Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistreenit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistreenit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. lokakuuta 2019

Syyskuulumiset!

Herranjestas, miten aika kuluu! Aika juoksee, kun tekemistä on valtavasti! Syksy on menty taas täydellä kalenterilla. Joka viikonloppu on ollut jotain suunnitelmia, kisoja ja treenejä. Valitettavasti tänä vuonna tuntuu olevan tällainen tapa, että kirjoittelen meidän kuulumisia kootusti. Koitan parantaa tapani tässä loppuvuoden aikana. Toivottavasti aikaakin ja jaksamista on paremmin, kun pentusuunnitelmat etenee ja kahden viikon päästä olisi aika odottaa pentujen syntymistä ja jään pentulaatikolle hengaamaan kahdeksi viikoksi. Tästä päästääkin ensimmäiseen aiheeseen, eli:


TAIGAN TIINEYS

Viime keväänä Taigan astutus ei onnistunut, joten tänä syksynä tavoitteena oli kokeilla uudestaan. Odotukset eivät olleet suuret ja takaraivossa oli jo ajatus toisen uroksen miettimisestä. Kuitenkin halusin käyttää ensisijaisesti Aslakia Taigan partneriksi, joten en halunnut tässä vaiheessa miettiä muita vaihtoehtoja. Jos astutus ei nyt onnistuisi, olisi ensi keväänä ollut aika kokeilla toista urosta. 

Kaikesta pessimistisestä asenteesta huolimatta eräs kaunis maanantai-ilta kokeilin yksikseni vain hieman koirien fiiliksiä miehen vielä ollessa töissä ja kas kummaa; koirat oli nalkissa. Yksin homma oli fyysisesti hieman rankahko, kun Taiga olisi halunnut paeta tilanteesta ja Aslak ihmetteli kiljuvaa toista puoliskoaan. No, tästä selvittiin ja seuraavana päivänä saatiin vielä toinen nalkki aikaiseksi; tällä kertaa odotin miehen töistä kotiin kaveriksi. 


Taiga on tässä tiineyden aikana ehtinyt nukkua, pissata kolme mattoa, oksentaa yhden, tehdä parit kakat sisään, ärhennellä omille koirille, mörköillä tuttujakin ihmisiä. Tällä hetkellä vuorokausia on jo 46 ja energiaa on melko paljon. Edelleen pomppii ja riehuu, vaikka maha kasvaa koko ajan hiljalleen. Viime lauantaina otti vielä muutaman ylimääräisen juoksukierroksen pihan ympäri meidän veteraanin kanssa vahingossa. Hieman kauhuissani katselen Taigan menoa, mutta toivotaan loppuajan hyvin sujuvan ja kahden viikon päästä odotellaan pienten malamuuttien syntymistä meidän kenneliin. 

AGILITY

Taiga jäi elokuun lopussa agilitystä pois. Kävimme elokuun alussa Taigan kanssa viimeiset kisat tälle vuodelle juoksemassa hyvällä fiiliksellä valitettavasti ilman tuloksia. Taiga ei ole oikein jaksanut ymmärtää, miksi ei ole päässyt treeneihin tai kisoihin mukaan, mutta nyt on jo luovuttanut mukaan änkeämisen suhteen ja siirtyy huoneen nurkkaan mököttämään Adan lähtiessä mukaan. Vuoden vaihteessa otan aikaisintaan Taigan taas hallille mukaan. Riippuen toki Taigan toipumisesta. Yhtään jos äitiinsä tulee, olemme ajoissa liikkeellä synnytyksen jälkeen. Jokainen kuitenkin yksilö ja seuraillaan Taigan synnytystä ja toipumista Taigan parasta ajatellen.

Ada on todella kovalla treenien suhteen tänä syksynä. Jatkamme edelleen Sisukkaan Heidin kanssa kerran viikossa ja olemme myös seuramme pienryhmätoiminnassa omatoimiryhmässä huippu treeniporukan kanssa. Olemme jokainen ryhmäläinen myös aloittamassa tulevana viikonloppuna Juha Oreniuksen valmennuksessa ja tarkoitus on mm. kotiläksyjä näistä treeneistä tehtävän. Orenius tulee kouluttamaan seuralllemme neljä kertaa puolen vuoden aikana. Tämän syksyn Ada saa olla mukana ja mahdollisesti Taiga siirtyy valmennustiimiin kevääksi. 


Adan kanssa ollaan kehitytty edelleen paljon, mutta löydetty myös paljon lisää treenattavaa. Toinen kouluttaja totesi eräistä kisoista, että Ada liikkuu kisoissa hitaammin kuin treeneissä. Toki yleensä ainoastaan meidän hallilla on kivituhkapohja ja siellä, missä kisoissa käydään, on yleisin keinonurmi. Olen todennut, että Ada varoo keinonurmea, joten se tekee todennäköisesti Adan hitaammaksi. Kummallista ehkä, mutta Adalla toki voi olla myös hieman korkeampi vire treeneissä, koska palkkaus on hyvin erilaista treeneissä ja kisoissa. Ja kouluttajat on vaan niin ihania! Lähdimme siis kokeilemaan Adalle palkkarasiaa. Siinä on superpalkka, joka viedään yhdessä tavoitepaikkaan. Adalla on vire noussut treeneissä edelleen ja tällä hetkellä opetellaan vielä vahvasti sietämään superpalkan läsnäolo. En ole uskaltanut kisapaikalle vielä palkkarasiaa tuoda. Tavoite kuitenkin, että voitaisiin kisoissakin jättää rasia sivummalle ja Ada tietäisi, että radan jälkeen saa superpalkan ja näin saataisiin nostettua virettä myös kisoissa. 

Syksyn aikana on uutena haasteena noussut, että en saa tehdä keppien jälkeen jostain syystä oikeastaan yhtään mitään. Jos teen esimerkiksi valssin liian aikaisin, Ada epäröi pitääkö sitä kahta viimeistä keppiväliä suorittaa. Sama tapahtuu ohjauskuviosta riippumatta. Lähdemme siis palkkarasian kanssa vahvistamaan keppien loppuun suorittamista, vaikka minä tekisin mitä vain. Olemme myös itsenäistä keppien aloitusta ja lopetusta opetelleen palkkarasian kanssa. Tässäkin pitää hieman malttia vielä opetella...

Viime kisoissa päästiin taas seuraavaan treenattavaan asiaan: puomin itsenäinen tekeminen loppuun saakka. Ainahan olen tiedostanut asian, mutta nyt saimme Adan ainoan puomivirheen ties miten pitkään aikaan, kun puomin alla meni putki ja jouduin ottamaan sivuttaisetäisyyttä. Virhe ei sentään tullut pitkään hinkatulta ylösmenokontaktilta vaan alasmenokontaktilta. Tämä siis lisätään treenilistalle. 

Viime Viikonloppuna palasimme puolen vuoden tauon jälkeen palkinopalleille! Ensimmäistä kertaa kolmosluokassa sijoituimme kolmen parhaan joukkoon! Ensin Anne Savioja ihastui, kun kolmen parhaan joukossa ei ollut yhtään bortsua ja ihasteli Adaa kolmannella pallilla. Toisella radalla Seppo Savikko haastoi koirakoita radallaan ja radalla piti osata mm. lähteä poispäin radasta, kontakti-putkierottelua, sanallista este-erottelua, takaakierrot ja inin, pitkät estevälit, puomilla etäisyys ohjaajasta, poispäinkäännös. Ja 19 koirakosta malamuutti oli ainoa, joka suoritti radan tuloksen arvoisesti!! Nollat edelleen odotuttaa, mutta oli superhieno fiilis nousta ykköspallille malamuutin kanssa seurakavereiden tsempatessa ja kannustaessa! Olen todella kiitollinen siitä kannustuksen määrästä, jota me seurassamme saamme! En olisi voinut hienompaan treeniporukkaan päästä!

Adan kanssa oli tavoite päästä Joensuuhun agilityn SM kisoihin 2020, mutta Joensuussa ei olekaan ensi vuonna SM kisoja. Yritämme kuitenkin tavoitella SM kisoja 2020, missä ne ikinä sittten ovatkaan. Toki olisi hyvä niitä nollia ruveta keräilemään... Nuo yliaikanollat ei kuulema ole riittäviä... 😂  (vau, en olekaan ennen käyttänyt täällä tuollaisia hymiöitä!)


VETO

No, alkuun heti tunnustus, että päätin olla huono alaskanmalamuuttikasvattaja ja jättää tänä talvena vetokisat kisaamatta, jos vaihtoehtona on agility vs vetourheilu. Ihan vain tuon agilityn SM kisatavoitteen ja Adan agilityeläkkeelle jäämisen 2020 vuoden loppuun takia. Viimeiset tavoitteet ja boostit ja sitten Ada keskittyy vetotouhuihin ja Taigaan siirtyy suuremmat tavoitteet agilityn saralla. 

Olemme siis syksyn ajelleet Aslakin ja Adan kanssa omaksi iloksi kickbikella. Aslak on vuosien aikana yllättänyt ja siitä on tullut hieno, tasapainoinen työskentelijä. Kerrankin oli pimeys yllättämässä, kun olimme metsässä epätasaisessa maastossa ja keskityin itse vain tasapainoittelemaan kyydissä ja annoin Aslakin valita parhaan reitin. Ja hienostipa Aslak selviytyi tehtävästä! Ohituksetkin sopivalla etäisyydellä muista koirista on edistynyt luopumistreenillä. 

Adan kanssa olemme myös kaksin käyneet kickbikelenkillä. Ada on aina ollut hieno etenijä ja Adan kanssa on ollut aina hieno lähteä yhdessä lenkille ja metsään. Eipä siitä sen kummempaa. My The Dog! Adan kanssa olimme myös syys-lokakuun vaihteessa Viekijärvellä telttailemassa kaksi yötä. Treenasimme Nukan sekä monien huskien kanssa viikonlopun ajan ja keskustelimme laavulla kokemuksista ja kaikesta muusta mahdollisesta. Oli taas todella hieno viikonloppu! Adalla oli huono kunto, mutta ohitukset olivat supereita ja ahtauskaan tai toisten koirien kiinnostus ei haitannut Adaa. Miun luottokoira! Adan kanssa nukuttiin yhdessä teltassa toisiamme lämmitellen ja parkkiketjussa myös malamuutista vihdoin ja viimein lähti hieman ääntä. Ja itsekin sai vain olla ja nauttia luonnosta ja rauhasta!

Kuva Eliisa Kiiskinen

MUUTA KUULUMISTA

Riki on käynyt enemmän ja vähemmän kaverikoiratouhuissa. Aika on mennyt paljolti kaikkeen muuhun, joten vapaaehtoistyöstä se on sitten ollut pois. Pitäähän sitä tunnustaa, että melko kiireistä on ollut syksy meidän laumassa. Viikonloppu Viekijärvellä oli superviikonloppu siltäkin osin, että sai ihan oikeasti rauhoittua. Ei ollut aikatauluja, eikä tavoitteita. Oltiin ja rauhoituttiin, ajettiin porukassa ja nautittiin vain toistemme seurasta. Kaksi päivää sain ajatukset kaikesta muusta suunnattua vain omaan olemiseen ja unohtaa kaiken muun. Nautin täydestä sydämestä.

Ensi viikko on syysloma ja olen vain kaksi päivää töissä. Alkuviikosta käyn itse hieronnassa sekä Ada ja Aslak pääsee lihashuoltoon. Tästä johtuen olemme treenitauolla tiistaista eteenpäin ja vain viikon päästä sunnuntaina olisi kisat tiedossa Adan kanssa. Aiomme siis vain rentoutua ja nautin pihahommista kiireettömästi. Hengaan masunkasvattajan kanssa ja rupeamme suunnitelemaan pentulaatikon kasaamista. Sen jälkeen enää viikko töitä ja sitten kaksi viikkoa vain pentuarkea. 

Koulutan jälleen agilityä talvikaudellakin. Nautin suunnattomasti kouluttamisesta! Jälleen en voi kuin kehua meidän seuran ihmisiä. Jällleen koulutettavat ovat ihan supereita ja on mahtava nähdä kehitys ja oppimisen ilo. On mahtavaa, että pystyy auttamaan ja neuvomaan. Koiraharrastus on tuonut valtavasti uusia tuttavuuksia, uusia kokemuksia ja mahtavia tunne- ja oppimiskokemuksia! 


PS. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä... Tiedän, miten ne ärsyttää...

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Rekihommia!

Päivitykset on hieman unohtuneet. Lomalla olen ollut ja aikaa olisi ollut, mutta jotenkin kummasti ei ole saanut aikaan niinkin yksinkertaista asiaa kuin ottaa tietokone ja aloittaa kirjoittamaan. 

Olemme viime aikoina enemmän treenailleet vetohommia kuin agilitya. Valjakon koonti on vaihdellut: Ada ja Aslak, Ada ja Taiga, Ada ja Nuka sekä perhekolmikko Ada, Taiga ja Nuka. Lisäksi toki olen omaa kolmikkoa vaihtelevasti yksittäinkin treenannut. Keskeisimmät kohokohdat kerron tässä kirjoituksessa.



Ensimmäisen kerran, kun kokeilimme perhevaljakkoa, meiltä karkasi valjakko lähdössä. Itsellä kävi mielessä pahimmat skenaariot mm. jäihin tippumisesta. Mitä valjakko teki? Juoksi mökin pihaan, jossa ilmeisesti joku oli nostanut reen pystyyn ja kääntyänyt valjakon. Valjakko juoksi meitä vastaan, nappasimme kiinni, hyppäsimme kyytiin ja ajoimme takaisin lähtöpaikalle. Ei tappeluita, ei liinasolmuja ja koirat saivat kivan lenkin. Me kasvatin omistajan kanssa olimme hieman järkyttyneitä, mutta loppujen lopuksi vain nauroimme. Mitään ei kaikeksi onneksi sattunut kellekään. Minulle kuitenkin toistamiseen kävi joulun aikoihin tilanne, että Ada ja Taiga meinasi karata lähdössä. Kaaduin kyljelleni kicksparkin kanssa, sain tähdättyä aitaan, johon pysähdyimme ja koirat aloittivat tappelun. Mies sai melkein pari viikkoa taluttaa meidät pihasta suoralle tielle ennen kuin lopulta uskalsin lähteä kaksikolla suoraan omasta pihasta. Silloinkin pyysin mieheni kujalle ottamaan vastaan, jos valjakko pääsee karkuun. Ei onneksi päässyt. 

Kuva Eliisa Kiiskinen

Kävimme joulun jälkeen ajelemassa jälleen Lieksassa. Tällä kertaa maastot olivat Ilvesvaaralaisten ja mukaan lähti Ada ja Nuka ihmisineen. Taiga joutui valitettavasti jäämään kotiin. Itse pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan rekeä. Kyseessä oli vanha, joustava kilpareki, jonka ohjaamiseen sainkin käyttää paljon työtä ja aikaa. Lähtö jännitti todella paljon, mutta sain apuja koirien kiinnipitämiseen ja toinen irrotti siepparin, jotta itse pystyin vain keskittymään varsinaiseen lähtöön. Meinasin ensimmäisenä olla penkassa, kun tie vietti oikeaan reunaan. Lisäksi molemmat kävi kuumana lähdössä ja Nuka äksyili Adalle. Nuka äksyili kesken lenkin välillä muutenkin Adalle, mutta Adaa ei kiinnostanut vaan jatkoi rauhassa työntekoa. Nuka ei ole keulakoira ja se tuotti joitakin ongelmia ajossa. Nuka on iso ja vahva koira, eikä Ada saanut käännettyä sitä oikeaan suuntaan, jos ehtivät väärän suunnan ottaa. Sainkin opetella lumiankkuria käyttämään, kun 11 kilometrin lenkillä viisi kertaa jouduin selvittämään liinasotkuja tai ohjaamaan koirat oikeaan suuntaan. Ada oli myös todella kiltti Nukalle, eikä kovistellut toista laisinkaan. Kuudennen solmun koirat selvittivät jo ihan itse, kun Nuka Adan nenän edestä rupesi haistelemaan toista reunaa ja Ada pujahti Nukan takaa toisella puolelle ja Nuka tästä hieman näytti hämmentyvän ja pyörähti itse samaan suuntaan ja kas, matka jatkui! Ura oli kahdelle koiralle raskas, kun itsekään en pystynyt kovin paljoa auttamaan, kun jouduin keskittymään reen ohjaukseen. Kerran mentiin alamäkimutkassa penkkaan, kun koirat kyllä meni oikeaan suuntaan, mutta itse en saanut rekeä ohjattua. Koirat hieman hämmentyneinä katsoivat, mitä minä siellä penkassa tein, mutta vetivät hienosti reen sieltä poiskin. Kaiken kaikkiaan ei huono reissu. 




Lunta on satanut todella paljon ja olemme muutamia päiviä pitäneet taukoa vetohommista, kun en uskaltanut aura-autojen sekaan lähteä ajamaan. Koirat ovat saaneet tehdä kunnolla töitä uudessa lumessa juoksu-urat aukoen. Pääsimme lopulta Adan ja Taigan kanssa ajamaan, mutta oikoreitti oli mm. ummessa ja töitä saivat koirat tehdä koko kahdeksan kilometrin matkan. Olen nimittäin myös tajunnut tehneeni liian helpoksi koirien työskentelyn, kun olen esimerkiksi ylämäissä auttanut koiria potkimalla vauhtia. Nykyään olenkin päättänyt antaa koirien tehdä kaikki työn jopa niissä ylämäissä. Kaikista jyrkimmissä olen auttanut edelleen hieman. Alkuun koirat olivat hieman hämmentyneitä asiasta, mutta kuten tänään Nukan omistaja totesi; Ada on todella sinnikäs koira! Kun annan käskyn, Ada yrittää ja tekee niin hyvin kuin vain pystyy olosuhteet huomioiden! Olemme suunnitelleetkin, että Ada pääsee opettamaan heidän mahdollista uutta koiraansa johtokoiran saloihin tulevaisuudessa. 

Myös Aslak on toki päässyt vetotouhuihin! Olen vaan todennut, että paras yhdistelmä on, kun Aslak tekee töitä Adan kanssa, joten Adan energia tarttuu Aslakiin ja Aslak saa pidettyä Adan vauhdin sopivana sekä auttaa Adaa työskentelemään.


Tänään kävimme treenailemassa taas perheen kera. Tällä kertaa lähtö oli huolellisempi, eikä valjakko karannut. Nukan toinen omistajista ajoi rekeä ensimmäisen pätkän ja minä istuin kyydissä. Kokonaisuutena lenkki sujui hyvin. Pätkä jäällä oli todella raskas koirille, koska ura oli melko pehmeä. Nuka ja Taiga jätti suurimman työn Adalle ja siinä Adan sinnikkyys taas näkyi vahvana. Takaisinpäin tullessa vaihdettiin minut ajajaksi. Olipa kiva tunne ajaa kolmella malamuutilla, vaikka alku raskas olikin. Kun pääsimme taas autotielle, kulku helpottui. Vastaan tuli pariskunta kävellen ja Ada ja Taiga meni varmasti ohi heistä, mutta Nuka halusi moikata. Treeniä vaan lisää! 

maanantai 3. joulukuuta 2018

Lumikausi avattu!

Vihdoin ja viimein satoi lumi meillekin. Pakkasta on ollut viime viikot, mikä on haitannut kikkarilla ajoa, koska takajarru jäätyili. Lopulta vaihdettiin takajarruvaijeri ja kas kummaa, päästiin Adan kanssa ajelulle. Maassa oli ohut lumipinta, joka ei riittänyt vielä kicksparkille. Pääsimme kuitenkin maastossa hyvin ajamaan ja kikkari piti hyvin. Kävimme myös Aslakin kanssa joitakin päiviä myöhemmin lumiolosuhteita testaamassa kikkarilla. Saimmekin kunnon testiolosuhteet, kun välillä oli peilijäätä ja välillä mentiin maastossa, jossa annoin Aslakin etsiä sopivan reitin leveällä polulla, jossa paljon monttuja ja muita epätasaisuuksia oli. Itse keskityin vain pitämään tasapainon ja selviytymään kaatumatta. Aslak osasi fiksusti etsiä hyvän reitin jopa liukkaalla pinnalla. 




Kävimme pitkästä aikaa myös yhteistreeneissä Viekijärvellä. Hieman kyseenalainen olin kikkarin suhteen ja pakotin miehen vielä vaihtamaan takajarrupalatkin, jotta minun ei tarvitsisi sairaalaan päätyä... Yön aikana lunta kuitenkin tuli sen verran lisää, että kikkarin lisäksi matkaan lähti varalta kickspark. Lenkki heitettiinkin lopulta kicksparkilla Adan ja Taigan kanssa. Lähtö oli edelleen sellainen, etten yksin olisi selvinnyt. Kitka kuitenkin oli erilainen ja koirat saivat tehdä raskaan työn. Matkan suunnittelin alunperin 6,6 km, mutta oikaistiin ja päädyttiin ajamaan 5 km. Lopussa piti osan matkaa kävellä, kun autotie oli hyvin jäinen, eikä pitoja löytynyt koirille eikä minulle. Ja kuitenkin sen verran kiviä, että kickspark ei kulkenut kunnolla. Itse löysin yllättävän helposti tuntuman kicksparkiin pitkästä aikaa, vaikka yllättäen se mukaan lähtikin. Taiga alkuun hyökkäili Adan päälle. Kunnia kuitenkin Adalle, joka sietää yllättävän paljon Taigalta ja keskittyi vain etenemiseen ja hyökkäyksen väistämiseen. 



Tänään otin pitkästä aikaa Adan ja Aslakin työskentelemään yhdessä kicksparkin eteen. Otin Aslakin pihalle seuraamaan valmisteluja ja Adan otin ulos juuri ennen lähtöä suoraan liinaan kiinni. Lähtö olikin yllättävän rauhallinen. Kaiken kaikkiaan lenkki oli oikein onnistunut. Ada yritti välillä nostaa vauhdin laukalle, mutta Aslak piti rauhallisen ravinsa. Ja Ada kuitenkin oli se, joka vei ohitukset kunnialla. Kukaan ei ärhennellyt kenellekään ja Aslak tuntui alistuvan Adalle hyvin. Vaikka pitikin haluamansa vauhdin. Mukava oli nähdä tämä kaksikko pitkästä aikaa yhdessä töissä ja jälleen kaikesta huolimatta hyvin sopuisissa merkeissä. 


perjantai 19. lokakuuta 2018

Yhteistreenit 29.9.

Kävimme jälleen Viekijärvellä treenailemassa porukalla. Tällä kertaa mukaan Taigan kaveriksi pääsi Ada. Tarkoituksena oli tehdä vielä viimeiset treenit ennen kisaviikonloppua. Matkaksi päätettiin 2x4,8 km. Välissä pidettiin muutaman tunnin tauko. 


Lähtö oli yhtä kaaosta. Yritin ottaa viime tipassa koirat kikkarin eteen, mutta sitten hajosi seisinki ja Ada meinasi lähteä kikkari perässään juoksemaan, mutta eräs nappasi Adan kiinni ja refleksinä itse laskin Taigasta irti ja tajusin lopulta, että Taiga ei ollutkaan missään kiinni ja nappasin kiireellä Taigan kiinni. Taiga ei vain tainnut edes tajuta olevansa irti. 

Toiset olivat jo valjastaneet koiransa ja Heikki minulle rupesi seisinkiä metsästämään ja kokoamaan. Todettiin, että nuo muovilukot ovat aivan turhia ja hän etsi sopivia pistoolilukkoja, joita käyttää. Lopulta saatiin koirat valjastettua, mutta sillä aikaa olikin kaverin kärrystä jarrut hajonneet. Ensimmäinen lähti jo liikenteeseen ja Heikillä oli täysi työ pitää Adaa ja Taigaa. Meidän piti vasta myöhemmin lähteä liikenteeseen, mutta koska muutkaan eivät vielä lähteneet, päätimme laskea Adan ja Taigan liikenteeseen. Lähdettiinkin sellaisella vauhdilla, että huh huh... Pääsimme noin kolme kilometriä keskenämme, kunnes takaa tuli pari huskyvaljakkoa, jotka menivät lopulta ohi ja ajettiin perässä loppuun saakka. 


Toisella kierroksella teimme ohituksia. Toiselle kierrokselle lähti meidän lisäksi yksi  pieni huskyvaljakko, iso huskyvaljakko ja yksi iso alluvaljakko. Ohituksia teimme liikeessä vuorotellen ohittaen isoja kasivaljakoita tai sitten isot valjakot ohittivat pienempiä valjakoita. Todettiin, että kenelläkään ei ollut minkäänlaisia onglemia ohitusten suhteen. 


Päivä oli selkeästi todella rankka Adalle ja Taigalle. Tähän asti olimme ehtineet treenata vain maksimissaan viitisen kilometriä päivän aikana. Välissä oli kuitenkin tauko, mutta selkeästi koirat olivat väsyneempiä toisella kierroksella. 

Tarkoituksena ei ollut treenata koiria enää ennen kisoja, mutta vielä maanantaina kävin kuitenkin yhden koiran kanssa kerrallaan parin kilometrin vedot tekemässä. Ada teki täysillä töitä koko matkan, mutta Taiga oli sunnuntaiajelulla. 

Ohessa video Viekijärven treeneistä. Valitettavasti luulin, ettei kamera toiminut, joten toiselta kierrokselta jäi ohitustreeni kuvaamatta. 




sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Yhteistreenit 15.9.2018

Kokoonnuttiin toisen kerran tälle syksylle parin huskyihmisen kanssa treenailemaan Lykynlammelle. Tällä kertaa mukana oli myös kasvattini Nuka omistajansa kanssa. He myöhästyivät treenien alusta, mutta ehtivät hyvin toiselle kierrokselle mukaan. 

Taiga ja Ada kävivät todella kuumana lähdössä. Otin autosta vasta, kun lähtö lähestyi, mutta lähtö kuitenkin venyi ja venyi ja koirat keräsivät kierroksia kikkarin edessä. Minulla oli täysi työ pitää koirat aloillaan ja yritin käskyttää istumaan ja odottamaan huonolla menestyksellä. Seisingissä on muoviset kiinnikkeet, joista toinen irtosi Adan pannasta kesken lähtöhärvellyksen. Sain sen takaisin, mutta liinakin välillä pääsi irtoamaan adapterista. Lopulta minun oli vain annettava lähtökäsky siitä huolimatta, että toiset eivät olleet aivan valmiita. Nopeasti he kuitenkin lopulta perään pääsivät. 


Taigalla on juoksut ja Adalla anaalirauhasen tulehduksen paraneminen lopuillaan. Kumpikaan ei haitannut treenaamista ja ohituksetkin muiden koirakoiden kanssa sujuivat hyvin, vaikka välillä oli hyvinkin kapeita kohtia, joissa ohituksia tehtiin. Ada oli ensimmäistä kertaa treenaamassa anaalirauhasen tulehduksen jäljiltä ja selkeästi väsyi nopeammin kuin muut. Lopulta tulimme ilman ohituksia perässä, että Ada sai pidettyä tasaista vauhtia yllä. 


Nuka pääsi omistajansa kanssa testaamaan kikkaria. Lenkki sujui kuulema hyvin ja heille jäi tavoitteeksi hankkia omakin kickbike. Nuka on todella herttainen ja hyvin kehittynyt poika. Aloimme suunnitella talveksi tavoitetta saada perhe yhdessä reen eteen; Nuka pyöräkoiraksi ja Ada ja Taiga johtoon. 

Otin myös ja ostin tälle kaudelle kisalisenssin. Ilmoitin jo ensimmäiseen kisaan Adan ja Taigan kahden koiran kärryluokkaan Alma off snow kisaan Oulunsaloon. 

tiistai 4. syyskuuta 2018

Viekijärven treeniviikonloppu 31.8.-2.9.2018

Lähdimme Taigan kanssa perjantaina kohti Lieksaa (vai Nurmesta). Kohteena oli Lieksa-Nurmeksen lentokenttä ja valjakkotreeniviikonloppu Viekijärven valjakkoporukan järjestämänä. Kohteessa oli laavu sekä ulkohuussi ja majoituimme Taigan kanssa teltassa. Taiga oli myös ensimmäistä kertaa reissuketjussa, jota pitää seuraavaa kertaa varten hieman tuunailla, jotta se olisi käytännöllisempi. Nyt ketju meinasi mennä solmuun välillä. Taiga kuitenkin rauhoittui hienosti ketjuun, joten suurempia ongelmia ei ollut. Toki itsellä jäi alkuun varmistamatta jokainen kiinnitys ja heti alkuun Taiga jo käveli reissuketjulta kohti laavua, jossa olimme kokoontuneet. Näitä karkureissuja ei enää tapahtunut viikonlopun aikana ja varman päälle pelaten laitoin Taigan treenien ajaksi autoon, jos Taiga ei ollut vielä itse töihin lähdössä. Neidillä oli hieman tuota innokkuutta ja meinasi pari kertaa valjaistakin karata toisten valjakoiden perään.


Perillä ensin kasasin leirin valmiiksi; kokosin teltan ja laitoin Taigan reissuketjuun. Siirsin tavarat telttaa, joita sitten riittikin. Olin valmistautunut kylmään ja sateeseen, joten vaihtovaatteita oli useita mukana. Lisäksi eväät oli mietitty siten, että ne kestää pari päivää ilman kylmää. Pieni kylmälaukku oli mukana, jossa minulla oli mukana muutama leipäpalanen ja grillimakkaraa. Lisäksi pientä herkkua eli suklaata. Taigalle myös juomista ja ruoat. 



Perjantai-iltana kävimme tutustumassa reitteihin mönkijän perässä peräkärryn kyydissä istuen. Lisäksi istuimme laavulla juttelemassa ja kertoilemassa kokemuksia. Varsinainen treeni aloitettiin lauantaiaamuna. Herätys oli kuudelta, mutta varttia vaille heräsin huskien ulvontaan. Taiga oli ainoa malamuutti, eikä muiden ulvontaan lähtenyt laisinkaan mukaan. Lauantaiaamuna oli vuorossa ohitustreeniä. Varttia vaille seitsemän starttasi kaksi isompaa valjakkoa ja siirtyivät reitin varteen sitomaan valjakkonsa kiinni, jotta pienemmät valjakot voisivat treenata turvallisesti ohituksia. Seitsemältä starttasi pikkuvaljakot. Taiga lähti hurjaa vauhtia liikenteeseen ja jaksoi pitää melkein loppuun saakka vauhdikkaan laukan. Ohitukset Taiga teki melko varmasti ja sai kehuja vauhdista. Oli ilmeisesti yllättänyt malamuuttina, miten nopea pystyy olemaan. 

Kuva Heikki Turunen

Lauantaipäivä meni hengaillessa ja lepäillessä. Osa testaili varusteita ja nuoria koiriaan. Lieksan paikallislehti kävi tekemässä juttua tapahtumasta. Mekin kävimme pienet torkut välillä teltassa ottamassa. Jännitimme laskeeko lämpötila tarpeeksi illan treeniä varten. Seitsemältä tilanne alkoi näyttämään hyvältä ja eräs lähti kotoaan jo koirat hakemaan treeniä varten. Ensimmäinen valjakko pääsi starttaamaan kahdeksan aikaan illalla ja loput valjakot noin puoli yhdeksän aikaan. Pimeä tuli nopeasti, joten lamput tulivat tarpeeseen. Treenin teemana oli huviajelu eli kunhan vain ajeltiin ja pidettiin hauskaa. Taiga lähti taas liikenteeseen todella nopeasti ja sports tracker näytti keskinopeudeksi jopa 19 km/h! Loppuilta meni iltapalaa syödessä ja unille ryhtyessä, jotta jaksoimme sunnuntaina herätä taas ajoissa treenaamaan.

Kuva Marjut Heikura

Sunnuntaina lähdimme samalla aikataululla liikenteeseen eli aamulla seitsemältä oli ensimmäiset valjakot liikenteessä. Tällä kertaa teemana oli jälleen ohitukset. Nyt meidän edelle lähti hitaampi valjakko ja jouduimme jarruttelemaan ja pysähtelemään paljon. Ensimmäinen kilometri meni noin 21 km/h keskinopeudella, mutta sitten keskinopeus näytti jopa vain 10 km/h. Koska treenasimme edelleen isojen valjakoiden ohituksia, en halunnut ohitella muuten miten sattuu. Ensimmäinen iso valjakko ohitettiin hyvällä nopeudelle liina tiukalla. Ennen toisen valjakon ohitusta jouduimme pysähtymään, koska edellä menevillä valjakoilla oli joitain ongelmia. Kun pääsimme jatkamaan matkaa, emme saaneet vauhtia kiihdytettyä tarpeeksi ja toinen valjakko piti meteliä, joten Taigakin oli selkeästi epävarmempi ohituksessa ja se tehtiin liina löysällä. Kertaakaan Taiga ei kuitenkaan meinannut mennä moikkaamaan toisia valjakoita vaan eteni koko ajan eteenpäin. 


Kokonaisuutena treenit sujuivat loistavasti. Taiga myös yllätti rauhallisuudellaan reissuketjussa ja osasi levätä aina, kun siihen mahdollisuus oli. Taiga osasi myös yöt rauhoittua teltassa ja vasta minun osoittaesani heräämisen merkkejä, innostui ja tuli naamaa nuolemaan. Taiga ei todellakaan stressannut mitään. Taigaa ei häirinnyt naapurileirin koiratkaan. Ihmisiä moikkaili, joitakin hieman varovaisemmin kuin toisia. Itsekin selvisin hyvin telttailusta, vaikka siitä taukoa onkin varmaan se kahdeksan vuotta ollut. Ensimmäinen yö meni palellessa, toisena yönä varustauduin paremmin lämpimien vaatteiden kanssa ja hautauduin syvälle makuupussiin, joten lähinnä en aamulla halunnut sieltä ulos tulla. Taiga nukkui niin menomatkan kuin kotimatkankin. Seura oli mainiota. Kokemusten vaihtaminen ja neuvojen kysyminen oli mielenkiintoista. Suunniteltiin jo seuraavaa treenipäivää. Reissaaminen Taigan kanssa oli todella helppoa ja mukavaa. Voisin mielelläni samanlaisen reissun tehdä. Maisemat ja tunnelma oli myös loistava. Lauantaiaamun viileä aamu, auringonnousu ja sumu. Todella kaunista. 


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Viikon vetotreenit

Tällä viikolla Aslak on saanut nauttia vapaana juoksemisesta ja nartut ovat päässeet vetotouhuihin. Adan kanssa käytiin ensin alkuviikosta etsimässä treenimotivaatiota muutaman kilometrin lenkin parissa. Ada eteni hyvällä nopeudella. Bike computer ei taas vaihteeksi halunnut toimia, mutta jopa sport tracker näytti ihan hyvää keskinopeutta, vajaa 12 km/h, vaikka kotimatkalla piti hieman enemmän kannustaa ja kehua. 

Tällä viikolla pääsimme kerran yhteistreeneihin, jolloin mukaan lähti sekä Ada että Taiga. Treeneihin ei moni päässyt paikalle. Meidän lisäksi paikalla oli yksi pentu. Kävin siis ensin Adan kanssa heittämässä lenkin yksikseni. Ada edelleen eteni hyvällä nopeudella. Keskinopeus kuitenkin kärsi, kun jäimme auttamaan erästä frisbeegolfaajaa, joka oli puhelimensa kadottanut metsään. Ada sai kuitenkin samalla pienen lepotauon. Adan kanssa treenatessa ei oikeastaan mitään uutta enää opi. :) Ada on tasainen työskentelijä, joka kuuntelee minua hyvin. 

Taiga pääsi tekemään pientä vetopätkää tekniikan parissa. Tällä kertaa itsekin juoksin ja jaloissa kyllä tuntui seuraavina päivinä... Oma tekniikka ei ole mikään paras, kun yrittää vain perässä ja pystyssä kestää! Taigalla ei lähettäjää ollut, joten yritin suunnata Taigan huomion eteenpäin käskyttämällä ja houkuttamalla. Ongelmia lähtiessä ei ollutkaan vaan ihan oikeaan suuntaan päästiin ja kovaa mentiin. Vaihtelimme lähtöjärjestystä, jotta koirat oppivat juoksemaan edellä ilman jänistä ja odottamaan lähtöä perässä. Treeni sujui hienosti ja Taigan kanssa pitäisi varmaan hiljalleen uskaltaa matkaa pidentää. Ja tokihan pitäisi uskaltaa luottaa siihen, että kikkarinkin edessä onnistuisi. Vaikka satasella en luotakaan vielä käskyjen perille menemiseen. Käskyjä lähdetään kuitenkin vielä ainakin kerran muistuttelemaan mieleen juoksulenkillä ennen kuin kikkarilla lähdetään. 

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Kimppatreenit!

Koska tilanteet elää ja Ada ei pääsekään mukaan kisaamaan tulevana lauantaina, olemme Aslakin kanssa yrittäneet ottaa menetettyjä treenejä takaisin päin. Alkusyksy treenattiin kovaa Adan kanssa, mutta Adalla tulehtui anaalirauhanen, joten Ada jää kisoista jälleen kerran pois. Toivoa ei Aslakin kanssa hirveästi ollut, koska on syksyn ollut hieman huonolla vetomotivaatiolla ja ohituksethan on mitä on Aslakin kanssa. 

Kimppatreeneissä Aslak on saanut kuitenkin uutta energiaa ja tehnyt hienosti töitä lähtökohtaan nähden. Keskimäärin 15-16 km/h on ollut keskinopeus, mutta alamäet olemme menneet jopa 26 km/h nopeudella ja paljon on tasaista 18-19 km/h ravia. Tänään Aslak oli juossut jo päivällä paljon oman lauman kanssa, joten energia ei riittänytkään enää treeneissä. Alkuun Aslak lähti taas todella hienosti ja vauhdikkaasti, mutta jo muutaman sadan metrin jälkeen vauhti hiipui ja pysähdyimme tasailemaan hengitystä. Canicrossaaja ohitti meidät ja Aslak pysyi rauhallisena. 



Jatkoimme matkaa kevyellä ravilla. Teimme pienen ylimääräisen lenkin alkuperäiseltä reitiltä, jotta canicrossaaja sai hieman etumatkaa. Hän ehtikin maaliin ennen meitä, mutta vastaan tuli lenkkeilijä kahden koiran kanssa. He väistivät ystävällisesti reilusti metsän puolelle ja hieman hidastin vauhtia. Aslak kiinnostui toisista ja käänti innokkaana päätään heidän suuntaansa, mutta käskin ohi useamman kerran ja Aslak lopulta jatkoi hienosti matkaa. Loppuun Aslak teki vielä hienon kiihdytyksen ja meni laukalla maaliin asti. Siellä eräs meitä huuteli ja kutsui Aslaki luokseen. Aslak meinasi muutamaa metriä ennen päättääkin lähteä toisen koiran suuntaan ja tein äkkijarrutuksen, jolloin Aslak kääntyikin oikeaan suuntaan. 

Olemme treenailleet myös ohituksia. Ensimmäisellä kerralla otimme ohituksia useamman koiran kanssa ja tarkoituksena oli ohittaa kolme koiraa juosten. Aslak kuumui todella paljon ja vaikka lopulta ensimmäisen ohi jo pääsimme melkein hyvin, toisen kohdalla keräsi kierroksia ja kolmannen ohitus oli jo ihan hirveää. Seuraavalla kerralla tehtiinkin vain yhden koiran kanssa ohituksia ja Aslak oli kiinni pannasta. Saimme jo ihan hyviä onnistumisia, kun Aslakia oli kutsumassa ja palkkaamassa joku. Minulle ohjeisti kokeneemmat, että en itse sano muuta kuin ohi ja jätän reagoimatta muuten. Tänään olikin vuorossa pitkällä liinalla ja valjaista kiinni ohituksia. Otin palkaksi kissanruokaa ja taas ohitimme vain yhden rauhallisen koiran, kun Aslakia kutsuttiin edestä päin. Perään lähti yksitellen muitakin koirakoita ja Aslak meinasi kerätä kierroksia, mutta sain suunnattua Aslakin energian eteenpäin ja saatiin kolme todella hienoa ohitusta tehtyä. Jaksan jopa tämän päivän treenin jälkeen uskoa, että Aslakilla on toivoa ja voin joku kaunis päivä rentoutua myös Aslakin kanssa tämän harrastuksen parissa. 

lauantai 30. syyskuuta 2017

Syyskuun viimeiset vetotreeni!

Ada

Adan kanssa vetotreenit ovat olleet hyvin samanlaisia kuin ennenkin. Tavoitteena saada edelleen extremereiteille vauhtia. Viimeksi oli todella sumuista ja jopa oma mielikuvitus lähti seikkailemaan ja näin olevinaan mm. hirven reitin varrella. Vauhti on ollut 14-15 km/h ja matka n. 4,5-5 km. 


Taiga

Taiga pääsi ensimmäistä kertaa ensimmäisissä yhteistreeneissään. Taiga pääsi tekemään ns. babyvetoja. Matka oli suuntaansa muutama sata metriä ja Taiga joutui yksin vetämään kikkaria ensimmäistä kertaa. Eteen lähti juoksemaan toien koira ja suoran päässä oli palkkaaja. Lähettäjäkin meillä oli.

Ensin Taiga ei oikein tajunnut edellä juoksevaa koiraa. Minun piti kovasti huutaa perässä, että "mene, mene, suoraan, suoraan". Muutaman kymmenen metrin jälkeen Taiga tajusi homman jujun ja lähti juoksemaan laukalla. Potkin koko ajan vauhtia mukana. Taiga juoksi samaa vauhtia palkalle asti.

Odotimme, että kävelijät ehtivät alta pois ja samalla Taiga sai tehdä tuttavuutta toisen koiran kanssa. Toinen rakastui Taigaan ja lopulta Taiga jopa ärähti toiselle hieman, mutta oli kyllä heti valmis jatkamaan leikkiä. Toinen ei toisessa lähdössä alkuun meinannut malttaa edetä, mutta lähti nopeasti etenemään. Taiga lähti tällä kertaa heti etenemään laukalla ja tällä kertaa en yhtään vauhtia potkinut itse apuna. Hienosti edettiin palkalle asti. 


Aslak

Aslak on viime viikkoina vetänyt huonosti ja vauhti on ollut matala. Otin jopa välillä Aslakin juoksemaan vain pyörän vierellä, jotta sain Aslakin juoksemaan koko matkan sopivalla ravilla. Tällä kertaa Aslak pääsi yhteistreeneihin mukaan ja meno olikin hyvin erilaista. Kierroksia Aslak keräsi taas alkuun, mutta lähettäjänä totesi kokenut harrastaja, jolla itsellään on dobermanneja. Hän käsitteli ja sieti Aslakia hyvin ja rauhallisesti, vaikka Aslak kuumuikin hieman.

Aslak lähti todella hyvällä laukalla, mutta heti parinkymmenen metrin päässä eteen ilmsetyi sauvakävelijä! Ihmettelimme, että eikö hän oikeasti huomannut kahta meidänn eteen lähtenyttä koirakkoa! Kun me Aslakin kanssa hänet ohitimme (ja Aslak ohittikin hienosti), nainen tuntui ihan säikähtävän meitä! Aslak onneksi jatkoi hienosti matkaa, vaikka kohta muuttikin vauhdin raville. Pari kertaa piti päästä merkkaamaan ja lopulta kakankin teki, mutta hienosti kokonaisuudessaan Aslak eteni; välillä vauhdikkaalla ravilla, välillä kovalla laukalla. Jopa alamäet menimme 24 km/h nopeudella. Kokonaiskeskinopeus oli reilu 15 km/h, mikä oli todella kova suoritus verrattuna viime viikkoisiin suorituksiin. Ohituksia emme tehneet tällä kertaa, mutta minulle riittikin se, että saimma Aslakin etenemään hyvällä vauhdilla. Minusta on myös todella hienoa, että treeniporukka ymmärtää sen, että Aslak ei tule toimeen kaikkien koirien kanssa ja kuumuu lähdössä, kuten muutkin. Totta kai minulle itsellenikin on tärkeää, että vahinkoja ei satu, joten pidän Aslakin sivummalla ja teen ohitukset varmasti. 

Näistä treeneistä on hyvä jatkaa!

perjantai 22. syyskuuta 2017

Yhteistreeniä!

Piiiitkästä aikaa lähdin valjakkohiihtäjien yhteistreeneihin Lykynlammelle. Mukaan lähti tiistaina juoksunsa aloittanut Ada, mutta jo somessa käytyjen keskustelujen perusteella ketään ei haitannut juoksunarttujen läsnäolo! Pisteet porukalle siitä! Monissa lajeissa kuitenkin urosten omistajat ovat sitä mieltä, että juoksunarttujen läsnäolo pilaa oman koiran suorituksen. 

Pakko on huoltaa viikonlopun aikana kikkari! Likaa on niin paljon joka välissä, että esimerkiksi renkaan paikalleen laittaminen oli todella hankalaa! Kikkaria kootessani Ada oli jo valjaat päällä, hihna pannassa kiinni, hihna vetokoukussa ja koira takakontissa istuen. Ihmiset tulivat moikkaamaan ja Adahan heti hyppäsi autosta pois ja kävi moikkaamassa kaikki ja herkkuja kerjäämässä. Hiljainen ja rauhallinen neiti oli. Välillä komensin takaisin takakonttiin ja kohta taas hyppäsi moikkaamaan muita. 


Kun sain kikkarin valmiiksi ja muutkin olivat saapuneet paikalle, otin Adan autosta ja laitoin liinaan kiinni, joka jo kikkarissa kiinni oli. Alkoi hirveä älämölö! Treenikaverit kääntyivät katsomaan ja ihmettelemään, ohikulkijat naureskelivat kävellessään ohi. Ada oli todella innokkaana lähdössä ja itse sain kovasti tehdä töitä, että sain pidettyä kikkarin ja Adan paikallaan. Kikkarin jarrut pohjassa meinaa sivuluisuun lähteä ja kovasti piti komentaa. Adalle oli kova paikka katsoa, kun toiset lähti edeltä reitille. Joku kysyi, pitääkö pitää lähdössä kiinni. Ada ei todennäköisesti tykkäisi, jos vieras menisi siinä mielentilassa kiinni pitämään, joten totesin vain, että kyllä se siitä eteenpäin lähtee. Ja lähtikin. Maksiminopeus oli 27,56 km/h. Alamäissä nopeasti vilkaisin bikecomputeria ja näin lukeman 22 ja risat km/h. Adan kanssa uskalsin ottaa riskin ja antaa nopeutta alamäkiin. Keskinopeus oli kuitenkin 15 km/h paikkeilla. Ada meni alkuun todella vauhdikkaasti, mutta teimme ohituksen ja Ada yllättäen (ei siis niinkään) alkoi hidastamaan vauhtia. Laukalla mentiin edelleen välillä ja reipasta ravia mentiin, mutta hieman piti kuunnella, mitä takana tapahtuu. Ylämäet juoksin (rajansa silläkin, mihin oma kunto vielä yltää; potkuttelu on minusta rankempaa kuin juokseminen). 


Loppusuoralla Ada lähinnä hengaili. Meille huudettiin ja Adaa kutsuttiin, mutta ei se Adaa vierailta ainakaan auttanut. En sitten tiedä, jos mies olisi ollut vastassa tai parashan olisi ollut, jos Ada olisi tiennyt maalissa jonkun huippu palkan olevan. Mutta ihan vain rapsutuksia oli vastassa. 

Ada oli treeneissä oikein rentouttava ja mukava treenikaveri. Ada juoksi hyvin, kuunteli hyvin, käyttäytyi hyvin niin reitillä kuin hengailemassakin. Ensi kerralla lähtee Taiga mukaan harjoittelemaan tekniikkaa. Ada saa silloinkin tehdä suurimman työn, mutta Taigan kanssa keskitytään lyhyellä matkalla mm. etenemiseen. 

Saattaa muuten joutua suksetkin ostamaan jossain vaiheessa.... 

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Yhteistreenit 22.1.

Tänään pidimme ensimmäiset yhteistreenit uudella porukalla. Yhden kanssa toki olimme aiemminkin treenailleet joitakin kertoja yhdessä. Hänellä on malamuuttinarttu, Tiera. Toinen henkilö olikin aivan uusi tuttavuus ja hänellä oli neljä siperianhuskya. Paikkana toimi tänään Viinijärven jää. Minulla oli mukana Riki ja Ada.


Kokosimme innokkaat koirat vetokamppeineen lähtövalmiiksi. Isoin valjakko, huskyt, lähtivät reellä ensimmäisenä ja seuraavaksi malamuutti ja husky yhdistelmä kicksparkin kera. Parivaljakko tapasi ensimmäistä kertaa juuri ennen valjastamista. Itse lähdin viimeisenä Rikin ja Adan kanssa. Lähtö oli melkoinen show, kun odoteltiin, että kaikki ovat valmiita. Lisäksi ensimmäiset parikymmentä metriä oli kapea ja pomppuinen moottorikelkkareitti. Kun muut olivat lähteneet liikenteeseen, en saanut enää Rikiä ja Adaa pideltyä paikoillaan vaan pakko oli antaa heillekin lähtökäsky. Saimme kyllä melko nopeasti jo pysähtyä, kun edellä menneen valjakon huskylle tuli kakkahätä. 


Saimme kuitenkin pian jatkettua matkaa ja sain hallittua omat koirani jo paremmin, joten jäimme odottamaan, että edellä menevään jäisi enemmän välimatkaa. Kun pääsimme mutkan takaa jäälle ja leveämmälle uralle, siellä oli edellä mennyt taas pysähdyksissä, mutta jatkoi nopeasti matkaa. He ajautuivat kuitenkin uralta hieman sivummalle ja itse jarruttelin koiria hieman taaempana. Hetken päästä kuitenkin totesin, että mennään ohi ja paineltiinkin hetken hyvän matkaa edellä. Ada kuitenkin osaa edetä myös tasaista ja rauhallista vauhtia ja nytkin tiputti vauhtia siten, että toinen valjakko meni meistä ohi. (Huskyvaljakko oli jo pitkällä meidän edellä menossa.)


Saimme heti kunnon ohitustreeniä, kun hetken perässä ajeltuani ja jarrua koko ajan painaen, ohitin toisen valjakon. Riki toki yritti Tieraa moikata, mutta Ada oli selkeästi ohi menossa ja kovasti komennettua ja toisen valjakon hidastettua, pääsimme kunnolla ohi. Kohta Ada taas kuitenkin jäi hengailemaan, joten päätin nyt antaa toisen valjakon mennä koko ajan edellä, mikä tarkoitti, että toisella jalalla sain koko ajan jarrua painaa. 

Adalla kuitenkin lopulta alkoi voimat hiipua ja siirtyi myös tasaiseen raviin. Kolmen kilometrin kohdalla jo aloimme jäämään toisten taakse ja kohta päätin jo kääntyä, jotta Ada jaksaisi juosta vielä takaisin autollekin. Toiset vielä jatkoivat hetken matkaa eteenpäin. Rauhassa pääsimme muutaman lyhyen hengähdystauon kera takaisin autolle ja molemmat koirat olivat hyvin tyytyväisenä autoon kiipeämässä. Kohta tuli toisetkin takaisin autoille. 

Vaikka Ada hyytyikin, oli lenkki todella hyvä ja olimme innoissamme, että saimme ohitustreeniä tehtyä onnistuneesti. Odotamme innolla seuraavaa yhteistä treeniä!



keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Aslak yhteistreeneissä

Tänään on vain tällainen pikapäivitys Aslakin tämän illan treeneistä. Olimme siis taas yhteistreeneissä. Lähdin taas kikkarilla liikenteeseen, kun toiset lähti lämmittelemään juosten. Lämmittelyn jälkeen taas koirat esiin ja voi hiisi vieköön, miten kierroksilla kävi koirat... Ja voi hiisi, miten se tarttui Aslakiin... Ei Aslak käy kotoa lähtiessä edes kierroksilla ja nyt keräsi aivan valtavan määrän energiaa, joka valitettavasti purkautui hieman negatiivisesti! Yhdelle koiralle rähisi paljon ja lähettäjän piti laskea irti Aslakista, kun rähisi niin paljon. 

Pääsimme liikenteeseen ja ensimmäinen puolikas oli varmaan parasta Aslakia ikinä! Vauhtia oli todella paljon ja Aslak eteni todella hyvin! Mutta arvaatkas mitä? GPS EI TOIMINUT ALUSTA ASTI! Laitoin sovelluksen liian myöhään päälle, joten ei ehtinyt ottaa lenkkiä alusta asti... Harmittaa todella paljon... Loppulenkkikin oli vähän mitä oli. Väliajat oli puolen kilometrin välein ja kierrokset olivat mm. 6 km/h, 13 km/h ja jopa 1 km/h! Että en tiedä, mikä oli vikana, mutta ei ihan todellisuutta nyt kyllä kertonut. Kotona mies laski keskinopeuden ajan ja kilometrien mukaan ja sai tulokseksi n. 15 km/h!! Vau!! Parasta Aslakia tähän mennessä!

Harmi vain treeni sai ikävän lopetuksen... Jätimme ohitustreenit väliin, jotta ehdin kotiin pakkaamaan ja rauhoittumaan ennen nukkumaan menoa, jotta saan kunnon unet ennen huomista pitkää päivää. Talutin Aslakin muiden ohi ja Aslak eteni hienosti. Sitten laskin irti pitkälle liinalle ja ajattelin, että Aslak saa vetää autolle asti. Tiputin kuitenkin lasini maahan ja niitä pysähdyin etsimään. Aslak tajusi lähellä olevan koiran ja kävi koiran päälle... Harmittaa todella paljon... Pyysin ilmoittamaan, jos koiralle kävi jotain. Omistaja otti asian ihan hyvin, mutta itselle jäi todella huono fiilis... Nyt on parin viikon taukokin ja sitten pitäisi suoraan kisaan lähteä... Hieman jos jännittää... 

perjantai 9. syyskuuta 2016

Aslakin treeniä ja lihashuoltoa

Käytiin Aslakin kanssa sunnuntaina ajamassa muutaman kilometrin verran kikkarilla. Jotenkin oli sellaista menoa, että en pidemmälle lähtenyt. En halua loppuunkaan polttaa koirien intoa työskennellä. Yllätyin kuitenkin, että keskinopeus oli 10 km/h ja kierrosnopeudetkin oli yllättävän hyviä. Maksiminopeus oli 28 km/h.


Keskiviikkona kävimme Aslakin kanssa taas yhteistreeneissä. Olin itse jo fyysisesti melko loppuun palanut ja lähdinkin vain periaatteella, että Aslak kaipaa treeniä. Juoksulenkin menin kikkarilla toisten juostessa. 

Aslak oli yllättävän rauhallinen, kun autosta otin ja valjaat puin päälle. Laitoin kikkariin kiinni ja siirryimme lähtöpaikalle, jossa muita jo valmiina oli odottamassa lähtöä. Koirat kävivät kierroksilla, kun lähtöä odottivat, mikä tarttui myös Aslakiin. En antanut Aslakin kuitenkaan tuijotella tai ottaa kontaktia muihin, joten sain pidettyä Aslakin aisoissa. Lähtiessä lähettäjälle vähän ärähti. 

Lähtö sujui hyvin ja perinteisesti muutaman sadan metrin päästä Aslak pysähtyi kakalle. Sain kuitenkin nopeasti Aslakin houkuteltua jatkamaan matkaa, eikä meitä vielä ohitettu, vaikka juoksija takana lähestyikin. Saimme taas hyvän vauhdin ja etumatkan, eikä Aslak paljoa merkkailemaan pysähtynyt. Ohitimme koiran kanssa kävelijän. Huikkasin jo takaa, että lyhyellä mieluusti ohittaisin ja hän siirtyikin metsän puolelle, joten pääsimme hyvin ohi. Hieman Aslak kääntyi toisten puoleen, mutta jatkoi melko hyvin matkaa. 

Aslak oli vauhdikkaalla päällä ja toisten koirakoiden edellä meneminen hoputti Aslakiakin etenemään. Ongelma oli lähinnä, kun reitti on melko mutkainen ja siinä tehdään pari U-käännöstä ja Aslak näki toisten kulkevan toiseen suuntaan, kun meidän piti mennä toiseen suuntaan. Aslak olisi mieluummin oikaissut toisten perään, mutta LOPULTA sain Aslakin jatkamaan matkaa oikeaan suuntaan. Aikaa meni kuitenkin niin paljon, että yksi pyöräilijä ohitti meidät ja juoksija myös. Aslak sai siitä kuitenkin taas lisää vauhtia. Menimmekin juoksijan perässä loppuun asti. Matka oli siis se kolme kilometriä ja keskinopeus 10,9 km/h. Maksiminopeus 24,4 km/h. Alla kuva kierroksista kyseiseltä lenkiltä.


Lopuksi vielä treenasimme ohituksia samalla tavalla kuin viikkoa aikaisemmin eli noin puolen kilometrin pätkä juostiin koiran kanssa ja matkan varrella oli muutama koirakko ohitettavana. Aslakilla ohitukset sujuivat todella hyvin. Ohitettavana ollessa pidin Aslakin menosuuntaan päin ja Aslak pysyi rauhallisena, mutta oli erittäin kiinnostunut ohittajista. 

Tuntui, että Aslak kehittyi paljon näiden parin kerran aikana ja innolla odotan, mitä syksy tuo tullessaan Aslakin kehitykseen. Saimme myös kokeilla toisenlaista vetoliinaa. Sain kuulla, että omani ei ole kisakelpoinen ja minulle suositeltiin lyhyempää, jotta saisin Aslakin hallittua paremmin. Omani on vanhojen sääntöjen mukainen pituudeltaan ja lisäksi se ei saisi olla kikkarissa lukolla kiinni. Eli ei kun uutta ostamaan. Ilmoittauduin Aslakin kanssa Joensuuhun kisaan 1.10 harrastesarjaan. 

Aslakilla oli myös taas lihashuoltoa. Aslak aloitti perinteisesti istahtamalla alas ja tuijottamalla hierojaa. Kun hieroja vaihtoi paikkaa, kääntyi Aslak taas hierojaa kohti. Saatiin kuitenkin kovaa käskytystä ja pientä fyysistä ohjausta apuna käyttäen Aslak kyljelleen ja hieronta aloitettua. Aslak malttoi jopa pysyä kyljellään. Ainoastaan silloin Aslak hötkysi, kun kärpänen tuli lentämään näköpiiriin. Aslak alkaa olla kuulema ihan hyvässä kunnossa, mutta vielä kisaviikolla alkuviikosta vien Aslakin hierottavaksi.