Virta ei lopu milloinkaan...

Rikillä tuntuu virtaa riittävä oli käyty vetämässä miten pitkä ja raskas lenkki tahansa. Tänään tosiaan taas käytiin vetämässä ja lenkin lopuksi pääsi Riki juoksentelemaan Adan kanssa pihalle. Adakin jo 16 viikkoinen, painoa oli tiistain eläinlääkärireissulla 17,4 kiloa. 

Vetämisen riemua!

Kaunis päivä vei mennessään ja vaikka töihin meno tänään on vielä edessä, ehdimme käydä Rikin kanssa tekemässä pieni vetolenkki. Aamulla mittari näytti -17,9 pakkasta, nyt enää vain -11 astetta. Aurinko paistaa ja on todella kaunis sää! Lähdimme Rikin kanssa taas potkurilla liikenteeseen. Toissayönä satoi paljon lunta, joten loskakelien jälkeen oli kuitenkin mukavasti lunta maassa, jotta päästiin liikenteeseen. Ehdinkin jo miettiä joko on talven potkurilenkit ohitse, kun oli niin vetiset kelit, että alkoi tiet sulaa. 

Tulinpahan taas siihen tulokseen, että Rikin kanssa veto onnistuu, kunhan sitä ei harrasta liikaa. Ja itsellä pysyy hermot kurissa. Matkaa oli vajaa neljä kilometriä. Kerran Riki pysähtyi tarpeilleen, muuten lähinnä haistelemaan. Jatkoi kuitenkin käskystä matkaa. 

Vauhti ei varmastikaan hurmannut ketään ja välillä annoin itsekin vauhtia, mutta pääasiassa liina oli kuitenkin koko ajan kireällä.

Muutamia ohituksiakin tehtiin. Koiria ei tullut vastaan, mutta lenkkeilijöitä oli niin kävellen kuin juostenkin. Riki vain vilkaisi ja jatkoi matkaa. 

Eli siis yllättävän hyvin taas homma hoitui! Riki sai hieman verrytellä pihalla Adan kanssa juosten. Siitä laittelen kuvia erikseen. Videota olisi vetolenkistä, mutta ei edelleenkään anna lisätä videota... Eikä voi johtua liian isosta koosta, koska toisen pituus ei ole edes 10 sekuntia, eikä sitäkään lisää... Jos kellään on vinkkiä ongelmaani, otan ideoita vastaan! 

Lauantaipäivän puuhailut

Tänään vihdoinkin päätimme lähteä Rikin kanssa koirapuistoilemaan! Olen jo jonkin aikaa miettinyt uskaltaisiko mennä, mutta nyt on kuitenkin jo sen verran aikaa leikkauksesta, että vihdoinkin annoin periksi. Pitkään mietimme myös, otammeko Adaa mukaan, koska Adan toinen rokotus on vasta ensi tiistaina. Lopulta kuitenkin päädyimme ottamaan Adan mukaan. Eikä ollut mikään huono idea loppujen lopuksi. 

Puistossa oli kaksi koiraa, joista toinen, rotikka, lähti pois, kun me olimme menossa puistoon. Toinen koira kuitenkin jäi vielä hetkeksi leikkimään Rikin ja Adan kanssa. Riki ei tietenkään olisi malttanut odottaa puistoon pääsemistä. Ada oli utelias, mutta toisaalta hyvin varuillaan. Ensin ajattelin viedä Adan pienten puolelle katselemaan ja tutustumaan, mutta toisen koiran omistajalta kysyin ja hänestä oli ok ottaa pentu isojen puolelle. Alkuun Adalla oli säkä pystyssä. Rikillä en ole ikinä nähnyt säkää pystyssä, joten yllätyin Adan nähdessäni. Myös vieraalla koiralla oli hieman, mutta tilanne meni nopeasti ohi ja Adakin lähti leikkimään toisten kanssa. 

Ada selkeästi viihtyi kuitenkin enemmän ihmisten jaloissa alkuun. Juoksenteli muiden kanssa, mutta kävi mielellään siliteltävänä ja istuskelemassa ihmisten jaloissa. Uskaltautui Ada komentamaankin toista koiraa, eikä toinen siihen ihmeemmin reagoinut. Kerran palautti kuitenkin Adan maanpinnalle, kun Ada turhan urheasti kävi toista komentamaan. 

Pitkään ei leikkikaveri paikalla ollut, mutta onneksi Riki ja Ada saa toisistaan leikkikaverit ja mukavasti touhusivat vielä keskenäänkin.

Reilu puoli tuntia kaiken kaikkiaan puistossa oltiin. Pakkasta ei ollut kuin -4 astetta, mutta kylmä tuuli kävi. Meille tuli jopa kylmä, vaikka hyvin minäkin päälleni olevinaan laitoin.

Puistosta siirryimmekin äitini luona käymään. Äitini luona on kyläilemässä veljeni koira. Soitin jo varoittaakseni kyläilystä ja olivatkin jo pihalla odottamassa meitä. Ada taas hyvin reagoi vieraaseen koiraan. Hieman oli taas säkä pystyssä, mutta selkeästi vähemmän kuin puistoon mennessä. Tie kulkee aivan pihan vieressä ja Riki laitettiin pitkään hihnaan kiinni ja kaksi muuta saivat juosta irrallaan. Adankin uskalsin irti laskea, kun en uskonut Adan mihinkään lähtevän toisten koirien luota. Kuvat kertokoon enemmän kolmen koiran touhuista. 

Voi toista, kun joutui Rikin ja Adan komenneltavaksi.

Periksi ei kuitenkaan anneta!

Taas välillä piti siliteltävänä käydä.

"PRKL, puraisitko pepusta?!"

Adakin sai kyytiä.

Hauskaa koirilla selkeästi oli. Vaikka jo meinasi vauhti loppua ja kaikki kolme kävi välillä lunta syömässä, tarpeitaan tekemässä ja muuten lepäilemässä, olivat kohta taas toistensa kimpussa. Erittäin positiivinen yllätys oli Adan käyttäytyminen. Itseäni hieman jännitti, miten Ada reagoi muihin koiriin ja olin varma, että karkuun juoksee pelosta. Kyllähän Adaa hieman jännitti ja häntä koipien välissä alkuun karkuun juoksi, mutta nopeasti rohkaistui ja oli mukana leikissä. Nyt on taas niin väsynyttä koiraa.

Kuvaamista

Eräs kaunis ilta otin ja annoin koirille ulos luut. Oikeat, raa'at luut. Totta kai yllättäen olin kameran kanssa pihalla. Oli pimeä ja ensimmäiset kuvat olivat tällaisia:

Tajusin kuitenkin, että pitäisihän kamerastani löytyä asetuksia, joilla saan kunnon kuvia myös pimeässä. Kokeilin automaattista yökuvausta (kahtakin eri versiota), eikä siitä ollut mitään hyötyä. Kuvien laatu oli edelleen erittäin huono. Jätin automaattiset asetukset unholaan ja kokeilin valotuksen muuttamista manuaalisesti. Hiljalleen alkoikin jo saada selvää kuvista. 

Ada jäi minun oikealle puolelleni erittäin pimeää ja Riki vasemmalle puolelle ulkovalosarjan valoon. Aina, kun vaihdoin kuvattavaa, piti vaihtaa asetuksiakin. 

Kun Adasta sai hyviä kuvia, samoilla asetuksilla Rikistä tuli ylivalottuneita kuvia.

Mutta jospa se tästä. Hiljalleen alan päästä kamerani saloihin. Liian paljon pelaan automaattisilla asetuksilla, joilla saa kuitenkin melko hyviä kuvia. On kuitenin välillä hyvä jo pelkästään olosuhteiden pakosta päästä treenaamaan valokuvaamista kunnolla. Tällä kertaa treenasin siis valotuksen käyttöä ja pääsinkin jo jyvälle siitä asiasta. 

Mitä Adalle kuuluu?

Meidän Rääpäle, Neiti Näpsäkkä, Adamus Neitimys, rakkaalla lapsella monta nimeä. Adalla tuli taas tiistaina uusi viikko täyteen ja nyt olisi viikkoja jo 15. Painoa löytyy 17,1 kiloa ja tiistaina käydään toiset rokotukset ottamassa ja sen jälkeen voisi lähteä koirapuistoilua kokeilemaan Adankin kanssa. Neitimys on kasvanut hurjasti ja oppinut paljon uusia asioita. Sellaisiakin asioita, joita ei pitänyt opettaa... Mikään ei tunnu olevan liian suurta Adalle (paitsi meidän sänky). Sohvalle kiipeilee ja sohvan takaa yhtäkkiä saattaa ilmestyä Adan pää kurkkimaan olan takaa. 

Adalta saa leikattua kynnetkin (vielä, kun pystyy kääntelemään toista miten itse haluan) ja harjaamisesta pitää paljon. Tänäänkin rennosti makaili sylissä pää reiteni yli roikkuen. Matolääkkeet on neidille myös helppo antaa. Ja hampaitakin antaa katsoa. Jos en ihan väärin ole tutkinut asiaa, on neidilta ensimmäiset etuhampaatkin jo vaihtuneet. Pysyvät on vielä keskeneräiset kasvussaan, mutta sieltä ne on tulossa. Hampaiden vaihtuminen ei ole kuitenkaan lisännyt Adan puremistarpeita ollenkaan. Ada puree itse asiassa todella vähän mitään, mitä ei saisi. 

Olemme nyt nukkuneet olohuoneen lattialla ja koirathan sitä rakastaa. Mutta saamme silti nukkua rauhassa. Vasta ensimmäiset merkit heräämisestä saa koirat saapumaan meitä ihmettelemään. Mutta jos olemmekin vasta kääntämässä kylkeä ja tönimme koirat pois, saamme rauhassa jatkaa unia. Ja koska meillä on remontti yläkerrassa menossa, on siis Ada siirtynyt kellariin, kun olemme töissä tai muuten menossa. Hienosti on sielläkin ollut, mitä nyt tänään oli päättänyt siirtyä vanhalta pediltä uudelle. Eli siis sohvalle. Ja koska tokihan sohva on niin hirmuisen hieno peti, voi ilmeisesti vanhalle pissiä. 

Rikin uutisia vielä loppuun: Meidän niin ihana tottelevainen poika keksi ensimmäistä kertaa eilen, että aidan yli pääsee. Meinasi ensin mennä samasta kohtaa, mistä Ada aina kiipeää yli, jos minä menen aidan toiselle puolelle. Kielsin ja kutsuin sisään, mutta Riki lähtikin juoksemaan toiseen suuntaan, otti kunnolla vauhtia ja loikkasi aidan yli! Itse hämmentyneenä juoksin "portin" aukaisemaan ja sieltähän se poika sitten kutsuttaessa takaisin tuli ja juoksi suoraan sisälle. Olin niin hämmentynyt asiasta, että enpä voinut muuta kuin kiitellä ja possunkorvathan sitä hyvästä oli koirille annettava. 

Rikin uusi nousu

Rikillä oli melkeinpä neljän viikon tauko vetotouhuista leikkauksen ja minun hermojeni takia. Viime viikonloppuna vihdoin palasimme vetotouhuihin ahkion ja pihatien merkeissä. Pari kertaa Riki veti tien päästä toiseen ja todettiin sen siihen hätään riittävän. Tänään kuitenkin erästä blogia lukiessani (kunnia kuuluu Maalelan blogille) minunkin intoni vetotouhuihin alkoi kasvaa ja päätin lähteä kokeilemaan Rikin kanssa potkurilenkin tekemistä. 

Eläinlääkärihän antoi alunperin kaksi viikkoa treenikieltoa, mutta mies oli sitä mieltä, että riskiä haavan repeämisen kanssa ei oteta. Jo pelkästään ulkona vapaana juoksenteleminen oli miehen mielestä riskin ottamista, vaikka kaksi viikkoa leikkauksesta alkoi olla täynnä. :) Mutta tosiaan, tänään idean saamisesta meni muutama minuutti, kun olimme Rikin kanssa pihalla menossa potkuria hakemaan. Riki hienosti malttoi odottaa, mutta vetokäskyn saadessaan lähti menemmään niin nopeasti, että meinasin tippua kyydistä. 

Kyllähän Rikiä kiinnosti hajut ja pysähteli joitakin kertoja nuuhkimaan. Pissit teki harvakseltaan ja vain kerran pysähtyi kakkaa tekemään. Välillä mentiin liina löysällä, mutta pääsääntöisesti kuitenkin liina oli tiukalla, vaikka vauhti olikin hidasta välillä. Pari kertaa piti kunnolla komentaa ja kerran jatkoin vain itse matkaa, kun Riki ei meinannut päästä nuuhkimasta penkkaa. Mutta kokonaisuutena matka meni kuitenkin hienosti. Matka ei ollut kuin kolmisen kilometriä ja sekin tylsästi edestakaisin. Rikille matka oli kuitenkin sopiva verrattuna siihen, miten on tänä talvena vetolenkit yleisesti menneet. Ja Riki veti kuitenkin kotiin asti! Loppumatkasta otti vielä kunnon spurtin ja päästiin pihaan asti. 

Mutta vielä en nosta lippua salkoon ylös asti. Rikillä kuitenkin ylimääräistä energiaa oli treenitauon takia. Katsellaan taas, vaikka ensi viikolla, miten vetohommat Rikiä kiinnostaa. Nyt en heti alkuun lähde liian usein treenaamaan, jotta ei ainakaan ihan heti kyllästymistä tapahtuisi. 

Smirren mielenkiintoinen päivä

Monet meillä kyläilleet varmaan ajattelevat, miten ihania ja rauhallisia pieniä kultamuruja meillä kissat ovat. Pieniä palleroita, jotka rakastavat ihmisiä ja vain makoileevat päivät pitkät. Monet kissat varmaan vastaavat kuvausta, mutta ei meidän Smirre...

Pahoittelen alkuun mahdollisia kirjoitusvirheitä. Teen tällä hetkellä PEF-seurantaa ja taas avaava sai minulle vapinan päälle. Enkä todennäköisesti jaksa käydä enää läpi tätä tekstiä uudestaan tänään. :) Mutta tosiaan, tämä päivä oli varmaankin erittäin jännittävä päivä Smirrelle. Meillä alkoi tänään remontti. Talosta löytyi hometta ja nyt myyjä kustantaa remontin, joka tänään siis alkoi. Pölyn leviämisen estämiseksi olin eläinten kanssa suljettujen ovien taakse keittiö, olohuone ja ruokahuone akselilla. Koirat olin ottanut heti sivuun remontista, jotta yksinkertaisesti remonttimiehet pääsisivät remonttia tekemään. Meidän yliystävälliset kaverit olisivat olleet ainoastaan edessä. No, kissat yleensäkin menee piiloon, kun jotain tällaista tapahtuu. Siinä sitten ruokapöydn ääressä istuessani, koirat makoilivat jaloissa, tajusin, että hei, miellähän on muuten kaksi kissaakin! Mutta missähän ne on?

Silveri löytyi heti sohvan selkänojalta makoilemasta. Smirre taas... En löytänyt mistään! Kaikki nurkat ja laatikot katsoin ja jopa sohvan alta, jonne ei mokoma edes mahtuisi! Kutsuin, kaadoin ruokaa kuppiin ja ei, ei tullut Smirre esiin. Kävin jopa varoittelemassa remonttimiehiä, että minulta hävisi kissa. Toinen jalkojaan rupesi katsomaan (ihan kuin kissa siinä metelissä olisi jaloissa pyörinyt) ja toinen tuli esiin vessasta huolestuneena, kun toinenhan on varmaan peloissaan! Jep. Totesin vain, että on todennäköisesti jommassa kummassa makkarissa, että jos ovea aukaisevat, saattaa yllätys löytyä. 

Ennen töihin lähtöä en Smirreä löytänyt, mutta miehen kotiin tullessa Smirre makoili sohvalla ihan kuin ei ikinä olisi mitään sattunut. Varsinainen virtapiikki ollut koko illan. Adaa härnännyt (ja kyllä, Ada ei enää ainoastaan härnää Smirreä, vaan Smirre tahallaan härnää Adaa) ja saanut juoksemaan mm. minun päältäni. Makoilen siis nyt olohuoneen lattialla, kun ei yläkerta enää sen vertaa kulkukelpoinen ole, että viitsisin siellä aikaani viettää. Ja totta kai vierashuonekin on yläkerrassa... 

Lisäksi Smirre on ollut taas kukkien kimpussa. Toinen istuu sohvan selkänojalla ja tuijottaa kukkia ilkeä katse silmissään ja hyökkää kukkien kimppuun. Kiellettiin ja lopetti hyökkäilyn. Kuitenkin istui samassa paikassa ja kohta alkoi taas tuijottelu. Tunnemme kuitenkin kyseisen katseen niin hyvin, että ymmärrettiin ajaa Smirre pois kukkia kiusaamasta. 

Mitäs muuta Smirre on keksinyt? Yllätin Smirren kiipeämästä takkiani pitkin eteisen naulakossa. Kävelin eteiseen ja mitään en olisi varmasti tajunnut, mutta yhtäkkiä Smirre liikahti ja loikkasi karkuun. Siinähän mokoma oli roikkunut (onneksi) vanhassa talvitakissani kiinni kaikilla neljällä tassullaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että Smirressä on ninjan vikaa... 

Mutta tosiaan, vaikka edelleenkään ei kuulostaisi kovin kummoiselta ilkimykseltä, voin sanoa, että Smirre osaa kyllä olla varsinainen söpöläinen, mutta myös itse ilkimys. Smirren katseesta näkee, milloin on pahat mielessä ja olemukseltaan osaa kuitenkin olla, että "en minä mitään olisi tehnyt" tai "en olisi halunnutkaan tehdä". 

Missä lie tällä hetkellä pahojaan tekemässä. Toivottavasti ei ainakaan saa sotkettua itseään taas remontin keskelle... Jospa huomenna muistaisin myös kissat ottaa pois remontin tieltä...