Valjakointia ja uuden reen testausta!

Tunnustan olleeni melko laiskalla tuulella tammikuun ajan. Olemme parit yhteiset treenit pitäneet perhevaljakon kanssa, mutta muuten on melko hiljaista vetourheilun saralla ollut. Tavoitteena oli lähteä REK-kokeeseen, mutta oma jännittäminen vei voiton ja koin parhaaksi treenailla lisää niin varusteiden hallintaa kuin kolmen koiran hallintaa. Nuka lisäksi ei ole ohituksia treenaillut, joten niitä olisi hyvä treenata ennen kisoihin lähtemistä. Olen nyt päässyt paremmin kiinni reen ohjaamisesta ja sain vihdoin postin tuomana lumiankkurin, joka kylläkin odottaa edelleen olohuoneen pöydällä narujen ja solmujen laittoa. Opettelin tekemään sieppausköyden ja sen käyttöä olen nyt harjoitellut. 

Yhdet treenit meillä oli koirille kunnon päätreeniä, kun ajoimme pellolla ympyrää noin 7 kertaa. Vaihdoimme välillä kuskia, jotta kaikki pääsivät kokeilemaan ajoa. Koirat kulki hyvin ja sää sattui olemaan todella kaunis, joten oikein mukavaa oli treenailla. Lopulta koirat saivat tarpeekseen ja olivat tehneet viimeiselle kierrokselle lähtiessä parin sadan metrin päässä u-käännöksen ja päättivät, että nyt riittää. Taiga ja Ada ottivat kerran kunnolla yhteen, kun meinasivat solmuun mennä. Itse en ehtinyt väliin ennen kuin Taiga oli jo hangessa kyljellään ja Ada murisi sille päällä. Hyvä toisaalta, että saivat itse ratkaistua asiaa. Edelleen Taiga ärsyttää Adaa keulassa, mutta uskoo ehkä paremmin, kun Ada ärähtää. Saattaavat kyllä edelleen aloittaa jo rähinää, mutta uskoovat kuitenkin minun ärähdystäni ja päästään aina lopulta matkaan. Nuka ei ole onneksi kertaakaan päättänyt mukaan mennä, vaikka saattaakin murista sivussa. 

Kuva Jesse H. 

Lopulta sain ihan ikioman reen! Sitä ei moneen päivään ehditty edes purkaa paketista, mutta lopulta lauantai-illan saunakeskustelu päättyi siihen, että kiirehdittiin saunasta, puettiin lämpimästä päälle ja lähdettiin purkamaan paketti. Laitettiin reki lähtökuntoon ja siepparilla kiinni auton peräkoukkuun. Mukaan otettiin pyörään Riki (Taiga oli syönyt puruluuta juuri hetkeä aiemmin) ja Aslak sekä johtoon Ada. Mies lähti kyytiä ottamaan, koska en olisi uskaltanut taajamaan kolmen koiran kanssa aivan uudella kokoonpanolla lähteä. Mies totesikin, että olipa kiva olla kyydissä, eikä kotona odottamassa, onko jotain sattunut. Mies talutti koirat suoralle, jossa sitten miehen piti jättää koirat kuumana odottamaan lähtökäskyä minun seisoessani koko painollani piikkijarrulla ja hypätä kyytiin mahdollisimman nopeasti. Olimme varautuneet pahimpaan, mutta olipa kiva pari testikilsaa! Aslak on ollut kevyellä treenillä viime aikoina, Riki on ollut parin vuoden vetotauolla ja Adalla rankka agilitykisapäivä takana, joten pidimme testilenkin lyhyenä. Mies talutti koirat ensimmäisen tien ylityksen ja valmistautui auttamaan u-käännöksen kanssa, mutta koiratpa yllättikin ja tekivät todella sujuvan u-käännöksen aivan itse. Mies hyppäsikin itse takaisin kyytiin ja matka jatkui. Lenkistä jäi todella hyvä fiilis! Reki kulki upeasti ja liukkaasti. Pitää opetella taas uutta tyyliä ohjaamiseen. Välillä meinasi sivuluisuunkin mennä ja välillä koukattiin hangen kautta. 

Kuva Jesse H.

Tänään sain mahdutettua reen juuri ja juuri autoon kahden koiran kanssa ja lähdimme treenailemaan taas Nukan kanssa. Olin itse päikkäreiltä heränneenä vielä väsynyt, enkä olisi jaksanut tappelupukareita keulassa, joten lähdimme ensin lenkille Taiga keulassa ja Nuka pyörässä. Taigasta paljastui uusi puoli, kun löytyi suurta epävarmuutta johtaa valjakkoa yksin. Lähdössä kääntyi aina takaisin päin ja ihmisen piti olla auttamassa eteenpäin. Lopulta tajusi homman juonen ja päästiin eteenpäin. Edelleen eteneminen oli selkeästi epävarmaa ja haisteli penkkoja sekä vilkuili taakseen. Eteni kuitenkin lopulta ihan hyvin. Takaisin kääntyessä taas yritti päästä minun luokseni, mutta Nukan omistaja houkutteli edellä ja Nuka lähti etenemään, joten Taigakin kääntyi eteenpäin. 

Halusimme testata koiria ja rekeä umpihangessa. Otimme keulaan Taigalle kaveriksi Adan. Ajattelin, että Taiga olisi rauhoittunut, mutta vielähän tuo jaksoi rähinöitä Adan kanssa aloittaa. Kyllä ne sinne hankeen taas meni, mutta kyytiläisen piti hypätä nopeasti pois, kun raskasta oli edetä. Kuten oli Taigan ja Nukankin kanssa, kun kahdestaan olivat, jolloin myös kyytiläinen hyppäsi alun jälkeen pois. Koirat muistivat reitin, jota olimme edellisellä kerralla pellolla ajaneet, mutta koska uraa ei ollut, Ada ja Taiga rupesivat varmistelemaan takaa, että ihanko oikeasti mennään tuonne. Pitkää pätkää emme pellolla ajaneet, kun selkeästi oli raskasta.

Kuva Jesse H. 

Lähdimme vielä tienpätkää ajamaan kolmen koiran kanssa. Nyt oli taas kyytiläinen ja hyvin jaksoivat kolmestaan vetää. Adan ja Taigan paikat vaihtuivat välissä ja piti korjata takaisin, kun Ada yritti juosta oikeaa reunaa, mutta Taiga ajautui samalla penkkaan ja tämä häiritsi molempia, joten usein ärähtelivät toisilleen. Kun paikat vaihdettiin takaisin, ärinät loppuivat. U-käännöksissä koirat talutettiin ympäri. Adan johtamista hieman häiritsee vielä Taigan osaamattomuus, mutta Taiga tarvitsee Adaa oppiakseen. 

Talven treeneissä on tullut huomattua, että Taiga ja Nuka ovat todella kivoja koiria luonteeltaan, mutta toisaalta taas hieman pehmeitä. Niillä ei ole Adan tyypillistä sinnikyyttä ja kovapäisyyttä, jota uralla tarvitaan. Siksi minulla onkin koko ajan enemmän vahvistunut ajatus Taigan ja Aslakin yhdistämisestä jalostukseen. Aslakin kovapäisyys tasapainoittaisi Taigan pehmeyttä. Nythän niitä Taigan juoksuja odotetaankin alkavaksi, että pentuesuunnitelma etenisi. 

Rekihommia!

Päivitykset on hieman unohtuneet. Lomalla olen ollut ja aikaa olisi ollut, mutta jotenkin kummasti ei ole saanut aikaan niinkin yksinkertaista asiaa kuin ottaa tietokone ja aloittaa kirjoittamaan. 

Olemme viime aikoina enemmän treenailleet vetohommia kuin agilitya. Valjakon koonti on vaihdellut: Ada ja Aslak, Ada ja Taiga, Ada ja Nuka sekä perhekolmikko Ada, Taiga ja Nuka. Lisäksi toki olen omaa kolmikkoa vaihtelevasti yksittäinkin treenannut. Keskeisimmät kohokohdat kerron tässä kirjoituksessa.

Ensimmäisen kerran, kun kokeilimme perhevaljakkoa, meiltä karkasi valjakko lähdössä. Itsellä kävi mielessä pahimmat skenaariot mm. jäihin tippumisesta. Mitä valjakko teki? Juoksi mökin pihaan, jossa ilmeisesti joku oli nostanut reen pystyyn ja kääntyänyt valjakon. Valjakko juoksi meitä vastaan, nappasimme kiinni, hyppäsimme kyytiin ja ajoimme takaisin lähtöpaikalle. Ei tappeluita, ei liinasolmuja ja koirat saivat kivan lenkin. Me kasvatin omistajan kanssa olimme hieman järkyttyneitä, mutta loppujen lopuksi vain nauroimme. Mitään ei kaikeksi onneksi sattunut kellekään. Minulle kuitenkin toistamiseen kävi joulun aikoihin tilanne, että Ada ja Taiga meinasi karata lähdössä. Kaaduin kyljelleni kicksparkin kanssa, sain tähdättyä aitaan, johon pysähdyimme ja koirat aloittivat tappelun. Mies sai melkein pari viikkoa taluttaa meidät pihasta suoralle tielle ennen kuin lopulta uskalsin lähteä kaksikolla suoraan omasta pihasta. Silloinkin pyysin mieheni kujalle ottamaan vastaan, jos valjakko pääsee karkuun. Ei onneksi päässyt. 

Kuva Eliisa Kiiskinen

Kävimme joulun jälkeen ajelemassa jälleen Lieksassa. Tällä kertaa maastot olivat Ilvesvaaralaisten ja mukaan lähti Ada ja Nuka ihmisineen. Taiga joutui valitettavasti jäämään kotiin. Itse pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan rekeä. Kyseessä oli vanha, joustava kilpareki, jonka ohjaamiseen sainkin käyttää paljon työtä ja aikaa. Lähtö jännitti todella paljon, mutta sain apuja koirien kiinnipitämiseen ja toinen irrotti siepparin, jotta itse pystyin vain keskittymään varsinaiseen lähtöön. Meinasin ensimmäisenä olla penkassa, kun tie vietti oikeaan reunaan. Lisäksi molemmat kävi kuumana lähdössä ja Nuka äksyili Adalle. Nuka äksyili kesken lenkin välillä muutenkin Adalle, mutta Adaa ei kiinnostanut vaan jatkoi rauhassa työntekoa. Nuka ei ole keulakoira ja se tuotti joitakin ongelmia ajossa. Nuka on iso ja vahva koira, eikä Ada saanut käännettyä sitä oikeaan suuntaan, jos ehtivät väärän suunnan ottaa. Sainkin opetella lumiankkuria käyttämään, kun 11 kilometrin lenkillä viisi kertaa jouduin selvittämään liinasotkuja tai ohjaamaan koirat oikeaan suuntaan. Ada oli myös todella kiltti Nukalle, eikä kovistellut toista laisinkaan. Kuudennen solmun koirat selvittivät jo ihan itse, kun Nuka Adan nenän edestä rupesi haistelemaan toista reunaa ja Ada pujahti Nukan takaa toisella puolelle ja Nuka tästä hieman näytti hämmentyvän ja pyörähti itse samaan suuntaan ja kas, matka jatkui! Ura oli kahdelle koiralle raskas, kun itsekään en pystynyt kovin paljoa auttamaan, kun jouduin keskittymään reen ohjaukseen. Kerran mentiin alamäkimutkassa penkkaan, kun koirat kyllä meni oikeaan suuntaan, mutta itse en saanut rekeä ohjattua. Koirat hieman hämmentyneinä katsoivat, mitä minä siellä penkassa tein, mutta vetivät hienosti reen sieltä poiskin. Kaiken kaikkiaan ei huono reissu. 

Lunta on satanut todella paljon ja olemme muutamia päiviä pitäneet taukoa vetohommista, kun en uskaltanut aura-autojen sekaan lähteä ajamaan. Koirat ovat saaneet tehdä kunnolla töitä uudessa lumessa juoksu-urat aukoen. Pääsimme lopulta Adan ja Taigan kanssa ajamaan, mutta oikoreitti oli mm. ummessa ja töitä saivat koirat tehdä koko kahdeksan kilometrin matkan. Olen nimittäin myös tajunnut tehneeni liian helpoksi koirien työskentelyn, kun olen esimerkiksi ylämäissä auttanut koiria potkimalla vauhtia. Nykyään olenkin päättänyt antaa koirien tehdä kaikki työn jopa niissä ylämäissä. Kaikista jyrkimmissä olen auttanut edelleen hieman. Alkuun koirat olivat hieman hämmentyneitä asiasta, mutta kuten tänään Nukan omistaja totesi; Ada on todella sinnikäs koira! Kun annan käskyn, Ada yrittää ja tekee niin hyvin kuin vain pystyy olosuhteet huomioiden! Olemme suunnitelleetkin, että Ada pääsee opettamaan heidän mahdollista uutta koiraansa johtokoiran saloihin tulevaisuudessa. 

Myös Aslak on toki päässyt vetotouhuihin! Olen vaan todennut, että paras yhdistelmä on, kun Aslak tekee töitä Adan kanssa, joten Adan energia tarttuu Aslakiin ja Aslak saa pidettyä Adan vauhdin sopivana sekä auttaa Adaa työskentelemään.

Tänään kävimme treenailemassa taas perheen kera. Tällä kertaa lähtö oli huolellisempi, eikä valjakko karannut. Nukan toinen omistajista ajoi rekeä ensimmäisen pätkän ja minä istuin kyydissä. Kokonaisuutena lenkki sujui hyvin. Pätkä jäällä oli todella raskas koirille, koska ura oli melko pehmeä. Nuka ja Taiga jätti suurimman työn Adalle ja siinä Adan sinnikkyys taas näkyi vahvana. Takaisinpäin tullessa vaihdettiin minut ajajaksi. Olipa kiva tunne ajaa kolmella malamuutilla, vaikka alku raskas olikin. Kun pääsimme taas autotielle, kulku helpottui. Vastaan tuli pariskunta kävellen ja Ada ja Taiga meni varmasti ohi heistä, mutta Nuka halusi moikata. Treeniä vaan lisää!