Koska olemme paljon ehtineet koronasta huolimatta tehdä, ajattelin tällä kertaa kertoa kuvin, kuinka olemme viettäneet aikaa viime viikkoina. Vielä olisi vaikka kuinka paljon kuvia ja videoita, mutta lähdetään tällä kertaa näillä liikenteeseen!
Agilitykoutsimme on tarjonnut menetettyjen treenien tilalle somekanavien kautta erilaisia jumppaohjeita, parkourhaasteen ja esimerkiksi Absolutedogsin sexier than a squirrel haasteen. Ruskan pentuagility osa 2 julkaisussa kerroin jo, että myös Ruskan kanssa osallistumme kyseiseen haasteeseen ja siinä on tarkoituksena vahvistaa yhdessä tekemistä ja luopumista ympäristön tuomista häiriöistä. Aslakin kanssa olemme treenanneet luopumista Katja Ojansivun koulutuksen pohjalta. Treenaaminen ei kuitenkaan ole ollut tarpeeksi intensiivistä, jotta olisimme saaneet edistystä aikaiseksi. Edistystä on ollut vaihtelevasti, mutta se on ollut todella hidasta. Siksi Ruskan lisäksi myös Aslak pääsi tutustumaan sexier than a squirrel peleihin, vaikka alkuun ei ehkä ihan niin intensiivisesti kuin Ruska.
Kaikkia pelejä emme ole Aslakin kanssa pelanneet. Osa on ollut sellaisia, että Aslakilla on ollut jo se asia hallussa. Näitä on esimerkiksi ollut sivulle tulon harjoittelu. Peleissä on myös ollut todella vaikeita asioita Aslakille, kuten esimerkiksi herkun nappaaminen ilmasta. Lisäksi olen Aslakin kanssa liian vähän panostanut peleihin, joissa käytetään lelua ja leikitään. On kuitenkin ollut paljon pelejä, joista Aslak on todella paljon innostunut ja oppinut uusiakin juttuja. Aslak on esimerkiksi opetellut kiipeämään ja asettamaan etutassut erilaisille tasoille. Aslak on opetellut tekemään kahdeksikkoa jalkojeni ympäri. Aslak on myös opetellut Adalle ja Taigalle agilitystä tutun jalkojen väliin tulemisen. Olemme harjoitelleet Aslakille tuttua seuraamista, mutta myös puolenvaihtoja, jotka ovat olleet Aslakille yllättävän helppoja. Olemme heitelleet nameja maahan ja harjoitelleet koiran kutsumista, jahtaamisleikkiä sekä namista luopumistakin. Aslak nauttii paljon yhdessä tekemisestä ja temppuilusta. Ja kyllä se ihan kivasti oppiikin uusia asioita.
Olen todella yllättynyt (positiivisesti), että olemme lyhyessä ajassa edistyneet jo todella paljon Aslakin kanssa, vaikka treeni onkin ollut hieman vajavaista. Olemme saaneet lenkkeillä melko rauhassa, mutta pari koirakohtaamista on kuitenkin viikon sisään ollut. Ensimmäinen vastaantuleva koira oli beagle. Ja tämä beagle inhosi Aslakia ja haukkua räkytti koko ohituksen ajan Aslakille. Muutin Aslakin huomion kiinnittämistä muihin heittämällä Aslakille namit maahan kädestä antamisen sijaan. Ja kas kummaa! Aslak vilkuili kyllä välillä beaglea, mutta jatkoi namien etsintää ja minähän kehuin valtavasti koko ajan Aslakia. Toinen koirakohtaaminen tapahtui pikkukoiran kanssa ja taas heittelin Aslakille nameja maahan. En tiedä oliko tämä namien etsintä pikkukoiralle liikaa vai oliko omistaja ylisuojeleva ja ajatteli Aslakin syövän koiransa, kun nappasi syliin ja kantoi koiransa meidän ohi. He muutenkin kävelivät autotien toista laitaa... Tyylinsä kullakin.. No, Aslak taas vilkaisi hieman toisia, mutta jatkoi namien etsimistä ja rauhassa malttoi odottaa, kun kaivoin taskusta lisää ja viskasin maahan. Ja taas sai Aslak isot kehut.
Lopputulos parin viikon treenien ajalta: I'm sexier than a squirrel!
Olen todella kilpailuhenkinen ihminen. Asetan omalle toiminnalleni tavoitteita, enkä useinkaan tee tai harrasta mitään intensiivisesti ilman jotain tavoiteltavaa. Olen siitä varmasti ristiriitainen alaskanmalamuuttikasvattaja, että harrastan todella intensiivisesti agilitya malamuuttien kanssa. Suomessa on muitakin harrastajia, mutta puhdasrotuisia, rekisteröityjä alaskanmalamuutteja agilityn kisamaailmassa ei ole muita kuin minun koirani tällä hetkellä.
Monet alaskanmalamuutti-ihmiset eivät varmasti arvosta agilitytaustaani. Monet ovat sitä mieltä, että alaskanmalamuutti on vetokoira ja vain siihen liittyvät tulokset kelpaavat jalostuskoiralle. Harrastan myös vetourheilua, mutta olemme kisanneet vain harvakseltaan. Vetourheilussa kisaamisessa on meillä monia haasteita. Kisat on yleensä melko kaukana. Itsellä ei välttämättä ole resursseja tai haluja matkustaa viikonloppureissuja kisojen perässä. Kisakausi on tähän mennessä ollut myös lyhyt, koska talvella on harvassa ollut pikkuvaljakolle kisoja. Yleensä tarvitaan vähintään se kolme koiraa valjakkoon, eikä itsellä ole ollut 1. rekeä ennen talvea 2019, 2. kolme kisakelpoista koiraa yhtä aikaa ja 3. vielä treenattuna yhdessä niitä kolmea kisakelpoista koiraa. Sekalaumassa tulee helposti ongelmia mm. narttujen juoksuista, vieraita uroksia ei välttämättä pysty ottamaan laumaan tai sitten meillä on ollut todella huonoa tuuria ja joku koirista jostain syystä joutuu jäämään valjakosta pois. Tämä on toki yksi syy, miksi usein malamuuttien tai muiden rekikoirien kanssa lauma herkästi lähtee kasvamaan...
Oma tavoitteellisuus vetourheilussa on siis tällä hetkellä melko alhainen. Etenkin tänä talvena, kun lunta on vähän ja jokapaikka on jäässä. Kunhan pääsisi edes ajamaan! Tänä talvena vihdoin on tullut REK koe mahdollisuus myös kahden koiran luokassa sprinttimatkoilla. Tämä on loistava uudistus ja odotan mielenkiinnolla myös itse pääseväni tätä kokeilemaan! En tiedä onnistuuko tänä talvena, mutta toivottavasti seurat järjestävät näitä mahdollisuuksia myös jatkossa. Itse en halua kovin kylmiltään lähteä kisoihin. Taiga ei tällä hetkellä ole vielä fyysisesti hyvässä kunnossa, enkä ole niin paljoa ajanut Aslakin ja Adan kanssa, että uskaltaisin lähteä kahden koiran luokkaan kisafiilikseen niiden kahden kanssa ihan noin vain. Hieman kokemusta ja varmuutta tekemiseen kaipaisisin.
Agilityssä on helppo asettaa korkeitakin tavoitteita. Kisoja on lähellä, treenikavereita ja kouluttajia löytyy läheltä, tukea saa helpommin. Ainakin omasta mielestäni. Valitettavasti joissakin lajeissa ja järjestöissä ryhmähenki on mitä on, mutta itse tykkään meidän agilityporukasta ja olen saanut valtavasti sosiaalisista suhteista, opeista sekä ylipäätään kokemuksesta. Itsensä ja koiran kehittäminen nykytalvilla on helpompaa agilityssä kuin vetourheilussa. Siten meille onkin noussut tavoitteet luokkanousuista ja myös alaskanmalamuutin näkemisestä agilityn SM kisoissa.
Kuva Jesse H.
Harrastusten lisäksi minulla on tavoitteita myös kasvattajana. Minulla ei ole tarkoitus vain kasvattaa alaskanmalamuuttien määrää, vaikka se osasta siltä näyttää. Koirillani ei ole mm. edellä mainistuista syistä johtuen käyttötuloksia vetourheilussa. Nartuiltani löytyy agilitytuloksia. Aslak, Taiga ja Ada ovat keränneet näyttelytuloksia menestyksekkäästikin. Elän myös tiiviisti koirieni kanssa ja tunnen ne todella hyvin. Pentueissani on ollut tavoitteena kasvattaa itselleni. Molemmista pentueista olen jättänyt pennun kotiin kasvamaan, vaikka niitä on toki muuallekin riittänyt. Viimeisimmässä pentueessa tavoittelin sekä käyttöä että näyttöä. Karkeasti sanottuna malamuutin näköisiä koiria, Aslakin kovuus tasoittaen Taigan pehmeyttä, käyttöön soveltuvia koiria. Ajan myötä nähdään, miten yhdistelmä toimi loppujen lopuksi.
Tavoitteellisuus ja kilpailuhenkisyys ei saa kuitenkaan mennä terveen järjen edelle. Kun Ada kaatui putkessa edellisissä kisoissa, jätimme leikin siltä päivältä kesken ja jäimme joulutauolle. Pitää myös osata priorisoida ja ottaa huomioon omat resurssit; niin taloudelliset, fyysiset sekä psyykkiset resurssit. Mietin, mikä on mahdollista, mitkä tavoitteet ovat realistisia. Mitä jaksan. Mihin koiran taidot ja kunto riittävät. Ja sitten nostaa hieman tavoitteita, oppia ja kehittyä tehden parhaansa, mutta myös nauttia kaikesta yhdessä tekemisestä. Haluan myös tuoda alaskanmalamuutteja esille positiivisessa mielikuvassa sekä monipuolisena harrastuskoirana. Olen Sporttirakin kasvattajajäsen ja toivon, että sitä kautta pystyn myös lisäämään oppia sekä tukea harrastamiseen sekä kasvattamiseen ja tuomaan näkyvyyttä alaskanmalamuutille harrastuskoirana.
Viimeiset kaksi viikkoa on tullut oltua niin lomalla, että ei ole jaksanut edes blogia päivittää! Loma alkaa olla lopuillaan, joten nyt otin asiakseni tehdä päivitykset. Vuosi oli kiireinen. Lyhyesti sanottuna. Heti vuoden alusta aloitettiin Taigan viimeisen SERTin metsästys, joka vihdoin toukokuussa napattiin ja kesällä Tuusniemelle lopetettiin näyttelyvuosi meidän osalta Taigan ROP tuloksella. Ada aloitti vuoden Winter Kareliasta ollen VSP ja nappasi ensimmäisen NORD SERTinsä. Tarkoituksemme ei ole lähteä ulkomaille näyttelyihin.
Vetourheilussa kisarintamalla oli meidän osalta hiljaista. Kevään tavoitteet kaatuivat melko pitkälti Taigan juoksuihin. Olisimme halunneet kisata kolmella koiralla ja myös REK kokeet olivat haaveissa, mutta emme riskejä ottaneet, kun ensimmäisen kauden olimme reellä ajelemassa, emmekä halunneet juoksuista Taigaa ja veljeään Nukaa laittaa samaan valjakkoon. Pääsimme kuitenkin Rautavaaralle maaliskuussa Adan ja Nukan kanssa reellä ajamaan kahden koiran luokassa kaksipäiväiset kisat. Sää oli lämmin ja kisasimme huskeja vastaan, joten lopputuloksessa ei ollut mitään jännittävää. Agilityn rintamalla olikin jännitystä kaiken muunkin edestä. Taiga sai vihdoin keväällä kaksi nollatulosta ja ensimmäiset LUVAnsa. OIVA jäi odotuttamaan itseään pentusuunnitelmien takia. Saimme kuitenkin vihdoin osviittaa sitä, mitä agility Taigan kanssa voi parhaimmillaan olla, kunhan ongelmat saamme ylitettyä. Viime vuoden esteeksi nousi kepit ja syksyllä valitettavasti radan ulkopuolinen häiriö.
Adan kanssa saavutettiin vihdoin hienoja tuloksia ja kerättiin kakkosluokassa viime vuonna kakkosluokasta kuusi nollaa, kolme yliaikanollaa, tuloksia ylipäätään 12 ja hylättyjä vain viisi. OIVA saavutettiin toukokuussa ja toukokuun lopussa aloitettin kolmosluokassa kisaaminen hylättyjä keräämällä. Vuoden aikana kerättiin 23 hylättyä ja tuloksia 17. Tulosprosentti kääntyi siis luokkanousun myötä päinvastaiseksi. Nollia keräsimme kolme ja yliaikanollia kahdeksan. Adan kanssa suurin ongelma oli ihanneaikaan pääseminen. Lisäksi syksyllä Adalle tuli keppien lopettamisen ongelma, mutta puomi on vahvistunut ja Ada tekee tasavarmaa juoksaria kisoissa. Ada myös vuoden viimeisissä kisoissa kaatui putkessa pahasti, mutta on toipunut siitä hyvin.
Vuosi oli ensimmäinen vuosi rekiajeluilla. Kaikki aikuiset koiramme pääsivät reen eteen juoksemaan. Kuitenkin rohkeutta itselläkin oli vain kolmeen koiraan. Kaikki ovat saaneet kokeilla kaikkia paikkoja valjakossa. Aslak johtopaikkaa lähinnä kaksin Adan kanssa. Ada alkoi saada tarpeekseen Taigan härkkimisestä ja rupesi antamaan takaisin. Kerran kesken kaiken heittikin Taigan hankeen. Tunnustan ostaneeni kuonokopan ja usein laitoin Taigalle lähtöön kuonokopan, juoksimme pahimmat höyryt pois, otin kuonokopan pois ja saimme jatkaa rauhassa matkaa. Se ei tietenkään ole lopullinen ratkaisu. Keväällä saimme päättää rekikauden kauniiden maisemien ja hyvien urien keskelle Ruunaalle.
Riki kävi säännöllisen epäsäännöllisesti kaverikoiravierailuilla. Syksy painoittui paljon Adan agilityyn ja toisena isona teemana kennelin toisen pentueen alkuun saattaminen ja syntyminen.
Vanha vuosikymmen antoi minulle koirat, kennelin ja paljon uusia harrastuksia huomioiden myös uudet työkuviot yrittäjäksi ryhtyen. Nyt nostetaan katse kohti uutta vuosikymmentä. Vuoden 2020 tavoitteet: Mahdollisesti ainakin yhdet valjakkokisat kevätkaudella, syksyn osalta ei voi vielä suunnitelmia tehdä. Agilityssa tavoitteena nostaa Taiga kakkosluokkaan ja toiveena myös kolmosluokka. Adan kanssa tavoitteena kisaoikeus agilityn SM kisoihin. Ada jää agilitystä eläkkeelle vuoden loppuun. Ruskan kanssa aloittelemme agilityn pentukurssilla helmikuussa ja alamme tehdä pohjaa tulevaa agilityharrastusta kohden, kuten myös viimeistään syksyllä aloitamme vetourheilun, joten pohjaa kasvatetaan myös sitä varten. Rikin kanssa jatketaan kaverikoiratoimintaa. Aslakin kanssa ovet ovat avoimia vetourheilussa, mutta aika näyttää. Näyttelyissä Taigan kanssa käydään kokeilemassa valioluokassa pärjäämistä. Kesäkuussa Ruskan kanssa aloitetaan pentuluokassa ja elokuussa päästään jo junioriluokkaan. Kisa tulee olemaan kovaa, koska täällä päin on useita samanikäisiä malamuuttinarttuja.
Herranjestas, miten aika kuluu! Aika juoksee, kun tekemistä on valtavasti! Syksy on menty taas täydellä kalenterilla. Joka viikonloppu on ollut jotain suunnitelmia, kisoja ja treenejä. Valitettavasti tänä vuonna tuntuu olevan tällainen tapa, että kirjoittelen meidän kuulumisia kootusti. Koitan parantaa tapani tässä loppuvuoden aikana. Toivottavasti aikaakin ja jaksamista on paremmin, kun pentusuunnitelmat etenee ja kahden viikon päästä olisi aika odottaa pentujen syntymistä ja jään pentulaatikolle hengaamaan kahdeksi viikoksi. Tästä päästääkin ensimmäiseen aiheeseen, eli:
TAIGAN TIINEYS
Viime keväänä Taigan astutus ei onnistunut, joten tänä syksynä tavoitteena oli kokeilla uudestaan. Odotukset eivät olleet suuret ja takaraivossa oli jo ajatus toisen uroksen miettimisestä. Kuitenkin halusin käyttää ensisijaisesti Aslakia Taigan partneriksi, joten en halunnut tässä vaiheessa miettiä muita vaihtoehtoja. Jos astutus ei nyt onnistuisi, olisi ensi keväänä ollut aika kokeilla toista urosta.
Kaikesta pessimistisestä asenteesta huolimatta eräs kaunis maanantai-ilta kokeilin yksikseni vain hieman koirien fiiliksiä miehen vielä ollessa töissä ja kas kummaa; koirat oli nalkissa. Yksin homma oli fyysisesti hieman rankahko, kun Taiga olisi halunnut paeta tilanteesta ja Aslak ihmetteli kiljuvaa toista puoliskoaan. No, tästä selvittiin ja seuraavana päivänä saatiin vielä toinen nalkki aikaiseksi; tällä kertaa odotin miehen töistä kotiin kaveriksi.
Taiga on tässä tiineyden aikana ehtinyt nukkua, pissata kolme mattoa, oksentaa yhden, tehdä parit kakat sisään, ärhennellä omille koirille, mörköillä tuttujakin ihmisiä. Tällä hetkellä vuorokausia on jo 46 ja energiaa on melko paljon. Edelleen pomppii ja riehuu, vaikka maha kasvaa koko ajan hiljalleen. Viime lauantaina otti vielä muutaman ylimääräisen juoksukierroksen pihan ympäri meidän veteraanin kanssa vahingossa. Hieman kauhuissani katselen Taigan menoa, mutta toivotaan loppuajan hyvin sujuvan ja kahden viikon päästä odotellaan pienten malamuuttien syntymistä meidän kenneliin.
AGILITY
Taiga jäi elokuun lopussa agilitystä pois. Kävimme elokuun alussa Taigan kanssa viimeiset kisat tälle vuodelle juoksemassa hyvällä fiiliksellä valitettavasti ilman tuloksia. Taiga ei ole oikein jaksanut ymmärtää, miksi ei ole päässyt treeneihin tai kisoihin mukaan, mutta nyt on jo luovuttanut mukaan änkeämisen suhteen ja siirtyy huoneen nurkkaan mököttämään Adan lähtiessä mukaan. Vuoden vaihteessa otan aikaisintaan Taigan taas hallille mukaan. Riippuen toki Taigan toipumisesta. Yhtään jos äitiinsä tulee, olemme ajoissa liikkeellä synnytyksen jälkeen. Jokainen kuitenkin yksilö ja seuraillaan Taigan synnytystä ja toipumista Taigan parasta ajatellen.
Ada on todella kovalla treenien suhteen tänä syksynä. Jatkamme edelleen Sisukkaan Heidin kanssa kerran viikossa ja olemme myös seuramme pienryhmätoiminnassa omatoimiryhmässä huippu treeniporukan kanssa. Olemme jokainen ryhmäläinen myös aloittamassa tulevana viikonloppuna Juha Oreniuksen valmennuksessa ja tarkoitus on mm. kotiläksyjä näistä treeneistä tehtävän. Orenius tulee kouluttamaan seuralllemme neljä kertaa puolen vuoden aikana. Tämän syksyn Ada saa olla mukana ja mahdollisesti Taiga siirtyy valmennustiimiin kevääksi.
Adan kanssa ollaan kehitytty edelleen paljon, mutta löydetty myös paljon lisää treenattavaa. Toinen kouluttaja totesi eräistä kisoista, että Ada liikkuu kisoissa hitaammin kuin treeneissä. Toki yleensä ainoastaan meidän hallilla on kivituhkapohja ja siellä, missä kisoissa käydään, on yleisin keinonurmi. Olen todennut, että Ada varoo keinonurmea, joten se tekee todennäköisesti Adan hitaammaksi. Kummallista ehkä, mutta Adalla toki voi olla myös hieman korkeampi vire treeneissä, koska palkkaus on hyvin erilaista treeneissä ja kisoissa. Ja kouluttajat on vaan niin ihania! Lähdimme siis kokeilemaan Adalle palkkarasiaa. Siinä on superpalkka, joka viedään yhdessä tavoitepaikkaan. Adalla on vire noussut treeneissä edelleen ja tällä hetkellä opetellaan vielä vahvasti sietämään superpalkan läsnäolo. En ole uskaltanut kisapaikalle vielä palkkarasiaa tuoda. Tavoite kuitenkin, että voitaisiin kisoissakin jättää rasia sivummalle ja Ada tietäisi, että radan jälkeen saa superpalkan ja näin saataisiin nostettua virettä myös kisoissa.
Syksyn aikana on uutena haasteena noussut, että en saa tehdä keppien jälkeen jostain syystä oikeastaan yhtään mitään. Jos teen esimerkiksi valssin liian aikaisin, Ada epäröi pitääkö sitä kahta viimeistä keppiväliä suorittaa. Sama tapahtuu ohjauskuviosta riippumatta. Lähdemme siis palkkarasian kanssa vahvistamaan keppien loppuun suorittamista, vaikka minä tekisin mitä vain. Olemme myös itsenäistä keppien aloitusta ja lopetusta opetelleen palkkarasian kanssa. Tässäkin pitää hieman malttia vielä opetella...
Viime kisoissa päästiin taas seuraavaan treenattavaan asiaan: puomin itsenäinen tekeminen loppuun saakka. Ainahan olen tiedostanut asian, mutta nyt saimme Adan ainoan puomivirheen ties miten pitkään aikaan, kun puomin alla meni putki ja jouduin ottamaan sivuttaisetäisyyttä. Virhe ei sentään tullut pitkään hinkatulta ylösmenokontaktilta vaan alasmenokontaktilta. Tämä siis lisätään treenilistalle.
Viime Viikonloppuna palasimme puolen vuoden tauon jälkeen palkinopalleille! Ensimmäistä kertaa kolmosluokassa sijoituimme kolmen parhaan joukkoon! Ensin Anne Savioja ihastui, kun kolmen parhaan joukossa ei ollut yhtään bortsua ja ihasteli Adaa kolmannella pallilla. Toisella radalla Seppo Savikko haastoi koirakoita radallaan ja radalla piti osata mm. lähteä poispäin radasta, kontakti-putkierottelua, sanallista este-erottelua, takaakierrot ja inin, pitkät estevälit, puomilla etäisyys ohjaajasta, poispäinkäännös. Ja 19 koirakosta malamuutti oli ainoa, joka suoritti radan tuloksen arvoisesti!! Nollat edelleen odotuttaa, mutta oli superhieno fiilis nousta ykköspallille malamuutin kanssa seurakavereiden tsempatessa ja kannustaessa! Olen todella kiitollinen siitä kannustuksen määrästä, jota me seurassamme saamme! En olisi voinut hienompaan treeniporukkaan päästä!
Adan kanssa oli tavoite päästä Joensuuhun agilityn SM kisoihin 2020, mutta Joensuussa ei olekaan ensi vuonna SM kisoja. Yritämme kuitenkin tavoitella SM kisoja 2020, missä ne ikinä sittten ovatkaan. Toki olisi hyvä niitä nollia ruveta keräilemään... Nuo yliaikanollat ei kuulema ole riittäviä... 😂 (vau, en olekaan ennen käyttänyt täällä tuollaisia hymiöitä!)
VETO
No, alkuun heti tunnustus, että päätin olla huono alaskanmalamuuttikasvattaja ja jättää tänä talvena vetokisat kisaamatta, jos vaihtoehtona on agility vs vetourheilu. Ihan vain tuon agilityn SM kisatavoitteen ja Adan agilityeläkkeelle jäämisen 2020 vuoden loppuun takia. Viimeiset tavoitteet ja boostit ja sitten Ada keskittyy vetotouhuihin ja Taigaan siirtyy suuremmat tavoitteet agilityn saralla.
Olemme siis syksyn ajelleet Aslakin ja Adan kanssa omaksi iloksi kickbikella. Aslak on vuosien aikana yllättänyt ja siitä on tullut hieno, tasapainoinen työskentelijä. Kerrankin oli pimeys yllättämässä, kun olimme metsässä epätasaisessa maastossa ja keskityin itse vain tasapainoittelemaan kyydissä ja annoin Aslakin valita parhaan reitin. Ja hienostipa Aslak selviytyi tehtävästä! Ohituksetkin sopivalla etäisyydellä muista koirista on edistynyt luopumistreenillä.
