Käytiin Adan kanssa mätsärissä. Ei ole tänä syksynä mätsäreitä ollutkaan elokuun jälkeen täällä päin ollenkaan ja ajateltiin lähteä muistuttelemaan mieleen, että mitäs siellä tehdäänkään. Pahoittelen tekstiä ilman kuvia.
Eilen kotona jo hieman kokeiltiin, miltä se näyttelyhihna tuntuikaan. Eikä sen enempää kuin viitisen minuuttia treenattiin ja jätettiin siihen. Hyvin tuntui mielessä Adalla olevan vielä homma. Tänään tietenkin Ada hepuloi ensin noin vartin verran. Kaikkia olisi pitänyt päästä moikkaamaan ja itsellä meinasi kärsivällisyys olla koetuksella... Lopulta saatiin tietää, missä kehässä ollaan ja siirryttiinkin kehän rauhallisempaan sivuun odottamaan omaa vuoroamme. Siinä sitten odotellessa tuntui Adakin jo hieman rauhoittuvan.
Kehään siirtyessä Ada oli todella innokas. Juostessa piti hihnaa nykimällä saada Ada rauhoittumaan ja siirtymään tasaisempaan juoksuun, kun intoa meinasi olla hieman liikaa...Tuomarin tutkiessa ei meinannut malttaa rauhassa olla. Antoi kyllä muuten tutkia, mutta hampaat olivat hankalampi juttu... Saatiin ihme kyllä kuitenkin punainen nauha. Toisella kierroksella ei menestystä tullut. Ada edelleen oli hieman liian innokas, eikä juokseminen ollut niin sujuvaa ja seisoi miten sattuu.
Jotenkin jäi tuosta mätsäristä itselle hieman paska fiilis ihan näin suoraan sanottuna. Jos ei olisi muutaman viikon päästä kv-näyttely, minne ollaan menossa, jäisi varmasti ensi viikonlopun mätsäri väliin. Ei minua haittaa, että jäätiin ilman menestystä. Emme me menestyksen takia mätsäreissä käydä. Ja itsepähän kylmiltään sinne mentiin. Emme ole nyt syksyllä ollenkaan näyttelyitä varten treenailtu.
Mutta ärsyttää se, miten tuo mätsäri oli järjestetty. Totta kai ymmärrän, että siellä on ensikertalaisia. Ollaanhan mekin oltu keväällä ensikertalaisia. Mutta olisihan se tosiaan kiva, että siellä olisi joku kertomassa, mitä tehdään milloinkin. Nuorten luokassa sekä tuomari että kehäsihteeri tuntuivat olevan myös ensikertalaisia ja kehän laidalla olikin eräs järjestävän tahon henkilö korjailemassa ja selvittelemässä asioita. Tuomaria selkeästi miellytti enemmän isot koirat. Sinisten kehässä 8:sta oli kuusi pientä koiraa ja punaisten kehässä ei ollut kuin isoja koiria. Määrätietoisempaa käsittelyä olisin tuomarilta kaivannut enemmän koiria kohtaan. Ja tulipahan välillä sellainen olo, ettei tuomari eikä kehäsihteerikään ole ollut ikinä edes käymässä mätsärissä. Kehät olivat melko pieniä isoille koirille. Juoksuttaminen oli todella hankalaa.
Ja mikä lie ollut omassa asenteessä tänään... Pienetkin asiat siellä ärsyttivät jo pelkästään muiden käyttäytymisessä. Eräskin nuori naishenkilö tuli kolmea Adaa hieman isompaa koiraa kiinni pitäen paikalle. Mentiin Adan kanssa heidän lähistölle kuuntelemaan ohjeita. Juuri kun Ada kääntyi heihin päin ja olisi mennyt yhden koiran takamusta nuuhkimaan, kielsin ja samaan aikaan rupeaa nainen karjumaan, että pois perseestä! Just joo...
Lisäksi on todella hermoja raastavaa, että osa ei tajua, että kaikki ei kaipaa tuttavuuden tekemistä jokaikisen koiran kanssa. Ängetään lähelle ja lasketaan koirat toisen naamalle tulemaan. Tai sitten siellä on vähintään se yksi koira, joka haluaisi vain käydä kaikkien muiden koirien kanssa tappelemaan. Sitä pidetään vielä siinä kehän laidalla ja totta kai lapsi olevinaan hallitsee kyseisen koiran. Joskus voisi miettiä muutakin kuin vain sitä omaa persettään.
Itse kaipaan mätsäreissäkin perinteisen suomalaiseen tapaan omaa tilaa. Minulla on innokas ja ystävällinen koira, joka haluaa tervehtiä muita. Mutta haluaisin saada koiran rauhoittumaan ja keskittymään siihen, mitä ollaan tekemässä. Ymmärrän, että Ada on nuori, melkein yksi vuotias. Asiaa ei kuitenkaan auta muiden Adan naamalle hyppiminen ja rähiseminen.
No, kuten huomaatte, tällä kertaa reissu herätti voimakkaita tunteita. Ja tosiaan, kunhan Jyväskylän näyttelystä päästään, taitaa jäädä mätsärit meidän kohdalla pois. Eli ensi viikonloppuna vielä mätsäriin, kolmen viikon päästä Jyväskylään. Nyt hengähdän ja yritän vaan rentoutua huomenna alkavaa uutta työviikkoa varten. Adan kanssa jatketaan taas treeniä, treeniä ja treeniä. Jospa se siitä sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti