Muutinpoika sairastaa...

...häntä hellikäämme. Jep, kyllä on Aslakia nyt hellitelty, kun pääsi pitkäksi aikaa sisäkoiraksi. Ei oikein mokomaa tapausta voi tällä hetkellä tarhaankaan laittaa. Aslakille kävi pieni vahinko lauantaina... Emme ole ihan varmoja, mistä vamma lopulta tuli. Olimme ystäväni hääjuhliin lähdössä ja ennen lähtöä Aslak kävi varastamassa banaanin pöydältä ja saivat Adan kanssa tappelun aikaiseksi. Jo silloin Aslak ontui hieman tassuaan. Toisenkin kerran olivat ottaneet yhteen illalla, kun äitini oli miehensä kanssa meillä koiria vahtimassa. Edelleen välillä oli ontunut, mutta oli antanut kopeloida jalan läpi, eikä äitini ollut haavoja löytänyt. Kuitenkin kun kotiin sunnuntaina saavuttiin ja ihmeteltiin, kun on niin rauhallinen tapaus ja edelleen hieman välillä ontui, löydettiin oikeasta etutassusta verta. Siitä sitä sitten osasi löytää melkoisen repeämän anturasta. 

No, eihän siinä auttanut kuin päivystävälle eläinlääkärille soitella. Olin epävarma, että onko asia kiireellinen, mutta ell ei ollenkaan kyseenalaistanut asiaa vaan totesi, että jos syvä on, olisi hyvä huuhdella kunnolla, ettei tulehdu. Ja tokihan me sitten ajettiin 30-40 km päivystävälle, Aslak rauhoitettiin ja ell huuhteli todella huolellisesti haavan. Tikkejä ei voinut enää laittaa, vaikka kuinka pohtikin asiaa, mutta päätyi lopulta siihen, että enemmän olisi tikeistä haittaa kuin hyötyä. Antura oli sen verran turvonnut, että tikit eivät olisi enää todennäköisesti kestäneet. Ja ell totesi myös, että kun kerta on hieman ruvennut jo paranemaan, antaa mennä ilman. 

Aslak on siis sisäkoira, juoksukiellossa ja hirmuinen tumppu jalassa. :) Tassu tulee suojata niin kauan kuin vuotaa ja tänäänkin on vuotanut. Pari kertaa päivässä huuhdellaan runsaalla vedellä, puhdistetaan ja laitetaan vetramilia haavaan. Ja sitten laitetaan pakettiin. Kunhan vuotaminen loppuu, voi antaa parantua ilman sidettä, kunhan ei nuolisi haavaa. Tötterö päässä joutui jo herra tänään olemaan, kun aamuyöllä rupesi repimään ja töihin lähtiessä jätin miehen vastuulle tötterö päähän. Mies on onneksi lomalla niin voi katsoa Aslakin perään.

Nyt vaan toivotaan, että tassu paranisi ennen Kuopion näyttelyitä. Sinne oli tarkoitus lähteä Aslakin kanssa niin perjantaina kuin lauantainakin. Varoajat lääkkeissä täyttyisivät, mutta jos ei antura parane, ei näyttelyyn ole asiaa. Ja nyt treenitkin jäävät pois, vaikka niitä erityisesti Aslak tarvitsiskin. Viime viikolla käytiin näyttelytreenissä, josta voin kirjoitella toiste. Oli mielenkiintoinen treeni... Mutta peukut pystyssä, että Aslakin tassu paranee kunnolla, paranee sitten ennen tai jälkeen näyttelyn.

Koirat reissussa

Perjantaina väkertelimme koirille parkkiketjua. Olimme tutkineet netin kautta, minkälaisia versioita muilla on parkkiketjuista ja kävimme tarvikkeet ostamassa. Varsinaiseen rakentamiseen ei mennyt pitkään, kunhan vain laitettiin kaikki yhteen. Testaamaan pääsimme lauantaina isäni syntymäpäiväjuhlilla. 

Riki meni äitini luokse yökylään ja tappelupukarit pääsivät mukaan juhliin. Mukaan lähdettiin oikein rennolla mielellä eli pahimpaan varautumalla. Matkaan lähti koirien ensiapulaukku, desinfiointi välineet ja basibacti. Ja kyytiimme tuli myös siskoni ja veljeni. Auto oli melko täynnä ja mies sai istua takapenkillä vahtimassa ja reagoimassa nopeasti, jos kontissa alkaa tappelu. Meillä kun ei ole autossa kuljetushäkkejä. Verkko otettiin välistä, jotta mies voi nopeasti reagoida. 

Mutta yllätys yllätys, matka oli erittäin rauhallinen. Vasta perillä molemmat aloittivat hötkyymisen ja juhlakansan edessä piti Adaa kovasti komentaa, kun veti ja riuhtoi hihnassa älyttömästi. Viritettiin parkkiketju, koirat siihen kiinni ja vartin päästä olivat rauhoittuneet. 

Ada ja Aslak saivat juhlan aikana jopa kehuja siitä, että kun eivät edes hauku, vaikka paikalla oli muitakin koiria ja ihmisiä tuli ja meni pihassa paljon. Jotkut kävivät tervehtimässä ja etenkin meidän mennessä paikalle, alkoi möly, mutta muuten olivat todella rauhallisia kavereita. 

Aslakista tuli illan aikana tappaja. Saunan katolla oli lokinpesä ja saunaa lämmittäessä sieltä poikasetkin lähtivät liikenteeseen. Eivät osanneet vielä lentää ja toinen sitten oli kuulema nätisti kipittänyt suoraan Aslakin suuhun. Kukaan ei ollut ehtinyt huomata ajoissa asiaa ja reagoida muuten kuin ottamalla lopulta kuollut poikanen Aslakilta pois. 

Käytiin illalla pieni kävelylenkki tekemässä koirien kanssa, jottei pelkäksi makoilemiseksi päivä mene. Ja yöksi mentiin saunalle. Tehtiin siskonpeti lattialle ja siihen makuupusseihin käperryttiin. Oli todella kylmä nukkua! Itse menin ensin nukkumaan ja otin koirat mukaan. Ensin aloittivat hötkyymisen pienessä tilassa, mutta kun itsekin vain kääriydyin makuupussiin ja rupesin nukkumaan, myös koirat rauhoittuivat makaamaan. Parin tunnin päästä mieskin vihdoin tuli nukkumaan ja totta kai hieman innokkaasti ottivat koirat miehen vastaan, mutta jatkoivat sitten kuitenkin pötköttelyä.

Heräilin usein yön ja aamun aikana ja varovasti yritin katsoa paljon kello on. Joka kerta toinen koirista vilkaisi, että joko heräilen, mutta laitoin vain äkkiä silmät taas kiinni. Lopulta kun selkeästi aloin heräämään, tulivat kumpikin petiin. Molemmat saimme kylmät kuonot naamalle ja minä lisäksi Aslakilta tassun naamalle ja nyt on pari naarmua lisää todistamassa elämää koirien kanssa. 

Mutta reissuhan meni siis todella hyvin! Ei tappelun tappelua kotimatkallakaan. Eikä vielä kotonakaan. Äitini toi Rikin kotiin puolilta päivin. Hienosti oli taas mennyt kyläily. Olivat lenkkeilleet ja pelanneet jalkapalloa. Oli Riki saanut olla saunaakin siivoamassa kaverina. Mutta nyt ollaan kaikki kotona. <3

Meillä tapellaan

Joopa joo. Muutaman kerran on Ada ja Aslak saanut ihan kunnon tappelun aikaiseksi, mutta tänään tuli kyllä kaiken huippu. Taisi olla ihan oikeasti 13. päivä perjantai. Työpäivä meni kyllä hyvin, kun pääsin jopa neljä tuntia aiemmin lähtemään töistä kuin piti alunperin ja Rikin kanssa käytiin mukava hihnalenkki tekemässä. Mutta Ada ja Aslak sai kyllä sellaiset kärhämät aikaiseksi, että sain itsekin osumaa. 

No ihan ensin ulkona juostessaan Ada juoksi todella kovalla vauhdilla pensaan läpi, jossa oli istutustuki vai mikä lie, ja Ada juoksi suoraan sen tuen läpi. Kyseessä oli metallinen ohut tuki, jossa meni poikittainkin sitä tukea (en kyllä osaa yhtään selittää). Ada huuti ihan hulluna, eikä me tajuttu ensin mistä on kyse. Saatiin Ada rauhoitettua, mutta edelleenkään ei mitään vikaa koirasta löydetty. Myöhemmin löydettiin istutustuki kahdessa osassa pihalta levällään.

Sisältä olin taas Adaa ja Aslakia tarhaan viemässä ja laskin jo pikkueteiseen ja vedin perässäni ovea kiinni, kun samassa olivat koirat toisissaan kiinni. Itse siinä pienessä tilassa olin totta kai koirien niskavilloissa kiinni, mutta edelleen pienessä tilassa, enkä saanut erotettua tarpeeksi kauaksi toisistaan koiria. Otin Adaa kaksin käsin kiinni ja yritin vetää kauemmaksi ja Aslakia jalalla tönäistä toiseen suuntaan, mutta tilanne raukesi vasta, kun mies aukaisi oven ja karjaisi Aslakille kovasti. 

Lopputuloksena oli Aslakilla kuonossa haava, jossa on myös Adan hampaasta tullut reikä. Adalta löydettiin myöhemmin myös kyljestä pari haavaa ja haavojen välistä on karvat lähtenyt, mutta epäillää sen tulleen siitä aiemmasta pensaan läpi juoksusta. Ja sain siis itsekin hieman osumaa Aslakin hampaista, kun yritin Adaa kauemmaksi saada. Muutama vekki itsellekin kolmeen eri kohtaan vasemaan käsivarteen, mutta eivät onneksi ole syviä, eivätkä edes verta vuotaneet. Mutta tilanteen rauhoittuessa huomasin kyllä, että kipeitä olivat. 

Että sellaista tähän perjantaihin. Huomenna olisi suunta isäni syntymäpäiväjuhlille. Riki pääsee mummolaan ja tappelupukarit yhteiselle autoreissulle... Mitähän siitäkin tulee...

Laitettiin Ada odottamaa portin taakse, kun valmistelin iltaruoat. Vai että malamuutti...

Kesän viettoa

Näyttelytreeniä Aslakin kanssa

Aslakistahan olen jo todennut, että ei vaikuta siltä, että Aslakia olisi kovinkaan paljoa koulutettu. Seisominen oli alkuun todella hankalaa, kun aina vain se takamus meni maahan. Elokuun alussa olisi Kuopion näyttely, johon ei nyt sitten kuitenkaan kovin pitkä aika enää ole. Joten eilen lämmintä kesäiltaa pihalla viettäessämme päätimme hieman treenailla Aslakin kanssa. Riki ja Ada laitettiin sisään, jotta Aslak malttaisi keskittyä treeniin. 

Ai mitenkä pitäisi seisoa?

Aslakia kouluttaessa minusta on tuntunut, ettei namit ole välttämättä se oikea keino motivoida Aslakia, mutta eilen illalla Aslak alkoi olla jo niin nälkäinen, että mätsäristä voitetut pienet kuivamuonapussit kelpasivat oikein hyvin Aslakille. Ensin kokeiltiin seisomista ja mies otti valokuvia. 

Alkuun Aslak yritti aina ruveta istumaan, mutta kehuin mahdollisimman nopeasti aina kun Aslak hetkeksikin seisahti. Lopulta Aslak tajusi, että seisoessa saa nameja. Ja opinpa myös, miten Aslakin saa seisomaan nätisti. EI tarvitse kuin nami antaa ja Aslak kurottaa sen ottamaan jalkojaan liikauttamatta, joten takakulmauksetkin saa asettumaan nätisti. Lisäksi Aslak osaa muutenkin seisoa paremmin paikallaan kuin Ada. Adan jalkoja on ihan turha yrittää asettaa nätisti itse, mutta Aslakin jalat saa asettumaan melkein itsestään oikeille paikoilleen. Mies totesi kameran takaa, että toinen takajalka on hieman huonosti ja kohta Aslak siirti sen paremmin. Mies totesi taas, että voi kun toinen etujalkakin olisi hieman enemmän edessä ja namilla houkuttelemalla Aslak siirti juuri sen jalan kohdalleen! Taitava poika. :)

Nyt jos sitä etujalkaa saisi hieman eteenpäin...

Kokeiltiin myös juoksemista. Siinä Aslak kaipaa treeniä. Meinaa nimittäin innostua hieman liikaakin ja jos on nami kädessä, ei katse siirry namista mihinkään ja yrittää vain sen saada. Eli juoksu meni suurimmaksi osaksi vain pomppimiseksi ja erittäin lennokkaaksi juoksuksi, mutta välillä tuli jopa melko nättiäkin askellajia. 

Aslak osaa siis yllättää. Ei se ihan niin tyhmä tapaus ole kuin mitä alunperin luulin. Pitää vain löytää oikeat tavat opettaa ja ne oikeat asiat, joita opettaa. 

Ja siinä se on!

Aslakin ensimmäinen viikko meillä

Kaikkea on sattunut ja tapahtunut, mutta ainakin Aslak on kotiutunut hyvin. Ja ollaan tarhakoirasta (ainakin muutaman viikon aikaisesta) saatu varsinainen sisäkoira. 

Maanantaina käytiin Aslakin kanssa tutustumassa toisiimme pitkällä lenkillä. Veimme auton korjaamolle ja sillä aikaa käytiin tekemässä 10 kilometrin ja reilun 2 h lenkki kaupungissa ja sen laidalla. Keli oli hieman sateinen ja kylmä, mutta onneksi ei satanut juuri lenkin aikana. Käveltiin "metsä"polkuja keskustaan. Paljoa ei ollut muita lenkkeilijöitä, mutta kaikkea muuta vastaan tulikin. Käveltiin kerrostalon ikkunaremontin ohi ja kävelykadulla sai Aslak harjoitella hieman itsehillintää, kun olisi halunnut ihmisiä mennä tervehtimään. Alikulkutunnelit ei häirinnyt yhtään Aslakia, mutta piippaava liikennevalo oli todella mielenkiintoinen tapaus. Ja tuli huomattua, että Aslakikaan ei pysy takakontissa vaan menee heti kun voi jopa etupenkille istumaan. 

Lenkki oli ilmeisesti liian rasittava Aslakin tassuille, koska sai anturiin haavan. Nopeasti rupesi kuitenkin paranemaan, mutta silti pidettiin pari yötä Aslak sisällä Rikin ja Adan ollessa tarhassa. 

Aslakista on joitakin mielenkiintoisia piirteitäkin löytynyt. Mm. lenkin jälkeen kävi näpistämässä banaanit pöydältä ja ensimmäiset yöt sisällä oli ilmeisesti tylsiä, koska kävi näpistelemässä pöydiltä kirjoja, kyniä, roskia ja lipastosta villasukkia. Lisäksi ne tylsät yöt oli kuitenkin niin kivoja, että Aslak ei meinaa haluta tarhaan mennä enää ollenkaan! Ja silloin, kun Aslak tarhassa on Ada naapurinaan, kaivaa tiensä Adan kaveriksi. Eräs aamu herättiin siihen, että Ada itki tarhassa. Aslak oli kaivautunut taas Adan kaveriksi ja mennyt Adan koppiin, kun vettä kuitenkin satoi ihan mukavasti. 

Onhan sitä tappelujakin ollut. Adalta tuli verta suusta erään tappelun jälkeen, mutta muuten ollaan vahingoilta selvitty. Ja Adakaan ei enää niin paljoa hermoa ruoka-aikoina, kun ollaan uusia tapoja otettu käyttöön. Nyt ei lasketa Adaa ollenkaan 1-2 metrin läheisyyteen ruokakaapille tai pöydän luokse, jossa ruokia valmistelen. 

Perjantaina päästiin vihdoinkin pyöräilemään, kun torstai-iltana mieheni vihdoin rälläköi pyörän lukon auki. Ensin kävin Rikin kanssa viiden kilometrin pyörälenkin ja sitten päätettiin lähteä kokeilemaan Aslakin vetotaitoja. Mies lähti Adan kanssa edellä ja minä kokeneempana otin Aslakin, koska ei ollut mitään hajua Aslakin vetämistyylistä. Matka ei ollut pitkä. Vain pari sataa metriä, kun Aslak lyyhistyi tien laitaan. Lähti alkuun todella innokkaana vetämään Adan perään, mutta kohta vauhti hidastui ja Aslak lyyhistyi. Tajuissaan oli koko ajan ja hetken ihmeteltyäni sain Aslakin nousemaan ylös. Mutta kotiin päin lähdin kävelemään takaisin Aslakin kanssa. Muuten ei ole mitään ollut. Sen jälkeen ei olla vedetty, mutta eilen käytiin 5 km lenkki Pärnällä, josta eilen kerroinkin jo. Sekä Adan ja Aslakin kasvattaja olivat tulleet siihen tulokseen, että Aslakilla on yksinkertaisesti huonompi kunto kuin Adalla ja oli liian innoissaan ja happi olisi loppunut kesken. Pitää joku kerta lähteä kokeilemaan uudestaan, mutta tällä kertaa ilman Adaa. 

Lauantaina käytiin tutustumassa uusiin koirakavereihin. Ystäväni sakemanni ei oikein Aslakista tykännyt. Heti alkuun osoitti kyllä, kuka reviirin omistaa. Antoi kuitenkin Aslakinkin tutkia paikkoja, mutta ystäväni mies oli kiellettyä aluetta ja lastenkin luona piti varoa, joten kutsuin Aslakin pois lapsia lähestyessä. Saivat sellaisen tappelun lopulta aikaiseksi, että ystäväni mies sai ihan kunnolla tarttua Aslakin turkkiin ja repiä koirat pois toisistaan. Siihen jäi se. 

Käytiin myös Nasti-cottonia moikkaamasa. Nastin kanssa sujuikin jo paljon paremmin, vaikka Nasti ei ihan tykännytkään Aslakista. Mutta Aslak ei ärsyyntynyt pienemmälle ollenkaan vaan yritti vaan leikkiä, vaikka toinen komenti kovasti. 

Niin ja täyttihän Aslak perjantaina 1 v. <3 

Pärnävaara 1.6.2014

Vihdoin ja viimein lähdettiin johonkin muualle lenkille kuin tähän ihan lähimaastoon kevyen liikenteen väylää pitkin lenkille. Pärnällekään meiltä ei todellakaan pitkä matka ole, mutta silti ei ole tullut käytyä kertaakaan koirien kanssa siellä lenkillä. Viikolla jo miehelle totesin, että voisi joku kerta lähteä ja tänään kesken työpäivän laitoin viestiä, että miten olisi tänään. Ja niinhän me sitten mentiin. Riki ja Aslak mukaan ja menoksi. 

Johan me tiedettiin, että siellä on suoraan sanottuna helvetilliset mäet! Ja ei oltu kuin kilometri menty, kun tuntui monen kilometrin reissulta. Jalat eivät olisi jaksaneet enää, mutta silti otettiin suunta kauemmaksi. 

Koska mitään selkeää reittivalintaa meillä ei ollut ja netissä kartat olivat meidän makuun liian epäselvät, laitettiin vaan puhelimeen gps päälle ja risteyksissä tehtiin päätös oikea vai vasen. Ja kas kummaa, kun ei kohta tiedetty, miten kaukana sitä oltiinkaan. Ja gps näyttää, että kauemmaksi ollaan vaan menossa, mutta muuta reittiä ei takaisin olisi ollut kuin U-käännös. Jatkettiin siis edelleen matkaa.

Kokonaisuudessaanhan reitti ei ollut kuin reilu 5 km, mutta tuntui TODELLA pitkältä! Maasto oli pelkkää nousua ja laskua ja voi olla, että huomenna on kiva töissä olla... Vastaan tuli myös mies rullaluistinten ja sauvojen kanssa, joka sai pojilta sellaisen vastaanoton, että yllättyneisyyden takia en osannut muuten reagoida kuin nauramalla. Onneksi vastaantulijaakin vain nauratti, kun meidän koirat haukkuivat ja olisivat varmaan päälle hypänneet, jos ei oltaisi tiukasti kiinni pidetty. Hieman ehkä pojat yllättyivät. 

Matkaa meni pysähdyksineen 1,5 tuntia. Nopeus oli n. 5 km/h, mutta oli niin lämmin päivä, että juomataukoja oli pidettävä niin koirille kuin ihmisillekin. Eikä ollut edes lämpimimmistä päivistä, mitä voisi olla. Lämpötila varjossa 16,3 ja aukealla paikalla paistoi kuitenkin mukavasti aurinkokin. 

Ja totta kai vastaan tuli luikertelijakin. Riki sai ohi mennä, eikä reagoinut mitenkään, mutta minun ohi mennessä "keppi" rupesikin liikkumaan! Ja senhän jälkeen sitä tuli sitten herkkänä oltua, että entä jos tulee kyy vastaan! No ei onneksi tullut. Tällä kertaa. 

Mukava lenkki kuitenkin oli ja varmasti mennään toistekin. Mutta ei huomenna. Eikä ylihuomenna. Eikä....