Meidän Rääpäle, Neiti Näpsäkkä, Adamus Neitimys, rakkaalla lapsella monta nimeä. Adalla tuli taas tiistaina uusi viikko täyteen ja nyt olisi viikkoja jo 15. Painoa löytyy 17,1 kiloa ja tiistaina käydään toiset rokotukset ottamassa ja sen jälkeen voisi lähteä koirapuistoilua kokeilemaan Adankin kanssa. Neitimys on kasvanut hurjasti ja oppinut paljon uusia asioita. Sellaisiakin asioita, joita ei pitänyt opettaa... Mikään ei tunnu olevan liian suurta Adalle (paitsi meidän sänky). Sohvalle kiipeilee ja sohvan takaa yhtäkkiä saattaa ilmestyä Adan pää kurkkimaan olan takaa.
Adalta saa leikattua kynnetkin (vielä, kun pystyy kääntelemään toista miten itse haluan) ja harjaamisesta pitää paljon. Tänäänkin rennosti makaili sylissä pää reiteni yli roikkuen. Matolääkkeet on neidille myös helppo antaa. Ja hampaitakin antaa katsoa. Jos en ihan väärin ole tutkinut asiaa, on neidilta ensimmäiset etuhampaatkin jo vaihtuneet. Pysyvät on vielä keskeneräiset kasvussaan, mutta sieltä ne on tulossa. Hampaiden vaihtuminen ei ole kuitenkaan lisännyt Adan puremistarpeita ollenkaan. Ada puree itse asiassa todella vähän mitään, mitä ei saisi.
Olemme nyt nukkuneet olohuoneen lattialla ja koirathan sitä rakastaa. Mutta saamme silti nukkua rauhassa. Vasta ensimmäiset merkit heräämisestä saa koirat saapumaan meitä ihmettelemään. Mutta jos olemmekin vasta kääntämässä kylkeä ja tönimme koirat pois, saamme rauhassa jatkaa unia. Ja koska meillä on remontti yläkerrassa menossa, on siis Ada siirtynyt kellariin, kun olemme töissä tai muuten menossa. Hienosti on sielläkin ollut, mitä nyt tänään oli päättänyt siirtyä vanhalta pediltä uudelle. Eli siis sohvalle. Ja koska tokihan sohva on niin hirmuisen hieno peti, voi ilmeisesti vanhalle pissiä.
Rikin uutisia vielä loppuun: Meidän niin ihana tottelevainen poika keksi ensimmäistä kertaa eilen, että aidan yli pääsee. Meinasi ensin mennä samasta kohtaa, mistä Ada aina kiipeää yli, jos minä menen aidan toiselle puolelle. Kielsin ja kutsuin sisään, mutta Riki lähtikin juoksemaan toiseen suuntaan, otti kunnolla vauhtia ja loikkasi aidan yli! Itse hämmentyneenä juoksin "portin" aukaisemaan ja sieltähän se poika sitten kutsuttaessa takaisin tuli ja juoksi suoraan sisälle. Olin niin hämmentynyt asiasta, että enpä voinut muuta kuin kiitellä ja possunkorvathan sitä hyvästä oli koirille annettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti