Kävimme tänään Taigan kanssa oman seuramme järjestämässä mätsärissä. Taiga säikähti jotain ennen kehää ja päätti mörköillä tuomaria. Taiga saikin ensimmäisen sinisen nauhansa. Seisoi ja juoksi kuitenkin hyvin. Reagoi yllättävän herkästi myös siihen, että kehässä Taigan takana liikkui joku. Juoksi ja seisoi kuitenkin aikuisten sinisten toiseksi. Ikäraja oli 15 kk ja Taigalla tällä viikolla tuli 15 kk täyteen, joten pentujen joukkoon emme enää päässeet.
Kisoihin lähdettiin jännityksen sekaisin tuntein. En tiennyt, mitä odottaa, koska Adan kontaktit ovat olleet epämääräisiä viimeiset pari viikkoa. Yllätyin kuitenkin, että olin melko rauhallinen radalle lähtiessä. Silittelin Adaa hetken ja vedin itse happea rauhassa ennen lähtökäskyn antamista. Puomi oli renkaan jälkeen kolmantena esteenä. Otin kontaktit todella varman päälle ja hidastin itse voimakkaasti vauhtia ennen puomia, laskin käteni alas ja sanoin Adalle rauha. Ada osui ylösmenokontaktille. Annoin saman käskyn ennen alasmenoa ja Ada osui kontaktille. Otin kuitenkin niin vahvasti Adan haltuun, että Ada meinasi lähteä mukaani puomin jälkeen. Montaa sekuntia emme siinä menettäneet ja matka jatkui putkesta A:lle. Annoin samalla tavalla käskyn Adalle kuin puomille ja Ada osui sekä ylös- että alasmenolle. Harmi vain, että seuraavan putken jälkeen oli kepit, joissa Ada vasta kolmannella sai kepit tehtyä. Lisäksi hylky ei ollut kaukana, kun keppien ja aidan jälkeen mentiin takaisin putkeen ja Ada meinasi juosta puomille ja jouduin karjaisemaan kovasti, jotta Ada juoksi minun luokseni. Keinu meni melko vauhdikkaasti. Muurin jälkeen olisin ehtinyt tehdä suunnittelemani persjätön, mutta en kiirehtinyt tarpeeksi, joten tein takaaleikkauksen, mikä oli selkeästi hitaampi kuin persjättö olisi ollut.
Olin ensimmäisen radan jälkeen iloinen kontakteille osumisesta, mutta kepit rupesivat harmittamaan. Toiselle radalle lähtiessä en enää tiennytkään, mitä odottaa. Mutta en odottanut ainakaan sitä, mitä lopulta tapahtui. Ada teki alussa kaarron pitkän kaavan mukaan. Emme olleet pussia tehneet treeneissäkään pitkään aikaan, mutta se ei Adaa ei haitannut. Kepit tehtiiin ensimmäisellä yrittämällä ja A:llekin osuttiin. Hylky meinasi tulla, kun Ada päätti omatoimisesti lähteä aidan sijaan putkelle, mutta taas karjaistuani tuli takaisin luokseni. Teimme rauhallisesti ja huolellisesti. Siinä vaiheessa jo tiedostin, että pienestä on enää nolla kiinni, mutta puomi ja rengas oli edelleen edessä. Puomilla ylösmeno osui, mutta omasta mielestäni ylärajalle. Alasmenon osuessa käskytin vain renkaalle ja siitäkin läpi päästessä käskytin vain kovasti etenemään ja viimeisen aidan ylittäessä riemuitsin! Saimme radan virheittä läpi! Itsehän annoin Adalle vääriä käskyjä, mutta onneksi Ada silti otti ohjaukseni tasaisen varmasti, joten teki, mitä pitikin. Jännitin lopputulosta ja kuuluttaja aloittikin meidän kohdallamme: "toisena alaskamalamuutti Ada, nolla virhepistettä ja.... (painoittaen) miinus 1,56! Mikä riemu!! Saatiin ensimmäinen LUVA!! Pienestä se oli kiinni, mutta vihdoin saatiin, mitä tavoiteltiin!
Adan kanssa käytiin tänään tutustumassa uuteen agilityn kisaluokkaan eli snookeriin. Tätä ilmeisesti ulkomailla on jo enemmänkin ollut, mutta nyt vasta rantautuu Suomeen ja kesällä Agiråkissa nähdään mm. tämän kisaluokan SM-kisat.
Ensin rakennettiin rata ja käytiin läpi snookerin sääntöjä. Alkuun säännöt tuntuivat monimutkaisilta, mutta treenin kuluessa sain jo hieman kiinni siitä, miten snooker etenee. Ihan kaikkea en vielä muista, mutta pääperiaate kuitenkin jäi mieleen. Hieman pitää muistutella mieleen, miten toimitaan missäkin virhetilanteessa.
Ada pysyi lähdössä hyvin. Pääsin tänään jopa kolmannen esteen päähän. Ensimmäisellä kierroksella valitsin suoralinjaisen reitin. Aikaa oli vain 45 sekuntia suorittaa rata. Sain Adan haluamaani suuntaan, mutta puolessa välissä tiputettu rima sai epäröimään, saadaanko edetä radalla. Rima oli ns. punaisen aidan rima, josta olisimme joutuneet juoksemaan suoraan seuraavalle punaiselle rimalle, mutta se oli viimeinen, joten pienen pohdinnan jälkeen jatkoimme rataa kepeille ja tuomarin numeroimalle radalle.
Tuomarin numeroimalla radalla oli joitakin koukkuja, mutta ottaessaan koiran ihan oikeasti hyvin haltuun, niistä selvisi helposti. Ada vaan toki tekee välillä näitä omia päätöksiään, jossa katsoo minua, mutta haluaa mennä jonnekin muualle. Tätä näimme välillä myös tänään. Kokeilimme erilaisia kuvioita eri paikkoihin testataksemme, mikä tekniikka oli nopein edetä.
Toisella kierroksella kävimme läpi, mikä reitti olisi ollut pisteiden keräämisen kannalta paras reitti. Haasteena tässä oli pitkät etäisyydet esteille ja Adaa houkutti välillä olevat esteet paljon. Lisäksi kepit tehtiin hieman seinään päin ja Adalle tämä ei selkeästi ollut paras tapa. Ada myös selkeästi alkoi väsyä, kun keppejä hinkkasimme. Jätimmekin toisen kierroksen meidän osalta lyhyeen.
Kolmannella kierroksella teimme vain yhden kertasuorituksen. Teimme suoraviivaisemman reitin, jotta saimme taas vauhtia ja Adalle hyvää tekemistä loppuun. Itselle meinasikin tulla kiire parissa kohtaa, mutta saimme melkein täydellisen suorituksen tehtyä.
Käytiin tänään kisanomaisissa treeneissä. Halli on sama, jossa on viralliset kisat viikon päästä. Ohessa videot tämän päivän suorituksista.
Ensimmäisellä radalla huonoa: En tehnyt tarvittavia ohjauskuvioita ensimmäisen suoran päätteeksi, jotta Ada olisi saanut hyppylinjansa ennakoitua seuraavaa estettä varten. Toinen virheeni oli, kun en ottanut Adaan tarpeeksi vahvaa kontaktia, jotta Ada ei olisi juossut puomille. Lopussa jo väsyin henkisesti, joten viimeinen aita jäi ohjaamatta, joten Ada meinasi juosta aidan ohi. Hyvää: Adalla oli hyvä vauhti.
Toisella radalla, joka oli helppo agilityrata, huonoa: Kokeilimme lähtöä, joka toimi viime treeneissä eli lähdimme yhtä aikaa ja käytin apuna pumpperia, jotta Ada osuisi puomin ylösmenokontaktille. Ei osunut. Ada räiski sekä ylös- että alamenon ja innoissaan juoksi vain eteenpäin putkeen, enkä ehtinyt reagoida millään tavalla epäonnistumisiin. Sen lisäksi Ada tiputti riman ennen toista putkea ja menin itse sekaisin, enkä saanut ohjattua Adaa putkeen. Hyvää: Adalla oli edelleen hyvä vauhti ja loppurata meni paljon alkua paremmin. Ada teki hienosti epäröimättä, mutta silti rauhallisen varmasti keinun ja kepit oli täydelliset. Lattia oli liukas, joten Adalla osa käännöksistä meni pitkäksi ja kepeillä hieman liukasteli välillä.
Viimeisellä agilityradalla huonoa: Ada hädin tuskin osui A:n ylösmenokontaktille ja hyppäsi yli alasmenokontaktin. Valssit olivat todella myöhässä. Puomin alasmenon Ada hyppäsi yli. Hyvää: Vauhti oli edelleen hyvä. Kepit teki edelleen täydellisesti ja keinu varman rauhallisesti. Osuma puomin ylösmenokontaktille!
Viikon päästä on viralliset kisat ja olo on todella masentunut ja epätoivoinen. Lähtökohdat on huonot, mutta ilmotkin on laitettu jo menemään. Haluan käydä kokeilemassa ja hakemassa kisavarmuutta sekä Adalle että minulle. Tänään Ada oli todella energinen radalla ja se näkyi tekemisessä. Suoritukset olivat kaikkea muuta kuin puhtaita, vaikka treenit ovatkin hyvin menneet. Liekö viiden kuukauden tauko tehnyt tehtävänsä ja kisatunnelman innokkuus vei voiton.
Reilussa viikossa tuntuu tapahtuneen jo vaikka mitä. Ensinnäkin Ada ja Riki kävi hieronnassa. Adan takaosa oli jo paljon parempi, mutta etuosa on vetohommista mennyt jumiin ja sain kotihieronta ohjeet, miten pystyn Adaa auttamaan. Rikilläkin oli paikat todella jumissa, joten sieltäpä löytyi syy myös rasituksen jälkeiseen ontumiseen.
Adalla on ollut aivan järkyttävä energia päällä siitä joulukuun lopun hieronnasta lähtien. Tuulia Liuhto antoi meille syksyllä ohjeeksi saada etenemistintoa ja -vauhtia tekemällä matalilla rimoilla. Todennäköisestä tämä ja hieronta ovat auttaneet Adaa viihtymään radalla todella suurella innolla ja etenemisvauhti on kasvanut ainakin tuplasti. Viikonlopun videoilta näkee, kuinka Ada estevälit juoksee kahdella pitkällä loikalla läpi seuraavalle esteelle. Tästä on nyt vain sitten noussut jälleen ongelma puomin ylösnousun suhteen.
Hieronnan jälkeen meillä on kiireiset muutama viikko nostaa rimat maksikorkeudelle ennen kisoja, joten kävimme viikonloppuna jo nostamassa rimat 30 sentistä 40 senttiin. Samalla treenattiin puomia, mutta tästä sain paniikin, kun Adalla oli vaikeuksia osua ylösnousulle. Takaakierron kautta Ada osui paremmin, osana rataa osumat olivat fifty-fifty ja istualteen lähtiessään saimme ehkä yhden kunnon osuman. Tästä pääsimmekin sitten maanantaina jatkaamaan, kun ilmoitin jo lauantaina kouluttajille, että jotain pitää asialle tehdä!
Kouluttajat olivat jo keskenään miettineet ratkaisua ja maanantaina aloitimmekin siirtelemään pumpperia moneen eri suuntaan ja yritin rytmittää omaa menoa ja vaikka mitä, mutta epätoivo vain kasvoi ja kasvoi. Kouluttajakin jo totesi, että onkin jo hieman haasteellisempi ongelma ratkaistavaksi. Adan kasvanut vauhti on rytmittänyt Adan askelluksen siten, että osumien saaminen on todella hankalaa. Lopulta monen yrityksen jälkeen keksin vielä yhden keinon, jota emme olleet kokeilleet: yhteistä lähtöä. En tiedä miksi tämä ei ole tullut aiemmin mieleen, mutta nyt aivan viimeisenä keinona keksin kokeilla tätä, koska aika usein kuitenkin ykkösluokassa puomi on toinen este radalla (tai vastakohtana toiseksi viimeinen este radalla). Ja se toimi! Pumpperi siirtyi yhdeksästä jalasta 6,5 jalkaan ja muutaman peräkkäisen kerran saimme osuman ylösnousulle, kun lähdimme rinta rinnan etenemään edelliseltä esteeltä. Seuraavan kerran ehdimme valitettavasti asiaa kokeilemaan lauantaina, kun menemme kisanomaisiin treeneihin seuran halliin, joka seuraavat kisat järjestää. Eli jännitys on korkealla. Muuten luotan Adan osaamiseen ja vauhtiin, mutta tuo puomi on tällä hetkellä se jännityksen tuoma asia.
Taigan kanssa radalla eteneminen on ollut paljon parempaa, kun itsekin pystyn juoksemaan. Taigan kontakti minuun on kehittynyt ja kouluttajakin kehui Taigan kykyä hakea esteitä ja etenkin putkia, vaikka ne eivät suorassa kulmassa olisikaan edelliseen esteeseen nähden. Paimenkoiriin verraten totesi, että selkeästi malamuutille helpompia.
Kuitenkin minulla meinasi epätoivo iskeä keppitreenissä. Taigan kärsivällisyys yrittää päästä etupalkalle on korkea. Todella korkea. Siksi emme päässeet etenemään ohjureiden poistamisen kanssa laisinkaan, kun yritimme vahvistaa etenemistä molemmilta puolilta ohjaten. Kävimme sunnuntaina rauhassa treenailemassa vain kaksistaan keppejä. Nyt Taiga keskittyi paljon paremmin ja pääsimme jo kahdesta ohjurista eroon eli teimme kuutta keppiä kaksilla ohjureilla. Pidemmälle en uskaltanut enää mennä.
Taigan kanssa meillä on ongelmaksi noussut puomin juoksukontakti alastullessa. Taiga ei enää osaa hahmottaa osumaa oikeaan kohtaan. Siksi palasimmekin alkuun. Peruuttaminen on edelleen Taigalle helppoa ja Taiga tietää, mitä peruuttamisella haetaan. Palasimme kuitenkin juoksemaan puomin osaa maassa ja saimme jokaisella kerralla hyvät osumat! Nyt vain vahvistamme tätä, kunnes hiljalleen ruvetaan nostamaan puomia pöytiä vasten.
Taigan kanssa nostimme myös rimat 50 senttiin. Suoraan juostessa tämä ei ollut ongelma, mutta takaakierroissa Taiga alkoi epäröimään. Ensimmäisellä kerralla teimme vain pari kertaa radan yhteydessä takaakierron ja Taiga ne teki, vaikkakin hieman varovaisesti. Itsenäisesti treenatessa palasimme harjoittelemaan takaakiertoja ja silloin Taiga todella paljon epäröi ja tuli joko ali tai kierti koko esteen. Yritin houkutella lelulla ja nameilla. Lopulta laskin rimaa, jotta Taiga edes teki takaakierron, mutta hieman silloinkin epäröi. Sain kuitenkin innostettua Taigaa ja lopulta sain oikealta puolelta ohjattua takaakiertoon. Vasemmalta puolelta jostain syystä takaakierto oli haasteellisempi, mutta lopulta Taiga suostui senkin tekemään. Tätäkin siis pitää lisää treenailla.
Mutta uusia askelia on siis otettu. On tullut takapakkia. Paniikkia. Innostusta. Monenlaisia tunteita on mahtunut 1,5 viikkoon. Nyt siis tavoitteena: Taigan kepit ja juoksari. Adan puomin ylösnousut ja kevään aikana kakkosluokkaan nousu(?!).
Pitkästä aikaa aurinko paistaa ja on aikaa valoisalla lähteä vetolenkille! Melkein kahteen viikkoon en ole kyennyt itse edes harkitsemaan lenkille lähtöä, mutta nyt on selkä paljon parempi ja otin luottokoirani eli Adan mukaan kokeilemaan selkäni kestoa. 3,3 kilometriä ja 10,1 km/h keskinopeus. Mukavaa oli lisäksi saada vastaantulijoilta hymyileviä tervehdyksiä. Olipa kivaa!
Taigan kanssa kävimme Iran koulutettavana. Itsellä ei ollut kovin suuret odotukset viime torstain jälkeen Taigan kanssa treenaamiseen, mutta Taiga ylitti odotukseni tänään. Kouluttajamme pienryhmästä (jonka koulutettavana ollaan viime huhtikuusta asti olleet) oli samassa ryhmässä tänään treenaamassa ja joutuikin Taigalle tuttuna henkilönä ja osaavana Taigan kiinni pitäjänä treenaamaan kanssamme ja pitämään Taigaa kiinni lähdössä. Ira kysyi, onko tarkoituksena, että Taiga pysyy lähdössä odottamassa ja koska näin on, Taigaa pidettiin kiinni ja itse menin todella kauaksi lähettämään Taigaa. Lähdössä oli pitkä suora ja Taiga keskittyi hyvin kuuntelemaan minua, vaikka hämmentyykin kiinni pitämisestä. Tuttu kouluttaja kuitenkin käytti nameja apunaan, pyöritti pannasta kiinni pitäen Taigaa ympäri ja ympäri, kunnes annoin lähtökäskyn ja Taiga heti höristi korviaan ja lähti matkaan. Saimme hyvän lähdön aikaiseksi ja jotta emme liikaa stressanneet Taigaa, jatkoimme eteenpäin radalla.
Radalla sai juosta paljon. Piti luottaa koiraan ja edetä itse nopeasti unohtamatta ohjata koiraa perässään. Palkkasimme Taigaa aina 3-5 esteen jälkeen. Taiga haki hyvin esteitä ja etenkin suorilla sai juosta kovaa etupalkalle. Taiga ei onneksi mörköillyt Iraa. Taiga saikin kehuja siitä, miten hyvin irtoaa etenkin suorilla.
Taigan kanssa emme tehneet keppejä, rengasta ja puominkin jätimme väliin, koska Taiga on vielä epävarma puomilla. Jäljelle jäi siis muuri, aidat ja putket, joita radalla riittikin. Takaakierrossa Ira muistutti minua antamaan isolle koiralle tilaa hypätä ja Taiga hakikin takaakierron hyvin jo etäältä. Putkien kanssa harjoiteltiin muun muassa leijeröintiä. Minun oli tarkoitus toiselta putkelta ohjata toiselle ilman, että menen lähelle vaan itse siirryn jo kohti seuraavaa estettä, jotta ehdin persjättöön ja takaakiertoon ohjaamaan Taigan. Taiga haki putkenpäät hyvin, vaikka toisella kierroksella jostain syystä juoksi putkelle, mutta ulkokautta ohi muutaman kerran.
Saimme hienon onnistumisen, kun lähetin Taigan putkeen, josta mutkaputkeen ja sen jälkeen itse jatkoin taas jo matkaa, kun Taigan piti osata kääntyä samaan suuntaan putkesta vasemmalle taaksepäin ja juosta suoraan putkeen ja aidalle, jonka jälkeen palkattiin. Ensin jäin hieman odottamaan Taigaa, mutta toisella kerralla juoksin kovaa eteenpäin ja Taiga tiesi seurata perässä. Kouluttajammekin kentän reunalta hihkaisi riemusta, kun suoritus meni niin hyvin. Kokeilimme myös leijeröintiä eli ensimmäisen putken jälkeen ohjasinkin Taigan putkeen toista reunaa ja Taigan olisi pitänyt osata silti kääntyä itsenäisesti putkisääntöjä noudattaen mutkaputkelta vasemmalle, vaikka itse juoksinkin oikealta. Ira palkkasi Taigan oikeaan suuntaan kääntymisestä heti putken jälkeen, mutta jätimme asian hautumaan jatkoa varten.
Ira oli innostunut siitä, että malamuutti harrastaa agilitya. Hänestä on mukava, että rotuja monipuolisesti lajissa on mukana. Meille Ira antoi palautteeksi muistaa, että luottamus syntyy ajan kanssa ja on tärkeää, että tehdään suoraviivaista treeniä, josta jää itselle hyvä mieli. Olin iloinen, että Taiga keskittyi hyvin ja Taigalla oli hyvä fokus tekemiseen. Taiga keskittyi minuun hyvin, vaikka hallin reunalla odotti muitakin koiria ja vaikka lopuksi meinasi toinen koira kiinnostaa, Taiga tuli luokseni heti ensimmäisestä kutsusta. Eli ehkäpä suurin ongelma onkin, että en luota Taigaan tarpeeksi ja turhaudun liian herkästi treeneissämme. Jostain syystä Taiga ei kestä toisen kouluttajamme treeneissä etupalkkaa kovin hyvin ja keskittyminen on haasteellisempaa. Siksi viimeksikin turhauduin paljon. Näillä näkymin ensi viikolla pystyn jälleen treeneissä juoksemaan, joten otan kenties vain tavoitteeksi pitää hauskaa radalla etenkin, kun sama kouluttaja on myös ensi kerralla treenejä pitämässä.
Eilen siis juoksin ensimmäistä kertaa yli viikkoon. Ensimmäisellä kierroksella sattui todella paljon ja tauolla piti jo miettiä, miten selviän toisesta pätkästä. Selkä kuitenkin vertyi nopeasti, eikä juokseminen sattunut laisinkaan toisella kierroksella ja sen jälkeenkin oli jo paljon parempi. Vielä välillä sattuu, mutta pystyn jo liikkumaan melko normaalisti ja katsotaan lähtisinkö jo pitkästä aikaa vetolenkillekin yhden koiran kanssa....
Jos joskus tehtiin aksaa ilman käsiä, niin tällä viikolla on tehty aksaa kävellen. Pitäähän sitä välillä haastaa itseään... Eli minun selkäni on ollut vielä niin kipeä, että en ole uskaltanut juosta. Alkuviikosta en olisi ihan oikeasti kyennyt kivulta juoksemaan ja treenikaverit saivat kantaa kaiken painavan rataa rakentaessa. Loppuviikosta en vain uskaltanut kokeilla juoksemista, koska lauantaina olemme menossa Ira Mikkasen agilitykoulutukseen. Kävin keskiviikkona osteopaatilla, jossa avasin ääntäni huutamalla käsittelyssä. Nikamani eivät olleet alaselässä ihan siellä, missä pitäisi ja samalla sitten aukaisi lapojeni välistä myös jumin. Nopeasti sain liikkuvuuden takaisin, mutta kipeä on selkä silti ollut. Nyt pari päivää käsittelyn jälkeen olen vihdoin kävellyt ilman, että minkäänlaista tunnetta tai painetta on selässä ollut. Joten hyvin selkeäähän on, että huomenna on sitten aika kokeilla juoksemista! Vai mitä?!
Adan kanssa oli paljon helpompi lähteä aksaamaan kuin Taigan. Ada kuuntelee, keskittyy ja kestää etupalkan paremmin kuin Taiga. Saimme todella hyvää pätkää tehtyä ja Ada teki yllättävän hyvin itsenäisesti rataa, vaikka palkkasimmekin melko usein. Jouduin silti lähettämään Adaa etenemään ilman minua ja Adahan irtosi yllättäen todella hyvin! Ada teki yllättäen myös itsenäisiä päätöksiä ja kerran jopa siten, että hylkyä ei olisi kisaradalla edes tullut. Laitoin Adan istumaan aidan taakse ja menin 1. ja 2. aidan väliin ohjaamaan Adan toiselle aidalle oikealta takaakiertoon, josta tarkoitus oli jatkaa puomille oikealle. Ada vilkaisi minua, juoksi minun vasemmalta puoletani takaakiertoon ja juoksi puomille ja etupalkalle. Ada tiesi, mitä piti tehdä, mutta ei halunnut tehdä sitä minun tavallani.
Huomasimme myös, että Ada osaa melkein säännöllisesti tehdä puomin alastulon kääntyen jopa 180 astetta. Ada välillä vain juoksi puomille, vaikka yritin ohjata muualle. Ylösmenoissa välillä räisi miten sattuu, mutta alasmenot meni pääsääntöisesti hyvillä osumilla. Ja tosiaan jopa kääntyessä minun luokseni (kun en ehtinyt perässä juoksemaan) Ada sai osumia aikaiseksi. Lopuksi teimme vielä muutaman kerran pelkkää puomia, koska Adan osumatarkkuudella tuli aivan liikaa räiskimisiä vapaasti puomilla juostessaan...
Taigan kanssa käytimme myös etupalkkaa, koska minulla oli edelleen vaikeuksia pysyä perässä, vaikka rata olikin suorempi kuin Adan treeneissä. Etäisyydet esteillä olivat liian pitkiä, koska Taiga ei osaa pysyä lähdössä vielä niin kaukana minusta paikallaan, että olisin kävellen ehtinyt pakkovalssia tekemään. Lisäksi Taiga ei edelleenkään siedä sitä, että vieras pitää kiinni lähdössä. Taiga ei vaan myöskään kestä etupalkkaa kovin hyvin. Itsellä taas meni hermot siihen, että Taiga ei kuunnellut vaan juoksi esteiden ohi palkalle. Kyse ei ollut siitä, etteikö Taiga olisi osannut tehdä tekemiämme asioita. Kyse oli vain siitä, että Taiga ei kestä etupalkkaa.
Toisella kierroksella aloitimme tekemään keppejä, koska en halunnut oman turhautumisen vievän voittoa keppitreenistä. Taiga yritti usein ohittaa kepit ja hyppi ohjureiden yli. Teimme jälleen kuutta keppiä yhdillä ohjureilla. Saimme lopuksi muutaman peräkkäisen toiston, johon tällä kertaa jätimme keppitreenin. Yhtään ohjuria siis emme tällä kertaa ottaneet pois. Muuta treeniä teimme siten, että itse pääsääntöisesti palkkasin, jotta itse en menettäisi hermojani niin herkästi... Ja saimme tehtyä ihan hyvää pätkää lopuksi. Tiedän vain, että parempaankin pystyisimme...
Huomenna siis kohti Ira Mikkasen treeniä Taigan kanssa. Aion juosta, vaikka kuinka kipeänä selkä olisi (on kyllä jo paaaljon parempi). Ja yritän ottaa kaiken mahdollisen irti treenistä ja palautteesta. Oma voitontahto vie eteenpäin. Tahdon saada taas kiinni Taigan kanssa treenaamisesta positiivisella tavalla.
