sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Joensuu KR 29.5.2016

Tänään suuntasimme heti aamusta Joensuun raviradalle Aslakin kanssa. Olimme hyvin rentoutunein tunnelmin liikkeellä ja minulla olikin suunnitelmissa näyttää Aslakin hampaat itse tällä kertaa. Aslak oli myös rento kaveri ja sain keskittymään hyvin minuun, vaikka treenatessa ympärillä olikin muita ja välillä meinasi kiinnostaa rähinän verran esimerkiksi lähellä oleva harmaa norjanhirvikoira. Mutta malttoi kuitenkin nopeasti taas keskittyä minuun.


Aslak esiintyi taas kerran hyvin. Tuomari antoi minun näyttää hampaat, eikä Aslak kertaakaan murissut tuomarin tutkiessa. Juokseminen meinasi mennä penkin alle, kun kaveri seisoi kehän laidalla ja mielellään olisi Aslak toisen luokse mennyt. Kolme kertaa juoksimme kehän ympäri ja joka kerta kaveri olisi kiinnostanut ihan liikaa. Sama tilanne oli edestakaisen juoksun aikana, kun juuri vastakkaisessa kulmassa tämä kaveri oli. 


Tuomari Anneli Pukkila: 
"3 v. Tänään ei parhaassa karvassa. Hyvä pää, kaula ja ylälinja. Kevyt raajaluusto. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä häntä. Liikkuu melko hyvällä sivuaskeleella. Hyvin edes-takaisin."
ERI AVK1

Eli todella hyvin meni Aslakilla! Tuomari vielä tuli selittämään, miksi ei tänään SA:ta antanut ja syynä oli turkki ja olisi toivonut hieman voimakkaampaa raajaluustoa. Rupesi vaan tuomariakin hieman hymyilyttämään, kun totesin, että tää on oikein hyvä näin! :) Loppujen lopuksi, jos Aslak olisi SA:n saanut, olisi myös SERTi tullut, koska toinen uros sai EH:n. Mutta olen todella tyytyväinen ERIin karvattoman koiran kanssa! Ja ottaen huomioon, että koko kevät ollaan menty H:n kera murisemisen takia. Nyt siis aion jatkossa näyttää hampaat itse. Mutta seuraava koitos olisi vasta elokuussa Sawo Show. 

lauantai 28. toukokuuta 2016

Joensuu KV 28.5.2016

Olipa hieno näyttelypäivä tänään Joensuussa! Menestystä ei meille tullut, mutta silti olen tyytyväinen meidän koirien suoritukseen. 


Olimme taas hyvissä ajoin paikalla ja oli mukava jutustella muuttikansan kanssa! Ada tottakai hötkysi paikalle päästyämme todella kovasti ja miehellä meinasi hermot mennä neitiin, kun yritti roikkua hihnan päässä. Aslak oli rauhallisempi niin kauan, kunnes ei tullut vastaan ketään väärää tyyppiä. Häkistä yritti kurkkia ympärilleen ja äristä ohikulkijoille, mutta rauhoittui kuitenkin myös hyvin häkkiin normaalilla Aslak tyylillä irvistellen ja kuperkeikkoja tehden.


Kehässä Aslak käyttäytyi moitteettomasti ja keskittyi hyvin minuun. Tuomarille hieman murisi hampaita katsoessa, mutta ei kuulema kehän laidalle kuulunut. Tuomari kävi arvostelua lausumassa välillä ja tuli takaisin pohtien, pystyyköhän vielä koskemaan Aslakiin. Sitten Aslak tekikin sen, mitä ei yleensä tee eli murisi, kun tuomari aloitti käymään läpi rintakehän kohdalta. Aslak lopetti murinan nopeasti, kun kiinnitin taas huomion muuhun. 

Hienosti meni Aslakille esiintyminen muuten ja hyvän arvostelunkin sai. Aslak olisi ilmeisesti muuten saanut EH:n, mutta tuomari totesi minulle ääneenkin, että murina tiputtaa palkintosijaa. MUTTA ensimmäistä kertaa tuomari totesi myös, että eihän Aslak vihainen ole, mutta haluaa vain asiansa kertoa. Ikävä kyllä se ei silti saisi sitä tehdä. Tämä murina on aiheuttanut somessa paljon keskustelua ja monet ovat sanoneet, että eipä se tuomari voi tietää, tekeekö koira muuta kuin murisee. Kuitenkin olen itse ollut aina sitä mieltä, että tuomarilla on sen verran yleensä kokemusta koirista, että pitäisi osata koiria tulkita etenkin onko koira vihainen vai ei. Nyt löytyi tuomari, joka osaa havainnoida koiraa! Ja se on Harry Tast!


Tuomari Harry Tast:
"Rungossa oikeat mittasuhteet, mutta siitä puuttuu leveys ja syvyys. Tasapainoinen selkä ja niskalinja. Hyvä häntä. Hyvä pään muoto. Hyvä asentoiset korvat. Raajoissa hyvät kulmaukset. Ei nyt parhaassa turkissa. Liikkeet säännölliset, mutta jäävät lyhyiksi. Käsittelyssä murisee, mikä pudottaa palkintosijaa." Merkintä kuitenkin kohdassa käsiteltävissä. 
AVO H


Adallahan meni kehän reunalla juoksuharjoittelut hyvin ja odotti vuoroaan rauhallisesti. Seisomisessa totesin, että ei malta olla paikallaan, jos pidän namia esillä, joten pidin vain kättä Adan edessä tai välillä heilutin namipussia, jotta malttoi keskittyä. Juoksuhan ei kehässä mennytkään ihan niin putkeen kuin harjoitellessa. Höyryveturi paineli taas eteenpäin ja edestakaiset liikkeet piti ottaa uudestaan, kun hieman pomppimiseksi meni ensimmäisellä kerralla. 


Aslakilla oli oikein pitkä hyvä arvostelu H:n maininnalla kuitenkin. Adalla arvostelu oli lyhyt, eikä siinä montaa hyvää sanaa ollut. Paljon oli jäänyt tuomarilla arvosteluun mainitsematta. Esimerkiksi harjoitusarvostelijalle kertoi, että Adalla on erittäin hyvä pää, juuri oikeanlainen malamuutin pää. Mutta tätähän ei kyllä ikävä kyllä ollut mainittuna missään. 


Tuomari Harry Tast:
"Hieman korkearaajainen ja ilmava kokonaisuus. Kaunis kaula. Tilava, hieman tuhdissa kunnossa oleva runko. Hyvä raajarakenne. Tiivis hännän kaari. Kyynärpäiden tulisi olla tiiviimmät liikkeessä."
ERI VAK2

Tuomari antoi vain luokkavoittajille SA:t eikä välttämättä silloinkaan. Olen tyytyväinen Adan valioluokan ERI linjaan, joten myös ilman SA:ta olen tyytyväinen. :) 

perjantai 27. toukokuuta 2016

Saa tulla moikkaamaan!

Ollaan viikonloppuna Joensuun koiranäyttelyssä. Molempina päivänä meidät löytää muuttikehältä. Lauantaina siis olemme paikalla noin klo 11 alkaen malamuuttikehän loppuun asti (ainakin) ja sunnuntaina kehä alkaakin heti yhdeksän jälkeen, joten olemme paikalla viimeistään klo 8.30 ja tuolloin päivä onkin todennäköisesti lyhyt. Eli olemme paikalla todennäköisesti vain malamuuttikehän aikaan. 

Saa siis tulla moikkaamaan! Lauantaina meillä on mukana Aslak sekä syksylle suunnitellun pentueen emä Ada. Sunnuntaina mukana on vain Aslak. Nykikää hihasta, koska oma havainnointikyky on välillä mitä on. :) 

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Tappelu!

Pitkästä aikaa meillä otettiin yhteen pari viikkoa sitten! Olin itse kuistilla, kun kaikki kolme leikkivät pihalla. Yhtäkkiä äänensävy muuttui ja juoksin vauhdilla pihalle, nappasin katuharjan mukaan ohikulkiessani ja löysin RIKIN ja ASLAKIN tappelemasta Adan vain katsellessa vierestä! 

Ei ollut harjasta paljoa apua, enkä tietenkään tajunnut käydä hakemassa muutaman metrin päästä puutarhaletkua vaan otin Aslakia lonkista kiinni ja yritin potkia Rikiä kauemmaksi. Jalassa oli toki vain crocksit ja nekin lensivät jalasta, kun lenkin itse pyllylleni kuoppaan. 

Kohtapa nuo jo lopettivat ihan itse tappelun minun edelleen istuessani siinä montussa Aslakin takapuolesta kiinni pitäen... Ja tappelun päätteeksi Aslak istahti minun syliini ja kääntyi olkansa yli minua läähättäen katsomaan.

Koirille ei onneksi käynyt kuinkaan. Lähinnä omat jalat oli naarmuilla, kun Aslak sai potkittua minua. Ja vaalenharmaat housut olivat ruskeat hiekasta... Sen jälkeen ei ole ollut mitään. Paitsi Adalla on valeraskaus ja neiti vinkuu ja äksyy välillä pojille. 

Match show 21.5.2016

Kävimme Aslakin kanssa lauantaina testailemassa Aslakin reaktioita taas uudessa ympäristössä. Sain Aslakin alkuun pysymään todella hyvin kontaktissa minuun. Monet koirat olisivat kiinnostaneet, mutta paria rähinän alkua lukuunottamatta sain Aslakin hienosti pidettyä kontaktissa minuun. Paikalla ei ollut kovin paljoa porukkaa, mutta kuitenkin ihan mukavasti häiriötä ja saimme rauhassa treenailla Aslakin ongelmakohtia. 

Aslakia meinasi häiritä erään pienen terrierin vinkuminen, mutta sain pidettyä Aslakin rauhassa ja saivat lopulta hieman tutustuakni toisiinsa. Leikkimäänhän olisivat vain lopulta halunneet! Terrierin omistavat katsoivat kummissaan, kuinka hyvin Aslak pysyi kontaktissa minuun, kun pyörittiin hieman ympärikin joidenkin koirien ohi mennessä. 

Aslak käyttäyi kehässä hienosti ja juoksemistakin yritin rauhoittaa jättämällä runsaasti väliä edellä juoksevaan. Aslak olikin melkoinen kehäkettu. ;) Aslak seisoi hienosti, kuten aina. Tuomari kysyi haluanko, että Aslakilta hampaat katsotaan(?!), jota olimme siis lähinnä harjoittelemaan menneetkin ja selitinkin asian tuomarille. Aslak käyttäytyi edelleen suht hienosti ja piti todella vähän ääntä hampaita katsottaessa. Aslak sai punaisen nauhan! Ja luokassa ei ollutkaan kuin kaksi koiraa, joten kumpikin oltiin luokkavoittajia. 

Jäätiin siis odottelemaan BIS-kehää. Veteraaneissa oli myös vain kaksi koiraa, mutta pennuissa ja aikuisissa oli hieman enemmän. Juoksimme BIS-kehässä ensimmäisenä, koska isot ja pienet juoksutettiin erillään. Sekä siniset ja punaiset olivat yhtä aikaa kehässä ja koiria oli kuusi jäänyt paikalle. Taas eräs bokseri meinasi kiinnittää liikaa Aslakin huomiota, mutta hienosti sain edelleen keskittymään minuun ja Aslak olikin BIS2! 

BIS1 oli kultainennoutaja, nuorin osallistuja pentuluokasta. Ja jostain syystä Aslak ei tykännyt pennusta yhtään! Pyysin kokeilla vielä lopuksi, jos Aslak olisi suhtautunut paremmin pentuun, mutta taas kerran Aslak hyökkäsi päälle... Kylläpä hävetti... Pienelle pennulle rähisi... Vedin Aslakin tilanteesta nopeasti pois ja lähdettiin kotiin. 

Näyttelykoulutus osa 3 ja osa 4

Voikin olla elämä välillä niin kiireellistä, että ei vain ole aikaa kirjoittaa tekstiäkään otsikkoa pidemmälle. Viime viikolla olisin kirjoittanut Aslakin näyttelykoulutuksesta, mutta ehdimme jo käydä neljännenkin kerran, joten kirjoitankin tähän nyt kootusti, miten edettiin. Nythän siis koulutukset ovat tältä keväältä ohi ja seuraava koitos on tulevan viikonlopun Joensuun näyttelyviikonloppu. 

Viimeiset kerrat Aslak oli melkoinen räyhääjä. Osa 3 meni räyhätessä saksanpaimenkoiralle ja collielle (jotka kyllä räyhäsivät myös Aslakille ja hieman toisilleenkin). Osa 4 meni räyhäämisen osalta hieman paremmin, kun yritin entistä enemmän ennakoida ja nameilla ohjata Aslakin kiinnostusta toisista koirista takaisin minuun. Suomenlapinkoirapentu meinasi oli Aslakille herkkä paikka, mutta kertaakaan en antanut räyhätä sille ja vaikka pari muuta keskenään räyhäsivät ja Aslakia meinasi kiinnostaa, sain käännettyä mielenkiinnon nopeasti takaisin minuun. Osa 3:ssa saimme kuitenkin todella hienon onnistumisen, kun oli harjoitus, jossa kolme muuta koiraa (myös se saksanpaimekoira) seisoivat parin metrin päästä meistä suoraan meihin tuijottaen. Aslak seisoi kuitenkin kylki edellä muihin. Tehtävänä oli kiertää nämä kolme koiraa ympäri siten, että Aslakin keskittyminen ei herpaantuisi. Suoritimme tehtävän erinomaisesti! Kouluttaja käski vielä toisenkin kierroksen mennä, kun Aslak oli niin hyvin minuun keskittynyt. 

Vauhtia vain näillä viimeisillä kerroilla Aslakilla on riittänyt ja toisten perässä juoksemisesta on tullut taas haasteellista... Edellä mennessä juoksu sujuukin paremmin. 

Ja pikkuisen Aslak sanoi kouluttajille mielipiteensä hampaita katsottaessa, mutta todella hiljaisesti ja lyhyesti. Toinen kouluttaja oli edelleen sitä mieltä, että ongelma olisi lähinnä tuomareilla. Tuomareiden tulisi vain itsevarmasti tulla Aslakin luokse yhtään epäröimättä, jotta Aslakille tilanne olisi helpompi. Aslak on todella herkkä havaitsemaan toisten tunnetilat ja reagoi niihin todella herkästi. Pitää vain ottaa viikonloppuna todelliset herkut mukaan, jotta malttaisi vielä paremmin keskittyä minuun ja jos juostessakin unohtaisi muut koirat.

torstai 19. toukokuuta 2016

Agilitya Adan kanssa osa 2

Sunnuntaina oli siis agilityn toinen osa. Tällä kertaa meillä oli nakit mukana ja mielenkiinto pysyikin hienosti koko treenin ajan. Treeni eteni taas kolmen pisteen kautta, vartti treeniä ja vartti taukoa periaatteella. Joka pisteellä kävimme samoja esteitä kuin lauantaina, mutta 2-3 estettä kerrallaan. Ohessa Jari Lukkarisen otoksia kummaltakin päivältä. 



Kokonaisuutena päivän suoritukseksta voisin sanoa, että Ada on taitava agilitykoiran alku. Saimma palautettakin, että meidän tulee jatkaa harrastusta Adan kanssa. Nyt pitäisi vain päättää seura ja lähteä hakemaan alkeiskurssille. 



Lähinnä suurin puute on oma kyky ohjata. Ohjaan väärään aikaan ja liikaa hötkyillen niin sekoitan Adan toimintaa. 



Ada oli helposti hallittavissa. Pysyi lähellä ja tajusi, että nameja saa muualtakin kuin minulta, joten tarvittaessa oppi hiljalleen irrottautumaan minusta ja pystyi suorittamaan esteet ennakkoluulottomasti ja todella innokkaana! 



Muut esteet Ada suoritti erinomaisesti, mutta pujottelussa Ada yritti päästä nopeinta reittiä nameille. :)