Vetotreenit

Pitkään aikaan en ole ottanut valjaita edes esille, mutta sunnuntaina masennuin kellojen siirtämisestä niin paljon, että tein jotain sellaista, mitä mieskin ihmetteli. Pimeä tulee entistä aikaisemmin, joten otinpa valjaat ja rupesin ompelemaan niihin heijastinnauhaa! Ja se, mitä mies ihmetteli, oli niinkin naisellinen homma kuin ompelutyö! Naisellinenko? Minäkö?! No eeeen.... 

Mutta ompelutöistä innostuneena eilen lähdimme Rikin kanssa vetolenkille. Ensin ajattelin tehdä vain lyhyen maksimissaan muutaman kilometrin mittaisen matkan, mutta käännösten tekeminen houkutteli ja teimmekin n. viiden kilometrin matkan. Ja parastahan lenkissä oli se, että se oli ympyrä, eikä edestakainen matka! Ei ehdi tylsistymään niin nopeasti... 

Riki sohvalla! Meidän periaate koirista
sohvalla on hieman muuttunut...

Mutta siis yllätyin todella paljon, miten hyvin lenkki meni! Puolet matkasta Riki meni vetäen ja yllätyin, miten vähän Riki siellä ojaa myöten meni. Lopulta kuitenkin Riki näytti väsyvän, joten siirsin liinan pantaan kiinni ja Rikin pyörän vierelle juoksemaan. Ja siitä vasta yllätyinkin, miten hyvin Riki jaksoi edelleen juosta kotiin asti! Eikä minun tarvinnut yhtään vetää Rikiä perässä! Mitä ihmettä Rikille on tapahtunut!?? Huomaamattani ollaankin saatu Riki todella hyvään kuntoon! Ja jäi ihan mahtava fiilis!

Jokainen voi päätellä, mikä arvojärjestys elukoilla meillä on.

Tänään kotiin tultuani otin Adan ja lähdin samantien vetolenkille, vaikka vieraita olikin kylään tullut. Adan kanssa lenkillä tunteet vöyryivät laidasta laitaan. Heti parin metrin jälkeen liina meni jo solmuun etupyörään... Sadan metrin jälkeen piti siirtyä kevyen liikenteen väylälle. Meinasin jo epätoivon vallassa kääntyä takaisin kotiin, kun en meinannut saada Adaa olemaan juoksematta suoraan ajotielle... Lopulta Ada kuitenkin meni tien reunaan ja saimme matkan jatkumaan. Ensimmäisen kilometrin verran sain kyllä jännittää, ettei Ada ihan oikeasti yritä taas juosta sinne liikenteen sekaan, mutta hyvin se loppujen lopuksi meni. 

Taas mietin, että minkähän reitin mentäisiin, mutta päädyin samaan reittiin, minkä kävin Rikin kanssa eilen. Samaan suuntaan oli eräs nuori mies menossa ja Ada totta kai ensin pysähtyi toisen rinnalle kättä nuuhkimaan. Pysähdyin ja annoin uuden lähtökäskyn ja tällä kertaa Ada juoksi suoraan ohi. Vajaan kilometrin päässä tien toisella puolella metsässä meni kaksi rotikkaa, joiden ohi Ada ei meinannut millään malttaa mennä. Lopulta sain Adan tajuamaan homman ja matka taas jatkui. 

Haukotus!

Meinasin Adankin laittaa pyörän vierelle juoksemaan, kun oltiin reilusti yli puolet menty. Mutta eihän siitä siirtämisestä mitään tullut, joten jatkettiin vetämällä sitten kotiin asti. Kyllähän sitä välillä mentiin liina löysällä, mutta koitin kehua kovasti aina liinan kiristyessä. Ja loppujen lopuksi olen tähänkin lenkkiin todella tyytyväinen! Nyt innolla odotan kertaa, kun lähdetään koirien kanssa yhdessä. Silloin vain tosiaan haluan edelleen miehen kaiken varalta mukaan... Mutta hyvä fiilis jäi tästäkin reissusta!