Monet meillä kyläilleet varmaan ajattelevat, miten ihania ja rauhallisia pieniä kultamuruja meillä kissat ovat. Pieniä palleroita, jotka rakastavat ihmisiä ja vain makoileevat päivät pitkät. Monet kissat varmaan vastaavat kuvausta, mutta ei meidän Smirre...
Pahoittelen alkuun mahdollisia kirjoitusvirheitä. Teen tällä hetkellä PEF-seurantaa ja taas avaava sai minulle vapinan päälle. Enkä todennäköisesti jaksa käydä enää läpi tätä tekstiä uudestaan tänään. :) Mutta tosiaan, tämä päivä oli varmaankin erittäin jännittävä päivä Smirrelle. Meillä alkoi tänään remontti. Talosta löytyi hometta ja nyt myyjä kustantaa remontin, joka tänään siis alkoi. Pölyn leviämisen estämiseksi olin eläinten kanssa suljettujen ovien taakse keittiö, olohuone ja ruokahuone akselilla. Koirat olin ottanut heti sivuun remontista, jotta yksinkertaisesti remonttimiehet pääsisivät remonttia tekemään. Meidän yliystävälliset kaverit olisivat olleet ainoastaan edessä. No, kissat yleensäkin menee piiloon, kun jotain tällaista tapahtuu. Siinä sitten ruokapöydn ääressä istuessani, koirat makoilivat jaloissa, tajusin, että hei, miellähän on muuten kaksi kissaakin! Mutta missähän ne on?
Silveri löytyi heti sohvan selkänojalta makoilemasta. Smirre taas... En löytänyt mistään! Kaikki nurkat ja laatikot katsoin ja jopa sohvan alta, jonne ei mokoma edes mahtuisi! Kutsuin, kaadoin ruokaa kuppiin ja ei, ei tullut Smirre esiin. Kävin jopa varoittelemassa remonttimiehiä, että minulta hävisi kissa. Toinen jalkojaan rupesi katsomaan (ihan kuin kissa siinä metelissä olisi jaloissa pyörinyt) ja toinen tuli esiin vessasta huolestuneena, kun toinenhan on varmaan peloissaan! Jep. Totesin vain, että on todennäköisesti jommassa kummassa makkarissa, että jos ovea aukaisevat, saattaa yllätys löytyä.
Ennen töihin lähtöä en Smirreä löytänyt, mutta miehen kotiin tullessa Smirre makoili sohvalla ihan kuin ei ikinä olisi mitään sattunut. Varsinainen virtapiikki ollut koko illan. Adaa härnännyt (ja kyllä, Ada ei enää ainoastaan härnää Smirreä, vaan Smirre tahallaan härnää Adaa) ja saanut juoksemaan mm. minun päältäni. Makoilen siis nyt olohuoneen lattialla, kun ei yläkerta enää sen vertaa kulkukelpoinen ole, että viitsisin siellä aikaani viettää. Ja totta kai vierashuonekin on yläkerrassa...
Lisäksi Smirre on ollut taas kukkien kimpussa. Toinen istuu sohvan selkänojalla ja tuijottaa kukkia ilkeä katse silmissään ja hyökkää kukkien kimppuun. Kiellettiin ja lopetti hyökkäilyn. Kuitenkin istui samassa paikassa ja kohta alkoi taas tuijottelu. Tunnemme kuitenkin kyseisen katseen niin hyvin, että ymmärrettiin ajaa Smirre pois kukkia kiusaamasta.
Mitäs muuta Smirre on keksinyt? Yllätin Smirren kiipeämästä takkiani pitkin eteisen naulakossa. Kävelin eteiseen ja mitään en olisi varmasti tajunnut, mutta yhtäkkiä Smirre liikahti ja loikkasi karkuun. Siinähän mokoma oli roikkunut (onneksi) vanhassa talvitakissani kiinni kaikilla neljällä tassullaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että Smirressä on ninjan vikaa...
Mutta tosiaan, vaikka edelleenkään ei kuulostaisi kovin kummoiselta ilkimykseltä, voin sanoa, että Smirre osaa kyllä olla varsinainen söpöläinen, mutta myös itse ilkimys. Smirren katseesta näkee, milloin on pahat mielessä ja olemukseltaan osaa kuitenkin olla, että "en minä mitään olisi tehnyt" tai "en olisi halunnutkaan tehdä".
Missä lie tällä hetkellä pahojaan tekemässä. Toivottavasti ei ainakaan saa sotkettua itseään taas remontin keskelle... Jospa huomenna muistaisin myös kissat ottaa pois remontin tieltä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti