Vihdoin ja viimein kennelnimeni hyväksyttiin! Eli jatkossa kasvatan malamuutteja kennel Kuunloisteen nimellä. Kotisivut löytyvät täältä.
maanantai 27. kesäkuuta 2016
Lappi osa 2
Torstaina otin pienen hetken itselleni toisten lähtiessä kauppareissulle ja muokkailin videota. Illalla lähdimme sitten molempien kanssa yhteiselle vetolenkille. Lenkki oli lähinnä lyhyt pyrähdys ylimääräisen energian kuluttamiseen. Matka oli 2,5 km keskinopeus 11,2 km/h. Aslak oli jo paremmin Adan rinnalla töitä tekemässä.
Reissu oli oikein passeli sled dog summer camp Aslakille ja Adalle. Ada pääsi lämpimän kevään jälkeen hyvään kuntoon ja jopa laihtui hieman. Aslak olisi enemmän lomailla halunnut ja nauttia rapsutuksista, mutta sai onneksi myös jostain energiaa työskentelyyn. Välillä. Olen jo varautunut, että loppukesä menee koirien kanssa ihan oikeasti lomaillessa. Meillä lämpötilat eivät ehdi laskea yöksi niin paljoa, että jaksaisin valvoa tai herätä niin aikaisin lenkille... Mutta mennään nyt vapaalla juoksutuksella ja palataan syksyllä vetohommien pariin.
Videota otin viimeisiltäkin lenkeiltä, mutta muokkailen kunhan jaksan.
torstai 23. kesäkuuta 2016
Lappi osa 1
Lähdettiin sunnuntaina kesälomareissulle Lapin rajan pohjoispuolelle. Suuntana Ylitornion puolella Mellakoski, Kivijärven rannalla. Mukana meillä on siis Ada ja Aslak. Riki jäi mummon hoiviin viikoksi.
Saavuimme mökille sunnuntaina n. klo 18 aikoihin. Ensin viritimme parkkiketjun, johon koirat laitoimme auton purun ajaksi. Aikaa ei mennyt kuin n. 10 minuuttia ja mäkäräiset olivat jo iskeneet koirien kimppuun niin pahasti, ettei koiria voinut ulkona enää pitää. Sisällä koirat vain pyörivät ja raaputtivat itseään, joten otimme vielä imurin ja imuroimme molemmat koirat. Ada ei antanut mahaansa imuroida, mutta muuten onnistui. Mäkäräiset kuitenkin olivat syöneet koirien nivuset ihan verille! Kaiken huipuksi vielä Aslakilla illan aikana turposi silmät ja kuonoon tuli iso patti.
Kävimme kuitenkin illalla/yöllä Adan kanssa vetolenkki tekemässä ja tutustumassa maastoihin. Lähdimme periaatteella, että suoraan vermeet päällä kickbiken eteen ja menoksi, jotta kukaan ei ehtisi kimppuun käydä. Ja Ada teki todella hienon suorituksen! Matka oli reilu 4 km (vaikea tarkkaan sanoa, kun gps ei heti toiminut, kai) ja keskinopeus oli 9,8 km/h. Videota en saanut, koska unohdin sen päälle laittaa... Mutta Ada työskenteli todella hienosti ja kuunteli käskyt todella hyvin!
Maanantaina lähdin molempien koirien kanssa lenkille. Ada teki kuitenkin kaiken työn, koska Aslak taisi tulla ihan oikeasti lomailemaan ja päätti hengailla ja roikkua Adan perässä, Matka vajaa 5 km ja keskinopeus kuitenkin 10,5 km/h. Ohessa video.
Tiistaina kävin pelkästään Aslakin kanssa treenailemassa. Aslak oli taas ihan vain hengailu mielellä juoksemassa ja katse pyöri paljon maisemaa seuraillen. Ihmettelen, kuinka keskinopeus oli vajaan 4 km lenkillä kuitenkin 9,5 km/h... Sama lenkki mentiin Adan kanssa keskiviikkona ja Ada oli taas kerran kunnolla töitä tekemässä! Adan keskinopeus samalla reitillä oli 12 km/h!!! Ada ei ole koskaan vielä tuollaista vauhtia yksikseen juossut!
Adalla on täällä uusissa maisemissa ollut hieman sellaista tapaa, että mieluummin juoksee vasemmassa reunassa ja välillä olenkin itse periksi antanut, koska on niin hienosti muuten työskennellyt!
Ohessa video (linkki, koska ei taas vaihteeksi löydä muuten...) sekä Aslakin että Adan lenkiltä. Muokattuna siten, että huomaa tiistain ja keskiviikon erilaiset motivaatiot koirilla. :D
Muuten koirat ovat saaneet rauhassa hengailla. Ulkona en uskalla irrallaan pitää ja ovat parkkiketjussa olleet. Maanantaina soitin paikalliselle eläinlääkärille ja sain vinkkejä korien olemiseen hyönteisten kanssa. Kävimme ostamassa bayvanticia, kyytabletteja sekä familycare off hyönteismyrkkyä. Silti ötökät häiritsee ja itikat on syöneet nivuset paukamille. Ainut pelko on, että Ada nuolee itselleen hotspotin... Ja parina päivänä on niin lämmintä ollut, että paarmat ovat tulleet ja Aslak vauhkoontuu niiden takia parkkiketjussa, joten ovat melko paljon sisällä olleet.
Koirat ovat kuitenkin sisällä rauhallisia ja käyttäytyneet hyvin. Sunnuntaina meinasivat hieman ottaa yhteen, mutta se loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, eikä sen jälkeen ole ongelmia ollut. Yöt ovat antaneet nukkua rauhassa, paitsi yhtenä aamuna piti nousta pihalla käyttämään, kun alkuviikosta joivat todella paljon vettä.
Olemme syöneet hyvää ruokaa, käyneet soutuveneellä kalassa (itse panikoin vain kyydissä, että varmasti upotaan...) ja yhden hauen mies jo virvelillä saikin! Olemme myös saunoneet ja viettäneet aikaa miehen enon ja hänen naisystävänsä kanssa. Unirytmi on kääntynyt päälaelleen, koska vetolenkit olemme yöllä tehneet ja aika on vain kulunut jutellessa. Kävimme "kaupungissa" ja porojakin nähtiin! Juhannuksen jälkeen kotiudutaan. :)
Hyppytekniikan koulutusta osa 1 video
Ohessa Jari Lukkarisen kuvaamaa ja julkaisemaa videota. Adan suoritusta näkee kohdassa 6:49.
perjantai 17. kesäkuuta 2016
Hyppytekniikan koulutusta osa 1
Aivan extempore päätin osallistua hyppytekniikan koulutukseen Adan kanssa. Tänään oli koulutuksen ensimmäinen osa ja toiseen osaan ensi viikolla emme pääsekään, koska olemme reissussa koko viikon. Kouluttaja kuitenkin kysyi tänään, olisiko kiinnostuneita jatkosta ja niinpä hän aikoo jatkaa koulutuksen järjestämistä. Hän on itse opiskelemassa kouluttajaksi, joten tämä koulutus on meille osallistujille taas maksuton.
Ensiksi kävimme läpi hieman teoriaa hppytekniikoista ja koiran kehityksestä hyppimiseen. Sen jälkeen aloitimme jokainen koirakko vuorollaan tekemään harjoituksia. Ensimmäinen harjoitus oli viisi matalalla olevaa aitaa ja niiden yli hyppimistä oikealla tekniikalla. (Itse en hyppytekniiikan teoriaa osaa, joten en sen tarkemmin avaa harjoitteiden tarkoituksia ja miksi mitäkin tehtiin, mutta kuvaan kuitenkin, mitä teimme.) Minikokoisilla koirilla aita oli 8 cm korkea ja maxi koirilla 15 cm korkealla. Tarkoituksena ei siis ollut korkeutta hyppiä vaan sitä tekniikkaa treenata.
Ihan aluksi treenattiin sitä, että koira otettiin istumaan jalkojen väliin katse esteisiin päin. koiraa palkattiin alhaalta päin, jotta koira pyöristi selkänsä. Kun koira käänsi katseensa eteenpäin kohteeseen, vapautettiin koira suorittamaan esteet.
Ada ei arvostanut 15 cm estettä vaan käveli vain suoraan yli. Kouluttaja nosti esteen 25 cm, jolloin Adakin rupesi hyppimään. Ada ei myöskään muistanut, että siellä esteiden päässä on palkka vaan meidän piti muutaman kerran kokeilla ja lopulta tuli avustaja herkun luokse houkuttelemaan, että Ada taas ymmärsi muillakin kuin minulla olevan nameja. Kun Ada oli myötämielinen ymmärtämään, mitä tehdään ja miten, tuli suorituksistakin hyviä.
Toinen harjoitus oli korkeuteen liittyvä. Minit treenasivat yhtä koirakkoa lukuunottamatta taas vain 8 cm korkeilla esteillä, koska mukana oli niin nuoria koiria. Maxien suurin ylitettävä korkeus oli 65 cm. Katsoin ensin riisenin suorituksen ja se meni todella hienosti myös suurimman korkeuden yli. Olin heti hyvin epäileväinen Adan kykyyn ylittää este.
Aloitimme 25 cm ja parin korotuksen jälkeen oltiin lopulta yrittämäss 65 cm korkeaa estettä. Ja Adahan meni yli! Tekniikka oli hieman pielessä, joten kouluttaja halusi nähdä hypyn uudestaan, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli, että ylityksen jälkeen ruvetaan laskemaan esteen korkeutta, jotta koiralle jäisi hyvä itseluottamus suorituksen jälkeen. Toisella hypyllä Ada tiputti esteen, mutta kolmas hyppy meni jo todella hienosti myös tekniikaltaan yli. Siitä sitten lähdettiin korkeutta laskemaan ja Ada jaksoi tehdä suoritukset loppuun asti hienosti.
Adasta on muotoutunut todella hieno harrastuskoira ja heinäkuussa aloitetaankin agilityn alkeiskurssi!
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
Ada ja Riki 12.6.
Adan kaveriksi pääsi Riki treenailemaan sunnuntaina, vaikka kovasti aina epäilyttääkin laittaa Rikiä näiden kahden muun kanssa valjakkoon. Ja niinhän se nytkin meni, että Rikillä oli vaikeuksia pysyä Adan vauhdissa ja minun pitikin käskyttää Adaa pysymään ravilla, jotta Rikillä olisi edes jotain mahdollisuutta Adan kanssa juoksemiseen.
Ada oli aivan loistava lenkillä! Hieman meinasi jyrätä Rikiä ojaan, mutta puolessa välin vaihdoin kaksikon paikkoja. Matka oli 4,5 km ja keskinopeus 10,2 km/h. Ohessa video lenkiltä.
sunnuntai 12. kesäkuuta 2016
Aslakin treeni 12.6.2016
Tänään oli Aslakilla hengailulenkki. Lämpötila oli +13, mutta aurinko ei paistanut ja tuuli oli kova, joten päätin lähteä tuon pohjavillattoman version kanssa lenkille. Lenkki oli Aslakin viime aikaisiin suorituksiin verrattuna hengailulenkki. Keskinopeus oli 7,3 km/h. Kävelimme ylämäet, koska olikin yllättävän lämmintä, kun osan matkasta aurinko kuitenkin paistoi. Muutenkin yllätyin, miten lämmin lenkillä tuli, vaikka muuten viileähkö päivä onkin.
Ohessa on video ja tunnustan, että siinä on vain parhaimpia paloja. Matka 4,5 km. Maksiminopeus 22,6 km/h. Kierrosajoista huomaa, missä on pysähdelty ja kävelty enemmän; 5 km/h, 7,7 km/h, 9,2 km/h ja 9,5 km/h. Viimeinen kierros jäi kesken, kun gps katkaisi yhteyden juuri viimeisillä sadoilla metreillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





