamaan pennun. Autoin sikiöpussin poistamisella pennun naamalta.

Ensimmäiset pennut syntyivät hyvin reippaalla tahdilla ja puoli kahteen mennessä oli syntynyt viisi pentua. Tämän jälkeen Ada piti taukoa. Itse säikähdin jo ja puoli viideltä soitin eläinlääkärille, joka sanoi, että vielä voidaan odottaa, mutta kuudelta soitto, jos ei tapahdu mitään. Viideltä Adalla alkoi taas poltot, mutta kuuteen mennessä ei pentua kuulunut ja soiton jälkeen lähdimme eläinlääkärin vastaanotolle. 

Eläinlääkäri antoi Adalle oksitosiini ja kalkkia pienen tutkimuksen jälkeen. Tämän jälkeen seuraava pentu syntyi nopeasti, mutta valitettavasti tämä pentu jouduttiin lopettamaan. Pentu sai olla ensin Adan luona ja Ada pesi pennun. Eläinlääkäri kävi antamassa pennulle rauhoittavaa kaksikin kertaa, kunnes pentu nukahti Adan viereen. Tämän jälkeen eläinlääkäri kävi Adalta salaa hakemassa pennun pois ja antoi lopetuspiikin. Taas on itku kurkussa, kun tätä käy läpi. Pentu, joka ehti olla luonamme vain pienen hetken ja suru on suuri. 

Adalle piti antaa tunnin kuluttua lisää oksitosiinia ja hetken kuluttua syntyi seitsemäs pentu. Tämä pentu oli hyvässä kunnossa. Tiesimme, että pentuja on kahdeksan ja eläinlääkäri katsoi myös ultralla, että ei enempää näe. Jäimme siis taas odottamaan. Taas kerran eläinlääkäri joutui antamaan oksitosiinia. Ei nähnyt järkeä, että yhden pennun takia leikattaisiin, joten pienillä annoksilla oksitosiinia mentiin. Liikutimmekin Adaa, mutta pentua ei alkanut kuulumaan. Pikkuisen Ada supisteli ja lopulta pentu aina vilahti, mutta meni aina takaisin synnytyskanavaan. Eläinlääkäri lopulta veti pennun ulos, kun Ada ei vaan enää jaksanut ponnistaa tarpeeksi. Sikiöpussi oli jo hajonnut ja pentu oli hieman vihreän liman peitossa. Pennulla oli myös alkuun vaikeuksia imemisen kanssa ja sitä piti tukea tissillä. Lähdimme kohta kotiin ja huolehdimme ensin Adan ja pentulaatikon siistiksi, Adalle ruokaa ja sitten viimeisen pennun ensimmäisenä tissille. 

Nyt on vuorokausi siitä, kun kotiin päästiin. Olin valvonut 31 tuntia ja nukuin 1,5 tunnin päiväunet. Illalla taas 11 aikaan nukkumaan. Yön heräilin kuuntelemaan pentujen ja Adan uikuttamisia ja seurailemaan, mikä pentulaatikossa on meininki. 

Eilen mittasimma kotiuduttuamme pennut ja tänään mittasin jo uudestaan. Jokainen pentu on saanut painoa lisää ja viimeisenäkin syntynyt pentu on todella reipas ja syö nyt hyvin ja ilman apua (oikeastaan jo eilen). Yksi uros on olevinaan saanut niin paljon painoa vuorokaudessa, että noinkohan on tullut eilen mittausvirhe... Olevinaan eilen painoi 505 grammaa ja tänään 691 grammaa... Muut pennut ovat saaneet painoa vuorokaudessa n. 30 grammaa. 

Kaikki voivat hyvin, mutta väsyneesti. Itse olen nyt kaksi viikkoa kotosalla seuraamassa Adan pennunhoitoa ja pentujen kehitystä. Olen saanut paljon ihmetellä uusia asioita. Esimerkiksi olen lukenut, että pennut ovat paljon emän luona, jotta lämpimänä pysyvät, mutta nämä pennut ovat välillä yksikseen jossain nurkassa tai sisarusten kanssa pienessä kasassa tai sitten siellä emon luona. Ja lisäksi olin alkuun todella huolissani, kun pennut halusivat maata Adan alla. Joku tuntui olevan aina Adan rinnan alla ja kasvot toki vielä sisäänpäin. Kävin usein kääntämässä pennun kasvot ulospäin, mutta aina kääntyi takaisin! Että kaipa ne sitten pärjäilee. Ada on todella väsynyt. Ei paljoa häiritse pentujen tissillä olo, kun neiti nukkuu sikeästi. Ei enää vingukaan, toisin kuin yöllä silloin tällöin. Mietin, että noinkohan neiti on pikkaisen riippuvainen minun läsnäolosta ja herätteli minua ihan tarkoituksella yöllä... En tiedä. Lauantaina teki samaa, kun yritin päiväunia ottaa, aloitti vinkumisen, mutta rauhoittui nähdessään minut hereillä. 

Pentukuvasaastetta siis paljon luvassa seuraavien viikkojen aikana!

Adan tiineyden eteneminen, 56 vrk

Tänään on hieman erilaista päivää vietetty. Minulle tämä oli viikon ainoa vapaapäivä, kun eilen vietin päivää töiden puolesta vielä ensiapukurssilla. Ada eilen käyttäyty omituisesti; läähätti, nuoli itseään paljon ja oli levoton. Pistimme käyttäytymisen lähestyvän synnytyksen piikkiin, mutta tänä aamuna neidillä alkoikin peräaukosta verenvuoto kakan teon jälkeen. Soitto päivystävälle eläinlääkärille ja suunta vastaanotolle.

Eläinlääkäri otti tiedot ylös ja aloitti tutkimisen. Heti löytyikin syy verenvuodolle: tulehtunut anaalirauhanen! Rauhanen oli jo melko pahasti ehtinyt tulehtua ja muodostanut fistelin. Suurin osa eritteistä olikin jo sitten vuotanut pois, mutta eläinlääkäri ei saanut loppuja poistettua. Adaa ei tietenkään voi rauhoittaa ja ei antanut eläinlääkärin toimenpidettä tehdä. Eli eläinlääkärikin totesi, että oli siis toisaalta hyvä, että eritteet oli osittain jo valuneet ulos, kun ei olisi yksinkertaisesti pystynyt asialle mitään tekemään. Nyt hän puhdisti betadinella mahdollisimman hyvin niin sisäisesti kuin ulkoisestikin huuhtelemalla alue ja lopuksi laittoi hunajavoidetta. Lisäksi määräsi antibioottikuurin. Muutapa ei pystynyt edes tekemään.

Adalla on painoa tällä hetkellä hurjat 42 kiloa! Joten antibioottien määräkin on melko huima! Ostinkin vielä biobak maitohappobakteeria, että ei enää niin hirmu pahasti maha veteläksi menisi. Adallehan tämä anaalirauhasongelma on melko varmasti aiheutunut juurikin tiineyden takia. Adalla ei ole koskaan aiemmin ollut terveyden takia ongelmia. Ainoastaan viime kesänä kinner venähti. Muuten eläinlääkärireissut ovat olleet ainoastaan rokotuksia, terveystarkastuksia tai proge-testejä tms. Nyt Adalla on maha ollut pehmeänä. Ei ripulilla eikä löysänäkään, mutta pehmeänä, mikä varmasti on edesauttanut, ettei anaalirauhaset ole päässeet tyhjenemään ja olemme nyt tässä tilanteessa. Itseä eniten harmittaa, että olen päästänyt tilanteen näin pahaksi, enkä ole huomannut Adaa vaivaavan jokin ja nytkin tiineyden syyksi laitoin kaiken. 

Onneksi kuitenkin kyseessä ei ollut mitään vakavampaa ja mitään, mikä tiineyteen vaikuttaisi. Nyt toivomme, että Ada ehtii pyllynsä parannella ennen pentujen syntymistä. Hieman on neidillä hankalaa tötterö päässä kulkea, kun ei ole koskaan aiemmin moista tarvinnut. Mieluummin ei tee yhtään mitään ja jos jumiin jää, ei siitä pois pääse omin voimin. 

Vuorokausia no nyt 56 eli jäämme mielenkiinnolla odottamaan, milloin synnytys alkaa!

Pentulaatikon rakentamista

Adan synnytykseen on kolmisen viikkoa aikaa, joten oli aika rakentaa pentulaatikko. Ensin piti pitkään miettiä ja harkita, mistä materiaalista laatikon rakennamme, jotta siitä ei tulisi liian painava, jotta siirtäminen olisi helppoa. Lisäksi pentulaatikko tulisi olla helposti purettavissa, jotta kuljettaminen olisi helpompaa. 

Päädyimme 9 mm paksuun vaneriin. Valintaan vaikutti myös se, että suurin osa vanereista on koko 2400x1200 mm, mikä ei meidänkään tilaihmeeseen Volvoon mahdu. Tämä vaneri oli kokoa 1200x1200 mm, joka mahtui hyvin autoon. Ostimme näitä kaksi tarkoituksena sahata kahtia ja saamme siitä neljä sivua. Hieman epäilytti koko ajan, noinkohan 1,2x1,2 metriä on riittävän kokoinen Adalle, mutta mies oli sitä mieltä, että riittää se! Lopputuloksen nähtyämme totesimme, että käydäänpähän joku päivä lisää vaneria ostamassa... Onneksi laatikko on nyt rakennettu periaatteella, että se on helppo purkaa, joten siihen on helppo lisätä pari vanerin palaa kahdelle sivulle, joten laatikon koko olisi sitten 2,4x1,2 metriä. Siinä pitäisi jo mahtua Adankin synnyttämään ja kasvattamaan isokin pentue!

Tarkoituksena on laittaa oviaukkoon portti, mutta pitää vielä miettiä, noinkohan sitä käytännössä tulisi käytettyä, että onko kenties turha... Laatikon reunat ovat 60 cm korkeita eli Ada ei siitä yli pääse ja portti turhaan estäisi Adan kulkemista laatikkoon ja siitä pois. Tästä herää seuraava kysymys, joudummeko jossain vaiheessa korottamaan oviaukkoa, jotta pennut eivät pääsisi noin vain laatikosta ulos... Mietimme myös, että kunhan pennut tarpeeksi isoja ovat, ottaisimme päätylevyn irti laatikosta, jotta laatikko toimisi pesänä ja lepopaikkana, mutta pentuhuoneessa pääsisivät liikkumaan vapaasti.

Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen eli pentuhuoneeseen, jonka olimme ajatelleet yläkertaan vierashuoneeseen, jotta pojatkin voisivat sisällä olla, mutta Ada saisi pentujen kanssa omaa rauhaa. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että Ada ei enää yläkertaan kovin paljoa tule. Joten saa nähdä, siirrämme laatikon lähempänä synnytystä olohuoneeseen ja pojille tulee kielto olohuoneeseen ja ruokahuoneeseen, jotta Ada saa rauhaa. Näin joko pojat ovat oikeasti ulkokoirina ensimmäiset viikot riippuen, kuinka kaikki rauhoittuisivat sisällä, jos pojat olisivatkin rajoitetulla alueella sisällä. Saa nähdä. Löytyy siis näin pentuaikaan paljon huonoja puolia kolmikerroksisesta talosta... 

Adalla on nyt viikkoa 42 ja maha kasvaa huimaa vauhtia! Somessa näin kuvan, jossa malamuutilla oli vuorokausia 60 ja maha oli samanlainen kuin Adalla nyt! Mielenkiinnolla odotamme siis, minkälaisen koonnin Ada mahtaa luoda. Kahden viikon päästä mennään röntgeniin.

Kuvassa Adalla on vuorokausia 38. Pullukka on silti niin aktiivinen, että edustavaa kuvaa ei oikein enää meinaa saada. 

Pojat treenaa

Kävimme viikko sitten maanantaina pienen tauon jälkeen vetolenkillä poikien kanssa. Edelleen olen sitä mieltä, että Riki ei vaan sovi Aslakin kaveriksi, mutta jostain syystä minun on näköjään ajoittain kokeiltava poikien lenkittämistä yhdessä... Etenkin nyt, kun Ada on tauolla treenaamisesta ja itsellä on iltoja mennyt työjutuissakin.

Heti ensimmäisessä kiihdytyksessä Riki jo meni liina löysällä, koska ei vaan pysynyt Aslakin vauhdissa mukana. Loppujen lopuksi välillä myös Riki sai vetotuntumaa, mutta suurimmaksi osaksi Aslak teki työn aivan itse ja veti sekä minua että Rikiä perässään. Ja keskinopeus oli jopa 12,68 km/h matkalla 6,73 km.

Puhelinlaatua

Pojat kuunteli jopa suht hyvin. Heti alkuun vastaan tien toista reunaa tuli haukkuva koira, joka useinkin on meidän pihan ohi haukkuu meidän koirille. Nyt aloitin ajoissa ohi-käskyn toistamisen ja pojat hienosti ohi menivätkin, vaikka päät kääntyivätkin ihmettelemään toisen menoa. Toinen koiran ohitus tapahtui, kun olimme siirtyneet ajotieltä uralle, joka moottorikelkkaurana talvella toimii. Väliä oli muutama metri pieneen koiraan, joka kulki parin aikuisen ja muutaman lapsen kanssa. Tätä kaveria pojat olisivat halunneet moikata ja minun piti kovalla käskytyksellä ja liinasta nykimällä saada pojat takaisin uralle ja matkaa jatkamaan. Kolmas koiran ohitus tuli taas ajotien reunassa. Vastaan oli naisen ja vaunujen kanssa kävelemässä labbis, jotka vaihtoivat meidät nähdessään tien toiseen reunaan. Ja taas kerran moikata olisivat halunneet tätä labbista ja keskellä tietä seisoivat perään tuijottamassa ja taas liinasta nykimällä sain pojat jatkamaan matkaa. Tämä koirakko tuli vastaan toisenkin kerran lenkin loppupuolella, mutta kääntyivät meidät nähdessään ympäri, eikä varsinaista kohtaamista tullut laisinkaan. Muut ohitettavat ei poikia kiinnostanutkaan ja mm. pyöräilijät saivat rauhassa ohi mennä.

Varustusta joutuu jo miettimään, kun on pimeää ja kylmää. 

Tänään oli vuorossa lenkki ihan vain Aslakin kanssa. Sama reitti, mutta toiseen suuntaan. Tänään Aslak olisi saanut rauhassa edetä omaa vauhtiaan, mutta oli kuitenkin sitä mieltä, että kiire ei ole mihinkään ja hengailuksihan se meinasi mennä. Edelleen yritin saada laukka-käskyllä laukalle siirtymään, mutta ei oikein onnistunut. Kun itse siirtyi laukalle, sanoin laukka ja kehuin paljon. Suurimmaksi osaksi edettiin kuitenkin kevyellä ravilla hienosti ohjeita kuunnellen.

Matka 6,7 km keskinopeudella 13,01 km/h. Vain yksi pyöräilijä tuli vastaan. Muita ei liikenteessä ollut, vaikka onkin syyslomaviikko. 

Ada on tiine!

En ole uskaltanut toivoa liikaa, että Ada ihan oikeasti olisi tiine, vaikka merkit ovatkin viitanneet siihen. Ensimmäinen toivon pilkahdus tuli agikisoista, joissa Ada oli nii-in hidas... Seuraavaksi mies oli sitä mieltä, että Adan nisät olisivat erilaiset ja vatsa olisi kasvanut. Tässä vaiheessa epäilin itse vahvasti, että olisi ja totesin lähinnä, että tai sitten se on vaan läskistynyt... Keskiviikkona kävelylenkillä huomasin, että Adalla on hieman vuotoa ja hieman jo alkoi toivo kasvaa... En kuitenkaan uskaltanut edelleenkään liikaa toivoa ennen ultraäänitutkimusta.

Perjantaina vihdoin ja viimein eläinlääkärillä käynti oli, vaikkakin saimme melkein koko päivän jännittää, kun tutkimus oli vasta neljältä... Edelleen menin hieman epäillen ja hieman toivoen kohti eläinlääkäriä Adan kanssa. Eläinlääkäri oli sama, jonka luona kävimme progetestit ottamassa ja Ada olisi halunnut ovella kääntyä pois. Pääsimme kuitenkin sisälle ja mittasin heti Adan painon. Paino oli edelleen sama kuin reilu kuukausi sitten. Istahdimme odottamaan ja vuoromme tullessa Ada olisi halunnut juosta suoraan ulko-ovelle! 

Eläinlääkäri ajeli Adan mahasta hieman karvoja ja rupesi heti tutkimaan. Totesi heti alkuun, että hyvin pissatettu koira. Itsehän en mitään ultraäänikuvasta ymmärtänyt ja pieni pelko jo hiipi niskaan... Kysyinkin eläinlääkäriltä, kun hän huokaisi, että näyttääkö huonolta... Onneksi hän vastasi, että ei laisinkaan! Tuolla on pentu, tuolla, tuolla ja tuolla... Sanoi, että kuusi hän sai siihen hätään laskettua. Hieman huonosti sanoi kuitenkin karvat ajelleet ja näytti alueen, jossa todennäköisesti saattaa olla lisää pentuja! Eli hyvin tiineenä Ada on!

Eläinlääkärin jälkeen soitin miehelle kotiin, että paljon vauvoja tulossa, johon mies hieman varovasti totesi, että kuinka paljon. Hieman huolestuneelta kuulosti, kun totesin, että ainakin kuusi! Iloiset viestit lähti usealle myötäeläjälle. 

Viikon verran jo ollaan Adalle tiineen koiran ruokaa syötetty. Pienen säkin kuitenkin maltoin vain ostaa... Ihan vain kaiken varalta... Suoraan eläinlääkäriltä lähdinkin ostamaan ison säkin. 

Riemu on ollut valtaisa! Ada on saanut paljon hemmottelua ja hellyyttä. Nyt vain toivotaan, että kaikki menee loppuun asti hyvin ja meille syntyisi marraskuun loppupuolella paljon terveitä pieniä alaskanmalamuuttipentuja. 

Reppana Ada

Ei oikein neiti enää leikkiin intoudu...

Korvat hävisi...

Riki tarkistaa onko kaikki ok...

Epäviralliset agilitykisat 5.10.

Ja niin päätin, että ennen Adan toivottua treenitaukoa otamme vielä haasteen vastaan ja lähdimme kokeilemaan JOA:n epävirallisiin agilitykisoihin, miltä se kisaaminen tuntuu ja osammeko me ihan oikeasti yhtään mitään. Niinpä siis suuntasimme keskiviikkoiltana Pärnävaaran koiraurheilukeskukseen. 

Olimme ajoissa, joten kävimme hieman kävelemässä Adan kanssa, jotta aivan varmasti on tarpeensa tehnyt, ettei halliin sisälle mitään tee. Halliin menin ilmoittautumaan ilman Adaa ja seinälle olikin jo laitettu radat esille. Aikomukseni oli osallistua putkiralliin ja supermölliin, jossa oli putkien lisäksi hyppyesteitä, mutta ei rengasta. Säikähdin jo putkirallin radan nähdessäni. Radalla oli vain viisi putkea, mutta niissä kuljettiin edestakaisin ja ihan miten sattuu. Näin ensimmäisestä omasta näkökulmasta. Monta kertaa kävin radan läpi mielessäni ja katsoin, kun rakentivat rataa ja kävin taas mielessäni, miten radalla edetään. Rataan tutustumisen tein muutaman kerran ja mietin vielä, mistä puolelta minun kannattaa liikkua, jotta rata olisi Adalle mahdollisimman selkeä. 

Ajattelin jo etukäteen, että jos en kerta lauantaina Aslakin kanssa vetokisoissa jännittänyt, ei varmasti voi nytkään jännittää! Mutta kyllä siellä taustalla oli sellainen pieni hiipivä jännitys, joka sai minut toimimaan etenkin lähdössä rauhattomasti ja nopealiikkeisesti. Ada taas oli aivan jotain muuta kuin nopealiikkeinen! Tietenkään Ada ei malttanut odottaa istualleen lähdössä. Etäisyys ensimmäiseen putkeen oli kuitenkin melko lyhyt, joten en kokenut malttamattomuutta ongelmaksi. Meninkin vain noin metrin päähän ja annoin lähtökäskyn. Adaa vei heti alusta asti hajut mukanaan. Nenä meni maassa, vaikka neiti kuitenkin suoritti putket suurimmaksi osaksi kuten piti. Vauhtia ei kuitenkaan siis myöskään ollut kovin paljoa, joten pelko etten perässä pysyisi oli aivan turha! 

Yksi virhe meille tuli, kun olimme numero seiskan kohdalla putkeen menossa ja joku oli tiputtanut nenäliinan putken sisäkaaren sivulle melkein suuaukon luokse. Ilmeisesti virhe tuli ns. kieltäytymisestä, kun Ada juoksi nenäliinan luokse, eikä suoraan putkeen. Toista virhettä en muista, enkä huomannut, missä kohdin tuomari kätensä olisi nostanut. Sain jännittää palkintojenjakoon asti, että oliko suoritus edes hyväksytty, kun en paljoa omasta suorituksestakaan enää muistanut maaliin päästyämme. Virhepisteitä oli siis kaikkiaan 10 ja aika oli 44,63 sekuntia. 

Supermöllin rata näytti jopa alkuun helpommalta ja selkeämmältä kuin putkirallin rata. Ainut oli esteet 8-12, joita piti kerrata ja miettiä omia ohjaustekniikoita enemmän. Ada lähti radalle paremmalla kontaktilla minuun. Nenä ei enää maassa niin voimakkaasti kulkenut. Edelleenkään Adalla ei kuitenkaan kiire mihinkään ollut! Olin aivan ihmeissäni! Milloin Adalla ei muka kiire ole agiradalla ollut?! Toinen vain rauhallisella ravilla lönkytteli perässä ja yritin kovasti houkutella, mutta ei se vauhtia Adaan saanut yhtään lisää. 

Esteet Ada suoritti kuitenkin puhtaasti. Yhtään rimaa ei Ada tiputtanut ja yhtään kieltäytymistä ei tullut. Virhe tuli, kun putkelta (nro 8) piti siirtyä toisella putkelle. Olin itse liian kaukana jo toisen esteen luona menossa, kun Ada tuli edelliseltä esteeltä, näki aidan suoraan edessään ja suoritti aidan ennen kuin siirtyi luokseni ja suoritti esteen nro 9. Tätä lukuunottamatta Ada teki todella puhtaan suorituksen!

Pääsimme maaliin asti ja olin todella harmissani hylystä, jonka tuomari näytti radalla. En todellakaan muista vielä kaikkia sääntöjä ja tuomarin merkkejä ja olin siinä uskossa, että meidän suoritus kokonaisuudessaan hylättiin. Siinä vaiheessa, kun palkintojenjaossa meidän kutsuttiin toiselle sijalle (aiemmin kilpailleita ei palkittu) olin niin yllättynyt ja hämmentynyt, että piti ihan tuomarillekin ihmetellä, että kuinka tämä nyt mahdollista voi olla. Siinä sitten tuomari selitti minulle, että ei se hylky tarkoita kuin virhepisteitä, että ei sitä koko suoritusta hylätty! :) Oli muuten todella fiksu olo... Mutta siis Ada sai hitaalla, mutta suht vahvalla suorituksella ensimmäisistä epävirallisista kisoistaan supermöllistä toisen sijan ja voi nyt hyvillä mielin jäädä mahdolliselle treenitauolle!

Vahvistus tiineydestä on edelleen viikon päästä, joten jännitämme edelleen. Ada on edelleen innokas treenailija, mutta nyt ensimmäistä kertaa kisoissa huomasin vauhdin hiipuvan. En vain uskalla vielä luottaa omiin havaintoihini vaan uskon vasta ultrassa. Siirryimme kuitenkin tänään tiineen koiran ruokaan. Olemme nyt 1,5 säkkiä Profine aktiivisen koiran ruokaa syöttäneet koirille ja Adalla vuotaa silmät. En tiedä onko mahdollista, että koulutuspalkkana ja aktivointilelun herkkuina käytetyt Royal Canin säkin (voitettiin joskus mätsärissä) papelot aiheuttaisi silmien vuotamisen, kun niitä ei olla vasta kuin muutaman viikon käytetty, eikä mitenkään päivittäin edes, vaikka kerta-annos onkin ollut jopa n. 0,5 desiä. Mutta kävin ostamassa kahden kilon säkin Purenatural breeder ruokaa, jotta hiljalleen siihen siirrytään. Ison säkin ostan vasta, kun varmistus tiineydestä saadaan...

Muoks. Lisäyksenä vielä kisaan, että putkirallissa kaikki koirat olivat samassa sarjassa,kun taas supermöllissä säkäkorkeuden mukaisissa luokissa. Ada siis oli toisena supermöllissä maksikoirien luokassa.

Kisavideo

Aslakin kisavideo

Koirajuoksun ja 1-koiran kärry SM, Joensuu

Viikonloppuna aloitimme kisauran Aslakin kanssa. Maanantaina oli Aslakilla hieronta ja kävimme vasta torstaina kevyen muutaman kilometrin lenkin tekemässä ja testaamassa uutta liinaa, jonka kävin samana päivänä ostamassa. Aslak kulki suht hyvin. En kyllä edes muista, laitoinko lukemia ollenkaan ylös sigmasta...

Torstaina julkaistiin myös lähtölistat, joista selvisi, että DS1 harrastesarja on ensimmäisenä lauantaina ja meidän lähtö tapahtuu neljäntenä kello 12:03. Tässä vaiheessa minulle iski pieni paniikki, enkä oikein tiennyt itkeäkö vai nauraako, kun jännitti kisa niin kovasti. Onneksi tämä jännitys ei jatkunut ja jopa kisa-aamuna sain rauhassa valmistautua kisaan Aslakin kanssa. 

Kuvaaja Outi Pisto

Perjantai-iltana pakkasin jo auton valmiiksi, jotta lauantaina pystyin keskittymään omaan valmistautumiseen ja käyttämään Aslakia rauhassa tarpeillaan. Kisapaikalle siirtyminen oli helppoa, kun matkaakin oli meiltä jopa reilu 10 kilometriä. Kisapaikalla kävin heti ilmoittautumassa ja vaihdoin kuulumisia tuttujen kanssa. Sovimme myös ohitusjärjestelyjä edellä lähtevän kanssa. Tästä siirryimme ajajien kokoukseen ja rataselostukseen, jonka jälkeen käytin Aslakia vielä tarpeillaan. Nyt Aslak oli kahdet kakat tehnyt ennen kisaa, joten en kuvitellut sen takia välttämättä pysähdyksiä enää tulevan. Niinpä niin... Suurin piirtein ensimmäisen kilometrin kohdalla Aslakin vatsa jälleen toimi ja tällä kertaa oikein ihanasti löysänä vielä...

Lähdössä kävimme vielä myös meidän perään lähtevän kanssa keskustelua ohitusjärjestelyistä. Pyysin kaikkia ottamaan varman päälle, koska en tiedä, miten Aslak käyttäytyisi ohituksissa. Aslak ei saanut onneksi kovin pahasti kierroksia kerättyä ennen lähtöä. Lähtö sujuikin ongelmitta ja Aslak lähti hienolla vauhdilla etenemään.

Ensimmäisessä varsinaisessa mutkassa olikin jo edellä oleva saksanpaimenkoira pysähdyksissä sisäkaarteessa, joten huusin kauempaa "tietä", pysähdyin ottaakseni Aslakin lyhyemmälle ja puolijuoksulla mentiin toisten ohi. Pidin koko ajan kikkarin etupyörän Aslakin ja toisen koirakon välissä, mutta ei Aslakia oikeastaan toiset edes kiinnostanut. Hieman Aslak vilkaisi koirakkoa kohti, mutta ohitti kuitenkin rauhassa ja laskinkin liinasta irti, hyppäsin kyytiin ja matka jatkui. Seuraavassa mutkassa oli ratavahteja ja valokuvaaja, joita Aslak selkeästi olisi halunnut moikata, mutta käskystä kääntyi kuitenkin oikeaan suuntaan, vaikka yrittikin mutkassa jäädä merkkailemaan. 

Kuvaaja Outi Pisto

Seuraavaksi Aslakilta pääsikin pieru ja kohta kyykki kakalla. Meinasi jäädä potkimaan, mutta pienesti tönäisin pyllylle ja taas matka jatkui. Muuten Aslakilla ei pysähtymisyrityksiä ollutkaan muuten kuin vauhdin hidastuessa yritti merkata, mutta aina nyin hihnasta matkaa jatkamaan. 

Aslak eteni hienosti, vaikka ketään ei meidän edellä alun jälkeen näkynytkään. Lopussa perästä alkoi kuulua ja näkyä muita, mutta meitä ei kuitenkaan ohitettu ja eroa seuraavaan oli vielä ihan mukavasti. Muutama sata metriä oli matkaa, kun Aslak alkoi hieman hengailemaan, mutta nopeasti lisäsi taas vauhtia ja päästiin maaliin asti hienolla laukalla. Maalissa olleet kertoivatkin, että Aslak tuli todella vauhdikkaasti maalialueelle. 

Ura oli pehmeä ja märkä, mutta Aslak teki kuitenkin todella hienon suorituksen! Aslakin keskinopeus oli 16,17 km/h, mikä on nopein ja tehokkain suoritus Aslakilta ikinä! Lisäksi Aslak kuunteli minua hyvin ja oli selkeästi erittäin hyvin motivoitunut kisaan. Olimme loppujen lopuksi viidentenä, toisena malamuuttina, ajalla 10:29. Jaan joku päivä myös videon kisasta, kunhan jaksan sen vaan vielä muokata... Olin tänään talkoolaisena ja eilinen ilta meni valokuvien ja parin viinilasillisen kanssa, joten videonmuokkaus on jäänyt vielä toistaiseksi tekemättä. Mutta jäi kuitenkin todella hyvä fiilis ja uskallan toistekin kisaamaan lähteä. Jopa Aslakin kanssa.

Agilityn jatkokurssi osa 4, loppu

Tiistaina oli viimeinen kerta agilityn jatkokurssia. Rata meni suurinpiirtein näin: aita, pussi, putki kaaressa vasemmalla, puomi, oikealle aita, oikealle keinu, A, aita, käännös vasemmalle, aita, aita, suora putki, aita, vasemmalle aita, oikealla kaaressa putki, joka kääntää radan aidasta nähden vasemmalle viimeiselle suoralle, pituus, aita, aita ja muuri.

Adalla oli taas odottamisen vaikeus, joten kouluttaja piti Adaa paikallaan lähdössä. Neiti lähti kuin salama, mutta suoritti ensimmäiset esteet kuitenkin hyvin. Puomille mennessä olisi minua halunnut seurata, mutta alla meni putki, joten itse jouduin hieman kauempaa menemään ja Ada siis seurasi minua. Palasimme takaisin ja Ada meni lopulta (olisiko ollut kolmas kerta) puomille. Jatkoimme matkaa ja rauhoitin menoa taas keinulle. Unohdin valssilla vaihtaa puolta ennen keinua, mutta ei siitä ongelmaa tullut, kun teimme kuitenkin keinun muutamaan kertaan heti peräkkäin. Ada edelleen sitä varoo radallla, mutta sivummassa pelkkää keinua harjoitellessa tekee sen löysällä hihnalla todella varmasti. 

Matka jatkui hienosti eteenpäin, kunnes aidalta piti putkeen siirtyä, mutta linjat oli tehty hieman haastavaksi, kun linjat eivät vieneet suoraan seuraavalle esteelle. Teimme siis aidatkin muutaman kerran, kunnes siirryimme vaivattomasti putkeen ja siitä radalla eteenpäin. Loppu menikin ilman sen kummempia ongelmia. 

Toisella treenikierroksella teimme radan melkein yhteen kyytiin läpi edelleen kouluttajan auttaessa lähdössä ja palkkasin keinulla. Muuten rata meni melkein täydellisesti yhtä riman tiputusta lukuunottamatta. Teimme radan vielä toisen kerran, mutta Ada ei ollut enää yhtä innokas ja tarvitsi enemmän houkuttelua ja esteiden suorittaminen ei ollut puhdasta. Totesimmekin, että onneksi kisoissakin radat suoritetaan kerran niin ei Ada ehdi kyllästyä. 

Meidän osalta siis treenaaminen on tältä syksyltä tässä. Jatkokurssikin loppui ja Adan toivottava tiineys alkaa tulla siihen vaiheeseen, ettei kannata mihinkään ryhmään vielä hakea. Ensi viikolla olisi kuitenkin epäviralliset kisat, joissa ajattelin kokeilla uskaltaa osallistua putkiralliin ja supermölliin. Jos saan avustajan pitämään Adaa kiinni... 

Treenipäivä Lykynlammella

Kävimme Aslakin kanssa vielä viimeisen kerran treenaamassa Lykyllä viikon päästä olevalla kisaradalla. Huomenna Aslakilla on hierontaa ja loppuviikosta teemme vain jotain pientä treeniä. 

Tänään teimme ensin pienen kävelylenkin, jotta Aslak sai tehdä tarpeensa rauhassa ja varsinaisella vetolenkillä pysähtymiset olisivat minimissään tietenkin toivoen, että niitä ei olisi laisinkaan. Kävelimme niin pitkään, että Aslak sai kakankin tehtyä, mutta eipä auttanut! Ensimmäisen kilometrin aikana vetolenkillä kakkahätä taas kerran yllätti! On se kumma juttu...

Lähdimme liikenteeseen ja kohtapa tulikin mies koiransa kanssa vastaan. Dobermanni ja kaiken huipuksi vielä irti. Onneksi oli todella hienosti omistajalla hallinnassa, koska Aslak ei tosiaan dobbereista välitä yhtään... Otin Aslakin lyhyeen hihnaan ja kävelimme ohi. Heti ohituksen jälkeen pystyimme jatkamaan hyvin matkaa.

Aslak oli alkuun taas vaihteeksi vain hengailemassa. Ravasi rauhassa, eikä minun laukka-käskyt merkinneet yhtään mitään. Oltiin yli puolen välin, kun Aslak näki muita koiria hieman kauempana ja sai vauhtia lisää. Koirat eivät haitanneet laisinkaan vaan sain Aslakin käskytettyä haluamallani tavalla ja mata jatkui hyvää vauhtia. Menimme alamäetkin kovaa vauhtia ja jyrkkiin mutkiinkaan en hidastanut kovin paljoa. Kun kerta mentiin niin sitten mentiin! 

Matka on siis 3 km ja keskinopeus 13,75 km/h. Maksiminopeus oli 31,09 km/h. Mielenkiinnolla odotan kisaviikonloppua. Minkälainen vauhti Aslakilla silloin on ihan oikeasti, kun saa muista koirista kierroksia? 

Ohessa vielä video. Video on pitkä. Siinä on koko kisamatka kuvattuna hieman liian alhaalta ja ääniä ei ole. En jaksanut muokkailla enää musiikkia noin pitkään videoon, eikä kenenkään tarvitse minun puhkumista kuunnella. 

Adakin treenaa!

Kyllä! Vaikka Ada on ehkä tiineenä, kävimme tekemässä tänään viiden kilometrin vetolenkin. Palloittelimme ensin omalla pihalla, kunnes laitoimme vehkeet niskaan sateesta huolimatta ja lähdimme liikenteeseen. Adalla oli alkuun todella hyvä vauhti päällä. Pitäisi vaan itse malttaa ja opetella tasaamaan Adan vauhtia heti alusta alkaen, koska Adalla on edelleen ongelmana, että käyttää liikaa energiaa alkumatkaan. Sigmaa seurailin tasaisesti koko matkan ajan ja ensimmäiseen 1,5 km Ada juoksi n. 20 km/h. Kuitenkin vauhti tasaantui paljon sen jälkeen ja vauhti pysyi n. 11-12 km/h. Sigma antoi koko lenkin keskinopeudeksi 13,62 km/h ja gps 10,6 km/h. Maksiminopeus oli 28,07 km/h ja gps:n mukaan 25,8 km/h. 

Adaa piti kuitenkin motivoida koko lenkin ajan kehumalla ja houkuttelemalla. Joitakin merkkailuja Ada taas teki, mutta se tietty tuttu merkkailukohta ohitettiin käskyllä todella hienosti. Muita ei taaskaan liikenteessä paljoa ollut. Vain yksi pariskunta tuli vastaan lastenvaunujen kanssa. Liekö tosiaan tuo sateinen sää vaikuttanut asiaan... 

Ada jaksoi lopussa vielä vauhtia hieman lisätä ja pääsimme oikein hienosti kotia asti. Olin todella tyytyväinen Adan lenkkiin, mutta kerkesin jo huolestua Ada rauhallisuudesta lenkin jälkeen. Lopulta tajusin, että se johtui vain siitä, että Ada vahti ruokakaappia, eikä halunnut sen edestä siirtyä kovin helposti... Saatan tässä vielä mahdollisen tiineyden edetessä useitakin kertoja huolestua Adan voinnista, mutta toivotaan, että kaikki menee hyvin, eikä ongelmia tulisi! 

Aslakin treeniä kisaan

Tällä viikolla ei ollut yhteistreenejä, mutta treenasimme Aslakin kanssa kotona. Kävimme viikolla kerran viiden kilometrin lenkin tekemässä. Aslak huuti Adan perään koko alkuviikon, mutta loppuviikon on kiusannut Rikiä. Alkuviikon nukuin kellarissa Aslakin kanssa ja vesisuihkun uhalla antoi nukkua ja ruoka ei oikein malttanut. Mutta Aslak jaksoi kuitenkin hienosti lenkin juosta ja sports tracker näytti keskinopeudeksi 10,2 km/h.

Pakko tunnustaa, että tällä viikolla on tapahtunut niin paljon kaikkea, että yksityiskohtia lenkiltä en enää muista! Tänään kuitenkin kävimme uudestaan lenkillä tarkoituksena tehdä hieman lyhyempi lenkki, jotta Aslak osaisi kisassakin suhteuttaa vauhtinsa lyhyttä lenkkiä varten. Kolme kilometriä on minusta ainakin todella lyhyt matka ja tuntuu oudolta treenata koiraa sellaista matkaa varten, kun yleensä treenaamme hiljalleen matkaa pidentäen ja koira saa kunnolla töitä tehdä. Sprintille treenaaminen on hyvin erilaista...

Ostin tänään kikkariin asennettavaksi Sigma 1200 bike computerin. Halusin tarkempaa tietoa nopeuksista ja matkoista, kun pakko antaa periksi gps:n huonoudelle... Tiedot on todella epätarkkoja ja sports trackerilla mm. keskinopeuteen vaikuttaa liian paljon pysähtelyt. 

Aslak treenin jäkeen tarhassa

Harjoittelimme Aslakin kanssa laukalle siirtymistä (todella hyvä keksintö nyt vasta sitä treenata, kun kisa on viikon päästä...). Ideana on vasta, että aina Aslakin siirtyessä laukalle, sanon laukka ja kehun valtavasti. Parin lenkin kera olemme siis tätä vasta treenanneet, joten hyvin alkutekijöissä ollaan... Toiveet minulla on kisoja kohtaan siinä, että Aslak saa kierroksia muista koirista ja saa vauhtia juoksemalla toisten perässä. 

Sigma näytti tänään keskinopeudeksi 14,14 km/h, kun taas sports trackerin mukaan keskinopeus oli 10,6 km/h. Joitakin pieniä pysähdyksiä oli, mutta yritin pitää ne mahdollisimman lyhyinä, kun eihän sitä kisoissakaan pysähdellä. Olen kuitenkin ymmälläni, miten noin paljon voi pienet pysähtelyt vaikuttaa tai sitten ihan oikeasti gps näyttää väärää tietoa... Vaikea sanoa... Suurin syyn gps:n epätarkuuteen on melko varmasti oma puhelimeni. Makisminopeudessa ei suurta eroa ollut, Sigma näytti 28,89 km/h ja gps 28,2 km/h. 

Joitakin käskyjä piti Aslakille kovasti toistaa, kun ei meinannut kerran reunassa pysyä ja U-käännöksen tekeminenkin oli pieni haaste. Reitti oli tänään suht tasaista ja suoraa tietä ja sää oli sateinen, joten paljoa ei muuten ongelmia ollut. 

Agilityn jatkokurssi osa 3

Tiistaina menimme (astutuksesta huolimatta! Ja vaikka jotkut ihmeissään siitä saattoivatkin olla, mutta ei kuitenkaan paikallaolijat.) agilitytreeneihin. Ada oli oikein mukava kaikille, vaikka Aslakille onkin varsinainen hirviö. Kerran eräälle nartulle pikaisen murahduksen antoi, kun toinen innoissaan odotti kentälle pääsyä ja vinkui. Muuten Adalla ei ollut mitään ongelmaa ketään kohtaan, eikä muillakaan Adaa kohtaan.

Emme olleet ehtineet kuitenkaan minkäänlaista treeniä pitää Adan kanssa edellisen agilityteenin jälkeen ja siitä tosiaan oli viikko aikaa... Ja treenittömyyden huomasi, kun neiti oli hieman malttamaton odottamisen suhteen. Alkuun taas siihen käytimme paljon aikaa ja saimme PIENTÄ edistystä aikaiseksi, mutta jatkoimme nopeasti sen jälkeen esteille, jotta Ada ei kyllästyisi liikaa. 

Rata oli seuraavanlainen (tuntuu tyhmältä kertoa ilman piirustusta, mutta ehkä minä joskus vielä opin...): aita, rengas, vasemmalla putki kaaressa ja kauemmasta sisään, pituus, josta 90 astetta oikealle A-esteelle, aita, 180 asteen käännös ja toinen aita, aita, putki, aita ja käännös melkein 180 astetta vasemmalle, aita, oikealla putki kaaressa, keinu, aita, aita ja muuri. 

Ada sai malttamattomuudesta huolimatta melko hyvän suorituksen aikaiseksi. Keinulla ensimmäisellä kerralla hieman taas säikähti ja teimme pari kertaa keinun uudelleen hieman rauhallisemmin ja keinua tukien. Toisella kerralla keinu oli myös hieman hankala Adalle, mutta joten kuten sen teki, vaikka hieman hypähtikin sivuun kontaktilta. Palkkasin nopeasti ja jatkoimme heti matkaa, jotta siitä tulisi Adalle normaali este muiden joukossa. 

Aidoilla oli alusta asti rimat ja Ada ei tiputtanut yhtään. Muutamia kertoja putkiin meno oli hankala, kun siitä ensimmäisestä reiästä ei mentykään vaan aina vasta toisesta. Olin itse liian hidas liikkeissäni ja käskyissä, joten Adakin meni sekaisin. 

Itselle ei jäänyt niin hyvä fiilis tämän kerran jälkeen kuin aiemmin. Mutta saimme onneksi hyviä suorituksia aikaiseksi, vaikka itseä harmittikin oma mokailu ja Adan malttamattomuus. Mutta toivottavasti ensi kerralla paremmin...  

Adan astutusreissu

Torstaina oli siis tarkoitus lähteä Jyväskylän suuntaan tapaamaan Adan sulhasta, Halia. Saimme keskiviikkona tiedon, että Adan proge oli jo 4, joten olimme innoissamme, että vihdoinkin Ada tähtäsi hyvin juoksujensa kanssa, kun minulla oli tiedossa kolmen päivän vapaat. Olin vaille neljään töissä torstaina ja sainkin vaille kolme puhelun eläinlääkäriltä, että testin tulos olikin Movetista tullut paljon pienempänä, eikä kannata lähteä vielä astuttamaan. Harmi oli todella kova ja pelkäsin pettymystä sen suhteen, että Adan tärpit menisivät ohi ja pitäisi taas kerran odottaa toiset puoli vuotta uutta yritystä varten.

Testasimme Adaa Aslakin kanssa. Toivottavasti linkki toimii... Mutta kuten huomaa, sai Aslak hammasta, vaikkei Ada ihan niin hirmuisen äksy Aslakille ollutkaan. Kävimme vielä testaamassa tutun malamuuttiuroksen kanssa Adaa ja tästä tapaamisesta minulle jäi jo hieman parempi fiilis ja tein päätöksen, että oli seuraavan aamun progetulos mitä tahansa, lähden reissuun kokeilemaan, mitä Ada Halista tykkää, kävi miten kävi. 

Hali

Aamulla kävimme siis vielä yhden verikokeen ottamassa ja lähetimme sen Kuopion Movetiin. Lähdimme kuitenkin iltapäivällä jo matkaan ennen tuloksen saamista, mutta olimme tunnin ajaneet, kun saimme tietää, että nyt vihdoin ja viimein proge oli ihan oikeasti nousussa ja oli jo 2,48! Eli eipä ehkä ollutkaan turha reissu tulossa!

Perille päästyämme siirsimme Adan sivummalla olevaan tarhaan ja lähdimme tutustumaan kennelin omiin koiriin ja tiloihin. Tämän jälkeen lähdimme vetolenkille allujen kanssa ja mukana juoksi jopa yksi nuori malamuutti, joka selkeästi luulee olevansa allu! Mukana oli siis 14 koiraa ja olin ensimmäistä kertaa ison valjakon kyydissä! Kyyti oli mahtavaa ja koirat toimi todella hyvin! Minulta jopa kysyttiin, olisinko itsekin halunnut ajaa, mutta en todellakaan uskaltanut vierailla koirilla, vierailla reiteillä ja kaikenlisäksi ehti tulla pimeä. 

Kun pääsimme takaisin, kokeilimme hihnassa, mitä Ada ja Hali toisistaan tykkää. Todettiin, että Ada ei näytä siltä, että raatelisi Halin, joten Hali laskettiin irti. Hieman ensin olivat leikkisiä, kunnes Hali oli sitä mieltä, että hoidetaan nyt se, mitä varten tänne tultiin ja astui Adan ja Ada antoi niin tehdä, vaikka ei selkeästi kovin innoissaan asiasta ollut. Nalkkiin kuitenkin jäivät ja Ada pyristeli hieman ja vinkui kovasti. Olisiko noin 20 minuuttia mennyt, kun koirat toisistaan irtosivat. Kun olimme laittamassa Adaa omaan tarhaansa, tuli paikalle tarhastaan livahtanut toinen narttu. Ehdin juuri laittaa tarhan oven kiinni, kun huomasin toisen kuonon haistelemassa verkon läpi Adaa. Rennosti kumpikin kuitenkin oli ja kaikki palautettiin omiin tarhoihinsa. 

Lauantaina hoidimme taas tarhat kuntoon ja lähdimme uudelle vetolenkille. Tällä kertaa mukana oli 13 koiraa, kun malamuutilla oli jo niin kuuma ennenkuin päästiin edes lähtemään. Ja tällä kertaa uskalsin itsekin kokeilla ajamista! Ihan vain pienen pätkän, mutta kuitenkin! On se toisaalta todella hieno tunne, kun ajaa niin isoa valjakkoa, mutta kyllähän siinä vastuukin kasvaa todella paljon!

Illalla kokeilimme taas astutusta, mutta tällä kertaa ennen pimeän tuloa. Adalle homma oli jo hieman helpompaa, vaikka olikin taas kerran hieman rauhaton ja meinasi kääntyillä paljon. Ada nojasi melkein koko painollaan minuun ja itsellä olikin kova työ pitää Ada paikallaan. Tälläkin kertaa koirat jäivät nalkkiin ja se kesti suurin piirtein saman verran kuin edellisenäkin iltana. 

Ada alkoi jo tottua isossa laumassa elämiseen. Ada sai viettää aikaa tarhassa muiden tarhojen välissä ja olla tekemisissä muiden lauman koirien kanssa. Ada ulvoi lauman mukana ja oli mukana samaan aikaan ruokailussa. Adalle se olikin uusi juttu, kun kuppi olikin tarhan ulkopuolella ja reiästä piti pää ojentaa tarhasta ulos. Korvat teki jutun Adalle olevinaan hankalaksi, mutta lopulta ymmärsi, että kyllähän ne korvat taipuu. Lisäksi Ada ei edes seuraavana yönä nukkunut minun kanssani vaan toisessa makuuhuoneessa Halin toisen omistajan kanssa. 

Kävimme sunnuntaina vielä ajelulla 14 koiran kanssa ja sain/uskalsin ajaa jo hieman pidemmänkin pätkän ja ihan pihaan asti. Onhan siinä koko ajan pieni pelko ajaa toisen koirilla ja vielä noin isolla valjakolla, mutta selvisimme pihaan asti ja nautin kyllä joka hetkestä!

Ennen kotiinlähtöä astutimme Adan vielä viimeisen kerran. Tällä kertaa Adalle homma oli tuttua juttua ja oli heti valmiina, kun Hali tuli paikalle. Nalkki kesti tällä kertaa noin 25 minuuttia. 

Kotona Ada oli todella äksy Aslakille! Ei ollut mitään pientä murinaa vaan oli todella vihainen Aslakille. Aslak taas oli riemuissaan meidän kotiin paluusta ja hyppi ja heittäyty suorastaan minun syliini vinkuen ja huutaen. Riki haisteli ja haisteli minua, joten piti vain äkkiä mennä pesulle ja vaihtaa vaatteet, jotta Riki jätti minut rauhaan. Oli kiva tulla kotiin, mutta viikonloppu oli todella mahtava niin astutuksen kuin valjakkoajelujen suhteen, seura oli hyvää ja sää suosi! Oli mahtavaa päästä näkemään ison kennelin toimintaa ja eloa ja olla mukana auttamassa koirista huolehtimisessa. Koiratkin oli aivan mahtavia! Seniorit olivat hellyttäviä lauman johtajia, joilla oli aivan loistavat tassut! Ihastuin heti kyseisten koirien tassuihin. Nuorimmat malamuutit olivat Halin pentuja ja olivat luonteeltaan todella herttaisia sylittelijöitä. Toivon todellakin, että Adan ja Halin pentue tulee olemaan yhtä ihania luonteeltaan, kun molemmat kuitenkin ovat niin ihania luonteita. 

Nyt jännätään ensimmäiseen ultraan asti, joka on viimeistään 14.10 ellei rupea maha kasvamaan sellaista vauhtia, että pitäisi jo aiemmin mennä, jotta ehtisi laskea, kuinka monta pentua mahdoollisesti olisi tulossa. Vielä siis peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin ja meillä olisi vauhdikas joulu tulossa pikkuisten kanssa.