Eilen oli ensimmäiset treenit pienryhmän kanssa. Paikalla oli kolme treenaajaa ja kouluttaja. Radaksi kouluttaja oli valinnut kakkosluokan radan. Ryhmähän on 1-2 luokan kisaavia varten. Rata ei kuitenkaan kovin vaikea ollut, jos kontaktit olisi hallussa... Rata alkoi aidalta puomille, josta Ada hyppäsi alas metrin jälkeen. Sain nameilla Adan kulkemaan puomin alusta loppuun, mutta kouluttaja totesi, että ei oteta sitä alkuun ollenkaan radan osana. Jatkoimme aidalle, josta oli 180 käännös puomin ali menevälle putkelle, josta suoraan A-esteelle ja kaarevaan putkeen. Tätä pätkää teimme muutaman kerran ohjausta harjoitellen. Totesin kouluttajalle, että minuun on niin voimakkaasti iskostunut valssi, että kaiken muun tekeminen on melko haasteellista. Nyt sitten harjoittelin persjättöä ennen A:ta. Se onnistui yllättävän hyvin.
A:lta siirryttiin putkeen ja käännyttiin aidalle, johon minun piti moooonta kertaa opetella tekemään persjättö. Mokasin monta kertaa, kun unohdin ottaa kontaktin Adaan. Ada toki tiesi, mihin mennä, mutta itse sekosin liikkeissäni.
Tämän jälkeen oli vuorossa kepit. Totesin taas heti, että kepit on haaste. Kouluttaja olisi suositellut ohjaamaan kyseisellä radalla kepit vasemmalta puolelta, mutta koska meille vahvempi tällä hetkellä on ohjaus oikealta, teimme niin viikonlopun kisoja ajatellen. Teimme kepit sillä kierroksella kerran. Täydellisesti. 12 kepin sarja. Ensimmäistä kertaa. Olin koko ajan Adan rinnalla ja hoin sanaa keppi, koko matkan ajan. Jätimme sen kierroksen tähän todella onnistuneeseen suoritukseen.
Toisella kierroksella jatkoimme keppien jälkeistä rataa. Se osuus oli helpompi, kun kontakteja ei ollut. Keinukin siirrettiin meidän kohdalla pois ja laitettiin aita tilalle. Opettelin taas persjättöä, kun oli aita, josta suoraan aidalle ja 180 käännös oikealle aidalle. Toki joku kerta siihen taas valssia tein, mutta suurimmaksi osaksi onnistuin persjätössä. Kolmannelta aidalta oli 90 asteen käännös vasemmalle aidalle, josta vasemmalle putkeen, mutta ei ensimmäisestä vaan toisesta päästä putkea. Ensimmäisellä kerralla Ada meni oikeaan putkenpäähän, mutta sen jälkeen jostain syystä (malamuutti...) aina siitä lähimmästä, vaikka saimme hiottua ohjauksenkin siihen pisteeseen, että kouluttajakaan ei enää tiennyt, miksi Ada meni väärästä putkenpäästä. Hän totesikin, että ei ole ikinä ollut malamuuttia kouluttamassa.
Loppu rata olikin aita, aita, putki kaaressa vasemmalla, aita ja aita. Siinä ei sen ihmeempää ollut. Treenasimme vielä keppejä. Saimme pari täydellistä suoritusta, mutta saimme myös huomata, että en saa yhtään viereltä vielä irrota ja koko ajan saan keppiä sanoa, jotta Ada jokaisen välin suorittaa.
Keinua treenasimme vain siten, että kouluttaja paukutti keinua maahan ja minä annoin herkkuja jokaisella kerralla ja kehuin Adaa. Ada ei kertaakaan korvaansakaan heilauttanut keinuun päin. Keskustelimme myös tämän kouluttajan kanssa malamuutin alkukantaisuudesta ja sen vaikutuksesta keinun opetteluun ja päätimme jatkaa tätä treeniä ja hiljalleen siirrymme liikkeeseen, mutta missään nimessä ei vielä keinua sellaisenaan.
Saimme kouluttajalta kommentin, että hyvillä mielin voimme lähteä lauantaina kokeilemaan hyppyrataa virallisiin kisoihin. Eihän sitä tiedä, miten se ihan oikeasti menee, mutta toisen pienryhmän jäsenen kanssa keskustelimme ja hänkin totesi, että agility on siitä hyvä laji, että paineita onnistumisesta ei tarvitse ottaa, kun suoritus on välillä niin pienestä kiinni kaikilla ja virheitä sattuu kaikille joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti