Kikkarin testausta lumella

Säät vaihtelee koko ajan ja säätiedotuksista poiketen meillä on pari päivää satanut lunta tai räntää tai mitä lie, mutta ohut kerros on lunta maassa, vaikka lämpötila nollassa pääasiassa onkin. Ainoa valoisa treenin ajankohta on viikonloppuisin, joten jos yhtään haluaa arkena ajaa, pitää olla kunnon varusteet. Tällä kertaa varustelua paransin valon osalta ja halusin panostaa tällä kertaa hieman enemmän. Monet varmaan tarkoittaa panostuksella tässäkin asiassa jotain ihan muuta, mutta itselle jo 2500 lumenia on paljon ja tällä kertaa mukaan lähti Halo Omega 2500. Valossa on kolme asetusta: 100 %, 25 % ja vilkkuva valo. Taajamaan oli todellakin riittävä tuo 25 %, mutta 100 % auttoi kyllä todellakin metsässä näkemään jo todella hyvin! Valossa on myös melko leveä valokeila, joten sivullekin näkee hyvin. Eikä ollut kovin kallis, joten katsotaan ajan myötä, miten hinta ja laatu kohtaa tässä tuotteessa. 

Adan kanssa jokatapauksessa lähdettiin valoa testaamaan ja lisäksi testauksessa oli hakea tuntumaa talvikelillä kikkarilla ajamiseen. Tänä syksynä ei lumella ja jäällä ole vielä ajettu, joten otin luottokoiran tottakai mukaan. Adalle työskentely oli raskaampaa kuin aiemmin tänä syksynä. Matka oli vajaa viisi kilometriä, menimme extremereitille, kikkari ei kulkenut sujuvasti lumella ja minulla oli aivan väärät kengät jalassa, enkä voinut auttaa Adaa ilman pitoa. Ada jaksoi kuitenkin ravilla mennä koko matkan, eikä ongelmia sen kummemmin ollut. Hieman saattoi joissakin jarrutuksissa tai käännöksissä takapyörä sivuluisuun mennä, mutta kikkari oli kuitenkin helposti hallittavissa liukkaudesta ja lumesta huolimatta. 

Kotiin pääsimme turvallisesti ja päätin, että käydäänpä Taigankin kanssa hieman treenailemassa, kun vehkeet valmiina jo on. Taigakin lähti lumen tuomasta vastuksesta huolimatta hyvin liikenteeseen ja jaksoi vetää hyvin. Tällä kertaa pääsimme pääasiassa vasenta reunaa kulkemaan, joten suurempia ongelmia reunassa pysymisen suhteen ei ollut. Käännöksiä piti tehdä myös oikealle, jotka meni yllättävän kivuttomasti. Käsky piti toistaa, mutta jo toisella tai viimeistään kolmannella käskyllä Taiga käänti oikeaan suuntaan. Kotiin päin ajaessamme edellä oli alle kilometrin päässä kotoa kävelijä, joten päätin ilman suurempia ongelmia vaihtaa tien toiselle puolelle ja mennä oikeaa reunaa kotiin. Kevyen liikenteen väylän ja autotien välillä on toki kynnys. Ensimmäinen kynnys mentiin ihan hyvin, mutta toinen mentiinkin liian pienellä kulmalla ja eturengas antoi periksi. Lopputuloksena kaaduin polvet ja oikea käsi edellä maahan. Oikeaa rannetta vihlasi maahan osuessa ja toki polvet kolahti ikävästi. Niskatkin taisivat pienesti venähtää. Muuten selvittiin suuremmilta vammoilta. Taigalle ei toki käynyt kuinkaan ja kikkari piti ihme ääntä, joka loppui 20 metriä ennen kotipihaa, kun käveltiin loppumatka kotiin. Tällä hetkellä kikkari on kellarissa sulamassa, jotta mies sen tarkastaa ja itsellä on rannetuki, kun hieman välillä tuntuu ikävältä. Yöllä niskaan koski, mutta epäilen siihen myös liittyvän huonossa asennossa nukkumisen, johon myös kaatuminen on tuonut lisänsä. Polvissa on vain pienet mustelmat. Viitisen vuotta lajia harrastaneena voin olla tyytyväinen siihen, että tämä oli vasta toinen ilmalento. Kypärä on kuitenkin hyvä ystäväni pyörällisten vehkeiden kanssa ja mies jo totesi, että pitäisikö polvisuojatkin jo hankkia... Onneksi on hyvä vakuutus. Välillä sitä miettiikin, että pitää sitä vähän hullu olla.

Match show 12.11.2017

Taigan kanssa käytiin vielä treenaamassa messaria varten. Alkuun energinen neiti osasi taas tosipaikan tullen keskittyä ja sijoittui pentujen punaisten kolmanneksi. Ihana Ninja 5,5 kk oli myös paikalla ja neidit saivat leikkiä yhdessä. Kuvat Sari Vatanen. 

Kuvaaja halusi vielä varta vasten kehän jälkeen tulla ottamaan Taigan naamasta kuvan. 

Juoksaritreeniä!

Taiga, The Vetokoira

Olen jännittänyt sitä hetkeä, kun Taiga lähtee vetämään kikkaria yksin ilman jänistä tai houkuttelijaa. Vihdoin ja viimein se hetki koitti ja riski oli otettava. Taiga antoi heti ihan hyvä vaikutelman, kun innokkaana oli lähtöä odottamassa. Kun vihdoin sain kaiken muun valmiiksi ja Taigan kikkarin eteen, Taiga otti melkein heti suunnan eteenpäin. Toki piti kerran pyörähtää minulle älämölöä pitämään, mutta lähti kuitenkin hyvin liikenteeseen.

Pihasta lähtiessä heti pitää koiran tietää lähdetäänkö oikealle vai vasemmalle ja sainkin Taigan hyvin lähtemään oikealle. Mutkassa taas käännyttiin oikealle ja eräästä pihasta oli auto peruuttamassa ja pysähdyimme odottamaan, koska en ollut varma huomasiko kuski meidät (kaikista heijastimista ja valoista huolimatta, kun ei tuntunut meihin reagoivan). Päästiin hyvin jatkamaan matkaa ja käännyttiin vasemmalle kevyen liikenteen väylälle. 

Taiga lähti taas etenemään todella hyvin ja vauhdikkaasti, mutta valitettavasti hetken päästä huomasin, että tuttu ranskis oli kävelemässä juuri samaan suuntaan kuin mihin me olimme menossa (ilman heijastimia!!). Vaihdoimmekin tien toiselle puolelle ja vaihdoimme toki samalla vasemmasta reunasta oikeaan reunaan juoksemaan, koska jos vain mahdollista, minulla koirat juoksee aina kauemmaisella tienreunalla autotiestä nähden. Taiga ei vain tätä tajunnut ja oli todella vakea saada Taiga pysymään reunassa. Oma kärsivällisyys oli koetuksella ja piti välillä konkreettisesti ohjata Taiga oikeaan reunaan. Reilun kilometrin jälkeen oli tulossa toinen koira vastaan ja ajattelin, etten ylimääräisiä riskejä ota ja käännyimme Taigan kanssa kotiin päin. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, että päästään vasenta reunaa juoksemaan, kunnes tajusin, että ranskiskin oli kääntynyt takaisinpäin ja vaihtanut toiselle puolelle tietä... Eli me vaihdoimme taas juoksemaan oikeaa reunaa.... 

Pääsimme tien toista reunaa ranskiksen ohi, mutta minulla meni hermot saada Taiga pysymään oikeassa reunassa, joten heti ohituksen jälkeen ylitimme taas tien ja siirryimme juoksemaan vasenta reunaa. Se sujuikin paljon paremmin ja onneksi saatiin loppuun hyvä pätkä, jossa Taiga sai keskittyä vain juoksemiseen ilman minun möykkäämistäni perässä. 

Parannettavaa toki oli ja päällimäisenä mieleen jäi oikeassa reunassa juokseminen. Olin yllättynyt, miten vaikeaa se oli verrattuna vasemmassa reunassa juoksemiseen. 

Matka oli 2,4 km ja nopeutta en lähde edes arvailemaan (bike computer ei yllättäen toiminut ja sport tracker valitettavasti reagoi herkästi pysähdyksiin), mutta tässä vaiheessa nopeus ei olekaan se pointti vaan eteneminen ja käskyjen osaaminen. Tämä lenkki riitti ihan hyvin väsyttämään Taigan ja pötköteltiin vielä sohvalla yhdessä telkkaria katsomassa. 

Peruuttamistreeniä ja peruskoulutusta

Tunnustan, että Taigan kohdalla tietyt peruskoulutusasiat ovat jääneet todella vähälle treenaamiselle. Esimerkiksi maahan meno on ollut yksi sellainen asia. Muuten ei moiselle taidolle olekaan ollut edes tarve, mutta kynsiä leikatessa on paljon helpompi saada koira aseteltua hoitotoimenpiteitä varten, kun koira osaa itse mennä maahan, josta se on helppo kaataa kyljelleen, jotta pääsee jalkoihin käsiksi.

Juoksukontaktia varten Taigan kanssa ollaan treenattu peruuttamista laatikkoon. Tänään taas pienen tauon jälkeen palautettiin mieleen asiaa, koska emme ole hallille päässeet viime viikon torstain jälkeen ja juoksukontaktia treenatessa toistoja pitäisi tehdä usein. Meidän varsinaiseen treenilaatikkoon Taiga sai osumaan yhden jalan, mutta vaihdoin laatikon hieman isompaan lipastonlaatikkoon, johon Taiga sai täydellisiä osumia molemmista takajaloista. Taiga hienosti korjasi ja nosti toisenkin jalan laatikkoon, vaikka alkuun meni vain yksi. 

Agilitya varten ollaan myös treenattu nenäkosketusta käteen naksuttimen kanssa. En alkuun ollut lainkaan varma, miten Taiga ymmärtää asian, mutta epäilylle ei ollut tarvetta. Taiga tajusi homman idean yhden illan aikana ja silloinkin treenattiin ehkä noin 10 minuuttia asiaa kokonaisuudessaan. Toki Taiga oppi alkuun nuolaisemaan kättä, mutta sain palkattua myös pelkästä nenästä. Tänään treenattiin tätä kolmannen kerran ja huomasi, että Taiga tiesi heti, mitä haetaan. Heti saatiin täydellisiä osumia ja suurin osa jopa ilman kieltä. 

Lopuksi vielä treenasimme Taigan kanssa perusjuttuja eli istu, maahan ja odota käskyjä. Istumaan Taiga osaa mennä hyvin. Maahan menon Taiga tajusi myös yllättävän nopeasti! Olen ollut varma, että ei se siitä kiinni saa... Mutta mitäpä pieni muutti ei ruokansa eteen tekisi. Myös odottamista treenailtiin ja odotin, että Taiga nosti katseensa minuun, naksu ja lupa ottaa nami lattialta. 

Adan kanssa ollaan myös vahvistettu peruuttamista laatikkoon juoksukontaktitreeniä varten. Laatikko ei siis ole Adalle ollut helppo hyväksyä ja ollaan nyt kouluttajan ohjeen mukaan siirrytty lehdestä kirjaan, jotta Ada oppisi nostamaan peruuttaessaan takajalkoja ja siten peruuttaminen puomille onnistuisi. Eihän tämä ole Adan kanssa mitenkään helppoa ollut. Tänään kuitenkin saatiin niin hyvä treeni, että nyt on vaan pakko ehtiä viikonloppuna hallilla käymään testaamassa asiaa puomin kanssa. Ada nimittäin alkukankeuden jälkeen teki täydelliset sarjat ja nosti molemmat takajalat kirjan päälle! Nyt selkeästi huomasi, että Ada sai homman ideasta kiinni ja toisti täydellistä suoritusta tasaisen varmasti. 

Juoksukontaktikurssi osa 4

Viimeinen kerta juoksukontaktikurssia oli viikko sitten. Silloin treenasimme puomilla juoksua siten, että puomi oli nostettu minipöytää vasten. Edelleen tehtiin siivekkeelle takaakierrot ja juoksutettiin koira hyppäämään pöydälle ja siitä puomille laukaten ja kontaktille osuen. Taiga on ollut todella varma osumaan kontaktille, mutta tällä kertaa neiti alkuun loikki miten sattuu, eikä osumia meinannut tulla. Minun piti itse hidastaa vauhtia ja jäädä taaemmaksi, jotta Taigakin tiputti vauhtia ja osui kontaktille ravilla. 

Takaakierrot sujuivat edellistä kertaa paremmin, mutta etäältä en voinut lähettää, koska silloin Taiga ei mennyt siivekkeelle saakka vaan kääntyi ennenaikaisesti juoksemaan puomille. Ensimmäisellä kierroksella saimme harvoja osumia, mutta lopetimmekin pian onnistumiseen. Toisella ja kolmannella kierroksella osumia alkoi tulla varmemmin ja Taigan kanssa osumisprosentti oli jo suuri. Kohta voimme jo nostaa puomin maksipöytää vasten.

Agilitykoulutus, Tuulia Liuhto

Lähdin Adan kanssa yhdistyksen järjestämään koulutukseen, johon kouluttajaksi saapui Tuulia Liuhto. Hän on kuulema ennenkin ollut kouluttamassa, mutta me emme ole olleet mukana toiminnassa vielä silloin, joten pääsimme ensimmäistä kertaa tällaisen kokemuksen omaavan henkilön kouluttamaksi. 

Ensimmäinen ajatus, kun saavuin paikalle ja siirryin halliin tutustumaan rataan, oli kauhu. Paikalle saapui tuttuja koirakoita, jotka melken kaikki omaavat jo hienot taidot ja kisaavat kolmosluokassa. Ratakin oli 40 esteen pituinen ja sisälsi paljon takaakiertoja, pimeitä putkenpäitä, leijeröintiä ja haastavia keppikulmia. Minulle tuli jo epätoivoinen olo, kun en rataantutustuessa edes keksinyt, mitä tekisin kaikkiin kohtiin. Itku ei ollut kaukana.

Kävimme radan läpi yhdessä Tuulian kanssa. Hän halusi meidän vuorollamme kertovan, miten etenemisimme esteillä viisi estettä kerrallaan. Muilla tuli todella hienoja ideoita ja ohjauksia, joita en ollut todellakaan harjoitellut kummankaan koirani kanssa. Heti ensimmäisenä eräs puhui jaakotuksesta, jota päätin harjoitella. En kyllä kenellekään maininnut, että en ole tehnyt sitä tai sitä harjoittelisin. Ennen omaa vuoroa kävin mielessäni läpi ohjausta ja kuivaharjoittelin yksikseni. Mutta tämä ei ollut edes ainoa uusia ohjaus, jota piti harjoitella. Muun muassa kepeiltä seuraavalle esteelle siirtyminen oli meille aivan uusi asia. Kepit oli helpoin ohjata oikealta puolelta, mutta koiran piti keppien jälkeen kääntyä 180 astetta vasemmalle putkeen, mutta itse ei ehtinyt ja oli turhaa kiirehtiä keppien päähän, joten koiran kääntäminen piti tapahtua omalla kropalla ja käsien liikkeellä. 

Tuulia oli todella tarkka siitä, että ohjaaja ei unohda koiraa ja katse on oikeaan suuntaan. Tärkeää oli, että ei katso tulevaa estettä vaan katse on koirassa. Tätä hän painotti myös yhtenä tärkeänä asiana huomioida rataantutustumisessa. 

Oman vuoroni tullessa Adan kanssa totesin jo heti alkuun Tuulialle, että hän todennäköisesti joutuu ohjaamaan meitä kädestä pitäen. Meidän haasteet (irtoaminen, kepit ja takaakierrot) näkyi paljon radalla. Saimme kuitenkin onnistumisiakin. Heti ensimmäisenä toisen ja kolmannen esteen väliin tehty jaakotus onnistui! Kuitenkin seuraavan esteen takaakierto (vaikka se ensimmäisellä kerralla onnistui) oli haasteellinen, kun yritimme saada Adaa irtoamaan aiemmin takaakiertoon. Tämä asia jäi edelleen meille treenattavaksi, vaikka nytkin sitä treenasimme monella eri esteellä.

Kontaktit jätimme tekemättä keskeneräisen juoksukontaktitreenin takia, joten siirryimme radalla eteenpäin jättäen kontaktit väliin. Leijeröinti putkeen ja sieltä aidalle onnistui yllättävän hyvin, mutta sen jälkeen Adan saaminen irti etupalkasta ja ottautuminen minun ohjaukseeni oli haasteellinen, mutta lopulta onnistuimme siinäkin. 

Siirryimme kepeille. Putkelta 90 asteen käännöksellä kepeille onnistui hyvin. Ada osaa hakea kepit ilman niistoa, jota monet muut tekivät. Kepitkin Ada suoritti täydellisesti minun tukiessani vieressä. Kun Ada oli toiseksi viimeisessä keppivälissä, käänsin oman ylävartaloni hieman vasempaan ja käsillä liikettä tukien ohjasin Adaa kääntymään vasemmalle. Tuulia oli palkkaamassa putken luona ja totesi, että Ada reagoi todella hyvin ohjaukseen ja kääntyi hienosti. Teimme saman vielä toisen kerran ja tällä kertaa Tuulia palkkasi putken jälkeen ja Ada jatkoi tasaisen varmaa suorittamista. Saimme todella hienon onnistumisen kokemuksen! 

Lopuksi vielä treenasimme takaakiertoja ja persjättöä. Tuulia totesi, että persjättö toimii meillä niin hyvin, että sitä meidän kannattaa hyödyntää niin paljon kuin pystyy, koska siinä minun ei tarvitse pysähtyä, joten Adakin liikkuu paremmin ja varmemmin. Hän kuitenkin myös totesi, että irtomista ja takaaohjausta on hyvä vahvistaa estesuorilla, jotta Ada saisi itsevarmuutta omillaan toimimiseenkin. 

Lisäksi saimme ohjeeksi tehdä matalemmilla hypyillä, jotta edelleen saisimme Adalle itsevarmuutta lisää. Tuulia totesi, että Ada osaa hypätä ja tekniikka on kunnossa. Myös etupalkkaa Tuulia suositteli meille vahvistettavaksi. Kuitenkin suurin ongelma minulla on edelleen oma paineistus ja minun pitäisikin vahvistaa omaa ajatustani siitä, että koira ei tiedä tekevänsä väärin vaan aina pitää muistaa kiitellä ja palkata koiraa. Ada on todella herkkä minun mielentilalleni ja se vaikuttaa heti tekemiseen. 

Kaiken kaikkiaan Tuulia löyti meiltä ne samat ongelmat kuin aikaisemmatkin kouluttajat. Kuitenkin saimme hyviä vinkkejä, kuinka etenemme jatkossa. Lisäksi minusta oli kaikista tärkeintä, että saimme onnistumisen tunteita ja saimme vahvistettua yhteistyötämme. Kaikista suurin ongelma (edelleen) on oman pääni sisällä ja nyt alan ihan oikeasti tekemään töitä päästäkseni eroon huonosta asenteestani.