Minun ominaiseen tapaani kuuluu analysointi. Analysoin kaikkea. Jotain, mitä joku sanoo. Tai tekee. Mitä itse sanoin jollekin jonain päivänä. Miten toimin jossain tilanteissa. Miten mikäkin asia toimi jossain tilanteessa. Myös agilitytreenit tulee analysoitua.
Treenipäivään kuuluu itselle monta eri vaihetta. Ja siis tässähän tarkoitan ohjattuja treenejä. Tällä hetkellä ainoat ohjatut treenit tapahtuu Sisukkaan valmennuksessa ja Joensuun agilityurheilijoiden pienryhmässä olen osana omatoimiryhmää. (Ja huomio tähänkin! Kuuntelin tänään ensimmäistä kertaa Persjättö podcastia teemana valmentaminen ja nyt yritänkin opetella käyttämään termiä valmennus, koska sitähän nämä meidän Sisukkaan treenit enemmänkin on!) Treenipäivä alkaa sillä, että valmentaja eli Heidi lähettää somen kautta sisukasjengiläisille viikon ratapiirroksen. Etenkin näin korona-aikaan, kun treenihetket ovat olleet yksityiskoulutuksen tyylisiä treenihetkiä, olen halunnut säästää aikaa rataantutustumisessa ja olen opetellut radan ulkoa päivän aikana. Teen sopivissa hetkissä päivän aikana mentaalitreeniä ja käyn rataa säännöllisesti läpi mielessäni suunnitellen samalla erilaisia ohjauskuvioita sekä hahmottelen, miten mikäkin kuvio toimisi.
Seuraava vaihe on toki koiran lämppääminen ja tarpeilla käyttäminen ennen treenejä sekä muiden treenivalmistelujen tekeminen, kuten juomat ja herkut kuntoon. Hallille päästyämme käyn radan vielä läpi, jotta hahmotan, miltä radalla esteiden etäisyydet ja suhteet toisiinsa käytännössä näyttää. Sen jälkeen päästään treenaamaan.
Tänään treeni sujui loistavasti! Mukana oli Ada, jolla toimi oikeastaan kaikki! Teimme viskileikkausta, takaakiertoja, in-inejä, sanallisia este-erotteluja, irtoamista, kontakteja, oman liikeen rytmittämistä ja keppejä eri kulmasta. Ja kaikki toimi. Adalla oli loistava energia. Jopa ne in-init, joita olen päättänyt jättää Adan kanssa käyttämättä, koska takaakierrot toimii paremmin, toimi vaikeissakin kulmissa. Ainoa puute oli, että en luottanut Adan osaamiseen!! Siksi olin myöhässä useammassa kohdassa ja joka kerta totesin jo itse ennen valmentajaa, että "kun jäin varmistamaan tuota niin en ehtinyt" ja joka kerta vastaus sekä itseltä että valmentajalta oli sama: "turhaan!".
No mutta, treenihän käytännössä loppuu hallille, mutta mentaalitreeni jatkuu kotona. Kun menen suihkuun, laitan musiikkia soimaan. Kyllä, musiikkia suihkussa. Suljen silmäni ja käyn läpi radan, miten se meni, mitä teimme, missä tuli virheitä, mikä onnistui. Käyn radan läpi esteeltä numero yksi siihen viimeiseen esteeseen asti. Mietin erilaiset tekemämme kuviot läpi. Lopulta käyn kokonaisuutena radan läpi numerosta 1 siihen viimeiseen esteeseen, miten rata olisi voinut olla nollarata, mitkä ohjauskuviot toimi kaikista parhaiten! (Jep, meidän vesilasku ei ole pienimmästä päästä...)
Olen tavoitteellinen ihminen ja halu kehittyä on kova. Minusta on välillä omituista kuvitella, kuinka olen ensimmäisen kerran kokeillut agilitya vuonna 2016 ja nyt vuonna 2020 olen kouluttanut jo muutaman kauden, olen ratamestari, agilityn koetoimitsija ja minulla on jo kolmas agilitymalamuutti kasvamassa ja vanhin niistä on kolmosluokassa. Lisäksi olen kuukausi sitten valittu agilityseuramme hallitukseen. Jos joku kysyy, missä näen itseni esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua. En osaa vastata siihen. Koska tällä tahdilla voin olla ihan missä vain ja ihan mitä vain.
Mies rakensi minulle hyppysiivekkeet, joten olemme koirien kanssa treenanneet erilaisia ohjauskuvoita kotona tänä korona-aikana. Ruskan kanssa olemme treenanneet muun muuassa in-in alkeita, poispäinkäännös, takaakiertoja, saksalaista, päällejuoksua, sylikäännöstä... Niistä alla videot kuvaamassa treenin edistymistä.
Pääsimme myös vihdoin ja viimein hallille toukokuun alusta! Treenaaminen tapahtuu tällä hetkellä vielä itsenäisesti, mutta yrittäjät pääsevät myös hallille, joten yksityiskoulutuksena myös olemme päässeet treenaamaan. Ruska pääsi ensimmäisenä siis takaisin Sisukkaan agilitytreenien pariin. Olin todella yllättynyt siitä innokkuudesta, joka Ruskalla oli jo pelkästään hallia kohtaan! Ruska vinkui ja nyki hihnassa, kun odotimme omaa vuoroamme. Hallissa Ruskalle kouluttaja oli ok, eikä häirinnyt naapurikentältä kuuluvat äänet ollenkaan. Lähinnä innokkuus toi hieman malttamattomuutta treenin tekemiseen. Teimme putkea ja lisäsimme siihen yhden siivekkeen kierron. Lisäksi teimme mattotreeniä ja rauhoittumistreeniä. Rauhoittumistreeniä teimme pienen pöydän avulla ja palkkasin Ruskaa pöydällä olemisesta ja välillä vapautin erillisellä vapautuskäskyllä. Hiljalleen lisäsin itselleni liikettä ja edelleen palkkasin pöydällä pysymisestä. Ruska sai kouluttajalta paljon positiivista palautetta ja ihmeteltiin, miten on kaksi kuukautta hallitaukoa tehnyt hyvää Ruskalle. Absolutedogsin pelit ovat myös varmasti oman osansa antaneet Ruskan kehitykselle.
Kävimme muutaman päivän päästä uudelleen hallilla treenaamassa, tällä kertaa itsenäisesti. Teimme putki + kaksi siivekettä yhdistelmää ja Ruska jälleen teki todella hyvin treeniä! Ohessa siitäkin video, jossa kylläkin ensin on Adan ja Taigan treeni ja lopussa Ruskan treeni. Lisäksi teimme taas rauhoittumista ja nyt Ruska tarjosi makuuasentoakin hallilla ensimmäistä kertaa.
Eli hyvin nopeasti olemme Ruskan kanssa saaneet perusteita haltuun! Ruska oppii todella nopeasti ja innostuu agilitysta kovasti. Ruska kävi myös hieronnassa. Hieroja ensin teki tuttavuutta rauhassa namittelemalla ja istutti, maahanmenoa tekivät ja luopumistakin treenasivat. Sen jälkeen Ruska antoi käsitellä, vaikka välillä hieman leikiksi yritti laittaa. Eikä neiti edes ollut niin huonossa kunnossa, mitä pelättiin tapaturma-alttiuden tuomien kolahdusten takia.
Ruska on jo 4,5 kuukauden ikäinen ja on aloittanut valmistautumisen agilityyn. Otsikossa on osa 1, koska tulen varmasti kertomaan paljon pentuagilityasioista, joten saan eriteltyä tekstejä paremmin toisistaan. Ensimmäisessä osassa kerron, mistä olemme Ruskan kanssa lähteneet liikenteeseen, minkälaisia harjoituksia olemme tehneet ja missä olemme nyt.
Ruska aloitti jo luovutusikäisestä alkaen tutustumaan agilityn maailmaan vierailemalla hallilla. Halli oli todella jännittävä paikka, eikä uskaltanut itse edes astua halliin. Kannoin alkuun Ruskan halliin ja siellä paljon namiteltiin, kuunneltiin ääniä ja sai tutustua ihmisiin. Lopulta Ruska jo itse käveli halliin. Myös kontaktin ottaminen muihin koiriin hallissa ja hallin läheisyydessä hiljalleen helpottui. Ensimmäisen kerran pissin hallin pihalla teki vasta tällä viikolla. Eli Ruska on tarvinnut paljon aikaa rentoutuakseen hallilla. Ruska on kuitenkin kyennyt toimimaan hallilla jo melko pian tammikuun aikana ja Ruskaa tuntuu helpottavan, kun saa keskittyä tehtävään.
Varsinaiset treenit alkoivat leikkimällä ja targettiin tutustumisella. Myös kiertämistehtävät aloitettiin varhain. Kiertäminen lähti liikenteeseen ihan vain muovitötterön kiertämisestä, vaihtui muurin tolppaan ja tavoitteena oli, että joutuisi kiertäessään menettämään näköyhteyden minuun. Tällä valmisteltiin putkeen menoa. Ruska oppi kiertämisen nopeasti. HIljalleen lisäsimme siihen ohjauskuvioita ja Ruska tuli ohjauksiinkin hyvin. Saman kohteen kiertäminen kaksi kertaa peräkkäin on ollut haaste. Puolessa välissä Ruska istahti alas ja huuti minulle. Toiselle kierrokselle pitikin siirtyä vähän kerrallaan ja heitin namin aina hieman kauemmaksi ja kauemmaksi, kunnes lopulta Ruska kierti toisen kerran kohteen.
Kokeilimme erilaisia alustoja. Kävimme Sisukkaan järjestämässä pentuseikkailussa, jossa kokeilimme erilaisilla alustoilla liikkumista. Lisäksi hallilla kävelytimme Ruskaa maassa olevalla puomin lappeella. Myös liikettä olemme testanneet. Ruska sai nousta itse keinun ylösmenolle ja kouluttaja hieman liikutti keinua ylös ja alas. Hieman Ruskaa jännitti, mutta nousi kuitenkin uudelleen keinulle. Toisella kertaa keinua ei enää heiluteltu.
Putki oli Ruskalle alkuun todella jännittävä. Ruska ei halunnut edes koskea tassullaan putkea. Ruskaa totutettiin ensin tarjonnan kautta kulkemaan maata vasten olevan renkaan läpi. Sen jälkeen Ruska sai kulkea putken painon yli. Lopulta Ruska suostui kulkemaan pienimmillään olleen lyhyen putken läpi. Seuraavalla kerralla Ruska juoksi jo lyhyttä suoraa putkea innokkaana. Myös pitkää putkea suorana Ruska on kulkenut, mutta putken kääntäminen mutkalle oli liian iso askel. Otimme seuraavalla kerralla lyhyen putken, jota Ruska sai juosta edestakaisin. Hiljalleen vähän kerrallaan putkea käännettiin. Ruska rohkeasti teki putkea, mutta vielä emme kovin paljoa putkea mutkalle laittaneet.
Ruska on todella nopeasti oppinut asioita. Esimerkiksi nenällä käden koskettaminen oli alusta asti todella selkeää Ruskalle. Ruska tarjosi sitä jopa palkkaavalle koutsille, joka sattui kädet nostamaan ylös kehuessaan. Ja eilen Ruska teki sitä henkilön kanssa hallilla, jonka tapasi ensimmäistä kertaa viisi minuuttia aikaisemmin. Olemme myös aloittaneet juoksukontaktiharjoitukset esittelemällä Ruskalle maton. Jo toisella kerralla herneet aivoissa kohtasivat ja Ruska tajusi, miten palkkaa saa. Ruska katsoi mattoa, kunnolla tumpsautti tassunsa matolle ja kävi palkan. Ja aina vain uudestaan ja uudestaan. Eilen tehtiin mattotreeniä ehkä vasta viidennen tai kuudennen kerran, ensimmäisen kerran hallin häiriössä. Laitoimme maton molempiin päihin 1-2 metrin päähän kupit ja treenikaveri palkkasi toiseen kuppiin. Ruska taas selkeästi katsoi, missä matto on. Joitakin kertoja Ruska ei malttanut katsoa, mutta ohittaessaan muisti (emme ehtineet itse reagoida laisinkaan), kääntyi koskettamaan ja jatkoi matkaa palkalle. Että ei ainakaan voi Ruskaa syyttää siitä, etteikö kriteeriä tietäisi... Ruskalle on myös esitelty siivekkeitä ja niiden läpi juoksemista. Kerran koutsi laittoi pumpperin väliin, mutta koska Ruskalle se oli merkki hyppäämisestä, otettiin se pois. Viimeisellä pentuagilitykerralla Ruska juoksi lyhyen putken ja kahden siivekkeiden läpi palkalle, kun itse jäin taakse. Sekunnin epäröi kesken matkan, mutta jatkoi kuitenkin matkaa palkalle.
Seuraava tavoite meillä on saada Ruska kulkemaan mutkaputkesta, kestämään vieraiden ihmisten käsittelyä ja saada mattotreenit etenemään ja vahvistettua. Ruska jakaa maaliskuun Taigan ja Adan treenipaikat ja huhtikuussa jatketaan kaksi kertaa viikossa treenejä ja lisänä seuraavalla kaudella onkin myös kahden viikon välein oleva treenipaikka. Eli kesäkaudella saadaan viettää paaaaljon aikaa hallilla....
Taiga on kokenut suuren myllerryksen viimeisen puolen vuoden aikana. Viimeksi Taiga kävi hieronnassa kesällä. Heinäkuun lopussa se tippui koirankopin katolta. Olisin halunnut mahdollisimman pian viedä Taigan taas hierottavaksi, mutta hieroja oli vielä kesälomalla ja Taiga aloittikin juoksut, joten ei ehtinyt. Taiga astutettiin ja jätin Taigan pois agilityn parista. Liikuimme vain vapaana tai hihnalenkeillä. Lopulta Taiga synnytti. Taiga pysyi koko ajan yllättävän hyvässä kunnossa; turkki oli hyvä, eikä näyttänyt sellaiselta nääntyneeltä äitikoiralta kuin yleensä monet näyttää. Sää vaihteli jatkuvasti ja maa meni jäätikölle, joten Taiga on juoksennellut päättömänä jäätikölläkin. Agilitytreeneissä on huomattu, että Taiga ei taivu tiukasti vaan tekee etenkin vasemmalle käännöksen laajana kaarena.
Eilen vihdoin ja viimein Taiga pääsi hierontaan. Varoitin jo Niinaa, että älä säikähdä. Taiga painoi joulun aikaan enää 24 kiloa, mutta viikonloppuna mitattiin ja todettiin jo kilon painoa saaneen. Lisäksi nyt on lopulta karvatkin alkaneet irrota. Niina nauroi, kuinka Taiga näyttää tällä hetkellä enemmän jämtiltä kuin malamuutilta. Ollaanhan me saatu treeneissäkin kommentteja, että nyt se vasta sporttiselta näyttäää. Mutta. Kuinkas ollakaan, Taiga oli yllättävän hyvässä kunnossa! Lihakset ovat vielä olemattomat (ei ollut Niinan kommentti, vain omaa näkökulmaa), mutta etenkin etuosa oli ilman jumeja. Reidet olivat jumissa, etenkin etureidet ja etenkin vasenta takajalkaa keventi. Ja selkänikamissa löytyi iso jumi. SI:t eivät olleen myöskään niin jumissa kuin voisi synnyttäneellä nartulla olettaa olevan. Eli onni onnettomuudessa, että Taiga on joustavarakenteinen koira.
Taigan kanssa aloiteltiin jo ennen joulua rakentamaan taas pohjaa treenaamiselle. Vetolenkit ovat jääneet yksittäisiin kertoihin jäätikön takia, mutta agilityn pariin ollaan päästy. Taigan piti palata treenaamaan vasta joulun jälkeen, mutta Taiga selkeästi osoitti, että äitikoira on saanut tarpeekseen kotona olemisesta, joten lähdimme jo ennen joulua hallille. Ja Taigahan oli aivan super! Emme ole vieläkään tehneet keppejä, keinua ja A:ta ja rimat on ollut pääsääntöisesti 10-20 cm. Kerran rimat nostettiin 35 cm, mutta selkeästi Taiga ei ollut vielä siihen valmis. Lähtökohta kuitenkin oli, että haluan mahdollisimman kevyesti treenata ennen hierontaa eli keskityimme ratasuoritukseen ja ohjauskuvioihin.
Olen kaivannut Taigan kanssa treenaamista. Taiga on todella erilainen ohjattava kuin Ada. Kun Ada sai Juha Oreniukselta kommentin vahvasta estelukituksesta ja vaikeudesta sen purkamiseen, Taiga on superherkkä minun ohjaukselleni. Taigan kanssa en todennäköisesti tarvitsisi koskaan äänikäskyjä niin halutessani. Pystymme yhdessä vaihtamaan ohjauskuvioita tuosta noin vain ja Taiga lukee ohjausta, noudattaa ohjausta ja vauhti on hyvä! Kouluttajamme Heidi meitä haastaakin jokaisella treenikerralla ja heittää vain erilaisia ohjauskuvioita, joita meidän pitää tehdä. Ja yleensä selvitämme haasteet helposti! Edellisellä kerralla Heidi haastoi minut jopa ohjaamaan ilman käsiä ja ääntä yhtä aikaa! Se oli jo melkoinen haaste, mutta melkein selvitimme senkin.
Taiga on ollut todella hieno äiti. Se on tiukka, mutta todella huolehtivainen. Osa tavoista on jopa mennyt hieman yli ja jouduin esimerkiksi ruoan jälkeen laittamaan Taigan eri huoneeseen 1-2 tunniksi, koska pennut saivat Taigan oksentamaan oman ruokansa. Se on tuonut toki haasteita myös Taigan kunnon kohottamiseen. Siivoaminen on myös tärkeää Taigalle ja jos en ole itse paikalla, se edelleen siivoaa kotiin jääneen pentunsa jätökset. Taiga komentaa, mutta myös leikkii. Taiga ei yleensä ole se, joka menoa rauhoittaisi. Joitakin ikäviäkin tapoja Taiga on keksinyt, kuten kissan jahtaaminen. Ennen pentuja kissat saivat olla suht rauhassa, mutta nyt pennun innostuessa myös Taiga vetää överit kissojen kanssa.
Taiga selkeästi kaipaa jo aikuista seuraa. Olen kuitenkin ollut todella varovainen Taigan kohdatessa muita koiria. Omien koirien kanssa Taiga on saanut myös todella vähän olla keskenään sen jälkeen, kun pennut alakertaan muuttivat. Taiga on vieraita koiria ohimennen nähnyt ja silloinkin suurimmaksi osaksi veljeään Nukaa ja Desnaa. Nukan kanssa haistelivat, Nuka murisi ja Taiga vain kääntyi pois. Desnan kanssa ei ollut ongelmaa. Hiljalleen annan Taigan touhuilla oman lauman kanssa ja silloinkin aloitan rauhassa ilman pentua. Adan kanssa ovatkin hihnassa käyneet yhdessä kävelemässä ennen treenejä. Ja vielä ovat rauhassa samassa tilassa valvotusti ja hallitusti olleet. Mutta hiljaa hyvä tulee ja parempi vara ja niin edes päin. Laumadynamiikka on itselle todella tärkeä asia ja käytän mielelläni aikaa, jotta lauma saisi rauhassa totutella muutoksiin.
Olen todella kilpailuhenkinen ihminen. Asetan omalle toiminnalleni tavoitteita, enkä useinkaan tee tai harrasta mitään intensiivisesti ilman jotain tavoiteltavaa. Olen siitä varmasti ristiriitainen alaskanmalamuuttikasvattaja, että harrastan todella intensiivisesti agilitya malamuuttien kanssa. Suomessa on muitakin harrastajia, mutta puhdasrotuisia, rekisteröityjä alaskanmalamuutteja agilityn kisamaailmassa ei ole muita kuin minun koirani tällä hetkellä.
Monet alaskanmalamuutti-ihmiset eivät varmasti arvosta agilitytaustaani. Monet ovat sitä mieltä, että alaskanmalamuutti on vetokoira ja vain siihen liittyvät tulokset kelpaavat jalostuskoiralle. Harrastan myös vetourheilua, mutta olemme kisanneet vain harvakseltaan. Vetourheilussa kisaamisessa on meillä monia haasteita. Kisat on yleensä melko kaukana. Itsellä ei välttämättä ole resursseja tai haluja matkustaa viikonloppureissuja kisojen perässä. Kisakausi on tähän mennessä ollut myös lyhyt, koska talvella on harvassa ollut pikkuvaljakolle kisoja. Yleensä tarvitaan vähintään se kolme koiraa valjakkoon, eikä itsellä ole ollut 1. rekeä ennen talvea 2019, 2. kolme kisakelpoista koiraa yhtä aikaa ja 3. vielä treenattuna yhdessä niitä kolmea kisakelpoista koiraa. Sekalaumassa tulee helposti ongelmia mm. narttujen juoksuista, vieraita uroksia ei välttämättä pysty ottamaan laumaan tai sitten meillä on ollut todella huonoa tuuria ja joku koirista jostain syystä joutuu jäämään valjakosta pois. Tämä on toki yksi syy, miksi usein malamuuttien tai muiden rekikoirien kanssa lauma herkästi lähtee kasvamaan...
Oma tavoitteellisuus vetourheilussa on siis tällä hetkellä melko alhainen. Etenkin tänä talvena, kun lunta on vähän ja jokapaikka on jäässä. Kunhan pääsisi edes ajamaan! Tänä talvena vihdoin on tullut REK koe mahdollisuus myös kahden koiran luokassa sprinttimatkoilla. Tämä on loistava uudistus ja odotan mielenkiinnolla myös itse pääseväni tätä kokeilemaan! En tiedä onnistuuko tänä talvena, mutta toivottavasti seurat järjestävät näitä mahdollisuuksia myös jatkossa. Itse en halua kovin kylmiltään lähteä kisoihin. Taiga ei tällä hetkellä ole vielä fyysisesti hyvässä kunnossa, enkä ole niin paljoa ajanut Aslakin ja Adan kanssa, että uskaltaisin lähteä kahden koiran luokkaan kisafiilikseen niiden kahden kanssa ihan noin vain. Hieman kokemusta ja varmuutta tekemiseen kaipaisisin.
Agilityssä on helppo asettaa korkeitakin tavoitteita. Kisoja on lähellä, treenikavereita ja kouluttajia löytyy läheltä, tukea saa helpommin. Ainakin omasta mielestäni. Valitettavasti joissakin lajeissa ja järjestöissä ryhmähenki on mitä on, mutta itse tykkään meidän agilityporukasta ja olen saanut valtavasti sosiaalisista suhteista, opeista sekä ylipäätään kokemuksesta. Itsensä ja koiran kehittäminen nykytalvilla on helpompaa agilityssä kuin vetourheilussa. Siten meille onkin noussut tavoitteet luokkanousuista ja myös alaskanmalamuutin näkemisestä agilityn SM kisoissa.
Kuva Jesse H.
Harrastusten lisäksi minulla on tavoitteita myös kasvattajana. Minulla ei ole tarkoitus vain kasvattaa alaskanmalamuuttien määrää, vaikka se osasta siltä näyttää. Koirillani ei ole mm. edellä mainistuista syistä johtuen käyttötuloksia vetourheilussa. Nartuiltani löytyy agilitytuloksia. Aslak, Taiga ja Ada ovat keränneet näyttelytuloksia menestyksekkäästikin. Elän myös tiiviisti koirieni kanssa ja tunnen ne todella hyvin. Pentueissani on ollut tavoitteena kasvattaa itselleni. Molemmista pentueista olen jättänyt pennun kotiin kasvamaan, vaikka niitä on toki muuallekin riittänyt. Viimeisimmässä pentueessa tavoittelin sekä käyttöä että näyttöä. Karkeasti sanottuna malamuutin näköisiä koiria, Aslakin kovuus tasoittaen Taigan pehmeyttä, käyttöön soveltuvia koiria. Ajan myötä nähdään, miten yhdistelmä toimi loppujen lopuksi.
Tavoitteellisuus ja kilpailuhenkisyys ei saa kuitenkaan mennä terveen järjen edelle. Kun Ada kaatui putkessa edellisissä kisoissa, jätimme leikin siltä päivältä kesken ja jäimme joulutauolle. Pitää myös osata priorisoida ja ottaa huomioon omat resurssit; niin taloudelliset, fyysiset sekä psyykkiset resurssit. Mietin, mikä on mahdollista, mitkä tavoitteet ovat realistisia. Mitä jaksan. Mihin koiran taidot ja kunto riittävät. Ja sitten nostaa hieman tavoitteita, oppia ja kehittyä tehden parhaansa, mutta myös nauttia kaikesta yhdessä tekemisestä. Haluan myös tuoda alaskanmalamuutteja esille positiivisessa mielikuvassa sekä monipuolisena harrastuskoirana. Olen Sporttirakin kasvattajajäsen ja toivon, että sitä kautta pystyn myös lisäämään oppia sekä tukea harrastamiseen sekä kasvattamiseen ja tuomaan näkyvyyttä alaskanmalamuutille harrastuskoirana.
Kuunloisteen Tauriel eli Ruska oli ensimmäisenä syntynyt pentu 29.10.2019. Ruska syntyessään huudatti äitiään ja osasipa sekin alusta asti ääntään avata. Ruska ei ollut koskaan pentueen kasan alimmainen. Livahti nopeasti alta pois, jos joku päälle yritti. Kuitenkin siskonsa oli terävämpi ja rohkeampi, hieman liikaa äitiinsä tullut ja siitä johtuukin, että mummokoiraa mielistelevä Ruska sai jäädä elämään meidän laumassa.
Kun pentueesta enää siskokset olivat syntymäkodissaan, tuli näistä kahdesta kuin paita ja peppu. Toinen oli aina esimerkkinä toiselle niin hyvässä kuin pahassa. Aloitimme opettelemaan kutsumanimiä, harjoittelimme sisäsiisteyttä, istumista ja odottamista. Toisen kanssa harjoitellessamme toinen kiljui perään. Lopulta kuitenkin vahvan temperamentin omaavat sisarukset alkoivat etsiä paikkaansa ja kinoja alkoi syntymään. Ruska ei aina laskenut siskoaan esimerkiksi vesikupille samaan aikaan ja muutenkin leikki alkoi vakavoitumaan ja äänensävy muuttumaan. Pidemmän päälle siskokset eivät välttämättä siis olisi tulleet toimeen samassa laumassa.
Kun sisko sitten viimein lähti 10 viikkoisena omaan kotiinsa sijoituskoiraksi, Ruskalle siskon lähteminen toi taantumista esimerkiksi sisäsiisteyden suhteen. Ruska ei tehnyt ulos tarpeitaan vaan aina sisään tullessa teki ensimmäisenä pissan sisälle. Toki omat kiireet eivät helpottaneet oppimista, koska itselläni ei valitettavasti ollut tuntikaupalla aikaa Ruskan kanssa hengata pihalla odottamassa tarpeiden tekemistä. Vihdoin tuli ilta ilman menoja ja vietin kaiken kaikkiaan varmaan noin 2,5 tuntia illasta ulkona. Alkuun Ruska ei tehnyt pissaa ulos. Sisällä vahdin jokaista Ruskan liikettä ja kannoin ulos aina pissalle ruvetessaan. Ulkona ei siltikään tehnyt mitään. Lopulta muutaman tunnin taistelun ja iltaruoan jälkeen Ruska teki pissan ulos! Vielä ehti illan aikana kahdet pissat tekemään ulos. Viikonloppuna saimme taas ison edistyksen, kun suurin osa pissoista on tullut ulos. Kakkaa Ruska osaa pihdata, mutta olen tällä hetkellä vain todella iloinen, kun edes ne pissat alkaa ulos tulla.
Ruska on saanut opetella äitikoiran tukemana tarhailua. Mitään traagista ei asiassa ole ollut. Hyvin on pärjännyt, riehuneet äitikoiran kanssa ja nukkunut äitikoiran kanssa samassa kopissa. Toki Ruska ei pärjää vielä ulkona karvansa kanssa pitkiä aikoja ja olemme olleet aina kotona Ruskan ollessa tarhassa. Tänään oli taas vaihteeksi sen verran lämmin päivä, että tarhassa riehuessa Ruska oli "uinut" vesilätäkössä eli tuli sisään märkänä.
Ruska on muutaman kerran käynyt hallilla tutustumassa ympäristöön. Ensimmäisellä kerralla Ruska oli noin kuutisen viikon ikäinen ja halli sekä muut koirat jännittivät valtavasti. Ruska oli suorastaan paniikissa eikä edes ruoka maistunut. Toisella kerralla Ruskaa taas jännitti alkuun, mutta suostui lopulta syömään herkkuja ja liikkumaan hihnassa hallissa, otti herkkuja myös meidän tulevalta koutsilta ja sieti kaverin kelpiepentua lähellään. Kolmannella kerralla Ruska oli irti hallilla, kun rakennettiin treenirataa treenikavereiden kanssa. Myös kaverin sakemannipentu oli hallissa, mutta Ruska ei selkeästi tykännyt toisen päällekäyvästä tyylistä. Neljännellä kerralla Taiga lähti Ruskan kanssa hallille. Olimme hallissa vain viitisen minuuttia ja heittelin Taigalle lelua. Hiljalleen Ruska rentoutuu. Seuraavalla kerralla menemmekin ihan oikealle treenikerralle, kun Ada ja Taiga käy hieronnassa, eivätkä pääse itse treenaamaan. Eli tiedossa leikkiä ja target treeniä. Lisäksi reilun viikon päästä menemme Sisukkaan pentuseikkailuun, jossa Ruska pääsee kokeilemaan erilaisia pintoja, pallomeren, hajuharjoituksia ym. Tehtäviä, jotka rohkaisevat ja kehittävät ohjaajan ja koiran yhteistyötä. Helmikuussa aloitetaan pentuagilityn parissa.
Oman lauman parissa on tapahtunut selkeää rentoutumista, kun pennut ovat lähteneet omaan kotiinsa. Ruskaa jännittää monet asiat, kuten kovat äänet, vieraat koirat. Omien koirien kanssa Ruska on rentoutunut, eikä enää säikähdä jokaista tarhasta ulkoilun aikana kuultua omien koirien haukahdusta. Ohikulkevat vieraat koirat onkin toinen juttu, mutta olen ottanut tavaksi pitää aina takin taskussa herkkuja ja niillä olen jo usein saanut Ruskan rentoutumaan. Taigan kanssa Ruska leikkii jo rentoutuneesti ulkonakin, vaikka äidillä vauhtia onkin. Aslakin kanssa Ruska on myös rentoutunut, mutta uteliaan varautunut. Ruska ja Aslak ovat hengailleet yhdessä ulkona useamman kerran. Vanhukset saavat rauhassa antaa tilanteen kehittyä. Ada jo kerran on antanut Ruskalle kyytiä ja sen jälkeen olen ollut todella varovainen. Liekö tämä herkistänyt Ruskaa... Mutta en halua enää negatiivista kokemusta vaan yritän vain rohkaista Ruskaa eri asioissa.
Odottamisen taito edistyy hiljalleen. Istua Ruska osaa hienosti. Hihnassa olemista olemme harjoitelleet lähinnä omassa pihassa eniten. Toki olemme käyneet mm äitini luona kaupungissa sekä Mustissa ja Mirrissä. Kotihallin lisäksi kävimme naapuriseuran hallilla.
Viimeiset kaksi viikkoa on tullut oltua niin lomalla, että ei ole jaksanut edes blogia päivittää! Loma alkaa olla lopuillaan, joten nyt otin asiakseni tehdä päivitykset. Vuosi oli kiireinen. Lyhyesti sanottuna. Heti vuoden alusta aloitettiin Taigan viimeisen SERTin metsästys, joka vihdoin toukokuussa napattiin ja kesällä Tuusniemelle lopetettiin näyttelyvuosi meidän osalta Taigan ROP tuloksella. Ada aloitti vuoden Winter Kareliasta ollen VSP ja nappasi ensimmäisen NORD SERTinsä. Tarkoituksemme ei ole lähteä ulkomaille näyttelyihin.
Vetourheilussa kisarintamalla oli meidän osalta hiljaista. Kevään tavoitteet kaatuivat melko pitkälti Taigan juoksuihin. Olisimme halunneet kisata kolmella koiralla ja myös REK kokeet olivat haaveissa, mutta emme riskejä ottaneet, kun ensimmäisen kauden olimme reellä ajelemassa, emmekä halunneet juoksuista Taigaa ja veljeään Nukaa laittaa samaan valjakkoon. Pääsimme kuitenkin Rautavaaralle maaliskuussa Adan ja Nukan kanssa reellä ajamaan kahden koiran luokassa kaksipäiväiset kisat. Sää oli lämmin ja kisasimme huskeja vastaan, joten lopputuloksessa ei ollut mitään jännittävää. Agilityn rintamalla olikin jännitystä kaiken muunkin edestä. Taiga sai vihdoin keväällä kaksi nollatulosta ja ensimmäiset LUVAnsa. OIVA jäi odotuttamaan itseään pentusuunnitelmien takia. Saimme kuitenkin vihdoin osviittaa sitä, mitä agility Taigan kanssa voi parhaimmillaan olla, kunhan ongelmat saamme ylitettyä. Viime vuoden esteeksi nousi kepit ja syksyllä valitettavasti radan ulkopuolinen häiriö.
Adan kanssa saavutettiin vihdoin hienoja tuloksia ja kerättiin kakkosluokassa viime vuonna kakkosluokasta kuusi nollaa, kolme yliaikanollaa, tuloksia ylipäätään 12 ja hylättyjä vain viisi. OIVA saavutettiin toukokuussa ja toukokuun lopussa aloitettin kolmosluokassa kisaaminen hylättyjä keräämällä. Vuoden aikana kerättiin 23 hylättyä ja tuloksia 17. Tulosprosentti kääntyi siis luokkanousun myötä päinvastaiseksi. Nollia keräsimme kolme ja yliaikanollia kahdeksan. Adan kanssa suurin ongelma oli ihanneaikaan pääseminen. Lisäksi syksyllä Adalle tuli keppien lopettamisen ongelma, mutta puomi on vahvistunut ja Ada tekee tasavarmaa juoksaria kisoissa. Ada myös vuoden viimeisissä kisoissa kaatui putkessa pahasti, mutta on toipunut siitä hyvin.
Vuosi oli ensimmäinen vuosi rekiajeluilla. Kaikki aikuiset koiramme pääsivät reen eteen juoksemaan. Kuitenkin rohkeutta itselläkin oli vain kolmeen koiraan. Kaikki ovat saaneet kokeilla kaikkia paikkoja valjakossa. Aslak johtopaikkaa lähinnä kaksin Adan kanssa. Ada alkoi saada tarpeekseen Taigan härkkimisestä ja rupesi antamaan takaisin. Kerran kesken kaiken heittikin Taigan hankeen. Tunnustan ostaneeni kuonokopan ja usein laitoin Taigalle lähtöön kuonokopan, juoksimme pahimmat höyryt pois, otin kuonokopan pois ja saimme jatkaa rauhassa matkaa. Se ei tietenkään ole lopullinen ratkaisu. Keväällä saimme päättää rekikauden kauniiden maisemien ja hyvien urien keskelle Ruunaalle.
Riki kävi säännöllisen epäsäännöllisesti kaverikoiravierailuilla. Syksy painoittui paljon Adan agilityyn ja toisena isona teemana kennelin toisen pentueen alkuun saattaminen ja syntyminen.
Vanha vuosikymmen antoi minulle koirat, kennelin ja paljon uusia harrastuksia huomioiden myös uudet työkuviot yrittäjäksi ryhtyen. Nyt nostetaan katse kohti uutta vuosikymmentä. Vuoden 2020 tavoitteet: Mahdollisesti ainakin yhdet valjakkokisat kevätkaudella, syksyn osalta ei voi vielä suunnitelmia tehdä. Agilityssa tavoitteena nostaa Taiga kakkosluokkaan ja toiveena myös kolmosluokka. Adan kanssa tavoitteena kisaoikeus agilityn SM kisoihin. Ada jää agilitystä eläkkeelle vuoden loppuun. Ruskan kanssa aloittelemme agilityn pentukurssilla helmikuussa ja alamme tehdä pohjaa tulevaa agilityharrastusta kohden, kuten myös viimeistään syksyllä aloitamme vetourheilun, joten pohjaa kasvatetaan myös sitä varten. Rikin kanssa jatketaan kaverikoiratoimintaa. Aslakin kanssa ovet ovat avoimia vetourheilussa, mutta aika näyttää. Näyttelyissä Taigan kanssa käydään kokeilemassa valioluokassa pärjäämistä. Kesäkuussa Ruskan kanssa aloitetaan pentuluokassa ja elokuussa päästään jo junioriluokkaan. Kisa tulee olemaan kovaa, koska täällä päin on useita samanikäisiä malamuuttinarttuja.
Aika hujahtaa todella nopeasti ja pennut ovat jo kahdeksan viikkoisia! Pojat ovat jo muuttaneet uusiin koteihin ympäri Suomea ja sijoitusnarttu ilahduttaa meitä vielä Ruskan kanssa kotona.
Pennut vasta seitsemän viikon kynnyksellä murtautuivat pentulaatikosta. Sen jälkeen ne murtautuivat lemmiportista avaamalla kissojen luukun. Yksi uroksista etenkin oli todella nopeasti oppiva. Se ensimmäisenä tuntui ymmärtävän paperille tarpeiden tekemisen, mutta myös minua todella kovasti puraistessaan torujen jälkeen oli ainakin sen yhden illan käyttämättä yhtään hampaita minuun!
Pentujen tutustuminen laumaan on ollut hidasta. Kolmea aikuista tuntui vaivaavan viiden pennun olemassaolo ja ne saivat tutustua vain yksittäisiin pentuihin. Nyt kun pentuja on enää kaksi tutustuminen on helpompaa. Narttupennut ovat saaneet hengailla isikoiran kanssa ulkona vapaana. Isikoiran vauhti on vaan hieman jännittävää ja jopa kauhistuttavaa, eikä isikoira oikein ymmärrä, miksi pennut juoksevat karkuun. Annoimme jouluaattona Aslakin hengata pentujen kanssa sisällä ja nyt tuntuu, että pennut ehkä voisivat ymmärtää paremmin isikoiraa ja kokeillaan tänään uudestaan ulkoilua yhdessä.
Pennuilla on tullut painoa noin kilon viikkoon. Viime viikolla pennut painoivat tasaisesti 7 kilon verran. Eläinlääkärin tarkastus meni hyvin. Yhdellä oli kivekset laskeutuneet, yhdellä toinen liikenteessä ja yhdellä vielä kadoksissa. Polyneuropatiatestit otettiin samalla ja tuloksetkin jo saapuivat genotyypeiltään normaaleina. Sirutuskin meni ihan huomaamatta ja pennut olivat oikein reippaita eläinlääkärin käsittelyssä.
Pennut ovat saaneet viettää ensimmäistä jouluaan maistellen joulun makuja, aukaisten paketteja ja ulkoillen. Opettelemme uusia juttuja, kuten että ei saa huutaa ja pomppia ruokakuppeja valmistellessa. (Ovat myös oppineet, että aamulla herätessäni ja ulkoilun jälkeen voi mennä istumaan ja tuijottamaan keittiönpöytää, josko se ruoka-aika sieltä tulisi...) Äitikoira näyttää mallia, kuinka kiivetään sohvalle. Äitikoira myös opettaa hyviäkin tapoja, kurittaa ja leikkii pentujen kanssa. Iltaisin vetäävät yhdessä iltavillit, joissa Taiga ei ainakaan se rauhoittavin tekijä ole.
Pennut talossa ovat todella väsyttävää aikaa, mutta myös todella ihanaa aikaa. Jouluaattona, kun ihan oikeasti kaikki vierailut ja velvollisuudet ja perinteet oli ohi, itsellä iski todella kova väsymys. Kuukauden päivät olen saanut juosta paikasta A paikkaan B, on ollut vierailijoita, työasiat, jouluvalmistelut, velvollisuudet koirien kanssa ja harrastukset. Nyt vihdoin on muutama päivä ilman mitään. Nyt vain ollaan ja nautitaan olemisesta ja pentujen kasvamisesta ja oppimisesta. Poikia on todella kova ikävä, mutta tiedän niitä vielä näkeväni jatkossa ja tiedän niiden hyvät kodit saaneen!
Adalla on syksyn aikana riittänyt treenaamista. Kisoja ei marraskuussa ole vielä ollut, mutta tulevan viikonloppuna suuntaamme taas Kuopioon. Välillä on tuntunut, että tututkin jutut ovat olleet vaikeita. Välillä taas suurin osa on sujunut kuin tanssi ja olemme kehittyneet monissa asioissa.
Marraskuun keskeisin tavoite on ollut Adan itsenäinen keppiosaaminen. Etupalkkaa hyödyntäen opetin Adan itsenäisesti hakemaan oikean keppivälin ja tekemään kepit loppuun minun sijainnistani huolimatta. Tällä hetkelle olemmekin siinä pisteessä, että Ada osaa hakea hyvin kepit ja etupalkan avulla on saanut vauhtia. Vauhti pitäisi saada myös pysymään, vaikka etupalkkaa ei aina olisikaan ja seuraavaksi pitäisi keskittyä myös keppien itsenäiseen lopetukseen. Melko hyvin Ada sietää sen, että otan sivuttaista etäisyyttä tai jään hieman taakse, mutta lähtee edelleen herkästi liikkeni mukaan, jos lähden vastakkaiseen suuntaan Adan etenemissuuntaan nähden.
Puomin kanssa palaamme taas hieman askeleen taaksepäin ylösmenokontaktin osalta. Tai siis oikeastaan edelleen siedätän Adaa etupalkan kanssa osumaan kontaktialueille.
Kokonaisuutena Ada tekee hyvää työtä, on vauhdikas ja varmempi, etenee hyvällä sykkeellä. En aina enää edes ehdi ohjaamaan edestä päin vaan poispäinkääntöjä pitää hyödyntää ja ottaa takaaleikkaukset haltuun pitäen vauhdin samana.
Marraskuun alussa oli Joensuun agilityurheilijoiden seuramestaruuskisat. Kisaavien maksiluokassa tuli ainoastaan kaksi nollatulosta ja jäimme Adan kanssa hitaampana kakkossijalle.
Pennut on jo 19 vuorokauden ikäisiä eli kolme viikkoa alkaa olla täynnä. Painoa on jo kaksi kiloa. Pennut kasvavat hurjaa vauhtia! Pentupakettien valmistelut on aloitettu, rekisteröinti on aloitettu, varattu pentutarkastus + sirutus + polyneuropatiatestin ottaminen ja vieraita otettu jo vastaan pentuja rapsuttelemaan. Taiga on tuttujen antanut mennä pentujen luokse hienosti, mutta vieraampien ihmisten kanssa Taiga on selkeästi epäluuloisempi.
Taiga on käynyt lyhyillä kävelylenkeillä. Tarkoitus on nyt aloittaa hiljalleen saamaan Taigalle taas lihasmassaa takaisin. Siksi Taiga on totutellut taas muun lauman kanssa olemiseen ja tavoitteena saada Taiga ja Aslak juoksemaan yhdessä pihalle pian. Taiga on tähän asti ollut ulkona yksikseen. Tänään yritin saada leikkimään lempilelullaan ja juoksemaan, mutta sää oli ikävä ja Taiga lelun kanssa juoksi aina portaille odottamaan. Kokeilimme myös pari kertaa keppejä. Ensin yritin etupalkan kanssa, mutta Taiga juoksi suoraan kepeistä ohi. Sitten otin itse palkan ja silloin Taiga teki kepit pari kertaa. Olemme Taigan kanssa sisällä myös treenanneet maton koskettamista takajaloilla puomia muistutellen ja nenällä käden koskettamista.
Pennuilta leikattiin kynnet ensimmäisen kerran kahden viikon iässä. Tänä aamuna leikkasin jo toistamiseen. Huomasin myös eilen illalla, että hampaat ovat puhjenneet. Silmät aukesivat noin 11-13 vuorokauden iässä. Ensimmäinen matokuurikin on annettu jo. Ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa pennut saivat 18 vuorokauden iässä. Tällä kertaa meillä syötetään pennuilla Eukanubaa.
Pentuja on opetettu käymään tarpeillaan sanomalehden päällä. Silloin, kun olen paikalla ja pennut heräävät, olen nostanut ne heti sanomalehdelle. Etenkin yksi uroksista on oppinut hyvin ja tänäänkin itse siirtyi puolen metrin päähän sanomalehdelle pissalle. Se meni matolle makaamaan, josta kohta nousi ja meni kakalle sanomalehden päälle.
Pennuilla alkaa löytymään luonnetta koko ajan paremmin. Tällä viikolla ne ovat oppineet murisemaan, haukkumaan ja ärisemään toisilleen. Odotellaan, että vielä paremmin rupeaa löytymään erilaisia persoonia, ennen kuin päätetään pentujen kodit. Kaikki pennut ovat tällä hetkellä varattuja.
Itselle on haasteellista tehdä päätös siitä, kumpi narttu jää kotiin. Toinen menee sijoitukseen, eikä matka pitkä ole, mutta itselle jäävän kuitenkin on tultava toimeen laumassa ja tavoitteena on agility- ja vetokoira. Molemmat nartut tulevat käymään näyttelyissä. Toinen nartuista on soopeli ja nyt jo eroaa hieman nallemaisempana olemukseltaan. Toinen on enemmän harmaavalkoinen hieman soopelin vivahteella. Selkeästi hieman sirompi. Molemmat ovat terhakan oloisia temperamentiltaan, soopeli ehkä hieman temperamenttisempi. Eli saadaan vielä hetki seurata pentujen kasvua ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
Muu lauma on saanut hiljalleen nähdä pentuja. Taiga ei vielä ole ollut mukana, mutta Taiga on jäänyt muiden pentujen luokse rauhassa, kun olen ottanut yhden pennun kerrallaan alakertaan muita tapaamaan. Ada rakastaa pentuja ja on ruvennut hieman egoilemaan vieraille koirille. Riki on vielä tyytyväisenä vain haistellut. Aslak on ollut innoissaan, mutta toisaalta kerran säikähti pentua. Välillä saavat hieman tutustua pentuihin, mutta paremmin vasta 4-5 viikkoisena.
Pitkä odotus sai vihdoin tiistaiaamuna päätöksensä, kun puoli viideltä ensimmäinen Taigan pentu syntyi. Taiga halusi tehdä kaiken kunnolla pitkän kaavan mukaan ja ensimmäisen kerran lämpö laski alle 37 asteen jo torstai-iltana, mutta nousi pian takaisin yli 37, ja seuraava lämpöpiikki tuli lauantaina. Sunnuntaina Taigan käytös antoi viitteitä, että synnytys lähestyy, mutta lämpö laski pysyvästi vasta sunnuntai-iltana. Koko maanantaipäivä jännitettiin, että joko nyt.. Vai nyt.. Kohta.. Mutta edelleen maanantai-iltana menimme normaalisti nukkumaan, eikä lämpö ollut vielä lähtenyt nousuun kunnolla. Kahdelta yöllä heräsin ja käytin Taigan pihalla ja mittasin jälleen lämmöt, eikä lämmöissä edelleen ollut muutoksia. Hieman Taiga oli ehkä levottomampi, mutta kaikista huonosti nukutuista öistä johtuen nukahdin melko pian uudelleen sohvalle. Puoli viideltä heräsin Taigan kiljuntaan kuin Taigaa olisi tapettu. Kiirehdin pentulaatikolle tutkimaan Taigaa, jolloin Taiga meinasi jopa puraista minua. Samalla tajusin, että ensimmäinen pentu oli jo melkein kokonaan syntynyt.
Kahden seuraavan tunnin aikana syntyi kaksi pentua lisää. Ne syntyivät rauhassa ja melkein huomaamatta. Jäimme odottamaan vielä kahta pentua (kävimme röntgenissä, jossa löydettiin viisi pentua). Pari tuntia oli aivan hiljaista ja mieskin lähti jo töihin. Jälleen meinasi itsellä väsymys viedä voiton, mutta näin, että Taigalla pieniä supistuksia oli. Pentulaatikkoon oli valunut jo melko paljon verta ja huomasin, että Taigan karvoissa oli vihreää. Soitin eläinlääkärille, joka neuvoi rauhassa odottamaan. Hän totesi, että älä tuijota väriä vaan aikaa. Kun kerta supistuksia oli, ohjeeksi sain odottaa puolisen tuntia. Kohta puhelun jälkeen tajusin, että laatikossa oli myös vettä ja ynnäilin oireita ja keksin, että todennäköisesti pennun sikiöpussi on hajonnut. Onneksi melkein samantien näin jalat ja tajusin, että kaiken lisäksi pentu syntyy takajalat edellä. Laitoin hanskat käteen ja yritin Taigaa varovasti auttaa. Taiga ei kuitenkaan apua halunnut ja sai puserrettua pennun ulos itse. Taiga onneksi oli reipas putsailija ja pentu oli heti virkeänä. Jäin siis odottamaan vielä viimeistä pentua, joka sujahtikin jo vartin sisällä edellisestä maailmaan.
Kaikesta odottamisesta huolimatta Taiga halusi olla kätilöystävällinen ja hoiti homman viidessä tunnissa loppuun. Ongelmaksi meinasi muodostua Taigan saaminen pentulaatikosta tarpeilleen ja pesulle. Hihnaan piti laittaa ja puoliväkisin viedä pihalle. Kaikki siivoukset sain vihdoin tehtyä ja istahdin pentulaatikkoon tutkimaan ja mittaamaan pennut. Kaikki oli hyvin.
Taiga on ollut hyvä äiti. Taiga ei halunnut ensimmäisinä päivinä herkästi poistua pentujen luota, mutta hiljalleen on suostunut kävelylle tai tullut sohvalle kanssani makoilemaan. Ruoka maistuu hyvin ja vatsakin on kerran vasta ollut osittain löysällä.
Pentujen ollessa kahden vuorokauden ikäisiä, pääsi Ada sisään. Portti oli välissä ja Ada ei pystynyt näkemään pentulaatikolle, mutta Taigan kanssa tervehtivät toisiaan portti välissä. Kaikki sujui hyvin. Kolmen vuorokauden iässä eli tänään pääsivät myös pojat sisällä käymään samalla tavalla. Aslakille jopa näytimme portin takaa paria pentua. Kaikki on sujunut todella hyvin ja Taigalla ei ole ollut kertaakaan tarve rähistä kellekään. Taiga kävi myös Rikin kanssa kävelyllä yhdessä.
Tällä hetkellä meidän laumassa on paljon pissaa, kakkaa ja pennun tuoksuista elämää! (Eli sitä pissiä ja kakkaa!)
Juha Orenius saapui Joalle kouluttamaan tänä viikonloppuna. Olimme Adan kanssa ainoastaan lauantaina (koska joskus on vaan priorisoitava). Radalla oli paljon meille tuttua, kuten takaakierrot ja ininit. Radalla oli myös kohtia, jotka tiesin vaikeaksi ja joissakin kohdissa tein tarkoituksella asiat vaikeaksi valitsematta sitä helpointa ohjausta, jonka tiesin meidän jo osaavan. Emmehän me mitään voisi oppia, jos tekisimme aina niitä samoja luihin ja ytimiin jo muotoutuneita ohjauksia.
Ensimmäiseksi ongelmaksi meille muodostui kepit. Keppialoitus ei sinänsä, mutta Adan viime aikoina ongelmaksi asti muotoutunut "älä vaan tee mitään ohjauskuvioita keppien jälkeen tai en osaa tehdä keppejä loppuun" -tapa toi suuria haasteita tällä radalla. Keppien jälkeen piti tehdä pienimuotoinen päällejuoksu, mutta Ada joko juoksi väärään putkenpäähän tai jätti kepit kesken. Itsellä tuli jo heti turhautuminen päällimmäiseksi tunteeksi ja sen jälkeen koin vain kiirettä, että ehditään jotain oikeasti oppiakin ja kokeilla. Jätettiin kepit lopulta hautumaan ja kotiläksyksi.
Jatkettiin putkesta vaikeaan inin kulmaan. Olisin toki voinut helposti tehdä saksalaisen, mutta tässä kohtaa tarkoituksella hain haastavampaa ohjausta. Tässä Juha minulle kädestä pitäen näytti, missä asennossa minun pitäisi olla, jotta saisin Adan tulemaan ininiin.
Keinulta hypylle ja puomin alta menevään putkeen ja kiireellä sen jälkeen persjättöön. Seuraava ongelma olikin se putken hakeminen. Koko ajan Ada lähti liikkeeni mukana ohi putken. Kouluttajani oli katsomassa treeniä ja yritti vinkata minulle vastaisen käden käyttöä, mutta en ymmärtänyt hänen eleitään kentän reunalta. Kyllä Ada lopulta meni putkeen ja sain pistää töppöstä toisen eteen, että ehdin persjättöön putken jälkeen.
Toisella kierroksella pääsimme paremmin vauhtiin. Loppu olikin meille enemmän tutumpaa inin kulmia sekä erilaisia takaakiertoja upean puomin kera. Yhden ininin ajoitusta kävimme tarkemmin läpi ja Juha sitten totesikin, että otatko sitten kaikki 29 estettä. En halunnut jäädä hinkkaamaan keppejä, joten otettiin vain 24 estettä. Hieman alkoi hapottamaan lopuksi ja kolmanneksi viimeisellä esteellä ei enää vain ohjaus pitänyt.
Kotiläksynä: kepeiltä poistumisia, keinu kuntoon (Ada isona koirana saa painettua keinun alas ennen kontaktialuetta ja hyppää sen yli), putken hakemiset sekä inin kulmia.
Näiden lisäksi edelliset kotiläksyt kisoista/treeneistä: puomin tekeminen ohjaajan sijainnista huolimatta, takaakierrot vieläkin itsenäisemmäksi
Herranjestas, miten aika kuluu! Aika juoksee, kun tekemistä on valtavasti! Syksy on menty taas täydellä kalenterilla. Joka viikonloppu on ollut jotain suunnitelmia, kisoja ja treenejä. Valitettavasti tänä vuonna tuntuu olevan tällainen tapa, että kirjoittelen meidän kuulumisia kootusti. Koitan parantaa tapani tässä loppuvuoden aikana. Toivottavasti aikaakin ja jaksamista on paremmin, kun pentusuunnitelmat etenee ja kahden viikon päästä olisi aika odottaa pentujen syntymistä ja jään pentulaatikolle hengaamaan kahdeksi viikoksi. Tästä päästääkin ensimmäiseen aiheeseen, eli:
TAIGAN TIINEYS
Viime keväänä Taigan astutus ei onnistunut, joten tänä syksynä tavoitteena oli kokeilla uudestaan. Odotukset eivät olleet suuret ja takaraivossa oli jo ajatus toisen uroksen miettimisestä. Kuitenkin halusin käyttää ensisijaisesti Aslakia Taigan partneriksi, joten en halunnut tässä vaiheessa miettiä muita vaihtoehtoja. Jos astutus ei nyt onnistuisi, olisi ensi keväänä ollut aika kokeilla toista urosta.
Kaikesta pessimistisestä asenteesta huolimatta eräs kaunis maanantai-ilta kokeilin yksikseni vain hieman koirien fiiliksiä miehen vielä ollessa töissä ja kas kummaa; koirat oli nalkissa. Yksin homma oli fyysisesti hieman rankahko, kun Taiga olisi halunnut paeta tilanteesta ja Aslak ihmetteli kiljuvaa toista puoliskoaan. No, tästä selvittiin ja seuraavana päivänä saatiin vielä toinen nalkki aikaiseksi; tällä kertaa odotin miehen töistä kotiin kaveriksi.
Taiga on tässä tiineyden aikana ehtinyt nukkua, pissata kolme mattoa, oksentaa yhden, tehdä parit kakat sisään, ärhennellä omille koirille, mörköillä tuttujakin ihmisiä. Tällä hetkellä vuorokausia on jo 46 ja energiaa on melko paljon. Edelleen pomppii ja riehuu, vaikka maha kasvaa koko ajan hiljalleen. Viime lauantaina otti vielä muutaman ylimääräisen juoksukierroksen pihan ympäri meidän veteraanin kanssa vahingossa. Hieman kauhuissani katselen Taigan menoa, mutta toivotaan loppuajan hyvin sujuvan ja kahden viikon päästä odotellaan pienten malamuuttien syntymistä meidän kenneliin.
AGILITY
Taiga jäi elokuun lopussa agilitystä pois. Kävimme elokuun alussa Taigan kanssa viimeiset kisat tälle vuodelle juoksemassa hyvällä fiiliksellä valitettavasti ilman tuloksia. Taiga ei ole oikein jaksanut ymmärtää, miksi ei ole päässyt treeneihin tai kisoihin mukaan, mutta nyt on jo luovuttanut mukaan änkeämisen suhteen ja siirtyy huoneen nurkkaan mököttämään Adan lähtiessä mukaan. Vuoden vaihteessa otan aikaisintaan Taigan taas hallille mukaan. Riippuen toki Taigan toipumisesta. Yhtään jos äitiinsä tulee, olemme ajoissa liikkeellä synnytyksen jälkeen. Jokainen kuitenkin yksilö ja seuraillaan Taigan synnytystä ja toipumista Taigan parasta ajatellen.
Ada on todella kovalla treenien suhteen tänä syksynä. Jatkamme edelleen Sisukkaan Heidin kanssa kerran viikossa ja olemme myös seuramme pienryhmätoiminnassa omatoimiryhmässä huippu treeniporukan kanssa. Olemme jokainen ryhmäläinen myös aloittamassa tulevana viikonloppuna Juha Oreniuksen valmennuksessa ja tarkoitus on mm. kotiläksyjä näistä treeneistä tehtävän. Orenius tulee kouluttamaan seuralllemme neljä kertaa puolen vuoden aikana. Tämän syksyn Ada saa olla mukana ja mahdollisesti Taiga siirtyy valmennustiimiin kevääksi.
Adan kanssa ollaan kehitytty edelleen paljon, mutta löydetty myös paljon lisää treenattavaa. Toinen kouluttaja totesi eräistä kisoista, että Ada liikkuu kisoissa hitaammin kuin treeneissä. Toki yleensä ainoastaan meidän hallilla on kivituhkapohja ja siellä, missä kisoissa käydään, on yleisin keinonurmi. Olen todennut, että Ada varoo keinonurmea, joten se tekee todennäköisesti Adan hitaammaksi. Kummallista ehkä, mutta Adalla toki voi olla myös hieman korkeampi vire treeneissä, koska palkkaus on hyvin erilaista treeneissä ja kisoissa. Ja kouluttajat on vaan niin ihania! Lähdimme siis kokeilemaan Adalle palkkarasiaa. Siinä on superpalkka, joka viedään yhdessä tavoitepaikkaan. Adalla on vire noussut treeneissä edelleen ja tällä hetkellä opetellaan vielä vahvasti sietämään superpalkan läsnäolo. En ole uskaltanut kisapaikalle vielä palkkarasiaa tuoda. Tavoite kuitenkin, että voitaisiin kisoissakin jättää rasia sivummalle ja Ada tietäisi, että radan jälkeen saa superpalkan ja näin saataisiin nostettua virettä myös kisoissa.
Syksyn aikana on uutena haasteena noussut, että en saa tehdä keppien jälkeen jostain syystä oikeastaan yhtään mitään. Jos teen esimerkiksi valssin liian aikaisin, Ada epäröi pitääkö sitä kahta viimeistä keppiväliä suorittaa. Sama tapahtuu ohjauskuviosta riippumatta. Lähdemme siis palkkarasian kanssa vahvistamaan keppien loppuun suorittamista, vaikka minä tekisin mitä vain. Olemme myös itsenäistä keppien aloitusta ja lopetusta opetelleen palkkarasian kanssa. Tässäkin pitää hieman malttia vielä opetella...
Viime kisoissa päästiin taas seuraavaan treenattavaan asiaan: puomin itsenäinen tekeminen loppuun saakka. Ainahan olen tiedostanut asian, mutta nyt saimme Adan ainoan puomivirheen ties miten pitkään aikaan, kun puomin alla meni putki ja jouduin ottamaan sivuttaisetäisyyttä. Virhe ei sentään tullut pitkään hinkatulta ylösmenokontaktilta vaan alasmenokontaktilta. Tämä siis lisätään treenilistalle.
Viime Viikonloppuna palasimme puolen vuoden tauon jälkeen palkinopalleille! Ensimmäistä kertaa kolmosluokassa sijoituimme kolmen parhaan joukkoon! Ensin Anne Savioja ihastui, kun kolmen parhaan joukossa ei ollut yhtään bortsua ja ihasteli Adaa kolmannella pallilla. Toisella radalla Seppo Savikko haastoi koirakoita radallaan ja radalla piti osata mm. lähteä poispäin radasta, kontakti-putkierottelua, sanallista este-erottelua, takaakierrot ja inin, pitkät estevälit, puomilla etäisyys ohjaajasta, poispäinkäännös. Ja 19 koirakosta malamuutti oli ainoa, joka suoritti radan tuloksen arvoisesti!! Nollat edelleen odotuttaa, mutta oli superhieno fiilis nousta ykköspallille malamuutin kanssa seurakavereiden tsempatessa ja kannustaessa! Olen todella kiitollinen siitä kannustuksen määrästä, jota me seurassamme saamme! En olisi voinut hienompaan treeniporukkaan päästä!
Adan kanssa oli tavoite päästä Joensuuhun agilityn SM kisoihin 2020, mutta Joensuussa ei olekaan ensi vuonna SM kisoja. Yritämme kuitenkin tavoitella SM kisoja 2020, missä ne ikinä sittten ovatkaan. Toki olisi hyvä niitä nollia ruveta keräilemään... Nuo yliaikanollat ei kuulema ole riittäviä... 😂 (vau, en olekaan ennen käyttänyt täällä tuollaisia hymiöitä!)
VETO
No, alkuun heti tunnustus, että päätin olla huono alaskanmalamuuttikasvattaja ja jättää tänä talvena vetokisat kisaamatta, jos vaihtoehtona on agility vs vetourheilu. Ihan vain tuon agilityn SM kisatavoitteen ja Adan agilityeläkkeelle jäämisen 2020 vuoden loppuun takia. Viimeiset tavoitteet ja boostit ja sitten Ada keskittyy vetotouhuihin ja Taigaan siirtyy suuremmat tavoitteet agilityn saralla.
Olemme siis syksyn ajelleet Aslakin ja Adan kanssa omaksi iloksi kickbikella. Aslak on vuosien aikana yllättänyt ja siitä on tullut hieno, tasapainoinen työskentelijä. Kerrankin oli pimeys yllättämässä, kun olimme metsässä epätasaisessa maastossa ja keskityin itse vain tasapainoittelemaan kyydissä ja annoin Aslakin valita parhaan reitin. Ja hienostipa Aslak selviytyi tehtävästä! Ohituksetkin sopivalla etäisyydellä muista koirista on edistynyt luopumistreenillä.
Adan kanssa olemme myös kaksin käyneet kickbikelenkillä. Ada on aina ollut hieno etenijä ja Adan kanssa on ollut aina hieno lähteä yhdessä lenkille ja metsään. Eipä siitä sen kummempaa. My The Dog! Adan kanssa olimme myös syys-lokakuun vaihteessa Viekijärvellä telttailemassa kaksi yötä. Treenasimme Nukan sekä monien huskien kanssa viikonlopun ajan ja keskustelimme laavulla kokemuksista ja kaikesta muusta mahdollisesta. Oli taas todella hieno viikonloppu! Adalla oli huono kunto, mutta ohitukset olivat supereita ja ahtauskaan tai toisten koirien kiinnostus ei haitannut Adaa. Miun luottokoira! Adan kanssa nukuttiin yhdessä teltassa toisiamme lämmitellen ja parkkiketjussa myös malamuutista vihdoin ja viimein lähti hieman ääntä. Ja itsekin sai vain olla ja nauttia luonnosta ja rauhasta!
Kuva Eliisa Kiiskinen
MUUTA KUULUMISTA
Riki on käynyt enemmän ja vähemmän kaverikoiratouhuissa. Aika on mennyt paljolti kaikkeen muuhun, joten vapaaehtoistyöstä se on sitten ollut pois. Pitäähän sitä tunnustaa, että melko kiireistä on ollut syksy meidän laumassa. Viikonloppu Viekijärvellä oli superviikonloppu siltäkin osin, että sai ihan oikeasti rauhoittua. Ei ollut aikatauluja, eikä tavoitteita. Oltiin ja rauhoituttiin, ajettiin porukassa ja nautittiin vain toistemme seurasta. Kaksi päivää sain ajatukset kaikesta muusta suunnattua vain omaan olemiseen ja unohtaa kaiken muun. Nautin täydestä sydämestä.
Ensi viikko on syysloma ja olen vain kaksi päivää töissä. Alkuviikosta käyn itse hieronnassa sekä Ada ja Aslak pääsee lihashuoltoon. Tästä johtuen olemme treenitauolla tiistaista eteenpäin ja vain viikon päästä sunnuntaina olisi kisat tiedossa Adan kanssa. Aiomme siis vain rentoutua ja nautin pihahommista kiireettömästi. Hengaan masunkasvattajan kanssa ja rupeamme suunnitelemaan pentulaatikon kasaamista. Sen jälkeen enää viikko töitä ja sitten kaksi viikkoa vain pentuarkea.
Koulutan jälleen agilityä talvikaudellakin. Nautin suunnattomasti kouluttamisesta! Jälleen en voi kuin kehua meidän seuran ihmisiä. Jällleen koulutettavat ovat ihan supereita ja on mahtava nähdä kehitys ja oppimisen ilo. On mahtavaa, että pystyy auttamaan ja neuvomaan. Koiraharrastus on tuonut valtavasti uusia tuttavuuksia, uusia kokemuksia ja mahtavia tunne- ja oppimiskokemuksia!
PS. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä... Tiedän, miten ne ärsyttää...
