Kävimme eilen (12.3.2016) Rautavaaralla Alaskanmalamuuttiyhdistyksen talvipäivillä päiväseltään. Eniten minua ajoi paikalle polte uskaltautua kokeilemaan kisaamista ja ajattelin, että helpointa ottaa askel kisaamisen maailmaan, on epävirallisista kisoista. Ja kun kerta suht lähelläkin on (vain 170 km), ajattelin, että nyt on aika.
Perjantaina valmistauduin jopa niin, että otin kicksparkin sisälle sulamaan, jotta mies sai kiristellä mutterit, kun minä ne jotenkin saan aina löysytettyä... Melkein unohdin, että tarvitsen mukaan muutakin kuin kicksparkin, koiran ja itseni ja lopulta jopa pakkasin mukaan myös valjaat ja vetoliinan, sekä hieman vaihtovaatteita kisaa varten.
Niinhän siinä lopulta kävi, että saavuimme lauantaina perille Rautavaaralle ja menin ensimmäisenä varmistamaan ilmoittautumiseni (jota ei ollut listoille asti mennyt, joten onneksi olimme ajoissa...). Tunnin päästä olin elämäni ensimmäisessä ajajien kokouksessa, jossa sain numerolapun ja tiedon lähtemisajasta. Olin lähdössä sarjassamme neljäntenä.
Mies vielä kävi läpi kicksparkin, valmistimme Adan ja minut lähtöön ja lähdimme lähtöpaikalle. Ja vihdoin ja viimein lähtö koitti. Minua ei ollut olevinaan jännittänyt ollenkaan, mutta lähtöviivalla alkoi sydän sykkimään.
Ohessa taas video.
Kokonaisuutena voisin sanoa, että olen tyytyväinen suoritukseemme, vaikka saimmekin molemmat tehdä paljon töitä niinkin lyhyelle matkalle. Matka oli siis 3,8 km ja sää oli melko lämmin. Ura oli ehtinyt hieman pehmetä, mutta oli vielä ihan hyvä ajaa, vaikka olikin muiden ajojen jälkeen tullut jo epätasaisuutta ja jarruista monttuja. Laskimme keskinopeudeksi 9,96 km/h. Minulla oli myös gps puhelimessa päällä, mutta laitoin sen liian aikaisin päälle, jotta keskinopeutta kannattaisi siitä katsoa.. Kaipaan edellisen sovelluksen keskimääräistä liikkumisnopeutta...
Ada kuunteli minua hyvin. Välillä Ada meni laukalla, mutta suurimmaksi osaksi nätillä ravilla. Autoin Adaa melko paljon potkimalla vauhtia. Noudatimme ajajien kokouksessa annettuja ohjeita tarkkaan, mm. kulje oikeassa reunassa, huikkaa ajoissa ohitusaikeista jne. Näin toimimme. Meidät kuitenkin yllätettiin melko lopussa. Tiesin, että takana on tulossa valjakko, oli jo jonkin matkaa meitä seurannut. Kuitenkin aivan varoittamatta, kun oli tulossa kaarre vasemmalle, jonne Ada oli jo siirtymässä, tajusin valjakon olevan tulossa ohitsemme juuri silloin! Mies ei antanut minkäänlaista ennakkovaroitusta minulle, mutta onneksi tajusin katsomatta taakse, että nyt se tulee ja käskin kiireellä Adan takaisin oikeaan reunaan juuri ennen kuin valjakko tuli rinnalle! Totesin vaan miehellenikin myöhemmin, että onneksi minulla oli Ada eikä Aslak mukanani... Aslak ei olisi tuollaista niellyt... Ada onneksi on varma tapaus ja siirtyi heti oikeaan reunaan ja lähti ohituksen jälkeen takaa-ajoon. Ohjeistuksena oli, että pitää jättää väliä ohittajaan, mutta todennäköisesti emme jättäneet tarpeeksi... Mitään härdelliä ei kuitenkaan saatu aikaiseksi ja pääsimme onnellisesti maaliin asti.
Olimme 10. sijalla, kun sarjassa oli 12 kilpailijaa. Saimme edellä ajanutta kuitenkin melkein 2,5 minuuttia kiinni ja olin jo pelkästään siitä todella iloinen! Ada teki hienon suorituksen! Nyt jäikin pieni kipinä, että olisi kiva lähteä kokeilemaan uudestaan, mutta nyt ei talvikisoja ole enää, joihin voisi osallistua ja kevään sulan maan kisat ovat melko kaukana... Mutta treenaillaan ja katsellaan ensi syksynä uudestaan kisoja!
Ps. Ostimme Adalle myös kuormanvetovaljaat! Päästään sitäkin treenailemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti