Vetotreenit

Pitkään aikaan en ole ottanut valjaita edes esille, mutta sunnuntaina masennuin kellojen siirtämisestä niin paljon, että tein jotain sellaista, mitä mieskin ihmetteli. Pimeä tulee entistä aikaisemmin, joten otinpa valjaat ja rupesin ompelemaan niihin heijastinnauhaa! Ja se, mitä mies ihmetteli, oli niinkin naisellinen homma kuin ompelutyö! Naisellinenko? Minäkö?! No eeeen.... 

Mutta ompelutöistä innostuneena eilen lähdimme Rikin kanssa vetolenkille. Ensin ajattelin tehdä vain lyhyen maksimissaan muutaman kilometrin mittaisen matkan, mutta käännösten tekeminen houkutteli ja teimmekin n. viiden kilometrin matkan. Ja parastahan lenkissä oli se, että se oli ympyrä, eikä edestakainen matka! Ei ehdi tylsistymään niin nopeasti... 

Riki sohvalla! Meidän periaate koirista
sohvalla on hieman muuttunut...

Mutta siis yllätyin todella paljon, miten hyvin lenkki meni! Puolet matkasta Riki meni vetäen ja yllätyin, miten vähän Riki siellä ojaa myöten meni. Lopulta kuitenkin Riki näytti väsyvän, joten siirsin liinan pantaan kiinni ja Rikin pyörän vierelle juoksemaan. Ja siitä vasta yllätyinkin, miten hyvin Riki jaksoi edelleen juosta kotiin asti! Eikä minun tarvinnut yhtään vetää Rikiä perässä! Mitä ihmettä Rikille on tapahtunut!?? Huomaamattani ollaankin saatu Riki todella hyvään kuntoon! Ja jäi ihan mahtava fiilis!

Jokainen voi päätellä, mikä arvojärjestys elukoilla meillä on.

Tänään kotiin tultuani otin Adan ja lähdin samantien vetolenkille, vaikka vieraita olikin kylään tullut. Adan kanssa lenkillä tunteet vöyryivät laidasta laitaan. Heti parin metrin jälkeen liina meni jo solmuun etupyörään... Sadan metrin jälkeen piti siirtyä kevyen liikenteen väylälle. Meinasin jo epätoivon vallassa kääntyä takaisin kotiin, kun en meinannut saada Adaa olemaan juoksematta suoraan ajotielle... Lopulta Ada kuitenkin meni tien reunaan ja saimme matkan jatkumaan. Ensimmäisen kilometrin verran sain kyllä jännittää, ettei Ada ihan oikeasti yritä taas juosta sinne liikenteen sekaan, mutta hyvin se loppujen lopuksi meni. 

Taas mietin, että minkähän reitin mentäisiin, mutta päädyin samaan reittiin, minkä kävin Rikin kanssa eilen. Samaan suuntaan oli eräs nuori mies menossa ja Ada totta kai ensin pysähtyi toisen rinnalle kättä nuuhkimaan. Pysähdyin ja annoin uuden lähtökäskyn ja tällä kertaa Ada juoksi suoraan ohi. Vajaan kilometrin päässä tien toisella puolella metsässä meni kaksi rotikkaa, joiden ohi Ada ei meinannut millään malttaa mennä. Lopulta sain Adan tajuamaan homman ja matka taas jatkui. 

Haukotus!

Meinasin Adankin laittaa pyörän vierelle juoksemaan, kun oltiin reilusti yli puolet menty. Mutta eihän siitä siirtämisestä mitään tullut, joten jatkettiin vetämällä sitten kotiin asti. Kyllähän sitä välillä mentiin liina löysällä, mutta koitin kehua kovasti aina liinan kiristyessä. Ja loppujen lopuksi olen tähänkin lenkkiin todella tyytyväinen! Nyt innolla odotan kertaa, kun lähdetään koirien kanssa yhdessä. Silloin vain tosiaan haluan edelleen miehen kaiken varalta mukaan... Mutta hyvä fiilis jäi tästäkin reissusta! 

Match show 27.10

Käytiin Adan kanssa mätsärissä. Ei ole tänä syksynä mätsäreitä ollutkaan elokuun jälkeen täällä päin ollenkaan ja ajateltiin lähteä muistuttelemaan mieleen, että mitäs siellä tehdäänkään. Pahoittelen tekstiä ilman kuvia. 

Eilen kotona jo hieman kokeiltiin, miltä se näyttelyhihna tuntuikaan. Eikä sen enempää kuin viitisen minuuttia treenattiin ja jätettiin siihen. Hyvin tuntui mielessä Adalla olevan vielä homma. Tänään tietenkin Ada hepuloi ensin noin vartin verran. Kaikkia olisi pitänyt päästä moikkaamaan ja itsellä meinasi kärsivällisyys olla koetuksella... Lopulta saatiin tietää, missä kehässä ollaan ja siirryttiinkin kehän rauhallisempaan sivuun odottamaan omaa vuoroamme. Siinä sitten odotellessa tuntui Adakin jo hieman rauhoittuvan. 

Kehään siirtyessä Ada oli todella innokas. Juostessa piti hihnaa nykimällä saada Ada rauhoittumaan ja siirtymään tasaisempaan juoksuun, kun intoa meinasi olla hieman liikaa...Tuomarin tutkiessa ei meinannut malttaa rauhassa olla. Antoi kyllä muuten tutkia, mutta hampaat olivat hankalampi juttu... Saatiin ihme kyllä kuitenkin punainen nauha. Toisella kierroksella ei menestystä tullut. Ada edelleen oli hieman liian innokas, eikä juokseminen ollut niin sujuvaa ja seisoi miten sattuu. 

Jotenkin jäi tuosta mätsäristä itselle hieman paska fiilis ihan näin suoraan sanottuna. Jos ei olisi muutaman viikon päästä kv-näyttely, minne ollaan menossa, jäisi varmasti ensi viikonlopun mätsäri väliin. Ei minua haittaa, että jäätiin ilman menestystä. Emme me menestyksen takia mätsäreissä käydä. Ja itsepähän kylmiltään sinne mentiin. Emme ole nyt syksyllä ollenkaan näyttelyitä varten treenailtu. 

Mutta ärsyttää se, miten tuo mätsäri oli järjestetty. Totta kai ymmärrän, että siellä on ensikertalaisia. Ollaanhan mekin oltu keväällä ensikertalaisia. Mutta olisihan se tosiaan kiva, että siellä olisi joku kertomassa, mitä tehdään milloinkin. Nuorten luokassa sekä tuomari että kehäsihteeri tuntuivat olevan myös ensikertalaisia ja kehän laidalla olikin eräs järjestävän tahon henkilö korjailemassa ja selvittelemässä asioita. Tuomaria selkeästi miellytti enemmän isot koirat. Sinisten kehässä 8:sta oli kuusi pientä koiraa ja punaisten kehässä ei ollut kuin isoja koiria. Määrätietoisempaa käsittelyä olisin tuomarilta kaivannut enemmän koiria kohtaan. Ja tulipahan välillä sellainen olo, ettei tuomari eikä kehäsihteerikään ole ollut ikinä edes käymässä mätsärissä. Kehät olivat melko pieniä isoille koirille. Juoksuttaminen oli todella hankalaa. 

Ja mikä lie ollut omassa asenteessä tänään... Pienetkin asiat siellä ärsyttivät jo pelkästään muiden käyttäytymisessä. Eräskin nuori naishenkilö tuli kolmea Adaa hieman isompaa koiraa kiinni pitäen paikalle. Mentiin Adan kanssa heidän lähistölle kuuntelemaan ohjeita. Juuri kun Ada kääntyi heihin päin ja olisi mennyt yhden koiran takamusta nuuhkimaan, kielsin ja samaan aikaan rupeaa nainen karjumaan, että pois perseestä! Just joo...

Lisäksi on todella hermoja raastavaa, että osa ei tajua, että kaikki ei kaipaa tuttavuuden tekemistä jokaikisen koiran kanssa. Ängetään lähelle ja lasketaan koirat toisen naamalle tulemaan. Tai sitten siellä on vähintään se yksi koira, joka haluaisi vain käydä kaikkien muiden koirien kanssa tappelemaan. Sitä pidetään vielä siinä kehän laidalla ja totta kai lapsi olevinaan hallitsee kyseisen koiran. Joskus voisi miettiä muutakin kuin vain sitä omaa persettään.

Itse kaipaan mätsäreissäkin perinteisen suomalaiseen tapaan omaa tilaa. Minulla on innokas ja ystävällinen koira, joka haluaa tervehtiä muita. Mutta haluaisin saada koiran rauhoittumaan ja keskittymään siihen, mitä ollaan tekemässä. Ymmärrän, että Ada on nuori, melkein yksi vuotias. Asiaa ei kuitenkaan auta muiden Adan naamalle hyppiminen ja rähiseminen. 

No, kuten huomaatte, tällä kertaa reissu herätti voimakkaita tunteita. Ja tosiaan, kunhan Jyväskylän näyttelystä päästään, taitaa jäädä mätsärit meidän kohdalla pois. Eli ensi viikonloppuna vielä mätsäriin, kolmen viikon päästä Jyväskylään. Nyt hengähdän ja yritän vaan rentoutua huomenna alkavaa uutta työviikkoa varten. Adan kanssa jatketaan taas treeniä, treeniä ja treeniä. Jospa se siitä sitten. 

Ensilumi

Johan kerran aikaisemmin syksyllä yritti lunta (räntää) hieman sadella, mutta ei sitä oikein voinut edes ensilumeksi sanoa. Nyt on pari päivää räntää ja välillä jopa lunta sadellut. Nollakeliä, mutta tuulee kovaa, joten tuntuu pakkaselta. Okei, aamulla kun heräsin oli jopa -2 astetta. Puolen tunnin päästä oli taas nollassa. 

Mutta entäs koirat. Ada ei meinannut edes tarpeitaan malttaa tehdä aamulla, kun tyhmyri meni nenä maassa, hyppäsi tasajalkaa ilmaan ja lähti juoksemaan ympäri pihaa. Ensimmäiset kuvat on otettu aamulla, hämärämmät yllättäen illalla. 

Ada näyttää enemmän tässä kojootilta kuin muutilta. :)

Riki puraisee Adaa nenästä

Moneen ne taipuu

Hyökkäys!

Ada reilu kaksi viikkoa vajaa 1 v.

Olipa vaikeaa saada koirat pysähtymään!

Mutta koirat ovat siis aivan innoissaan lumesta! Miten pitkään lie talvea tähän hätään kestää, mutta olipahan mukava herätä aamulla, heittää lämmintä vaatetta päälle ja lähteä kameran ja koirien kanssa pihalle. Kyllä minussakin vielä pieni lapsi elää... :)

Ada mörköilee

Adalla on ihme mörköilyä. Aikaisemmin en edes itse asiassa pistänyt merkille, mutta maanantaina huomasin, kun siskonpoika saapui yökylään. Kesällä juoksentelivat yhdessä ja leikkivät ja kumpikin nautti todella paljon. Nyt ei tarvinnut pojan kuin pihaan tulla, eikä Ada suostunut pojan luokse menemään. Ada ulvoi ja marmatti pojalle. Lähelle tuli ainoastaan, kun kutsuin ja silitettyä sai, kun kiinni pidin. Kun poika juoksenteli Rikin kanssa pihalla jalkapalloa pelaten, Ada muutaman metrin päässä tuijotti ja ulvoi. Kun poika otti valokuvia ja minä pelailin Rikin kanssa, hyökkäili Ada Rikin kimppuun, mutta perääntyi myös nopeasti. 

Sisällä ollessa meni hieman paremmin, vaikka alkuun väisteli Ada poikaa edelleen. Kuitenkin tiistaiaamuna aamupiirrettyjä katsoessamme, Ada makoili välissämme sohvalla ja poika Adaa silitti. Huonoja kokemuksia ei lasten kanssa Adalla ole ollut. Ainakaan meidän tietääksemme. Mietin tietysti sitäkin mahdollisuutta, että koirien tarhassa ollessa, onko joku käynyt koiria kiusaamassa?! Tai liekö riittänyt sekin, että naapurien lapset ajelevat pyörällä ja mopoilla tuossa kujalla huutaen ja pyöränkellojaan kilistellen. Mutta meidän tietojen mukaan, mitään ei olisi sattunut. Ja Riki käyttäytyi normaalisti. 

Ada pistää pojat kuriin

Tuossa parisen viikkoa sitten kävi miehen veli meillä viikonloppua viettämässä. Mukana oli tietenkin ranskisuros, joka on meillä aiemminkin vieraillut. Kyseessä on sama ranskis, joka on aina rakastanut Adaa yli kaiken ja Ada on lähinnä hämmentyneenä katsonut, että mitä ihmettä se tekee. Tällä kertaa ei Ada ihan niin hämmentynyt enää ollut...

Ada antoi toisen haistella ja ihmetellä. Ada sieti sen hyvin, kunhan ei liikaa toinen yrittänyt lähennellä. Selkään jos uros yritti nousta, rupesi Adalta jo ääntäkin lähtemään. 

Lopulta Adaa alkoi hieman ärsyttää ja sai tappelun Rikinkin kanssa aikaiseksi. Molemmat makoili jalkojeni juuressa ja ilmeisesti tappelun aloitus liittyi jotenkin leluun, joka oli koirien välissä. Ada kävi Rikin kimppuun ja totta kai Riki siihen vastaa. Itse sitten siinä koirien yläpuolella ollessani siirsin läppärin nopeasti sivuun ja otin molempia niskasta kiinni samalla tiukasti komentaen koiria lopettamaan. Muutaman kerran sain käskyttää kunnes lopettivat. Eihän sitä aina oikein suositella väliin menemään, jos koirat tappelee, mutta tähän mennessä olen joka kerta itse ollut menossa Rikin ja Adan väliin. Ja kertaakaan en ole vielä itse saanut osumaa ja olen kuitenkin saanut tappelun loppumaan. 

Suurimmaksi osaksi pidimme Adan ja ranskiksen erossa toisistaan. Ja samalla Rikin ja Adan toisistaan. Toisaalta itse väsyin vahtimaan Adaa ja toisaalta taas pelkkä Adan ja Rikin leikki sai ranskiksen hämmennyksen valtaan. Ruokakin aiheutti hieman riitaa Adalla. Ei todellakaan ollut vieraalla asiaa Adan ruoan lähelle. 

Sunnuntai-iltana meillä oli kaksi todella väsynyttä koiraa. Piti välillä tarkkaan katsoa ovatko elossa, koska niin rauhallisesti hengittivät. Viikonloppu oli todella stressaava ainakin meidän ronteille.

Ilotulitus

Eläimiin ei tämä nyt anteeksi vain liity, mutta lähinnä nyt iloitsen, että ikinä ennen en ole oikeasti hyviä kuvia saanut ilotulituksista otettua! Eilen oli kaupungissa ilotulitus ja päätimme mennä katsomaan. Kamera otettiin mukaan ja kylmiltään opettelin ottamaan kuvia ilotulitteista. Yhtään en ehtinyt varautua ja miettimään asetuksia vaan nämä tuli kokeilemalla erilaisia. 

Ada melkein 11 kk

Adalla tulee sunnuntaina 11 kuukautta täyteen. Painoa 32 kiloa edelleen, säkä edelleen 62 cm. Toinen kuva Rikistä ikää 2 v 3 kk ja painoa 45 kg. (Rikin kuva otettu ilman salamaa.) Riki vaan on niin jättiläinen. Muutaman viikon ollaan juostu kunnolla niin ei ole rasvaakaan enää paljoa verrattuna muutaman viikon takaiseen. 

Rikin treeniä

Riki on pienellä laihdutuskuurilla ja lisäksi kunnon kohotus -kuurilla. Tänään kävimme Rikin kanssa pyörälenkillä. Matka taas se vajaa viisi kilometriä. Ja en vaan ymmärrä Rikin suolen toimintaa... Pihasta en suostunut lähtemään ennen kuin Riki tarpeensa teki. Riki oli taas innolla pihasta lähdössä ja alkuun matka eteni ihan hyvää vauhtia. Rikin kanssa on muutenkin helppo olla liikenteessä, kun Rikiin voi luottaa, ettei mitään yllätyksiä Riki saa aikaiseksi ja kuuntelee hyvin minua. SIihen asti kuuntele, kunnes päättää, että kakalle on päästävä. Noin puolet matkasta sain melkein raahata Rikiä perässä, kun rupesi löntystämään. Yritän Rikiä opettaa pysähtelemään mahdollisimman vähän ja nytkään en kovin montaa mahdollisuutta Rikille antanut kakan tekemiseen. Mutta eipähän hyödyntänyt niitäkään vaan ihme pyörimiseksihän se meni... Vasta kotipihalle sai aikaiseksi tehdä... 

Riki sai reilun tunnin verran lepäillä sisällä ja koota voimiaan uuteen rally-toko treeniin. Otin taas listan liikkeistä mukaan ja se toisessa kädessä ja nami toisessa lähdimme käymään listan kohta kohdalta läpi. Treenaamme ilman hihnaa, mitä ei alokasluokassa virallisesti tehdä. 

Riki keskittyy hyvin (etenkin namin kanssa, aikanaan kokeillaan ilman). Hyödynsimme myös hyppyesteitä pihalla ja niiden avulla kokeilimme saada tiukkoja käännöksiä aikaiseksi. Vasemmalle käännös on helpompi, kun Rikin pitää itse kääntyä aitaa vasten. Spiraaleja ei edelleenkään harjoiteltu, vaikka youtube-videoiden avulla olenkin jo saanut käsityksen, mitä spiraalissa ajetaan takaa. Mutta liikkeestä maahan meneminen meni jo todella hyvin! Käsiliikkeen tein melko alas, mutta hiljalleen lähden nostamaan kättä ylemmäksi ja aikanaan toivon Rikin oppivan senkin jo pelkästään sanasta tekemään. 

Niinkin yksinkertainen asia kuin juoksemaan lähtö suoraan istumisesta ei ole niin helppo kuin miltä se kuulostaa. Mutta treenataan. Ja edelleen se edessä istuminen ja peruuttaminen ja taas istuminen ei onnistu helposti. Minun pitää edelleen antaa uusi istumaan käsky. Mutta yllättävän hyvin Riki siirtyy eteeni ja sitä olenkin hyödyntänyt ihan arjessakin. 

Erittäin tyytyväinen olen kuitenkin Rikiin! Riki osaa ottaa hienon kontaktin ja on niin nopea oppimaan, että yllätyn varmaan joka kerta asiasta! Mahtikoira! <3