Viimeiset kaksi viikkoa on tullut oltua niin lomalla, että ei ole jaksanut edes blogia päivittää! Loma alkaa olla lopuillaan, joten nyt otin asiakseni tehdä päivitykset. Vuosi oli kiireinen. Lyhyesti sanottuna. Heti vuoden alusta aloitettiin Taigan viimeisen SERTin metsästys, joka vihdoin toukokuussa napattiin ja kesällä Tuusniemelle lopetettiin näyttelyvuosi meidän osalta Taigan ROP tuloksella. Ada aloitti vuoden Winter Kareliasta ollen VSP ja nappasi ensimmäisen NORD SERTinsä. Tarkoituksemme ei ole lähteä ulkomaille näyttelyihin.
Vetourheilussa kisarintamalla oli meidän osalta hiljaista. Kevään tavoitteet kaatuivat melko pitkälti Taigan juoksuihin. Olisimme halunneet kisata kolmella koiralla ja myös REK kokeet olivat haaveissa, mutta emme riskejä ottaneet, kun ensimmäisen kauden olimme reellä ajelemassa, emmekä halunneet juoksuista Taigaa ja veljeään Nukaa laittaa samaan valjakkoon. Pääsimme kuitenkin Rautavaaralle maaliskuussa Adan ja Nukan kanssa reellä ajamaan kahden koiran luokassa kaksipäiväiset kisat. Sää oli lämmin ja kisasimme huskeja vastaan, joten lopputuloksessa ei ollut mitään jännittävää. Agilityn rintamalla olikin jännitystä kaiken muunkin edestä. Taiga sai vihdoin keväällä kaksi nollatulosta ja ensimmäiset LUVAnsa. OIVA jäi odotuttamaan itseään pentusuunnitelmien takia. Saimme kuitenkin vihdoin osviittaa sitä, mitä agility Taigan kanssa voi parhaimmillaan olla, kunhan ongelmat saamme ylitettyä. Viime vuoden esteeksi nousi kepit ja syksyllä valitettavasti radan ulkopuolinen häiriö.
Adan kanssa saavutettiin vihdoin hienoja tuloksia ja kerättiin kakkosluokassa viime vuonna kakkosluokasta kuusi nollaa, kolme yliaikanollaa, tuloksia ylipäätään 12 ja hylättyjä vain viisi. OIVA saavutettiin toukokuussa ja toukokuun lopussa aloitettin kolmosluokassa kisaaminen hylättyjä keräämällä. Vuoden aikana kerättiin 23 hylättyä ja tuloksia 17. Tulosprosentti kääntyi siis luokkanousun myötä päinvastaiseksi. Nollia keräsimme kolme ja yliaikanollia kahdeksan. Adan kanssa suurin ongelma oli ihanneaikaan pääseminen. Lisäksi syksyllä Adalle tuli keppien lopettamisen ongelma, mutta puomi on vahvistunut ja Ada tekee tasavarmaa juoksaria kisoissa. Ada myös vuoden viimeisissä kisoissa kaatui putkessa pahasti, mutta on toipunut siitä hyvin.
Vuosi oli ensimmäinen vuosi rekiajeluilla. Kaikki aikuiset koiramme pääsivät reen eteen juoksemaan. Kuitenkin rohkeutta itselläkin oli vain kolmeen koiraan. Kaikki ovat saaneet kokeilla kaikkia paikkoja valjakossa. Aslak johtopaikkaa lähinnä kaksin Adan kanssa. Ada alkoi saada tarpeekseen Taigan härkkimisestä ja rupesi antamaan takaisin. Kerran kesken kaiken heittikin Taigan hankeen. Tunnustan ostaneeni kuonokopan ja usein laitoin Taigalle lähtöön kuonokopan, juoksimme pahimmat höyryt pois, otin kuonokopan pois ja saimme jatkaa rauhassa matkaa. Se ei tietenkään ole lopullinen ratkaisu. Keväällä saimme päättää rekikauden kauniiden maisemien ja hyvien urien keskelle Ruunaalle.
Riki kävi säännöllisen epäsäännöllisesti kaverikoiravierailuilla. Syksy painoittui paljon Adan agilityyn ja toisena isona teemana kennelin toisen pentueen alkuun saattaminen ja syntyminen.
Vanha vuosikymmen antoi minulle koirat, kennelin ja paljon uusia harrastuksia huomioiden myös uudet työkuviot yrittäjäksi ryhtyen. Nyt nostetaan katse kohti uutta vuosikymmentä. Vuoden 2020 tavoitteet: Mahdollisesti ainakin yhdet valjakkokisat kevätkaudella, syksyn osalta ei voi vielä suunnitelmia tehdä. Agilityssa tavoitteena nostaa Taiga kakkosluokkaan ja toiveena myös kolmosluokka. Adan kanssa tavoitteena kisaoikeus agilityn SM kisoihin. Ada jää agilitystä eläkkeelle vuoden loppuun. Ruskan kanssa aloittelemme agilityn pentukurssilla helmikuussa ja alamme tehdä pohjaa tulevaa agilityharrastusta kohden, kuten myös viimeistään syksyllä aloitamme vetourheilun, joten pohjaa kasvatetaan myös sitä varten. Rikin kanssa jatketaan kaverikoiratoimintaa. Aslakin kanssa ovet ovat avoimia vetourheilussa, mutta aika näyttää. Näyttelyissä Taigan kanssa käydään kokeilemassa valioluokassa pärjäämistä. Kesäkuussa Ruskan kanssa aloitetaan pentuluokassa ja elokuussa päästään jo junioriluokkaan. Kisa tulee olemaan kovaa, koska täällä päin on useita samanikäisiä malamuuttinarttuja.
Pennut on jo 19 vuorokauden ikäisiä eli kolme viikkoa alkaa olla täynnä. Painoa on jo kaksi kiloa. Pennut kasvavat hurjaa vauhtia! Pentupakettien valmistelut on aloitettu, rekisteröinti on aloitettu, varattu pentutarkastus + sirutus + polyneuropatiatestin ottaminen ja vieraita otettu jo vastaan pentuja rapsuttelemaan. Taiga on tuttujen antanut mennä pentujen luokse hienosti, mutta vieraampien ihmisten kanssa Taiga on selkeästi epäluuloisempi.
Taiga on käynyt lyhyillä kävelylenkeillä. Tarkoitus on nyt aloittaa hiljalleen saamaan Taigalle taas lihasmassaa takaisin. Siksi Taiga on totutellut taas muun lauman kanssa olemiseen ja tavoitteena saada Taiga ja Aslak juoksemaan yhdessä pihalle pian. Taiga on tähän asti ollut ulkona yksikseen. Tänään yritin saada leikkimään lempilelullaan ja juoksemaan, mutta sää oli ikävä ja Taiga lelun kanssa juoksi aina portaille odottamaan. Kokeilimme myös pari kertaa keppejä. Ensin yritin etupalkan kanssa, mutta Taiga juoksi suoraan kepeistä ohi. Sitten otin itse palkan ja silloin Taiga teki kepit pari kertaa. Olemme Taigan kanssa sisällä myös treenanneet maton koskettamista takajaloilla puomia muistutellen ja nenällä käden koskettamista.
Pennuilta leikattiin kynnet ensimmäisen kerran kahden viikon iässä. Tänä aamuna leikkasin jo toistamiseen. Huomasin myös eilen illalla, että hampaat ovat puhjenneet. Silmät aukesivat noin 11-13 vuorokauden iässä. Ensimmäinen matokuurikin on annettu jo. Ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa pennut saivat 18 vuorokauden iässä. Tällä kertaa meillä syötetään pennuilla Eukanubaa.
Pentuja on opetettu käymään tarpeillaan sanomalehden päällä. Silloin, kun olen paikalla ja pennut heräävät, olen nostanut ne heti sanomalehdelle. Etenkin yksi uroksista on oppinut hyvin ja tänäänkin itse siirtyi puolen metrin päähän sanomalehdelle pissalle. Se meni matolle makaamaan, josta kohta nousi ja meni kakalle sanomalehden päälle.
Pennuilla alkaa löytymään luonnetta koko ajan paremmin. Tällä viikolla ne ovat oppineet murisemaan, haukkumaan ja ärisemään toisilleen. Odotellaan, että vielä paremmin rupeaa löytymään erilaisia persoonia, ennen kuin päätetään pentujen kodit. Kaikki pennut ovat tällä hetkellä varattuja.
Itselle on haasteellista tehdä päätös siitä, kumpi narttu jää kotiin. Toinen menee sijoitukseen, eikä matka pitkä ole, mutta itselle jäävän kuitenkin on tultava toimeen laumassa ja tavoitteena on agility- ja vetokoira. Molemmat nartut tulevat käymään näyttelyissä. Toinen nartuista on soopeli ja nyt jo eroaa hieman nallemaisempana olemukseltaan. Toinen on enemmän harmaavalkoinen hieman soopelin vivahteella. Selkeästi hieman sirompi. Molemmat ovat terhakan oloisia temperamentiltaan, soopeli ehkä hieman temperamenttisempi. Eli saadaan vielä hetki seurata pentujen kasvua ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
Muu lauma on saanut hiljalleen nähdä pentuja. Taiga ei vielä ole ollut mukana, mutta Taiga on jäänyt muiden pentujen luokse rauhassa, kun olen ottanut yhden pennun kerrallaan alakertaan muita tapaamaan. Ada rakastaa pentuja ja on ruvennut hieman egoilemaan vieraille koirille. Riki on vielä tyytyväisenä vain haistellut. Aslak on ollut innoissaan, mutta toisaalta kerran säikähti pentua. Välillä saavat hieman tutustua pentuihin, mutta paremmin vasta 4-5 viikkoisena.
Herranjestas, miten aika kuluu! Aika juoksee, kun tekemistä on valtavasti! Syksy on menty taas täydellä kalenterilla. Joka viikonloppu on ollut jotain suunnitelmia, kisoja ja treenejä. Valitettavasti tänä vuonna tuntuu olevan tällainen tapa, että kirjoittelen meidän kuulumisia kootusti. Koitan parantaa tapani tässä loppuvuoden aikana. Toivottavasti aikaakin ja jaksamista on paremmin, kun pentusuunnitelmat etenee ja kahden viikon päästä olisi aika odottaa pentujen syntymistä ja jään pentulaatikolle hengaamaan kahdeksi viikoksi. Tästä päästääkin ensimmäiseen aiheeseen, eli:
TAIGAN TIINEYS
Viime keväänä Taigan astutus ei onnistunut, joten tänä syksynä tavoitteena oli kokeilla uudestaan. Odotukset eivät olleet suuret ja takaraivossa oli jo ajatus toisen uroksen miettimisestä. Kuitenkin halusin käyttää ensisijaisesti Aslakia Taigan partneriksi, joten en halunnut tässä vaiheessa miettiä muita vaihtoehtoja. Jos astutus ei nyt onnistuisi, olisi ensi keväänä ollut aika kokeilla toista urosta.
Kaikesta pessimistisestä asenteesta huolimatta eräs kaunis maanantai-ilta kokeilin yksikseni vain hieman koirien fiiliksiä miehen vielä ollessa töissä ja kas kummaa; koirat oli nalkissa. Yksin homma oli fyysisesti hieman rankahko, kun Taiga olisi halunnut paeta tilanteesta ja Aslak ihmetteli kiljuvaa toista puoliskoaan. No, tästä selvittiin ja seuraavana päivänä saatiin vielä toinen nalkki aikaiseksi; tällä kertaa odotin miehen töistä kotiin kaveriksi.
Taiga on tässä tiineyden aikana ehtinyt nukkua, pissata kolme mattoa, oksentaa yhden, tehdä parit kakat sisään, ärhennellä omille koirille, mörköillä tuttujakin ihmisiä. Tällä hetkellä vuorokausia on jo 46 ja energiaa on melko paljon. Edelleen pomppii ja riehuu, vaikka maha kasvaa koko ajan hiljalleen. Viime lauantaina otti vielä muutaman ylimääräisen juoksukierroksen pihan ympäri meidän veteraanin kanssa vahingossa. Hieman kauhuissani katselen Taigan menoa, mutta toivotaan loppuajan hyvin sujuvan ja kahden viikon päästä odotellaan pienten malamuuttien syntymistä meidän kenneliin.
AGILITY
Taiga jäi elokuun lopussa agilitystä pois. Kävimme elokuun alussa Taigan kanssa viimeiset kisat tälle vuodelle juoksemassa hyvällä fiiliksellä valitettavasti ilman tuloksia. Taiga ei ole oikein jaksanut ymmärtää, miksi ei ole päässyt treeneihin tai kisoihin mukaan, mutta nyt on jo luovuttanut mukaan änkeämisen suhteen ja siirtyy huoneen nurkkaan mököttämään Adan lähtiessä mukaan. Vuoden vaihteessa otan aikaisintaan Taigan taas hallille mukaan. Riippuen toki Taigan toipumisesta. Yhtään jos äitiinsä tulee, olemme ajoissa liikkeellä synnytyksen jälkeen. Jokainen kuitenkin yksilö ja seuraillaan Taigan synnytystä ja toipumista Taigan parasta ajatellen.
Ada on todella kovalla treenien suhteen tänä syksynä. Jatkamme edelleen Sisukkaan Heidin kanssa kerran viikossa ja olemme myös seuramme pienryhmätoiminnassa omatoimiryhmässä huippu treeniporukan kanssa. Olemme jokainen ryhmäläinen myös aloittamassa tulevana viikonloppuna Juha Oreniuksen valmennuksessa ja tarkoitus on mm. kotiläksyjä näistä treeneistä tehtävän. Orenius tulee kouluttamaan seuralllemme neljä kertaa puolen vuoden aikana. Tämän syksyn Ada saa olla mukana ja mahdollisesti Taiga siirtyy valmennustiimiin kevääksi.
Adan kanssa ollaan kehitytty edelleen paljon, mutta löydetty myös paljon lisää treenattavaa. Toinen kouluttaja totesi eräistä kisoista, että Ada liikkuu kisoissa hitaammin kuin treeneissä. Toki yleensä ainoastaan meidän hallilla on kivituhkapohja ja siellä, missä kisoissa käydään, on yleisin keinonurmi. Olen todennut, että Ada varoo keinonurmea, joten se tekee todennäköisesti Adan hitaammaksi. Kummallista ehkä, mutta Adalla toki voi olla myös hieman korkeampi vire treeneissä, koska palkkaus on hyvin erilaista treeneissä ja kisoissa. Ja kouluttajat on vaan niin ihania! Lähdimme siis kokeilemaan Adalle palkkarasiaa. Siinä on superpalkka, joka viedään yhdessä tavoitepaikkaan. Adalla on vire noussut treeneissä edelleen ja tällä hetkellä opetellaan vielä vahvasti sietämään superpalkan läsnäolo. En ole uskaltanut kisapaikalle vielä palkkarasiaa tuoda. Tavoite kuitenkin, että voitaisiin kisoissakin jättää rasia sivummalle ja Ada tietäisi, että radan jälkeen saa superpalkan ja näin saataisiin nostettua virettä myös kisoissa.
Syksyn aikana on uutena haasteena noussut, että en saa tehdä keppien jälkeen jostain syystä oikeastaan yhtään mitään. Jos teen esimerkiksi valssin liian aikaisin, Ada epäröi pitääkö sitä kahta viimeistä keppiväliä suorittaa. Sama tapahtuu ohjauskuviosta riippumatta. Lähdemme siis palkkarasian kanssa vahvistamaan keppien loppuun suorittamista, vaikka minä tekisin mitä vain. Olemme myös itsenäistä keppien aloitusta ja lopetusta opetelleen palkkarasian kanssa. Tässäkin pitää hieman malttia vielä opetella...
Viime kisoissa päästiin taas seuraavaan treenattavaan asiaan: puomin itsenäinen tekeminen loppuun saakka. Ainahan olen tiedostanut asian, mutta nyt saimme Adan ainoan puomivirheen ties miten pitkään aikaan, kun puomin alla meni putki ja jouduin ottamaan sivuttaisetäisyyttä. Virhe ei sentään tullut pitkään hinkatulta ylösmenokontaktilta vaan alasmenokontaktilta. Tämä siis lisätään treenilistalle.
Viime Viikonloppuna palasimme puolen vuoden tauon jälkeen palkinopalleille! Ensimmäistä kertaa kolmosluokassa sijoituimme kolmen parhaan joukkoon! Ensin Anne Savioja ihastui, kun kolmen parhaan joukossa ei ollut yhtään bortsua ja ihasteli Adaa kolmannella pallilla. Toisella radalla Seppo Savikko haastoi koirakoita radallaan ja radalla piti osata mm. lähteä poispäin radasta, kontakti-putkierottelua, sanallista este-erottelua, takaakierrot ja inin, pitkät estevälit, puomilla etäisyys ohjaajasta, poispäinkäännös. Ja 19 koirakosta malamuutti oli ainoa, joka suoritti radan tuloksen arvoisesti!! Nollat edelleen odotuttaa, mutta oli superhieno fiilis nousta ykköspallille malamuutin kanssa seurakavereiden tsempatessa ja kannustaessa! Olen todella kiitollinen siitä kannustuksen määrästä, jota me seurassamme saamme! En olisi voinut hienompaan treeniporukkaan päästä!
Adan kanssa oli tavoite päästä Joensuuhun agilityn SM kisoihin 2020, mutta Joensuussa ei olekaan ensi vuonna SM kisoja. Yritämme kuitenkin tavoitella SM kisoja 2020, missä ne ikinä sittten ovatkaan. Toki olisi hyvä niitä nollia ruveta keräilemään... Nuo yliaikanollat ei kuulema ole riittäviä... 😂 (vau, en olekaan ennen käyttänyt täällä tuollaisia hymiöitä!)
VETO
No, alkuun heti tunnustus, että päätin olla huono alaskanmalamuuttikasvattaja ja jättää tänä talvena vetokisat kisaamatta, jos vaihtoehtona on agility vs vetourheilu. Ihan vain tuon agilityn SM kisatavoitteen ja Adan agilityeläkkeelle jäämisen 2020 vuoden loppuun takia. Viimeiset tavoitteet ja boostit ja sitten Ada keskittyy vetotouhuihin ja Taigaan siirtyy suuremmat tavoitteet agilityn saralla.
Olemme siis syksyn ajelleet Aslakin ja Adan kanssa omaksi iloksi kickbikella. Aslak on vuosien aikana yllättänyt ja siitä on tullut hieno, tasapainoinen työskentelijä. Kerrankin oli pimeys yllättämässä, kun olimme metsässä epätasaisessa maastossa ja keskityin itse vain tasapainoittelemaan kyydissä ja annoin Aslakin valita parhaan reitin. Ja hienostipa Aslak selviytyi tehtävästä! Ohituksetkin sopivalla etäisyydellä muista koirista on edistynyt luopumistreenillä.
Adan kanssa olemme myös kaksin käyneet kickbikelenkillä. Ada on aina ollut hieno etenijä ja Adan kanssa on ollut aina hieno lähteä yhdessä lenkille ja metsään. Eipä siitä sen kummempaa. My The Dog! Adan kanssa olimme myös syys-lokakuun vaihteessa Viekijärvellä telttailemassa kaksi yötä. Treenasimme Nukan sekä monien huskien kanssa viikonlopun ajan ja keskustelimme laavulla kokemuksista ja kaikesta muusta mahdollisesta. Oli taas todella hieno viikonloppu! Adalla oli huono kunto, mutta ohitukset olivat supereita ja ahtauskaan tai toisten koirien kiinnostus ei haitannut Adaa. Miun luottokoira! Adan kanssa nukuttiin yhdessä teltassa toisiamme lämmitellen ja parkkiketjussa myös malamuutista vihdoin ja viimein lähti hieman ääntä. Ja itsekin sai vain olla ja nauttia luonnosta ja rauhasta!
Kuva Eliisa Kiiskinen
MUUTA KUULUMISTA
Riki on käynyt enemmän ja vähemmän kaverikoiratouhuissa. Aika on mennyt paljolti kaikkeen muuhun, joten vapaaehtoistyöstä se on sitten ollut pois. Pitäähän sitä tunnustaa, että melko kiireistä on ollut syksy meidän laumassa. Viikonloppu Viekijärvellä oli superviikonloppu siltäkin osin, että sai ihan oikeasti rauhoittua. Ei ollut aikatauluja, eikä tavoitteita. Oltiin ja rauhoituttiin, ajettiin porukassa ja nautittiin vain toistemme seurasta. Kaksi päivää sain ajatukset kaikesta muusta suunnattua vain omaan olemiseen ja unohtaa kaiken muun. Nautin täydestä sydämestä.
Ensi viikko on syysloma ja olen vain kaksi päivää töissä. Alkuviikosta käyn itse hieronnassa sekä Ada ja Aslak pääsee lihashuoltoon. Tästä johtuen olemme treenitauolla tiistaista eteenpäin ja vain viikon päästä sunnuntaina olisi kisat tiedossa Adan kanssa. Aiomme siis vain rentoutua ja nautin pihahommista kiireettömästi. Hengaan masunkasvattajan kanssa ja rupeamme suunnitelemaan pentulaatikon kasaamista. Sen jälkeen enää viikko töitä ja sitten kaksi viikkoa vain pentuarkea.
Koulutan jälleen agilityä talvikaudellakin. Nautin suunnattomasti kouluttamisesta! Jälleen en voi kuin kehua meidän seuran ihmisiä. Jällleen koulutettavat ovat ihan supereita ja on mahtava nähdä kehitys ja oppimisen ilo. On mahtavaa, että pystyy auttamaan ja neuvomaan. Koiraharrastus on tuonut valtavasti uusia tuttavuuksia, uusia kokemuksia ja mahtavia tunne- ja oppimiskokemuksia!
PS. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä... Tiedän, miten ne ärsyttää...
Tänään lähti Kuunloisteen Kunik omaan uuteen kotiinsa. Pennut saivat aamun viettää yhdessä Adan kanssa sisällä ja ulkoillen, kunnes hakijoiden tulo läheni ja muut pennut vietiin pentuhuoneeseen ja Kunik sai jäädä Adan kanssa hellittäväksi. Viimeiset sylittelyt, silittelyt ja suukottelut ennen kuin jouduttiin luopumaan ensimmäisestä. Haikeaahan se oli. Mutta vielä jäi kuusi rasavilliä pissaajaa ja kakkaajaa talouteen ja Adan hoiviin. Ensi viikolla lähteekin sitten kaksi uusiin koteihinsa.
Alkuun Kunik ei olisi halunnut lähteä, kun taisi unikin jäädä hieman pahasti kesken ja yrittikin takaisin sisälle päästä. Matkalla neiti oli vain nukkunut rauhassa, vaikka alkuun olikin syliin yrittänyt kiipeillä. Onnea Kunikille uuteen kotiin!
Pennuilla alkaa olla ikää neljä viikkoa. Vilskettä ja vilinää riittää. Pissiä ja kakkaa riittää. Pennut madotettiin kahden viikon iässä ja tänä viikonloppuna toisen kerran.
Alkuun pennuilla meni vuorollaan mahat löysälle, kun maitohan maistui todella hyvin. Pari kertaa viikon välein annettiin maitohappobakteereja myös pennuille. Adallehan niitä on tässä koko ajan mennyt. Maha on Adalla ollut koko ajan löysällä, mutta viime viikolla maha meni ripulille. Kolme päivää seurailtiin ja annettiin Avital Floraa, mutta maha ei ottanut rauhoittuakseen ja perjantaina kysyin eläinlääkäri mielipidettä, miten kauan tätä seuraillaan, vaikka löysä maha onkin normaalia imettävällä nartulla. Vastaus oli, että ei kannata pitkään seurata ja kaikki keinot käyttöön! No niinpä sitä sitten viitisen päivää Adalla oli päällä Canikur-kuuri, Avital Flora ja vielä Attapekt. Lisäksi eläinlääkäri suositteli ruokaa herkälle vatsalle, jota kävimmekin ostamassa. Viidentenä päivänä Ada olla vatsa ensimmäistä kertaa normaalina.
Kiinteää ruokaa pennut pääsivät maistamaan 2,5 viikon iässä. Nyt saavat säännöllisesti kolme kertaa päivässä kiinteää ruokaa ja hyvin maistuu. Pennut ovat kasvaneet todella paljon ja osalla ainakin on jo kolme kiloa täyttynyt. Tiistaina viimeksi mittasin yhdeltä pennulta painon. Toisen kohdalla ongelma tuli, kun ei oikein enää mittakulhoon mahtunut... Reppanakin on kehittynyt todella hyvin! Vielä viikkoa aiemmin oli paljon pienempi kuin muut ja hoikka neiti. Nyt on kuitenkin saanut kasvussa toiset kiinni.
Pentulaatikko ei enää viikko sitten tuntunut pennuille riittävän. Kaksi kiipesi jo reunan yli kakkosnelosta hyödyntäen. Kakkosnelonen otettiin pois ja paria päivää myöhemmin otettin pentulaatikon seinämä irti, jotta saivat koko vierashuoneen käyttöönsä. Rohkeasti lähtivätkin huonetta tutkimaan. Paitsi yksi, jota vaan nukutti niin paljon. Reppanakin kävi herättelemässä välillä, mutta ei auttanut. Uni vei voiton.
Hampaat on pennuille kasvanut ja onkin todella terävät ja kovassa käytössä! Aina pentuhuonetta siivotessani, joku roikkuu lahkeessa kiinni ja pentuhuoneessa istuessani on useampi änkeämässä syliin tai näykkimässä jalkonani ja vaatteitani.
Kissat eivät ole oikein olleet kiinnostuneita pennuista. Talo on sen verran suuri, että pystyvät välttelemään pentuja hyvin. Lapsia ovat kohdanneet, mutta pennut ovat olleet vielä pieniä. Pentuja on sylitelty, leikitelty ja ovat saaneet vieraita tavata paljon. Kynsien leikkuuta on treenattu.
Minun pitäisi tehdä päätös, kuka sankari jää kotiin. Valinta on ollut vaikea, mutta hiljalleen sieltä on suosikki tullut. Pelko on, että tuleeko jatkossa Adan kanssa toimeen, mutta kuten Adan kasvattajakin totesi, on Ada kuitenkin jo neljä vuotias elämänkokemusta omaa vahva narttu. Joten, eiköhän se ole se pikku piru, joka meille jää. Tämä piru on aina vastassa pentuhuoneen ovella, kun tulen. Se viihtyy sylissäni ja nuolee naamaani, vaikka toisaalta yrittää kovasti minut syödäkin. Piru komentaa toisia, rähisee ja murisee. Hieman on pieni kiusanhenki.
Viikonloppuna vihdoinkin päästiin jännittämään toden teolla Adan räjähtämistä. Perjantai-iltana Ada vihdoinkin tiputti lämmöt alle 37. Lauantainvastaisena yönä Ada alkoi liikehtiä levottomana ja pyrki paljon ulos. Ada olisi halunnut mennä tarhaan, ja jos olisi saanut päättää, olisi todennäköisesti synnyttänyt pennut koppiin. Aina ulkona käydessä Ada ensimmäisen pyrki tarhaan ja tärisi oven edessä.
Lauantaina lämmöt olivat aamusta lähtien edelleen reilusti alle 37. Koko päivän jännitimme, milloin poltot alkavat, mutta totta kai neiti odotutti iltaan asti ja vasta kymmeneltä supistukset alkoivat voimistua. Aika tuntui todella pitkältä odottaessa ensimmäisen pennun syntymistä! Ehdin jo miettiä, että mitenkähän pitään odotan ja missä vaiheessa pitäisi eläinlääkärille soittaa. Yhdeltätoista kuitenkin tuli Adalta vedet ja poltot voimistuivat edelleen. Ensimmäinen pentu syntyi puoli kahdeltatoista ja totta kai vielä takaperin. Autoin Adaa vetämällä pentua supistusten tahdissa ulos ja kohtapa Ada pääsi putsaamaan pennun. Autoin sikiöpussin poistamisella pennun naamalta.
Ensimmäiset pennut syntyivät hyvin reippaalla tahdilla ja puoli kahteen mennessä oli syntynyt viisi pentua. Tämän jälkeen Ada piti taukoa. Itse säikähdin jo ja puoli viideltä soitin eläinlääkärille, joka sanoi, että vielä voidaan odottaa, mutta kuudelta soitto, jos ei tapahdu mitään. Viideltä Adalla alkoi taas poltot, mutta kuuteen mennessä ei pentua kuulunut ja soiton jälkeen lähdimme eläinlääkärin vastaanotolle.
Eläinlääkäri antoi Adalle oksitosiini ja kalkkia pienen tutkimuksen jälkeen. Tämän jälkeen seuraava pentu syntyi nopeasti, mutta valitettavasti tämä pentu jouduttiin lopettamaan. Pentu sai olla ensin Adan luona ja Ada pesi pennun. Eläinlääkäri kävi antamassa pennulle rauhoittavaa kaksikin kertaa, kunnes pentu nukahti Adan viereen. Tämän jälkeen eläinlääkäri kävi Adalta salaa hakemassa pennun pois ja antoi lopetuspiikin. Taas on itku kurkussa, kun tätä käy läpi. Pentu, joka ehti olla luonamme vain pienen hetken ja suru on suuri.
Adalle piti antaa tunnin kuluttua lisää oksitosiinia ja hetken kuluttua syntyi seitsemäs pentu. Tämä pentu oli hyvässä kunnossa. Tiesimme, että pentuja on kahdeksan ja eläinlääkäri katsoi myös ultralla, että ei enempää näe. Jäimme siis taas odottamaan. Taas kerran eläinlääkäri joutui antamaan oksitosiinia. Ei nähnyt järkeä, että yhden pennun takia leikattaisiin, joten pienillä annoksilla oksitosiinia mentiin. Liikutimmekin Adaa, mutta pentua ei alkanut kuulumaan. Pikkuisen Ada supisteli ja lopulta pentu aina vilahti, mutta meni aina takaisin synnytyskanavaan. Eläinlääkäri lopulta veti pennun ulos, kun Ada ei vaan enää jaksanut ponnistaa tarpeeksi. Sikiöpussi oli jo hajonnut ja pentu oli hieman vihreän liman peitossa. Pennulla oli myös alkuun vaikeuksia imemisen kanssa ja sitä piti tukea tissillä. Lähdimme kohta kotiin ja huolehdimme ensin Adan ja pentulaatikon siistiksi, Adalle ruokaa ja sitten viimeisen pennun ensimmäisenä tissille.
Nyt on vuorokausi siitä, kun kotiin päästiin. Olin valvonut 31 tuntia ja nukuin 1,5 tunnin päiväunet. Illalla taas 11 aikaan nukkumaan. Yön heräilin kuuntelemaan pentujen ja Adan uikuttamisia ja seurailemaan, mikä pentulaatikossa on meininki.
Eilen mittasimma kotiuduttuamme pennut ja tänään mittasin jo uudestaan. Jokainen pentu on saanut painoa lisää ja viimeisenäkin syntynyt pentu on todella reipas ja syö nyt hyvin ja ilman apua (oikeastaan jo eilen). Yksi uros on olevinaan saanut niin paljon painoa vuorokaudessa, että noinkohan on tullut eilen mittausvirhe... Olevinaan eilen painoi 505 grammaa ja tänään 691 grammaa... Muut pennut ovat saaneet painoa vuorokaudessa n. 30 grammaa.
Kaikki voivat hyvin, mutta väsyneesti. Itse olen nyt kaksi viikkoa kotosalla seuraamassa Adan pennunhoitoa ja pentujen kehitystä. Olen saanut paljon ihmetellä uusia asioita. Esimerkiksi olen lukenut, että pennut ovat paljon emän luona, jotta lämpimänä pysyvät, mutta nämä pennut ovat välillä yksikseen jossain nurkassa tai sisarusten kanssa pienessä kasassa tai sitten siellä emon luona. Ja lisäksi olin alkuun todella huolissani, kun pennut halusivat maata Adan alla. Joku tuntui olevan aina Adan rinnan alla ja kasvot toki vielä sisäänpäin. Kävin usein kääntämässä pennun kasvot ulospäin, mutta aina kääntyi takaisin! Että kaipa ne sitten pärjäilee. Ada on todella väsynyt. Ei paljoa häiritse pentujen tissillä olo, kun neiti nukkuu sikeästi. Ei enää vingukaan, toisin kuin yöllä silloin tällöin. Mietin, että noinkohan neiti on pikkaisen riippuvainen minun läsnäolosta ja herätteli minua ihan tarkoituksella yöllä... En tiedä. Lauantaina teki samaa, kun yritin päiväunia ottaa, aloitti vinkumisen, mutta rauhoittui nähdessään minut hereillä.
Pentukuvasaastetta siis paljon luvassa seuraavien viikkojen aikana!
Tänään on hieman erilaista päivää vietetty. Minulle tämä oli viikon ainoa vapaapäivä, kun eilen vietin päivää töiden puolesta vielä ensiapukurssilla. Ada eilen käyttäyty omituisesti; läähätti, nuoli itseään paljon ja oli levoton. Pistimme käyttäytymisen lähestyvän synnytyksen piikkiin, mutta tänä aamuna neidillä alkoikin peräaukosta verenvuoto kakan teon jälkeen. Soitto päivystävälle eläinlääkärille ja suunta vastaanotolle.
Eläinlääkäri otti tiedot ylös ja aloitti tutkimisen. Heti löytyikin syy verenvuodolle: tulehtunut anaalirauhanen! Rauhanen oli jo melko pahasti ehtinyt tulehtua ja muodostanut fistelin. Suurin osa eritteistä olikin jo sitten vuotanut pois, mutta eläinlääkäri ei saanut loppuja poistettua. Adaa ei tietenkään voi rauhoittaa ja ei antanut eläinlääkärin toimenpidettä tehdä. Eli eläinlääkärikin totesi, että oli siis toisaalta hyvä, että eritteet oli osittain jo valuneet ulos, kun ei olisi yksinkertaisesti pystynyt asialle mitään tekemään. Nyt hän puhdisti betadinella mahdollisimman hyvin niin sisäisesti kuin ulkoisestikin huuhtelemalla alue ja lopuksi laittoi hunajavoidetta. Lisäksi määräsi antibioottikuurin. Muutapa ei pystynyt edes tekemään.
Adalla on painoa tällä hetkellä hurjat 42 kiloa! Joten antibioottien määräkin on melko huima! Ostinkin vielä biobak maitohappobakteeria, että ei enää niin hirmu pahasti maha veteläksi menisi. Adallehan tämä anaalirauhasongelma on melko varmasti aiheutunut juurikin tiineyden takia. Adalla ei ole koskaan aiemmin ollut terveyden takia ongelmia. Ainoastaan viime kesänä kinner venähti. Muuten eläinlääkärireissut ovat olleet ainoastaan rokotuksia, terveystarkastuksia tai proge-testejä tms. Nyt Adalla on maha ollut pehmeänä. Ei ripulilla eikä löysänäkään, mutta pehmeänä, mikä varmasti on edesauttanut, ettei anaalirauhaset ole päässeet tyhjenemään ja olemme nyt tässä tilanteessa. Itseä eniten harmittaa, että olen päästänyt tilanteen näin pahaksi, enkä ole huomannut Adaa vaivaavan jokin ja nytkin tiineyden syyksi laitoin kaiken.
Onneksi kuitenkin kyseessä ei ollut mitään vakavampaa ja mitään, mikä tiineyteen vaikuttaisi. Nyt toivomme, että Ada ehtii pyllynsä parannella ennen pentujen syntymistä. Hieman on neidillä hankalaa tötterö päässä kulkea, kun ei ole koskaan aiemmin moista tarvinnut. Mieluummin ei tee yhtään mitään ja jos jumiin jää, ei siitä pois pääse omin voimin.
Vuorokausia no nyt 56 eli jäämme mielenkiinnolla odottamaan, milloin synnytys alkaa!
Adan synnytykseen on kolmisen viikkoa aikaa, joten oli aika rakentaa pentulaatikko. Ensin piti pitkään miettiä ja harkita, mistä materiaalista laatikon rakennamme, jotta siitä ei tulisi liian painava, jotta siirtäminen olisi helppoa. Lisäksi pentulaatikko tulisi olla helposti purettavissa, jotta kuljettaminen olisi helpompaa.
Päädyimme 9 mm paksuun vaneriin. Valintaan vaikutti myös se, että suurin osa vanereista on koko 2400x1200 mm, mikä ei meidänkään tilaihmeeseen Volvoon mahdu. Tämä vaneri oli kokoa 1200x1200 mm, joka mahtui hyvin autoon. Ostimme näitä kaksi tarkoituksena sahata kahtia ja saamme siitä neljä sivua. Hieman epäilytti koko ajan, noinkohan 1,2x1,2 metriä on riittävän kokoinen Adalle, mutta mies oli sitä mieltä, että riittää se! Lopputuloksen nähtyämme totesimme, että käydäänpähän joku päivä lisää vaneria ostamassa... Onneksi laatikko on nyt rakennettu periaatteella, että se on helppo purkaa, joten siihen on helppo lisätä pari vanerin palaa kahdelle sivulle, joten laatikon koko olisi sitten 2,4x1,2 metriä. Siinä pitäisi jo mahtua Adankin synnyttämään ja kasvattamaan isokin pentue!
Tarkoituksena on laittaa oviaukkoon portti, mutta pitää vielä miettiä, noinkohan sitä käytännössä tulisi käytettyä, että onko kenties turha... Laatikon reunat ovat 60 cm korkeita eli Ada ei siitä yli pääse ja portti turhaan estäisi Adan kulkemista laatikkoon ja siitä pois. Tästä herää seuraava kysymys, joudummeko jossain vaiheessa korottamaan oviaukkoa, jotta pennut eivät pääsisi noin vain laatikosta ulos... Mietimme myös, että kunhan pennut tarpeeksi isoja ovat, ottaisimme päätylevyn irti laatikosta, jotta laatikko toimisi pesänä ja lepopaikkana, mutta pentuhuoneessa pääsisivät liikkumaan vapaasti.
Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen eli pentuhuoneeseen, jonka olimme ajatelleet yläkertaan vierashuoneeseen, jotta pojatkin voisivat sisällä olla, mutta Ada saisi pentujen kanssa omaa rauhaa. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että Ada ei enää yläkertaan kovin paljoa tule. Joten saa nähdä, siirrämme laatikon lähempänä synnytystä olohuoneeseen ja pojille tulee kielto olohuoneeseen ja ruokahuoneeseen, jotta Ada saa rauhaa. Näin joko pojat ovat oikeasti ulkokoirina ensimmäiset viikot riippuen, kuinka kaikki rauhoittuisivat sisällä, jos pojat olisivatkin rajoitetulla alueella sisällä. Saa nähdä. Löytyy siis näin pentuaikaan paljon huonoja puolia kolmikerroksisesta talosta...
Adalla on nyt viikkoa 42 ja maha kasvaa huimaa vauhtia! Somessa näin kuvan, jossa malamuutilla oli vuorokausia 60 ja maha oli samanlainen kuin Adalla nyt! Mielenkiinnolla odotamme siis, minkälaisen koonnin Ada mahtaa luoda. Kahden viikon päästä mennään röntgeniin.
Kuvassa Adalla on vuorokausia 38. Pullukka on silti niin aktiivinen, että edustavaa kuvaa ei oikein enää meinaa saada.
En ole uskaltanut toivoa liikaa, että Ada ihan oikeasti olisi tiine, vaikka merkit ovatkin viitanneet siihen. Ensimmäinen toivon pilkahdus tuli agikisoista, joissa Ada oli nii-in hidas... Seuraavaksi mies oli sitä mieltä, että Adan nisät olisivat erilaiset ja vatsa olisi kasvanut. Tässä vaiheessa epäilin itse vahvasti, että olisi ja totesin lähinnä, että tai sitten se on vaan läskistynyt... Keskiviikkona kävelylenkillä huomasin, että Adalla on hieman vuotoa ja hieman jo alkoi toivo kasvaa... En kuitenkaan uskaltanut edelleenkään liikaa toivoa ennen ultraäänitutkimusta.
Perjantaina vihdoin ja viimein eläinlääkärillä käynti oli, vaikkakin saimme melkein koko päivän jännittää, kun tutkimus oli vasta neljältä... Edelleen menin hieman epäillen ja hieman toivoen kohti eläinlääkäriä Adan kanssa. Eläinlääkäri oli sama, jonka luona kävimme progetestit ottamassa ja Ada olisi halunnut ovella kääntyä pois. Pääsimme kuitenkin sisälle ja mittasin heti Adan painon. Paino oli edelleen sama kuin reilu kuukausi sitten. Istahdimme odottamaan ja vuoromme tullessa Ada olisi halunnut juosta suoraan ulko-ovelle!
Eläinlääkäri ajeli Adan mahasta hieman karvoja ja rupesi heti tutkimaan. Totesi heti alkuun, että hyvin pissatettu koira. Itsehän en mitään ultraäänikuvasta ymmärtänyt ja pieni pelko jo hiipi niskaan... Kysyinkin eläinlääkäriltä, kun hän huokaisi, että näyttääkö huonolta... Onneksi hän vastasi, että ei laisinkaan! Tuolla on pentu, tuolla, tuolla ja tuolla... Sanoi, että kuusi hän sai siihen hätään laskettua. Hieman huonosti sanoi kuitenkin karvat ajelleet ja näytti alueen, jossa todennäköisesti saattaa olla lisää pentuja! Eli hyvin tiineenä Ada on!
Eläinlääkärin jälkeen soitin miehelle kotiin, että paljon vauvoja tulossa, johon mies hieman varovasti totesi, että kuinka paljon. Hieman huolestuneelta kuulosti, kun totesin, että ainakin kuusi! Iloiset viestit lähti usealle myötäeläjälle.
Viikon verran jo ollaan Adalle tiineen koiran ruokaa syötetty. Pienen säkin kuitenkin maltoin vain ostaa... Ihan vain kaiken varalta... Suoraan eläinlääkäriltä lähdinkin ostamaan ison säkin.
Riemu on ollut valtaisa! Ada on saanut paljon hemmottelua ja hellyyttä. Nyt vain toivotaan, että kaikki menee loppuun asti hyvin ja meille syntyisi marraskuun loppupuolella paljon terveitä pieniä alaskanmalamuuttipentuja.
Ja niin päätin, että ennen Adan toivottua treenitaukoa otamme vielä haasteen vastaan ja lähdimme kokeilemaan JOA:n epävirallisiin agilitykisoihin, miltä se kisaaminen tuntuu ja osammeko me ihan oikeasti yhtään mitään. Niinpä siis suuntasimme keskiviikkoiltana Pärnävaaran koiraurheilukeskukseen.
Olimme ajoissa, joten kävimme hieman kävelemässä Adan kanssa, jotta aivan varmasti on tarpeensa tehnyt, ettei halliin sisälle mitään tee. Halliin menin ilmoittautumaan ilman Adaa ja seinälle olikin jo laitettu radat esille. Aikomukseni oli osallistua putkiralliin ja supermölliin, jossa oli putkien lisäksi hyppyesteitä, mutta ei rengasta. Säikähdin jo putkirallin radan nähdessäni. Radalla oli vain viisi putkea, mutta niissä kuljettiin edestakaisin ja ihan miten sattuu. Näin ensimmäisestä omasta näkökulmasta. Monta kertaa kävin radan läpi mielessäni ja katsoin, kun rakentivat rataa ja kävin taas mielessäni, miten radalla edetään. Rataan tutustumisen tein muutaman kerran ja mietin vielä, mistä puolelta minun kannattaa liikkua, jotta rata olisi Adalle mahdollisimman selkeä.
Ajattelin jo etukäteen, että jos en kerta lauantaina Aslakin kanssa vetokisoissa jännittänyt, ei varmasti voi nytkään jännittää! Mutta kyllä siellä taustalla oli sellainen pieni hiipivä jännitys, joka sai minut toimimaan etenkin lähdössä rauhattomasti ja nopealiikkeisesti. Ada taas oli aivan jotain muuta kuin nopealiikkeinen! Tietenkään Ada ei malttanut odottaa istualleen lähdössä. Etäisyys ensimmäiseen putkeen oli kuitenkin melko lyhyt, joten en kokenut malttamattomuutta ongelmaksi. Meninkin vain noin metrin päähän ja annoin lähtökäskyn. Adaa vei heti alusta asti hajut mukanaan. Nenä meni maassa, vaikka neiti kuitenkin suoritti putket suurimmaksi osaksi kuten piti. Vauhtia ei kuitenkaan siis myöskään ollut kovin paljoa, joten pelko etten perässä pysyisi oli aivan turha!
Yksi virhe meille tuli, kun olimme numero seiskan kohdalla putkeen menossa ja joku oli tiputtanut nenäliinan putken sisäkaaren sivulle melkein suuaukon luokse. Ilmeisesti virhe tuli ns. kieltäytymisestä, kun Ada juoksi nenäliinan luokse, eikä suoraan putkeen. Toista virhettä en muista, enkä huomannut, missä kohdin tuomari kätensä olisi nostanut. Sain jännittää palkintojenjakoon asti, että oliko suoritus edes hyväksytty, kun en paljoa omasta suorituksestakaan enää muistanut maaliin päästyämme. Virhepisteitä oli siis kaikkiaan 10 ja aika oli 44,63 sekuntia.
Supermöllin rata näytti jopa alkuun helpommalta ja selkeämmältä kuin putkirallin rata. Ainut oli esteet 8-12, joita piti kerrata ja miettiä omia ohjaustekniikoita enemmän. Ada lähti radalle paremmalla kontaktilla minuun. Nenä ei enää maassa niin voimakkaasti kulkenut. Edelleenkään Adalla ei kuitenkaan kiire mihinkään ollut! Olin aivan ihmeissäni! Milloin Adalla ei muka kiire ole agiradalla ollut?! Toinen vain rauhallisella ravilla lönkytteli perässä ja yritin kovasti houkutella, mutta ei se vauhtia Adaan saanut yhtään lisää.
Esteet Ada suoritti kuitenkin puhtaasti. Yhtään rimaa ei Ada tiputtanut ja yhtään kieltäytymistä ei tullut. Virhe tuli, kun putkelta (nro 8) piti siirtyä toisella putkelle. Olin itse liian kaukana jo toisen esteen luona menossa, kun Ada tuli edelliseltä esteeltä, näki aidan suoraan edessään ja suoritti aidan ennen kuin siirtyi luokseni ja suoritti esteen nro 9. Tätä lukuunottamatta Ada teki todella puhtaan suorituksen!
Pääsimme maaliin asti ja olin todella harmissani hylystä, jonka tuomari näytti radalla. En todellakaan muista vielä kaikkia sääntöjä ja tuomarin merkkejä ja olin siinä uskossa, että meidän suoritus kokonaisuudessaan hylättiin. Siinä vaiheessa, kun palkintojenjaossa meidän kutsuttiin toiselle sijalle (aiemmin kilpailleita ei palkittu) olin niin yllättynyt ja hämmentynyt, että piti ihan tuomarillekin ihmetellä, että kuinka tämä nyt mahdollista voi olla. Siinä sitten tuomari selitti minulle, että ei se hylky tarkoita kuin virhepisteitä, että ei sitä koko suoritusta hylätty! :) Oli muuten todella fiksu olo... Mutta siis Ada sai hitaalla, mutta suht vahvalla suorituksella ensimmäisistä epävirallisista kisoistaan supermöllistä toisen sijan ja voi nyt hyvillä mielin jäädä mahdolliselle treenitauolle!
Vahvistus tiineydestä on edelleen viikon päästä, joten jännitämme edelleen. Ada on edelleen innokas treenailija, mutta nyt ensimmäistä kertaa kisoissa huomasin vauhdin hiipuvan. En vain uskalla vielä luottaa omiin havaintoihini vaan uskon vasta ultrassa. Siirryimme kuitenkin tänään tiineen koiran ruokaan. Olemme nyt 1,5 säkkiä Profine aktiivisen koiran ruokaa syöttäneet koirille ja Adalla vuotaa silmät. En tiedä onko mahdollista, että koulutuspalkkana ja aktivointilelun herkkuina käytetyt Royal Canin säkin (voitettiin joskus mätsärissä) papelot aiheuttaisi silmien vuotamisen, kun niitä ei olla vasta kuin muutaman viikon käytetty, eikä mitenkään päivittäin edes, vaikka kerta-annos onkin ollut jopa n. 0,5 desiä. Mutta kävin ostamassa kahden kilon säkin Purenatural breeder ruokaa, jotta hiljalleen siihen siirrytään. Ison säkin ostan vasta, kun varmistus tiineydestä saadaan... Muoks. Lisäyksenä vielä kisaan, että putkirallissa kaikki koirat olivat samassa sarjassa,kun taas supermöllissä säkäkorkeuden mukaisissa luokissa. Ada siis oli toisena supermöllissä maksikoirien luokassa.
Torstaina oli siis tarkoitus lähteä Jyväskylän suuntaan tapaamaan Adan sulhasta, Halia. Saimme keskiviikkona tiedon, että Adan proge oli jo 4, joten olimme innoissamme, että vihdoinkin Ada tähtäsi hyvin juoksujensa kanssa, kun minulla oli tiedossa kolmen päivän vapaat. Olin vaille neljään töissä torstaina ja sainkin vaille kolme puhelun eläinlääkäriltä, että testin tulos olikin Movetista tullut paljon pienempänä, eikä kannata lähteä vielä astuttamaan. Harmi oli todella kova ja pelkäsin pettymystä sen suhteen, että Adan tärpit menisivät ohi ja pitäisi taas kerran odottaa toiset puoli vuotta uutta yritystä varten.
Testasimme Adaa Aslakin kanssa. Toivottavasti linkki toimii... Mutta kuten huomaa, sai Aslak hammasta, vaikkei Ada ihan niin hirmuisen äksy Aslakille ollutkaan. Kävimme vielä testaamassa tutun malamuuttiuroksen kanssa Adaa ja tästä tapaamisesta minulle jäi jo hieman parempi fiilis ja tein päätöksen, että oli seuraavan aamun progetulos mitä tahansa, lähden reissuun kokeilemaan, mitä Ada Halista tykkää, kävi miten kävi.
Hali
Aamulla kävimme siis vielä yhden verikokeen ottamassa ja lähetimme sen Kuopion Movetiin. Lähdimme kuitenkin iltapäivällä jo matkaan ennen tuloksen saamista, mutta olimme tunnin ajaneet, kun saimme tietää, että nyt vihdoin ja viimein proge oli ihan oikeasti nousussa ja oli jo 2,48! Eli eipä ehkä ollutkaan turha reissu tulossa!
Perille päästyämme siirsimme Adan sivummalla olevaan tarhaan ja lähdimme tutustumaan kennelin omiin koiriin ja tiloihin. Tämän jälkeen lähdimme vetolenkille allujen kanssa ja mukana juoksi jopa yksi nuori malamuutti, joka selkeästi luulee olevansa allu! Mukana oli siis 14 koiraa ja olin ensimmäistä kertaa ison valjakon kyydissä! Kyyti oli mahtavaa ja koirat toimi todella hyvin! Minulta jopa kysyttiin, olisinko itsekin halunnut ajaa, mutta en todellakaan uskaltanut vierailla koirilla, vierailla reiteillä ja kaikenlisäksi ehti tulla pimeä.
Kun pääsimme takaisin, kokeilimme hihnassa, mitä Ada ja Hali toisistaan tykkää. Todettiin, että Ada ei näytä siltä, että raatelisi Halin, joten Hali laskettiin irti. Hieman ensin olivat leikkisiä, kunnes Hali oli sitä mieltä, että hoidetaan nyt se, mitä varten tänne tultiin ja astui Adan ja Ada antoi niin tehdä, vaikka ei selkeästi kovin innoissaan asiasta ollut. Nalkkiin kuitenkin jäivät ja Ada pyristeli hieman ja vinkui kovasti. Olisiko noin 20 minuuttia mennyt, kun koirat toisistaan irtosivat. Kun olimme laittamassa Adaa omaan tarhaansa, tuli paikalle tarhastaan livahtanut toinen narttu. Ehdin juuri laittaa tarhan oven kiinni, kun huomasin toisen kuonon haistelemassa verkon läpi Adaa. Rennosti kumpikin kuitenkin oli ja kaikki palautettiin omiin tarhoihinsa.
Lauantaina hoidimme taas tarhat kuntoon ja lähdimme uudelle vetolenkille. Tällä kertaa mukana oli 13 koiraa, kun malamuutilla oli jo niin kuuma ennenkuin päästiin edes lähtemään. Ja tällä kertaa uskalsin itsekin kokeilla ajamista! Ihan vain pienen pätkän, mutta kuitenkin! On se toisaalta todella hieno tunne, kun ajaa niin isoa valjakkoa, mutta kyllähän siinä vastuukin kasvaa todella paljon!
Illalla kokeilimme taas astutusta, mutta tällä kertaa ennen pimeän tuloa. Adalle homma oli jo hieman helpompaa, vaikka olikin taas kerran hieman rauhaton ja meinasi kääntyillä paljon. Ada nojasi melkein koko painollaan minuun ja itsellä olikin kova työ pitää Ada paikallaan. Tälläkin kertaa koirat jäivät nalkkiin ja se kesti suurin piirtein saman verran kuin edellisenäkin iltana.
Ada alkoi jo tottua isossa laumassa elämiseen. Ada sai viettää aikaa tarhassa muiden tarhojen välissä ja olla tekemisissä muiden lauman koirien kanssa. Ada ulvoi lauman mukana ja oli mukana samaan aikaan ruokailussa. Adalle se olikin uusi juttu, kun kuppi olikin tarhan ulkopuolella ja reiästä piti pää ojentaa tarhasta ulos. Korvat teki jutun Adalle olevinaan hankalaksi, mutta lopulta ymmärsi, että kyllähän ne korvat taipuu. Lisäksi Ada ei edes seuraavana yönä nukkunut minun kanssani vaan toisessa makuuhuoneessa Halin toisen omistajan kanssa.
Kävimme sunnuntaina vielä ajelulla 14 koiran kanssa ja sain/uskalsin ajaa jo hieman pidemmänkin pätkän ja ihan pihaan asti. Onhan siinä koko ajan pieni pelko ajaa toisen koirilla ja vielä noin isolla valjakolla, mutta selvisimme pihaan asti ja nautin kyllä joka hetkestä!
Ennen kotiinlähtöä astutimme Adan vielä viimeisen kerran. Tällä kertaa Adalle homma oli tuttua juttua ja oli heti valmiina, kun Hali tuli paikalle. Nalkki kesti tällä kertaa noin 25 minuuttia.
Kotona Ada oli todella äksy Aslakille! Ei ollut mitään pientä murinaa vaan oli todella vihainen Aslakille. Aslak taas oli riemuissaan meidän kotiin paluusta ja hyppi ja heittäyty suorastaan minun syliini vinkuen ja huutaen. Riki haisteli ja haisteli minua, joten piti vain äkkiä mennä pesulle ja vaihtaa vaatteet, jotta Riki jätti minut rauhaan. Oli kiva tulla kotiin, mutta viikonloppu oli todella mahtava niin astutuksen kuin valjakkoajelujen suhteen, seura oli hyvää ja sää suosi! Oli mahtavaa päästä näkemään ison kennelin toimintaa ja eloa ja olla mukana auttamassa koirista huolehtimisessa. Koiratkin oli aivan mahtavia! Seniorit olivat hellyttäviä lauman johtajia, joilla oli aivan loistavat tassut! Ihastuin heti kyseisten koirien tassuihin. Nuorimmat malamuutit olivat Halin pentuja ja olivat luonteeltaan todella herttaisia sylittelijöitä. Toivon todellakin, että Adan ja Halin pentue tulee olemaan yhtä ihania luonteeltaan, kun molemmat kuitenkin ovat niin ihania luonteita.
Nyt jännätään ensimmäiseen ultraan asti, joka on viimeistään 14.10 ellei rupea maha kasvamaan sellaista vauhtia, että pitäisi jo aiemmin mennä, jotta ehtisi laskea, kuinka monta pentua mahdoollisesti olisi tulossa. Vielä siis peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin ja meillä olisi vauhdikas joulu tulossa pikkuisten kanssa.