Adan kanssa olemme myös kaksin käyneet kickbikelenkillä. Ada on aina ollut hieno etenijä ja Adan kanssa on ollut aina hieno lähteä yhdessä lenkille ja metsään. Eipä siitä sen kummempaa. My The Dog! Adan kanssa olimme myös syys-lokakuun vaihteessa Viekijärvellä telttailemassa kaksi yötä. Treenasimme Nukan sekä monien huskien kanssa viikonlopun ajan ja keskustelimme laavulla kokemuksista ja kaikesta muusta mahdollisesta. Oli taas todella hieno viikonloppu! Adalla oli huono kunto, mutta ohitukset olivat supereita ja ahtauskaan tai toisten koirien kiinnostus ei haitannut Adaa. Miun luottokoira! Adan kanssa nukuttiin yhdessä teltassa toisiamme lämmitellen ja parkkiketjussa myös malamuutista vihdoin ja viimein lähti hieman ääntä. Ja itsekin sai vain olla ja nauttia luonnosta ja rauhasta!
Kuva Eliisa Kiiskinen
MUUTA KUULUMISTA
Riki on käynyt enemmän ja vähemmän kaverikoiratouhuissa. Aika on mennyt paljolti kaikkeen muuhun, joten vapaaehtoistyöstä se on sitten ollut pois. Pitäähän sitä tunnustaa, että melko kiireistä on ollut syksy meidän laumassa. Viikonloppu Viekijärvellä oli superviikonloppu siltäkin osin, että sai ihan oikeasti rauhoittua. Ei ollut aikatauluja, eikä tavoitteita. Oltiin ja rauhoituttiin, ajettiin porukassa ja nautittiin vain toistemme seurasta. Kaksi päivää sain ajatukset kaikesta muusta suunnattua vain omaan olemiseen ja unohtaa kaiken muun. Nautin täydestä sydämestä.
Ensi viikko on syysloma ja olen vain kaksi päivää töissä. Alkuviikosta käyn itse hieronnassa sekä Ada ja Aslak pääsee lihashuoltoon. Tästä johtuen olemme treenitauolla tiistaista eteenpäin ja vain viikon päästä sunnuntaina olisi kisat tiedossa Adan kanssa. Aiomme siis vain rentoutua ja nautin pihahommista kiireettömästi. Hengaan masunkasvattajan kanssa ja rupeamme suunnitelemaan pentulaatikon kasaamista. Sen jälkeen enää viikko töitä ja sitten kaksi viikkoa vain pentuarkea.
Koulutan jälleen agilityä talvikaudellakin. Nautin suunnattomasti kouluttamisesta! Jälleen en voi kuin kehua meidän seuran ihmisiä. Jällleen koulutettavat ovat ihan supereita ja on mahtava nähdä kehitys ja oppimisen ilo. On mahtavaa, että pystyy auttamaan ja neuvomaan. Koiraharrastus on tuonut valtavasti uusia tuttavuuksia, uusia kokemuksia ja mahtavia tunne- ja oppimiskokemuksia!
PS. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä... Tiedän, miten ne ärsyttää...
Tunnustan olleeni melko laiskalla tuulella tammikuun ajan. Olemme parit yhteiset treenit pitäneet perhevaljakon kanssa, mutta muuten on melko hiljaista vetourheilun saralla ollut. Tavoitteena oli lähteä REK-kokeeseen, mutta oma jännittäminen vei voiton ja koin parhaaksi treenailla lisää niin varusteiden hallintaa kuin kolmen koiran hallintaa. Nuka lisäksi ei ole ohituksia treenaillut, joten niitä olisi hyvä treenata ennen kisoihin lähtemistä. Olen nyt päässyt paremmin kiinni reen ohjaamisesta ja sain vihdoin postin tuomana lumiankkurin, joka kylläkin odottaa edelleen olohuoneen pöydällä narujen ja solmujen laittoa. Opettelin tekemään sieppausköyden ja sen käyttöä olen nyt harjoitellut.
Yhdet treenit meillä oli koirille kunnon päätreeniä, kun ajoimme pellolla ympyrää noin 7 kertaa. Vaihdoimme välillä kuskia, jotta kaikki pääsivät kokeilemaan ajoa. Koirat kulki hyvin ja sää sattui olemaan todella kaunis, joten oikein mukavaa oli treenailla. Lopulta koirat saivat tarpeekseen ja olivat tehneet viimeiselle kierrokselle lähtiessä parin sadan metrin päässä u-käännöksen ja päättivät, että nyt riittää. Taiga ja Ada ottivat kerran kunnolla yhteen, kun meinasivat solmuun mennä. Itse en ehtinyt väliin ennen kuin Taiga oli jo hangessa kyljellään ja Ada murisi sille päällä. Hyvä toisaalta, että saivat itse ratkaistua asiaa. Edelleen Taiga ärsyttää Adaa keulassa, mutta uskoo ehkä paremmin, kun Ada ärähtää. Saattaavat kyllä edelleen aloittaa jo rähinää, mutta uskoovat kuitenkin minun ärähdystäni ja päästään aina lopulta matkaan. Nuka ei ole onneksi kertaakaan päättänyt mukaan mennä, vaikka saattaakin murista sivussa.
Kuva Jesse H.
Lopulta sain ihan ikioman reen! Sitä ei moneen päivään ehditty edes purkaa paketista, mutta lopulta lauantai-illan saunakeskustelu päättyi siihen, että kiirehdittiin saunasta, puettiin lämpimästä päälle ja lähdettiin purkamaan paketti. Laitettiin reki lähtökuntoon ja siepparilla kiinni auton peräkoukkuun. Mukaan otettiin pyörään Riki (Taiga oli syönyt puruluuta juuri hetkeä aiemmin) ja Aslak sekä johtoon Ada. Mies lähti kyytiä ottamaan, koska en olisi uskaltanut taajamaan kolmen koiran kanssa aivan uudella kokoonpanolla lähteä. Mies totesikin, että olipa kiva olla kyydissä, eikä kotona odottamassa, onko jotain sattunut. Mies talutti koirat suoralle, jossa sitten miehen piti jättää koirat kuumana odottamaan lähtökäskyä minun seisoessani koko painollani piikkijarrulla ja hypätä kyytiin mahdollisimman nopeasti. Olimme varautuneet pahimpaan, mutta olipa kiva pari testikilsaa! Aslak on ollut kevyellä treenillä viime aikoina, Riki on ollut parin vuoden vetotauolla ja Adalla rankka agilitykisapäivä takana, joten pidimme testilenkin lyhyenä. Mies talutti koirat ensimmäisen tien ylityksen ja valmistautui auttamaan u-käännöksen kanssa, mutta koiratpa yllättikin ja tekivät todella sujuvan u-käännöksen aivan itse. Mies hyppäsikin itse takaisin kyytiin ja matka jatkui. Lenkistä jäi todella hyvä fiilis! Reki kulki upeasti ja liukkaasti. Pitää opetella taas uutta tyyliä ohjaamiseen. Välillä meinasi sivuluisuunkin mennä ja välillä koukattiin hangen kautta.
Kuva Jesse H.
Tänään sain mahdutettua reen juuri ja juuri autoon kahden koiran kanssa ja lähdimme treenailemaan taas Nukan kanssa. Olin itse päikkäreiltä heränneenä vielä väsynyt, enkä olisi jaksanut tappelupukareita keulassa, joten lähdimme ensin lenkille Taiga keulassa ja Nuka pyörässä. Taigasta paljastui uusi puoli, kun löytyi suurta epävarmuutta johtaa valjakkoa yksin. Lähdössä kääntyi aina takaisin päin ja ihmisen piti olla auttamassa eteenpäin. Lopulta tajusi homman juonen ja päästiin eteenpäin. Edelleen eteneminen oli selkeästi epävarmaa ja haisteli penkkoja sekä vilkuili taakseen. Eteni kuitenkin lopulta ihan hyvin. Takaisin kääntyessä taas yritti päästä minun luokseni, mutta Nukan omistaja houkutteli edellä ja Nuka lähti etenemään, joten Taigakin kääntyi eteenpäin.
Halusimme testata koiria ja rekeä umpihangessa. Otimme keulaan Taigalle kaveriksi Adan. Ajattelin, että Taiga olisi rauhoittunut, mutta vielähän tuo jaksoi rähinöitä Adan kanssa aloittaa. Kyllä ne sinne hankeen taas meni, mutta kyytiläisen piti hypätä nopeasti pois, kun raskasta oli edetä. Kuten oli Taigan ja Nukankin kanssa, kun kahdestaan olivat, jolloin myös kyytiläinen hyppäsi alun jälkeen pois. Koirat muistivat reitin, jota olimme edellisellä kerralla pellolla ajaneet, mutta koska uraa ei ollut, Ada ja Taiga rupesivat varmistelemaan takaa, että ihanko oikeasti mennään tuonne. Pitkää pätkää emme pellolla ajaneet, kun selkeästi oli raskasta.
Kuva Jesse H.
Lähdimme vielä tienpätkää ajamaan kolmen koiran kanssa. Nyt oli taas kyytiläinen ja hyvin jaksoivat kolmestaan vetää. Adan ja Taigan paikat vaihtuivat välissä ja piti korjata takaisin, kun Ada yritti juosta oikeaa reunaa, mutta Taiga ajautui samalla penkkaan ja tämä häiritsi molempia, joten usein ärähtelivät toisilleen. Kun paikat vaihdettiin takaisin, ärinät loppuivat. U-käännöksissä koirat talutettiin ympäri. Adan johtamista hieman häiritsee vielä Taigan osaamattomuus, mutta Taiga tarvitsee Adaa oppiakseen.
Talven treeneissä on tullut huomattua, että Taiga ja Nuka ovat todella kivoja koiria luonteeltaan, mutta toisaalta taas hieman pehmeitä. Niillä ei ole Adan tyypillistä sinnikyyttä ja kovapäisyyttä, jota uralla tarvitaan. Siksi minulla onkin koko ajan enemmän vahvistunut ajatus Taigan ja Aslakin yhdistämisestä jalostukseen. Aslakin kovapäisyys tasapainoittaisi Taigan pehmeyttä. Nythän niitä Taigan juoksuja odotetaankin alkavaksi, että pentuesuunnitelma etenisi.
Päivitykset on hieman unohtuneet. Lomalla olen ollut ja aikaa olisi ollut, mutta jotenkin kummasti ei ole saanut aikaan niinkin yksinkertaista asiaa kuin ottaa tietokone ja aloittaa kirjoittamaan.
Olemme viime aikoina enemmän treenailleet vetohommia kuin agilitya. Valjakon koonti on vaihdellut: Ada ja Aslak, Ada ja Taiga, Ada ja Nuka sekä perhekolmikko Ada, Taiga ja Nuka. Lisäksi toki olen omaa kolmikkoa vaihtelevasti yksittäinkin treenannut. Keskeisimmät kohokohdat kerron tässä kirjoituksessa.
Ensimmäisen kerran, kun kokeilimme perhevaljakkoa, meiltä karkasi valjakko lähdössä. Itsellä kävi mielessä pahimmat skenaariot mm. jäihin tippumisesta. Mitä valjakko teki? Juoksi mökin pihaan, jossa ilmeisesti joku oli nostanut reen pystyyn ja kääntyänyt valjakon. Valjakko juoksi meitä vastaan, nappasimme kiinni, hyppäsimme kyytiin ja ajoimme takaisin lähtöpaikalle. Ei tappeluita, ei liinasolmuja ja koirat saivat kivan lenkin. Me kasvatin omistajan kanssa olimme hieman järkyttyneitä, mutta loppujen lopuksi vain nauroimme. Mitään ei kaikeksi onneksi sattunut kellekään. Minulle kuitenkin toistamiseen kävi joulun aikoihin tilanne, että Ada ja Taiga meinasi karata lähdössä. Kaaduin kyljelleni kicksparkin kanssa, sain tähdättyä aitaan, johon pysähdyimme ja koirat aloittivat tappelun. Mies sai melkein pari viikkoa taluttaa meidät pihasta suoralle tielle ennen kuin lopulta uskalsin lähteä kaksikolla suoraan omasta pihasta. Silloinkin pyysin mieheni kujalle ottamaan vastaan, jos valjakko pääsee karkuun. Ei onneksi päässyt.
Kuva Eliisa Kiiskinen
Kävimme joulun jälkeen ajelemassa jälleen Lieksassa. Tällä kertaa maastot olivat Ilvesvaaralaisten ja mukaan lähti Ada ja Nuka ihmisineen. Taiga joutui valitettavasti jäämään kotiin. Itse pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan rekeä. Kyseessä oli vanha, joustava kilpareki, jonka ohjaamiseen sainkin käyttää paljon työtä ja aikaa. Lähtö jännitti todella paljon, mutta sain apuja koirien kiinnipitämiseen ja toinen irrotti siepparin, jotta itse pystyin vain keskittymään varsinaiseen lähtöön. Meinasin ensimmäisenä olla penkassa, kun tie vietti oikeaan reunaan. Lisäksi molemmat kävi kuumana lähdössä ja Nuka äksyili Adalle. Nuka äksyili kesken lenkin välillä muutenkin Adalle, mutta Adaa ei kiinnostanut vaan jatkoi rauhassa työntekoa. Nuka ei ole keulakoira ja se tuotti joitakin ongelmia ajossa. Nuka on iso ja vahva koira, eikä Ada saanut käännettyä sitä oikeaan suuntaan, jos ehtivät väärän suunnan ottaa. Sainkin opetella lumiankkuria käyttämään, kun 11 kilometrin lenkillä viisi kertaa jouduin selvittämään liinasotkuja tai ohjaamaan koirat oikeaan suuntaan. Ada oli myös todella kiltti Nukalle, eikä kovistellut toista laisinkaan. Kuudennen solmun koirat selvittivät jo ihan itse, kun Nuka Adan nenän edestä rupesi haistelemaan toista reunaa ja Ada pujahti Nukan takaa toisella puolelle ja Nuka tästä hieman näytti hämmentyvän ja pyörähti itse samaan suuntaan ja kas, matka jatkui! Ura oli kahdelle koiralle raskas, kun itsekään en pystynyt kovin paljoa auttamaan, kun jouduin keskittymään reen ohjaukseen. Kerran mentiin alamäkimutkassa penkkaan, kun koirat kyllä meni oikeaan suuntaan, mutta itse en saanut rekeä ohjattua. Koirat hieman hämmentyneinä katsoivat, mitä minä siellä penkassa tein, mutta vetivät hienosti reen sieltä poiskin. Kaiken kaikkiaan ei huono reissu.
Lunta on satanut todella paljon ja olemme muutamia päiviä pitäneet taukoa vetohommista, kun en uskaltanut aura-autojen sekaan lähteä ajamaan. Koirat ovat saaneet tehdä kunnolla töitä uudessa lumessa juoksu-urat aukoen. Pääsimme lopulta Adan ja Taigan kanssa ajamaan, mutta oikoreitti oli mm. ummessa ja töitä saivat koirat tehdä koko kahdeksan kilometrin matkan. Olen nimittäin myös tajunnut tehneeni liian helpoksi koirien työskentelyn, kun olen esimerkiksi ylämäissä auttanut koiria potkimalla vauhtia. Nykyään olenkin päättänyt antaa koirien tehdä kaikki työn jopa niissä ylämäissä. Kaikista jyrkimmissä olen auttanut edelleen hieman. Alkuun koirat olivat hieman hämmentyneitä asiasta, mutta kuten tänään Nukan omistaja totesi; Ada on todella sinnikäs koira! Kun annan käskyn, Ada yrittää ja tekee niin hyvin kuin vain pystyy olosuhteet huomioiden! Olemme suunnitelleetkin, että Ada pääsee opettamaan heidän mahdollista uutta koiraansa johtokoiran saloihin tulevaisuudessa.
Myös Aslak on toki päässyt vetotouhuihin! Olen vaan todennut, että paras yhdistelmä on, kun Aslak tekee töitä Adan kanssa, joten Adan energia tarttuu Aslakiin ja Aslak saa pidettyä Adan vauhdin sopivana sekä auttaa Adaa työskentelemään.
Tänään kävimme treenailemassa taas perheen kera. Tällä kertaa lähtö oli huolellisempi, eikä valjakko karannut. Nukan toinen omistajista ajoi rekeä ensimmäisen pätkän ja minä istuin kyydissä. Kokonaisuutena lenkki sujui hyvin. Pätkä jäällä oli todella raskas koirille, koska ura oli melko pehmeä. Nuka ja Taiga jätti suurimman työn Adalle ja siinä Adan sinnikkyys taas näkyi vahvana. Takaisinpäin tullessa vaihdettiin minut ajajaksi. Olipa kiva tunne ajaa kolmella malamuutilla, vaikka alku raskas olikin. Kun pääsimme taas autotielle, kulku helpottui. Vastaan tuli pariskunta kävellen ja Ada ja Taiga meni varmasti ohi heistä, mutta Nuka halusi moikata. Treeniä vaan lisää!
Vihdoin ja viimein satoi lumi meillekin. Pakkasta on ollut viime viikot, mikä on haitannut kikkarilla ajoa, koska takajarru jäätyili. Lopulta vaihdettiin takajarruvaijeri ja kas kummaa, päästiin Adan kanssa ajelulle. Maassa oli ohut lumipinta, joka ei riittänyt vielä kicksparkille. Pääsimme kuitenkin maastossa hyvin ajamaan ja kikkari piti hyvin. Kävimme myös Aslakin kanssa joitakin päiviä myöhemmin lumiolosuhteita testaamassa kikkarilla. Saimmekin kunnon testiolosuhteet, kun välillä oli peilijäätä ja välillä mentiin maastossa, jossa annoin Aslakin etsiä sopivan reitin leveällä polulla, jossa paljon monttuja ja muita epätasaisuuksia oli. Itse keskityin vain pitämään tasapainon ja selviytymään kaatumatta. Aslak osasi fiksusti etsiä hyvän reitin jopa liukkaalla pinnalla.
Kävimme pitkästä aikaa myös yhteistreeneissä Viekijärvellä. Hieman kyseenalainen olin kikkarin suhteen ja pakotin miehen vielä vaihtamaan takajarrupalatkin, jotta minun ei tarvitsisi sairaalaan päätyä... Yön aikana lunta kuitenkin tuli sen verran lisää, että kikkarin lisäksi matkaan lähti varalta kickspark. Lenkki heitettiinkin lopulta kicksparkilla Adan ja Taigan kanssa. Lähtö oli edelleen sellainen, etten yksin olisi selvinnyt. Kitka kuitenkin oli erilainen ja koirat saivat tehdä raskaan työn. Matkan suunnittelin alunperin 6,6 km, mutta oikaistiin ja päädyttiin ajamaan 5 km. Lopussa piti osan matkaa kävellä, kun autotie oli hyvin jäinen, eikä pitoja löytynyt koirille eikä minulle. Ja kuitenkin sen verran kiviä, että kickspark ei kulkenut kunnolla. Itse löysin yllättävän helposti tuntuman kicksparkiin pitkästä aikaa, vaikka yllättäen se mukaan lähtikin. Taiga alkuun hyökkäili Adan päälle. Kunnia kuitenkin Adalle, joka sietää yllättävän paljon Taigalta ja keskittyi vain etenemiseen ja hyökkäyksen väistämiseen.
