Alkeiskurssi lähenee loppuaan. Ensi viikolla on vielä yksi kerta, mutta onneksi kouluttaja tarjoutui jatkamaan meidän parissa jatkokurssin kanssa. Vai olikohan se jatkoalkeis vai mikä se nyt onkaan, mutta saadaan kuukauden verran lisäaikaa. Näin saamme pohjan liittyä jonkun seuran agilityryhmiin jatkamaan treenausta. Nauroin vain, että me voidaan jatkaa Adan kanssa, kunnes Adan maha on liian iso treeniin. Erään mielestä jo astuttaminen olisi rajana treenaamiseen, mutta ei se meitä ainakaan estä.
Tämän viikon teemana oli kuitenkin jo rataharjoittelua. Kouluttaja oli muutaman estesarjan tehnyt, joita pystyimme kokeilemaan. Menimme ensin Adan kanssa radan, jossa aloitettiin parilla aidalla, matalalla puomilla, kääntö putkessa ja sama takaisin. Ada ei edelleenkään suostunut istumaan, eikä kouluttajakaan onnistunut saamaan Adaa istumaan. (Ada istui kuitenkin hienosti kentän ulkopuolella, mutta päädyimme kuitenkin, että seuraavan treenin jälkeen kouluttaja hieroo Adan, jos vaikka jotain jumeja on.) Ada suoritti kuitenkin ensimmäiseen radan hienosti. Vauhtia riitti ja ei aina taas osunut kontaktipinnoille kunnolla.
Seuraavaksi kokeilimme pidempää rataa. Rata eteni seuraavasti: aita, putki, joka käänti suunnan ja jatkettiin umpitunneliin, aidalle, täysimittainen A-este, pituus, aiita ja 180 asteen kääntö toiselle aidalle, josta täysimittaiselle puomille ja taas aita. Ada meni ensimmäistä kertaa täysimittaisen A-esteen ja meni sen epäröimättä! Ainoastaan käännös pituuden jälkeisillä aidoilla ei onnistunut suoraan vaan korjasimme liikkeen, jonka jälkeen Ada suoritti hienosti radan loppuun asti.
Tauon aikana treenasimme Adan kanssa keinua. Ada meni todella hienosti löysällä hihnalla epäröimättä keinun! Menimme taas kentälle ja halusin kokeilla sielläkin keinua. Ada oli kuitenkin irti ja kentällä sai taas valtavasti virtaa, juoksi keinun valtavalla harppauksella keinun läpi ja säikähti todella pahasti! Saimme Adan kuitenkin menemään uudestaan keinun, vaikka hetki siihen menikin, eikä se kovin varmaa suorittamista ollut. Ada vielä kaikenlisäksi tipahti puomilta. Ei ollut onneksi aivan ylhäällä, mutta hyvää matkaa kuitenkin oli ehtinyt edetä... Ei onneksi satuttanut itseään...
Siirryimme harjoittelemaan kontaktia täysimittaiselle puomille, mutta Ada jännitti tällä kertaa puomiakin. Saimme kuitenkin Adan rentoutumaan ja lopuksi teimme taas saman pitkän radan pari kertaa, eikä epäröintiä puomilla enää ollut. Ada myös rauhoitti vauhdin puomilla siten, että kontaktikin onnistui hieman paremmin.
Ada on hieno agilitykoira, vaikka onkin välillä hieman huima.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti