Rekihommia!

Päivitykset on hieman unohtuneet. Lomalla olen ollut ja aikaa olisi ollut, mutta jotenkin kummasti ei ole saanut aikaan niinkin yksinkertaista asiaa kuin ottaa tietokone ja aloittaa kirjoittamaan. 

Olemme viime aikoina enemmän treenailleet vetohommia kuin agilitya. Valjakon koonti on vaihdellut: Ada ja Aslak, Ada ja Taiga, Ada ja Nuka sekä perhekolmikko Ada, Taiga ja Nuka. Lisäksi toki olen omaa kolmikkoa vaihtelevasti yksittäinkin treenannut. Keskeisimmät kohokohdat kerron tässä kirjoituksessa.

Ensimmäisen kerran, kun kokeilimme perhevaljakkoa, meiltä karkasi valjakko lähdössä. Itsellä kävi mielessä pahimmat skenaariot mm. jäihin tippumisesta. Mitä valjakko teki? Juoksi mökin pihaan, jossa ilmeisesti joku oli nostanut reen pystyyn ja kääntyänyt valjakon. Valjakko juoksi meitä vastaan, nappasimme kiinni, hyppäsimme kyytiin ja ajoimme takaisin lähtöpaikalle. Ei tappeluita, ei liinasolmuja ja koirat saivat kivan lenkin. Me kasvatin omistajan kanssa olimme hieman järkyttyneitä, mutta loppujen lopuksi vain nauroimme. Mitään ei kaikeksi onneksi sattunut kellekään. Minulle kuitenkin toistamiseen kävi joulun aikoihin tilanne, että Ada ja Taiga meinasi karata lähdössä. Kaaduin kyljelleni kicksparkin kanssa, sain tähdättyä aitaan, johon pysähdyimme ja koirat aloittivat tappelun. Mies sai melkein pari viikkoa taluttaa meidät pihasta suoralle tielle ennen kuin lopulta uskalsin lähteä kaksikolla suoraan omasta pihasta. Silloinkin pyysin mieheni kujalle ottamaan vastaan, jos valjakko pääsee karkuun. Ei onneksi päässyt. 

Kuva Eliisa Kiiskinen

Kävimme joulun jälkeen ajelemassa jälleen Lieksassa. Tällä kertaa maastot olivat Ilvesvaaralaisten ja mukaan lähti Ada ja Nuka ihmisineen. Taiga joutui valitettavasti jäämään kotiin. Itse pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan rekeä. Kyseessä oli vanha, joustava kilpareki, jonka ohjaamiseen sainkin käyttää paljon työtä ja aikaa. Lähtö jännitti todella paljon, mutta sain apuja koirien kiinnipitämiseen ja toinen irrotti siepparin, jotta itse pystyin vain keskittymään varsinaiseen lähtöön. Meinasin ensimmäisenä olla penkassa, kun tie vietti oikeaan reunaan. Lisäksi molemmat kävi kuumana lähdössä ja Nuka äksyili Adalle. Nuka äksyili kesken lenkin välillä muutenkin Adalle, mutta Adaa ei kiinnostanut vaan jatkoi rauhassa työntekoa. Nuka ei ole keulakoira ja se tuotti joitakin ongelmia ajossa. Nuka on iso ja vahva koira, eikä Ada saanut käännettyä sitä oikeaan suuntaan, jos ehtivät väärän suunnan ottaa. Sainkin opetella lumiankkuria käyttämään, kun 11 kilometrin lenkillä viisi kertaa jouduin selvittämään liinasotkuja tai ohjaamaan koirat oikeaan suuntaan. Ada oli myös todella kiltti Nukalle, eikä kovistellut toista laisinkaan. Kuudennen solmun koirat selvittivät jo ihan itse, kun Nuka Adan nenän edestä rupesi haistelemaan toista reunaa ja Ada pujahti Nukan takaa toisella puolelle ja Nuka tästä hieman näytti hämmentyvän ja pyörähti itse samaan suuntaan ja kas, matka jatkui! Ura oli kahdelle koiralle raskas, kun itsekään en pystynyt kovin paljoa auttamaan, kun jouduin keskittymään reen ohjaukseen. Kerran mentiin alamäkimutkassa penkkaan, kun koirat kyllä meni oikeaan suuntaan, mutta itse en saanut rekeä ohjattua. Koirat hieman hämmentyneinä katsoivat, mitä minä siellä penkassa tein, mutta vetivät hienosti reen sieltä poiskin. Kaiken kaikkiaan ei huono reissu. 

Lunta on satanut todella paljon ja olemme muutamia päiviä pitäneet taukoa vetohommista, kun en uskaltanut aura-autojen sekaan lähteä ajamaan. Koirat ovat saaneet tehdä kunnolla töitä uudessa lumessa juoksu-urat aukoen. Pääsimme lopulta Adan ja Taigan kanssa ajamaan, mutta oikoreitti oli mm. ummessa ja töitä saivat koirat tehdä koko kahdeksan kilometrin matkan. Olen nimittäin myös tajunnut tehneeni liian helpoksi koirien työskentelyn, kun olen esimerkiksi ylämäissä auttanut koiria potkimalla vauhtia. Nykyään olenkin päättänyt antaa koirien tehdä kaikki työn jopa niissä ylämäissä. Kaikista jyrkimmissä olen auttanut edelleen hieman. Alkuun koirat olivat hieman hämmentyneitä asiasta, mutta kuten tänään Nukan omistaja totesi; Ada on todella sinnikäs koira! Kun annan käskyn, Ada yrittää ja tekee niin hyvin kuin vain pystyy olosuhteet huomioiden! Olemme suunnitelleetkin, että Ada pääsee opettamaan heidän mahdollista uutta koiraansa johtokoiran saloihin tulevaisuudessa. 

Myös Aslak on toki päässyt vetotouhuihin! Olen vaan todennut, että paras yhdistelmä on, kun Aslak tekee töitä Adan kanssa, joten Adan energia tarttuu Aslakiin ja Aslak saa pidettyä Adan vauhdin sopivana sekä auttaa Adaa työskentelemään.

Tänään kävimme treenailemassa taas perheen kera. Tällä kertaa lähtö oli huolellisempi, eikä valjakko karannut. Nukan toinen omistajista ajoi rekeä ensimmäisen pätkän ja minä istuin kyydissä. Kokonaisuutena lenkki sujui hyvin. Pätkä jäällä oli todella raskas koirille, koska ura oli melko pehmeä. Nuka ja Taiga jätti suurimman työn Adalle ja siinä Adan sinnikkyys taas näkyi vahvana. Takaisinpäin tullessa vaihdettiin minut ajajaksi. Olipa kiva tunne ajaa kolmella malamuutilla, vaikka alku raskas olikin. Kun pääsimme taas autotielle, kulku helpottui. Vastaan tuli pariskunta kävellen ja Ada ja Taiga meni varmasti ohi heistä, mutta Nuka halusi moikata. Treeniä vaan lisää! 

Mitä Adalle kuuluu?

Meidän Rääpäle, Neiti Näpsäkkä, Adamus Neitimys, rakkaalla lapsella monta nimeä. Adalla tuli taas tiistaina uusi viikko täyteen ja nyt olisi viikkoja jo 15. Painoa löytyy 17,1 kiloa ja tiistaina käydään toiset rokotukset ottamassa ja sen jälkeen voisi lähteä koirapuistoilua kokeilemaan Adankin kanssa. Neitimys on kasvanut hurjasti ja oppinut paljon uusia asioita. Sellaisiakin asioita, joita ei pitänyt opettaa... Mikään ei tunnu olevan liian suurta Adalle (paitsi meidän sänky). Sohvalle kiipeilee ja sohvan takaa yhtäkkiä saattaa ilmestyä Adan pää kurkkimaan olan takaa. 

Adalta saa leikattua kynnetkin (vielä, kun pystyy kääntelemään toista miten itse haluan) ja harjaamisesta pitää paljon. Tänäänkin rennosti makaili sylissä pää reiteni yli roikkuen. Matolääkkeet on neidille myös helppo antaa. Ja hampaitakin antaa katsoa. Jos en ihan väärin ole tutkinut asiaa, on neidilta ensimmäiset etuhampaatkin jo vaihtuneet. Pysyvät on vielä keskeneräiset kasvussaan, mutta sieltä ne on tulossa. Hampaiden vaihtuminen ei ole kuitenkaan lisännyt Adan puremistarpeita ollenkaan. Ada puree itse asiassa todella vähän mitään, mitä ei saisi. 

Olemme nyt nukkuneet olohuoneen lattialla ja koirathan sitä rakastaa. Mutta saamme silti nukkua rauhassa. Vasta ensimmäiset merkit heräämisestä saa koirat saapumaan meitä ihmettelemään. Mutta jos olemmekin vasta kääntämässä kylkeä ja tönimme koirat pois, saamme rauhassa jatkaa unia. Ja koska meillä on remontti yläkerrassa menossa, on siis Ada siirtynyt kellariin, kun olemme töissä tai muuten menossa. Hienosti on sielläkin ollut, mitä nyt tänään oli päättänyt siirtyä vanhalta pediltä uudelle. Eli siis sohvalle. Ja koska tokihan sohva on niin hirmuisen hieno peti, voi ilmeisesti vanhalle pissiä. 

Rikin uutisia vielä loppuun: Meidän niin ihana tottelevainen poika keksi ensimmäistä kertaa eilen, että aidan yli pääsee. Meinasi ensin mennä samasta kohtaa, mistä Ada aina kiipeää yli, jos minä menen aidan toiselle puolelle. Kielsin ja kutsuin sisään, mutta Riki lähtikin juoksemaan toiseen suuntaan, otti kunnolla vauhtia ja loikkasi aidan yli! Itse hämmentyneenä juoksin "portin" aukaisemaan ja sieltähän se poika sitten kutsuttaessa takaisin tuli ja juoksi suoraan sisälle. Olin niin hämmentynyt asiasta, että enpä voinut muuta kuin kiitellä ja possunkorvathan sitä hyvästä oli koirille annettava.