Tänään otin pitkästä aikaa Adan ja Aslakin työskentelemään yhdessä kicksparkin eteen. Otin Aslakin pihalle seuraamaan valmisteluja ja Adan otin ulos juuri ennen lähtöä suoraan liinaan kiinni. Lähtö olikin yllättävän rauhallinen. Kaiken kaikkiaan lenkki oli oikein onnistunut. Ada yritti välillä nostaa vauhdin laukalle, mutta Aslak piti rauhallisen ravinsa. Ja Ada kuitenkin oli se, joka vei ohitukset kunnialla. Kukaan ei ärhennellyt kenellekään ja Aslak tuntui alistuvan Adalle hyvin. Vaikka pitikin haluamansa vauhdin. Mukava oli nähdä tämä kaksikko pitkästä aikaa yhdessä töissä ja jälleen kaikesta huolimatta hyvin sopuisissa merkeissä.
Tänä syksynä aloitettiin koirien kanssa vetokisat virallisissa luokissa ja ensimmäistä kertaa rohkaistuin kahden koiran luokkaan! Yhteistreenien perusteella tiesin jo, että yksin en tule pärjäämään lähdöissä ja se minua jännittikin kaikista eniten kisaamisen aloittamisessa.
Alma off snow järjestettiin lokakuun alussa Oulunsalossa. Lähdimme Adan ja Taigan kanssa ajamaan Ouluun perjantaina ja yövyimme viikonlopun Nallikarin leirintäalueella pienessä mökissä, johon juuri sovimme kahden sopuisan malamuutin kanssa. Kisat alkoivat lauantaina ja olivat kaksipäiväiset. Leiriydyimme kisapaikalle leiriketjun kanssa, jossa molemmat koirat rauhoittuivat hyvin lepäämään. Lähtöön sain apua muilta malamuuttitiimeiltä, jotka auttoivat siirtymään leiriketjusta lähtöviivalle. Ada kävi todella kuumana ja saikin liikaa energiaa kulutettua lähdössä. Seuraavana päivänä yritettiin ottaa vasta myöhemmin koirat leiriketjusta, mutta molemmat olivat kuitenkin vielä edellisen päivän kisoista väsyneet, joten pienikin riekkuminen vei voimia molemmilta. Kisat kokonaisuudessaan meni kuitenkin hyvin, vaikka koirat väsähtivätkin. Taiga teki ensimmäisenä päivänä hyvin työn loppuun saakka ja sai omalla työllään paikattua Adan jaksamattomuuden. Toisena päivänä koirien yhteinen sävel löytyi nopeammin ja jopa yllätyin, että aikamme ei oikeastaan kovin paljoa eronnut sunnuntaina lauantailta. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että jopa Ada sai tasaisemman vauhdin jo heti alussa ja jaksoi paremmin loppuun saakka tasaisemmin. Jumbosija saatiin, mutta ohitukset toimi hienosti ja maalista varikolle saimme ajaa rauhassa, koirat tottelivat käskyjä ja niitä sai pari lasta reissuketjussa rapsutella sydämensä kyllyydestä. Kaksipäiväiset kisat olivat kuitenkin liikaa koirien jaksamisen kannalta. Keskinopeus oli reilu 16 km/h, matka 4,8 x 2 ja aikaa per päivä meni suurin piirtein 15 minuuttia.
Reissu kokonaisuudessaan oli mukava. Adan ja Taigan kanssa on kiva ja helppo matkustaa. Kävimme myös tervehtimässä Taigan veljeä Oulussa. Melkoinen paketti onkin! On kasvanut hienosti ja tasaisesti ja oli mukava jälleen kuulla, miten hyvän luonteen omaava tämäkin on sisaruksista.
Toiset syksyn kisat kävimme ajamassa Laukaalla Liepeencrossissa. Jälleen luokkana virallinen DS2. Tällä kertaa kisat olivat pienemmät ja malamuuttitiimejä, joihin luottaa avun saamiseksi, ei ollut. Sain lopulta suostuteltua miehen mukaan auttamaan. Tällä kertaa kisat olivat yksipäiväiset. Koirat olivat jälleen erittäin innokkaana lähdössä liikenteeseen, mutta saimme apua kaveriltani, joka juuri ennen meidän lähtöä lähetti oman kuskinsa liikenteeseen ja jäi sitten meitä auttamaan. Mies piti Adaa ja hän otti Taigan rauhoitteluunsa. Ja yllättäen molemmat lähtöviivalla rauhoittuivat. Tai kyllähän ne jännittyneitä olivat, mutta selkeästi jo rauhallisempana keskittyivät odottamaan lähtökäskyä. Kaipa ne siis jotain jo ehtivät näiden parin kisan aikana oppia. Liikenteeseen lähdettiin laukalla ja vauhti pysyi hyvänä siihen asti, kun kolmosen lenkiltä erottiin vitoselle, joka alkoi järkyttävän pitkällä ylämäellä! Se mäki vain jatkui ja jatkui... Meillä meni kokonainen minuutti mäen suoritukseen! Ada ja Taiga vetivät malamuuttimaiseen tyyliin mäen päälle ja itse yritin potkia apuna, minkä jaksoi. Kiitin onneani seuraavasta alamäestä, vaikka se pieni olikin. Loppumatka mentiinkin pääasiallisesti kevyellä ravilla, mutta joitakin pieni laukkakohtia oli. Jälleen oli yksi ohitus ja se meni meidän osalta taas hyvin. Matka oli viisi kilometriä ja aikaa meni 20 minuuttia...
Tää youtuben ja bloggerin yhteistyön rakoileminen välillä ärsyttää, joten jälleen yksi video tulee linkkinä...
Ylpeä olen, että uskalsimme lähteä kisaamaan! Kokonaisuutena voimme päätellä, että Ada ei ole sprinttikoira ja ehkä jatkossa Taiga ja Aslak ovat ennemmin lyhyille matkoille tehtyjä. Adalla on lisäksi kunto vielä heikompi jatkuvista sairaslomista johtuen, joten ei mikään yllätys ollutkaan, ettei mitään kummempia tuloksia tullut. Kokemusta kuitenkin ja jospa joku kerta lähdötkin rauhoittuvat.
