Kesä meni vauhdilla ja koitti viimeinen pienryhmän treenikerta. Edellinen kerta jätettiin välistä, koska halusin pitää edes pari viikkoa taukoa lajista, jotta saisimme pakan taas kasaan. Tarkoitus oli nytkin lähteä ihan vain kerran juoksemaan rata läpi, kun oli oman pienryhmän möllikisat, mutta niin vaan siinä kävi, että puihinhan se meni ja pakkohan sitä oli treenata.
Suurin ongelma oli lähinnä oma asenteeni. Minua ahdisti ajatus koko lajista jo hallille ajaessa. Jopa hieman kauhistuin tätä tunnetta, koska olemme päässeet jo syvälle lajiin vuoden aikana ja nauttinut sekä kehitytty lajissa lyhyessä ajassa paljon. Tämäpä se varmasti onkin lisännyt kilpailuhenkisyyttäni entisestään ja odotukset ovat kasvaneet liian suureksi, mikä johti tähän niin sanottuun burn outiin lajin suhteen. Möllitkin menivät puihin lähinnä oman asenteeni takia. Rata oli vaikeahko. Ensin suunnittelin tekeväni pari japanilaista , mutta heti Adan lähdettyä liikkeelle tajusin, että en ehdikään, joten lennosta suunnitelmat muuttui. Alkuun homma oli vain suorittamista, mutta onneksi kohta jo rupesin Adaakin kehumaan ja sain hieman positiivisuuttakin mukaan, joten Adakin lähti etenemään paremmin.
Radalla oli monia vaikeita kohtia alun lisäksi. Oli monta kohtaa, joissa oli houkutus mennä väärälle esteelle tai väärään putkenpäähän. Ada meni kuitenkin aina oikealle esteelle, vaikka ohjasinkin kerran väärältä puolelta aitaa. Radalla oli paljon takaakiertoja, joissa Ada on onneksi kehittynyt paljon. Kepeille oli vaikea kulma, mutta Ada haki kepit hyvin heti ensimmäisellä kerralla. Möllikisassa kepeiltä lähtö ei onnistunut, koska emme olleet aiemmin tehneet samanlaista kepeiltä poistumista. Piti ehtiä tekemään persjättö keppien jälkeen, mutta en ehtinyt. Loppu menikin jo paremmin, vaikka muuria Ada jostain syystä epäröi. Ada jopa meni pimeään putkenpäähän, joka on ollut tähän asti todella haastavaa Adalle.
Toisella kierroksella treenasimme haastavat kohdat kuntoon. Sain nyt tehtyä heti ensimmäisellä kerralla japanilaiset kunnolla ja teimme ne heti toisenkin kerran peräkkäin ja kuulema meni jopa ensimmäistä kertaa paremmin. Ei jääty liikaa hinkkaamaan ja jatkettiin eteenpäin. Seuraava treenin paikka olikin kepit. Edelleen Ada haki kepit todella hyvin, mutta pääpointti olikin poistumisen harjoittelussa. Mutta kas kummaa. Nyt kun itsekin keskittyi paremmin ja asenne ei ollut niin masentunut, saimme heti ensimmäisellä kerralla valssilla käännettyä suunnan ja toisella kerralla kokeilin ihan kokeilemisen "ilosta" persjättöä, kun huomasimme, että saan jo hieman edettyä Adan edellä kepeillä. Ja persjättö toimi myös todella hyvin! Persjättöä harjoittelimme myös seuraavassa pätkässä, jossa oli aitaa aidan perään eri suuntiin. Itse piti juosta ja päästä edelle ja ohjata samalla Ada takaa sivulle aidan yli ja jatkamaan samaan suuntaan. Putken päänkin Ada haki taas, vaikka ei suoraa näkymää sinne edelleenkään ollut.
Ada oli siis aivan loistava. Itselle tuntui tuo parin viikon tauko tehneen vain huonoa. Asenne oli todellakin niin masentunut kuin vain voi olla. Olin todella pessimisti, enkä osannut yhtään järkevästi ajatella yhtään mitään. Kyllähän Ada osaa, mutta itse kaipaan treeniä ja tokihan Ada kaipaa vain kokemusta lisää. Aikaa siis molemmat tarvitaan. Lisäksi omaan asenteeseen on tultava muutos. On vain ymmärrettävä, että kaikkea ei pidä ottaa vakavasti, pidetään hauskaa ja jos aina ei voi onnistua, mutta hauskaa silti voi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti