Vielä pitkän viikonlopun päätteeksi otettiin Riki mukaan peräkärriä palauttamaan. Tavoitteena olikin, että Riki saisi tavata piiiitkästä aikaa amstaffipojan Oton. Siellä on myös pieni amstaffityttö Aino, joten Oton tapaaminen tapahtui ulkona ilman Ainon läheisyyttä. Otto on reviiritietoinen parivuotinen (huomaatteko, että kaikki ovat parivuotisia) uros ja herkkä ottaamaan yhteen, jos toinen yrittää esimerkiksi alistaa.
Riki ja Otto ovat siis tavanneet ennenkin, mutta siitä on pitkä aika. Riki oli silloin puoli vuotta ja hyvin hädissään Oton aktiivisuudesta. Olivat irti isolla aidatulla pihalla ja Otolla riitti virtaa ja hyökkäili Rikin kimppuun. Riki olisi taas tarvinnut hitaamman tutustumisen, joten paikalle tuotiin myös rotikkanarttu kolmanneksi. Homma alkoikin sujua jo paremmin ja Rikikin pääsi jo leikkiin mukaa.
Riki myös herkillä viikonlopun jäljiltä ja Otto herkillä reviiristä ja pennusta, joten totuttelu alkoi hihnassa. Rikillä ei paljoa kärsivällisyyttä löytynyt, joten ulisi ja marmatti, mistä ei Otto tykännyt. Ensin hihnan päässä olin minä, mutta pian huomasin, että se on huono idea. Pientä suojeluhalua löytyi. Vaihdettiin mies hihnan päähän. Jonkin ajan päästä toinen henkilö otti Rikin ja jännite pieneni paljon. Katseltiin siis taustalta tutustumista. Puolisen tuntia varmaan oltiin pihalla koirat hihnassa, eikä pidemmälle menty. Kumpikin alkoi väsähtää siihen kyräilyyn ja alistamisyrityksiin. Kumpikaan ei alistamisesta välittänyt vaan murina alkoi heti. Riki muutenkin huitoo paljon, mistä ei Otto tykännyt myöskään.
Välillä antoivat toisiaan nuuhkia ja naamaa nuolivat, mutta herkästi tuli kitkaa väliin ja piti erotella. Välillä vaan seisoivat ja läähättivät, välillä käytettiin kauempana tarpeillaan ja takaisin. Lopulta annettiin olla ja päätettiin jatkaa seuraavalla kerralla uudestaan.
Mutta tänä viikonloppuna on tosiaan Rikistä löytynyt piirteitä, joita en aikaisemmin ole huomannut. Aikaisemmin kirjoitin mustasukkaisuudesta ranskiksen kanssa, mutta liekö silloinkin kyse ollut lähinnä suojelemisesta. Ollaan mietitty, mitenkähän Riki reagoisi uhkaavassa tilanteessa. Tuntuu kaikkia ihmisiä rakastavan ja itsekin lähinnä tuudittautunut ajatukseen, että jos pimeässä esimerkiksi joku uhkaava ihminen tulisi, pelkäisi Rikin kokoa, kun ei muuta näkisi. Riki on kuitenkin lempeän nallekarhun näköinen ja lähestyy ihmisiä häntä heiluen (vaikka eihän se hännän heiluminen mikään tae kiltteydestä ole). Mutta ilmeisestikin toiset koirat herättävät Rikissä suojeluviettiä meitä kohtaan. Alistuu herkästi, mutta hyvin herkkään myös asettuu meidän ja ärisevän koiran väliin. No, Riki on vasta vuoden, joten ehtii vielä kehittyä suuntaan taikka toiseen. Ehtii varmasti tulla vielä hyvinkin yllättäviä piirteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti