Kisoihin lähdettiin jännityksen sekaisin tuntein. En tiennyt, mitä odottaa, koska Adan kontaktit ovat olleet epämääräisiä viimeiset pari viikkoa. Yllätyin kuitenkin, että olin melko rauhallinen radalle lähtiessä. Silittelin Adaa hetken ja vedin itse happea rauhassa ennen lähtökäskyn antamista. Puomi oli renkaan jälkeen kolmantena esteenä. Otin kontaktit todella varman päälle ja hidastin itse voimakkaasti vauhtia ennen puomia, laskin käteni alas ja sanoin Adalle rauha. Ada osui ylösmenokontaktille. Annoin saman käskyn ennen alasmenoa ja Ada osui kontaktille. Otin kuitenkin niin vahvasti Adan haltuun, että Ada meinasi lähteä mukaani puomin jälkeen. Montaa sekuntia emme siinä menettäneet ja matka jatkui putkesta A:lle. Annoin samalla tavalla käskyn Adalle kuin puomille ja Ada osui sekä ylös- että alasmenolle. Harmi vain, että seuraavan putken jälkeen oli kepit, joissa Ada vasta kolmannella sai kepit tehtyä. Lisäksi hylky ei ollut kaukana, kun keppien ja aidan jälkeen mentiin takaisin putkeen ja Ada meinasi juosta puomille ja jouduin karjaisemaan kovasti, jotta Ada juoksi minun luokseni. Keinu meni melko vauhdikkaasti. Muurin jälkeen olisin ehtinyt tehdä suunnittelemani persjätön, mutta en kiirehtinyt tarpeeksi, joten tein takaaleikkauksen, mikä oli selkeästi hitaampi kuin persjättö olisi ollut.
Olin ensimmäisen radan jälkeen iloinen kontakteille osumisesta, mutta kepit rupesivat harmittamaan. Toiselle radalle lähtiessä en enää tiennytkään, mitä odottaa. Mutta en odottanut ainakaan sitä, mitä lopulta tapahtui. Ada teki alussa kaarron pitkän kaavan mukaan. Emme olleet pussia tehneet treeneissäkään pitkään aikaan, mutta se ei Adaa ei haitannut. Kepit tehtiiin ensimmäisellä yrittämällä ja A:llekin osuttiin. Hylky meinasi tulla, kun Ada päätti omatoimisesti lähteä aidan sijaan putkelle, mutta taas karjaistuani tuli takaisin luokseni. Teimme rauhallisesti ja huolellisesti. Siinä vaiheessa jo tiedostin, että pienestä on enää nolla kiinni, mutta puomi ja rengas oli edelleen edessä. Puomilla ylösmeno osui, mutta omasta mielestäni ylärajalle. Alasmenon osuessa käskytin vain renkaalle ja siitäkin läpi päästessä käskytin vain kovasti etenemään ja viimeisen aidan ylittäessä riemuitsin! Saimme radan virheittä läpi! Itsehän annoin Adalle vääriä käskyjä, mutta onneksi Ada silti otti ohjaukseni tasaisen varmasti, joten teki, mitä pitikin. Jännitin lopputulosta ja kuuluttaja aloittikin meidän kohdallamme: "toisena alaskamalamuutti Ada, nolla virhepistettä ja.... (painoittaen) miinus 1,56! Mikä riemu!! Saatiin ensimmäinen LUVA!! Pienestä se oli kiinni, mutta vihdoin saatiin, mitä tavoiteltiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti