Vihdoin pääsimme koko syksyn odottamallemme reissulle Lappiin. Suuntasimme Pelkosenniemelle, Pyhälle. Mökki oli kyllä pikkuisen Kemijärven puolella, mutta laskettelukeskukseen ei ollut kuin viitisen kilometriä. Saimme siis omaa rauhaa koirien kanssa, mutta kuitenkin kaikki tarvittava oli lähellä.
 |
| Lähtöfiilikset. Hyvin mahtui kaikki tarvittava kyytiin. |
 |
| Pakkasta -27 tässä vaiheessa. |
 |
| Ada töissä maanantaina. |
Ada yllätti vetolenkillä täysin! Neiti työskenteli niin hienosti ja vauhdikkaasti, että meinasin jo ensimmäisessä mutkassa lentää kyydistä. Vauhti ei hiipunut alun jälkeen vaan pysyi melko tasaisena koko matkan. Välillä mentiin vauhdikasta ravia ja paljon myös laukalla. Ada kuunteli todella hyvin ohjeita. Liekö johtunut uudesta reitistä, jolla ei pystynytkään ennakoimaan. Ohituksetkin meni hienosti. Ada ei hirmuisesti tykännyt suksista ja sauvoista, joten ei halunnut paljoa lähestyä ihmisiä. Yksi koira ohitettiin, mutta he menivät kirjaimellisesti penkan puolelle, kun me lähestyttiin, joten ohi-käskyllä vaan komensin Adan ohitse. Adan enimmäisnopeus oli 25,02 km/h ja keskimääräinen liikkumisnopeus 11,43 km/h eli todella hienosti Ada eteni. Ohessa videota Adan suorituksesta.
Tiistaina kävimme lumikenkäilemässä. Emme ole koskaan edes kokeilleet sitä, joten testasimme uudet lumikenkämme mökin maastossa umpihangessa koirien ollessa vetövyössä kiinni. Valjaita emme koirille kuitenkaan laittaneet, koska tarkoituksena ei ollut vetolenkkiä tehdä vaan koiratkin saivat edetä enemmän omaa tahtiaan ja haistella sekä tutustua ympäristöön. Kovasti saivat koiratkin töitä tehdä testauksessa, koska kyseessä oli ihan oikeasti pehmeä umpihanki!
 |
| Ada odottaa lähtöä lumikenkäilemään. |
 |
| Tarpomista umpihangessa! |
Siirryimme pienen testauksen jälkeen autoon ja suuntasimme Pyhän lumikenkäreiteille. Matkaa ei ollut kummoisesti muutamaa kilometriä enempää, mutta olimme kuumissamme hetkessä ja seuraavana päivänä tuntui jo jaloissa, että töitä teimme. Vaikka reittihän oli suurimmaksi osaksi tampattua ja itse menin haasteen vuoksi välillä valmiin reitin vieressä hangessa. Matka tuntuikin pidemmältä kuin todellisuudessa oli ja yllätyinkin autolla katsoessani gps-tiedot.
 |
| <3 |
 |
| Ada ihmettelee, kun tulen pyllymäkeä lumikenkien kera jyrkkää mäkeä alas. |
Keskiviikkona lähdimme koiraladulle sekä Adan että Aslakin kanssa. Lähdin nyt reittiä toiseen suuntaan, koska ajattelin pääseväni mäet helpommalla niin päin. Ajattelin mieluummin meneväni loivan mäen alaspäin kuin pitkän, jyrkän mäen kahden koiran kanssa. No, toiseen suuntaan lähtiessä tuli myös mukava mutka melkein heti, jossa koirilla oli niin paljon vauhtia, että meinasin ihan oikeasti lentää kyydistä! Sain jo muutamia juoksuaskeleita ottaa ja perkelettä tuli huudettua! Pysyin kuitenkin kyydissä ja pääsimmekin heti ohituksia tekemään, kun oli paljon hiihtäjiä liikenteessä. Ohitukset menikin hienosti, mutta ongelmaksi muodostui lähinnä se, että Ada työnsi Aslakia koko ajan hiihtouralle. Noin puolessa välissä vaihdoinkin koirien paikat ja koirien pysyminen pois uralta sujui paremmin. Ohitimme myös muutaman koiran, mutta silloin pysähdyin ja annoin toisten mennä ensin ohitse. Pari juoksutti koiriaan irrallaan, mutta ottivat kiinni meidät nähdessään. Pari tuli kävellen vastaan (ladulla??!) ja koiransa räkyttivät niin paljon, että oli työ pitää rähisevä Aslak sivussa. Aslak kun vastaa toisten räkytyksiin...
 |
| Lumikenkäilyn jälkeen, pakkasta lähtiessä -20, tullessa -16. |
 |
| Aina on aikaa valokuvaamiseen! |
Aslak ja Ada meni yhdessä tasaisemmin ravia. Kuvittelin, että vauhti olisi ollut kokonaisuutena hitaampaa kuin Adan kanssa, mutta suurin nopeus oli 30,56 km/h ja keskimääräinen liikkumisnopeus oli 12.32 km/h. Ohessa taas videota. Vain linkki, koska jostain syystä blogger ei löydä kaikkia youtube-videoitani...
Torstaina oli vuorossa taas lumikenkäilyä. Ensimmäinen paikka, johon yritimme mennä, emme löytäneet parkkipaikkaa... Toinen paikka, sama kuin tiistaina, oli täynnä autoja. Menimme siis pohjoisrinteille tarkoituksena mennä tunturille. Lähdimme liikenteeseen kohti jyrkkää mäkeä, joka meni suoraan laskettelurinteille eli siirryimme sitten metsän puolelle umpihankeen ja lopulta löysimme taas reitin jota kulkea. Siinä vaiheessa, kun pääsimme risteykseen, josta olisi ollut enää kilometri huipulle, mutta täysin umpihangessa olisi pitänyt kulkea suoraan ylöspäin, päätimme luopua tunturin valloituksesta ja käännyimme takaisin. Taaskaan matka ei ollut mitenkään erityisen pitkä, mutta sitäkin raskaampi. Perjantaina olimme niin jumissa ja kroppa kipeänä, eikä koiratkaan enää innostuneet valjaiden näkemisestä, joten otimme hieman rennommin. Piti käydä pilkillä, mutta niin Pyhällä kuin Luostollakaan ei ollut pilkkitoukkia. Kävimme siis rennon pienen kävelylenkin Luoston luontopolulla.
 |
Kävimme reissun aikana testaamassa kaksi ravintolaa, hotelli Pyhätunturin Kultakero ravintolan ja ravintola Huttuhipun. Ruoka oli loistavaa! Ravintolassa käynnin ajan Aslak oli häkissä, ihan vain kaiken varalta... Aslak meni häkkiin molemmilla kerralla vapaaehtoisesti ja rauhoittui sinne hienosti. Toisella kertaa Aslakin tultua sieltä pois hyökkäsi Ada häkkiin ja sinne jäi makoilemaan.
 |
| Ada väsyneenä maanantai-itana. |
Lauantaina olikin aika siivota ja suunnata kotia kohti. Voi sitä riemua, kun koirat pääsivät vapaana pihalle juoksemaan! Tänään käydään Riki hakemassa kotiin.
Reissu oli mukava ja aiomme ensi talvena tehdä vastaavanlaisen reissun. Kotiin tuleminen oli hieman masentavaa, kun lunta ei ole paljoa (mutta tällä hetkellä koko ajan sataa, mutta tuskin tulee niin paljoa, että kicksparkilla liikenteeseen pääsisi) ja talossa oli 12 astettä lämmintä. Kellarissa sentään +16... Ja koko matkan kilometrimäärät oli 1600 ja risat ja fyysinen rasitus oli kova, mutta itseni hajotin vasta 1,5 km ennen kotia! Kävimme ruokaa hakemassa ja työnsin oven auki kämmenelläni. Ranteessa napsahti ja kipu oli kova. Kipu meni ohi, mutta alkoi taas parin tunnin päästä ja nyt pidän rannetta tuettuna, koska mitä enemmän käytän sitä sen kipeämmäksi menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti