Jos joskus tehtiin aksaa ilman käsiä, niin tällä viikolla on tehty aksaa kävellen. Pitäähän sitä välillä haastaa itseään... Eli minun selkäni on ollut vielä niin kipeä, että en ole uskaltanut juosta. Alkuviikosta en olisi ihan oikeasti kyennyt kivulta juoksemaan ja treenikaverit saivat kantaa kaiken painavan rataa rakentaessa. Loppuviikosta en vain uskaltanut kokeilla juoksemista, koska lauantaina olemme menossa Ira Mikkasen agilitykoulutukseen. Kävin keskiviikkona osteopaatilla, jossa avasin ääntäni huutamalla käsittelyssä. Nikamani eivät olleet alaselässä ihan siellä, missä pitäisi ja samalla sitten aukaisi lapojeni välistä myös jumin. Nopeasti sain liikkuvuuden takaisin, mutta kipeä on selkä silti ollut. Nyt pari päivää käsittelyn jälkeen olen vihdoin kävellyt ilman, että minkäänlaista tunnetta tai painetta on selässä ollut. Joten hyvin selkeäähän on, että huomenna on sitten aika kokeilla juoksemista! Vai mitä?!
Adan kanssa oli paljon helpompi lähteä aksaamaan kuin Taigan. Ada kuuntelee, keskittyy ja kestää etupalkan paremmin kuin Taiga. Saimme todella hyvää pätkää tehtyä ja Ada teki yllättävän hyvin itsenäisesti rataa, vaikka palkkasimmekin melko usein. Jouduin silti lähettämään Adaa etenemään ilman minua ja Adahan irtosi yllättäen todella hyvin! Ada teki yllättäen myös itsenäisiä päätöksiä ja kerran jopa siten, että hylkyä ei olisi kisaradalla edes tullut. Laitoin Adan istumaan aidan taakse ja menin 1. ja 2. aidan väliin ohjaamaan Adan toiselle aidalle oikealta takaakiertoon, josta tarkoitus oli jatkaa puomille oikealle. Ada vilkaisi minua, juoksi minun vasemmalta puoletani takaakiertoon ja juoksi puomille ja etupalkalle. Ada tiesi, mitä piti tehdä, mutta ei halunnut tehdä sitä minun tavallani.
Huomasimme myös, että Ada osaa melkein säännöllisesti tehdä puomin alastulon kääntyen jopa 180 astetta. Ada välillä vain juoksi puomille, vaikka yritin ohjata muualle. Ylösmenoissa välillä räisi miten sattuu, mutta alasmenot meni pääsääntöisesti hyvillä osumilla. Ja tosiaan jopa kääntyessä minun luokseni (kun en ehtinyt perässä juoksemaan) Ada sai osumia aikaiseksi. Lopuksi teimme vielä muutaman kerran pelkkää puomia, koska Adan osumatarkkuudella tuli aivan liikaa räiskimisiä vapaasti puomilla juostessaan...
Taigan kanssa käytimme myös etupalkkaa, koska minulla oli edelleen vaikeuksia pysyä perässä, vaikka rata olikin suorempi kuin Adan treeneissä. Etäisyydet esteillä olivat liian pitkiä, koska Taiga ei osaa pysyä lähdössä vielä niin kaukana minusta paikallaan, että olisin kävellen ehtinyt pakkovalssia tekemään. Lisäksi Taiga ei edelleenkään siedä sitä, että vieras pitää kiinni lähdössä. Taiga ei vaan myöskään kestä etupalkkaa kovin hyvin. Itsellä taas meni hermot siihen, että Taiga ei kuunnellut vaan juoksi esteiden ohi palkalle. Kyse ei ollut siitä, etteikö Taiga olisi osannut tehdä tekemiämme asioita. Kyse oli vain siitä, että Taiga ei kestä etupalkkaa.
Toisella kierroksella aloitimme tekemään keppejä, koska en halunnut oman turhautumisen vievän voittoa keppitreenistä. Taiga yritti usein ohittaa kepit ja hyppi ohjureiden yli. Teimme jälleen kuutta keppiä yhdillä ohjureilla. Saimme lopuksi muutaman peräkkäisen toiston, johon tällä kertaa jätimme keppitreenin. Yhtään ohjuria siis emme tällä kertaa ottaneet pois. Muuta treeniä teimme siten, että itse pääsääntöisesti palkkasin, jotta itse en menettäisi hermojani niin herkästi... Ja saimme tehtyä ihan hyvää pätkää lopuksi. Tiedän vain, että parempaankin pystyisimme...
Huomenna siis kohti Ira Mikkasen treeniä Taigan kanssa. Aion juosta, vaikka kuinka kipeänä selkä olisi (on kyllä jo paaaljon parempi). Ja yritän ottaa kaiken mahdollisen irti treenistä ja palautteesta. Oma voitontahto vie eteenpäin. Tahdon saada taas kiinni Taigan kanssa treenaamisesta positiivisella tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti